En oikeestaan tiedä miten lähden tätä asiaa purkamaan teille. Haluan tehdä sen lyhyesti mutta tuoda tunteet kuitenki esille.
Tunnen olevani umpikujassa suhteessani mieheen. Olemme seurustelleet reilu vuoden, enkä vieläkään tiedä mikä suhteessamme on niin vaikeaa. Mieheni elää todella hektistä elämää, tai oikeastaan parisuhteemme on täysin hänen fiiliksensä pohjalla toimiva.
Aloin tänään miettimään omaa elämääni ja sitä että tunnenko itseni arvostetuksi? Enpä usko. Jos mieheni ei tahdo puhua, emme puhu. Jos mieheni ei tahdo läheisyyttä, sitä ei saa edes pyytää tai kyseenalaistaa. Ymmärrän että moni teistä kommentoisi tähän nyt että miksi olen niin huomionkipeä ämmä joka ei pärjää omillaan. Kyllä pärjään, mieheni taas ei koskaan anna periksi. Jos hän tahtoo puhua jostakin hänelle tärkeästä asiasta, kuuntelen aina, neuvon, autan ja olen tukena. Kuitenkin jos itselläni on asioita jotka vaivaavat tai haluan muuten vain kertoa perheestäni hän ei kuuntele ja alkaa välittömästi puhumaan omista asioistaan tai vaihtaa puheenaiheen täysin.
Olen yrittänyt ymmärtää, miettiä miksi ja olenko tosiaan noin pitkästyttävä ihminen. Jos mies haluaa hellyyttä ja juuri silloin olen itse kiireinen hän alkaa tivaamaan mikä ongelmani on ja miksi olen niin rasittava. En vain käsitä, minun pitäisi olla kai aina hiljaa omista asioistani ja keskittää kaikki energia häneen ja hänen tärkeisiin asioihin. Olen luullut aina että suhteet perustuvat arvostukseen ja kunnioitukseen, ei tämä aivan sitä taida olla?
Koen että mieheni pitää itseään niin paljon tärkeämpänä ettei hänen tarvitse tukea ja kuunnella. Hän muuttuu yhtäkkiä etäiseksi, ei halua tehdä asioita yhdessä. Mies on myös hyvin arvaamaton. Jos hänellä on paha päivä niin saan varmasti osani siitä ja jos hän ei jaksa minua niin minun täytyy vaan pysytellä poissa.
Onko tosiaan nykyään tällaisia suhteita? Onko olemassa miehiä jotka rakastavat ja haluavat kuunnella?
Mieheni elää kuinka itse haluaa, viis siitä että satuttaa minua.
Tunnen olevani umpikujassa suhteessani mieheen. Olemme seurustelleet reilu vuoden, enkä vieläkään tiedä mikä suhteessamme on niin vaikeaa. Mieheni elää todella hektistä elämää, tai oikeastaan parisuhteemme on täysin hänen fiiliksensä pohjalla toimiva.
Aloin tänään miettimään omaa elämääni ja sitä että tunnenko itseni arvostetuksi? Enpä usko. Jos mieheni ei tahdo puhua, emme puhu. Jos mieheni ei tahdo läheisyyttä, sitä ei saa edes pyytää tai kyseenalaistaa. Ymmärrän että moni teistä kommentoisi tähän nyt että miksi olen niin huomionkipeä ämmä joka ei pärjää omillaan. Kyllä pärjään, mieheni taas ei koskaan anna periksi. Jos hän tahtoo puhua jostakin hänelle tärkeästä asiasta, kuuntelen aina, neuvon, autan ja olen tukena. Kuitenkin jos itselläni on asioita jotka vaivaavat tai haluan muuten vain kertoa perheestäni hän ei kuuntele ja alkaa välittömästi puhumaan omista asioistaan tai vaihtaa puheenaiheen täysin.
Olen yrittänyt ymmärtää, miettiä miksi ja olenko tosiaan noin pitkästyttävä ihminen. Jos mies haluaa hellyyttä ja juuri silloin olen itse kiireinen hän alkaa tivaamaan mikä ongelmani on ja miksi olen niin rasittava. En vain käsitä, minun pitäisi olla kai aina hiljaa omista asioistani ja keskittää kaikki energia häneen ja hänen tärkeisiin asioihin. Olen luullut aina että suhteet perustuvat arvostukseen ja kunnioitukseen, ei tämä aivan sitä taida olla?
Koen että mieheni pitää itseään niin paljon tärkeämpänä ettei hänen tarvitse tukea ja kuunnella. Hän muuttuu yhtäkkiä etäiseksi, ei halua tehdä asioita yhdessä. Mies on myös hyvin arvaamaton. Jos hänellä on paha päivä niin saan varmasti osani siitä ja jos hän ei jaksa minua niin minun täytyy vaan pysytellä poissa.
Onko tosiaan nykyään tällaisia suhteita? Onko olemassa miehiä jotka rakastavat ja haluavat kuunnella?
Mieheni elää kuinka itse haluaa, viis siitä että satuttaa minua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On olemassa miehiä, jotka rakastavat ja haluavat kuunnella, mutta ei niitä hirveästi ole vapaana. Mikä ei tarkoita sitä, että sun pitäisi jatkaa ton kanssa.
Huhhuh Kannattaako jatkaa tuollaista? Haluatko tuollaista? Sanot olevasi umpikujassa. Peruuttele varovasti ja etsi itsellesi oma, avoin tie. Ehkä löydät ajan mittaan omalle tiellesi tasaveroisen matkakumppanin. Voimia umpikujasta peruutteluun.
"Aloin tänään miettimään omaa elämääni ja sitä että tunnenko itseni arvostetuksi? Enpä usko."
Tuskin mies arvostaa muitakaan naisia usein, ainakaan riittävästi? Arvostaa enemmän itseään?
"Jos mieheni ei tahdo puhua, emme puhu. Jos mieheni ei tahdo läheisyyttä, sitä ei saa edes pyytää tai kyseenalaistaa."
Hän hallitsee sinua ja suhdetta. Määrää. Ainakin kuulostaa?
"Kyllä pärjään, mieheni taas ei koskaan anna periksi."
Onko hän narsku vai muuten vaan itsekäs? Nuorimies - ikä? Ei osaa kompromisseja. Esim. jos hän haluaa popcorneja ja sinä suklaata, joudutte ottamaan popcornia kumpikin. Vaikka hän voisi ottaa joskus suklaata, tai sitten kumpikin ottaisi omaa laatua eli hän popcornia ja sinä suklaata. On vaikeaa jos ei hän kuuntele ja aisti, mitä toinen haluaa tai todella tuntee. Uskooko hän ei sanaa? Miksi hän kuvittelee määräävänsä? Se voi olla pelottava merkki suhteessa? Hän ei tunnista toisen todellisia tarpeita ?
"Jos hän tahtoo puhua jostakin hänelle tärkeästä asiasta, kuuntelen aina, neuvon, autan ja olen tukena. Kuitenkin jos itselläni on asioita jotka vaivaavat tai haluan muuten vain kertoa perheestäni hän ei kuuntele ja alkaa välittömästi puhumaan omista asioistaan tai vaihtaa puheenaiheen täysin."
Älä välttämättä enää kuuntele kun ei hänkään (sano syy siihen että miksi sun pitäisi kuunnella kun ei hänkään), älä neuvo ja auta. Älä ole tukena. Ennenkuin hän tekee samaa, että kuuntelee. Muuten käyttää hyväksi? Olet varmaan sanonut asiasta jo, eikä se ole tuottanut tulosta. Et ole terapeutti tai ystävä, vaan kumppani. Hän ei muutu ja muutosyritykset voivat olla turhia. Tai johtaa konfliktiin jossa mies on vaarallinen? Vai kykeneekö normaalisti puhumaan ja ymmärtämään. Ei? Ehkä ei kannata yrittääkään jos hän ei huomaa mitään vikaa käytöksessään vai?
"Olen yrittänyt ymmärtää, miettiä miksi ja olenko tosiaan noin pitkästyttävä ihminen."
Vika ei ole sinussa todellakaan. Et ole pitkästyttävä.
"Jos mies haluaa hellyyttä ja juuri silloin olen itse kiireinen hän alkaa tivaamaan mikä ongelmani on ja miksi olen niin rasittava."
Älä riitele enää hänen kanssaan, ettei hän raivoa. Mutta mikä oikeus hänellä on sanoa ketään rasittavaksi ja ilman syytä. Olet takuulla sanonut että on kiire ja hellyyttä myöhemmin. Sinulla on oikeus eri aikoina tehdä eri asioita, ja voit tiedottaa niistä etukäteenkin. Ja jos on tarvetta keskittyä muuhun.
"En vain käsitä, minun pitäisi olla kai aina hiljaa omista asioistani ja keskittää kaikki energia häneen ja hänen tärkeisiin asioihin. Olen luullut aina että suhteet perustuvat arvostukseen ja kunnioitukseen, ei tämä aivan sitä taida olla?"
Ei ole. Mies pyörii oman navan ympärillä ja olet täysin paitsiossa. Hän ei tee vuoksesi mitään? Ei ota ainakaan aidosti tai lainkaan huomioon miten pitäisi. Ei ole vastavuoroinen ja ymmärtävä. Myös hän ei saa nimitellä sinua, se on henkistä väkivaltaa - "rasittava" sana?
"Koen että mieheni pitää itseään niin paljon tärkeämpänä ettei hänen tarvitse tukea ja kuunnella."
Varmaan pitää.
"Hän muuttuu yhtäkkiä etäiseksi, ei halua tehdä asioita yhdessä."
Onko hänellä seksisuhde muualla? Onko hän rakastunut? Ei? Minkälaisia naiskontakteja hänellä on? Ystäviä ja tuttuja. Onko hänellä profiileja netissä?
"Mies on myös hyvin arvaamaton. Jos hänellä on paha päivä niin saan varmasti osani siitä ja jos hän ei jaksa minua niin minun täytyy vaan pysytellä poissa."
Minkäikäinen hän on? Arvaamaton voi olla huono merkki. Miksi sun pitäisi kuunnella mitään negatiivisia juttuja, hän vois yksikseen raivota muussa huoneessa. Jos olet hyvällä tuulella, ei ole kivaa että toisen huono tuuli tarttuu.
"Onko tosiaan nykyään tällaisia suhteita? Onko olemassa miehiä jotka rakastavat ja haluavat kuunnella?"
On, mutta ei se normaalia ole. On olemassa miehiä jotka käyttäytyvät eri tavalla. Jos ei ole, pysytään sinkkuna. Minkälaisia exiä hänellä on, ja kokemuksia menneisyydessä? Minkälainen hänen isänsä, roolimalli on? Välittääkö hän sinusta? Entä muista ihmisistä - kenestä?
Linkki:
Oletko väkivaltaisessa suhteessa? 5 varoitusmerkkiä
http://www.iltalehti.fi/nainen/2013070517232082_na.shtml
2. Loukkaukset
"Toisen haukkuminen, vähättely ja loukkaaminen on henkistä väkivaltaa. Se voi altistaa masennukselle sekä heikentää itsetuntoa ja terveyttä."
5. Toisen tarkkailu ja kontrollointi
"Jos toinen haluaa seurata jokaista liikettäsi ja hallita menemisiäsi, on se merkki siitä että suhde saattaa muuttua väkivaltaiseksi."
Toivon että olen täysin väärässä. Aikooko mies tulla parineuvontaan vai jatkaa samaan malliin. Hän ei varmaan aidosti muutu?
Haluan kiittää kaikkia asiallisista kommenteista, te edes olette kuunnelleet tarinani ja tukeneet minua siinä. Ihanaa, kiitos!
Tämä on sinulle Pohdintoja:
Mieheni on siis 21 vuotias, täyttää pian 22. Hänen lapsuutensa oli tietääkseni erittäin rankka, isä on alkoholisti ja hylkäsi kaikki lapset sekä mieheni äidin toisen naisen takia.
Mieheni sairastaa jonkinlaista kaamosmasennusta. Hän on todella herkkä talvisin masentumaan, silloin kaikki suhteemme asiat tulevat kerta rytinällä alas.
Sinä olet oikeassa siinä etten usko mieheni arvostavan muitakaan ihmisiä, hänellä ei ole paljoa kavereita. Syytä en tiedä mutta kukaan ei koskaan soita hänelle?
Hänen entisistä en tiedä paljoakaan koska kommentit jos heistä puhutaan on yleensä vain kylmä "en jaksa puhua siitä muijasta".
Ystäväni luokittelevat hänet narsistiksi? En tiedä olenko liian sokea myöntämään sitä itselleni. Tuntuu että jos hän todella jollain tavalla on narsisti, niin en tahdo löytää itseäni sieltä missä muut ihmiset ovat heidän takiaan, eli täysin pohjalta.
Minulla on tai ainakin oli paljon ystäviä, kunnes he alkoivat nähdä mieheni lävitse ja hokivat sitä samaa "jätä se, se on jotenkin sairas" mutta miten? Sitten mieheni päätti etten saa olla tekemisissä heidän kanssaan koska "tulevat meidän väliimme".
Ehkä puolueeton teoria siitä voiko olla kyse narsisimista vai tosiaan onko hän todellisuudessa tuollainen?
En tiedä kannattaako tuohon kuluttaa aikaa. Hän tekee kuitenkin samat asiat noin, oli narsisti tai joku muu. Lopputulos on sama sinua kohtaan. Narsisti ei voi koskaan tunnistaa toisen todellisia tarpeita, haluja ja toiveita. Tunteita. Ei ole aina epäitsekäs. Lapsuuden laiminlyönti voi johtaa siihen persoonan rakenteeseen. Toki on muitakin häiriöitä olemassa, mutta kannattaa antaa olla, koska apu ei muuta kaikkia edes. Myös kaksikymppisissä on osa ikänsä ja taustansa vuoksi itsekkäitä, eli voi olla sellainen vaihe menossa. Vanhempi ei tukenut tai tue positiivisest, mitä tarvisii. Mutta samalla voi olla ettei rakasta ja käytös menee hyväksikäytöksi - esim. toinen joutuu terapeutiksi. Siitä on voinut olla kyllä paljon apua, että joku on ymmärtänyt ja kuunnellut häntä. Mutta ymmärtääkö ja kuunteleelo muita, ei. Keskittymishäiriöstä ei ole kyse varmaan(?). Kumppani ei välttämättä ole terapeutti, nuori ihminen ei voi toimia ikuisesti toisen terapiakuuntelijana. Omakin elämä elettävänä ja positiivinen sellainen. Hän ei ole taustan vuoksi niin vahva, että kykenisi tukemaan muita, hän on tuettava enemmän ehkä itse. Hän ei osaa tukea muita eikä auttaa. Tälläiset ihmiset kääntävät huomion äkkiä muualle aiheesta tai eivät ymmärrä mitä toinen sanoo todella? Tai kohta kaksi ihmistä puhuu ihan eri aiheista keskenään. Homma menee solmuun. Arveluja vain...
Kaamosmasennukseen on apua hänelle, jos se menee pahaksi. Ei ole väärin jos kukaan ei soita hänelle, monille muillekaan ei soiteta, eivät ole itsekkäitä ihmisiä. Moni asia on siirtynyt facebokiin. Toki jos ihminen on ikävä, on mahdollista että jokunen karttaa. Vaikka kaikilla on muutamat karttajansa, siitä ei kukaan pääse mihinkään. Seuraako hän naisasioissa isänsä esimerkkiä vai tekeekö päinvastoin, osa seuraa isän esimerkkiä.
Kun jotain oikein paljon ihailee ja rakastaa, on vaikea tunnustaa että toinen olisi liian itsekäs tai ei ole kykyä toimia kuin muut. Että se haittaa suhdetta pahasti, eikä se ole itsestä kiinni. Pariterapeutilta voisit kysyä, mitä tehdä ja onko mitään tehtävissä. Ehkä mies ei muutu vaikka siellä käy, tai ehkä hetkeksi.
Itsekäs ihminen ei muutu usein avullakaan, eli joskus on parempi itse lähteä. Toista pitäisi arvostaa, eikä se näytä siltä, että mies arvostaa tarpeeksi (ehkä ikänsäkin puolesta niin, mutta sitä ei pidä katsoa). Hän VÄLTTELEE, onko aidosti mukana suhteessa. Hän ei näytä, että olet tärkeä. Et sinä ole tehnyt mitään väärin, joskus jotkut muut ovat vaan sellaisia mitä ovat. Asuminen erillään, muuttuuko mies vai huomaako mitään vikaa? Jos jatkaa kuin ennekin, mikään ei muutu. Rakastaako hän sinua, vaikuttaako rakastuneelta? Eikä vaan takertuvalta kuin merihädässä. Ikänsä puolesta moni kutsuu vielä pojaksi, kypsymistä mieheksi?
Mutta sinä tiedät parhaiten mitä haluat itse tehdä tai ajattelet asioista. Ei se yleensä ole suuri ja dramaattinen merkki että joku on vialla, se voi olla suhtautumista toiseen / toisiin, mistä näkee paljon. Kiva toki että yrittää halata, mutta väärässä kohdassa. Ja kun ei saa tahtoa läpi sitten nimittely. Pitäisikö hänen vielä kypsyä enemmän suhteisiin tai sitten tekeekö hän jatkossa mitään toisin. Ei ole paljoa vaivaa huomata toinen, eikä kadota kuin jänis saharan autiomaahan. Ja ei kuuntele sinua, eikä keskustele, miten se voi olla normaali parisuhde? Itsekin näihin miehiin (on naisissakin) törmännyt joskus. Eikä se tee sitä normaaliksi lainkaan.
Kiitos tuosta kirjoituksesta. Olen niin sekaisin enkä tiedä miten toimia oikein. Uskon että helpoin ratkaisu olisi vain lähteä tällaisesta painajaisesta ja yksinkertaisesti myöntää itselleen ettei hänen kanssaan eläminen pidemmän päälle toimi koskaan.
Viimeksi tänään sain kuulla matkalla kaupasta kotiin kun kysyin että mennäänkö elokuviin illalla että "ole hiljaa, täällä on muitakin ihmisiä!" olin järkyttynyt, sanoin suoraa hänelle että ei tarvitse noin rumasti sanoa ja sen jälkeen kuulin vain "vittu sä olet rasittava" näin se menee. Tämä nimenomaan tuntuu siltä kuin hän polkisi minut täysin pohjalle tällä käytöksellä. Voiko noin edes sanoa? Oikeasti!
Päivällä hän halusi rakkautta ja tietenkin hänen sitä piti saada, sitten taas jatkui olkapäiden heittely ja hän oli kuin toinen ihminen. Väsyttävää.
Tahtoisin vain itkeä tämän palan kurkusta ja huutaa pahaa oloa.
Miehesi ei välitä sun tunteista eikä muutenkaan tunnu arvostavan sinua. Tukeminen, kuunteleminen ja puhuminen on tärkeitä asioita suhteessa ja miehesi ei kuuntele sinua joten välittäminen on aika nollissa. Halaaminen ja seksikin on tärkeetä ja jos sitä ei ole niin aika huono suhde. Kaikki nää' liittyy toisiinsä joten aika huonolta vaikuttaa tuo miehes. Kannattaa miettiä et haluatko olla suhteessa jossa miehes ei edes kuuntele sinua.
"..voiko olla kyse narsisimista vai tosiaan onko hän todellisuudessa tuollainen?"
Todellisuudessa mies voi olla narsisti. Narsismi taitaa olla nykyään yleinen diagnoosi kaikelle huonolle käytökselle... Jos miehessä onkin narsistisia piirteitä, mitä sitten? Ei diagnoosin lätkäiseminen auta häntä eikä sua.
On selvää, että miehelläsi on ongelmia. Lapsuudenaikaiset kokemukset ja kiintymyssuhteen laatu takuulla vaikuttavat ihmissuhteisiin myöhemminkin. Jotkut selviävät omin avuin, toiset tarvitsevat ulkopuolista apua. Olen itse ollut lapsena masentunut ja kärsin kaamosmasennuksesta, mutta se ei oikeuta mua kohtelemaan lähimpiäni ihan miten tahansa. Toki lähipiiri voi osoittaa empatiaa ja ehkä joitakin purkauksia kuitata väsymykselläni, mutta mulla on velvollisuus yrittää itse hoitaa ongelmani.
Mieheni taas on kärsinyt lapsuudessaan tietynlaisesta hylkäämisestä, mikä on tehnyt hänestä "pärjääjän". Hän hakee helposti muista vikoja eikä halua turvautua muiden apuun (koska itsehän hän osaa ja tietää ja jaksaa ja pärjää paremmin). Hän ei halua olla riippuvainen eikä kiitollisuudenvelassa. Joskus ihmettelen, mikä häiriö hänen aivoissaan kävi, kun hän rakastui muhun. Mulla oli opettelemista siinä, että hänen tapansa ilmaista rakkautta ja välittämistä ovat erilaiset kuin omani.
Jos ihminen ei itse tajua, että jotain on vialla, läheiset voivat tuoda sen julki. Eri asia sitten, meneekö viesti perille. Ainakin sun pitäisi nyt kiireen vilkkaa määritellä omat rajasi, miten sua voi kohdella. Teet miehellekin karhunpalveluksen, jos aina mukaudut hänen tahtoonsa. Sietäisitkö kuvaamasi käytöstä ystäviltäsi? Miksi siis ihmiseltä, jonka pitäisi olla läheinen ja tärkeä? Saatko olla suhteessa oma itsesi? Sanoit jo, ettet koe itseäsi arvostetuksi. Älä kiellä itseäsi. Ne asiat, joita kirjoitit haluavasi suhteelta, ovat aivan normaaleja ja kohtuullisia odotuksia. Sulla on oikeus ja velvollisuuskin ilmaista tarpeesi miehellesi, ääneen lausuttuina. Jos hänellä ei ole motivaatiota ottaa sua huomioon, lähde. Jos motivaatiota löytyy, toivoa on.
Nykyään tuntuu siltä, että vissiin jokainen on ollu parisuhteessa narsistin kanssa. Googletetaan narsismin oireita ja sitte järkeillään, että "hei, se tykkää puhua paljo itsestään, se on varmasti narsisti!" Ja sitä sitten kerrotaan absoluuttisena totuutena eteenpäin.
Narsistinen persoonallisuushäiriö diagnosoidaan, kun ihminen täyttää tietyn määrän tiettyjä kriteereitä. Ja tämän diagnoosin tekee psyykkisiin sairauksiin perehtynyt lääkäri, ei keskustelupalstoja suurkuluttava keittiöpsykologi.
Odotinkin että milloin joku tulee ja lyttää minut ja läheiseni siitä että "leimaamme" hänet. Kuten tekstissäni selkeästi mielestäni kerroin etten halua uskoa siihen, olen lukenut asiasta paljon ja tiedän kyllä tasan tarkkaan ettei jokainen itsekäs ihminen ole narsisti.
Älä sinä kuitenkaan tule luokittelemaan minua tähän kastiin ennen kuin olen sanonut suoraa mieheni OLEVAN narsisti. Siinä on suuri ero!
Toivon vain saavani neuvoja siihen mistä tämä voi johtua enkä tullut tänne paasaamaan siitä kuinka mieheni on sairas narsisti. Tiedän että nykyään sen leimaaminen on erittäin helppoa ja juuri siitä syystä uskon olevan muitakin vaihtoehtoja kuin narsismi. Kuten voiko mieheni kaamosmasennus vaikuttaa tähän vaikka onkin kesä?
En kohdentanut vastaustani suoraan aloittajalle, vaan kaikille, jotka ovat aina ensimmäisenä vetämässä sitä narsismikorttia esiin. Täällä on toinenki uus ketju (lähes identtinen) ja sielläkin tarjotaan narsismidiagnoosia, vaikkei kukaan vastaajista ole koskaan miestä tavannutkaan.
Se nyt on ihan sama mikä se häiriö lopulta on tai pelkkä itsekkyys. Kyse on siitä, että homma ei vaan toimi suhteessa. Eikä kannata mukautua ja hyväksyä tosiaan toisen temppuja. Nehän vaan pahenee siitä.