Kertokaapa minulle, mikä on se oikea syy pitää kiinni uskottomasta puolisosta? Voin itse aloittaa sillä olen ollut uskoton miehelleni ja hän on ollut minulle. Haluan olla naimisissa koska meillä on pieniä lapsia ja pelkään että jos eroamme niin lapsista tulee häiriintyneitä kun perhe hajoaa ja että menee riitelyksi miehen kanssa esim asumisten takia. Uskon että jos eroamme niin siihen johtaa jomman kumman totaalinen rakastuminen niin että ei pysty enää olemaan ilman sitä kolmatta osapuolta. Siihen asti mennään näin. Toivottavasti pitkään, jottei tarvitse lapsilta mennä lapsuutta pilaamaan. Rahoista en niin välitä, olen suhteellisen hyvätuloinen ja pärjäisin ok myös yksikseni.
Täällä on sen verran kovaa kielenkäyttöä näkynyt että onko kyse muutamasta mielenterveytensä menettäneestä henkilöstä vai ihanko oikeastiko tämä on yleinen mielipide että raivoamalla ja haukkumalla saadaan itselle onnellinen elämä? Kun suhteessa on hyvä olla niin siinä pysytään, kun on huono olla niin katsellaan aidan taakse. Pitkässä liitossa on varmasti molempia aikoja, eikä pidä yksinkertaistaa liikaa. Kukaan ei ole toisen omaisuutta. Rakkautta on monenlaista, varmasti pettäjä rakastaa puolisoaankin vaikka voi rakastaa sitä toistakin. Miksi niistä kinataan turhaan ja intetään?
Täällä on sen verran kovaa kielenkäyttöä näkynyt että onko kyse muutamasta mielenterveytensä menettäneestä henkilöstä vai ihanko oikeastiko tämä on yleinen mielipide että raivoamalla ja haukkumalla saadaan itselle onnellinen elämä? Kun suhteessa on hyvä olla niin siinä pysytään, kun on huono olla niin katsellaan aidan taakse. Pitkässä liitossa on varmasti molempia aikoja, eikä pidä yksinkertaistaa liikaa. Kukaan ei ole toisen omaisuutta. Rakkautta on monenlaista, varmasti pettäjä rakastaa puolisoaankin vaikka voi rakastaa sitä toistakin. Miksi niistä kinataan turhaan ja intetään?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sitä minäkin monta kertaa olen ihmetellyt, miksi täällä ollaan raivoavia ja todella
julmia. Mustavalkoinen ajattelutapa on täällä todella voimissaan, eikä asioitten niin monia puolia pystytä näkemään. Mustavalkoinen sanahan on täällä kirosana.
Se kyllä muistetaan kertoa aina, että pettäminen on tietoinen valinta ja aivan samanlainen teko kuin ihmisen murhaaminen. Suhteellisuudentajusta ei kaikilla täällä ole tietokaan.
Lisäksi siihen vedetään mukaan se että pettäjä-tyyppi on aina lisäksi muutenkin todellinen hulttio, joka ei lapsistaan huolehdi ja on muutenkin alhaista alhaisempaakin ihmiskastia. Luulenpa, että aloittajakin on ihan tavallinen, lapsistaan huolehtiva äiti. Ainoastaan perheessä oleva aikuisten suhde ei luultavasti toimi ihan niin kuin sen haluttaisiin toimivan.
Miksi sitten sellaisessa suhteessa pysytään, missä on uskottomuutta. Yksi syy varmasti nuo lapsetkin, mistä aloittaja kertoi. Myöskin, että siihen uuteen hyppääminen, uskon puute aiheuttaa sen että vanhassa mallissa pysytään. Rohkeuttahan se vaatii hypätä uuteen elämään, varsinkin jos ei ole sitä uutta kumppania katsottuna. Yksinäisyys on pelottavaa.
Onnellista elämää kai meistä jokainen toivoo ja havittelee. Rakkauttakin jokainen kaipaa. Ihmissuhteet ei ole aina helppo nakki. Onnellinen se joka nuorempana kohtaa sen ainoan ja oikean, kunnes kuolema erottaa.
Niinpä, kunpa olisin kohdannutkin jonkun sopivamman aikanaan. Minulle teki tepposet se kuuluisa kello, joka varoitti odottamasta liian kauan "sitä oikeaa". Mieheni on mahtava ja mukava, kämppiksiä ollaan ja kavereita enemmän kuin pariskunta. Yritämme kyllä molemmat ja ihan sovussa elämme. En halua lapsille näyttää etten ole onnellinen. Totta tuokin, etten ole mielestäni hulttio. Olen kouluttautunut, teen kovasti töitä, huolehdin lapsista ja kodista. Henkireikäni on liikunta, jota myös mieheni harrastaa paljon. Silti olen eksynyt vieraan miehen syliin. Mietin joka päivä millaista elämäni olisi jos ikävöisin joskus miestäni, haluaisin häntä seksuaalisesti, jos tuntisin sellaista läheisyyttä että tuolle haluan jakaa kaikki.
Kuinka voisin olla katkera, jos tulisi joku nainen (lihava tai laiha, vanha tai nuori, kaunis tai ruma, viisas tai tyhmä), jonka kanssa mieheni olisikin onnellinen?
Elin noissa samoissa fiiliksissä vuosikaudet... Fyysisesti en pettänyt, mutta olin jonkin aikaa korviani myöden ihastunut työkaveriini. Kotona tilanne meni siihen, että kun seksi vähitellen loppui kokonaan, se "korvattiin" riitelemällä kaikenlaisista pikkuasioista. Parhaimmillaan liitto oli suht kivaa perusarkea, pahimmillaan ahdistusta ja mielipahaa. Mies kulki "varmuuden vuoksi" kumit lompakossa ja otti ilon sieltä, mistä sen sai... Olihan se ensin alkuun jonkinlainen "isku palleaan" huomata, että mies viihtyy jonkun muun seurassa, mutta toisaalta hyvin ymmärrettävää, kun kotona ei seksiä ja läheisyyttä ollut - vain töihinsä ja lapsen kanssa touhuamiseen keskittynyt vaimo. Ajattelin kuitenkin, että kun se "perinteinen" okt oli rakennettu ja yhteinen lapsikin saatu, ei siitä minnekään lähdetä...
Lähipiirissä tapahtunut äkillinen sairastuminen ja kuolema herätti ajattelemaan elään ainutkertaisuutta - no hyvä, että edes siinä kohtaa saatiin miehen kanssa keskusteluyhteys aikaan. Todettiin, että sen hetkisillä fiiliksillä ei parisuhde pitkälle potki, vaan ennemmin tai myöhemmin olemme totaalisen kypsiä toisiimme... Ilmaan heitettiin kysymys: olisimmeko tyytyväisempiä elämään erillämme? Ajatuksista tekoihin... Minä muutin kouluikäisen tyttäremme kanssa pois kotoa ja ero laitettiin vireille. Harkinta-ajan kuluessa huomasimme, että homma toimii eri osoitteissa ja kaveripohjalla huomattavasti paremmin kuin saman katon alla asuessa. Tytär totesi varsin pian, että on kiva nähdä äidin ja isän nauravan yhdessä entisen jatkuvan kinastelun sijaan.
Virallisesta erosta on jonkin verran aikaa ja jatkan taivalta ilman uutta kumppania ja olen oikein tyytyväinen - sanoisin, että onnellinen - elämääni. Mies on löytänyt uuden rakkauden ja olen siitä vilpittömästi iloinen. Päällisin puolin vaikuttaa, että ovat huomattavan saman oloinen pari - jotain, mitä minä ja ex emme koskaan olleet.
Lapsista voi tulla häiriinyneitä ihan vaan jo siksi, että isi jä äiskä elää mieluumin itselleen ja seksinautinnoilleen, on poissa himasta lasten luota ja valehtelee silmät ja korvat täyteen omalle perheelleen ja omille lapsilleen menonsa ja tekemisensä. Aika harvalla työssäkäyvällä vanhemmalla on kodin, työn, harrasteiden, hyvin hoidettujen sukulais- ja ystäväsuhteiden ja lastenhoidon ja kasvattamisen lisäksi aikaa enää salasuhteilla. Jos on, lienee niin että aika on sitten omilta lapsilta pois. Siinäpä oiva kasvattaja, joka kertoo lapsilleen että pitää olla rehellinen eikä saa valehdella mutta itse tekee justiinsa niin.
En ole nähnyt viisaampaa kirjoitusta tällä sivustolla!
Juurikin näin. Ap on täysi vätys ja läheisriippuvainen.
Ei ne lapset tyhniä ole... ja jos ap odottelee jomman kumman tulista rakastumista, ja siihen kaatuvaa avioliittoa, niin mitenkä tollanen voi olla kivuton ero kellekkään? Toihan on pahin tilanne koko perheelle.
Olisko parempi erota nyt, kun on keskusteluyhteys kunnossa, eikä kummastakaan tule tarinan roistoa!!! Pystyisitte hyvin sopimaan kaikki lapsiin liittyvät asiat.
Lapsista tulee häiriintyneitä perheessä jossa petetään ja riidellään, eikä avioeroperheissä. Lapsen tarvitsee nähdä että vanhempien välillä on rakkautta, kunnioitusta ja luottamusta eikä valheita ja salailuja.
Minun tuttavapiirissäni myös tällainen tilanne.
"Täällä on sen verran kovaa kielenkäyttöä näkynyt että onko kyse muutamasta mielenterveytensä menettäneestä henkilöstä vai ihanko oikeastiko tämä on yleinen mielipide että raivoamalla ja haukkumalla saadaan itselle onnellinen elämä?"
Onko aivan mahdotonta ymmärtää että jos ihmistä kusetetaan päin näköä häikäilemättä, kenties jopa vuosikausia, niin kun kusetus selviää, hän ehkä raivostuu? Uskottomuuden lisäksi voi paljastua mm. taloudellista hyvääksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa jonka avulla uskottomuutta peitellään.
Aattele vähän omalle kohdallesi. Ei tarvita moelenterveyshäiriötä.
Minun mieheni kakkonen halusi vain mieheni, lapseni ja omaisuuteni. Tuppas niin sanotusti widuttamaan. Tosin mieheni sitten tajusi minkä mielipuolen kanssa oli tekemisissä ja kiemurteli takaisin vaimon helmoihin. Mielenterveyden meistä kolmesta menetti se ylimääräinen.
Ja sä otit kiemurtelevan ja suuntaan ja toiseen valehtelevan ukon takaisin? Yök. Tuskin se kakkonen väkisin teidän liittoon tunki, ilman että sai vastakaikua mieheltäsi. Eikö näin olekin, myönnä totuus.
Minun mieheltäni saa vastakaikua ihan kaikki, no big deal. Jopa sen kakkosen kaverit.
Annat miehesi paneskella kaikkia? Ja uskottelet sen olevan "no big deal" itsellesi? :D Et ainakaan ole rakkaudesta miehesi kanssa? Nice!
Lapset syynä, niin kuin Ap:llä?
Hienoa, että täällä pohditaan myös lasten parasta, eikä pelkästään aikuisten (joskus itsekkäitäkin?) syitä pitää liitto kasassa.
Toivoin koko lapsuuteni, että vanhempani eroaisivat. Isä petti ja kaikkea muutakin kamalaa. En taputtaisi ketään vanhempaa olkaan ja sanoisi hyväksi vanhemmaksi, jos jäisi lasten takia liittoon! Omaa pelkuruutta se on!