Itsellä on pitkä avioliitto takana narsistin kanssa (ei, ei ole pelkästään oma mielipiteeni vaan myös terapeuttien, jotka palkkasivat minut jollain tavalla kokoon siitä ihmisrauniosta, joka oli vuosien hyväksikäytön jälkeen jäljellä).
Nyt olen jo heittänyt hanskat tiskiin, enkä enää etsi ketään (yksin on ihan ok olla).
Kun olin alkanut saada päätäni kuntoon ja etsin seuraa (yhdessä vaiheessa oli aika paha yksinjäämisen pelko), niin se oli aika silmiä avaavaa...
- naisia, joilla oli paniikki biologisen kellon takia
- naisia, jotka olivat tasapainottomia
- minäminä persoonia
- prinssin etsijöitä
(niin kuin sanoin, minulle ei ollut ja tuskin tulee olemaan vastinparia...ja aika monet terapiat käyneet ihmiset sukupuolesta riippumatta on havainnut saman)
Ihmiset eivät oikein tunnu ymmärtävän sitä, että kaikkea ei voi saada ja eletty elämä yksinkertaisesti sulkee joitain ovia takana.
Myös se, että siellä ei ole olemassakaan mr/ms. oikeaa ja kaikissa meissä on isoja puutteita, tuntuu olevan toisille täysin käsittämätön juttu. (juuri nämä mr/ms oikean etsijät helposti lankeavat hyväksikäyttäjien ansaan, koska he osaavat valehdella/esittää alussa olevansa tällainen mielikuvitusolento)
Fakta on myös se, että toisessa ja kolmannessa jaossa on jämät jäljellä.
Aika usein törmäsin myös siihen, että henkilö oli jättänyt sen "oikean" kun oli halunnut enemmän ja sitten vuosien aikana saanut katkerasti havaita, että sitä "parempaa" ei ollut tullutkaan. (itsellekin kävi näin). Tosi moni etsii jotain sellaista, mitä ei ole olemassakaan.
Väkivaltaiseen tai hyväksikäyttö suhteeseen ei kannata jäädä, mutta jos suhteessa ei varsinaisesti ole vikaa, niin kannattaa kyllä tarkkaan miettiä.
Jos olet mielummin yksin loppuelämäsi kuin suhteessa tämän henkilön kanssa ja olet varma asiasta eikä siinä ole alaikäisiä lapsia kärsimässä, niin silloin asia vaikuttaisi selvältä. Jos eron ajatuksena on löytää parempi, niin... Sen löytymisen varaan ei missään tapauksessa pitäisi laskea. Kun ihastumisvaiheet päättyy ja näiden uusien ihmissuhteiden reaalisuus tulee eteen, niin eiköhän se ole enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että alta paljastuu alkuperäistä huonompi vaihtoehto. (koskee näitä paremman etsijöitä).
Tuntuu surkuhupaisalta, että nämä eronneet prinssin/prinsessan etsijät aina välillä intoutuu kirjoittamaan mielipidesivuille haukkumaan vastakkaisen sukupuolen lyttyyn, kun "ne" eivät ymmärrä kuinka hyvä pakkaus tässä olisi tarjolla ja ihan vapaalla jalalla ;)
Nyt olen jo heittänyt hanskat tiskiin, enkä enää etsi ketään (yksin on ihan ok olla).
Kun olin alkanut saada päätäni kuntoon ja etsin seuraa (yhdessä vaiheessa oli aika paha yksinjäämisen pelko), niin se oli aika silmiä avaavaa...
- naisia, joilla oli paniikki biologisen kellon takia
- naisia, jotka olivat tasapainottomia
- minäminä persoonia
- prinssin etsijöitä
(niin kuin sanoin, minulle ei ollut ja tuskin tulee olemaan vastinparia...ja aika monet terapiat käyneet ihmiset sukupuolesta riippumatta on havainnut saman)
Ihmiset eivät oikein tunnu ymmärtävän sitä, että kaikkea ei voi saada ja eletty elämä yksinkertaisesti sulkee joitain ovia takana.
Myös se, että siellä ei ole olemassakaan mr/ms. oikeaa ja kaikissa meissä on isoja puutteita, tuntuu olevan toisille täysin käsittämätön juttu. (juuri nämä mr/ms oikean etsijät helposti lankeavat hyväksikäyttäjien ansaan, koska he osaavat valehdella/esittää alussa olevansa tällainen mielikuvitusolento)
Fakta on myös se, että toisessa ja kolmannessa jaossa on jämät jäljellä.
Aika usein törmäsin myös siihen, että henkilö oli jättänyt sen "oikean" kun oli halunnut enemmän ja sitten vuosien aikana saanut katkerasti havaita, että sitä "parempaa" ei ollut tullutkaan. (itsellekin kävi näin). Tosi moni etsii jotain sellaista, mitä ei ole olemassakaan.
Väkivaltaiseen tai hyväksikäyttö suhteeseen ei kannata jäädä, mutta jos suhteessa ei varsinaisesti ole vikaa, niin kannattaa kyllä tarkkaan miettiä.
Jos olet mielummin yksin loppuelämäsi kuin suhteessa tämän henkilön kanssa ja olet varma asiasta eikä siinä ole alaikäisiä lapsia kärsimässä, niin silloin asia vaikuttaisi selvältä. Jos eron ajatuksena on löytää parempi, niin... Sen löytymisen varaan ei missään tapauksessa pitäisi laskea. Kun ihastumisvaiheet päättyy ja näiden uusien ihmissuhteiden reaalisuus tulee eteen, niin eiköhän se ole enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että alta paljastuu alkuperäistä huonompi vaihtoehto. (koskee näitä paremman etsijöitä).
Tuntuu surkuhupaisalta, että nämä eronneet prinssin/prinsessan etsijät aina välillä intoutuu kirjoittamaan mielipidesivuille haukkumaan vastakkaisen sukupuolen lyttyyn, kun "ne" eivät ymmärrä kuinka hyvä pakkaus tässä olisi tarjolla ja ihan vapaalla jalalla ;)
Vastaukset 120
Vanhimmat
Ihan hyviä näkökantoja periaatteessa, mutta unohdat, etteivät kaikki eronneet ole eronneet omasta syystään, on jätettyjä, leskiä jne. eli yksinkertaistat eron ja sinkkuuden syitä liikaa. Aikamoinen yleistys tuo, että kaikki vanhemmat sinkut ovat jonkinlaista hylkytavaraa. Ehkä itse teet samaa kuin ne joita kritisoit eli etsit täydellistä ja panet merkille ihmisistä virheitä ja epäonnistumisia? Se varmaan kertoo pettymyksistä, joita olet kokenut.
En ajattele, että etsitään huonompaa ja parempaa vaan sopivampaa ja vähemmän sopivaa, sellaista joka miellyttää silmää ja sielua. Eletty elämä on takana, illuusioita ei ole niin paljon kuin nuorena, mutta sehän voi olla hyväkin asia, kun on kranttu. Yksinkin on hyvä olla, ainakin parempi kuin miehen kanssa, jonka kanssa ei arjessa viihdy. Joustavuus on tärkeää suhteessa, sen olen huomannut, että sopuisa ja joustava ovat yleensä hyvin toimivan ihmissuhteen takana, yhteensopiva seksuaalisuus, suvaitsevaisuus, anteeksianto ja keskinäinen kannustaminen. Jos noista suurin osa tai osakin puuttuu, ei minusta ole järkeä olla naimisissa tai suhteessa.
Vanhempana tajuaa, että aikaa elää onnellista ja hyvää elämää ei ole loputtomasti. Miksi sen käyttää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole hyvä olla, parempi olla yksin. Vanhempana voi etsiä kumppanin, jonka kanssa ei tarvitse perustaa perhettä, suhde voi olla löyhempikin, kun lapset eivät ole tarkoitus ja päämäärä. Erillään asuminenkin voi toimia (ei ole tosin kokemusta), mutta kannattaa miettiä, onko omat ideaalit liian lukkiintuneet. Elämässä on muutakin kivaa kuin parisuhde. Esimerkiksi lesken osa on sellainen, että ehkä siihen ei ole kenenkään mahdollista tulla, jos avioliitto oli onnellinen. Samanlaista kun ei voi saada.
No...
Ei tätä ollut tarkoitettu eronneille vaan eroa harkitseville.
Enkä itsekkään mikään lottovoitto ole, kaukana siitä. Mutta, niin kuin sanoin olen lopettanut etsinnät ja annan asian olla. Minulla on rakkaita naispuolisia ystäviä, joiden kanssa saa käytyä syömässä, teatterissa jne. Se riittää minulle hyvin.
Terapian jälkeen olen kranttu ja en tosiaan ota enää elämääni ihmistä, jos se ei tunnu oikealta. Huomaa ero...en kuvittele, että koskaan saisin parisuhdetta, puhumattakaan, että laskisin sen varaan.
Meillä on paljon miehiä ja naisia, joilla on näitä prinssi ja prinsessa kuvitelmiaan ja jopa lähtevät siitä, että se neiti/herra oikea tulee niin kuin leffoissa. Tuo on täysin fiktiota ja ne päättyy lähes poikkeuksetta ei toivotulla tavalla.
Omassa ikäluokassa eI vielä leskiä juuri hirveästi ole ja koska kaikissa suhteissa on aina kaksi osapuolta... niin ei siinä kakkosjaossa se paras aines enää ole.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että jos lapsia ei ole ja yksin on parempi olla, niin ei kannata jäädä mätään suhteeseen (oli kyllä jo aloituksessa).
Mutta ei kyllä kannata missään tapauksessa laskea sen varaan, että löytyy parempi!
Onkohan "YksinOnHyväOlla" expuolison narsismin diagnoosi puolisoa tavanneilta terapeuteilta vai onkohan sekin näitä kaikkien expuoliso on ollut narsisti heidän kertomuksiensa perusteella. Tämä tuntuu nimittäin olevan elintasosairaus/diagnoosi nykyään eronneiden keskuudessa. Siis kun ei enää syytetä exmiestä ompelukoneen kanittamisesta tai exvaimoa pyykinkuuraamattomuudesta. Me olemme niin vauraita, että tuijottelemme toistemme päänsisään. Ja terapeutitkin syyllistyvät tähän yrittäessään auttaa jätettyä tai tunnon vaivoja potevaa.
Toki, jos diagnoosi on puolisoa hoitaneiden terapeuttien taholta, pahoittelen kovasti heittoani. Oikean narsistin lähellä on varmasti ollut raskasta olla.
Naiset ovat siinä missä miehetkin epätäydellisiä ja itselle sopivan kumppanin löytäminen on vaikeaa. Mieti miten monta ihastusta nuorena oli, jos laskee prosentin suhteessa vakituistuneisiin seurusteluihin. Minulla ainakin oli tosi monta, enkä ole valmis ihan samaan pyöritykseen näin kokeneempana, vaan pidän ihmiset, jotka eivät täysin pysäytä aika etäällä. Tällaisista suojausmekanismeista varmaan on kyse monella.
"Fakta on myös se, että toisessa ja kolmannessa jaossa on jämät jäljellä"
Eipä tosiaan ole fakta. Kaikenlisäksi melko kyyninen ja toisia ihmisiä (myös itseäsi?) epäkunnioittava näkemys.
Ihmiset eivät ole täydellisiä, luojan kiitos. Juuri ihmisten epätäydellisyys ja erilaisuus tekee elämästä mielenkiintoisen, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Itse en ole törmännyt yhteenkään neli-viisikymppiseen prinssin tai prinsessan etsijään. Itseasiassa olen monta kertaa ajatellut, että hyvin usein eronneet 40-50v ovat huisin paljon ihmisenä kypsempiä kuin puolta nuoremmat sisarensa tai veljensä. Etenkin naiset, mutta myös miehet. Tosin ei sillä mitään väliä ole. 20-30v odottavat parisuhteelta yleensä varsin eri asioita kuin samat ihmiset vanhempana. Vanhempana myös tiedetään paremmin mitä halutaan ja millä ehdoilla. Ei myöskään pelätä yksinjäämistä. Parempi yksin kuin huonossa seurassa. Tosin sitten voi kyllä olla jossain pahempaa vikaa, jos pitää jokaista tapaamansa ihmistä huonona seurana.
Muistutan myös, että monet eroavat juuri siksi, että vihdoin uskaltavat jättää narsistipuolisonsa, tai mielenterveysongelmaisen, tai alkoholiongelmaisen yms. puolisonsa. Se, että ihminen on naimisissa ei kerro ihmisestä ihmisenä yhtään mitään.
Minulla on vienyt noin 10v että olen uskaltautunut edes harkitsemaan eroa narsistisesta kumppanista...nyt olen kyllä vakaasti päätöksen tehnyt ja ihan oman mielenterveyteni vuoksi...ja ihan itsekkäästi aion ajatella vain itseäni tästä eteenpäin...
Lähes 30v avioliitossa narsistin kanssa on riitänyt!
Nyt siis keräilen itsetuntoni rippeet ja siirryn eteenpäin... vaikka tällähetkellä tuntuu että yksin eläminen olisi parasta niin toivon kuitenkin että joskus vielä sattuisi osumaan kohdalle joku jonka kanssa voisi ajatuksiaan jakaa...
Olisikohan syytä tutkailla peilikuvaa hieman syvällisemmin ... te kaikki "narsistin" kanssa elävät/eläneet. Löytyisiköhän se "narsisti" ehkä sieltä?!
Joskus niinkin, mutta minun ex-eukkoni on pahasti persoonahäiriöinen. Koulunjohtaja hän on, ja jos yleisenkin edun nimessä kirjoittaisin jutun hänen tekemisistään esimiehelleen, saisi hän ehkä lopputilin. Joka tapauksessa jossakin vaiheessa kostaisi minulle. Minulla on liian monta rakennusta poltettavaksi... Pelollahan tuollainen häiriintynyt hallitsee.
Psykopaatit pyrkii korkeimmalle pellille, mutta narsistin ykkös ammatti on opettaja (maailman tunnetuin narsistitutkija Sam Vaknin)
Siellä on narsistista tähdellä runsaasti tarjolla ja he pystyvät toimimaan diktaattoreina mielivaltaisesti ilman kiinnijäämisen pelkoa.
Yleensähän he vielä pyrkivät rehtoriksi...
Eli ainakin ammatin perusteella mahdollisesti, hyvinkin...
Niin kuin sanoin, en ole lottovoitto...
Terapian jälkeen olen kohtuu kunnossa, mutta arvet on syvät...
Mitä siihen narsistidiagnoosiin tulee, niin kaksi psykiatria, kolme psykologia on yhtä mieltä, että entinen puolisoni on persoonallisuushäiriöinen ja hyvin narsistinen.
On vain asioita, mitä tervejärkiset tai omantunnon omaavat ihmiset eivät tekisi. Ihminen, joka ajaa tahallaan toisen päälle, varastaa, syyllistyy erilaisiin petoksiin, käyttää henkistä ja fyysistä väkivaltaa kaikkiin, joihin pystyy, elää yli varojensa , elää täydessä valheessa...
Kyllä te elätte kanssa mielikuvitusmaailmassa, jos kuvittelette itsenne olevan jotain parempaa kuin ensimmäisessä jaossa olevat.
