Luin juuri jonkun turhan viihdeuutisen otsikon, missä Anna Abreu olisi menossa naimisiin ja tekemässä avioehdon. En voi ymmärtää avioehtoa. Sitä siis menee naimisiin ihmisen kanssa johon ei luota (tai ei luota itseensä) täysin? Naimisiin mentäessä vannotaan, että ollaan ikuisesti yhdessä. Evioehtoa tehdessähän sitä valmistellaan jo mahdollista avioeroa - miten joku voi elää tämän ristiriidan kanssa? Vannoa ikuista rakkautta, mutta samalla toimia vastoin tätä valaa!
Ja jos joku kyyninen "realisti" väittää, että avioehto nyt vai sattuu olemaan järkevää, niin miksi edes mennä naimisiin? Avioehto on vähän sama kuin rauhoitella lentomatkaa suunnittelevaa lentopelkoista sanomalla hänelle, että lentäminen on täysin turvallista, mutta samaan hengenvetoon suositella henkivakuutuksen hankkimista.
Ja jos joku kyyninen "realisti" väittää, että avioehto nyt vai sattuu olemaan järkevää, niin miksi edes mennä naimisiin? Avioehto on vähän sama kuin rauhoitella lentomatkaa suunnittelevaa lentopelkoista sanomalla hänelle, että lentäminen on täysin turvallista, mutta samaan hengenvetoon suositella henkivakuutuksen hankkimista.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Se on tosiaan vähän niin kuin vakuutus. Ei sitä toivo että auto poltetaan, eikä sitä suunnitella, mutta varmuuden vuoksi jos niin sattuu käymään, niin on ainakin turvattu omaisuus. Jos menisin naimisiin, haluaisin myös avioehdon. Eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Voi olla että toinen vaikka sairastuu vakavaan skitsofreniaan ja on itselleen ja muille vaarallinen, ei sellaisen kanssa halua olla naimisissa. Ihmiset muuttuvat ja tänä päivänä kai yli puolet avioliitoista päättyy eroon. Ei kannattaa ottaa riskiä.
Olen ehkä tunteellinen idealisti, mutta mielestäni naimisiin kuuluu mennä tunnesyistä. Avioehto veisi itseltäni sitä tunnetta niin paljon pois, että koko avioliitto tuntuisi merkityksettömältä. Auto vakuutuksineen hankitaan puhtaasti järkisyistä. Autoon tai muuhun irtaimistoon ei tarvitse luottaa 100%, ne eivät siitä loukkaannu.
Ja pappihan kysyy, tahdotko sinä "blabla...rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa..."
Jos tekee avioehdon, niin silloin täytyy papille vastata, että "mahdollisesti en aio rakastaa". Muuten sortuu valehteluun. Ei oikeussalissakaan riitä, että käsi raamatulla vannotaan, että "ehkä puhun totta".
Tokihan se varmasti minullakin vähän romanttisuutta vähentää kun avioehtoa ruvetaan suunnittelemaan sisällöltään, mutta vain hetkellisesti. Sitten kun se on tehty, se on tehty ja voidaan keskittyä itse asiaan. Olen romantikko mutta kuitenkin realisti, ja sen vuoksi jos on paljon omaisuutta, niin kannattaa minusta tehdä avioehto. Kyllä, luvataan papin edessä että rakastetaan aina, mutta yhdessäolemisesta loppuelämän ei voi taata kukaan.
Avioehdon tekemättä jättäminen on romanttista, mutta ei järkevää. Minusta mahdolliset haitat ovat pahempia kuin hyöty, tosin en ole koskaan ollutkaan mikään riskinottaja.
Helppoa sanoa että avioliiton pitää olla puhtaasti tunneasia, etenkään jos ei omista mitään, mutta joillain esim. vaikkapa suku haluaa varmistaa jonkun tietyn maapläntin säilymisen suvulla jolloin avioehto helpottaa suvun huolta. Tämän monet vaikuttavatkin ymmärtävän, kuten senkin että ei oikeasti koskaan voi olla varma pysyvätkö tunteet aina samoina eikä siinä ole mitään pahaa. Itse olen hyvinkin idealisti ja rakastan edelleen entistä avovaimoani mutta hän vaan lakkasi rakastamasta minua...
Toki avioehto voisi tuntua tarpeettomalta jos olisi jo useita lapsia ja kummallakin olisi about saman verran omaisuutta, ehkä monet laskevat tämän päässään muutenkin silloin kun eivät tee avioehtoa. Muuten se on kyllä ehdottomasti nykyaikaa.
Auto voidaan taas hyvinkin hankkia tunnesyistä, esim. oma avokattoinen BMW M3:seni ei todellakaan ollut järkiostos.
Ihan yhtälailla avioehto tehdään järkisyistän kun otetaan autolle vakuutus. Ihmiset kun voi kasvaa erilleen vuosien saatossa, eikä koskaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Onko se avioliitton mentäessä vannottu ikuinen raukkaus kuitenkaan ikuista.
Suvut voivat muuten käsittääkseni hoitaa nämä asiat testamentillakin tms. ihan itse jos pari ei halua tehdä sitä ehtoa....?????????
Toki, mutta jos omaisuus jo jaettu niin testamentti tuskin suojaa sen jälkeen?
En tiedä tästä tarpeeksi koska en ole siinä tilanteessa itse. Mutta jos tarkoitit että sukujen omaisuudet on jo osittain eteenpäin lahjoitettu ilman määräysvaltaa sen käsittelystä, niin sitten ei voi sanoa muuta kuin että ei pidä suvun mennä sellaisia lahjoja antamaan joiden hallinnasta haluaa kuitenkin määrätä ilman että se laillisesti onnistuu. Ei ole itsellä ensinäkään varsinaista omaisuutta eikä toisekseen edes kelle sitä antaa joten tutkikoot ne suvut joille se on ajankohtaista. Toivottavasti en itse saa koskaan moisia lahjoja taakakseni. Sehän voisi olla vaikka kiinteistö tai auto jota ei voi mielensä mukaan tai ollenkaan käyttää mutta josta kuitenkin napsahtaa verot ym. kuluja maksettavaksi. Ja jos mokomien pysyminen suvussa on jotenkin pakko varmistaa hinnalla millä hyvänsä tilanteessa kuin tilanteessa niin ei kai se auttaisi kun hankkia ateriansa kaupan biojäteastiasta 30 vuotta ja toivoa että saa rahaa kasaan asian varmistamiseksi. Omistamisesta tulee kuluja ja minkään velan vakuudeksi mokomia kalleuksia ei uskalla laittaa että saisi sitä omaa elämäänsäkin rakennettua. Elämä voi romahtaa monilla muillakin tavoilla kuin sillä erolla. Sairaus, potkut... Yhteiskunnan tukea haettaessa ne katsoo että sulla on näemmä omaisuutta, myypä se ensin niin katsotaan sitten. Joo sori en mä voi vieraalle myydä ja suvulla ei oo varaa ostaa, se on semmoinen sääntö.... ???
Eli yhteenvetona, se taho joka sitä maallista mammonaa yli kaikkien tilanteiden palvoo niin huolehtikoon ihan itse ihan millä tahansa tavalla että se pysyy mieluisen ihmisen hallussa. Haudan takaa sitä ei varmaan enää voi määrätä mutta uskokaamme että siinä vaiheessa sillä ei ole enää väliä.
Papin edessä ei luvata, että rakastetaan aina.
Silloin sanotaan, että "tahdon" (minulla on halu ja vakaa pyrkimys) rakastaa...., ei sanota että "lupaan varmasti" rakastaa....
Tuo on viisas lupaus, sillä kukaan ei varmasti voi vannoa, miten tulevaisuudessa tulee suhtautumaan yllättäviin-, tai hitaasti muuttuviin tilanteisiin.
Avioehtoa ei nähtäisi ollenkaan niin isona ongelmana, jos naiset olisivat yhteiskunnassa rikkaimpia ja osa miehistä pyrkisi hyötymään heistä.
No, tässä tapauksessahan Anna Abreu on siippaansa rikkaampi, ja heti aloittaja (mies) näkee avioehdossa suuren ongelman. Kyllä suurin osa miehistä pitäisi avioehtoa hänen tavallaan isona ongelmana, jos naiset pääsääntöisesti olisivat miehiä rikkaampia.
Vaikka romantikko oletkin, sinun on muistettava, että avioliitto on juridinen sopimus. Pariskunta saa sitten itse määritellä ne lisukkeet tunteineen ja rituaaleineen.
Kun sinusta tuntuu siltä, että avioehto sotkee sinun suuret tunteesi ja mitätöi liittosi merkityksen, saat toki olla tekemättä sitä. Sekin on tietoinen valinta ja aivan sallittua. Mitä sinä muuten tekisit siinä tilanteessa, että olet umpirakastunut ja aivan valmis avioliiton satamaan ja morsiosi haluaakin avioehdon?
Periaatteessa joo, mäkin haluaisin uskoa niin, mutta toisaalta tuonkin voi kääntää toisinpäin: ei sitä ehtoa tehdäkään siksi kun ei luottaisi vaan siksi, että voi luottaa ettei sitä koskaan tarvita. Eihän sillä koko avioehdolla ole mitään merkitystä, jos kerran eroa ei tule, aivan sama se on onko sitä vai ei, jos ei eroa, joten eikös se ole silloin sama kuitenkin ollakin? Jos avioehdon tekee niin sen voi tehdä myös rakkaudesta, koska uskoo, ettei sitä koskaan tulla tarvitsemaan.
Siksi viidennekseen, en mäkään kuolemaani/vammautumista toivo enkä suunnittele tai ennusta, puhumattakaan että aikoisin hankkia, mutta kyllä mulla on vakuutus sekä pysyvän vamman että hengenlähdön varalle. Ensimmäinen itseäni varten ja toinen läheisiäni. Ja aina jos lähden matkoille, mullla on vakuutettuna sekä minä että matkatavarat, enkä mä ole lentopelkoinen tai huolimaton enkä kamalasti pelkääkään.
Parisuhde ja rakkaus voi olla romanttista, pitkä suhde sitoutumista, mutta avioliitto on parisuhteen, rakkauden ja romantiikan sekä pitkäaikaisen sitoumisen lisäksi myös juridinen sopimus ja aika kova sellainen. Moni itseasiassa sitoutuu siltä realistiselta pohjalta huomattavasti kestävämmin, hyväksyen riskit, kriisit ja vastoinkäymisetkin osaksi elämää jne. kun ne jotka vaan haahuilevat romantiikan perässä ja unohtavat että elämä on muutakin ja myös kestävään liittoon vaaditaan joskus ihan kylmää realismia, järkeä, päätöksiä ja kestävyyttä. Rakkaudesta minunkin mielestäni kuuluu naimisiin mennä, mutta pelkällä rakkaudella sitä liittoa vaan ei kasassa pidetä eikä vaikeuksissa kestetä: se auttaa, mutta jos se pohjautuu pelkkään romanttiseen rakkauteen, se ei paljon tuulessa kanna.
Ja joskus sitä rakkauttakin auttaa kriisin ja rakkaudettomuuden yli se yksinkertainen totuus, ettei ole järkevää aina erota.
Itsekin olen järjen mies omasta mielestäni, mutta tunneasioihin ei voi sotkea järkeä. Siinä katoaa sekä järki että tunne, molempia ei voi saada samaan pakettiin. Kaipa tämä asia on ihmiskohtaista. Itse en kertakaikkiaan pysty sulattamaan ajatusta siitä, että avioparit eivät luota toisiinsa. Avioehto kertoo minusta suoraan sen että raha menee rakkauden edelle.
Jos löytäisin rikkaan naisen, joka haluaisi naimisiin kanssani, mutta ehdottaisi avioehtoa, kieltäytyisin häistä kokonaan. En minä kynisi ketään puhtaaksi edes tappion hetkellä. Mahdollisen aviovaimon olisi syytä uskoa minua, muuten olisi turha puhua luottamuksesta, olen sen verran periaatteellinen tietyissä asioissa.
Minusta se, että puolet avioliitoista päättyy eroon on aika pieni lukema, kun katsoo minkälaiset ihmiset menevät naimisiin. Suurin osa aviopareista on kaiken lisäksi aika nuoria ja on selvä, ettei nuorena ole sitä henkistä kapasiteettia mitä tarvitaan koko elämän kestävään liittoon. Maailma on täynnä kaiken näköisiä typeryksiä, joten on suoranainen ihme, ettei avioero-prosentti ole korkeampi.
Tämäkin asia taitaa olla tapauskohtaista. Itse tosin en ole ikinä voinut sietää järjen ja tunteen välistä ristiriitaa, joten tiedän että avioehto olisi minulle myrkkyä. Tämä taitaa olla idealistit vs realistit. Tosin minusta realistien olisi syytä pysyä poissa tunteiden pelikentiltä kokonaan. Jos matemaattisia kaavoja ei ratkaista tunteella, ei tunneasioitakaan selvitetä kylmällä järjellä. Keksinpäs hienon (toiseksi) viimeisen lauseen :D
Järki ei ole tunteen vastakohta vaan kylmyys. Järki on vain ajatettelua ilman hysteriaa. Sinä tuon perusteella tulet eroamaan, en ikinä menisi naimisiin noin ajattelevan ihmisen kanssa ilman avioehtoa. Miksi? Siksi, että sinä elät jo liikaa tunteella siihen että pitkä suhde kestäisi. Tiedän ihan tasan, että tunteet saattaa olla joskus hyvin ristiriitaisia, jopa epämiellyttäviä, kriisit kestää pitkään. Järki ei ole kylmyyttä silloin vaan joskus ainoa asia mikä pelastaa. Olen ihan järjellä laskenut, että kaiken järjen mukaan tämä menee ohi, ratkeaa jne. ja näin on käynyt ja sitten tunteet palanneet ns. hyviksi. Tunteet ovat tuuliviiri. Joskus tunneasiat nimenomaan ratkaistaan parhainpäin järjellä.
Kyse ei ole luottamuksesta kuten sanottua. Kyse on siitä, että vakuutus vaan voi olla hyväkin asia ja avioliittoon pitäisi osata suhtautua myös realistisesti, sillon sillä on mahdollisuudet kestääkin, myös avioehdon kanssa, ja paremmin kun ilman. Pelkille tunteille ei voi/kannata perustaa. Järki ja tunteet toimivat toistensa täydentäjinä eikä vastakohtina.
Molemmat voi ja pitääkin pitkässä liitossa saada samaan pakettiin.
Vakuutat miten sinä et kynisi ketään, mutta suhtaudut hieman itserakkaasti jo tuohon. Niinkuin liittoon pitäisi mennä vain sinun ehdoillasi, niinkun sinuun pitäisi luottaa ja sen merkkinä luopua sopimuksista mutta sinun ei tarvitse joustaa omista periaatteistasi. Kerrot, ketkä tuntee oikein ja ketkä ei etkä suostu hyväksymään sitä, että on olemassa järki-ihmisiäkin jotka tuntee silti ja jopa ihan yhtä voimakkaasti kun sinä: sinun rakkautesi ja luottamuksesi, periaatteesi ja päätelmäsi eivät olekaan absoluuttinen totuus kaikille eikä takuu mistään. Ajattelepa sitä, se on vain asian toinen puoli. Joku haluaa ehdon yhtä kiihkeän absolluuttisesti kun sitä pidät sitä epäluottamuslauseena. Olette saman asian eri puolet!
Asiat voi ajatella toisinkin, itse luottaisin enemmän mieheen joka tekee avioehdon, silloin kyse ei ole rahasta. Itse luottaisin mieheen, joka osaa suhtautua asioihin myös järjellä ja sekä avioliittoon, pitkään suhteeseen että tämmöisiin ns. sopimusasioihin järkevästi. Luottaisin enemmän vähemmän periaatteelliseen ihmiseen, joka hyväksyy sekä tunteen että järjen osaksi elämää. En usko idealistien sitoumuksiin, koska ne kokevat aina jonkun kolauksen, kun maailma ei olekaan vain kaunis ja suloinen. Eli minusta taas avioehto kertoo järjestä ja luottamuksesta, minun mielestäni se tehdään ettei sitä tarvittaisi. Minun mielestäni järki ja tunne kuuluu yhteen ja niiden vastakohdat on kiihkomielisyys, absolutismi ja kylmyys / tyhjyys. Minun mielestäni tunne ja järki tekee yhteistyötä.
Minäkään en kynisi ketään mutta jos ero tulisi, olisi parempi kaikkien osapuolien kannalta että asiat olisi jo sovittu. Kuten sanottu, minun vakuutukseni on kunnossa vaikken aiokaan kuolla.
Luottamuksen voi ansaita, vaikka olemalla 20 vuotta yhdessä, mutta sitä ei voi saada hetkessä. Siksikään en vaadi tuommoisia ehdottomuuksia, yleensä naimisiin mennään suhteellisen lyhyellä tuntemisella, muutamalla vuodella.
Asiat voi nähdä monella tapaa.
Moni on varmaan ajatellut tavallasi ja katkerasti kironnut jälkeenpäin ajattelemattomuuttaan. Sitä voi mennä naimisiin ihmisen kanssa johon luottaa mutta koska ihminenkin voi muuttua aina olisi hyvä varmistaa ettei tule sitten tuohoja myös taloudellisesti. Itse en usko että pystyisin niin syvästi jehenkään enää ihastumaan/luottamaan että harkitsisin avioliittoa ilman ehtoa eikä siinä ole väliä sillä kumpi on varakkaampi, haluan vain että kumpikin voi jatkaa eloaan suunnilleen samoista lähtökohdista kuin yhteen mennessään jos suhde karahtaa kiville, aika reilua minusta.
Uskon että maailma on täynnä katkeria, omaisuutensa menettäneitä ihmisiä, olet siinä varmasti oikeassa. Minusta itse avioliittokin on melkein yhtä epäromanttinen kuin avioehtokin, johtuen juuri kaikesta juridiikasta. Voi olla, etten minäkään voisi luottaa kehenkään tarpeeksi mennäkseni naimisiin ilman avioehtoa, mutta mieluummin jättäisin menemättä kokonaan.
Olisi melkein parempi että avioehto sisältyisi avioliittoon oletusarvoisesti. Ja jos joku haluaisi luottaa toiseen, niin että omaisuus jaettaisiin eron hetkellä, niin se vaatisi erillisen sopimuksen. Nykyisellään avioehto on sama kuin sanoisi ääneen "mennään vaan naimisiin, vaikken sinuun luotakaan". Itse en kyllä aio mennä naimisiin, oli avioehto tai ei.
Samaa mieltä, siis avioliiton järkevyydestä, kävi mielessä tuohon edelliseen asiasta laittaa kun minusta ja kai sinustakaan ei se romanttinen rakkaus tarvitse yhteiskunnan luomaa puitetta ympärilleen muuten kuin symbolisessa merkityksessä.
Olisii hyvä joo olla oletuksena ja sitten jos sitä ei halua niin voi purkaa. Nuorilla ihmisillähän tilanne usein että ollaan lähdössa samalla viivalla niin heille ehkä paremmin sopii ehdottomuus, sellaisille taas joilla vähän jo omaa säästöä kasassa taas sitten ehdollisuus. Olisi hyvä "vihje" jos tuore morsian/sulhanen kovin innokkaasti ehdottelee ehdon purkamista, pistäisi toisen miettimään että mikähän siihen on syynä?
Rakkautta ja rahaa ei kannata sekoittaa toisiinsa, missään mielessä.
Miksi mennä naimisiin jos pitää ehdot luoda???
Ainahan voi elää avoliitossa.
Näin minäkin ajatttelen.
Minusta aloituksesi lähtökohta on väärä, kuten itsekin tuolla alempana pohdit. Lähdet siitä, että avioliitto olisi ennen kaikkea romanttinen sitoutumisen osoitus, vaikka se on ennen kaikkea omaisuuteen liittyvä juridinen sopimus.
Yhdessähän voi olla ja rakastaa ilman avioliittoakin. Mielipiteesi, että avioehto olisi epäluottamuksen osoitus, on kerrassaan hupaisa. Vihkivalassakin kysytään "tahdotko rakastaa" eikä "rakastatko". Siinä kysytään sen hetkistä tahtoa, eikä vannota kestävänsä mitä vain. Tulevasta kun ei voi tietää eikä tunteitaan voi pakottaa, vaikka tekojaan voikin.
Kaiken kaikkiaan aloituksestasi tulee mieleen persaukisemman puolustuspuhe ennemmin kuin elämänmittaisen rakkauden puolustuspuhe. Valitettavasti.
No ei avioliittoon nyt kuitenkaan voi minään pelkkänä juridisena sopimuksena suhtautua. Juridisia sopimuksia tuskin juhlitaan isoin uskonnollisin seremonioin. Ja kun mies pyytää naisen suostumusta avioliittoon, tämä valitsee siihen sopivan ja mahdollisimman romanttisen hetken. Tuskin yksikään mies kosisi istumalla vessassa ovi auki ja huutaen naiselleen keittiöön "mennään naimisiin".
Olen kyllä totaalisen persaukinen, sen myönnän. Mutta ei minulla tässä ole mitään lehmää ojassa, koska en aio mennä naimisiin, vaikka löytäisin kuinka rikkaan naisen. Minusta se on turhaa. Ja vihaan isoja juhliakin.
Moni menee naimisiin myös ilman suuria uskonnollisia menoja, jopa ilman suuria uskonnottomia menoja.
Noin muuten kiinnostuksesi avioehtoa kohtaan on perin metkaa, jos et edes aio avioon, vaikka nimitätkin itseäsi tunteelliseksi idealistiksi.
Kirkkohäät jatkoineen eivät ole aikoihin olleet missään tekemisissä uskonnon kanssa. Se pieni polvistelukin sielä alttarin tienoilla on silkkaa sirkusta.
Kun et ole naimisiin menossakaan, sinun on tosi helppoa ja kivaa olla idealisti. Mikäs sen hauskempaa kuin moitiskella toisia, kun uskoo, ettei itse koskaan joudu samaan tilanteeseen.
Mitä sillä on väliä, vaikka tämä olisikin joku katkera, köyhän miehen tilitys? Keskitykkää asiaan, eikä minuun. Enkä ole erityisen kiinnostunut avioliitoista, rupesin silti pohtimaan asiaa. Ihmisillä on tapana joskus miettiä asioita mitkä eiät liity häneen itseensä.
Ja tiedän kyllä että moni menee naimisiin ilman suuria juhlia, ei se kuitenkaan poista sitä faktaa että avioliitto on suurimalle osalle muutakin kuin pelkkä nimi paperissa. Osa ihmisistä ei luultavasti kykene kovinkaan syvään rakkauteen (tästä olen vakuuttinut), heille avioehto ei aiheuta sen enempää päänvaivaa.
Olet ilmeisesti mennyt naimisiin ihmisen kanssa, johon et täysin luota? Jos luottaa toiseen, ei avioehtoa tarvitse. Lause " kyllä minä sinuun luotan, mutta sitä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu" on lähinnä huvittava.
"ja kun mies pyytää naisen suostumusta avioliittoon, tämä valitsee siihen sopivan ja mahdollisimman romanttisen hetken. Tuskin yksikään mies kosisi istumalla vessassa ovi auki ja huutaen naiselleen keittiöön "mennään naimisiin"."
Oma kihlattuni kosi minua sohvalla lötkötellessäni. Hän oli koneella ja minä piirtelin, ja yhtäkkiä hän vain sanoi että mitäs jos mentäisiin kihloihin? Eli ei kovin romanttinen tai tunteellinen kosinta :)
En ole mennyt naimisiin enkä ole menossakaan. Olen romantikko ja realisti yhdessä persoonassa. Sokea idealisti en kuitenkaan ole, mutta sinä olet.
Naisen kosinta. Meillä se tapahtui niin päin.
Yli 44-vuotta sitten opiskelijakämpässäni nykyinen vaimoni sanoi aamunainnin jälkeen "miun mielest mei pitäs mennä kihloihi"!
Juu, juu.
Hän hoiti kaikki käytännön asiat pienimuotoista kappelivihkimistä myöten.
Avioehto ei käynyt mielessäkään. Eipä olisi ollut syytäkään.
Myöhemmin, jos vaimoni olisi leikannut matot halki, olisi hän aritmeettisesti laskien hyötynyt roimasti rutkan epätasaisesta tulonmuodostuksestamme johtuen mutta olisin minäkin tullut toimeen.
Vaimoni kotivuodet olivat arvokasta aikaa ja pelkkä kansakoulupohja antoi esteettömän mahdollisuuden paikkakuntien vaihtoihin työni perässä.
Ei kaikkea voi hinnoitella.
A-ehdosta olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä mikäli kyseessä ei ole jomman, kumman suvun omaisuus.
Testamenteillä ja lahjoitusdokumenttien muotoilulla voi halutessaan hoitaa saman asian!
"jos joku kyyninen "realisti" väittää, että avioehto nyt vai sattuu olemaan järkevää, niin miksi edes mennä naimisiin?"
Tuo on tosiaan hyvä kysymys. Miksi mennä naimisiin? Se kun ei nykymaailmassa takaa oikein mitään hyvää, ainakaan jos vertaa siihen, että elellään yhdessä menemättä naimisiin.
Auttaisiko se ajatus eli tieto, että avioehto ei muuta millään tavalla omaisuuksia ja niiden omistamista sen avioliiton aikana. Siis on avioliiton aikana aivan sama, onko avioehtoa vai ei. Se astuu joka tapauksessa voimaan vasta jos eroaa tai toinen kuolee. Toisin kuin useat yhä vieläkin luulevat, avio-oikeus astuu voimaan vasta kun liitto on ohi. Avioliitonkin aikana sinun omaisuutesi on sinun ja puolisosi omaisuus taas hänen. Esim. asunto ostetaan yleensä yhdessä, mutta siitäkin on selkeät paperit, omistetaanko 50/50 vai missä suhteessa.
Itse tosin olen avioliitossa, eikä meillä ole avioehtoa. Emme nähneet sitä tarpeelliseksi naimisiin mennessämme, koska ihan yhtä tuulen huuhtomat bärssit oli molemmilla. Puolisoni tienaa paljon enemmän kuin minä, mutta toisaalta minulla on tiedossa kohtalainen perintö. Joten jos tuosta perinnöstä menee puolisolleni puolet, se on ihan kohtuullista, koska hän nyt elättää suurelta osin minua ja lapsiamme. Yhteen muuttaessamme tienasimme yhtä paljon, noin sivuhuomiona. Olemme tietoisia ja yhteisymmärryksessä siitäkin, että jos joskus siltä tuntuu, sen avioehdon voi myös tehdä avioliiton ollessa pitkälläkin.
Käyppä lukemassa MS- tauti paltalta miten puoliso jättää ja vie mennessään kaiken kun toinen sairastuu.
Että, se siitä suuresta rakkausilluusiosta.
Ihmiset osaa valehdella niin sujuvasti.
Toivottavasti, TE menette naimisiin vain oikeasta rakkaudesta.
Ja että se kestää.
Aloittaja yhdistelee asioita erikoisesti. Eihän avioehto ole toista puoliskoa vastaan, vaan hankittujen "palstojen" eriyttämistä vallitsevasta tilanteesta. Oman materian turvaamista.
Tänäpäivänä on naivia luulla että avioliitto on ikuista, ihmiset muuttuvat suuttuvat ja kasvavat eri suuntiin, joku sekoo joku rakastuu arabiin jne..... Avioehto on hyvä asia ja auttaa tulevaisuudessa paljon..... tottakai se perseaukisia vituttaa, mutta ajattleppa jos sinä olisit se miljonääri ja huorahtava vaimosi veisi kaiken.....???
Esim vaikka Räikköset....... Häkkiset, jne....
Tottakai avioliiton aikana voi tapahtua mitä vain, mutta ei se ole minkään arvoinen jos ei ole täyttä luottamusta. Juridisesti sillä on tietysti arvoa, mutta kuka menee naimisiin pelkästään juridisista syistä? Avioehto on epäluottamuslause omaa kumppania kohtaan, sitä ei voi kukaan kiistää. Vaikka voihan sitä tietysti mennä naimisiin ilman luottamustakin, olisi tosin mielenkiintoista kuulla osapuolten motiivit mennä naimisiin siinä tapauksessa.
Jos olisin miljonääri niin kyllähän se vaikeuttaisi luotettavan kumppanin löytämistä. Vaihtoehtona olisi joko salata omaisuutensa tai luottaaa omaan intuitioon. Kaikkea ei voi saada, miljonäärit luultavasti jäävät paitsi tosi rakkaudesta. Niin kuin jään mahdollisesti minäkin, vaikka olenkin persaukinen. En minä silti yritä saada paskasta hunajaa. Jos ei uskalla riskeerata omaisuuttaan rakkauden tähden se tuskin on kovinkaan syvää rakkautta. Kaikki eivät edes kykene kovinkaan syvään rakkauteen, heille avioehto on varmastikin mainio ratkaisu.
Avioliitolla on arvoa vain naisille, se on se sosiaalinen hässäkkä, joka naimisiin menoon ja naimisissa olemiseen liittyy. Muuten se aviossa oleminen ei takaa seksiä, rakkautta tai mitään kenellekään.
Kuka menee naimisiin pelkästään juridisista syistä? Esim me. ;) Rakastamme joka tapauksessa toisiamme, haluamme olla yhdessä, perustimme perheen - ei siihen avioliittoa tarvittu. Ei rakkautta tarvitse sinetöidä millään lakipykälillä: asian voi nähdä näinkin päin. Avioliiton solmimme hyvinkin juridisista syistä (tosin myös siksi että halusin saman sukunimen kuin muulla perheellä). Leskeneläke, oikeus asua yhteisessä asunnossa... vähän myös siksi että miksipä ei mentäisi naimisiin, ei se meitä haittaakaan.
"Kosinta" oli myös hyvin proosallinen keskustelu, sovittiin että mennään sopivalla hetkellä mahdollisimman yksinkertaisesti naimisiin. Itse kerroin ensimmäiseksi naimisiinmenoaikeistani lääkärilleni :) koska jouduin kieltäytymään pyynnöstä jäädä sairaalaan tarkkailuun (sen ehti hoitaa päivää myöhemminkin). Aika maistraattiin kun oli jo varattu.
Ja se avioehto. Itse ajattelen niin että koska en ole toisen ihmisen kanssa, enkä mene naimisiin rahasta, juuri siksi voi ihan hyvin tehdä sen avioehdon. Sillähän pikemminkin osoittaa sen, että rakastan sinua, en rahojasi.
"koska en ole toisen ihmisen kanssa, enkä mene naimisiin rahasta, juuri siksi voi ihan hyvin tehdä sen avioehdon. Sillähän pikemminkin osoittaa sen, että rakastan sinua, en rahojasi."
Noin olen itsekin ajatellut. Rakkausperustelua voi käyttää kumminkin päin!
Avioehto on nykypäivää.
Parempi, että se olisi pakollinen, niin näitä keskusteluita ei tarvitsisi käydä.
Itse kuulun siihen koulukuntaan joka on täysin uskollista sorttia ja en eroaisi ikinä jos mies kohtelisi minua yhtä hyvin kuin minä häntä.
En olisi koskaan eronnut seurustelusuhteistakaan, mutta kas kummaa olen sinkkuna, koska miehet eivät ole olleet kunnollisia suhteen alun jälkeen.