Kertokaapas nyt minulle että onko se kovinkin yleistä, että jos parisuhde jossain vaiheessa muuttuu nuutuneeksi pakkopullaksi, ja sitten siitä kehkeytyy sellainen aivoja puuduttava kämppissuhde, kun ei edes riidellä, ja lopulta pysytään kuitenkin yhdessä koska on lapsia ja niiden kanssa on ihan kiva puuhailla? Kauanko tällaista jaksaa?
Nuutuneet
tttttttttttttttt
9189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ala riitelemään. Parisuhteessa on kaksi. Sinun vika puoliksi.
Ei ole yleistä. Kyllä perheen täytyy enimmäkseen puuhailla yhdessä. Vaikka vanhemmat kumpikin tahollaan ottaisivat myös sitä omaa aikaa silloin tällöin.
Ja puuhailulla tarkoitin sitä, että sen täytyy olla omasta vapaasta tahdosta ja miellyttävää yhdessäoloaikaa
En osaa sanoa nuutuneisuudesta enkä sen yleisyydestä yhtään mitään.
Jos parilla ja perheellä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja tavoitteita niin ei tuo tilanne vaikuta kovin todennäköiselle.
Elämänvaiheet muuttuvat. Muuttuvatko ihmiset samassa tahdissa luontaisesti?
On kiva puuhailla ja harrastaa yhdessä ainakin näin 20-vuotta viimeisenkin lapsen lähdön jälkeen.
Tämä varhainen heräämiseni johtuu juuri tuollaiselta, yhteiseltä puuhailulta paluun johdosta.
Niin mutta jos ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja tavoitteita. Tiedetään että ero tulee jossain vaiheessa, mutta vielä ei tee mieli erota, koska halutaan kuitenkin sitä perhe-elämää, vaikka sitä kumppania kohtaan ei olekaan mitään erityisiä tunteita.
Herää kysymyksiä.
Miksi on menty yhteen?
Miksi on hankittu lapsia?
Miksi on pysytty yhdessä?
Miksi vielä pysytään yhdessä? Elämme vain kerran!
Nykyisenä avoliittojen aikana minusta on käsittämätöntä, että toisilleen sopimattomat (itsekkäät) ihmiset jatkavat yhteiselämää havaittuaan sopimattomuutensa!
Ihmiset pääsee nykyään niin helpolla ettei ne osaa arvostaa mitään. Ei pahalla. Mutta jos joku on varattu parikymppisenä niin teki lapsia tai ei, meni naimisiin tai ei, eronnut se on 80% varmuudella välillä 30-40 vuotta. Ja juuri suurimmaksi osaksi koska seksiä ei enää ollut, koska suhde muuttui tylsäksi, koska toista ei osattu arvostaa. Koska lapselliset ja älyvapaat rahariidat tulivat tielle, koska toinen oli niin itsestään selvä. Koska yksinkertaisesti ihmisillä on niin v*tusti kaikkea ja ei tartte menettää eikä pelätä.
Ne ketkä ovat olleet yksin, kärsineet ja menettäneet (mutta pärjäävät eivätkä lillu itsesäälissä), osaavat arvostaa rakkautta, perhettä ja lapsiaan. He tietävät mitä on olla vuosia yksin, olla vaikeuksien keskellä aina yksin, mitä on olla vastuussa kaikesta yksin ja usein myös, mitä oikeat rahavaikeudet ovat.
Ne ihmiset ovat yli 3kymppisiä sitoutuessaan ja usein ne liitot kestää. Ei ole aivoja puuduttavaa että joku rakastaa, ei tartte seksissä vaatia pornoa, temppurataa ja kaikkea MINÄMINÄMINÄ haluan, vaan voi joskus löysätäkin vannetta ja olla vaan tyytyväinen. He jaksavat tehdäki joskus jotain puolisonkin eteen, kun he arvostavat sitä että on joku muukin. He osaavat tehdä kompromisseja eikä raha tosiaan ole aihe mistä kannattaa riidellä tai ei kahdestaan selviäisi paremmin kun yksin. Heille lapsista luopuminen oli jo suru, joten niiden saaminen on siunaus. Mitä puuduttavaa voi olla omissa lapsissa ja omassa perheessä?
Toivottavasti sitten menetät ne kaikki, ehkä sitten tiedät. Jaa oli pahasti sanottu? Miten niin, suhdehan on vain puuduttava kämppissuhde, ja aivot siinä puutuu, toivottavasti siis menetät sen, että saat aivosi takaisin.
Lasten kanssa on vaan "kiva puuhailla" eikä perheellä ole mitään arvoa: toivottavasti vapaudut siitä lopullisesti, että saat suuremmoisen vapautesi takaisin eikä sinun tarvitse haaskata aikaasi turhaan. Toivottavasti sinun ei tarvitse tuota jaksaa kauaa, vaan saat oman ylhäisen yksinäisyytesi, saat elää loppuelämäsi sen jälkeen ilman perhettä eikä kukaan takuulla enää tule puuduttamaan aivojasi. Tarkoitan tämän hyvällä, sitähän sinä uskoakseni tarkoitit ja tuolla toivoit?
Isoin osa eroista johtuu itsekeskeisyydestä, siitä että toista, suhdetta ja perhettä pidetään itsestään selvyytenä. Siitä, että ollaan lapsellisia ja vaikka niitä lapsia miten pukataan maailmaan, ei niitä, perhettä tai yhteiselämää osata arvostaa ja ne lapset menee kaiken edelle vaan kun sitten sitä uusioperheen uutta puolisoa pitää kiristää ymmärtämään, "et tää on paketti!" vaikka eipä se itsellä riittänyt ymmärrystä silloin kun oli se ihan tavallinen puoliso jonka kanssa ne lapset piti vääntää sitten arkea kestämättä.
Rakkautta ei tarvitse arvostaa, kun ei tiedä mitä on rakkaus, tai mitä on sen puute.
Puhtaasti isoin osa eroista ja siitä suhteeseen kyllästymisestä, johtuu ihan oikeasti ihmisten kokemattomuudesta,ja lapsellisuudesta.
Ja siitä sinäkin tosiasiassa puhut. Lapsellisesta typeryydestä ja idioottimaisesta itsekeskeisyydestä.
Ala arvostaa sitä suhdettasi ja tee jotain muuta kun olet itsekeskeinen ruikuttaja, tylsä saatanan kivireki, kämppis, löysä, tylsä tyytyjä ja ihminen joka vaan on saanut kaiken liian helpolla. Sillä sitä sinä kuvailit, sitä ne nuutuneet ihmiset on. Ei mitään muuta.
Jos taas et jaksa sitä enää, niin mitä jos alkaisit kehittämään itseäsi ja olemaan jotain muuta? Ai niin, siihen pitäs tehdä jotain, antaa itsestään jotain, niin totta. Siitä on vaivaa.
No, toivottavasti sitten menetät kaiken ja saat vapautesi niin voit todeta yksin ollessasi, miten hirveän hauskaa ja vähän puuduttavaa seuraa sinä olet.
Tuossa voi olla ajatuksen tynkää.
Itsekkäiksi kasvatetut kullamurut eivät hevin muutu!
Tuossa ylempänä tarkoitin haasteilla aivan arkipäiväisiä asioita.
Avioituessamme oli anukseni auki kuin se tuuran putki. Vaimo oli säästänyt pienestä liikeapulaisen palkastaan hieman.
Vastassa olivat perushankinnat.
Alkeelliset huonekalut yläkerran vuokra-asunnon parihuoneisiin.
Käytetty fillari muutaman kuukauden kuluttua.
Käytetty musta-valko tv puolen vuoden jälkeen.
Jne.
Penskojen hankinta.
Velkaa korvia myöten hartiapankkirakentamisen vuoksi.
Jne. Jne.
Koko ajan on ollut jonkin sortin haasteita ja tavoitteita.
Niukkuus ja riittoisuus ovat olleet yhteisiä.
Yhteisiä ovat myös viimeiset yli 10 eläkeläisvuottamme jotka ovat olleet puitteiltaan, sisällöltään ja parisuhteeltaan vähintäänkin tyydyttäviä.
Toivon vilpittömästi vielä parempaa vastaavaa kaikille muillekin.
Joo! Omahyväistä mutta olkoon!
Kiitos vaan vastauksista. Kysyin kylläkin sitä, että onko kuvaamani lainen suhde yleinen vai harvinainen. No, ehkä en saakaan vastausta.