helppo saalis

Koen itse olevani helppo saalis sellaiselle joka osaa etsiä haavoittunutta ihmistä. Kun viedään kaikki, ihmisyys ja jäät yksin ahdistuksen kanssa. Kukaan muu ei voi sitä tuskaa kantaa vaikka kuinka olis ystäviä ympärillä. Ja toinen vain nauraa ja mässäilee tuskallani. Helppoa olis itsekin lähteä hukuttamaan tuskaansa viinaan ja sitähän takertuisi keneen vaan. Ja aamulla herätä todellisuuteen ja tyhjyyteen. Minunlaiseni haavoitetut ihmiset olemme kyllä helppo nakki jollekin liittoonsa kyllästyneelle miehelle. En jaksais edes välittää onko perhettä vai ei. MUTTA usko että on olemassa toinen tie. Tällä hetkellä ei se helpoin tie mutta ehkä parempi tie kuin se että päätyy jonkuin toisen saalistajan suuhun hyväksikäytettäväksi. Olo on kuin olisi vuotava haava rinnassa.
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajattelet todella viisaasti, näitä saalistajia notkuu kaikkialla, hyväksikäyttäjiä.

Kumpa kaikki uskoisivat, että se toinen tie on olemassa ja eron jälkeen jaksaisivat olel kuuntelmatta näitä saalistaji, heillä kyllä riittää aluksi kuuntelutaitoja ja hipaisuja, mutta kun kaikki on pelkkää valhetta.

Äänestä
  • Jos seksistä tykkää, niin kunnon muutaman tunnin pano kivan miehen kanssa tuo helpotuksen tuskaan kuin tuskaan.

    Jos seksi ei kiinnosta, mutta olet silti huijannut kunnon miehen itsesi kanssa nainisiin, ja tämä sittemmin on herännyt hakemaan läheisyyttä muualta, olet tuskasi ansainnut.

    Äänestä

  • Kbvcxtyu kirjoitti:

    Jos seksistä tykkää, niin kunnon muutaman tunnin pano kivan miehen kanssa tuo helpotuksen tuskaan kuin tuskaan.

    Jos seksi ei kiinnosta, mutta olet silti huijannut kunnon miehen itsesi kanssa nainisiin, ja tämä sittemmin on herännyt hakemaan läheisyyttä muualta, olet tuskasi ansainnut.

    Ei ole kenenkään ukkomiehen heila. Kestänyt ja sietänyt omaani jo liian pitkään. Jokaisella se oma tuskansa on ehkä myös sillä tai niillä toisilla myös enkä heitä syytäkään. Ehkäpä hekin huomaavat kuinka sairaan ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Ehkä olen liian herkkä ja hyväuskoinen, ymmärrän kaikkia muita paitsi itseäni. Tyhmäkin. Itsensä arvostaminen ei ole sitä että antaa itsensä käytettäväksi saalistajille. Se olisi helppoa, varsin helppoa. Näitä "ymmärtäjiä" kyllä löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikki revitty kirjoitti:

Koen itse olevani helppo saalis sellaiselle joka osaa etsiä haavoittunutta ihmistä. Kun viedään kaikki, ihmisyys ja jäät yksin ahdistuksen kanssa. Kukaan muu ei voi sitä tuskaa kantaa vaikka kuinka olis ystäviä ympärillä. Ja toinen vain nauraa ja mässäilee tuskallani. Helppoa olis itsekin lähteä hukuttamaan tuskaansa viinaan ja sitähän takertuisi keneen vaan. Ja aamulla herätä todellisuuteen ja tyhjyyteen. Minunlaiseni haavoitetut ihmiset olemme kyllä helppo nakki jollekin liittoonsa kyllästyneelle miehelle. En jaksais edes välittää onko perhettä vai ei. MUTTA usko että on olemassa toinen tie. Tällä hetkellä ei se helpoin tie mutta ehkä parempi tie kuin se että päätyy jonkuin toisen saalistajan suuhun hyväksikäytettäväksi. Olo on kuin olisi vuotava haava rinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu