Millä tavalla parisuhteessa pitäisi kokea toisen tunteet omakseen, jos toisesta välittää?
Kuviteltu esimerkki;
Sari ja Pekka seurustelevat, mutta asuvat erikseen.
Sarilla on ollut huono päivä töissä ja mieli maassa, ehkä huonosti nukuttu edellinen yö vaikuttaa asiaan.
Pekalla taas on ollut vauhti päällä, hän on todella tyytyväinen päiväänsä, iso projekti on saatettu onnellisesti päätökseen, pomolta tullut kehuja. Työn jälkeen
pelatusta matsistakin on tullut omalle joukkueelle voitto.
Nukkumaan mennessä Sari haluaisi puhua puoli tuntia rauhallisesti, tuntea, että toinen on hänen kanssaan. Pekka taas ei halua rauhoittua, vaan nautiskella ja hehkuttaa omaa onnistumisen tunnettaan. Pekka sanoo, että ei jaksa nyt alkaa puhella, johan tässä tuli kuulumiset vaihdettua.
Kumman pitäisi ymmärtää toista?
Pitäisikö Sarin ajatella, että antaa Pekan nauttia hyvänolontunteestaan rauhassa?
Vai pitäisikö Pekan laskeutua maan tasalle ja ajatella, että ei voi nauttia omasta hyvänolontunteestaan jos toinen ei ole yhtä iloinen?
Tai onko parisuhteessa yleensäkään "tasattava" tunteet ?
Eli pitääkö oppia elämään sen kanssa, että väliin toisella on "krapula" ja toisella "nousuhumala" ?
Kuviteltu esimerkki;
Sari ja Pekka seurustelevat, mutta asuvat erikseen.
Sarilla on ollut huono päivä töissä ja mieli maassa, ehkä huonosti nukuttu edellinen yö vaikuttaa asiaan.
Pekalla taas on ollut vauhti päällä, hän on todella tyytyväinen päiväänsä, iso projekti on saatettu onnellisesti päätökseen, pomolta tullut kehuja. Työn jälkeen
pelatusta matsistakin on tullut omalle joukkueelle voitto.
Nukkumaan mennessä Sari haluaisi puhua puoli tuntia rauhallisesti, tuntea, että toinen on hänen kanssaan. Pekka taas ei halua rauhoittua, vaan nautiskella ja hehkuttaa omaa onnistumisen tunnettaan. Pekka sanoo, että ei jaksa nyt alkaa puhella, johan tässä tuli kuulumiset vaihdettua.
Kumman pitäisi ymmärtää toista?
Pitäisikö Sarin ajatella, että antaa Pekan nauttia hyvänolontunteestaan rauhassa?
Vai pitäisikö Pekan laskeutua maan tasalle ja ajatella, että ei voi nauttia omasta hyvänolontunteestaan jos toinen ei ole yhtä iloinen?
Tai onko parisuhteessa yleensäkään "tasattava" tunteet ?
Eli pitääkö oppia elämään sen kanssa, että väliin toisella on "krapula" ja toisella "nousuhumala" ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo sen joka on huonolla mielellä, vois miettiä sitä itse, toisen ei tarvi laskeutua.
voi sanoa että on paska päivä ja toinen sanoo että "voi toista, voi parkaa".
sitten hali.
Sitten otetaan kirjat ja luetaan vaikkapa sängyssä, tai katsotaan telkkaria.
Se jolla on huono päivä, saa valita mitä katsotaan.
sen jolla on hyvä mieli ei tarvitse luopua omasta hyvästä mielestä.
Sen jolla on paska päivä älkööt tarkkailko toisen naamaa että se menisi peruslukemille.
HYI jos mun ollessa onnellinen joku tulisi vaatimaan sitä alas. Se on narsismia ja henkistä väkivaltaa. alkaisin tehdä niin että hyvän mielen vallitessa, pysyn kaukana kotoa niin ei tarvitse luopua omasta fiiliksestä. Säästäisin tällöin kotiin vain huonot fiilikset ja viihdyn kotona kun on huono päivä.
Tosiaan tässä oli erikseen asumisesta(eri paikkakunnalla) kyse, eli halailu ja yhdessä TVn katselu ei onnistu.
Vaan huonon päivän kokenut olisi halunnut jutella pidempään puhelimessa, mutta vauhtipäällä olevaa ei kiinnostanut kuunnella toisen jutustelua.
Kun keksin tuon esimerkin, niin lukijat varmaan tajusivat, että itse olin se "huonon päivän" ihminen. Eikä päiväni esim. töissä edes ollut niin huono, ehkä jopa keskimääräistä parempikin.
Tuo kumppanini vain tuntui olevan niin omissa maailmoissaan ja vauhdissaan, että aloin ajattelemaan, että kuinka paljon hän oikeasti minusta välittää?
Kun ei halua tai pysty rauhassa keskustelemaan ennen nukkumaanmenoa.
Aika huonosti on asiat, jos ei pysty toista tukemaan silloin kun itsellä menee hyvin. Meinaan se on vaikeampaa silloin kun itsellä menee huonosti, ja toisellakin menee huonosti...
Niin, onko ihme että parisuhteet voivat huonosti jollei tälläisiä perusjuttuja osata kohdata.Lähtökohtana on että molemmat kuulevat ja osaavat myötä elävät toinen toisiaan keskustelun aikana.Sarin huono päivä voidaan käydä lävitse ja harmitellakkin sitä. Pekan hyvä päivä voidaan myös käydä lävitse ja todeta onnistumiset.Tuon jälkeen jutuissa voidaan mennä eteenpäin ja jutella niitä neutraaleja yms juttuja.
Kyse ei ole siitä että Pekan pitää vaipua masennukseen unohtaen hyvä päivänsä eikä toisaalta Sarin tarvitse hihkua onnesta jolleii itsestään siltä tunnu.
Kumpikaan ei ole siis dominanssi josta jäädään jauhamaan vaan asiat osataan kohdata hieman limittäen. Elämä kun on sellasta että fiilikset eivät aina todellakaan kohtaa.Silloin empatiaa ja sympatiaa tarvitaan molemmin puolin.
No paras tietysti olisi jos se, että toisella on ollut oikein hyvä päivä ja hän on iloinen, piristäisi sitä mieli maassa olevaa. Onhan se kiva nähdä kumppani onnellisena, ehkä se voisi vähän tarttuakin se iloinen mieli. Ja voisi varmaan oppia jakamaan sitä iloa jos on isot projektit ja muut saatu päätökseen ja muuta.
Ja sitten myös olisi hyvä jos sillä iloisella riittäisi vähän sympatiaa sille toiselle ja uhraisi vähän aikaa toisen kuuntelemiseen ja sitten yrittäisi piristää toista. Eli jos molemmilta riittäisi vähän ymmärrystä kokonaistilanteeseen niin se olisi hyvä.
Onhan se kuitenkin yleisesti ottaen parempi yrittää piristyä kuin yrittää pysyä, ja viedä toisiakin mukanaan, huonolle tuulelle.
Ja sen tunteiden jakamisen olen ainakin itse ymmärtänyt vähän eri tavalla. Siis että kun toisesta kovasti välittää, niin silloin väkisinkin jaetaan ilot ja surut. Koska ihmiset kokevat sympataa ja empatiaa. Eletään toisen iloja ja suruja niiden omien lisäksi. Eikai siinä siitä ole kyse että yritettäisiin mitään tasata.
Mitä mieltä olette siitä, että naisystäväni laittaa puhelimen äänettömälle nukkumaan mennessään? (asumme myös eri paikkakunnilla)
Tiedän, että hänellä ei ole salattavaa minulta, koska hän asuu melkein aikuisten lastensa kanssa yhdessä, eikä koskaan kehtaisi tuoda toista luokseen/olla yötä pois muualla lastensa silmien alla.
En ole häntä öisin yrittänyt häiritä soitoillani, eikä se tietenkään onnistuisikaan tuon äänettömällä olon vuoksi. Sen lisäksi osaan kyllä kunnioittaa toisten nukkumisrauhaa.
Tuntuisi vain jotenkin läheisemmältä, että toinen olisi tavoitettavissa tarvittaessa, vaikka en sitten tuota mahdollisuutta käyttäisikään.
Puhelin on äänetön kun maailmassa on MUITAKIN ihmisiä kuin puoliso. Mulla on tyttökavereita joilla alkaa kriisit aina klo 3 yöllä jostain kumman syystä, unettomia ystäviä joilla ei ole mitän vuorokauden aikoja ja sitten on ääliöitä jotka vaan soittelee yöllä kun on urpoja. Vaikka mä olen sinkku niin laitan kaikki hälyt yöksi pois ja puhelimen äänettömälle. Silloin kun olin parisuhteessa niin ihan pois päältä yöksi kokonaan. Jotkut ei ymmärrä, että joku nukkuu yöllä.
Varmaan helpottaa taas ihan kylällä... NOOOT... Tekis mieli paukuttaa johonkin sillan pylvääseen, siinä pähän hoidettaisiin montun äärellä parisuhdetta. Välillä vilkuttaa mutta kyllä se siitä. Ehkä?
Hei noviisikumppani
Otit esille tärkeän asian, joka liittyy moneen parisuhteen osa-alueeseen.
Tarkastelen ensin erillisyys - läheisyys -teemaa:
Parisuhteessa(kin) kumpikin osapuoli on oma, erillinen ihminen, joka kantaa vastuun omasta itsestään ja tunteistaan. Tässä esille ottamassasi asiassa se tarkoittaa sitä, että kummallakin on oikeus tuntea sitä, mitä oikeasti tuntee. Liian symbioottisesssa suhteessa, jossa erillisyys ei ole tervettä, puolisot ikään kuin pyrkivät luomaan liian tiiviin 'Me'-persoonan, jossa Me tunnemme ja Me ajattelemme ja Me arvostamme jne. Tällöin erillisyys hukkuu. Toisaalta erillisyyttä voi olla niin paljon, että tuota Me-henkeä ei ole lähes lainkaan ja se voi ilmetä jopa välinpitämättömyytenä. Erillisyyden ohella parisuhteessa tarvitaan myös läheisyyttä, yhteyttä, yhteenkuuluvuutta, yhteen hiileen puhaltamista. Muutenhan parisuhde ei eroaisi esim. työtoveruudesta juuri mitenkään. Kertomassasi herää kysymys, kokeeko kumpikin toisen tunnetilan uhkaavan omaansa: hehkuttaja ei uskalla kuunnella surullista, ettei hänen oma intonsa sammu, ja surullinen ei uskalla kuunnella hehkuttajaa, ettei oma olo huononisi entisestään? Kuulostaako tämä yhtään oikeaan osuvalta?
Toinen akseli, mitä mietin, ovat kommunikaatiotaidot, vuorovaikutustaidot.
Viisas, tasapainoinen ihminen osaa kuunnella toista ja keskustella hänen kanssaan, vaikka olisi itse kovin eri tunnetilassa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vaikkapa lääkäri pystyy näkemään ja ymmärtämään potilaan kärsimyksiä, vaikka ei olisikaan itse sairastanut samaa. Ihmissuhteissa tätä voidaan nimittää sanalla empatia. Empaattinen ihminen ei putoa samaan kuoppaan kärsivän kanssa, mutta ei myöskään pakene paikalta ja sulje korviaan, vaan pystyy kuuntelemaan ja näkemään toisen ahdistusta, ahdistumatta itse. Tämän syntymiseen tarvitaan hyvää itsetuntoa ja luottamusta. Vuorovaikutustaitojen opettelu auttaa puhumaan myös hankalissa tilanteissa.
Kolmas akseli on rakkaus.
Parisuhteessakin ihmisellä on syviä odotuksia rakastetutkis tulemisesta sellaisena kuin on. Huonona päivänä, hyvänä päivänä. Lohdutusta murheessa ja toisaalta kanssailoitsemista menestyksissä. Rakkautta on antaa toisen olla oma itsensä, mutta myös itse pysyä itsenään - ja tässä kombinaatiossa puhaltaa yhteiseen hiileen.
Toivon parisuhteeseenne paljon hyviä rakkauden hetkiä ja viisautta opetella kommunikaatiotaitoja hankalille hetkille
Merja, diakoni
Minusta olisi toivottavaa, että se paremmalla tuulella oleva yrittäisi piristää sen huonotuulisemmankin päivää eikä vaipua samaan synkkyyteen.
Toki riippuu fiilisten syistäkin. Jos toinen voitti pitkävedosta pari kymppiä ja toisen äiti kuoli, niin empaattisuus on ihan paikallaan. Mutta jos serkun kummin kaiman kissa kuoli ja toinen sai ylennyksen, niin iloon kannattaisi edes yrittää yhtyä.
Miehet ja naiset toimivat näissä asioissa eri tavalla. Jos on ongelmia, miehet etsivät ratkaisuja, kun naiset usein kaipaavat vain kuunteliaa. Ehkäpä tämänkin erilaisuuden tiedostamisesta ja ymmärtämisestä olisi hyötyä.