Aloin vasta tosissani opetella laulamista. Aiemmin olen enimmäkseen hyräillyt ja laulanut hiljaisella äänellä koska olen ollut aika ujo käyttämään ääntäni ja harvoin on ollut tilaisuuksia laulaa ilman että joku kuulee. Lähinnä matalampia biisejä koska korkeat äänet tuntuu vaikeilta varsinkin hiljaa laulettuna.
Tällä hetkellä mitä pystyn ihmisen kuuloisesti laulamaan on n. A3-E5. Testasin äänialaani niin matalin ääni jonka pystyn tekemään oli E3 ja korkein F6 mutta ihan kamalalla tekniikalla ja vaikka ei ihan ekalla kerralla sattunut kurkkuun niin kun vähän enemmän koitin treenata liian ylhäältä ja alhaalta niin kurkkuun tuli epämiellyttävä tunne useaksi päiväksi ja huomasin että jännitin vaikka en aluksi tajunnut. Joo tiedän ettei olisi kannattanut, mutta kysymys onkin että jos otan laulutunteja niin pystyisinkö laajentamaan ääntä noinkin pitkälle?
Ääniala, mukava ja ääripäät
2
217
Vastaukset 2
- mölyapinatar
No niin, nyt ehkä olen onnistunut löytämään puhtaan pää-äänen ja kaksiviivaiseen A#:han pääsee jo kunnolla eli muuten kuin vinkumalla tai huutamalla eikä kurkussa tunnu mitään. Tuosta kun yrittää ylemmäs niin alkaa tuntua vaaralliselta. Alaspäin en ole onnistunut laajentamaan. Sama kysymys uusiksi :)
- laulunlumo
Ääntäsi voit laajentaa laulutunneittakin. :) Mutta onhan niistä toki apua! Itse olen kans ollut aika arka käyttämään ääntäni ja ajattelin aina ettei minusta ole laulamaan korkealle meneviä lauluja, ihan keskioktaavillakin pysyttelevät tuntu joskus menevän liian korkealle! mutta viimeisen vuoden aikana lauloin elämäni ensimmäistä kertaa kuorossa, itse asiassa neljässä eri kuorossa ja voin todellakin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että harjoittelemalla ja laulamalla ääniala laajenee!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062225- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561