Tanssikengät

Eilen katsoin yleltä sellaisen ohjelman kuin "Estradilla: Tangon maailmat", siinä oli naistanssijalla todella upeat tanssikengät. Todella korkeat verrattuina yleensä myytäviin tanssikenkiin. Sirot ja korkoa oli varmaan 10-11cm. Haluaisin tuollaiset korkeat tanssikengät. Suomessa olen nähnyt myytävän vain 7-8cm korolla korkeimmatkin. Tietäisikö joku vaikka jotain nettikauppaa jossa myynnissä tanssikenkiä ja juurikin noita korkeampia? Minusta myös kilpatanssijoilla joillain on aika korkeita kenkiä, mistähän he hankkivat kenkiä?
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esimerkiksi Flamenco Shopista voi tilata kustomoidut tanssikengät, http://www.saunalahti.fi/flamenco/. Kuvista ei ihan osaa sanoa, kuinka korkeita ovat, mutta, no, aika korkeilta kyllä vaikuttavat korot.

Äänestä

Tää menee aiheen ulkopuolelle monelle. Itse tykkään tanssia kotona ja hyvää musaa soi jossakin, juhlissa ja tietysti baareissa. Olen huomannut, että tanssimiseen selkeästi kuuluu korot ja jos olen vaikka kotona paljain jaloin, olen varpaillaan kokoajan. Minun mielestäni tanssi on ns. varpaillaan tapahtuvaa. Käytän baareissa talviseltaan korkeita piikkikorkoja (on helppo kävellä lumessakin) ja kesäisin jopa kävelen kevyissä pistokaskorkkareissa tai ns. korkkarisandaaleissa, muutenkin kävelen aina jonkinmoisilla koroilla. Itselläni on jalkapöydänkaari tosi selkeä ollut aina ja jo lapsena jouduin jonkunlaista kantaa käyttämään. Ammattitanssijoilla taas muodostuu kaunis kaari jalkapöytiin vaikka ei olisikaan aina ollut, tällöin varmasti viihtyvät koroissa. Harjoituskengät taitaa olla matalemmalla korolla aina ammattilaisilla, koska jalkojen täytyy jaksaa paljon ja pitkään.

Äänestä
  • Tanssikengistä en tiedä siis mitään, mutta kiinnostuin aiheesta, koska menen kaduillakin naapurimaasta tulleista kenkieni takia ja olen aina ihaillut kilpatanssijoita. Ehkä se on osa unelmaa (olisin halunnut kilpatanssijaksi jo lapsena), joka vain ei ole toteutunut. Olen kuullut kyllä kanssa tuosta, että erikorkuisilla koroilla jotkin tanssii ja joskus jo sen tähen erottuu muista. Mutta eikös kenkien täydy olla itselleen juuri sopivat varsinkin, kun jalat on se työkalu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tangon taikaa kirjoitti:

Eilen katsoin yleltä sellaisen ohjelman kuin "Estradilla: Tangon maailmat", siinä oli naistanssijalla todella upeat tanssikengät. Todella korkeat verrattuina yleensä myytäviin tanssikenkiin. Sirot ja korkoa oli varmaan 10-11cm. Haluaisin tuollaiset korkeat tanssikengät. Suomessa olen nähnyt myytävän vain 7-8cm korolla korkeimmatkin. Tietäisikö joku vaikka jotain nettikauppaa jossa myynnissä tanssikenkiä ja juurikin noita korkeampia? Minusta myös kilpatanssijoilla joillain on aika korkeita kenkiä, mistähän he hankkivat kenkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu