Tätä on voitu jo kysyä aikaisemminkin mutta se nyt maailmaa kaada jos kysytään uudestaan.
Elikkä olen tässä nyt kolme viikkoa ollut dieetillä. Eli ennen juhannusta aloitin tämän homman. Kysyisinkin vain että onko siitä haittaa jos pitää kerran viikkoon sellaisen ns 'hölläilypäivän'? Oli tossa viime viikonloppuna juhlat ja siellä tuli syötyä jonkun verran herkkuja, mutta se oli vain se yksi päivä, en ole muina päivinä dieetin aikana syönyt niitä. Olen pyrkinyt siihen että syön päivän aikana proteiinia 1,5-2g painokiloa kohden ja välttänyt liiallista rasvaa ja hiilareita. Toki aamulla syön sellaista mistä saa hitaita hiilihydraatteja. Tietenkään itselläni ei ole mitään hirveätä tarvetta syödä herkkuja oikeastaan laisinkaan mutta pointtini on se että olisiko siitä haittaakaan jos pitäisi vaikka kerran viikossa herkuttelupäivän, kohtuudella tietenkin.
Dieetti.
toukka97854
1
141
Vastaukset
- mitä haluat?
Olisiko siitä haittaa, jos pitäisit 2 herkuttelupäivää viikossa, kohtuudella? Entä 3, tai 4? Tai 5, 6, 7? Ei ole. Kohtuudella.
Yksi lakupötkö tai pieni suklaapatukka (pätkis, dacapo) ovat ihan hyviä herkkuja. Siis yksi. Pieni.
Jos et pysy kohtuudessa, siitä on haittaa laihtumisen ja terveyden kannalta.
Kannattaisikin syödä kokoajan niin, että voi syödä lopun elämänsä samalla tavalla. Siinä oppii uuden tavan elää. Laihtuminen vaatii sen. Vanhaan ei ole koskaan palaamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1862388- 581315
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221028- 961026
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975