ILOn tuloksista

nyt on siis taas tutkittu ja niputettu asiat yhteen. siellä näytti olevan niin että suomi on työläisen onnela, kun vertaa muihin maihin. vain ruotsi on edellä.
ja kun on näitä agitaattoreiden juttuja lueskellut täällä ja muualla, on tullut vähän toisenlainen kuva asiasta. huolestuttava piirre on juuri tämä agitaattoreiden ongelmattomuudesta ongelmia politiikka. olisiko aika tukkia turvat työläisen asemasta ja alkaa miettiä miten työttömyydestä voisi päästä eroon, se on ongelma. jos kerrankin joku kuuntelisi niitä, jotka oikeasti luovat työpaikkoja. ja tietävät mitä uuden työpaikan aikaansaaminen vaatii. tällä hetkellä niitä on luomassa sellainen joukko ihmisiä, joista kukaan ei koskaan ole luonut ainuttakaan uutta työpaikkaa. kokeilkaapa kysyä joltain kasvuun tähtäävän yrityksen omistajalta, mitä ongelmia heillä on, niin alkaisi purkautua koko työttömyysongelma.
4257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kyllä:

"...kaupan vapauttaminen on merkinnyt erittäin rajuja rakenteellisia muutoksia, kun suojatulleja on poistettu, tuotekohtaisia tuottajasopimuksia purettu ja vapaakauppa- tai erityistalousalueita perustettu.

Teollistumisensa alkuvaiheissa olevat maat ovat aina suojanneet teollisuuttaan ulkomaiselta kilpailulta. Esimerkiksi Suomi poisti suojatullit vasta 1960-luvulla. Aasian "taloustiikerien" menestys perustui suurelta osin suojatullien käyttöön. WTO edellyttää tullien asteittaista poistamista.

Tuotekohtaiset tuottajasopimukset sopimukset sisälsivät mm. maakohtaisia kiintiöitä ja varastointijärjestelmiä, joilla pyrittiin välttämään ylitarjontaa. Nykyisin kaikkien raaka-aineiden hinta määräytyy teollisuusmaiden raaka-ainepörsseissä. Raaka-aineista on tullut suosittu keinottelukohde, mistä johtuen niiden hinnat heittelehtivät entistä rajummin ja sijoittajien saama osuus hinnasta saattaa nousta yhtä suureksi kuin viljelijän."


Tässä kilpailun päätepiste, näitä vastaan monet yrittävät kilpailla:

"Miltei jokaiseen kehitysmaahan on perustettu ulkomaisille yrityksille erityisalue, missä kaupan "vapaus" on viety äärimmilleen: työntekijöillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, ympäristösäädöksiä ei tarvitse noudattaa, voitot saa kotiuttaa kokonaan . Näillä alueilla työskentelee noin 50 miljoonaa työntekijää, pääasiassa nuoria naisia ja lapsia."

http://www.sci.fi/~tumakaup/10_VELKA.HTM#Velkakriisi


"Michel Chossudovsky puhuu ns. köyhyyden globalisoinnista, jonka syynä ovat taloudelliset seikat. Tämä tarkoittaa köyhyyden lisääntymistä ja ympäristön tuhoa. Myös erilaiset ristiriidat ihmisten välillä lisääntyvät, kuten rasismi, etniset konfliktit ja naisten heikkenevä asema. Kehitysmaiden lisäksi nämä ongelmat ovat siirtyneet 1990-luvulla myös läntisiin maihin (Chossudovsky 1999,13.)"

"Kehittyneet kapitalistiset maat ovat siirtäneet suurimman osan teollisuutta kehitysmaihin halvan työvoiman takia. Ensimmäiseksi teollisuutta siirrettiin nopeasti teollistuviin maihin, kuten Hongkong, Singapore, Taiwan ja Etelä-Korea. Nämä maat ovatkin kehittyneet ja ovat toisinaan uhkana alkuperäisille teollisuusmaille. Tuotannon siirteleminen ympäri maailmaa luo epävarmuutta kaikille ja työttömyyttä lähtöpaikalle. Halvan työvoiman metsästyksen seurauksena köyhyys on lisääntynyt ja palkat laskeneet. "

http://www.uta.fi/laitokset/sospol/soha/lankinen.htm

"Chossudovsky näkee valuuttarahaston ja Maailmanpankin köyhiin maihin pakottaman politiikan osana laajempaa uusliberalistista ohjelmaa. Tämän toteuttaminen aikaansaa köyhyyttä ja syrjäytymistä myös teollisuusmaissa. Esimerkiksi EU:ssa niin sanotut lähestymiskriteerit vastaavat osittain rakennesopeutusohjelmia"

"Chossudovskyn mukaan siis IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?"

http://gamma.nic.fi/~otammile/Chossudovsky.htm

Äänestä

Totta on, että näistä vastuunpakoilioista kassalaisista ja muista lusmureista olisi päästävä eroon. Palkat on saatana samansuuruiset tänään kuin vuonna -45. Ja kapitalistit eiku jatkaa ruikuttamistaan ja uhkailua milloin milläkin verukkeella. Ja mitä tekee nämä meidän työläiset? Tappelee toisiaan vastaan.

Äänestä
  • päästä eroon, vähän samoin keinoin kuin stalin pääsi eroon ihmisistä, jotka eivät olleet hänen ajatuksilleen myötämielisiä.
    ja mitä palkkoihin tulee, niin puhut paskaa.

    oikeasti lukaiseppa toi kirjoittamasi teksti uudelleen läpi, ja mieti sillä tavalla, että se olisi jonkun toisen kirjoittama. pitäisitkö sitä täysipäisen ihmisen tuotoksena

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    päästä eroon, vähän samoin keinoin kuin stalin pääsi eroon ihmisistä, jotka eivät olleet hänen ajatuksilleen myötämielisiä.
    ja mitä palkkoihin tulee, niin puhut paskaa.

    oikeasti lukaiseppa toi kirjoittamasi teksti uudelleen läpi, ja mieti sillä tavalla, että se olisi jonkun toisen kirjoittama. pitäisitkö sitä täysipäisen ihmisen tuotoksena

    sanoa, ettet älynnyt mitään tuosta ensimmäisestä vastauksesta, näin epäilen?
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000004502640

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anna kirjoitti:

nyt on siis taas tutkittu ja niputettu asiat yhteen. siellä näytti olevan niin että suomi on työläisen onnela, kun vertaa muihin maihin. vain ruotsi on edellä.
ja kun on näitä agitaattoreiden juttuja lueskellut täällä ja muualla, on tullut vähän toisenlainen kuva asiasta. huolestuttava piirre on juuri tämä agitaattoreiden ongelmattomuudesta ongelmia politiikka. olisiko aika tukkia turvat työläisen asemasta ja alkaa miettiä miten työttömyydestä voisi päästä eroon, se on ongelma. jos kerrankin joku kuuntelisi niitä, jotka oikeasti luovat työpaikkoja. ja tietävät mitä uuden työpaikan aikaansaaminen vaatii. tällä hetkellä niitä on luomassa sellainen joukko ihmisiä, joista kukaan ei koskaan ole luonut ainuttakaan uutta työpaikkaa. kokeilkaapa kysyä joltain kasvuun tähtäävän yrityksen omistajalta, mitä ongelmia heillä on, niin alkaisi purkautua koko työttömyysongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu