Tuuliajoilla

Olen jo niin epätoivoinen, että on purkauduttava keskustelupalstalle asiasta. Toisaalta tänne on helppo purkaa ajatuksiaan, koska täällä kukaan ei tunne minua. Tilanne on nimittäin se, että avioliitossa oltu jo kohta 15v ja lapsia kaksin kappalein. Sellaisia alakouluikäisiä veijareita.

Periaatteessa kaikki on hyvin. Asunto on, töissä molemmat ja lapset terveitä jne..mutta nyt tullaan siihen ilmeisesti meitä länsimaalaisia piinaavaan epidemiaan, kun mikään ei tunnu riittävän. Tai en minä tiedä mistä on kyse, mutta jo kauan sitten on välähdyksen omaisesti tullut mietittyä, että miksi olen kyseisen henkilön kanssa naimisissa? Olemme hyvin erilaisia, ajattelemme useista asioista eritavalla ja molemmilla omat kuvionsa (harrastukset,kaverit)..

Olen pitkään jo kokenut, että en saa toiselta fyysistä tai emotionaalista vastakaikua riittävästi. Tiedättekö, koen ettei toinen oikeasti välitä minusta sellaisena kuin olen vaan sellaisena kun hän minun haluaisi olevan. Varmaan aika yleinen juttu parisuhteissa?

Tästä asiasta on keskusteltu puolison kanssa useampaan otteeseen ja toistuvasti olen saanut kuulla kuinka ongelma on vain minussa (mikä on varmasti ihan totta). On todettu että pitää lähteä pois, jos on onneton. Jep!

Tilanne on kuitenkin se, että aviopuolisoni ei varmasti halua minun lähtevän. Hän on ilmeisen tyytyväinen tähän suhteeseemme, mutta minä en. Viimeisten parin vuoden aikana on tullut paljonkin ajatuksia erosta ja viimeiset puoli vuotta on ollut todella ahdistavaa. En tiedä miten enää asiasta sanoisi ja tietenkin miettii lapsia jne..mutta sisimmissäni tunnen, että henkisesti olisi parempi olla yksin. Nyt tuntuu kuin pettäisin toista suhteessa ilman toista osapuolta..emmää enää tiedä??
9425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin, ihmisillä on lukuisia syitä pysyä avioliitossa/parisuhteessa silloinkin, kun rakkaus on loppunut. Näistä tyypillisin on tottumus ja tietynlainen turvallisuus. On tutu kuviot, sukulaiset jne. Eron jälkeinen tulevaisuus on tuntematon! Eihän sitä tiedä minälaiseksi se elämä muodostuu - elämän laatu voi joko laskea tai nousta - ei sitä etukäteen tiedä... Siis tuntemattoman tulevaisuuden PELKO pitää pareja yhdessä.

Yhtä tärkänä syynä nousee esille raha-raha-raha ja muu materia. Ei se yksin elo - varsinkaan alaikäisten lasten kanssa - niin herkkua välttämättä taloudellisestikaan ole. Ja sitä paitsi: arjen työtaakka kasvaa, kun pitää yksin huolehtia IHAN KAIKESTA, useinhan perheessä on kuitenin olemassa jonknlainen työnJAKO.

Ja onhan se niinkin, että kyllä erossa yleensä "menee koko elämä uusiksi". Ei sitä tajua ennen kuin on sen itse kokenut. Monet asiat on rakennettava ihan alusta alkaen...

Ja sitten on tietysti ne lapset ja heidän elämänsä muuttuminen....

Äänestä
  • Varmasti osittain näin. Toisaalta tässä tuskin kumpikaan jäisi täysin YKSIN lasten kanssa. Paradoksaalista tässä on se, että tavallaan juuri tuon puhtaan tottumuksen ja turvallisuuden vuoksi ei halua jatkaa, mutta samalla epätietoisuus tulevasta tietenkin pelottaa.

    Henkilökohtaisesti en omasta pärjäämisestä ole niinkään huolissani. Lähinnä mietin lapsia ja toki miten puoliso erosta selviäisi. En kaipaa elämääni taloudellista turvallisuuden tunnetta, tulen toimeen pienellä ja saan iloa arjen pienistä asioista kuten liikunta, musiikki ja jne.. Ehkä kaipaan nimenomaan sitä elämän kipinää, tiettyä epävarmuuttakin vaikka samanaikaisesti ajatus tuntemattomasta myös hirvittää. Toisaalta mikään elämässä ei ole varmaa eikä mene suunnitelmien mukaan, vaikka ne kuinka olisikin valmiiksi laskelmoinut.

    Äänestä

  • Drifter4 kirjoitti:

    Varmasti osittain näin. Toisaalta tässä tuskin kumpikaan jäisi täysin YKSIN lasten kanssa. Paradoksaalista tässä on se, että tavallaan juuri tuon puhtaan tottumuksen ja turvallisuuden vuoksi ei halua jatkaa, mutta samalla epätietoisuus tulevasta tietenkin pelottaa.

    Henkilökohtaisesti en omasta pärjäämisestä ole niinkään huolissani. Lähinnä mietin lapsia ja toki miten puoliso erosta selviäisi. En kaipaa elämääni taloudellista turvallisuuden tunnetta, tulen toimeen pienellä ja saan iloa arjen pienistä asioista kuten liikunta, musiikki ja jne.. Ehkä kaipaan nimenomaan sitä elämän kipinää, tiettyä epävarmuuttakin vaikka samanaikaisesti ajatus tuntemattomasta myös hirvittää. Toisaalta mikään elämässä ei ole varmaa eikä mene suunnitelmien mukaan, vaikka ne kuinka olisikin valmiiksi laskelmoinut.

    Jokin kriisihän sinulla on, kun aatoksesi ovat noin ristiriitaisia. Tässäkö kaikki mitä elämä antaa? Mikä sitten neuvoksi. Älä tee mitään hätiköityä, kuten avioero. Ei uuden kumppanin löytäminen helppoa ole. Uudella on omat kuvionsa ja omat ystävänsä.
    Nykyinen vaimoni sanoi aikanaan että jos hänelle olisi pari vuotta sitten sanottu, että jonkin ajan kuluttua olet kymenlaaksolaismetsässä, olisi hän sanonut että miksi ihmeessä. Monen mutkan ja sattumankin kautta hän sain kymenlaaksolaismiehen, joka ehkä onneksi on kaupunkilaismetsänomistaja, ja joka oli ns. tositarkoituksella vaimoa etsimässä.

    Äänestä

Kuulostaa todella tutulta ap kirjottajan tarina. Mutta meillä on hirveä ilmapiiri joka päivä aamusta iltaan ja minä tiedän varmasti että en halua elää tän miehen kanssa mutta en voi lähteä enkä sitä syytä tähän voi kirjoittaa. Mieheni voi lähteä hänellä on tukiverkosto lähellä ja asuntokin jos haluaisi mutta narsistinen ei lähde. Emme molemmatkaan ole onnellisia ja tämä elämä on helvettiä. Meillä ei mistään puhuta ja elämme ja nukumme eri paikoissa talossa. En tiedä mitä tässä tulee tapahtumaan..tuntuu ihan kun kun vaan odottelisin kuolemaa hiljaa kidutuksessa joka päivä.

Äänestä
  • Toteat, että sinulla on syysi olla lähtemättä - ja samalla syyllistät miestäsi siitä, ettei hän lähde, vaikka voisi..?

    Aika erikoinen tilanne... Mitähän kaikkea tuonkin taustalla on - etenkin sana "narsistinen" saa jotenkin "heräämään", koska on niin kovin helppoa lätkäistä se leima ihmiseen, joka käyttäytyy omien odotusten vastaisesti.

    Äänestä

"Tai en minä tiedä mistä on kyse"

Haloo. Jos sulla on hyvä aviomies ja isä, niin jos kaikki ajatukset ja harrasteet ei osu yksiin, niin so what? Olisiko sun aika nostaa kissa pöydälle, ja ihan ensin itsesi kanssa. Ota selvää mistä on kyse, hyvä nainen, siis mistä omassa päässäsi on kyse. Aikuinen osaa yksin ajatella asiansa. Kuulostat itsekkäältä naiselta, ootko lukenut liikaa romanttista hömpää ja katellut liikaa Kauniita ja rohkeita? Kun olet selvittänyt omat ajatuksesi, aloitakeskustelu kuten aikuinen miehesi kanssa.

Äänestä
  • Kenellehän tämä viesti on osoitettu? Tänne kirjoittamisessa on se vika, että sanoin on vaikea kuvaita tunnepuolen juttuja. On helppo vääntää ne mustavalkoisiksi ja jaella niksejä kuinka edetä tai osoitella sormilla kuinka huonoja ja itsekkäitä ihmiset ovat. Onko se nyt jollekin vielä yllätys?

    Äänestä

Kun toisen läsnäolo jo melkein ärsyttää ilman sen suurempaa syytä, kun alkaa tajuamaan että ollaan täysin erilaisia, erilaisine toiveineen? Kun toinen on tyytyväinen, mutta henkilökohtainen piina ei anna periksi vaikka kuinka yrittää? Kun tiedostaa, että samanlaisia ajatuksia on käynyt mielessä jo vuosia sitten, mutta nyt ne ajatukset ovat ottaneet vallan?

Miten tähän pitäisi suhtautua? Tuntuu kuin pettäisi tosiaan toista ilman, että tähän liittyy kolmatta osapuolta. On vaikea seistä suorana ja kertoa toiselle, mitä mielessä liikkuu. Pelkään toisen reaktiota. Olisi helpompaa, jos toinen olisi täysi kusipää tms., mutta kun ei ole. Se tunne on vaan kadonnut johonkin kauppareissujen ja siivouspäivien alle.

Vaihtoehtoja ei kuitenkaan taida olla. Varmasti itsekin toivoisin, että minulle kerrottaisiin jos toinen tuntisi samoin.

Äänestä
  • Minulla oli myös olo kuin pettäisin kun en saanut sanottua että hän silmissäni ja mielessäni muuttunut kuvottavaksi. Tosin olooni on syytäkin. Mutta miten sanoa toiselle että kaikki hänen sanomiset, tekemiset, asennot, tuoksut kaikki vain ärsyttää/raivostuttaa/kuvottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


drifter4 kirjoitti:

Olen jo niin epätoivoinen, että on purkauduttava keskustelupalstalle asiasta. Toisaalta tänne on helppo purkaa ajatuksiaan, koska täällä kukaan ei tunne minua. Tilanne on nimittäin se, että avioliitossa oltu jo kohta 15v ja lapsia kaksin kappalein. Sellaisia alakouluikäisiä veijareita.

Periaatteessa kaikki on hyvin. Asunto on, töissä molemmat ja lapset terveitä jne..mutta nyt tullaan siihen ilmeisesti meitä länsimaalaisia piinaavaan epidemiaan, kun mikään ei tunnu riittävän. Tai en minä tiedä mistä on kyse, mutta jo kauan sitten on välähdyksen omaisesti tullut mietittyä, että miksi olen kyseisen henkilön kanssa naimisissa? Olemme hyvin erilaisia, ajattelemme useista asioista eritavalla ja molemmilla omat kuvionsa (harrastukset,kaverit)..

Olen pitkään jo kokenut, että en saa toiselta fyysistä tai emotionaalista vastakaikua riittävästi. Tiedättekö, koen ettei toinen oikeasti välitä minusta sellaisena kuin olen vaan sellaisena kun hän minun haluaisi olevan. Varmaan aika yleinen juttu parisuhteissa?

Tästä asiasta on keskusteltu puolison kanssa useampaan otteeseen ja toistuvasti olen saanut kuulla kuinka ongelma on vain minussa (mikä on varmasti ihan totta). On todettu että pitää lähteä pois, jos on onneton. Jep!

Tilanne on kuitenkin se, että aviopuolisoni ei varmasti halua minun lähtevän. Hän on ilmeisen tyytyväinen tähän suhteeseemme, mutta minä en. Viimeisten parin vuoden aikana on tullut paljonkin ajatuksia erosta ja viimeiset puoli vuotta on ollut todella ahdistavaa. En tiedä miten enää asiasta sanoisi ja tietenkin miettii lapsia jne..mutta sisimmissäni tunnen, että henkisesti olisi parempi olla yksin. Nyt tuntuu kuin pettäisin toista suhteessa ilman toista osapuolta..emmää enää tiedä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu