Kultajousen käytännöt

ent.asiakas

Ostin eilen korun miehelleni Kultajousesta. Mies odotti viereissä kahvilassa ja kerroin myyjälle, että käytän korua hänellä kokeilussa. Jos koru on liian pieni, tulen vaihtamaan sen heti.

No, koru oli liian pieni ja jouduin menemään takaisin liikkeeseen. Vaihtamani toinen koru oli muutaman kympin halvempi kuin maksamani ensimmäinen koru.

Oletin luonnollisesti, että saan korujen hintaerotuksen takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kultajousi tarjosi ainoastaan lahjakorttia tuosta erotuksesta. Kun yritin kaupan purkua, he sanoivat, että silloin antavat lahjakortin koko usean sadan euron summasta, jonka ensimmäinen koru maksoi. Kortti olisi luonnollisesti käytettävä heidän liikkeissään, joita ei ole kuin isoimmilla paikkakunnilla. Lähimpään minulla on matkaa noin 140km.

Kun heti alussa kerroin myyjälle, että käytän korua nurkan takana ja tulen sen vaihtamaan, jos se on pieni, olisi hänen tullut kertoa, että rahoja ei saa takaisin. Koska olin ostamassa lahjaa, en tietenkään halunnut, että lahjan saaja on liikkeessä mukana sovittamassa ja näkemässä hinnat.

Asia olisi ollut ihan selvä, jos olisivat palauttaneet ensin ostamani ja sitten vaihtamani korun erotuksen rahana tai kortilleni. Nyt jodun kuitenkin kysymään kuluttaja-asiamieheltä ovatko Kultajousen käytännöt kuluttajansuojalain mukaisia. Lisäksi kierrän tämän firman tästä eteenpäin ja kaukaa.

1

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hanski-811

      Pistää vaan vähän ihmetyttään että olisiko ensin kannattanut kokeiluttaa sitä lahjaa että se on sopiva ennenkuin maksaa... koska itse ainakin kokeilen korua (varsinkin jos esim. sormuksesta kyse) ennen maksamista jotta se on hyvä. Ranne-kaula- ja korvakorut nyt yleensä ovat kerralla sopivia ja rannekoruakin voi mahdollisuuksien mukaan pienentää myös ostamisen jälkeen jos on tarvetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe