Neuvoja!

Olen seurustellut mieheni kanssa nyt 3 vuotta, joista olemme asuneet yhdessä vajaan vuoden. Koko seurustelumme aikana en ole saanut mieheltäni yhtään lahjaa (syntymäpäivä/joulu/vuosipäivä)mutta sitä vastoin olen aina itse muistanut häntä tärkeinä päivinä. Muuten mies on kiltti ja rauhallinen.

Yhteen muutettuamme olen huomannut myös että mies on erittäin laiska aloittamaan kotitöitä oma-aloitteisesti. Hän kyllä tekee jos jotain pyytää (tosin usean pyyntökerran jälkeen), mikä taas ärsyttää minua, joka on tottunut asioiden tapahtuvan pikimmiten. Tämä aiheuttaa toisinaan riitoja, sillä itse haluan kodin olevan siisti, ja siivoilenkin (pyykin pesua, tiskausta..) melkein joka päivä (sillä en jaksa enään nalkuttaa ja kaikki jää minulle).

Muista asioista emme riitele kun edellä mainitsemistani.

Onko muuta vaihtoehtoa kuin ero? Riitelemme (tai minä riitelen) asiasta useita kertoja viikossa.
91259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asia vaivaa minua kovasti siksi että opiskelen päätoimisesti, kirjoitan opinnäytetyötä ja teen töitä viisi vuoroa viikossa (työmatkani 1h-/suunta) Ja olen erittäin väsynyt pyörittämään kotia käytännössä yksin (kun ei jaksa riidellä) vähällä vapaa ajallani.

Muuten olisin jo jättänyt tollaisen laiskimuksen, mutta kun kaikki muu menee niin hyvin ja rakastetaan toisiamme.

Äänestä
  • Jos kaikki muu menee hyvin niin laske omaa rimaasi. Laske siisteystasoa. Anna vähän periksi siitä mitä tarkoittaa tiptop. Tuskin nämä asiat vaivaa teidän kodissa muita kuin sinua. Ja jos vaivaa niin kyllä mies alkaa tekemään ellet sinä tee. Ja jos hän tekee niin anna tehdä omalla tavallaan äläkä vaadi omaa tapaasi. On monta "oikeaa tapaa" tiskata.
    Lahjoista voit kysyä suoraan miksi hän ei sinua merkkipäivinä muista. Kerro miksi sinusta on hauska muistaa. Vai onko se hauskaa sinulle vaiko vain velvollisuus ja tapa.

    Äänestä

  • Ilmeisesti tuo lahjojen antamattomuus ei hirveästi häiritse sinua, halusit vain mainita sen. Mutta jos häiritsee, niin pyydä lahjoja! Ja tiettyjä lahjoja, osoita jotain esinettä ja sano, että haluat juuri tuon lahjaksi.
    Sitten asiaan. Minä ymmärrän, että sinua stressaa, kun koko taloudenhoito jää niskoillesi muun työtaakkasi ohella. Onhan se tavallaan kohtuutonta. Mutta, oletko ajatellut, että miehellesi ei ole yhtä tärkeää kuin sinulle, että talo on siisti ja kaikki kotihommat tehty ajallaan. Pieni sotku ja askareiden lykkääminen voi olla mukavampaa kuin alituinen siistiminen, ainakin miehellesi. Joillekin ihmisille ei ole väliä, missä siisteyden/siivottomuuden tilassa koti on.
    Entä jos sen sijaan, että yrittäisit pitää alituista kuria ja järjestystä yllä, järjestäisit vaikka 1-2 kertaa viikossa kunnon siivoustuokion, sellaiseen aikaan, joka sopii sekä sinulle että miehellesi. Jakaisitte tehtävät ja olisitte reippaita yhdessä. Siivouksen jälkeen voisitte tehdä jotain kivaa yhdessä "palkkioksi" urakasta.
    Tiedän, mistä puhun, sillä meillä minä olen laiskamato ja mies uuttera. Tosin meillä on tehty sellainen työnjako, että mies hoitaa kaiken siivouksen ja minä teen ruoan sekä hoidan pyykinpesua.
    Turha tuollaisen takia on erota, keksi parempi tekosyy;-)

    Äänestä

  • Vanhus kirjoitti:

    Jos kaikki muu menee hyvin niin laske omaa rimaasi. Laske siisteystasoa. Anna vähän periksi siitä mitä tarkoittaa tiptop. Tuskin nämä asiat vaivaa teidän kodissa muita kuin sinua. Ja jos vaivaa niin kyllä mies alkaa tekemään ellet sinä tee. Ja jos hän tekee niin anna tehdä omalla tavallaan äläkä vaadi omaa tapaasi. On monta "oikeaa tapaa" tiskata.
    Lahjoista voit kysyä suoraan miksi hän ei sinua merkkipäivinä muista. Kerro miksi sinusta on hauska muistaa. Vai onko se hauskaa sinulle vaiko vain velvollisuus ja tapa.

    Niin siinäpä se kun oon yrittänyt jättää tekemättä ja kattoa josko jotain tapahtuis. Olin jopa tiskaamatta niin kauan kun kaikki astiat loppui, imuroimatta kaks viikkoa jne.. eikä mitään tapahtunut ennen kun oli pakko tehdä itse. Mistään siivois friikkeydestä ei ole kyse vaan ihan tavallisista askareista.

    Olen ottanut myös lahja-asian puheeksi (joka merkkipäivä)mutta ei miehellä taida olla oikeen mitään sanottavaa. Kun yhden illan itkeskelen (viimeksi 20v päivänäni) mies tuo seuraavana aamuna kukkia, mutta oon selittänyt sille, että haluisin että se lähtis siitä itsestään, eikä siks kun mä käsken.. Enkä todellakaan odota mitään kuuta taivaalta vaan jotain pientä muistamista sillon tällöin..

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Ilmeisesti tuo lahjojen antamattomuus ei hirveästi häiritse sinua, halusit vain mainita sen. Mutta jos häiritsee, niin pyydä lahjoja! Ja tiettyjä lahjoja, osoita jotain esinettä ja sano, että haluat juuri tuon lahjaksi.
    Sitten asiaan. Minä ymmärrän, että sinua stressaa, kun koko taloudenhoito jää niskoillesi muun työtaakkasi ohella. Onhan se tavallaan kohtuutonta. Mutta, oletko ajatellut, että miehellesi ei ole yhtä tärkeää kuin sinulle, että talo on siisti ja kaikki kotihommat tehty ajallaan. Pieni sotku ja askareiden lykkääminen voi olla mukavampaa kuin alituinen siistiminen, ainakin miehellesi. Joillekin ihmisille ei ole väliä, missä siisteyden/siivottomuuden tilassa koti on.
    Entä jos sen sijaan, että yrittäisit pitää alituista kuria ja järjestystä yllä, järjestäisit vaikka 1-2 kertaa viikossa kunnon siivoustuokion, sellaiseen aikaan, joka sopii sekä sinulle että miehellesi. Jakaisitte tehtävät ja olisitte reippaita yhdessä. Siivouksen jälkeen voisitte tehdä jotain kivaa yhdessä "palkkioksi" urakasta.
    Tiedän, mistä puhun, sillä meillä minä olen laiskamato ja mies uuttera. Tosin meillä on tehty sellainen työnjako, että mies hoitaa kaiken siivouksen ja minä teen ruoan sekä hoidan pyykinpesua.
    Turha tuollaisen takia on erota, keksi parempi tekosyy;-)

    Kiitos neuvoista mutta valitettavasti kokeitu ollaan.. :( Yhteinen siivous tuokio onnistuu harvoin, sillä teen vuorotyötä ja kun sellainen hetki tulee niin miehen vastaus on yleensä: "eiks joku toinen päivä" jota ei siis koskaan tule :(

    Ja lahjat sinänsä ei harmita mutta kyllähän se on ihanaa kun joku muistaa. Ja olen myös valitettavasti vihjaillut ja kertonut miehelle että "olis ihanaa saada joskus sellainen ja sellainen" jne.. joka joulu ja merkkipäivä naiivisti odotan jos sais jotain muuta kun "ainiin-onneks olkoon".

    Enkä halua erota, en edes usko että pystyisin siihen.

    ps. näkisitte meidän kämpän jos oon ollu yhdenkin yön poissa, vaikka itsekään en mikään turha siivous intoilija olekaan. Sieltä löytyy vaikka astioita olkkarin lattialta varmaan koko vaatekappi..

    Äänestä

..käyttäytyy sinua kohtaan erittäin törkeästi ja välinpitämättömästi. Ymmärtäähän sen, että kaikki eivät niin välitä, onko kuinka siistiä vai ei, mutta olisihan se kohtuullista edes joskus oma-aloitteisesti tehhä jotain YHTEISEN kodin eteen.

Itse asustelin samanlaisen äijän kanssa, joka ei pannut rikkaa ristiin kodissamme ja vielä kehtasi arvostella minun tapaani siivota. Itse kanssa opiskelin ja kävin töissä ja pyöritin huushollia aivan yksin, tiedän millaista se on. Kun tuosta äijästä pääsin eroon (oli hänessä lukuisia hyviäkin puolia, mutta ero tuli monien asioiden summana), en enää koskaan ala moiseen piikailuun omassa kodissani. Jos toinenkin siellä elää, on hänenkin siivottava samalla tavalla.

Nykyinen poikaystäväni on huomaavainen, hän saattaa tiskata astiat oma-aloitteisesti ym. kodissani, vaikkemme edes asu virallisesti yhdessä, mutta olemme lähes aina minun kotonani.

Se, ettei mies muista sinua merkkipäivänä on erittäin hävytöntä käytöstä! Ei ole mikään pikkuasia, jos unohtelee jatkuvasti rakkaansa merkkipäivät. Sinuna miettisin tarkoin, rakastatko tuota miestä ja rakastaako hän sinua, ainakaan hän ei osoita arvostusta sinulle niinkuin pitäisi. Tarkoituksena ei ole lypsää toiselta kultaakin kalliimpia lahjoja, vaan muistaminen ja itse periaate on tärkeintä.

Jos tilanne ei muutu, harkitse eroa, koska on niitä kunnon miehiäkin tarjolla, jotka kohtelevat naista kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. Usko minua. Tsemppiä!

Äänestä

1. pese vain omat vaatteesi
2. tiskaa vain ne astiat joita itse sillä hetkellä tarvitset
3. kasaa miehen levälleen jättämät tavarat johonkin hänen "tielleen" esim. hänen puolelleen sänkyä lattialle, tietokonepöydälle/ympärille

Äänestä
  • Olin jälleen kerran pyytänyt miestäni eilen imuroimaan iltavuoroni aikana, sillä meille tulee tänään vieraita. No tottakai se soitti sitte illalla ettei kerkee kun tulee suomen peli ja oli sitä menossa johonki kattomaan.. Tottakai siinä väsyneenä loukkaannuin että kun on ollut koko päivä aikaa (mies pääsee neljältä töistä ja olis ihan hyvin kerennyt) ja sen jälkeen kirjoitin tänne neuvoja kyselläkseni.

    Kun mies eilen illalla soitti siitä siivous asiasta niin löin luurin korvaan, enkä enää vastannut, muka oli kiire töissä. Mies kuitenkin tälläkertaa ymmärsi vihjeen ja kotiin tultuani, se oli jättänyt menemättä sinne "kisastudioon" ja oli tiskannu (!!!) mutta ei imuroinu. Lupas tänään tehdä sen kun siinä vähän tirautin, mutta seuraan tilannetta. Tulihan siitä vähän parempi mieli, mutta korostan että tätä tapahtuu erittäin harvoin!

    Tiedän, ettei mun tarvis sietää tollasta äijää, ja tiedän, että mulla olis varaa parempaankin, mutta kun kaikki muu menee ihan täydellisesti. SUURI KIITOS kaikista neuvoista ja lisää otetaan vastaan kokemuksia!

    ps.lahja asia on ruvennut vaivaamaan erittäin paljon nyt kun sitä on ruvennut miettii.

    Äänestä

  • Ansku kirjoitti:

    Olin jälleen kerran pyytänyt miestäni eilen imuroimaan iltavuoroni aikana, sillä meille tulee tänään vieraita. No tottakai se soitti sitte illalla ettei kerkee kun tulee suomen peli ja oli sitä menossa johonki kattomaan.. Tottakai siinä väsyneenä loukkaannuin että kun on ollut koko päivä aikaa (mies pääsee neljältä töistä ja olis ihan hyvin kerennyt) ja sen jälkeen kirjoitin tänne neuvoja kyselläkseni.

    Kun mies eilen illalla soitti siitä siivous asiasta niin löin luurin korvaan, enkä enää vastannut, muka oli kiire töissä. Mies kuitenkin tälläkertaa ymmärsi vihjeen ja kotiin tultuani, se oli jättänyt menemättä sinne "kisastudioon" ja oli tiskannu (!!!) mutta ei imuroinu. Lupas tänään tehdä sen kun siinä vähän tirautin, mutta seuraan tilannetta. Tulihan siitä vähän parempi mieli, mutta korostan että tätä tapahtuu erittäin harvoin!

    Tiedän, ettei mun tarvis sietää tollasta äijää, ja tiedän, että mulla olis varaa parempaankin, mutta kun kaikki muu menee ihan täydellisesti. SUURI KIITOS kaikista neuvoista ja lisää otetaan vastaan kokemuksia!

    ps.lahja asia on ruvennut vaivaamaan erittäin paljon nyt kun sitä on ruvennut miettii.

    Ei se vaihtamalla parane! Eiköhän suurin osa oo samaa tavaraa vain eri paketisa! Täyellistä ihimistä ei ookaan, ei naista, eikä miestä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ansku kirjoitti:

Olen seurustellut mieheni kanssa nyt 3 vuotta, joista olemme asuneet yhdessä vajaan vuoden. Koko seurustelumme aikana en ole saanut mieheltäni yhtään lahjaa (syntymäpäivä/joulu/vuosipäivä)mutta sitä vastoin olen aina itse muistanut häntä tärkeinä päivinä. Muuten mies on kiltti ja rauhallinen.

Yhteen muutettuamme olen huomannut myös että mies on erittäin laiska aloittamaan kotitöitä oma-aloitteisesti. Hän kyllä tekee jos jotain pyytää (tosin usean pyyntökerran jälkeen), mikä taas ärsyttää minua, joka on tottunut asioiden tapahtuvan pikimmiten. Tämä aiheuttaa toisinaan riitoja, sillä itse haluan kodin olevan siisti, ja siivoilenkin (pyykin pesua, tiskausta..) melkein joka päivä (sillä en jaksa enään nalkuttaa ja kaikki jää minulle).

Muista asioista emme riitele kun edellä mainitsemistani.

Onko muuta vaihtoehtoa kuin ero? Riitelemme (tai minä riitelen) asiasta useita kertoja viikossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu