Onko kukaan suhteessa, jossa osapuolten kouluksen tai ammatin taso eroaa huimasti?
En tiedä jos tämä menee jo fantasian puolelle, mutta minä ainakin haluaisin tilaisuuden selvittää miten seurustelu korkeasti koulutetun kanssa eroaa "normaalista" suhteesta. Mitä esteitä tällaiselle olisi, miten koulutusero ja sen tuomat asiat vaikuttaa suhteeseen, onko sen jälkeen paljon (tarpeeksi) yhteistä jne jne.
Olen itse vartija, eli työssä jossa 100 tunnin koulutus riittää vaiktuiseen työsuhteeseen. Korkeasti koulutetulla ajattelen lähinnä juristia, lääkäriä tai vastaavaa, jolla on sekä yliopistokoulutus että korkea palkka.
En tiedä jos tämä menee jo fantasian puolelle, mutta minä ainakin haluaisin tilaisuuden selvittää miten seurustelu korkeasti koulutetun kanssa eroaa "normaalista" suhteesta. Mitä esteitä tällaiselle olisi, miten koulutusero ja sen tuomat asiat vaikuttaa suhteeseen, onko sen jälkeen paljon (tarpeeksi) yhteistä jne jne.
Olen itse vartija, eli työssä jossa 100 tunnin koulutus riittää vaiktuiseen työsuhteeseen. Korkeasti koulutetulla ajattelen lähinnä juristia, lääkäriä tai vastaavaa, jolla on sekä yliopistokoulutus että korkea palkka.
Vastaukset 35
Vanhimmat
yleensä jo keskustelu asteella. Toinen ei ymmärrä toista ja kaikki pitää selittää juurta jaksain.
Mutta koulutuserolla sinänsä ei ole vaikutusta, vaan se perussyy miksi toinen on hankkinut koulutusta ja toinen ei, ja se on älykkyys. Ja jos älykkyys (ei tark. kirjaviisautta) on kovin eri tasoista, niin ei suhteessa jaksa olla kovinkaan kauaa.
Ps. poikkeuksia löytyy aina, myös kouluttautumattomissa ihmisissä on älykkäitä ihmisiä
Keskustelutaito mitataan (yleis)sivistyksellä, ei älykkyydellä.
Minulla esimerkiksi on ÄO luokkaa 140, ja jos taktikoin vähän Mensan testeissä niin ne saattaisi mennäkin läpi.
>Minulla esimerkiksi on ÄO luokkaa 140
90% autoilijoista on omasta mielestään keskimääräistä parempia kuljettajia.
Lähes 100%:lla ihmisistä on omasta mielestään ÄO on selvästi yli 100.
Mensan testissä et siis ole käynyt mutta oman ÄO:si tiedät kun olet muutaman (?) nettitestin tehnyt. No, tämä kertookin jo paljon....
Tekemäni nettitesti oli kuviopäättelytesti ("luotettavin älykkyyden mittari" Mensan mukaan), eli hyvin pitkälti sama kun Mensa käyttää. Armeijassa P-kokeen tulokset olisi avannut tien jopa RUKkiin asti.
Kyllä, olen melko varmasti keskimääräistä älykkäämpi. "Olen hyvä autoilija"-väite perustuu perstuntumaan, minulla sensijaan on siihen verrattuna täysin pätevät testit takana.
Nettitesteihin ei kannata luottaa, ne ovat korkeintaan suuntaa-antavia. Kuviopäättelytesti voi kertoa jotain avaruudellisesta hahmotuskyvystäsi, mutta kokonaisälykkyydestäsi se ei kerro yhtään mitään. Oikeassa älykkyystestissä huomioidaan älykkyyden eri puolet, ja niitä tekevät psykologit.
Jos älykkyysosamääräsi todellakin olisi niin korkea kuin väitit, niin tuskinpa olisit tyytynyt vartijan uraan, vaan olisit halunnut jotain älyllisesti haastavampaa.
Neljä sanaa sinulle:
Vale, epävale, tilasto, itsepetos.
Mensan testeistä en varmasti tiedä kun kotitestin, ja se nimenomaan on kuviopäättely. En tiedä sitten onko pelkästään yksi osio jostain kokonaistestistä.
Nettitesteihin ei turhan paljon kannata luottaa, ei, mutta minulla on taustatukena armeijan p-koe. Se oli muistaakseni 2- tai 3-osainen, ja mukana oli niin kuviopäättelyä, matematiikkatesti kun ihan kielitestikin.
Miksi siis "tyydyn" varijan työhön jos rahkeet riittäisivät pidemmällekin? Niin, mieti sitä niin vastaan seuraavassa viestissä.
eihän nuo testit kerro kuin tietyntyyppisestä "älykkyydestä" eräänlaisesta materiaalisten asioiden hahmotuskyvystä. Ne eivät kerro esimerkiksi mitään sosiaalisista kyvyistä keskustella älykkäästi muiden kanssa tai siitä, että pystyy ajattelemaan itsenäisesti monien teoreetiikojen ajatuksia soveltaen tai kokonaan poiketen valtavirrasta, kunhan siihen on hyvät perustelut. Summa summarum: joku voi olla palikkatesteissä nero, mutta nuija ihmisenä (en väitä, että sinä olisit, vaan siis nämä huomiot liittyivät kyseisiin testeihin).
Niin, ja korkeakoulututkintoja on myös humanistisella puolella, ei vain kovissa luonnontieteissä.
Vaimot:
Ylä-asteen opettaja.
Arkkitehti.
Päiväkodin johtaja.
Psygologi.
Pappi.
Me veljekset:
4 Käsityöammateissa.
1 yrittäjä.
Hyvin on mennyt kaikilla jo 6-28 vuotta.
Koulutus ei sinällään ole ongelma kellekkään eikä missään suhteessa mutta jonkinlaista sivistystä/älykkyyttää/keskustelutaitoa/ itsevarmuutta ym. "hyviä" ominaisuuksia vaadittanee että suhde toimii. Kiinnostus/harrastus kulttuuriin ja taiteisiin on ehkä yksi tärkeimmistä yhdistävistä tekijöistä ainakin meillä.
Miehet sietävät hyvinkin naiseltaan eri tasoisen koulutuksen mutta oletan että vaimot eivät siedä että miehellä on alempi koulutus kuin hänellä itsellään. Tästä kirjoitti joku roskakuski näillä palstoilla aikaisemmin että heti kun mainitsee mitä tekee työkseen niin naiset katoaa. Poikkeuksia toki on, mutta henkisen ja älyllisen tasapainon saavuttaminen suhteessa voi koitua ongelmaksi. Ammatti ja älykkyys ei välttämättä korreloi mutta on todennäköisempää että korreloivat.
että nainen kyllä sietää alempaa koulutusta mutta mies ei voi sietää, että naisella on ylempi koulutus. Liitto päättyi muihin kuin koulutusasioihin mutta kyllä miestäni oma akateemisuuteni tökki. Nykyään myös akateeminen mies ja yhteiselo helppoa.
En kuitenkaan menisi yleistämään ja näinä epävarmoina aikoina kun sekä työ- että opiskelupaikat ovat kortilla, mitä se muka kertoo mitä ihminen tekee työkseen tai minkälainen koulutus on? Paljon on idiootti-akateemisia ja fiksuja duunareita.
Nykyään jopa ammattikorkeakoulu lasketaan akateemiseksi. Jostain kumman syystä. Miten ammatillinen koulutus voi olla akateeminen? Ja kysykää joltain vanhemmalta ihmiseltä miten aikanaan opistoasteen koulutus erosi nykyisestä AMK-koulutuksesta. Vastaukseksi saatte että no luokkahuoneet oli erilaiset ja kielitentiessä oli vähän eroa.
Jos tyyppi on suorittanut teknikon tutkinnon ja lähtee lukemaan insinööriksi kokopäiväisesti, niin hän saa loistavia arvosanoja. Vaikka välillä olisi ollut vuosia, ja asiaa olisi tullut lisää hyvinkin paljon. Sosiaalialan tuttavani taas kirosi sitä että jos hän lähtee päivittämään opistoasteen tutkintoaan AMK-tasolle niin nehän käy läpi samoja vanhoja asioita kun aikanaan opistossa. Kertooko jo tämä jotain AMK-laisten akateemisuudesta (tai pikemminkin sen puutteesta) verrattuna ihan oikeasti korkeasti koulutettuihin?
aikaisemmassa viestissä oli kyse yliopistoakateemisesta naisesta ja opistokoulutuksen saaneesta miehestä. Siis aitoa akateemisuutta ei mitään leikkisellaista.
Tuota noin...tuokin riippuu aina ihmisistä enkä halua missään nimessä yleistää, mutta itse olen kokenut sen, että kun minä puhun estetiikasta, niin mies luulee, että puhun seksistä. Erilaiset opiskelutaustat voi vaikuttaa keskustelun tasoon...ainakin mun kohdalla näin on käynyt ja muutenkin intressit on sitten menneet hiukan ristiin. Mutta ei aina! Toisaalta taas, kun mä tahdon lähtee klassisenmusan konserttiin ja mies lähipubiin kaljalle, niin pienoisia ongelmia voi tulla...
Olen kuitenkin aina miettinyt, että oli mun mies sitten lääkäri tai roskakuski, mut jos hän pitää musta huolen ja välittää, niin sehän se tärkeintä on;).
Musiikki on ihan OK, mukaanlukien klassinen. Huomatkaa kuitenkin etten arvosta klassista musiikkia oikeastaan yhtään sen enempää kun muitakaan lajeja.
Aihetta sivuten: en tajua miksi VR:n makasiinit pitää purkaa ja rakentaa tilalle juuri uusi musiikkitalo, jos kerran Lahdessa on jo olemassa täysin käypä paikka tällaiseen. Helsingissä Lahteen on kuitenkin vain parin tunnin ajomatka, ja kimppakyydillä saa kustannukset hyvinkin alas.
koulutus, mutta kiinnostuksen kohteet...Itsellä on himokiinnostus kaikkiin yhteikunnan asioihin ja kerran deittailin miestä, joka ei tiennyt, mitä globalisaatio tarkoittaa, muista poliittisista jutuista puhumattakaan.jos puhuminen ja keskustelu päivän uutisista olisi sujunut, olisi suhteella ollut enemmän toivoa:)
toinen esimerkki oli miehestä, joka halusi päteä, hälle oli vaikeaa ja turhauttavaa kertoa se helpoin ratkaisu asiaan, ilman että hän loukkaantuisi, jutusta ei tullut mitään.
Yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja puhuttavaa pitäisi siis löytyä, ns, yhteinen kieli, koulutustaustasta huolimatta.
3 vuotta meni ok, mutta nyt alkaa tökkimään, kun keskusteluissa olemme niin eri maailmoissa.
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
Yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tapa ilmaista itseään (yhteinen kieli) ovat ne merkitsevät tekijät. Koulutus ei ratkaise mitään.
Höpinät koulutuksen ja älykkyyden korreloinnista voi unohtaa, vaikka monet sitä mielellään kauppaavat ainoana oikeana totuutena. Ahkeruudella ja tunnollisuudella kuka tahansa normaalijärkinen ihminen saa maisterin paperit. Motivaatio on avainsana.
Hymyilyttää vieläkin, kun muistaa, miten kauhea katastrofi ensimmäiselle anopilleni oli se, että hänen hammaslääkärityttärensä asui avoliitossa kirvesmiehen kanssa :)
Että osaa sitä tulla tiettyä painetta ympäristöstä, vaikka pariskunta itse ei koulutustaustaa miksikään noteeraisikaan.
Noh, se juttu kaatui sitten ajastaan ihan muuhun kuin koulutukseen tai katkeraan anoppiin. Oikeastaan sääli, sillä kaikki muu natsasi paremmin kuin hyvin, mutta minä vain en jaksanut elämää yltiömustasukkaisen kanssa.
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
Yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tapa ilmaista itseään (yhteinen kieli) ovat ne merkitsevät tekijät. Koulutus ei ratkaise mitään.
Höpinät koulutuksen ja älykkyyden korreloinnista voi unohtaa, vaikka monet sitä mielellään kauppaavat ainoana oikeana totuutena. Ahkeruudella ja tunnollisuudella kuka tahansa normaalijärkinen ihminen saa maisterin paperit. Motivaatio on avainsana.
Hymyilyttää vieläkin, kun muistaa, miten kauhea katastrofi ensimmäiselle anopilleni oli se, että hänen hammaslääkärityttärensä asui avoliitossa kirvesmiehen kanssa :)
Että osaa sitä tulla tiettyä painetta ympäristöstä, vaikka pariskunta itse ei koulutustaustaa miksikään noteeraisikaan.
Noh, se juttu kaatui sitten ajastaan ihan muuhun kuin koulutukseen tai katkeraan anoppiin. Oikeastaan sääli, sillä kaikki muu natsasi paremmin kuin hyvin, mutta minä vain en jaksanut elämää yltiömustasukkaisen kanssa.
Höpinät koulutuksen ja älykkyyden korreloinnista voi unohtaa, vaikka monet sitä mielellään kauppaavat ainoana oikeana totuutena.
---------
Joko:
a) Olet niin yksinkertainen ettet tiedä mitä korrelaatio tarkoittaa. On vaarallista käyttää sivistyssanoja joita ei todella ymmärrä.
b) Tajuat mistä on kyse mutta et kouluttamattomana halua myöntää totuutta.
Eli on varma että koulutuksella ja ÄO:lla on positiivinen korrelaatio.
Ja vielä rautalankaa ennen kuin paviaanit hyppivät silmille. Koulutuksen ja ÄO:n positiivinen korrelaatio ei tarkoita etteikö korkeasti koulutetuissa olisi keskiverto ÄO:n (tai jopa alle sen) omaavia ihmisiä. Eikä se myöskään tarkoita ettei kirvesmiehissä voisi olla neroja.
Sulla tuntuu olevan hyvä itsetunto, mittamies. Se on hyvä asia tietenkin! Mutta silti, oletko ihan varma, että "Ahkeruudella ja tunnollisuudella kuka tahansa normaalijärkinen ihminen saa maisterin paperit. Motivaatio on avainsana." Oletko ihan varma, että saisit ahkeruudella,tunnollisuudella ja motivaatiolla esim. juristin tai arkkitehdin paperit tai edes pääsisit opiskelemaan?
Ihmetyttää hiukan nuo "keskustelu alkaa tökkimään" -kommentit. Millä perusteilla olette alunperin kumppaninne valinneet, jos keskustelu ei yhtäkkiä sujukaan? Pelkän ulkonäön perusteellako? Vai keskusteletteko pelkästään opintoihin tai töihin liittyvistä asioista? Minusta olisi hirveän tylsää elää ihmisen kanssa joka jauhaa jatkuvasti työasioita.
Kyllähän ihminen kehittyy paljon opiskeluaikanaan, mutta samoin tekevät ne vähemmän koulutetut. Minun ystäväpiirissäni on ainakin ihmisiä eri koulutusasteilta, eikä yksikään ole jämähtänyt teinin tasolle. Opiskelu kyllä antaa enemmän älyllisiä virikkeitä kuin ns. duunarin hommat, mutta jos ihminen on oikeasti asioista kiinnostunut, sivistyksen voi hankkia muualtakin.
Yliopisto-opiskelijoilla on keskimäärin muuta väestöä korkeampi ÄO. Tämä ei tarkoita sitä ettei vähemmän-koulutetullakin voisi olla korkea ÄO, tai sitä että yliopistoon on päässyt joku jolla on keskimääräistä vähempi ÄO.
Mutta se, että melkein kuka tahansa voi lukea itselleen maisterin paperit? Eiköhän se riipu paljon tiedekunnasta? Parempi nyrkkisääntö taitaa olla että melkein jokainen _ylioppilas_ (tai ihminen joka selviää lukiosta) saisi ajalla ja vaivalla maisterin paperit?
Paviaanit hyppivät silmille... itse kirjoitat siihen sävyyn että kannattaako vetää kunnon yöunet ennen seuraavaa viestiä?
mutta tämän asiakkaan kohdalla kassasi ei kilahda.
Tai:
c) Minusta on hauskaa kiusoitella ryppyotsaisella asenteella keskustelevia ihmisiä.
Alku menee huumassa, seksi on pääosassa ja ihastuneena jaksaa vielä nauraa toisen huonoillekin vitseille. Käydään ehkä paljon juhlimassa...Sitten vähitellen huomaa, ettei yhteistä keskusteltavaa olekaan. Jos sanoo lauseen, toinen ei yleensä ymmärrä tai sanoo : en osaa tuohon oikein mitään sanoa. Kun joutuu vääntämään rautalangasta, menee halu edes yrittää puhua vähän monimutkaisemmista asioista. Toisen itsensä sivistäminen jää telkkarin tuijottamiseen. Oikeassa olet Jere - tein varmaan valinnan väärillä perusteilla (hänen seurassaan oli alussa hauskaa ja helppo olla). Olisi pitänyt valita mies, jota voin arvostaa, mitä älyyn tulee. Nyt ei ole niin. Koulutuksesta voi mielestäni päätellä paljon mitä tulee keskusteluun, muttei toki kaikkea.
mutta leikitään ajatuksella.
Ei - en saisi juristin papereita. Se on ala, joka ei kiinnosta minua vähääkään. Olisi täysin mahdotonta löytää kipinää ahkeroida.
Kyllä - arkkitehdin paperit saisin, jos haluaisin. Menestyin aikanaan (kone)teknisissä opinnoissani opistotasolla keskimäärin 1,5 numeroa ryhmäni keskiarvoa paremmin. Uskon sen olevan riittävä näyttö siitä, että en kompastu varpaisiini, kun vastaan tulee lujuusopillinen funktio tai jotain muuta vastaavaa. Yrittäjäkaudellani sekä suunnittelin että toteutin jonkinlaisen joukon ranta-arkkitehtuuria. Koska sekä asiakkaat, että viranomaiset hyväksyivät aikaansaannokseni, oletan, että näkemystä estetiikkaan löytyy riittävä annos. Luonnokset tietenkin piti kierrättää muodollisesti pätevän henkilön kautta rakennuslupien saamiseksi.
Suunnittelu on kivaa ja antoisaa, mutta loppuviimeksi käsityötaidot ja käytännön toteutus ovat kuitenkin se minun juttuni.
En tiedä, pääsisinkö opiskelemaan arkkitehdiksi, koska en ole ikinä kokeillut. Tiukille voisi mennä, sillä ylioppilastodistukseni ei ole huipputasoa; tuppasi silloin alle parikymppisenä urheilu motivoimaan enemmän kuin opiskelu.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi halusit kääntää yleisellä tasolla esittämäni väitteen minuun henkilönä. Kysymys kuuluu siis: miksi?
Vastaus kysymykseen: Sinä esitit lauseen "Ahkeruudella ja tunnollisuudella kuka tahansa normaalijärkinen ihminen saa maisterin paperit. Motivaatio on avainsana." ja siksi tietenkin kysyn sinulta. Lauseesi oli mielestäni yltiöpositiivinen mielipide. Jos puhutaan keskivertotyömiehestä, tuskin onnistuisi akateemisen tutkinnon suorittaminen eikä silloin ole kysymys ahkeruudesta, tunnollisuudesta eikä motivaatiosta. Toisaalta, mitä tarkoittaa "normaalijärkinen" ?
Positiiviset ihmiset laukovat positiivisia mielipiteitä. Ei siinä minun mielestäni ollut mitenkään erityisesti yltiöpäisyyttä.
"Normaalijärkisyys" taitaa olla aika mahdoton määritellä täsmällisesti. Se, mikä minun mielestäni on n..., on jonkun mielestä lahjattomuutta ja jonkun toisen mielestä huomattavaa älykkyyttä. "Normaalius" on kovin suhteellinen käsite, jonka jokainen määrittelee omista lähtökohdistaan.
Sinulla ei taida olla kovin mieltä ylentäviä kokemuksia "duunarien" aivokapasiteetista? Monenkirjavaan työhistoriaani mahtuu monenlaista työkaveria ja kyllä siinä on ollut monta sellaista, jotka käyttävät päätään muuhunkin kuin hattutelineenä.
Lähdin tähän keskusteluun siitä oletuksesta, että (jälleen kerran) väännettäisiin kättä asetelmasta akateeminen vs ei-akateeminen. Koulunsa mitenkuten läpäisseen amisduunarin ja akateemisen loppututkinnon suorittaneen väliin jää melkoinen määrä väkeä - se minun tarkoittamani "normaalijärkisten" joukkue, joka on kiinnostunut ympärillään tapahtuvista asioista, ammattitaitonsa kehittämisestä ja koulupohjaa on hyvin suoritetuista ammattiopinnoista opistotasoon.
sekin vaikuttaa, että olet itse suorittanut yo-tutkinnon? Olen huomannut, että jo se monella vaikuttaa jonkinasteiseen "kehittyneempään" ajatteluun. Tai toisaalta ehkä kyse ei ole niinkään lukion antamasta hyvästä(?) pohjakoulutuksesta, vaan siitä, että sinne hakeutuvat ne jo valmiiksi jonkin verran enemmän abstraktimpaa ajattelua arvostavammat henkilöt (ja ne, jotka tarvitsevat lisäaikaa sopivan ammatin valitsemiseen).
En tällä tarkoita sitä, että amispojat ja -tytöt olisivat jotenkin vajaampia ihmisinä. Voitaisiin puhua ennemmin ajattelun erilaisuudesta ja eri asioihin tarmonsa keskittämisestä. Heillä voi esimerkiksi olla/on sellaisia kädentaitoja ja lahjoja konkreettisemmissa/käytännönläheisemmissä asioissa, joista tämä akateeminen voi vain haaveilla. Tai kenties "normaalijärkinen" akateeminenkin voisi saavuttaa nuo kädentaidot, jos vain motivoituisi opettelemaan?
lepopäivän ratoksi.
Voisi. Ei lukion pitkälle matematiikalle lähde ihmiset, joille abstrakti ajattelu tekee tiukkaa. Minulla oli nuorena hyvin selkeä tunne siitä, että minusta tulee insinööri. Vaan kuinkas sitten kävikään; iän ja itsetuntemuksen kehityksen myötä huomasin, että en ole insinööriainesta - lahjakkuteni käsillätekijänä ajaa yli teoreettisen ajatustyön ja kaiken hyvän lisäksi olen "viherhihhuli". Olisi itsensä väheksymistä tehdä jotain muuta kuin sitä, minkä osaa ja mistä nauttii ja tehotalousteknokratia ei oikein istu perimmäiseen ajatteluuni. Molempi parempi ja olen siinä onnellisessa asemassa, että olen voinut toteuttaa kumpaakin olemuspuoltani.
Akateemisuus ei sulje pois mahdollisuutta olla myös kädentaitaja. Kyllä se yleensä on ihan ihmisen omista intresseistä kiinni, mikä sujuu ja onnistuu. Äärimmäisiin huippusuorituksiin pystyy vain siinä, mihin omaa luontaisen lahjakkuuden, mutta jotakuinkin kenestä tahansa tulee kohtalaisen hyvä missä tahansa, jos oma mielenkiinto riittää opetella ja opiskella. Minä en ikinä oppinut soittamaan harmonikkaa edes välttävästi, vaikka kuinka pirusti yritin ja sekös kismittää. Että ihan kaikkea ei välttämättä opi, vaikka haluaisikin :(
Tuolla toisaalla kerroin avoliitostani hammaslääkärin kanssa. Akateeminen käsityöläinen on heidän itse käyttämänsä nimitys ammattikunnastaan. Liekö vielä, mutta ainakin siihen aikaan oli. Ei varmasti sovi kaikille, mutta siinä kuitenkin eräs esimerkki siitä, että mielenkiinnon käsityöhön ja yliopistotason koulutukseen voi yhdistää.
Mitä haluaisit opetella? Pajutöitä, taontaa, huonekalujen entisöintiä, lääkeyrttien valmistusta?
Tuo oli retorinen kysymys. Monenlaista on kiva askarrella... ja juuri nyt minua kypsyttää, kun äitini pääsi tuhoamaan upean Digitalikseni - lapin akka tietää, että se on muutakin kuin sydänlääke.
Opiskelen yliopistossa ja valmistun korkeapalkkaiseen ammattiin. Yhdeksättä vuotta seurustelen raksalla töissä olevan miehen kanssa. Rohkeasti vaan Vartija suhteeseen olipa tuleva tyttösi sitten duunari tai korkeasti koulutettu, eiköhän niitä helmiä löydy ammattiin katsomatta!
Tietenkin on mahdollista, että korkeasti koulutettu nainen ja työmies muodostavat onnellisen suhteen. Hyvää itsetuntoa vaaditaan kuitenkin suhteen onnistumiselle. Mielestäni kysymyksessä on kuitenkin yksi riskitekijä suhteen onnistumiselle. Onhan niitä (muita) riskitekijöitä luonnollisesti niilläkin, joilla on sama koulutustaso.
Millä tavalla luulet koulutuseron sinänsä olevan riskitekijä suhteessa? Miten se vaikuttaa onnellisuuteen ja onnistumiseen?
Riskitekijä siinä, että osapuolet saattavat olla eri tasolla keskustellessa tai asioiden omaksumisessa. Tai vähemmän koulutettu kokee huonommuuden tunnetta koulutuksensa tai palkkansa suhteen. Tai enemmän koulutettu kokee ylemmyttä vastaavien asioiden suhteen. Tai vähemmän koulutettu ei jaksa sivistää itseään raskaan ruumiillisen työn ohella. Tai sukulaiset ja ystävät pitävät paria epäsuhtaisena. Nämä pätevät erityisesti, jos nainen on se koulutetumpi. Nämä pätevät usein, muttei aina.
Tyhmää naista ei kestä kuukautta pidempään. Viimeksi seurustelin jonkun parturikampaajan kanssa mutta se ei ymmärtänyt muusta kuin hiuslakoista. Kyllä koulusivistys näkyy kaikesta käytöksestä. Hyvin sen muistaa opiskeluajaltakin kuinka iso ero oli meidän vuosikurssilla vastaavaan merkanttiporukkaan.