Elämä kaukosuhteen jälkeen

ItMustHaveBeenLove

Kaukosuhde päättyi reilun kymmenen kuukauden erossaolon jälkeen. Suhde kesti niin hyvin, että päätimme muuttaa samantien yhteen - niin käytännön kuin tunnesyistä. Mielestäni erossa olo meni hyvin, pidimme yhteyttä ahkerasti ja luottamustakin löytyi - ilman sitä ei tahdo päästä eteenpäin...

Nyt olen kuitenkin hämilläni, koska mustasukkaisuus nostaa päätään. Olen muutaman viikon pyörinyt yhteisessä asunnossamme, johon toinen on muuttanut jo aiemmin. Olen löytänyt tavaraoita järjestellessäni mm. kondomeja, joissa päiväykset ovat pitkälle vuoteen 2017. Tiedän, että toisella osapuolella on ollut tapana säilyttää lompakossaan yhtä kondomia, jonka olen ajatellut "jääneen" sinne, kun ei ole ollut käyttöä. Vielä viimeviikolla se oli siellä, mutta nyt ei (olin viikonlopun reissussa ja hän yksin kotona). Olenko tulossa vainoharhaiseksi? Onko hänellä kuitenkin joku seksisuhde toiseen vaikkei sitä myönnäkkään?

Olen kysynyt suoraan kondomeista sekä siitä, onko hänellä ollut erossa olomme aikana jonkun toisen/toisten kanssa seksiä. Vastaus on ollut kielteinen ja kondomienkin sanoi olevan ostettu monta vuotta sitten. Olemme käsittääkseni avoimia toisillemme ja olenkin tätä painottanut, koska ikäviä yllätyksiä menneisyydessä on ollut.

Luottaakko siis tässä kohtaa toisen sanaan, vai antaako epäilykselle valtaa? Vaikka kuinka yritän, en pysty vain hyväksymään asiaa ja antaa olla - meillähän on asiat ihan loistavasti muuten! Onko nykypäivänä ylipäätään olemassa suhteita, missä toinen ei petä selän takana joko vakikumppanin tai satunnaisen osapuolen kanssa? Olen kyynistymässä selkeästi, koska niin paljon kuulee juttuja, että parit eivät vain kykene olemaan seksin suhteen uskollisia toisilleen, vaikka suhde olisi muuten loistokunnossa.

Eikä meidänkään seksissä ole mitään vikaa. Sitä on lähes joka päivä ja ainakin itse koen sen olevan aivan parasta! Sen vuoksi myös ihmettelen, miksi toisella olisi kova hinku vieraisiin...

3

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhbvc

      Siis kondomi oli hävinnyt viikonlopun aikana jolloin olit poissa? Kysyitkö minne se joutui? Käytättekö te siis muuta ehkäisyä? Miksi hän olisi tuonut siinä tapauksessa asuntoonne kondomeja? Kyllä kai sille joku syy on.

      Minusta ei ole mitään syytä pitää kondomia lompakossa jos teillä on joku muu ehkäisy.

      Mielestäni et ole aiheetta mustasukkainen. Kannattaa pitää silmät auki, esim. miten käyttää kännykkää, meneekö toiseen huoneeseen puhumaan, onko facebook sinulta hyvin salattu eli et näe hänen kavereitaan jne.

      Itse luin exäni tekstiviestit ja kyllähän sieltä sekstareita löytyi. Oma vaistoni oli jo vuosia kertonut minulle jotain olevan pielessä, mutta mies käänsi aina että olen vain sairaalloisen mustasukkainen.

    • ItMustHaveBeenLove

      Tosiaan käytämme keskenämme muuta ehkäisyä - tai siis minä käytän, pillereitä...

      Sinänsä tuon voisin ymmärtää, että kondomit voisivat olla "vanhoja", koska itsekin löysin muuttokamoistani kauan sitten ostamiani kortsuja (tavarani olen pakannut ennen kuin lähdin ulkomaille ennen kaukosuhdetta). Mutta jotenkin päiväykset hämää, tai lähinnä se vuosi jolloin menee vanhaksi. Mutta näistähän jo kysyin - ei kuulemma ole ostettu muutaman vuoden sisään...

      Kadonneesta kondomista en kysynyt. Mutta viikonlopusta keskusteltiin pitkään. Ja kaikesta muustakin, koska tuntuu, että nyt pitkään erossa olon jälkeen kaikki asiat konkretisoituu ja kun muutimme vielä yhteenkin, asia on vakavoitunut huomattavasti entisestään... Olen aika herkillä kaiken suhteen, koska entisestä suhteestani jäi niin huono maku suuhun. Ja kyllä, tein silloin saman kuin sinä yhbvc. Huomasin kummallista käytöstä puhelimen kanssa, uusia menoja sekä lopulta ne tekstiviestit mitkä paljastivat kaiken... Sen takia olenkin kaiken tällaisen kanssa yliherkkä ja kehittelen päässäni helposti kaikenlaisia teorioita, mitä mikäkin tarkoittaa.

      Ehkä nyt vedän kuitenkin henkeä ja otan iisisti. Seurailen tilannetta ja katson mitä tuleman pitää. En enää jaksaisi kerätä kimpsuja ja kampsuja ja taas jälleen kerran aloittaa alusta yksin.

    • Ei vainoharhaista

      Voitko jotenkin kysyä suoraan siitä kadonneesta kondomista, että miksi oli hävinnyt lompakosta vkonlopun aikana?
      Tai oletko huomannut onko lompakkoon ilmestynyt uutta kondomia kadonneen tilalle? Se ainakin olisi erikoista, ei tietenkään automaattinen petoksen merkki, mutta jos lompakosta häviää ja ilmestyy kondomeja ilman että te niitä tarvitsette.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      167
      10651
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      90
      7515
    3. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7356
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      23
      7346
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      88
      5733
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      48
      5213
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      31
      4966
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      12
      4751
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      3
      2112
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      36
      1553
    Aihe