En koe olevani nainen, enkä mies, olen jossain mieheyden ja naiseuden rajalla. Gender fluidin olen todennut olevan hyvin itseäni kuvaava termi. Minusta tuntuu oikealta tulla nähdyksi naisena, niin kauan kuin naiseuteni nähdään fyysisenä ja juridisena ominaisuutena ja joinakin muina hyvin ulkoisina tekijöinä. Haluan olla nätti _tyttö_. Kuitenkin olen pienestä pitäen samaistunut psyykkisellä tasolla lähinnä miehiin ja poikiin. Olin lapsena aina ns. poikatyttö. Vaikka en täysin koekkaan olevani kumpaakaan sukupuolta, jotenkin haluan ajatella olevani mies naisen ruumiissa. En osaa sen paremmin selittää miksi koen niin selvästi olevani miehenkaltainen, enkä nainen tai jokin naisenkaltainen, mutta se on varmaankin samallaista, kuin sukupuolikokemus kellä tahansa perus miehellä tai naisella.
Fyysisesti olen aivan normaali nainen. Pukeudun sekä miesten että naisten vaatteisiin (kuitenkin enimmäkseen naisten), mulla on pitkät hiukset ja meikkaan vähän. En halua vaikuttaa maskuliiniselta naiselta, mitä en todellakaan ole. Enkä naiselliseltakaan naiselta, koska liika ulkoinen naisellisuus menisi liian pahasti ristiin enimmäkseen maskuliinisen/sukupuolettoman persoonallisuuteni kanssa.
Myöskään transsukupuolinen, transvestiitti mies identiteetti ei sovi, koska pidän itseäni "pohjimmiltani" sukupuolettomana, enkä edellenkään ole mikään naisellinen, vaikka viihdynkin synnynnäisessä naisen kehossani.
Harrastukseni ja kiinnostuksenkohteeni eivät ole erityisen miehisiä tai naisellisia; olen kiinnostunut mm. useista tieteistä ja hölkkäilen päivittäin.
Pointtini kirjoittaa tämä oli tuo otsikon kysymys. Onko tämän lukeneissa miehiä, jotka voisivat olla seksuaalisesti ja seurustelu mielessä olla kiinnostuneita kaltaisestani ihmisestä, jos henkilö olisi muilta osin sopiva? Itse kun olen suuntaunut miehiin päin ja kiinnostukseni heihin ei eroa mitenkään keskiverto heteronaisen kiinnostuksesta. Naisista tai toisista sukupuoleltaan epämääräisistä henkilöistä en ole ollut koskaan kiinnostunut (paitsi ehkä sellaisista miesvartaloisista, jotka eivät ole erityisen feminiinisiä). Miehen seksuaalinen suuntaumus on minulle yhdentekevää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lisään: Vain muutoma minut tunteva tietää erikoiseta sukupuolikokemuksestani. En ole kovin avoin asian kanssa, elän tavallaan suurimmaksi osaksi "kaapissa". En ole kokenut tarpeelliseksi julistaa olevani transihminen, kun en kerran halua mitään fyysisiä korjaustoimenpiteitä ja minua saa kutsua puolestani aivan miksi haluaa (mies, nainen). Molemmissa on osa totuutta kohdallani :D
Olen vähän vajaa parikymppinen, enkä ole koskaan seurustellut. Haluasin kyllä vihdoin. Pelkään vain olevani liian omituinen ja että naisista kiinnostuneet miehet kokisivat epämielyttäväksi ajatukseksi seurustella transihmisen kanssa, vaikka olenkin fyysisesti nainen, syntyessä tytöksi määritelty.
Sukupuoli-identiteettini - liian sekavaa, outoa, pikkutarkkaa...?
Käytännössä en usko että tämä vaikuttaisi paljoakaan suhteeseen kenenkään kanssa, kunhan toinen ymmärtäisi olla liittämättä minua juuri mihinkään naistereotypiohin käytöksen ja puheen tasolla. Sellaiset asiat eivät edes ole mitenkään jokapäiväisiä, mutta epäilen silti, että tämä olisi monille kynnyskysymys trans-termin takia. Ja haluaisin tosiaan että toinen pyrkisi edes jollain tasolla ymmärtämään, etten ole nainen, muuten kuin ulkoisesti.
Onko tilitykseni ihan naurettava ja ottaako tätä edes kukaan vakavasti, vai vaikutanko joltain feministiltä, joka on päättänyt kieltää psyykkisen naiseutensa, tms?
Todennäköisesti sinua ymmärtää parhaiten joku kaltaisesi paitsi vastakkaista sukupuolta, eli tuskin tulet käytännössä toimeen kaikista maskuliinisimman alfauroksen kanssa, jos et itsekään se feminiinisin alfanainen ole.
Kai sulla on oikeus pohtia näitä asioita niin paljon kuin haluat. Mutta ehkä on hedelmällisempää suunnata huomio itsesi määrittelystä ja tarkkailusta ulospäin ja katsella, että millaiset tyypit sinua eniten tuntuvat sytyttävän ja miettiä, että miten heidät saat haaviisi.