Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa 5 vuotta, olemme molemmat 28v. Ongelmia on ollut lähes koko viisvuotisen taipaleemme ajan, ne ovat vain muuttaneet muotoaan ajan kuluessa. Tällä hetkellä suurimpana ongelmana ovat erilaisuutemme. Itse olen kotoisin maalta ja nautin mm. maaseudun rauhasta, vaeltelusta metsässä, luonnon tarkkailusta ja ihmettelystä. Nautin myös liikkumisesta ja pyrin pitämään kiinni terveellisestä ruokavaliosta. Tykkään keskustella kaikenlaisista asioista ja vaikka olenkin perusluonteeltani ujo, koen että pystyn hyvinkin avoimesti puhumaan kaikista asioista. Olen korkeakoulutettu mutta hyvinkin maanläheinen ja nöyrä ihminen.
Mieheni on kotoisin kaupungista ja haluaa myös sellaisena aina pysyä. Keskikaupungille ei halua asumaan mutta esikaupungin asuinalue yhteisöineen on hänelle unelma-asuinpaikka. Perusteluina tälle on mm. palveluiden ja "sivistyksen" läheisyys, peltoja hän ei missään nimessä halua talonsa ikkunasta katsella. Hän ei ymmärrä suomen luonnon kauneuden päälle, sanoo nähneensä sitä jo tarpeeksi armeijassa ja haluaa nyt kokea jotain uutta, kuten esim. ulkomaiden maisemia. Matkustelua vastaan minulle ei tietysti ole mitään ja haluankin nähdä maailmaa, mutta toisaalta minua ärsyttää tuollainen asenne minulle rakasta luontoa kohtaan. Hän ei myöskään erityisesti nauti mökkeilystä tai retkeilystä. Mieheni on harrastanut aikaisemmin juoksemista ja kamppailulajia, mutta tällä hetkellä liikunta on lähinnä koiran pakollista ulkoilusta. Ulkoilut ja liikunta minun kanssani (ja ilmankin minua) tuntuu olevan pakkopullaa. Mieheni on erittäin kiinnostunut autoista ja muista koneista, fysiikasta ym, mutta keskustelutaidot muihin asioihin liittyen ovat hyvinkin puutteellisia. Hän myös ahdistuu käydessämme minun vanhempieni luona maalla, koska kokee olevansa niin ulkopuolinen eikä pystyvänsä keskustelemaan mistään. Minun kanssani hän kuitenkin pystyy hyvinkin esim. tunteistaan avautumaan ja keskusteluyhteymme on kaiken kaikkiaan hyvä. Tuntuu vain, ettei meillä ole oikein mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Esim. lomallani haluaisin mökkeillä, vaellella lapissa, viettää mahd. paljon aikaa ulkona mutta mieheni kanssa kaikki tämä tuntuu niin vaikealta. Kyllähän hän voi mukaan lähteä mutta koska näen että hän ei nauti, en nauti minäkään.
Nyt viime viikkojen sisällä olen myös huomannut että minua on alkanut ärsyttää yhä pienemmätkin asiat miehessäni. Kunioitukseni on alkanut vähetä ja välillä pelästyn itsekin miten ilkeästi pystyn toiselle jostain asiasta sanomaan.
Ilkeyteni vaivaa minua erityisen paljon, koska mieheni on erittäin kiltti ja kohtelee minua suurella kunnioituksella. Hän on kestänyt minun luonteeni vikoja aivan uskomattoman hyvin, enkä tiedä olisiko kukaan muu mies ongelmiamme kestänyt. Hän jaksaa aina lohduttaa ja halata eikä voisi koskaan loukata minua tahallisesti. Hän on älykäs, hyvässä ammatissa, pidetty työyhteisössään ja myös omassa kaveriporukassaan. Uskon myös, että hänestä tulisi rakastava ja huolehtiva isä. Meillä on samanlainen huumorintaju ja olemme molemmat hyvin tunnollisia ja ahkeria ihmisiä, joilla on esim. samanlainen moraalikäsitys. Olemme puhuneet näistä minua ärsyttävistä asioista paljon ja hän on sanonut yrittävänsä muuttua ainakin jonkin verran mutta mietin sitäkin usein, miten paljon toista voi pyytää muuttumaan.
Olemme olleet eron partaalla jo lukemattomia kertoja, nyt päätös olisi vain tehtävä, koska ikä erityisesti minun kohdallani alkaa painaa päälle ja biologinen kelloni tikittää jo erittäin kuuluvasti.
Toivon asiallisia mielipiteitä siitä, mitä mieltä olette tilanteestamme. Pettämistä ym. suhteessamme ei ole koskaan ollut.
Mieheni on kotoisin kaupungista ja haluaa myös sellaisena aina pysyä. Keskikaupungille ei halua asumaan mutta esikaupungin asuinalue yhteisöineen on hänelle unelma-asuinpaikka. Perusteluina tälle on mm. palveluiden ja "sivistyksen" läheisyys, peltoja hän ei missään nimessä halua talonsa ikkunasta katsella. Hän ei ymmärrä suomen luonnon kauneuden päälle, sanoo nähneensä sitä jo tarpeeksi armeijassa ja haluaa nyt kokea jotain uutta, kuten esim. ulkomaiden maisemia. Matkustelua vastaan minulle ei tietysti ole mitään ja haluankin nähdä maailmaa, mutta toisaalta minua ärsyttää tuollainen asenne minulle rakasta luontoa kohtaan. Hän ei myöskään erityisesti nauti mökkeilystä tai retkeilystä. Mieheni on harrastanut aikaisemmin juoksemista ja kamppailulajia, mutta tällä hetkellä liikunta on lähinnä koiran pakollista ulkoilusta. Ulkoilut ja liikunta minun kanssani (ja ilmankin minua) tuntuu olevan pakkopullaa. Mieheni on erittäin kiinnostunut autoista ja muista koneista, fysiikasta ym, mutta keskustelutaidot muihin asioihin liittyen ovat hyvinkin puutteellisia. Hän myös ahdistuu käydessämme minun vanhempieni luona maalla, koska kokee olevansa niin ulkopuolinen eikä pystyvänsä keskustelemaan mistään. Minun kanssani hän kuitenkin pystyy hyvinkin esim. tunteistaan avautumaan ja keskusteluyhteymme on kaiken kaikkiaan hyvä. Tuntuu vain, ettei meillä ole oikein mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Esim. lomallani haluaisin mökkeillä, vaellella lapissa, viettää mahd. paljon aikaa ulkona mutta mieheni kanssa kaikki tämä tuntuu niin vaikealta. Kyllähän hän voi mukaan lähteä mutta koska näen että hän ei nauti, en nauti minäkään.
Nyt viime viikkojen sisällä olen myös huomannut että minua on alkanut ärsyttää yhä pienemmätkin asiat miehessäni. Kunioitukseni on alkanut vähetä ja välillä pelästyn itsekin miten ilkeästi pystyn toiselle jostain asiasta sanomaan.
Ilkeyteni vaivaa minua erityisen paljon, koska mieheni on erittäin kiltti ja kohtelee minua suurella kunnioituksella. Hän on kestänyt minun luonteeni vikoja aivan uskomattoman hyvin, enkä tiedä olisiko kukaan muu mies ongelmiamme kestänyt. Hän jaksaa aina lohduttaa ja halata eikä voisi koskaan loukata minua tahallisesti. Hän on älykäs, hyvässä ammatissa, pidetty työyhteisössään ja myös omassa kaveriporukassaan. Uskon myös, että hänestä tulisi rakastava ja huolehtiva isä. Meillä on samanlainen huumorintaju ja olemme molemmat hyvin tunnollisia ja ahkeria ihmisiä, joilla on esim. samanlainen moraalikäsitys. Olemme puhuneet näistä minua ärsyttävistä asioista paljon ja hän on sanonut yrittävänsä muuttua ainakin jonkin verran mutta mietin sitäkin usein, miten paljon toista voi pyytää muuttumaan.
Olemme olleet eron partaalla jo lukemattomia kertoja, nyt päätös olisi vain tehtävä, koska ikä erityisesti minun kohdallani alkaa painaa päälle ja biologinen kelloni tikittää jo erittäin kuuluvasti.
Toivon asiallisia mielipiteitä siitä, mitä mieltä olette tilanteestamme. Pettämistä ym. suhteessamme ei ole koskaan ollut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samanlaiset harrastukset on yliarvostettua jauhantaa.
Olen kokeillut sekä miehen joka kulkee jokapaikkaan perässä ja tulee siten myös minun tontille ikäänkuin ,..vaarana on että jos mies rakastaa luontoa hän rakastaa sitä aina enemmän kuin sinä,
Jos mies harrastaa urheilua hän harrastaa sitä aina paremmin kui sinä.
Jos mies tekee jotain ja on koulutettu, hän tekee sitä aina täydemmällä panoksella kuin sinä. En tarkoita että miehet oliisvat yleisesti "parempia" missään, mutta jos saman parisuhteen sisällä mies painii siis täysin samassa sarjassa sun kanssas, nii hän myös vie sulta sitä omaa persoonaa alaspäin ottamalla siihen liikaa osaa.
Mies etsii suhteesta astinlautaa itselleen, sun luonnonläheisyys voimistaa hänen vastakkaista persoonaa. Hän nauttii varmaa haukkuessaan peltoja jotka näkyvät ikkunasta..ihminen tykkää hyvää voidessaan sanoa ja TIETÄÄ minä pidän tästä minä en pidä tästä. Se on hienoa jos on suhde, jossa voi möläyttää MÄ olen tällainen.
Samoin sun persoona vahvistaa hänen vastakkaista kiinnostuksen suuntaansa..
Jos joudut oikein ihmettelemään kuinka miehes sua kestään, niin vaarana on että jos sellaisen helmen jätät niin huomaat että olet yksin ja menee hemmetin pitkä aika ennenkuin löydät miehen joka ensinnäkin rakastaa sua yhtä paljon, ja lisäksi harrastaa samaa kun sinäkin.
En tiedä kenen pitää erota ja kenen ei, mutta aina mielestäni ei ole olennaista kuka on kokoajan mukana kun jonnekin meen, vaan se on olennaista kuka odottaa mua kotona kun palaan sieltä! Tämän olen itse oppinut. Olla iloinen että saa tuntea olevasi jossain määrin "parempi" kuin miehesi, eli kuten sanoit olet nöyrä ja luonnonrakastava vaikka akateeminen, ja hän ei osaa arvostaa hetkeä tässä ja nyt.
Eli sinähän olet ihan hyvän itsetunnon tuossa saanut kun seuraat mitä ja miten pinnallestikin juuri päinvastainen ihminen ajattelee.
Totta on että on raivorasittavaa kokoajan kuulla kun joku haluaa olla vaan ulkomailla, kokoajan haluaa pois siitä missä ollaan..
Mutta voi sitä kokeilla ottaa etäisyyttä ensin. Pääasia että ihminen kunnioittaa minua, vaikka olisikin erilainen. Sen näyttää aika jos tiet vievät erilleen. Voithan sä sanoa miehelle että älä hauku suomea, että mene ulkomaille ja mene betonilähiöön jos haluat, mutta älä tuu haukkumaan mun peltomaisemia.
Hem metin hyvä kirjoitus.
Samanlainen arvomaailma, samanlainen lähellä olemisen tapa ja edes jokin yhteinen kiinnostuksen kohde riittävät suhteen pohjaksi kun kumpikin tykkää toisesta. Muista aina, että suhteen aloittamiseen ja sen koossa pitämiseen tarvitaan kaksi. Suhteen lopettamiseen riittää yksi.
Kannattaa mennä eri suuntiin niin kauan kuin sieltä yhteen palaaminen tuntuu kotiin tulemiselta. Ei kannata ottaa kamalan vakavasti sitä, että toinen ei pidä kaikista samoista asioista. Kunhan hän suostuu pitämään siitä että minä pidän niistä.
Minä ainakin olen sellaisen kumppanin kanssa, jolta saan vastakaikua itselleni. Meillä on eri harrastukset, jonkin verran eri ystäväpiirit ja paljon eri menoja. Yhdessä olemme lomareissuista noin puolet, toinen puoli ohjelmoidaan kummallekin erikseen. Hyvin on mennyt ja yhteen on tosi ihana palata oltuaan jossain omilla menoilla.
Loppupeleissä seksi ja läheisyys on se päämoottori parisuhteelle, muilta osin kyllä valitettavasti yksin jokainen syntyy ja yksin kuolee, suurimman osan asioistaan joutuu yksin tekeen. Majakat ja perävaunut on harvinainen yhdistelmä, ja ovat muutenkin hemmetin raskas liikuteltava. Tappelut syntyy miehen ja naisen välille siten, että nainen turhaan kuuntelee miestä liian tarkoin, ja uumoilee että mies on väärä kun ajattelee väärin.
Älä kuuntele miestä, vaan nyökkäile ainoastaan sopivassa kohtaa. ei pidä huolestua kun elämänkumppani hölisee kuinka aikoo sitä ja tätä. Kuinka muka ajattelee sitä sun tätä. Elä elämääsi, anna miehen olla mukana jos haluaa. Tuskimpa hänellä on kiire muuttaa ulkomaille jos hänellä on hyvä olla sunkans.
Mutta jatkuvat tappelut ja toisen muuttamisen yrittäminen on raskasta ja voipa olla että mies saa tarpeekseen jokupäivä. Jos sellaista ei tarvitse pelätä, hyvä niin.
Mulla on mies joka sanoi että koskaan ei muuta helsinkiin, helsinki on hirveä paikka ja siellä asuu hirveitä ihmisiä jotka eivät tervehdi. Ihan täyttä paskaa jauhaa, mutta lämpimikseen puhuu. Jos mä haluan muuttaa helsinkiin muutan sinne, uskon että mies viimeistään ensimmäisellä vierailulla luonani huomaa ettei siellä ole sen kummallisempaa. Jos ei huomaa niin ei huomaa. Mutten tosiaan ala häntä lemppaamaan siksi että hän uhoaa jotain asiaa josta ei mitään edes tiedä.
Tai vaikka uhoaa joitakin asioita joista tietääkin, rakkaus on ihmeellinen voima muttei siinä ole sijaa pelolle.
Miehen kiinnostus moottoreihin on varmaan siinävaiheessa ihan kivaa, kun auton moottori särkyy ja lapset pitäisi hoitaa tarhaan.
Tai kun lapsi kysyy matematiikan tehtäviin apua.
Että kyllä mä ainakin pidän että isät on isiä ja heillä kiinnostaa moottorit ja fysiikka, ja se on helvetin hyvä että lapsikin voi saada vanhemmiltaan eri asiotia, eikä molemmat ole kui siiamilaiset kaksoset että meillä kiinnostutaan pullanleipomisesta ja kuljetaan hevosella ja kärryllä.
up
Haluatte eri asioita. Teidän pitää molemoien kunnioittaa sitä mistä tykkäätte, muuten ei teidän kannata seurustella.
Kunhan et vain YRITÄ koko elämääsi ja sitten havahdu, että elämä meni ohi.