C-kasetti

Mahtaakohan mistään enää löytää musiikkia muinaisilla C-kaseteilla ? olisi kiinnostusta
6198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla on 1992 joululahjaksi saamani kannettava Sanyo kasetti-cd radio ja se on ainut kasettisoitin mitä omistan. Hauskaa on että kasettisotin siinä toimii vielä mutta cd-soitin on vikaantunut, ilmeisesti liukutankoja pitkin kulkeva laser -asetelma takertelee jotenkin koska levyjen toisto tökkii ja hypähtelee kohdasta toiseen. Kun valitsee levyn viimeisen kappaleen ja pysäyttää, laserin siirtomekanismi metelöi sen verran että melko varmasti siinä on se vika.

En kuitenkaan kuuntele enää kasetteja kuin satunnaisesti, kerran muutaman vuoden välein retroilun kannalta. En kuuntele paljon varsinaisia cd-levyjäkään, mp3:t ja Youtube musisoi meikäläisellä eniten. Autossa useimmiten pelkkä radio päällä, siinäkin on cd/mp3/wma soitin jota aika harvoin tulee käytettyä.

Minulla on useita C-kasetteja tallessa joille nauhoittelin aikanaan radiosta musiikkia, vanhin taitaa olla 80-luvun puolestavälistä ja tuoreimmat ehkä vuodelta 2000. Seassa on kappaleita joita ei ehkä löydy cd:ltä, esim. kappaleita joita soi aikoinaan Radiomafian Dance Mobissa perjantai-iltaisin 90-luvulla.

Pitäisi varmaan digitoida näitä kasetteja, vanhimmilla kaseteilal on aika tehnyt jo tuhojaan, äänessä pahoja häiriöitä.

Äänestä
  • Niin ja aikoinaan C-kaseteille oli tallennettu myös esim. Commodore 64:n pelejäkin :) Niistä lähti aika erikoiset "rokki" äänet kun laittoi pyörimään tavalliseen kasettisoittimeen :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peugeot307 kirjoitti:

Mahtaakohan mistään enää löytää musiikkia muinaisilla C-kaseteilla ? olisi kiinnostusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu