... jaksa enää...

Ja inhoan tätä vaihetta. Riita on ohi, erottu on, takaisin ei ole paluuta mutta nyt kun kumpikaan ei käy enää kierroksilla niin väistämättä tulee mieleen että teinkö silti oikein suutuspäissäni.
Hän vedätti ja kusetti minua 6-0, valheita valheiden päälle, ja kiitos hyvien ystävien oon selvinnyt kuitenkin hengissä, muuten leviäis pää.
Se kummallinen tyhjyys, nyt kun kaikki on ohi, vyöryy päälle.
Oli ihan pakko ottaa pari päivää saikkua, yöunet on olleet minimissä ja herää siihen todellisuuteen että se kaikki onkin totta. Voi v...u. Muutama tunti sitten aloin siivoomaan raivolla, pakko saada edes nuo tavarat pois näkyvistä, sormus piiloon ja toivoa että kaikki unohtuu mahdollisimman nopeasti.

Noi riidat- ne niin syö naista -ymmärrän että on parempi erota kun kestää niitä. Jopa virkavaltaa piti pyytää viimeksi apuun kun alkoi mennä ihan överiksi.

Kun sais ees kunnolla nukuttua, kun aika kuluis ja armahtais.

Mitään ei ole enääe enmpää tehtävissä, vaan nää helkutin savuavat rauniot. Välillä annan vaan tuskan tulla, heikottaa, raivostuttaa, katkeroittaa. Ja se tieto että lopulta meidän on pakko tavata... ei vielä, ei ei. En ole siihenkään ihan valmis.
Ennenkun selvitän mitä kaikkea p... aa se ennätti tehä mun nimissä. Rauhotun ja vahvistun, jospa tänään sais jotain syötyäkin.

Ei tässä ole mitän järkeä, se kaikki hyvä mikä meillä joskus oli, onkin ollut täyttä valhetta.

Vedän hupparin tiukemmin päälle, vaihdan lakanat, heitän nekin roskiin, en tahdo mitään muistoja. Yhtään mitään.