Onkohan arvot ihan kohdallaan? Kettutarhaiskuja tehdänn ja päästetään suomen luontoon kuulumattomat otukset kuolemaan. Suojellaan pikkulasten silpojia ja pidetään homomarsseja. Homoja on aina ollut ja tulee olemaan samoin kaikkia erilaisia ihmisiä. Ei siinä mielenosoituksia tarvita. Isonenäisten metelikulkue olisi yhtä järkevä--oikeesti siis vailla järkeä.
vihervasurit sivlotaan tyttöjä suojellaan susia?
rauhaa..
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
JUURI NÄIN !,sudet ja homot,olkoot minun puolesta rauhassa kunhan eivät minua lähentele.
MUTTA OIKEESTI ! eikö ois tärkeempää käyttää se sama Suojeluenergia pienten lasten Brutaalin Leikkelykulttuurin vastustamiseen.
Arvomaailmassa pitäisi olla jotakin suhteellisuudentajua.
Suvaitsevaisuuden varjon alla ei pitäisi sallia pikkulasten silpomista ja samaaan hengenvetoon susien suojelua. Nuo äärihörhöt eivät oikeasti tiedä mitään luonnosta, eivätkä myöskään ihmisen käyttäytymisestä
Jos ihminen syntyessään olisi hyvä ja hänestä kasvatuksen kautta tehtäisiin hyvä, niin eihän se ole ainakaan vielä onnistnutnut.
Ainakaan islam ei tuota perusongelmaa poista,