Ei O-luvan perässä

Mulla afrikkalainen mies. Ei ole ikinä kosinut, ei halua muuttaa yhteen. Sanoo että vaikka juoksisi piiloon kotimaahansa, jos pamahtaisin paksuksi. Ei varmuutta oleskeluluvan jatkuvuudesta ensi vuoden alusta lähtien. Elikkäs, eivät kaikki ole huijareita.

Sen verran ole-luvasta puhuttu, että hän stressaa siitä, miten tulevaisuudessa sen saa. Mutta on ruvennut jo valmiiksi järjestelemään työkuvioita / yritystoimintaa, jonka perusteella aikanaan lupaa hakisi.

Onkos muita, joilla on ei huijari ulkkis?
8203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ahaa, ette ole naimisissa ja ette asu yhdessä. Miksi kerrot hänen olevan omasi jos hän ei halua muuttaa kanssasi yhteen asumaan? Pitääkö hän teitä paineen poisto venttiilinä tai onko suhde kuinka syvä? Jos "pamahtaisit paksuksi" hän on valmis juoksemaan kotimaahansa? No, tuskin Ruotsikaan häntä ottaisi koska raskauden aiheuttamaa pakoilemista ei lasketa pakolaisuuden ja turvapaikan perusteeksi.

Äänestä

no jos on kertonut stressaavansa luvasta, niin siinähän on jo selvästi vihjailua, ja ilmeisesti pehmittää sinua, jotta taipuisit sitten esim. avioliittoon vuodenvaihteessa. nämä tunnetaan.

Äänestä

On nähtävästi vielä naimisissä ja kusettaa likkaa ! jos ei tule saamaan olelupaa enään avioliiton perusteella ja eikä myöskään pikatekaistulla työpaikalla .
Faktaa Tietoa Ulkomaan poliisilta . 1-vuoden olelupa avioliiton perusteella tyssää,niin 100% ei uutta saa !!! Antaa kaverin stressaa ja ihan syynsä varmasti Feikillä.

Äänestä

Taas Yksi tietämätön ! Mites? luulet elävän kanssasi ,jos ei ole-luvan perässä ole ? Hän ei pysty työskentelemään taikka firmaa pistämään ja siihen Ole nimenomaan tarvitaan OLE=TYÖLUPA.
Hylky olesta ja katkeaa kaikki tuet kela/sosiaali/koulu.
Lupaavat , Valehtelevat häikäilettömästi,jotta saisivat uuden saaliin kehiin hyötyen !
Sinun raskaus ? ei varmasti pelasta mitään ...

Äänestä

SULLE YLÄKERTA REALITY THINKS !

Äänestä

Aloittaja vastaa:

Hohoho.... tuostakin vielä pystyitte vääntään selväksi huijariksi :D

"Ahaa, ette ole naimisissa ja ette asu yhdessä. Miksi kerrot hänen olevan omasi jos hän ei halua muuttaa kanssasi yhteen asumaan?"

- Ollaan oltu yhdessä vasta 2 vuotta. Mielestäni yhteenmuutto ei ole ajankohtainen asia ja muutenkin haluan edetä hitaasti. Niin suomalaisen kuin ulkkiksenkin kanssa.

"no jos on kertonut stressaavansa luvasta, niin siinähän on jo selvästi vihjailua, ja ilmeisesti pehmittää sinua, jotta taipuisit sitten esim. avioliittoon vuodenvaihteessa. nämä tunnetaan."

- Jahas, en ole kyllä havainnut mitään pehmittelyä. Enemmänkin aistin, että miehellä ei ole mitään suunnitelmia avioitua lähivuosina (koska koulut ja uran rakentaminen vielä kesken).. Sitä paitsi olen myös itse tehnyt selväksi, että en todennäköisesti ikinä halua naimisiin, ja mies on edelleen kanssani.

"Taas Yksi tietämätön ! Mites? luulet elävän kanssasi ,jos ei ole-luvan perässä ole ? Hän ei pysty työskentelemään taikka firmaa pistämään ja siihen Ole nimenomaan tarvitaan OLE=TYÖLUPA.
Hylky olesta ja katkeaa kaikki tuet kela/sosiaali/koulu.
Lupaavat , Valehtelevat häikäilettömästi,jotta saisivat uuden saaliin kehiin hyötyen !
Sinun raskaus ? ei varmasti pelasta mitään ..."

- A) Mies ei ole "tekaissut" mitään firmoja, koska KOULU vielä hänellä kesken, ja opiskelijalla on myös rajoitettu työnteko-oikeus (20 h /vko). Koska hän opiskelee, hän myös B) ei saa mitään tukia (vaan opiskelijalla tulee olla todistetusti varaa elämiseen) C) En tosiaankaan ole raskaana enkä aijokaan pamahtaa paksuksi.

Äänestä

Onpas täällä taas aika negatiivista ajattelua, ja sitä että kaikki ulkomaalaiset ovat vain ja ainoastaan sen o-luvan perässä. Juu varmasti moni sen perässä onkin, mutta onko se täysin pois suljettu ajatus että löytäisi toisesta maasta ihmisen ketä rakastaa ja kenen kanssa haluaisi elää ? Minun mielestäni ei. :)

Äänestä

Siis olet ylpeä siitä, että sinulla on poikaystävä joka hylkäisi jos sattuisi vahinko?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


juubazjuu kirjoitti:

Mulla afrikkalainen mies. Ei ole ikinä kosinut, ei halua muuttaa yhteen. Sanoo että vaikka juoksisi piiloon kotimaahansa, jos pamahtaisin paksuksi. Ei varmuutta oleskeluluvan jatkuvuudesta ensi vuoden alusta lähtien. Elikkäs, eivät kaikki ole huijareita.

Sen verran ole-luvasta puhuttu, että hän stressaa siitä, miten tulevaisuudessa sen saa. Mutta on ruvennut jo valmiiksi järjestelemään työkuvioita / yritystoimintaa, jonka perusteella aikanaan lupaa hakisi.

Onkos muita, joilla on ei huijari ulkkis?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu