Itsellä on vuosikymmenien törttöilyt takana, epäonnistuneita sairaita suhteita, rinnakkaissuhteita, pettämistä puolin ja toisin, seksiä ilman läheisyyttä...
Olen hakenut hyväksyntää vastakkaiselta sukupuolelta, enkä ole pystynyt kieltäytymään huomiosta vaikka en olisi pitänyt henkilöstä, en edes ollessani parisuhteessa.
Olen rikkonut sydäntäni pahasti, mutta myös minä olen aiheuttanut eräille suurta tuskaa sairauteni takia. Olen joutunut valehtelemaan, elämään kaksois/kolmoiselämää pitääkseni paletin kasassa, niin ettei kehenkään sattuisi.
Nyt vasta keski-iässä olen osannut hakea apua ja lähteä selvittämään, miksi toimin, niin kuin toimin. En halunnut satuttaa ketään, halusin saada kaikki tyytyväisiksi minuun, mutta aiheutin vain hirveää tuhoa.
Terapiassa vasta sain myönnettyä itsellekin, että olin äitini harjoittaman insestin uhri. Sinne jonnekin hukkasin itseni pikkulapsena ja sieltä kumpusi valtava tarve saada hyväksyntää, jota yritin saada seksin avulla. En pystynyt oikeaan läheisyyteen, enkä oikeasti nauttinut seksistä (se oli pakonomaista suorittamista).
Pikkujoulut, työmatkat, baarit... Sairaanloinen tarve löytää joku...
Itse uskon, että valtaosalla pettäjistä on lapsuudessa asioita, mitkä heidän pitäisi käsitellä pystyäkseen normaaliin elämään, ainakin minulla oli.
Olen hakenut hyväksyntää vastakkaiselta sukupuolelta, enkä ole pystynyt kieltäytymään huomiosta vaikka en olisi pitänyt henkilöstä, en edes ollessani parisuhteessa.
Olen rikkonut sydäntäni pahasti, mutta myös minä olen aiheuttanut eräille suurta tuskaa sairauteni takia. Olen joutunut valehtelemaan, elämään kaksois/kolmoiselämää pitääkseni paletin kasassa, niin ettei kehenkään sattuisi.
Nyt vasta keski-iässä olen osannut hakea apua ja lähteä selvittämään, miksi toimin, niin kuin toimin. En halunnut satuttaa ketään, halusin saada kaikki tyytyväisiksi minuun, mutta aiheutin vain hirveää tuhoa.
Terapiassa vasta sain myönnettyä itsellekin, että olin äitini harjoittaman insestin uhri. Sinne jonnekin hukkasin itseni pikkulapsena ja sieltä kumpusi valtava tarve saada hyväksyntää, jota yritin saada seksin avulla. En pystynyt oikeaan läheisyyteen, enkä oikeasti nauttinut seksistä (se oli pakonomaista suorittamista).
Pikkujoulut, työmatkat, baarit... Sairaanloinen tarve löytää joku...
Itse uskon, että valtaosalla pettäjistä on lapsuudessa asioita, mitkä heidän pitäisi käsitellä pystyäkseen normaaliin elämään, ainakin minulla oli.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hienoa jos olet löytänyt syyt ja muut asiat. Zemppiä sinulle elämään ja luotettavampia ihmisiä elämääsi. Kaikkia ihmisiä ei tosiaan voi saada tyytyväisiksi, ja "ei" saa sanoa. Joskus ystävyys on tärkeämpää.
näen itseni tuossa tekstissä.....olen 20v nainen ja pyöritän tällä hetkellä 2miestä ja muutenkin käyttäydyn ihan niinkuin sinä.... kiitos tästä! olen miettinyt mikä minussa on vikana mutta ehkä lapsuuden traumat ovat ainakin osaksi syy
Sitä on vertaistukea ihan hyvin saatavilla, jos kiinnostaa?
Se perustuu 12 askeleeseen ja se on aika toimivaa.
Sitä vain huomaa yhtä äkkiä, että on muuttunut ja oppii oikeasti elämään elämää. Ja löytää oikean onnellisuuden...
Ihminen jota on lapsenä ja nuorena nöyryytetty niin jättäytyy aikuisena yksin.
Piutpaut kaikelle jos kerran ei ollut merkitystä ja kunnioitusta ansaitseva lapsenakaan.
Aika yksilökohtaista...ei se noin mene kuin yksittäistapauksissa.
En ole tähän päivään mennessä tavannut lapsena hyväksikäytettyä ihmistä, jolla psyyke ei olisi pahasti häiriintynyt. yksi lievempi tapaus on tullut vastaan, mutta hän oli päässyt jo lapsena terapiaan.
Aika moni hakee edelleen hyväksyntää vanhemmaltaan, vaikka vanhemman roolia esittääkin kulloinenkin poika/tyttö ystävä (Äitien hyväksikäyttö on paljon luultua yleisempää, mutta aika harva lapsena äitinsä hyväksikäyttämäksi tullut mies koskaan ymmärtää hakea apua).
Läheistiippuvuutta, narsisteja, rajatilaisia, biboolarisia... Se jälki, mitä hyväksikäyttäjät tekee lapsen psyykkeelle on jotain sanoin kuvailematonta.
Olen tuo 20v nainen tuolta aikaisemmista viesteistä. Miespuolinen sen aikainen kaverini ja hänen ystävänsä raiskasi mut kun olimme 14v. He myös kuvasivat kaiken.
En ole tähän päivään mennessä kertonut kenellekään.
Mistä voisin hakea apua? Olen ihan hukassa elämäni kanssa ja aivan kuin ap:lla en pysty sanomaan "ei" ja koitan myös miellyttää muita, varsinkin miehiä.
On ollut monia yhdenillan juttuja, olen pettänyt, tullut petetyksi ja pitänyt salasuhteita..
En myöskään pysty rakastamaan ketään. Käyttäydyn niin kuin rakastaisin vaikka oikeasti en siihen kerta kaikkiaan vaan kykene. Pidän kyllä niistä keiden kanssa seurustelen mutta sellasta ihanaa rakkautta se ei ole. He ovat mieluumminkin vakipanoja ja joitain keneltä saan läheisyyttä. Ei se kuitenkaan auta läheisyyden kaipuuseeni kauheasti..
Mussa on kyllä joku pahasti vinksahtanut
Minulla ei ole samanlainen tarina takanani, kuin sinulla, mutta en ole omaani vielä valmis sanomaan ääneen. Siitä tulee muuten totta. Mutta tunnistan itsessäni tuon viimeisen kirjoittamasi kappaleen. En osaa rakastaa ketään. Olen jotenkin tunnevammainen. Ja olen jotenkin "ylikiltti". Kaipaan hirveästi läheisyyttä, mutta rakastan olla yksin.
Olen aina piilotellut omaa itseäni, en anna henkisesti kenenkään tulla lähelle. Tai en kykene päästämään ketään lähelle. Sitten kun olen "pelkkä ystävä" miehen kanssa, niin sitten puhuminenkin on helpompaa.
Itselläni ei ole paljoa sukupuolisuhteita ollut. Päinvastoin. Pari vuotta sitten kykenin harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran (olen nyt 22v.) Miehen kanssa, joka oli minulle tärkeä. Mutta tuhosin senkin suhteeni? En päästänyt itseäni rakastumaan, en uskaltanut kertoa kaikkia syitä käytökseeni. En uskaltanut kertoa, miksi minusta on tullut minä ja miksi kohtelin häntä siten kun kohtelin.
Olen monta kertaa miettinyt, että minun pitäisi käsitellä näitä asioita psykiatrin tai jonkun kanssa, mutta en vain kykene siihen. Siksi pakenen aina. Olen kuitenkin alkanut hyväksymään asiat ja että jotkin muistot ovat oikeasti tapahtuneet. Ja en ole ikinä luopunut toivosta, että oppisin rakastamaan jotakuta. Edellistä miestä rakastin. Mutta jotenkin tuntuu, että se ei ollut sellaista rakkautta, jota mies ja nainen tuntevat toisiansa kohtaan?
Voisit auttaa itseäsi vaikkapa soittamalla terveyskeskukseen/ koulun terveydenhoitajalle ja sanoa tarvitsevasi apua.
Koulun terveydenhoitaja on aika hidas tapa ja kestää pitkään, ennen kuin saa apua ja senkään laatu ei välttämättä ole kovin kaksista. Aika helposti 6kk palloittelua ja sitten sairaanhoitajalle, joka on "jatkanut" opintojaan ja on AMK "terapeutti", jolla hyvässä lykyssä on itsellään pahemmat ongelmat kuin potilaillaan. tätä terapeuttia sitten saattaa huonossa lykyssä nähdä vain 1-2krt kuussa. eli se apu saattaa olla yhtä tyhjän kanssa.
Meillä on kuitenkin tässä maassa hyviä toimivia vertaistukiryhmiä, joissa osassa on psykoterapeuttikin mukana. Sielä on ohjelmat, joita työstämällä pääsee kuntoon (ne oikeasti toimii) ja se on aika upeaa kun ensimmäistä kertaa eläessään tuntee olevansa oikeasti onnellinen.
Tarkoitin tuolla terveydenhoitajalla vain sitä, että jos itselle on suuri kynnys kysyä apua, niin tuttu kasvo voisi helpottaa tätä. AMK:ssa saa aikoja kiireellisissä tapauksissa nopeasti, mutta en välttämättä lähtisi tällaisia asioita koulupsykologien kanssa miettimään. Terveydenhoitajasi voi hankkia sinulle nopeasti ajan johonkin kunnallisen puolen terveydenhoitoon. Näin ainakin meillä on ollut mahdollisuutena.