Se, että se seuraava on parempi kuin ensimmäinen, ei tarkoita, etteikö ne parhaat tasapainoiset yksilöt olisi edelleen siinä ensimmäisessä suhteessaan ja ole siinä loppuun asti.
Onhan se tietysti nousu, jos ö -luokasta noustaan ä -luokkaan ja on ihan ymmärrettävää ettei silloin huomaa tästä jaosta puuttuvan luokat a, b ja c.
Tätä minä tarkoitin ;)
Kaksi pitkät terapiat käyneet narsistin uhria varmaankin pystyy muodostamaan ihan toisentasoisen suhteen, kuin mitä heillä on aikaisemmin ollut.
Aloituksessa ei vain ollut kyse narsistin uhreista, vaan henkilöistä, jotka elää normaalin, väkivallattoman ihmisen kanssa, joka vain on "tylsä".
Ihmettelen kyllä, jos teille ei ole tullut näitä prinssin etsijöitä, sillä oman kokemukseni mukaan näitä on aika paljon. Haetaan jotain suurta rakkautta (jotain suurempaa kuin ensirakkaus). Sitten näitä on siunaantunut useita putkeen, jostain syystä sitten ihastumisvaiheen jälkeen ollaan huomattukin, että... Todella monella on lisäksi kova vauhti ja toisilla treffeillä pitäisi olla jo pariskunta...
Jos toinen on jättänyt miehensä sen takia, että se on tylsä ja heillä on ollut vielä pienet lapset, niin kyllä se on ollut sitä myöten selvä. En ikinä pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka toimii noin. Enkä kyllä suosittele kenenkään naisenkaan uhraavan ajatuksia mieheen, joka on jättänyt perheensä sen takia, että puolison ulkonäkö ei enää miellyttänyt.
"Kyllä te elätte kanssa mielikuvitusmaailmassa, jos kuvittelette itsenne olevan jotain parempaa kuin ensimmäisessä jaossa olevat. "
Haloo! Taidat itsekin elää mielikuvitusmaailmassasi. Olet kova arvostelemaan ja tuomitsemaan muita. Lokeroimaan ihmiset "ensimmäiseen, toiseen... jakoon" ja sen mukaan eroaako tylsästä tai muuten sopimattomasta liitosta, vai kituutteleeko liitossaan tyytymättömänä. Hirveästi ylistät ajatusta "haetaan jotain suurta". Miksi? Omassa elämässäni ihmiset ovat etsineet ihan normaalia puolisoa. Etenkin sen jälkeen, kun edellinen on muuttunut ihan oudoksi pitkän ajan kuluessa. Ja mitä se sinua liikuttaa millaista puolisoa joku muu halajaa ja minkä takia eroaa? Jokaisen oma henkilökohtainen asia.
"Se, että se seuraava on parempi kuin ensimmäinen, ei tarkoita, etteikö ne parhaat tasapainoiset yksilöt olisi edelleen siinä ensimmäisessä suhteessaan ja ole siinä loppuun asti. "
Mistä sinuun on juurtunut käsitys, että ensimmäiset suhteet/liitot ovat maailman tasapainoisimpia ja kestävät loppuun asti? Tuo käsitys on aivan virheellinen. Hyvin monet liitot, jotka jatkuvat "loppuun asti" ovat täynnä epätoivoa, epätasapainoa, vallankäyttöä, sotaa, väkivaltaa ja kaikenlaista muuta toivotonta ja ikävää. Elämän pituinen liitto voi tietysti joskus olla onnellinenkin. Mutta kaikkein neuroottisemmat ja persoonallisuushäiriöisimmät ihmiset löytyvät näistä elämänmittaisista onnettomista liitoista, joista ei osata, pystytä eikä uskalleta erota. Mutta mitä merkitystä sillä on yksilön kannalta millaisissa liitoissa muut elävät, millaista liittoa muut pitävät onnellisena tai onnettomana? Jotenkin minusta tuntuu vahvasti, ettei sinulla "YksinOnHyväOlla" ole ollenkaan hyvä olla, eikä yksin aikanakaan.
Prinssin ja prinsessan metsästys? Et taida olla tosissasi. Ainoastaan katkera jostain.
Eksyin palstalle pitkästä aikaa. Ymmärrän että täällä liikkuvien on vaikea sitä uskoa, mutta uusi entistä parempi parisuhde ja rakkaus on todella mahdollinen.
Itse uskon nyt 45-vuotiaana olevani elämäni parhaimmassa, toimivimmassa ja tasa-arvoisimmassa parisuhteessa. Eron jälkeen meni 5 vuotta, mutta sitten kolahti kovemmin kuin ensirakkaudessakaan.
Joskus - jos hyvin - käy nimittäin niin, että ihminen oppii. Niistä "taakoista" tuleekin lahjoja, joiden avulla pääsee eteenpäin. Se vaatii silmien avaamista myös omille virheille, sekä sitäkin hakuaikaa kun samaan aikaan ristiriitaisesti tekisi mieli vierittää koko vastakkainen sukupuoli alimpaan hornaan.
Ihan totta, yksin on hyvä olla, mutta joskus tulee aika jolloin se yksin oleminen ei enää riitäkään. Jaksamista teille matkallanne!
Taisi osua arkaan paikkaan?
Yleensä vaste on sitä suurempi, mitä aremmasta asiasta on kyse...ilmeisesti pätee tähänkin ;)
Olen ihan tyytyväinen siihen, ettei minulla ole parisuhdetta. On paljon parempi olla yksin kuin mädässä liitossa. Tämä pätee molempiin sukupuoliin.
Minulla ei myöskään ole enää mikään pakko saada parisuhdetta hinnalla millä hyvänsä, niin kuin nuorena ja koska en usko, että sitä ms. oikeaa on olemassakaan, niin tyydyn rakentamaan itselleni mielekkään elämän, joka perustuu omiin arvoihin, tarpeisiin ja haluihin. On ihan kivaa kun saa elää omilla ehdoillaan.
Itse sössin sen "oikean" kun halusin jotain parempaa, jota ei ollutkaan, muuta kuin valeissa. Minulla on miespuolisia kavereita, joille on käynyt samalla tavalla, minulla on naispuolisia kavereita joille on käynyt samalla tavalla. He etsivät jotain, mitä ei ollutkaan olemassa ja sitten nyt katuvat sitä.
Sama se miten aikuiset sössii toistensa kanssa, mutta useilla on lapset mukana sopassa. Sukupuolesta riippumatta pilvilinnojen tavoittelu ja MinäMinä asenne ei ole mikään syy erota. Jos kerran on ollut pakko hankkia lapsia, niin kyllä sitten pitäisi olla selkärankaa kantaa niistä vastuu (ja nyt tarkoitan suhteita, missä ei ole psyykkistä/fyysistä väkivaltaa, pettämistä tai muutakaan oikeaa vikaa). Pitäisi ollavalmis joustamaan omista haluistaan, tehdä oikeasti töitä parisuhteen eteen.
No itse olen kantanut vastuuta liikaa ja yksipuolisesti. Joustanut, joustanut, joustanut... Luopunut omista tarpeistani, ummistanut silmäni, että se paletti pysyisi kasassa. Sitten vertaistukikaverit, jotka ovat tehneet ihan saman...yrittäneet lasten takia vaikka joka toinen päivä on tullut turpaan...
Ehkä meille on vain niin käsittämättömän itsekästä lähteä suhteessta, jossa ei ole oikeista ongelmia ja jossa lapset joutuu maksumiehiksi.
Mutta kai se on ajan henki?
Minä, minä, minä, minulle, minulle, minulla on oikeus...
Itse en halua enää ikinä olla yhdessä ensimmäisenkään minäminä tapauksen kanssa.
Mitä niihin deittailuihin tulee, niin kyllä suuri osa molemmista sukupuolista etsii jotain sellaista, mitä he eivät tule löytämään. Ja tämä pätee erityisesti niihin, jotka lähtevät terveestä liitosta kyllästymisen seurauksena. Jätetyt ja siihen toiseen tyytynyt yleensä ajan kanssa löytääkin paremman.
Nainen
Yleensä näille (kyllästyneille) löytyy räväkkä, itsevarma, charmikas mies, joka tietää mitä haluaa (hälytyskellot ei soi, miksi tämä on vapaana). Ihastuminen ja ihastumisvaiheen jälkeen palasina kaiken hyväksikäytön seurauksena. Sitten laastarisuhde perään yksinjäämisen pelkoon...
Mies
Löytyy itseriittoinen, itsestään huolehtiva nainen, joka tietää mitä haluaa. Irstas ja vastaavaa tarjoamaan jotain sellaista mitä jätetty vaimo ei tarjonnut. Upea seksi ja kova meno... Vuosi, puolitoista...hirveät riidat, kun kumpikaan ei ole tottunut antamaan periksi...perään laastarisuhteita pimeiden tapausten kanssa...
Sitten illoissa itketään kuinka kakka se toinen sukupuoli on (ihan kuin tällä olisi jotain tekemistä sukupuolen kanssa).
Kiitos kivasta viestistä Ex-eronnut :)
Itse tiedän useampia onnellisia liittoja, joissa kaksi jätettyä on löytäneet toisensa.
Se on jotain ihan muuta kun sen minäminä-persoonan tai alkoholistin jälkeen elämään on tullut se ihminen, joka on kanssa ollut se antava/joustava osapuoli.
Nämä liitot kestävät helposti hautuumaalle asti.
Toi 5v oli aika jännä, sillä ne onnelliset liitot, mitä tiedän ovat edeltäneet noin 4-6v yksinoloa ja asioiden läpikäyntiä.
Itse olen aika skeptinen sen suhteen, että omaan elämään tulisi vielä uutta.
Minulla on pysyviä fyysisiä vammoja, joita "hän" aiheutti, mutta pahimmat ovat henkiset arvet. ( rankka lapsuus koulukiusaamisineen, joka teki minusta idiootin, jonka yli kuka tahansa pystyi halutessaan kävelemään)... Voi olla, että minusta vain ei enää edes olisi parisuhteeseen, eikä tuo ole mitenkään epätavallinen kohtalo ihmisille, joilla on samanlaiset taustat.
"rankka lapsuus koulukiusaamisineen, joka teki minusta idiootin, jonka yli kuka tahansa pystyi halutessaan kävelemään"
Voit tehdä huomattavan paljon töitä sen eteen, ettet enää käyttäytyisi kuin idiootti. Lisäksi voit ihan itse määritellä rajat, jotta ylitsesi ei kävellä mennentullen. Kohtaloksi ei voi sanoa kuin sitä, että syytät muita ja jätät vastuun muille henkisistä arvistasi. Niin kauan kuin on elämää, sinulla on mahdollisuus valita asenne ja se mitä teet´, miten toimit.
"He etsivät jotain"
Niinpä niin. Aivan varmasti menee metsään etsimällä "jotain". Täytyy tietää mitä haluaa ja etsii.
"Vaikee löytää, kun ei tiedä, mitä etsitään
Vaikee suunnistaa kun ei nää yhtään mitään.."
Ikävää, että sinulle on sattunut noin pahasti, toipuminen vie varmasti kauan. Ei osunut arkaan paikkaan, olen onnellisessa liitossa, ensi maaliskuussa tulee 25 vuotta täyteen, mutta siitä huolimatta olen täysin eri mieltä kanssasi siitä, että toisessa jaossa olisivat "huonommat" ja kaikki ensimmäisessä liitossa elävät olisivat jotenkin "parempia" ihmisiä. Tarve jaotella muita (ja itseäsi) on ehkä suojakeino, mutta mieti voiko se olla myös este. Jos sinulla on muutama tuttava, joista olet huomaavinasi asioita, se ei ole koko ihmiskunta, ja muutenkin on mahdoton tietää toisten parisuhteista (edes hyvän ystävän) varsinkaan akselilla onnistunut/ei-onnistunut. Pitkän avioliiton aikana on huonoja ja hyviä hetkiä jokaisella. Ei hyvä avioliitto synny siitä, että oltaisiin valmiiksi hyviä ja moraalisesti korkeatasoisia, vaan enemmänkin sopivuudesta ja yhteisesti läpikäydyistä kriiseistä. Jos kriisien läpikäyminen onnistuu, suhde lujittuu jokaisesta. Ja osittain sopivan löytyminen on tuuriakin! Sen allekirjoitan, että onnellinen lapsuus ja tasapainoinen vanhempien parisuhde antavat hyvät eväät lapsen parisuhteelle - siis se, että itselläni on hyvä parisuhde, on myös vanhemmilta saadun mallin ansiota, ei omaa paremmuuttani. N46
Niin, ja tunnen useita eronneita. En tunne yhtään prinssin ja prinsessan metsästäjiä, joten ihmettelen millaisia tuttavia sinulla sitten on? Oletko vielä kovin nuori? Tuntemani eronneet ovat 43-60-vuotiaita, sen ikäinen ei enää kuvittele itseään eikä muita kuninkaallisiksi :)
Vielä yksi asia. Onko prinssin ja prinsessan toive kuitenkaan niin paha asia? Se, että näkee toisen prinssinä ja prinsessana, vaikkei toinen sellainen olisikaan aina, on mielestäni rakkautta. Kyllä näin miehessäni ritarin ja prinssin nuorena, sen saman ritarin ja prinssin näen vieläkin ja hän saa minut tuntemaan itseni prinsessaksi. Ja välillä myös noidaksi :) Parisuhteeseen mahtuu niin monenlaista, todella ikäviäkin asioita voi olla ja sattua parisuhteessa, joka kestää ja on onnellinen, koska emme ole täydellisiä. Tärkeää on silti nähdä hyvä toisessa ja antaa myös anteeksi, jos toinen rehellisesti pyytää.
On hyvä, että olet kranttu ja varovainen kaiken kokemasi jälkeen enkä kiistä, etteikö parisuhteen etsimisessä voi sattua käteen mätiäkin omenia Eedenin puutarhassa, mutta jos näet prinsessan, älä ryhdy etsimään hänestä vikoja. Kaikkea hyvää elämääsi toivotan!
Tärkeää on todella nähdä toisissa ihmisissä hyvätkin puolet. Myös sen jälkeen, kun on erottu - syystä tai toisesta. Tosiasia on se, että jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa, riippumatta siitä onko parisuhteessa vai ei. Jokaisen henkilökohtainen asia on punnita ja päättää millainen puoliso itselle sopii, kenen kanssa haluaa suhteeseen tai jatkaa liittoa, mitä kestää ja mitä ei siedä.
"hän saa minut tuntemaan itseni prinsessaksi. Ja välillä myös noidaksi :) "
Juuri näin voi olla :D. Tai sitten tasaisemmissa suhteissa ei tunneta itseä sen kummemmin prinsessaksi tai noidaksikaan. Tullaan taas siihen millainen suhde sopii itsekullekin.
"Tarve jaotella muita (ja itseäsi) on ehkä suojakeino, mutta mieti voiko se olla myös este."
Erittäin hyvä vinkki ap:lle. Jokaisesta ap:n viestistä paistaa läpi ihmisten jaottelu hyviin ja huonoihin. Ihmisten elämä on enemmän tai vähemmän rosoista, ei täydellistä ollenkaan. Parisuhteessa on kysymys erityisesti tuosta mainitsemastasi sopivuudesta. Tärkeää on myös, että molemmilla on jotakuinkin yhtenäinen tapa ratkoa ongelmia. Ennenkaikkea se, että jos toista nyppii pahasti jokin asia, niin toisen täytyy huomioida se ja suhtautua siihen vakavasti. Parisuhde ei toimi, jos toinen sanoo "hoida omat ongelmasi". Tai toisen kertoessa ongelmastaan, toinen vastaa siihen omalla ongelmallaan. Näin ei päästä puuta pidemmälle.
Jos kaikki olisi hyviä ensimmäisessä jaossa, niin ei kai kakkosjakoa olisikaan?
Ja on paljon suhteita, mitkä kestää loppuun asti ja joissa se toinen on riutunut varjoksi. Se, että jos joku ö-luokan suhde kestää loppuun asti, niin sillä ei ole mitään tekemistä tämän kakkos/ykkösjaon kanssa.
Tasapainoinen, hyvästä tasapainoisesta, ehjästä kodista lähtenyt, joka osaa antaa, mutta myös vaatia aika harvoin löytää itseään kakkosjaosta. He seurustelevat pitkään, kokeilevat ilman kiirettä ja sitten kun opintojen jälkeen löytyy se samanlainen, niin vasta sitten mennään naimisiin.
Eli ne oli niitä, joihin meillä ei välttämättä edes olisi ollut saumaa ykkösjaossa ja jotka ei ehkä sillä tavalla edes kuuluneet meidän maailmaamme.
Mitä tuohon prinsessa juttuun tulee, niin joko et ymmärrä mitä tarkoitan tai sitten en tiedä... En tarkoita kuninkaallisia vaan sitä, että haetaan mielikuvitusihmistä, sitä "oikeaa" ymmärtämättä, ettei sitä ole olemassakaan. Kaikissa ihmisissä on vikoja suuria vikoja ja kyse on aina loppupeleissä tyytymisestä.
Kun hyväksytään toinen ihminen sellaisena kuin hän on ja tyydytään siihen, niin siinä on onni. Ei se ole toisen ihmisen tehtävä tehdä toisesta onnellista jne. niin kuin moni kuvittelee.
Itse olen uran puolesta päässyt pitkälle (joka ei ole ihme, sillä ennen tein muidenkin työt kun hain kaikilta hyväksyntää) ja ainakin minulle on sattunut paljon henkilöitä, jotka etsivät tietynlaista palikkaa palapeliinsä. Palikkaa, mitä he eivät tule koskaan löytämään. (sitten jos on ollut tarpeeksi lähellä sitä palaa ja on jo lähdetty rakentamaan mielikuvia, niin auta armias kun on yrittänyt selittää, ettei tässä ole edellytyksiä)
Minulla on paljon ystäviä, kavereita, tuttuja... jotka ovat eronneet kun ovat halunneet jotain enempää ja yksikään näistä ei ole sitä löytänyt. Harva tosin sitä myöntää kuin humalassa, että tuli töpeksittya. (nämä henkilöt joista puhun ovat aika... itseriittoisia, että joissain tapauksissa se lähtö on saattanut olla lottovoitto heidän entisille puolisoilleen)
Yleensä kakkoskierroksella ne kiltit (nössöt) löytää toisensa (ja nämä on usein kohtuu onnellisia suhteita. Moni on jopa löytänyt sen elämänsä suurimman rakkauden kakkosjaossa tästä syystä).
Itse asiassa tuo on niin selvä kuvio, että minulla ei ole enää nykyään epäilystä siitä, etteikö jokainen meistä saisi lopulta ansiomme mukaan.
Ainakin minä sain korkojen kanssa takaisin sen, mitä narskua edeltänyt sai kokea tasapainottomuuteni takia.
Piti vielä sanoa, että tämä on erityisesti pätenyt näihin, jotka ovat löytäneet "sen oikean" parisuhteen aikana ja lähteneet sen takia liitosta.
En tiedä yhtä ainoaa tapausta, missä tämä "se oikea" olisi ollut oikeasti "se oikea".
Erosin, koska ex ei vastannut tarpeisiini, ei toiveisiini. Löysin - melko pian - itselleni uuden miehen, joka vastaa käsitystäni mukavasta miehestä, jonka kanssa viihtyy. Jonka kanssa voi keskustella. Voi vietävä, kun se onkin ihanaa, elämä maittaa!
Ihmisellä voi olla useita "oikeita". Ei kai kukaan nyt mene kimppaan väärän ihmisen kanssa. Koska ihminen kuitenkin muuttuu, aina, eikä milloinkaan tiedä mihin suuntaan, siksi aikoinaan oikeasta voi tulla helpostikin väärä ajan kuluessa. Ei tästä mitään ongelmaa kannattaisi tehdä.
"Jos kaikki olisi hyviä ensimmäisessä jaossa, niin ei kai kakkosjakoa olisikaan?"
Olen sitä mieltä, että me kumpikin olemme jaolimme hyviä ihmisiä.
-mutta emme lopulta sopivia toisillemme.
Alle parikymppisinä kun avioiduimme ja aloimme aikuistua ja kypsyä, muutuimmekin kumpainenkin sellaisiksi, että emme vain enää olleet toisillemme sopivia. Nuorena odotukset parisuhteelta ovat erilaiset kuin nelikymppisellä ja vaikka ne odotukset nuorena kohtaavat, ne eivät välttämättä olekkaan samanlaiset enää nelikymppisillä. Ihmiset muuttuvat koko elämänsä ajan. Ja joskus todellakin muututaan eri suuntiin, eikä kasvetakkaan muistittamaan toinen toisiaan.
Aina eronneet eivät siis ole pahoja ihmisiä, eivätkä kakkoslaatua,
vaan hyviä ihmisiä väärässä seurassa.
Mitä tuohon vielä lisäisi...
Tiedän monia vanhoja piikoja, joilla on jäänyt lapset hankkimatta kun sitä "oikeaa" ei ole tullut vastaan. Eivätkö he silloin ole etsineet jotain sellaista, mitä ei ollutkaan olemassa? Aika moni heistä kyllä puhuu "olisi pitänyt" muodossa menneisyydestä, eli jotain on vissiin jäänyt hampaankoloon.
No tällä ei ollut tietenkään mitään tekemistä varsinaisen aiheen kanssa, sori.
Alkuperäisen kirjoituksen luettuani ajattelin: voi mies parkaa, tästä tulee täysi sota eikä hänen viestiään ymmärretä. Niin kävi. AP halusi sanoa, että jos tahtoo erota suhteesta, jossa on kaikki asiat hyvin: lapset, työpaikat, puolisoiden välinen ystävyys, harrastukset ym mutta TUNTUU että RAKKAUS, INTOHIMO, SEX_APPEAL on kadonnut puolisosta/suhteesta niin nämä ovat niitä prinssin/prinsessan etsijöitä. Kun tällainen henkilö hakee uutta kuohuntaa muuten tasaiseksi käyneeseen elämäänsä, niin hän ei ole lottovoitto löytäjälleen. Itse olen asunut vuosia tällaisen prinssin kanssa. Suhde ei ollut tyydyttävä, mies ei voinut tyytyä arkeen ja sitoutua minuun sydämelläänsielullaan. Hän löysi lopulta uuden "rakkauden", nainen oli myös ainakin 2. jaossa. Heidänkään suhteensa ei kauaa kukoistanut.
Ap on oikeassa: jos eka avioliitto on ok,ongelmana vainpuolison hikiset jalat, pienet rinnat, joka lauantai-iltainen jyystö samassa asennossa saunan jälkeen, niin asioille voisi tehdä jotain sen sijaan että lähtee hakemaan siistiä ja sexyä kuninkaallista puolisoa.
Pöyristyttävintä keskusteluketjussamme oli kaksinainakaunehimman repliikki, että häiriintyneimmät ihmiset löytyvät pitkistä liitoista, koska eivät ole uskaltaneet ja ymmärtäneet erota. Voihan nenäneste!
En kokenut ollenkaan, että tässä olisi sota tai edes väittely. Erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia asioista, joita voi katsella monesta näkökulmasta. On hyvin helppoa tuomita ja neuvoa muita, hankalampi on nähdä, miten omasta elämästä saisi parempaa ja tyydyttävämpää, eikö näin?
Toisten erojen syitä ei omasta mielestäni kannata tuomita turhiksi, koska ihmiset eivät varmasti kerro kaikkea edes hyville ystävilleen. Täällä taas moni vain tuulettaa tunteitaan, ei se välttämättä tarkoita, että aikoo erota. Jokaisessa pitkässä liitossakin varmasti välillä on puhuttu erosta, omassa liitossani kerran ero oli tosi lähellä. Täytyy muistaa, ettemm ole liitossa yksin. Voihan olla, että toinen haluaa vielä pois, pitkänkin liiton jälkeen. Ei koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja millaista tuolla toisella ihmisellä on ollut, siksi ei minusta ole kenekään hyvä karsinoida liikaa toisia ihmisiä eikä itseään. Vaikka karsinointi voi auttaa jäsentämään ajatuksia.
Tuulia puhui arvoista. Joku ajattelee kulkevansa eri kumppaneiden kanssa eri elämänvaiheet läpi tai niin on vain käynyt, mikä minä olen sitä tuomitsemaan ja arvostelemaan. Ja ihmiset tekevät myös virheitä, jopa samoja virheitä uudelleen. Omat virheet on vain käytävä läpi, mentävä eteenpäin, muidenkin virheistä (tai siitä miltä ne ulkopäin näyttävät) voi myös oppia, samoin voi oppia kuuntelemalla muita, arvostelematta.
Ehkäpä ap:n ihanneliitto, josta hän kertoo, kertoo arvoista niin kuin tämä keskusteluketjukin. Tuulia kirjoitti siitä, että jokainen päättää mihin suostuu ja mitä edellyttää parisuhteelta, kyse on silloinkin arvoista. Jos alun perin ei ole tietoinen arvoistaan, vaan toimii tunteiden mukaan, voi myöhemmin tulla ehdoton vaihe, jolloin asiat näkee mustavalkoisena. Toisten elämää voi tarkkailla omasta näkökulmastaan hyvin mustavalkoisesti niin että saa tukea omille ajatuksilleen, perin inhimillistähän se on, mutta asiat voi nähdä toisinkin.
Siinä olen samaa mieltä, että kun on päässyt työelämässä ns. pitkälle, on ehkä vaikea löytää uutta ihmistä, joka täysin ymmärtäisi kaiken, mitä siihen liittyy. Jos syystä tai toisesta jäisin toiseen jakoon, tuskin etsisin seuraa ainakaan netistä, todennäköisyys löytää sieltä sopivaa ihmistä on aika pieni, koska kyse on mielikuvamarkkinoista. Ihmisen oppii tuntemaan vasta pitemmän ajan kuluessa. Ainakin minut ikä on tehnyt varovaiseksi, mutta se tarkoittaa myös: varovaiseksi tuomitsemaan muiden valintoja hätäisesti suuntaan tai toiseen. Voi olla persoonallisuuskysymyskin, en tiedä.
KUKAAN EI HALUA erota suhteesta, jossa on kaikki hyvin, oikeasti hyvin ja tuntuu hyvältä! Mutta hyvin usein jäädään liittoon, jossa ei mikään asia ole hyvin, tai erotaan liitosta, milloin mistäkin syystä, joka jostain toisesta sattuu tuntumaan tyhmältä, vaikkapa juuri "prinssin/prinsessan etsimiseltä".
Missä suhteessa erotaan puolison hikisten jalkojen tai liian pienten rintojen takia? Jos näin, niin ero tosiaan on paikallaan. Etenkin liian pienten rintojen tähden. Niille ei voi mitään ilman mittavia rintojensuurennusoperaatioita. Hikisille jaloille voi vaikka mitä, jos viitsii tehdä.
Ennen ei liitoista erottu juuri koskaan. Piti kärsiä, pitää mölyt mahassa, sietää aivan kaikkea, PAKOSTA. Tämä ei silloinkaan tarkoittanut sitä, että ensimmäinen puoliso oli se ainoa oikea tai paras. Nykyisin on vapaus valita ja valita useammin, tai olla ilman puolisoa. Jos kumppani haluaa lähteä omille teilleen ja jättää, niin mitä sitten? Pakostako haluaisitte kumppaninne jäävän liittoon, joka ei häntä tyydytä? Jos ex-kumppanin uudet liitot/suhteet eivät onnistu, niin entä sitten? Ei sille mitään voi. Jokaisella on oma elämä elettävänä.
Liitto on edelleenkin kahden kauppa. Jos se ei toista tyydytä, niin eipä siitä toinenkaan oikein mitään saa. Eikä toista voi syyttää siitä, ettei tämä rakasta, tai tyydy siihen mitä liitossa saa. Liitot muodostuu aina molempien senhetkisten tarpeiden perusteella. Nuoruuden liitot ovat yleisesti perheen perustamista varten, haetaan ensisijaisesti lapsille isää tai äitiä. Vanhempana haetaan itselle kumppania. Nykyisin uusissa suhteissa ollaan itsenäisempiä, asutaan ainakin viikot molemmat omassa kotona. Viikonloput ja loma-ajat vietetään yhdessä, tarvittaessa myös erikseen.
Ap kirjoituksessasi huomaan sellaista, että katselet retropektiivisesti omia valintojasi ja virheitäsi. Ja samanlaisia virheitä huomaat ympärilläsi, omasta näkökulmastasi niin kuin lapseton nainenkin näkee kaikkialla lastenvaunuja.
Ei kuitenkaan voi tietää, olisivatko ne nyt oikeilta valinnoilta tuntuvat teot tai tekemättä jättämiset tuoneet pitkää ja onnellista liittoa, jota tunnut toivovan ja myös idealisoivan? Elämässä on paljon sattumaakin. Kaikki ei ole kiinni valinnoista, vaikka paljon onkin. Et olisi voinut välttyä narsistipuolisolta, vaikka olisit ollut kuinka fiksu (jos vaimosi todella oli narsisti) eivätkä väärät valinnat tarkoita epäonnistumista. Olisi pitänyt -ajattelu on yksi hyvä keino tuhota tyytyväisyys omaan elämään, mielestäni. Eiköhän jokainen meistä tekisi aina ne parhaat valinnat, jos osaisi. Mutta oppimatta jäisi myös moni asia.
Minut ikä on saanut löysäämään pipoa entisestään. Suurin syy on se, että vasta viime vuosina olen kunnolla sisäistänyt, ettei toisten tekemisiin tai ajatuksiin voi vaikuttaa, eikä ole enää tarvettakaan! Eihän ihminen voi edes omille ajatuksilleen mitään. Niitä tulee ja menee, ihan erilaisia, osittain samanlaisia ajatuksia. Omaan elämään on eniten vaikuttanut sellainen asia, josta on pitkään ajatellut "tuo on huono juttu" mutta se onkin yllättäen osoittautunut jossain kohtaa parhaaksi jutuksi, suorastaan onnenpotkuksi. Ihmisen ei pitäisikään suhtautua ajatuksiinsa orjallisesti, eikä missään tapauksessa pitää ajatuksiaan "oikeina".
"kun on päässyt työelämässä ns. pitkälle, on ehkä vaikea löytää uutta ihmistä, joka täysin ymmärtäisi kaiken, mitä siihen liittyy"
Mikä saa sinut ajattelemaan näin? Nykyinen mieheni ymmärtää oikeastaan ihan kaikkea paremmin kuin ex-mies, ja tämä johtuu ennenkaikkea siitä, että nykyinen mies haluaa panostaa suhteeseen mm. kuuntelemalla minua. En edes odota, että kukaan pystyy täydellisesti ymmärtämään minua joka asiassa, tai edes työasioitani ja niihin liittyvää stressiä ym. En minäkään täysin ymmärrä ketään, yritän silti.
Ikävä sanoa myös: vaikka olisi kavunnut työelämässä toooodella pitkälle, niin se ei välttämättä tarkoita, että siellä korkealla pysytään eläkeikään asti. Kannattaa myös miettiä miten paljon oma työ rasittaa sekä itseä että parisuhdetta, ja kuinka paljon sallii sen rasittavan molempia. Hyvin usein meidän pitää valita; molempiin ei voi panostaa samaan aikaan, työhön ja parisuhteeseen. Jompikumpi jää pakosta vähemmälle.
Minusta netti on vallan mainio ja toimiva paikka uuden kumppanin löytämiseksi. Livenä kumppanin etsintä on samaa kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, etenkään ellei saa ystäviltä mitään vinkkejä ;).
Hyvin sanottu tuo, että toisten ajatuksiin ja tekemisiin voi vaikuttaa eikä ole aihettakaan. Tällä tavalla elämä juuri on hallitsematonta aina, pohjimmiltaan. Samoin olen täysin samaa mieltä siitä, ettei täysin voi ymmärtää ketään - hyvä jos itseään :)
Tuo, mitä sanoin työelämästä, liittyy ammattiini. Tarkoitin kai sitä, että luulisin, että jos jäisin toiseen jakoon, etsisin ehkä kumppania sieltä suunnalta ensiksi. Koen, että ammattini ja työni vetävät puoleensa tietyillä tavoilla ajattelevia ihmisiä, ja ammatti vaatii myös luonnetta, josta pidän. (Mieheni on samassa ammatissa. ) Vaikka eihän se aina niinkään ole, muistan nimimerkkini :) Ehkä olen vain ennakkoluuloinen netinkin suhteen. En kuitenkaan voisi kuvitella hakevani kumppania netistä missään olosuhteissa.
Tämä menee kenties hiukan sivuun aiheesta, mutta työelämän pudotuspelien takia moni huomaa, ettei kukaan olekaan korvaamaton, yritys voi kaatua jne. Vain muutama ammatti on ns. varma nykyisin. Avioliitossa sen sijaan ollaan hankalasti korvattavia, jos sen heittää herran huomaan. Idealisointi (josta ap tämän ketjun aloitti) on siksi oikein hyvä aihe, siksi tähän ketjuun itsenikin yllättäen ryhdyin kirjoittamaan.
KYLLÄ HALUTAAN!
Kun halutaan ikäkriisin iskiessä elää nuoruus uudestaan.
Se tylsä puoliso ja tiellä olevat lapset ei enää iskekkään ja lähdetään hakemaan jotain, mikä jäi saamatta.
Tiedätte tyypin:
Neljäkymppiset, jotka alkaa pitää pissisvaatteita ja alkaa kiertämään baareja.
Neljäkymmpiset, jotka ostavat leluja itselleen ja hakeutuu itseään puolta nuorempien seuraan.
En tosiaan tiedä yhtään tällaista tapausta, jossa lähtö olisi ollut lähtijälle eduksi.
Aika moni ilmeisesti pilvilinnojen romahtaessa vielä palaisi takaisin ellei se olisi jo siinä vaiheessa liian myöhäistä.
Vika ei ollutkaan puolisossa vaan omassa päässä ja epärealistisissa kuvitelmissa.
"Vika ei ollutkaan puolisossa vaan omassa päässä ja epärealistisissa kuvitelmissa. "
Niin? Kenties ikävä niille, jolla on ollut epärealistiset kuvitelmat. Mutta ei sen pitäisi sinua liikuttaa mitenkään, ap. Et sinä, enkä minä eikä kukaan muukaan vastaa kenenkään toisen liitoista. Jos sössii, siis omasta mielestä oman liittonsa, niin siitäkin voi ottaa opikseen, eniten tietysti itsestään. Tosiasia on kuitenkin se, ettei ihmiselle ole ainoastaan yhtä ainoaa oikeaa puolisoa, vaan niitä on enemmän.
Siinä itsessään ei ole mitään väärää etsiä sellaista mistä on jäänyt paitsi. Näinhän pitääkin olla. Itse en pitäisi yhtään ajatuksesta, että puolisoni olisi kanssani vain velvollisuudesta, vanhasta tottumuksesta, vaikka hamuaisi jotain ihan muuta. Jos tai kun sitten lähtee tavoittelemaan jotain muuta, niin liitto on kaput jo siinä vaiheessa. Tai oikeastaan hajalla jo silloin, kun halajaa jotain muuta. Joissain tapauksissa tietysti joku tekee syrjähypyn, katuu suuresti ja puolison arvostus nousee. Syrjähypyt tapahtuvat useinmiten kuitenkin hetken mielijohteesta tilaisuudesta, ei sen vuoksi, että tuntisi jääneensä syrjähypystä paitsi...
Itse kyseenalaistaisin erityisen syvästi tuon halun palata takaisin vanhaan liittoon, keikuteltua jossain muualla hetken tai kaksi. Vaikka liittoon palaaminen olisi mahdollistakin, se on lähes aina virhe.
Moni eroaa suhteesta, jossa kaikki oikeastaan on hyvin. Omassa päässä on kriisi, esimerkiksi lapsuuden käsittelemättömiä traumoja. Työ- ja muissa arkielämän paineissa elämä alkaa tuntua vaikealta ja syypää huonoon oloon löytyy parisängyn toisen puoliskon haltijasta. Siis eroamaan. Aikaa kuluu, uusia suhteita kokeillaan ja kas, ei tyhjyys minnekään kadonnut. Aletaan haikailla ensimmäisen puolison perään, sen, jonka kanssa lapset oli tehty.
"Kaikkihan eroavat". Uusista parisuhteista entisine puolisoineen, näiden lapsineen, appivanhempineen voisi piirtää mukavia kartastoja paperille. Sekavaa. Mutta Olgao, olet oikeassa, ketään en halua pakottaa kanssani olemaan. Totean vain, että jos ihmiset tutkailisivat omia vaikutteitaan hieman tarkemmin, monelta erolta vältyttyisiin ja ehkäpä maassamme olisi muutama tasapainoisempi lapsikin.
"Moni eroaa suhteesta, jossa kaikki oikeastaan on hyvin."
Siis kenen mielestä?
Itse erosin pitkästä liitosta, jossa exän mielestä oli kaikki hyvin. Tottakai hänen mielestään kaikki oli hyvin, kun kannoin vastuun yksin aivan kaikesta. Hoidin oman työni, lapset, kodin siivouksen, pyykit, nikkaroinnit, maalaukset sun muut perinteiset "miesten työt", jota nyt rivitalossa voi olla, raha-asiat, ihan kaiken. Hypin kuin aropupu sinnetänne. Vähemmästäkin saa stressin.
Voit ihan rauhassa kehottaa ihmisiä tutkailemaan omia vaikuttimiaan, mutta todellisuudessa ihmiset tutkailevat enemmän toistensa vaikuttimia ja toimivat niiden pohjalta hyvinkin kauan. Pakkohan minunkin oli miettiä, luoja tietää miten kauan mietin, miksi ihmeessä ex ei koskaan korvaansa lotkauttanut, jotta olisi joskus tehnyt jotain minun ja lastensa hyväksi, osallistunut perheensä toimintaan. Selitys oli aina se sama "juuri nyt ei ole aikaa", mutta hän osasi sanoa sen tuhansilla eri tavoilla. Uskoin sen aina, en kyseenalaistanut vuosiin. Joskus aikoinaan jaksoin riidelläkin, mutta riidat kulkivat aina samaa latua, ilman ratkaisua ja päättyivät tuohon "ei ole aikaa".
Tuo oli hyvä näkökulma, ettei kumppania voi pakottaa olemaan liitossa. Ei voi. Mutta itsensä voi pakottaa pysyttelemään siinä hyvin ja kovin pitkään. Aivan liian pitkään. Olin täysin räjähtämispisteessä, kun viimein erosin. Mutta heti välittömästi eron jälkeen tunsin aivan ihanan vapauden ja ennenkaikkea löysin tyhjyyden tilalle oman entisen, mutta samalla vahvemman minäni. Suorastaan fantastista, kun ei tarvitse enää elää exän kanssa. Mikään ei vie niin paljon energiaa kuin eläminen suhteessa, jolle antaa kaiken saamatta mitään.
Minulla on uusi miesystävä. Hänen kanssaan on mennyt suorastaan loistavasti. Ja jos jokin asia alkaa todella pahasti nyppiä suhteessamme, en tosiaan pelkää erota. Elämä on liian lyhyt, jotta sen käyttäisi toimimattomassa suhteessa, jossa ei ole yhteisiä päämääriä eikä muutakaan yhteistä. Vaikka välillä ihailen extempore ihmisiä, ihmisiä, jotka siirtyvät nopeasti uuteen suhteeseen - hieman ajattelemattakin - niin silti en kadu hidasta eroani. En ole siitä ylpeäkään. Fakta on se, että kukin taaplaa tyylillään ja yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia parisuhteessa ei ole.
Jos vanhemmat ovat tasapainoisia, niin lapsetkin ovat. Ex-mieheni ei ollut koskaan tasapainossa itsensä kanssa ja koko meidän ns. perhe-elämä pyöri ex-miehen ongelmia ihmetellessä. Vasta eron jälkeen minulla on ollut todellinen mahdollisuus tutustua jo varsin "iäkkäisiin" lapsiini. Lapset, teini-ikäiset myös uskaltavat ensimmäistä kertaa elämässään lähestyä minua sekä miesystävääni iloineen ja suruineen. Vanhempien ero ei lapsia rassaa, vaan vanhempien välinen ristiriitainen suhde.
Ei se ole kahden kauppa jos on lapsia. Mikään ei ole lapsille niin tärkeää kuin biologiset vanhemmat ja jos tämän "pyhän" kolminaisuuden rikkoo tulee lapsista puolimieliä. Mikään ei psyykkisesti rassaa lapsen mieltä niin paljoa kuin eronneet riitelevät vanhemmat. Jostain syystä yhteiskunnassamme nimenomaan naiset itsekkäin syinkö särkevät vastuuttomasti perheensä. Perheen pitäisi olla kaikkein tärkein jossa kokonaisuus ja osiensa sunma on tärkeämpi kuin yksilö. Mua todella kuvottaa suomalaisen naisen itsekkyys ja vastuuttomuus. Mitä tulee APn avaukseen niin on varmasti paljon parempi elää itselleen kuin huonossa suhteessa ja se on tervettä itsetuntoa ettei tarvitse ketään.
Kyseenlaistan, kyllä nyt on vain vallalla testata markkina-arvoaan seurauksista välittämättä. Puolisoon, seuralaiseen tai salarakkaaseen suhtaudutaan kuin tavaraan ja kulutushysteriaa on nähtävissä.
Miten perustelet, että liittoon palaaminen on lähes aina virhe?
"Mikään ei psyykkisesti rassaa lapsen mieltä niin paljoa kuin eronneet riitelevät vanhemmat"
Kyllä vaan rassaa. Yhdessä asuvat riitelevät vanhemmat.
Jos suhtautuu puolisoon kuin tavaraan ja käy testaamassa markkina-arvoaan vieraissa seurauksista välittämättä, kuten sanoit, niin ero on todellakin aivan paikallaan. Enkä itse ainakaan huolisi liittoon takaisin. Miksi edes pitäisi?
Täälläkin nyt jankataan tuota "turha ero" liitosta jossa "kaikki hyvin". Höpöhöpö. On itsestäänselvyys, että jos toinen haluaa eroa, toinen ei, niin sen mielestä joka ei eroa halua, se on turha, koska hänellä itsellään "kaikki on hyvin".
"Jostain syystä yhteiskunnassamme nimenomaan naiset itsekkäin syinkö särkevät vastuuttomasti perheensä"
Nainen ottaa eron AINA jossain vaiheessa ja vain itsekkään ja vastuuttoman miehensä takia. Kuten tätäkin ketjua lukiessa tulee selkeästi ilmi. Mies, lasten isä joka ei tee mitään perheensä hyväksi, tulee jätetyksi ja se on hänelle ihan oikein.
"on vain vallalla testata markkina-arvoaan seurauksista välittämättä."
Markkina-arvoon vaikuttaa paitsi kysynnän ja tarjonnan laki, niin ennenkaikkea myös se mitä ihminen tekee, toimii, millainen on. Miltä näyttää, mitä sanoo, miten kohtelee toisia ihmisiä (ei vain puolisoa) jne. Markkina-arvoon vaikuttaa myös suunnattomasti omat arvostuksen kohteet, samoin sen mahdollisen kumppanin. Jos joku suhtautuu minuun kuin tavaraan, se heittää hänen markkina-arvonsa minun silmissäni romukoppaan. Samoin käy, jos joku näkee minussa vain ulkokuoren, rakastaa vain rahojani, omaisuuttani tai muuta ulkoista. Ts. mitä enemmän erityisiä asioita sopivalta kumppanilta vaatii, sitä korkeammaksi muodostuu oma markkina-arvo. Joten ihan harhakäsitys, että omaa markkina-arvoa voisi testauttaa muilla, maailman ihmissuhdemarkkinoilla. Näin se ehkä toimii joissain tapauksissa, niiden ihmisten parissa, jotka todellakin pitävät toisia tavarana.
"Moni eroaa suhteesta, jossa kaikki oikeastaan on hyvin"
Sinun mielestä hyvin. Oletko tullut ajatelleeksi, etteivät ihmiset halua suhteeltaan täysin samoja asioita kuin sinä? Kaikki eivät tyydy samanlaiseen. Lisäksi ihmiset muuttuu suhteen aikana, joskus jopa vastakohdakseen sille ihmiselle, joka on joskus aikoinaan ollut.
Laitanpa tähän Jos rakastat -laulun sanat. Mielestäni ne kuvaavat hyvin tuota em markkina-arvon määrittämistä, suhteessa pysymistä/liiton jatkamista tai eroa. Ja sitä miten erilaisia asioita ihmiset arvostavat/rakastavat.
"Jos rakastat kylmää kuuta,
esineitä, kirjojen kansia,
auton ovia, ihmisen kuorta,
en tule sinun kanssasi meren rantaan
enkä piirrä kuvaasi hiekkaan...
Jos rakastat ikkunoita,
hopeatuoppeja, soopeliturkkeja,
nahkaselkäistä vieraskirjaa,
minä hymyilen sinulle kadun poikki,
mutta en lähde kanssasi hienoon paikkaan
syömään | hanhenrintaa.
Jos rakastat purjehtimista,
kaukomatkoja, Kanarian saarta,
pois sinä lähdet, ja minä pysyn täällä.
Ja muistelen sinua kaipaamatta,
aamua, jolloin tuuli puhalsi
hiuksissani, ja vei sinun kuvasi.
Jos rakastat seteleitä,
minä autan sinua luopumaan niistä
ja annan sinulle kaiken, minkä tahdot.
Mutta sydäntäni en anna...
Jos rakastat liikaa kirjoja,
minä kysyn sinulta, miten käy minun,
kun tunnet minut kannesta kanteen.
Ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta
ja muistat ulkoa kaiken...
Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja,
salaattia ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja,
kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen | sinun kanssasi merenrantaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan"
"Jostain syystä yhteiskunnassamme nimenomaan naiset itsekkäin syinkö särkevät vastuuttomasti perheensä"
Naiset ottavat eron, kun eivät enää kestä kärsiä itsekästä miestään. Miehellä ei ole mitään positiivista merkitystä perheessä, jonka puolesta ei laita edes tikkua ristiin. Vielä pahempaa on, jos mies on suurin lapsi perheessä, vaimonsa hoidettavana. Tai/ja jos hän vielä kiusaa oikeita lapsia. Lapset oppivat vuorovaikutustaidot perheessä, jossa heitä rakastetaan, heidän kanssaan kommunikoidaan ja oikeasti viestitäänasioista. Tähän ei tarvita yhtään biologiaa. Lapselle ei ole vanhempien ero haitaksi, mutta vanhempien jatkuva riiteleminen on. Pelkästään perheen ilmapiirin takia. Tunneilmasto vaikuttaa lapseen kaikkein eniten ja hyvinkin pieneen lapseen.
Jos asia on näin, niin miksi minun ja tuttavieni kokemukset sitten on niin erilaisia?
Sitten se vastuun kanto puolisosta ja lapsista.
Minusta jokainen mies, joka jättää perheensä, kun ei haluakkaan enää leikkiä kotia sen hissukan kanssa, vaan haluaa elää uudestaan nuoruuttaan, jonkun räväkän sinkun kanssa on sika. Sille "hissukalle" on kyllä hyvä, että pääsee sellaisesta ihmisestä eroon.
Avoliitto on eri asia, mutta jos valat annetaan, niin kyllä sitten pitäisi olla valmis kantamaan myös vastuu siitä valastaan. Sairaat suhteet on sitten eri asia.
jos minä teen sopimuksen jonkun kanssa, niin olen vastuussa omista sanoistani, joista joudun oikeasti kantamaan vastuun ja joku avioliitto on vielä paljon isompi juttu kuin mikään tavallinen sopimus. Omaisuus laitetaan yhteen, hankitaan lapset (laitetaan ihan törkeän paljon sen toisen varaan ja avioliittovalan varaan).
Sitten nämä lähtijät vielä... Hirveä mustasukkaisuus kun se jätetty löytääkin uuden. Ihan kuin heillä olisi kuvitelma (osalla onkin), että voi törttöillä vapaasti ja elää nuoruuttaan uudestaan ja toinen odottaa kotona ja että sinne voisi vapaasti palata, jos hommat ei toimikkaan.
Kun lapset on kasvatettu ja kumpikin on sitä mieltä, että ei sitä yhteistä enää löydy, niin...
"YksinOnHyväOlla"
Puolisosta ei tarvitse kantaa vastuuta. Jokainen aikuinen on vastuussa itsestään. Jos kumppani ei kanna vastuuta edes itsestään, lapsista puhumattakaan, on parempi hakeutua hänestä eroon.
Erikoista ajattelua, mistä sitten kannat vastuuta, vain itsestäsi, vaikka sinulla olisi lapsiakin?
Itse kannan vastuuta niin puolisostani kuin lapsistanikin. Lapsieni vastuunkanto ei lopu siihen päivään, kun he ovat 18 v, vaan he ovat lapsiani myös sen jälkeen ja kuolemaani asti olen heistä vastuussa heidän vanhempana. Olen se koti, johon voi palata tukea saamaan elämän myrskyissä, joilta kukaan ei voi välttyä. Siihen ei tarvita muuta kuin riittävän suuri sydän ja henkinen kapasitetti ripauksella maalaisjärkeä.
Yhtälailla omien tekojeni kautta kannan vastuuta parisuhteessa ja olen vastuussa puolisoni onnesta. Aivan samalla tapaa puolisoni on vastavuoroisesti vastuussa minun onneni suhteen. Se on yhteinen vastuu ja joskus vain myrskyissä toiselta hukkui airo, jolla soutaa venettä, silloin hetkeksi oma vastuuni kasvoi tukemaan, kunnes airon ajelehtimasta löysimme ja taas jatkoimme matkaa yhteistuumin.
Ei puolison toimista eikä tekemisistä VOI ottaa vastuuta. Ihan turha kuvitella. Jokainen täysikäinen ja täyspäinen vastaa itse itsestään (ja mahdollisista alaikäisistä lapsista, tietysti). Exliitossani soudettiin aina yhdellä airolla. Sillä, jolla minä soudin. Otin eron, koska en jaksanut soutaa yksin venettä, jossa oli myös ex-mieheni jäniksenä kyydissä, voimiani viemässä. Ne voimat oli myös lapsilta pois.
Et uskokkaan, kuinka tutulta tämä kuulostaa; mies jäniksenä, voimia viemässä. Ja ne voimat olivat tosiaan lapsilta pois... kun turhaan odottaa toisen panostavan edes hieman perheeseen, se aiheuttaa turhautuneisuutta, jonka ainakin itse tunnistan näkyneen väsymyksenä ja esim. ärjymisenä lapsille. Nyt se tietenkin harmittaa ja hävettääkin, mutta tarinan opetus on se, että hakekaa ero ajoissa.
"mies jäniksenä, voimia viemässä."
Juuri niin totta. On todella hölmöä pysyä yhdessä "lasten vuoksi", koska juuri lapset siitä eniten kärsivät. Meilläkin koko ns perhe-elämä pyöri exän oman navan ympärillä. Kaikki mitä hän sanoi ja teki, oli tärkeää. Perheen toimintaan ei osallistunut, pelkästään kuormitti.
"Lapsieni vastuunkanto ei lopu siihen päivään, kun he ovat 18 v, vaan he ovat lapsiani myös sen jälkeen ja kuolemaani asti olen heistä vastuussa heidän vanhempana. Olen se koti, johon voi palata tukea saamaan elämän myrskyissä, joilta kukaan ei voi välttyä."
Oikeasti täysi-ikäiset lapset ovat vastuussa itse itsestään, aina. Tietysti täysi-ikäisiäkin lapsia voi tarvittaessa, mahdollisuuksien mukaan tukea ja jeesta, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Jossain vaiheessa homman pitäisi myös kääntyä pikkuhiljaa toisinpäin: eli aikuiset lapset auttavat ikääntyneitä vanhempiaan, mahdollisuuksien mukaan.
Elämän myrskyt voivat myös olla sekä aikuisella lapsella kuin hänen vanhemmillaankin niin rajut, ettei tukea pysty antamaan, vaikka kuinka haluaisi. Toiset taas eivät halua antaa tukea, vaikka pystyisi. Esim. monet laittavat "rahahanat" aikuiselle lapselleen kiinni, koska ovat kyllästyneet kertatoisensa jälkeen "pelastamaan" tämän pikavippiveloista, sakoista, töppäilyistä jne
Itse olen vastaeronnut 12 vuoden liitosta. Lapset on onneksi jo isoja, eli yksi vielä alaikäinen. Kun tapasin mieheni hän oli täydellinen. Huomaavainen, turvallinen, seksikäs eli kaikkea mitä toivoin. Tunsin myös vahvasti, että hän on minun sielunkumppani ja niin hänkin tunsi. Ainut huono puoli oli se, että kun meidät kaksi laittoi yhteen se oli kuin olisi tulta ja vettä heittänyt samaan paikkaan. Meille tuli melkein tyhjästä riitaa mitkä tietysti sovimme, mutta ajan myötä se oli tuhoavaa ja liian raskasta. Aloin tuntemaan oloni turvattomaksi. Mieheni omisti asunnon joten minä olisin aina ollut se jonka pitää lähteä ja jouduinkin pari kertaa ulos. Nyt kun minulla on ollut viimeiset puoli vuotta rankkaa aikaa elämässä ja olisin eniten tarvinnut tukea, on mieheni löytänyt puolta nuoremman lohduttajan. Hän jäi kiinni, mutta sitä ennen valehteli kaiken asiasta ja syyllisti minua siitä että olin mustasukkainen. Heillä ei kuulema ollut seksiä.Menetin kuitenkin luottamuksen. Nyt asumme erillään ja oloni on aivan kauhea. Ikävöin meidän kotia ja sitä että saa nukkua toisen vieressä. Silti tiedän, että asiat ei muuttuisi miksikään. Tulevaisuus jännittää ja pelottaa ja olen alkanut eristäytyä ihmisistä. Olen alkanut myös tissutelemaan siideriä, koska se helpottaa minun mieltä. Luisun siis pikkuhiljaa alhoon ellen saa muutettua elämänasennettani. Minusta on vaikeaa olla uusin miesten kanssa tekemesissä, koska minusta he vaikuttaa heti ihan ylikiinnostuneilta. Se ahdistaa ja en selvästikkään ole valmis mihinkään. Olen nyt 43 vuotias ja tuntuu todella kurjalta aloittaa alusta tässä vaiheessa. Toisaalta en tiedä olisinko jaksanut enää edellistä suhdetta, vaikka toivon meidän vanhenevan yhdesssä. Minusta on ihanaa lukea teidän muiden juttuja, koska käyn läpi niin samanlaisia tunteita
Moni riita syntyy turvattomuudentunteesta eli siitä, että kokee, ettei toinen ymmärrä ja välitä, jolloin syntyy tarve puolustautua ja hyökätä. Riitelystä voi oppia paljon terapiassa, siis siitä, miksi ja miten riitelee. Riitely myös aiheuttaa turvattomuutta, vihaa ja tunnetta väärinymmärryksestä, siksi riitelevä pariskunta on tuhoisassa, itseään ruokkivassa kierteessä. Ei olisi mielestäni huono idea, jos lähtisit ominkin päin selvittämään, miten teille kävi näin, sielunkumppaneille? joko terapiassa tai eroryhmässä.
Olin itse nuorena kovin turvallisuudenhakuinen, olen ehkä vieläkin. Se on hölmöilyiltä suojaava tekijä, mutta myös riski, koska aiheutti mustasukkaisuutta ja oli pohjimmiltaan epävarmuutta omasta viehättävyydestä. Sinulla ei välttämättä ole näin, mutta itsesi takia, olisi hyvä, jos kävisit juttelemassa asioista, joista kerrot viestissäsi. Eroaminen on tosi rankkaa psyykkistä työtä, älä syyllistä itseäsi siitä, että on vaikeaa, koska se on normaalia. Sinun ei tarvitse muuttaa elämänasennettasi ollenkaan, vaan tutustua itseesi paremmin. Se tulee parantamaan oloasi aivan varmasti, moni asia selkiytyy eikä sinun tarvitse hakea arvoasi uudesta suhteesta, johon et omasta mielestäsikään ole valmis.
Kiitos noista sanoista. Minä itseasiassa käyn terapiassa, mutta istunnot on kesätauolla. Parastahan terapiassa on se, että joku todella kuuntelee sinua ja antaa perspektiiviä asioille. Itselle se onkin vaikeinta, kun en katso asioita liian läheltä vaan uin niiden sisällä ja mistään ei saa tolkkua. Luulen, että minun pahin ongelma on se, että olen niin loukkaantunut kaikesta ja myös katkera. Tein niin paljon asioiden perheen eteen ja nyt sitten annettiin luu käteen ja märkä rätti silmille. Tunnen itseni niin idiootiksi kun kuvittelin ,että lopussa kiitos seisoo ja saan viettää ihanaa elämää vanhuuteen asti miehen rinnalla. Olen välillä jopa niin vihainen, että voisin tappaa jonkun tai ainakin räjäyttää jotain. No toivottavasti minun kaverit raahaa minut väkisin tästä yli. Onneksi sentään urheilen ja olen jopa jaksanut käydä sen 3 kertaa viikossa salilla ja pyöräillä ulkona.
Jostain luin, että katkeruus on kuin söisi myrkkyä, ja toivoisi jonkun muun kuolevan. Eli se on keino rangaista itseään "tyhmyydestä", vaikka ei ole mitenkään tyhmää toivoa hyvää elämää kumppanin vieressä vanhuuteen asti, päinvastoin. Kyky sitoutua ja kyky rakkauteen ovat terveen ja tasapainoisen ihmisen merkki.
Olen miettinyt, mistä tulee voimakas tarve syyttää itseään, kun jokin asia menee pieleen ihmissuhteissa, vaikka objektiivisesti ajatellen olisi ollut mahdotonta estää tapahtumia (tätä olin huomaavinani ap:nkin kirjoituksissa)? Emme voi hallita muiden tekoja, he tekevät omat ratkaisunsa, omista syistään. Ehkä tämä on se osa, jota morsiusasuunkin otetaan mukaan: jotain sinistä.
"Emme voi hallita muiden tekoja, he tekevät omat ratkaisunsa, omista syistään"
Näin juuri. On parempi olla itselleen armollinen. Antaa toisten olla sellaisia kuin ovat ja hyväksyä toisten ratkaisut, vaikka ne eivät olisi oman mielen mukaisia.
MIKSI suostutte vuosikausia hiljaa kärsimään, kunnes olette "räjähtämispisteessä? Eikö siihen, että mies ei tee mitään, vaan jättää pyykinpesunlastenhoidonrivitaloremontit aropupunaisen tehtäväksi (unohdin talvirenkaiden vaihdon) voisi puuttua ongelmien ilmettyä? Miksi sitten kun olette räjähtäneet ja eronneet, hakeudutte uuteen suhteeseen ajatellen, että jos joku asia ei toimi, eroan taas?
Onko suunne vain syömistä varten muotoiltu vai ovatko nämä niitä lapsuudesta kumpuavia traumoja, opittu malli, että ongelmaan ei voi tarttua, koska muuten... Mitä? Mitä teille aropuputtaret tapahtuisi, jos jämäkästi pitäisitte puolianne parisuhteessa?
En ole .-.-.-.-nimimerkki. Meillä ainakin puhuttuiin asioiasta. Mutta mitään muutosta ei koskaan tullut. Hetken aikaa hän jaksoi mahdollisesti jos silloinkaan tsempata. Sitten se aina jäi.
Kyllä ainakin itse katson pitääneeni puoliani. Mutta jotkut asia on ollut vaan jonkun pakko tehdä, jos toinen ei tee. Koska muuten siitä olisi haittaa myös itselle tai viatomalle kolmannelle osapuolelle, kuten lapsi tai eläin.. Eli martyriydestäkään ei ole kyse.
Ja kyllä keskustelut käytiin hyvässä hengessä Minä-viestein.
Ai MIKSI suostutaan kärsimään?
Itse ainakin uskoin mitä ex selitti ja sanoi. Eli myöhemmin, sitkuelämässä tulee varmasti olemaan paremmin ja asiat muuttuvat. NYT juuri - siis sillä hetkellä, kun asioista "puhuttiin", hän ei jaksanut keskittyä ongelmaani, ja kaikkihan olivat aina minun ongelmiani. Exälle ne eivät ongelmia olleet. Ihan samanlailla kuin ".-.-.-.":lla.
Meillä oli vieläpä niin, että ennen lapsia ex vielä suostuikin jotain tekemään, jopa vapaaehtoisesti. Vietimme aikaa yhdessä, matkustelimmekin. Mutta mitä enemmän tarvitsin häntä lasten synnyttyä, sitä vähemmän hän teki. Lopulta ex oli 24/7 pois kotoa. Kaikki kiinnosti enemmän kuin minä tai lapset. Minulle tietysti yritettiin esittää miten paljon me merkitsemme hänelle. Hän vain näyttänyt sitä mitenkään.
Eron jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, etten olisi voinut tehdä yhtään mitään paremmin tai saada exää toimimaan. Kyllä hän joskus riidan jälkeen jotain aivan pientä kerran pari tekikin, häipyi sitten taas töihinsä harrastusten pariin. Jos olisin ryhtynyt kunnolla ns. pitämään puoliani, olisin eronnut jo silloin, kun lapset olivat pieniä. Mitään muuta mahdollisuutta ei olisi ollut, koska toista ihmistä ei voi muuttaa, edelleenkään. Eli aropupuista tulisi yh-äitejä jo varhain, elleivät suostuisi toimimaan suhteessa täysin puolisonsa ehdoilla. Haukut siis aivan väärää puuta, kun sanot "Onko suunne vain syömistä varten muotoiltu vai ovatko nämä niitä lapsuudesta kumpuavia traumoja, opittu malli, että ongelmaan ei voi tarttua, koska muuten.."
Eli yksin ei voi tarttua parisuhteen ongelmiin ja ratkaista niitä. Jos toinen ei suostu yhteistyöhön, niin ainoa ratkaisu on "ota (=siedä) tai jätä".
"jotkut asia on ollut vaan jonkun pakko tehdä, jos toinen ei tee."
Kyllä se näin on. Kun puoliso, lasten isä on muutoin poissa, kotona käy vain nukkumassa, niin kyllä se vastuu kodista ja lapsista lankeaa äidille.
Rahvaan ääni:
Erot tapahtuvat juuri sen vuoksi, kun toinen alkaa pitää puoliaan, eikä hänen ylitseen enää kävellä mennen tullen.
Jos seurusteltaisiin useampi vuosi ja tutustuttaisiin kunnolla ja vasta sitten tehtäisiin päätöksiä...
Kyllä se homma kusee jo silloin, jos toisesta ei ole kantamaan vastuuta.
Silloin on hyvä olla reilu, mutta samalla terveen itsekäs.
Ja unohdettaisiin ajatus siitä toisen muuttumisesta. Se on tälläinen ja tällaisena pysyy, riittääkö se minulle?
Seurustelu on helppo lopettaa, ne sydänsäryt on pieniä, ei ole mitään isoa jaettavaa ja sen henkilön pystyy jättämään lopullisesti taakseen.
"Jos seurusteltaisiin useampi vuosi ja tutustuttaisiin kunnolla ja vasta sitten tehtäisiin päätöksiä..."
Ei mitään hyötyä, ainakaan tapauksessani. Seurusteltiin exän kanssa 3v ennen kuin muutettiin yhteen, asuttiin 3v yhdessä ennen naimisiin menoa ja lapsia. Eli ennen lasten syntymää oli 7v täysin yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Tuohon aikaan minun piti palata, kun oltuamme yhdessä 26v hain yksin eroa. Eroa hakiessani mietin "milloin suhteemme on viimeksi ollut mukava?" ja piti palata vuosikymmenien taakse, ennen lasten syntymää.
"Se on tälläinen ja tällaisena pysyy, riittääkö se minulle
Koskaan ei voi tietää millaiseksi kumppani muuttuu. Kaikkein vähiten tietää miten kumppani "reagoi" lapsiin, tai mitä keksii tehdä, että välttäisi kotityöt, lastenkasvatuksen yms. mahdollisimman tarkasti.
"Koskaan ei voi tietää millaiseksi kumppani muuttuu. Kaikkein vähiten tietää miten kumppani "reagoi" lapsiin, tai mitä keksii tehdä, että välttäisi kotityöt, lastenkasvatuksen yms. mahdollisimman tarkasti. "
Juuri näin. Itse olin mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta ennen esikoisen syntymää, mutta kyllä miehen reagointi lapsiperheen arkeen oli silti yllätys. Esikoisen syntyessä oli talon rakentaminen käynnissä ja se toimi ensialkuun hyvänä verukkeena poissaoloon. Talon valmistuttua "yrittäjyys" vei ajan perheltä...kun lapset olivat isompia, sama jatkui, kunnes "yrittäjä" itse hoksasi hakea eroa. Nyt on sitten vailla lapsia itselleen ja tyttöystävälleen...
"milloin suhteemme oli viimeksi ollut mukava"? ja piti palata vuosikymmenien taakse, ennen lasten syntymää.
Eli kun siis lapset ihan luonnollisesti veivät keskinäistä aikaanne niin päätit sujuvassti ulkoistaa vian miehesi harteille?
Tämä vaikuttaa aika itsekkäältä ja kypsymättömältä äidin puheelta. Eikö kuitenkin olisi lasten kasvatus ollut helpompaa yhdessä sen miehen kanssa, vaikka hänhän "ei mitenkään" osallistunut kasvatukseen. Eihän?
Suomessa tapahtuu 30000 eroa vuosittain ja niistä 24000 on naisten alullelaittamia. Ja jos syyt ovat tämän viestiketjun mukaiset, ettei mies hoitanut parisuhdetta (hoitiko kuitenkin elannon perheeseen?) ja ettei mnies osallistunut kodinhoitoon (hoiti kuitenkin elannon perheeseen?) niin aika heppoisin perustein perheitä minusta särjetään.
Lapsen etu? On ilmeisen vieras suomalaisessa kasvatuskulttuurissa?
"lapset ihan luonnollisesti veivät keskinäistä aikaanne niin päätit sujuvassti ulkoistaa vian miehesi harteille?"
Ei noin. Vaan niin, ettei ex-miehellä KOSKAAN ollut aikaa minulle ja lapsille, lasten syntymän jälkeen. Hoidin itse lapset ja kodin, ex oli muualla eikä tikkua ristiin laittanut perheensä/kotinsa hyväksi.
Ap:lla on hyviä pointteja ja puhuaa asiaa mutta ei voi yleistää jos hänellä ja hänen tuttavapiirillä on asiat menneet näin, ei se silloin koske koko Suomen parisuhteita eikä tosta otannasta voi vetää noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Olen sitä mieltä että jos ihminen jankkaa jatkuvasti että olen onnellinen ilman miestä/naista niin se tarkoittaa juuri päinvastaista, syvällä sisimmissään toivoisi niin kovasti löytävänsä rakkautta elämäänsä. Miksi tätä pitää sanoa, se näkyy ihmisessä jos hän on onnellinen ilman parisuhtdetta, miksi todistella muille? On toki ihmisiä jotka oikeasti kokevat näin.
Tai jos ihminen jatkuvasti hehkuttaa onneaan, miksi sitä pitää hehkuttaa, sen näkee kun ihminen on onnellinen, rakastunut ihminen loistaa :)
Olen pahoillani että sulla ap on ollut rankkoja kokemuksia, mutta toivoisin ettet liikaa yleistä näissä asioissa että nyt kaikki menee samalla tavalla kuin sulla tai sun kavereille. Elämä ei mene kaikilla samalla tavalla...
Mitä se sinua liikuttaa, jos joku haluaa etsiä itselleen prinssin/tai prinsessan, tai vaikka kaksi ;)? Vapaa maa, jokaisen oma valinta. Jos menee pieleen, niin sitten menee. Koskaan ei voi kuitenkaan etukäteen tietää meneekö mönkään vai ei.
Kyllä, jokainen on vapaa etsimään itselleen vaikka oman prinssin tai ritarin. Useimmat etsii ihan tavallista puuha-peteä tai postimies patea :). Moni myös löytää etsimänsä.
Nykyisin ei ole kenenkään pakko olla aviossa ilman tahtoaan, aina voi erota, jos siltä tuntuu. Kannattaisinkin vähän notkistamaan omia asenteita avioliiton suhteen, etenkin tuon "pieleen menon" osalta. Mielestäni suhde/liitto ei ole ollenkaan välttämättä mennyt pieleen, vaikka se päättyy eroon. Asia voi olla juuri päinvastoin. Kun se päättyy eroon ajoissa, se ei ole ehtinyt menemään pieleen. Erotessa on yhtä ihmissuhdetta rikkaampi, eikä köyhempi. Miksi pitää ajatella erosta niin negatiivisesti, kaikilta mahdollisilta negatiivisilta puolilta?
Hyvin monet, itseni mukaanlukien, kadottavat itsensä liiton syövereihin ja kumppanin ongelmien sekaan. Kun eron jälkeen löytää itsensä uudelleen, se on ainoastaan positiivinen, iloinen asia.
Naiset ovat onnellisia eron jälkeen, ja miehetkin osin. Tutkimustulos tuossa joku aika sitten.
Tämä on taas näitä. Suurin syy riitoihin ja eroihin on se, että kuvitellaan tai pikemminkin pidetään totena, että puoliso haluaa sitä samaa mitä itsekin. Ajatellaan, että kun minulla on kaikki hyvin, niin puolisolla on myös. Kumppanin toiveita ei oteta huomioon eikä niillä ole merkitystä. Mikäli niitä alkaisi käsittelemään, täytyisi itsekin muuttaa omaa toimintaansa. Eikä sitten enää olisikaan kaikki hyvin.
Naisilla biologisen kellon tikittäminen on tosiasia, enkä ymmärrä miksi sitä pitäisi väheksyä. Tosin on se miehilläkin, jos haluaa vielä lapsia, niin olisi hyvä huolehtia niistä, eikä se eläkeikäisillä oikein enää luonnistu. Enkä näe prinssin etsimisessäkään mitään väärää. Toiset tykkää prinsseistä, toiset etsii ihmemiestä tai omaa Mick Jaggeria... Olisikohan ap omissa asenteissasi nyt jotain korjaamisen varaa? Etenkin jos sinä et (enää?) halua lapsia, niin anna arvo naisille, jotka niitä haluavat. Riippumatta siitä haluaako lapsia vai ei, se ei tee naista tai miestä yhtään huonommaksi. Vaikuttaa siltä ap, että jos sinulla ei kemiat kohtaa naisen kanssa, pidät sitä aina naisen vikana. Ellei nainen halua juuri mitä sinä haluat, nainen on huono. Eihän se noin mene.
Mikäs sinullakaan muuta on kuin paniikki. Sen vuoksi, että naiset päättävät itse elämästään eivät halua uhrata sitä laiskan miehen vuoksi. Tai miehen, joka ei koskaan suostu kompromisseihin. Miehen, joka on aina oikeassa. Miehen joka syyttää vaimoaan kaikesta. Miehen, joka ei osaa arvostaa vaimonsa palveluksia. Jne jne.
"Fakta on myös se, että toisessa ja kolmannessa jaossa on jämät jäljellä."
Tämä on aivan totta, mutta niistä jämistä täytyy erotella hyvään parisuhteeseen kykenevät. Kaikkien ihmissuhteidemme pohja on lapsuuden kiintymyssuhteissa. Turvattomasti kiintyneet ovat tyytymättömiä parisuhteisiinsa, eroavat matalammalla kynnyksellä ja turvautuvat uskottomuuteen parisuhderatkaisuna useammin kuin turvallisesti kiintyneet. Huonoin vaihtoehto toisella kierroksella on siis ihminen, joka on pettänyt puolisoaan ja vierittää avioeron ja oman tyytymättömyytensä toisen niskaan. Turvattomasti kiintynyt ei pysty omien puutteidensa vuoksi hyvään parisuhteeseen.
"Huonoin vaihtoehto toisella kierroksella on siis ihminen, joka on pettänyt puolisoaan ja vierittää avioeron ja oman tyytymättömyytensä toisen niskaan."
Ja vielä huonompi, jos on jo kolmas kierros menossa, mutta niin vain kakkonen roikkui ja ruikutti. Olisi ottanut selvää aikoinaan, niin ei tarvitsisi vielä kostaa pettymystään. Ihmeellistä on , että oli kuitenkin vanha tuttu, mutta ilmeisesti yhtä empatiakyvytön ja turvattomasti kiintynyt kuin mieskin, eihän tätä muuten mitenkään tajua. Ero ekasta oli toisen vika ja niin toisestakin.......
Koskaan ei voi etukäteen tietää onko puoliso tulevaisuudessa uskoton vai ei. Usein myös on, muttei sitä tiedä. Parisuhteessa toinen (tai molemmat) voi olla tyytymätön ilman uskottomuuttakin, aivan muista syistä.
Turvallisesti kiintynyt on usein tyytymätön turvattomasti kiintyneen kumppanin kanssa. Silti turvallisesti kiintyneissäkin on jokaisessa omat puutteensa. Ja vaikka molemmat olisivat turvallisesti kiintyneitä, niin pari voi silti erota.
"Turvallisesti kiintynyt on usein tyytymätön turvattomasti kiintyneen kumppanin kanssa. "
Asia ei tutkimusten mukaan ole lainkaan näin. Turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä elämäänsä juuri sen vuoksi, että oma tapa hahmottaa maailmaa on turvallinen ja onnellinen voi olla epätäydellisen kumppaninkin kanssa. Turvattomasti kiintyneet ovat tyytymättömiä ja tämä tyytymättömyys kumpuaa turvattoman ihmisen sisältä aivan kumppanista riippumatta.
"oma tapa hahmottaa maailmaa on turvallinen ja onnellinen voi olla epätäydellisen kumppaninkin kanssa. "
Se vaan, että JOKAINEN ihminen on epätäydellinen. Niin turvallisesti kuin turvattomastikin kiintynyt.
"tyytymättömyys kumpuaa turvattoman ihmisen sisältä aivan kumppanista riippumatta. "
Tästä jo räjähdin nauruun. Mietin mikä saa ihmisen kirjoittamaan näin. Tulin siihen tulokseen, että vain asiasta täysin tietämätön voi. Muun laskisin pelkäksi tyhmyydeksi.
Monet ovat tyytymättömiä liitossaan
- puolison puhumattomuuteen, vuorovaikutuksen puutteeseen (kuten täälläkin on tullut ilmi)
- siihen, ettei puoliso huomioi
- puoliso mitätöi muut perheenjäsenet, ei edes yritä ymmärtää
- puoliso suuttuu tai riehuu, jos joku perheessä uskaltaa olla toista mieltä
- puoliso on mielestään aina oikeassa
- puoliso laiminlyö lapsia sekä kumppania
- puoliso harrastaa henkistä/fyysistä väkivaltaa
- puoliso käyttää liikaa alkoholia
- puoliso on aina poissa
- ym ym ym
Näissä kaikissa tapauksissa, monissa muussakin, on tosiaan syytä olla tyytymätön puolisoonsa ja tyytymättömyys johtuu NIMENOMAAN puolisosta, siitä mitä hän tekee/ei tee eikä tyytymättömästä itsestään. Olisi suorastaan sairasta olla tuollaisessa suhteessa tyytyväinen ja onnellinen.
"tyytymättömyys kumpuaa turvattoman ihmisen sisältä aivan kumppanista riippumatta. "
Luehan Turvallinen tuon Jos rakastat -kappaleen sanat. Se on selkeä osoitus siitä, ettei tyytymättömyys kumpua ihmisen sisältä, vaan juuri oikealla kumppanilla ON tärkeä osuus ihmisen onnellisuuteen. Et pääse sitä pakoon vetoamalla tutkimuksiin, joita tulkitset omalla tavallasi, kuten haluat.
Exän kanssa olin onneton. Nykyisen mieheni kanssa onnellinen. Tämä johtuu ennenkaikkea siitä, että nykyinen mies ei ole sellainen kuin ex. Nykymieheni puhuu, pussaa, on oikeasti järkevä, ottaa kantaa, mutta myös muut huomioon, huumorintajuinen ym mukavaa. Lisäksi hänellä on aina aikaa niin minulle kuin lapsilleni. Exällä ei ollut koskaan.
"tyytymättömyys kumpuaa turvattoman ihmisen sisältä aivan kumppanista riippumatta. "
Tästä jo räjähdin nauruun. Mietin mikä saa ihmisen kirjoittamaan näin"
Samat sanat, tuota mietin myös. Täytyy olla vallan sokea ihmissuhteissaan, jos tosissaan ajattelee, ettei kumppanilla ole mitään vaikutusta toisen puoliskon onneen. Huono parisuhde syö ihmistä sisältä, vie energiaa, keskittää elämän epäolennaiseen ja ratkaisemattomien ongelmien vyyhtiin.
Unohdin vielä: sillä hetkellä, kun pääsee eroon energiahamsteripuolisosta, ihminen kykenee taas olemaan onnellinen.
Olen täysin samaa mieltä! Kun tein päätöksen erota, palasi elämääni onni auringonpaisteesta, apilankukasta, kissan silityksestä ja kaikista elämän pienistä asioista.
"Tästä jo räjähdin nauruun. Mietin mikä saa ihmisen kirjoittamaan näin. Tulin siihen tulokseen, että vain asiasta täysin tietämätön voi. Muun laskisin pelkäksi tyhmyydeksi. "
Sinulla taitaa olla aika paljon oppimista toisten ihmisten kunnioittamisesta ja asiallisesta kohtelusta.
"Et pääse sitä pakoon vetoamalla tutkimuksiin, joita tulkitset omalla tavallasi, kuten haluat."
Kyseessä ei missään nimessä ole minun tulkintani. Voit täysin vapaasti tututsua itse niihin satoihin tutkimuksiin, joita asiasta on tehty ja joissa tulee täysin selkeästi sama tulos. Tutkimustieto on ihmisiltä kerättyä ja turvattomasti kiintyneet nyt vaan "sattuvat" systemaattisesti olemaan tyytymättömämpiä kuin turvallisesti kiintyneet ja tämä tyytymättömyys liittyy nimenomaan turvattoman ihmisen tapaan hahmottaa maailmaa ja vuorovaikutussuhteitaan. Sinun kannattaisi varmaan pohtia omaa kiintymyssuhdehistoriaasi, jos koet tutkimustulokset noin uhkaaviksi. Millainen oli sinun lapsuudenkotisi ja suhteesi vanhempiisi?
Jätä pliis tuo tutkimustieto kirjoihin ja kansiin. Kuuntele/lue mitä sinulle kerrotaan. Älä halveksi toisten elämää selittämällä teorioitasi. Ihmisten elämä ei kulje tilastojen mukaan.
Edellinen kirjoitti
"Nykyisen mieheni kanssa onnellinen. Tämä johtuu ennenkaikkea siitä, että nykyinen mies ei ole sellainen kuin ex. Nykymieheni puhuu, pussaa, on oikeasti järkevä, ottaa kantaa, mutta myös muut huomioon, huumorintajuinen ym mukavaa. Lisäksi hänellä on aina aikaa niin minulle kuin lapsilleni. Exällä ei ollut koskaan."
Ajattelin "hyvä, Tuikku on löytänyt uuden puolison, jonka kanssa on hyvä olla".
Sinä sen sijaan selität tilastoista, kehotat pohtimaan kiintymyssuhdeteoriaa ja kysyt "Millainen oli sinun lapsuudenkotisi ja suhteesi vanhempiisi?" Mikä sinua vaivaa? Tilastot varmaan.
"Turvallinen kiintymyssuhde helpottaa muiden psykologisten perustarpeiden tyydyttämistä (esim. liittyminen, tutkiminen, huolenpito), mikä puolestaan auttaa tyydyttävän parisuhteen ylläpitämistä"
Tajuatko, että turvallisessa kiintymyssuhteessa on KAKSI ihmistä, jotka helpottavat toisensa elämistä ja olemista? Suhde on sensijaan syvältä sieltä, jos vain toinen eli YKSI huolehtii, hoitaa, tyydyttää toisen tarpeita jne. Kuten monessa kohtaa on kirjoitettu, hyvin moni on tyytymätön siihen, ettei kumppani puhu eikä huomioi. SE on juuri ja vain ainoastaan puhumattoman kumppanin vika. Parisuhde ei voi olla tyydyttävä, jos toinen on välinpitämätön kumppaninsa suhteen. Sellainen kumppani on todellakin hyvä jättää. Heippa.
Turvallinen* Tarkoitatko, ettei turvallisesti kiintyneiden tarvitse vaatia puolisoltaan mitään? Että on ihan hyvä ja ok, kun sietää puolisoltaan mitä vaan? Kuten "milli" kirjoitti:
"Monet ovat tyytymättömiä liitossaan
- puolison puhumattomuuteen, vuorovaikutuksen puutteeseen (kuten täälläkin on tullut ilmi)
- siihen, ettei puoliso huomioi
- puoliso mitätöi muut perheenjäsenet, ei edes yritä ymmärtää
- puoliso suuttuu tai riehuu, jos joku perheessä uskaltaa olla toista mieltä
- puoliso on mielestään aina oikeassa
- puoliso laiminlyö lapsia sekä kumppania
- puoliso harrastaa henkistä/fyysistä väkivaltaa
- puoliso käyttää liikaa alkoholia
- puoliso on aina poissa
- ym ym ym"
Totisesti haluan olla turvattomasti kiintynyt, jos minun turvallisesti kiintyneenä pitäisi jäädä tuollaisiin suhteisiin, joissa muka vielä pitäisi olla onnellinen.
Täydellistä ihmistä ei tosiaan ole, joten epätäydellisyyttä joutuu aina sietämään. Myös itsessään. Mutta jotain tolkkua pitäisi olla siinä mitä tahtoo sietää ja kestää toiselta. Onko turvallisesti tai turvattomasti kiintynyt, sillä ei ole merkitystä.
Ehkä on niin, että " turvallisesti kiintyneet" eivät ihastu/ valitse itselleen em. ominaisuuksia omaavaa miestä.
Nuo piirteethän kertovat erilaisista persoonallisuuden ongelmista ( empatiakyvyn puute, sosiaalisten taitojen puute, narsistiset piirteet jne ).Turvallisesti kiintynyt osaa enkä valita toisin. Useinhan sanotaan, että ihminen valitsee jotain itselle tuttua , ehkä jo lapsuuden perheessä opittua.
Kiintymyssuhde on yksilön sisäinen ominaisuus, jotkut tutkijat rinnastavat sen persoonallisuuudenpiirteeseen. Kyse on siis ihmisen omasta tavasta liittyä toisiin, hahmottaa maailmaa ja toimia vuorovaikutuksessa. Tyytyväisyys parisuhteeseen korreloi nimenomaan ihmisen omaan kiintymyssuhteeseen, ei puolison kiintymyssuhteeseen.
Kokemus on osoittanut, että haluttomuus pohtia omaa osuuttaan parisuhteeseen ja omaa lapsuudenkotiaan ja kiintymyssuhdettaan liittyy usein siihen, että tiedostaa niihin liittyvät ongelmat.
En mielestäni maininnut kertaakaan "tilastoja", vaan esittelin muutaman vuosikymmenen aikana kerättyä kasaantunutta tutkimustietoa tiivistetysti. Tilastotiede on tosiaan tutkimustulosten ja yleistettävyyden kannalta tärkeä aputiede. Siihen kannattaa tutustua eikä pelätä tutkimusta. Heippa.
" turvallisesti kiintyneet" eivät ihastu/ valitse itselleen em. ominaisuuksia omaavaa miestä."
Et taida olla tosissasi. Kukaan ei valitse itselleen em. ominaisuuksia omaavaa miestä. Kaikki nuo "ominaisuudet" (esim. alkoholismi ei ole ominaisuus, vaan riippuvuus) voivat ilmaantua vasta vuosien kuluessa ja yleensä ilmaantuvatkin, vieläpä pahenevat ajanmittaan.
Sitten esim. molemmat voivat olla enemmän tai vähemmän riippuvaisia alkoholista. Kun toinen päättää raitistua, hän jättää juopottelevan siippansa.
"Kyse on siis ihmisen omasta tavasta liittyä toisiin, hahmottaa maailmaa ja toimia vuorovaikutuksessa. "
Niin. No entä sitten?
Menin naimisiin aikoinani nyt jo ex-mieheni kanssa. Hänen kanssaan meni hyvin, vuorovaikutuskin toimi varsin kohtuullisesti. Hän otti minut huomioon eri asioissa. Muuten olisi naimisiin mennytkään. Mies teki ruokaa, pesi pyykkiä, jopa siivosi. Monesti osteli yllätyslahjojakin. Tosin niistä en yleensä kamalasti pitänyt. Näin jatkui vuosia. Kunnes sitten, ihan pikkuhiljaa huomasin, ettei mies osallistu enää mihinkään kotona, ei puhu mistään paitsi maailman politiikasta ym tylsästä, joka ei liikuttanut minua mitenkään eikä sillä oikein perheen arkeenkaan osallistuttu. Hoidin kodin lapsineen yksin, kun työ vei mennessään lopulta koko miehen. Vieläpä sellainen työ, josta ei tienaa juuri mitään. Toimeentulon kanssa oli ongelmia. Hän kinusi rahaa jatkuvasti minulta, vanhemmiltani, sukulaisiltaan. Yritin keskustella asiasta ilman mitään tulosta. Hän ei muita töitä etsi, vaan tekee sitä mitä haluaa. Se on minun ongelma, jos ei kelpaa. Puhuin erosta kaksi vuotta. Ilman tulosta, hän ei halunnut erotakaan (ja miksi olisi, koska elätin häntä). Hain eroa yksin.
Mielestäni missään suhteessa ei ole kysymys vain omasta tavasta toimia vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutusta ei yksin synny. Parisuhteessa, jossa vain asutaan yhdessä, ei ole vuorovaikutusta välttämättä ollenkaan, tai kaikki vuorovaikutus on negatiivista. Se ei ole pelkästään toisesta kiinni.
Mielestäni juuri turvallisesti kiintyneet uskaltavat vaatia, asettavat ehtoja ja aikarajoja, jos ongelmia suhteessa ilmenee. Ellei tilanteeseen tule korjausta, erotaan.
Joo, jos liitto ei toimi eikä puolisoa huvita tehdä mitään sen eteen, niin erohakemus vaan vireille. Ei siinä tarvitse enää miettiä yhtään omaa tapaa toimia vuorovaikutuksessa, vaan keskittyä itse ongelmaan, puolison haluttomuuteen olla vuorovaikutuksessa minuun.
Puolisoiden väliseen suhteeseen vaikuttaa kaikkein eniten se, millaista kohtelua kumpainenkin saa toiselta. Jos molemmat saa hyvää kohtelua, molemmat huomioivat toisensa, on itsestäänselvää, että molemmat ovat tyytyväisiä.
"haluttomuus pohtia omaa osuuttaan parisuhteeseen"
Jos minä puhun, teen ja toimin suhteessa, odotan sitä myös kumppaniltani. Jos kumppani ei puhu, tee ja toimi, siinä ei ole mitään minun osuuttani. Minä en voi pakottaa toista puhumaan ja tekemään. Silti olen hurjan tyytymätön suhteeseen, mikäli kumppani matkustaa suhteessa jäniksenä. Hakisin eroa. Itsetutkiskelu ei auttaisi, ei tutkimukset, ei tilastotiede.
"turvallisessa kiintymyssuhteessa on KAKSI ihmistä"
Näin juuri. Tyytyväinen ei voi olla ellei ole oikeasti tyytyväinen. Oikeasti tyytyväinen ei voi olla, ellei ongelmista voi edes keskustella, puhumattakaan, että ne ratkaistaisiin yhdessä. Mikä on mielestäni toimivan suhteen ehdoton edellytys.
Täytyisi myös muistaa, että useissa parisuhteissa, suurimmassa osassa, on kaksi eritavoin turvattomasti kiintynyttä, tai turvallisesti ja turvattomasti kiintynyt. Ei ole ennustettavissa miten suhteet etenee ja mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Kysymys on jokaisessa suhteessa eniten siitä miten nämä ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan, miten he osaavat kuunnella toisiaan, vastata toistensa tarpeisiin.
"Tyytyväisyys parisuhteeseen korreloi nimenomaan ihmisen omaan kiintymyssuhteeseen, ei puolison kiintymyssuhteeseen"
Ai jaahas. Että voin olla tyytyväinen puolisooni, vaikka hän esim joisi, käyttäytyisi huonosti minua - ja lapsiaan kohtaan, puhuisi rumasti, valehtelisi, pettäisi, käyttäisi hyväksi taloudellisesti tai jotain muuta mitä juuri hän tekisi????
Itseasiassa minusta olisi sairasta olla tyytyväinen toiseen silloin kun puoliso toimii täysin tai edes osittain arvomaailmaani vastaan.
"Ehkä on niin, että " turvallisesti kiintyneet" eivät ihastu/ valitse itselleen em. ominaisuuksia omaavaa miestä."
Tämä on aivan totta ja faktaa. Jos valitsee turvattomasti kiintyneen, on syytä pohdiskella myös oman kiintymyssuhteensa laatua.
Kannattaa mennä pariterapiaan sanomaan, että " Ei siinä tarvitse enää miettiä yhtään omaa tapaa toimia vuorovaikutuksessa, vaan keskittyä itse ongelmaan, puolison haluttomuuteen olla vuorovaikutuksessa minuun." Terapeutin on sillon aika helppo päätellä, mikä suhteessa mättää:)
""Ehkä on niin, että " turvallisesti kiintyneet" eivät ihastu/ valitse itselleen em. ominaisuuksia omaavaa miestä."
Suurin osa miehistä kuuluu turvattomaan kiintymystyyliin. Eli siis turvallisesti kiintyneet naiset valitsevat usein itselleen turvattomasti kiintyneen miehen, koska turvallisia on niin vähän :). Sitäpaitsi liitto kahden turvattoman/turvattoman turvallisen kanssa voi onnistua, ja usein onnistuukin.
Naurattaa leikkasi lainauksesta oleellisen osan pois voidakseen nauraa :D
Tuossa sanottiin
"Joo, jos liitto ei toimi eikä puolisoa huvita tehdä mitään sen eteen, niin erohakemus vaan vireille. Ei siinä tarvitse enää miettiä yhtään omaa tapaa toimia vuorovaikutuksessa, vaan keskittyä itse ongelmaan, puolison haluttomuuteen olla vuorovaikutuksessa minuun."
Eli jos kumppanilla on ongelma, niin se ON myös toisen puoliskon ongelma. Ellei se ole, kuten tässä "eikä puolisoa huvita tehdä mitään sen eteen", niin eroamaan vaan.
Mistäs tällainen tulos on peräisin, että miehillä olisi turvaton kiintymystyyli, kun en ole kuullutkaan?
Tässä on nyt mennyt sekaisin ihan olennainen asia, joka aiheuttaa näkemyseroja. Kiintymyssuhdeteoria analysoi t u n t e i t a läheisessä ihmissuhteissa. Herkkyys virittyä tietyllä tavalla on peräisin varhaisesta vuorovaikutuksesta ja vanhempien antamista malleista.
Vuorovaikutukseen (käyttäytymiseen) liittyvien ongelmien syyt voivat olla paljon muutakin kuin kiintymyssuhteisiin liittyviä. Tyypillisesti esimerkiksi eriytymiseen, yksilöllistymiseen liittyvät ja perheen elämänkaareen liittyvät asiat, toisaalta myös erilaiset puolisoon yksinomaan liittyvät asiat kuten sairaudet, riippuvuudet ja hairahdukset.
Kiintymyssuhdeteoriaa ei ole tarkoitettu kaikenlaisten parisuhdeongelmien selittämiseen.
Netistäkin löytyy, ihan etsimällä vain.
Sitten voi myös ihmetellä sitä, että turvallista kiintymystyyliä tavataan muualla maailmassa vielä vähemmän kuin Suomessa. Esim. Aasiassa sekä miehet että naiset ovat useinmiten välttelevää kiintymystyyliä. Jossain pohdittiin, että kiintymystyyleihin vaikuttaisi myös ihmisen geneettinen perimä, sosiaalinen ympäristö kuin myös kulttuuri. Ei varmaan ihan turhaa kirjoittelua, sillä kyllähän Kiinassa, Venäjällä, Italiassa ja Suomessa on perheissä ihan erilainen "tunnekulttuuri".
"Fakta on myös se, että toisessa ja kolmannessa jaossa on jämät jäljellä."
Miten tuonkin nyt ottaa, mutta fakta se ei ole. Sanoisin, että eronneet ovat kaikinpuolin kokeneempia, oppineempia ja tietoisia sekä itsestään, että muista ihmisistä. Mikä tahansa ei kelpaa, "vaativuustaso" puolison suhteen on noussut, tai muuttunut erilaiseksi.
Toisaalta jos on tullut jätetyksi jostain tietystä syystä, niin ero tekee helposti ihmisestä katkeroituneen yksilön, joka rypee itsesäälissä ja keksii puutteita ja vikoja toisista sekä myös mielellään arvostelee toisia, haukkuukin. Kannattaisi keskittyä omaan elämään, sen kunnostamiseen.
Jämistä täytyy erotella ne helmet eli turvalliseen kiintymyssuhteeseen pystyvät. Eronneet eivät todellakaan ole kokeneempia, oppineempia ja tietoisia itsestään ja toisista, Jos näin olisi, uudet parisuhteet onnistuisivat loistavasti, mutta ylläri ylläri: niistä kariutuu noin 70%, kolmansista liitoista eteenpäin noin 90%. Tämä selittyy tietysti sillä, että eroneissa on paljon enemmän näitä tyytymättömiä turvattomasti kiintyneitä, jotka eivät kykene terveeseen parisuhteeseen.
On siis todella syytä kysellä avioeron syitä sekä kiinnittää huomiota kumppaniehdokkaan lapsuudenkodin ihmissuhteisiin. On syytä paeta kauas, jos kumppaniehdokas vierittää kaiken vastuun ex-puolison niskoille eikä suostu pohdiskelemaan omaa osuuttaan ja oman kiintymysuhteensa laatua. Tieto lisää tuskaa,mutta se on ainoa tie muutokseen!
"Jämistä täytyy erotella ne helmet eli turvalliseen kiintymyssuhteeseen pystyvät"
Koska turvallinen kiintymyssuhde sisältää myönteisen käsityksen itsestä ja myös muista, niin myönteiseen käsitykseen toisista ei näin ollen kuulu ajattelu muista jäminä. Kaikenlisäksi pidät "jämiksi" luokittelemiasi ihmisiä huonompana kuin sinä. Ts. et elä itse kuten opetat.
Vielä
Suomalaisen miehen yleisin kiintymystyyli on turvaton/välttelevä, kun taas naisilla yleisin kiintymystyyli on turvallinen kiintymystyyli.
"Tämä selittyy tietysti sillä, että eroneissa on paljon enemmän näitä tyytymättömiä turvattomasti kiintyneitä, jotka eivät kykene terveeseen parisuhteeseen."
Ei vaan turvallisesti kiintyneet naiset hakevat eniten eroja, koska ovat kyllästyneet turvattomasti kiintyneisiin, vältteleviin miehiinsä. Mutta mitä merkitystä sillä on kenenkään kannalta?
Täällä olikin virinnyt iso keskustelu kiintymyssuhdeteoriasta. "Mutta mitä merkitystä sillä on kenenkään kannalta?" Aivan. Tutkimustuloksia ei ole tarkoitettu muiden ihmisten jaotteluun syyllistävässä mielessä, ylijäämätavaraksi tms.
Kiintymyssuhdeteoria on alun perin syntynyt vanhemmuuden ja sielläkin vielä tarkemmin: varhaisten vuorovaikutussuhteiden analysointiin, miten äiti vastaa vauvan sanattomiin tarpeisiin. Parisuhteisiin sovellettuna niistä voi olla apua, jos esimerkiksi terapiassa tai itse lukien havaitsee haitallisia malleja.
Kiintymyssuhdeteoria ole mikään elinikäinen diagnoosi, vaan yksi monista tavoista kuvata vuorovaikutusmalleja, tyyliä reagoida pelkoon ja läheisyyteen. Vaikka turvattomasti ja välttelevästi kiintyneillä on tutkimusten mukaan enemmän parisuhdeongelmia, ei se tarkoita, etteikö ihminen voisi kehittyä esimerkiksi kriisien kautta tai hyvässä parisuhteessa tai terapian kautta.
"Tutkimustuloksia ei ole tarkoitettu muiden ihmisten jaotteluun syyllistävässä mielessä, ylijäämätavaraksi tms. "
Juuri näin!
Kieltäminen on ihan kiva defenssi, mutta sillä ei saa faktoja olemattomiksi. Kaikki esittämäni asiat ovat faktoja, jotka perustuvat tutkimukseen. Tutkimusten tiedot taas on kerätty ihan niiltä todellisilta ihmisiltä:
1. Noin 40% suomalaisista on turvallisesti kiintyneitä.
2. Eronneissa on paljon enemmän turvattomasti kuin turvallisesti kiintyneitä.
3. Tyytymättömyys parisuhteeseen liittyy nimenomaan turvattomaan tapaan olla kiintymyssuhteessa. Voit ihan itse tutustua näihin tutkimuksiin, kun googlaat "marital satisfaction insecure attachment".
4. Toiset ja kolmannet liitot kariutuvat vielä todennäköisemmin kuin ensimmäiset liitot.
Kehittyminen vaatii sitä. että tiedostaa ongelmansa.Turvaton kiintymyssuhde ei parane kohdetta vaihtamalla, vaan tekemällä työtä oman kiintymyssuhteen kanssa. Ex-kumppanin syyttääminen liiton ongelmista ei ole omien ongelmien työstämistä, vaan väistämistä ja pakoa.
"Tutkimusten tiedot taas on kerätty ihan niiltä todellisilta ihmisiltä"
Niin? Entä sitten? Tutkimustieto on neutraalia, eikä sillä ole minkäänlaista asennetta, tai kantaa siihen miten pitäisi tai olisi pitänyt olla.
Tutkimalla ihmisiä saadaan selville se mitä on tapahtunut ja/tai miten ao tutkittu henkilö sen kokee. Saadaan vastauksia vaikkapa a.sta d:hen. Tutkittu asia on merkinnyt a:lle punaista, b:lle sinistä, c:lle mustaa ja d:lle keltaista. Kaikki vastaukset, tässä tapauksessa värit ovat täysin neutraaleja, ne kuvaavat samaa asiaa eri kantilta, ei niitä erotella hyviksi tai huonoiksi. Kuten ei kiintymyssuhteitakaan. Ihmiset kuuluvat johonkin kiintymystyyliin, eikä se ole itsessään hyvä tai huono. Aivan sama asia: jotkut ovat introvertteja ja toiset ekstrovertteja. Kumpikaan ei ole huonompi tai parempi.
Asenteesi ja intressisi kiintymystyylejä kohtaan on kovin erikoinen ja hyvin jyrkkä. Tunnut arvostavan ja pitävän kiintymystyylejä tärkeämpinä kuin muita ihmisiä. Lisäksi jumaloit jo tehtyä tutkimustietoa. Jokainen ihminen tekee kokoajan, joka hetki tietoa tutkimuksiin, elämällä ja ajattelemalla kuten elää ja ajattelee, omalla tavallaan. Tarvitaan vain joku kokoamaan tuo tieto.
Kun itse luen tutkimuksia, ja niistä löytyy suuria puutteita. Kuten esim. se, että niissä tulee harvoin oma mielipide/elämä esiin. Hyvin usein kysymykset ovat johdattelevia, vaikkei niiden pitäisi olla. Koskaan ei esitetä lisäkysymyksiä. Usein voi vastata joko/tai vaikka kumpikaan vastauksista ei pidä omalta kohdalta paikkaansa.
Noh, ainakin itse olen 100% tyytyväinen, ehkä enemmänkin kun erosin. Uusi mies on parempi kuin edellinen, ei viitsi edes verrata ja miksi edes pitäisi. Harmi vaan, kun en aikaisemmin eronnut.
Miksi muuten ex-kumppania pitäisi syyttää liiton ongelmista? Hyvä on kuitenkin erottaa faktat syytöksistä. Kun esim sanon miehelleni "vaikuttaa siltä, ettet kuuntele minua" - silloin kun mies ei tosiaan kuuntele, niin se on fakta. Ei syytös. Samoin, jos mies ei oikeasti osallistu perheen toimiin mitenkään, niin sekin on fakta, ei syytös.
Eikä noita tilastoja voi lukea kuin raamattua ja pitää niitä elämänlankana, ohjenuorana. Jos 1. avioliitot päättyvät tilastojen mukaan eroon 15 vuoden päästä, niin ei se tarkoita jokaisen liiton päättyvän juuri 15 vuoden päästä. Siinä on mukana liittoja, jotka päättyvät muutaman kuukauden päästä (viikon?) tai liittoja jotka päättyvät 40v päästä.
Olet tyytymätön toisten ihmisten tyytymättömyyteen :) "Logiikkaa*" Miksi olla tyytymätön sellaiseen, johon ei voi itse mitenkään vaikuttaa? Mielestäni pähkähullua.
Lisäksi tyytymättömyys on tunne, joka auttaa meitä valitsemaan, suoriutumaan, kohtaamaan tosiasiat - ja paljon muuta hyvää. On myös sairasta, ellei ole tyytymätön, tullessaan hyväksikäytetyksi (tavalla tai toisella), joutuessaan alistetuksi/ toistuvasti tahallaan loukatuksi, jos puoliso osoittaa välinpitämättömyyttä, mitätöi jne Jos kumppani on väkivaltainen, alkoholisti tms. on myös syytä olla tyytymätön, vielä paljon enemmänkin.
Oma liittosi on päättynyt eroon. Se on tehnyt sinut katkeraksi. Pilkkaat toisia ihmisiä, et kunnioita heidän erilaisuuttaan, jaottelet, karsinoit, tuomitset toiset ihmiset pääsi sisällä omiin lokeroihin. Säälittävää.
Mutta hei. Jos sinun kohdallasi kaikki on mennyt mönkään, se ei tarkoita, että muillakin menisi. Esimerkiksi minä olen todella onnellinen erottuani. Harmi vain, kun en eronnut jo aikaisemmin. Eron jälkeen alkaa uusi, kunnollinen elämä. Löysin myös uuden kumppanin, johon lapsenikin ovat hyvin tyytyväisiä.
Tutkimustulosten ja faktojen esittely ei käsittääkseni ole pilkkaa tai karsinointia. Psykologinen tutkimuspohjainen tieto ei aina ole miellyttävää. Se ei merkitse sitä, että tiedossa olisi jotain vikaa. Oletko miettinyt miksi sinulla on niin suuri tarve mitätöidä tutkimustietoa ja kiistää faktoja?
"Psykologinen tutkimuspohjainen tieto ei aina ole miellyttävää"
Voi herranjestas. Kuten juuri sanoin, niin tutkimustieto on aina NEUTRAALIA. Jokainen ihminen voi tietysti halutessaan antaa tutkimustiedolle arvon, luokitella sen hyväksi tai pahaksi. Mutta se on jokaisen henkilökohtainen kanta, millä ei ole vaikutusta neutraaliin tutkimustietoon.
"Psykologinen tutkimuspohjainen tieto ei aina ole miellyttävää."
:D
Kuten tuossa alakerrassa sanottiin "tieto on neutraalia", niin sitä se juuri on. Ihminen itse luokittelee tietoa omien tunteiden pohjalta miellyttäväksi/ei miellyttäväksi ym. Eli juuri niin menee jokaisen ihmisen omakin elämä: koetaan jotain epämiellyttävää tai miellyttävää. Joku kokee eronsa maailman kamalampana takaiskuna ja kriisinä. Toinen huokaisee helpostuksesta ja on onnellinen, ehkä onnellisempi kuin koskaan.
Tutkimuspohjaisen tiedon perusteella voidaan siis sanoa:
1. että turvattomasti kiintyneet ovat tyytymättömiä parisuhteisiinsa, turvallisesti kiintyneet tyytyväisiä.
2. turvattomasti kiintyneitä on n. 40-50% suomalaisesta väestöstä
3. eronneissa on enemmän turvattomasti kuin turvallisesti kiintyneitä
4. kiintymyssuhde vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin, etenkin parisuhteeseen
5. uskottomuus liittyy turvattomaan kiintymyssuhteeseen
On siis todella syytä tämän neutraalin tiedon pohjalta tehdä päätelmiä ja käyttää järkeä parinvalinnassa.
Neutraalius*
Vaikka parinvalinnassa käyttäisi järkeä miten paljon tahansa, tekisi päätelmiä neutraalin tiedon pohjalta, yrittäisi pelata vain "varman päälle", niin mikään ei siitä huolimatta ole varmaa. Tulevaisuus voi tuoda tullessaan ihan mitä vaan. Kuten tässäkin ketjussa on monessa kirjoituksessa tullut ilmi. Se on tosiasia, joka pitää hyväksyä. Kristallipalloa, josta näkisi tulevaisuuden ei ole.
"Suomalaisen miehen yleisin kiintymystyyli on turvaton/välttelevä, kun taas naisilla yleisin kiintymystyyli on turvallinen kiintymystyyli. "
Mistä se tämä ero johtuu? Eikö sekä miehet että naiset kasva aivan samoissa perheissä?
Ihmetys 77
Ihmiset kasvavat samoissa perheissä, mutta ovathan perheenjäsenet hyvinkin erilaisia ihmisiä, ei vain kiintymystyyliltään.