Mikä kappale?

Tuli mieleeni päivänä muutamana laulu jostain 70-luvulta. Miehen laulama. Kertoi Väinö-pojasta, jonka kohtalona oli vierailla useaan otteeseen Ruotsissa. Ensin ilmeisesti sotalapsena, nuorukaisena yu-maaottelua katsomassa ja viimein töihin siirtolaisena.

"Väinö, joka vasta oli neljän, sai hän tuolta puolen seljän, uuden Svea-perheen itselleen."

"Nuori hän jo oli, ei enää lapsi, maistui ruotsinlaivan snapsi, antoi voimaa huutokuoroiluun."

"... suuntana Malmö tai Göteborg..."

Päästäkää nyt hullu piinastaan ja kertokaa mikä biisi ja kuka esitti. :)
4229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

J Karjalaisen "Väinö". Taustalla laulaa myös yksi neekeri, nimeä en muista

Äänestä
  • Hakemani kappale on paaaaljon vanhempi. Karjalaisen Väinö on kyllä tuttu.

    Äänestä

"...ja kohta koko perhe svenska talar bra..."

Itsekin haluaisin tietää tän biisin nimen. Ei löytynyt Googlesrakaan.

Äänestä
  • Kivikasvojen Hoi laari lii. Löytyy You Tubesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


määemmuista kirjoitti:

Tuli mieleeni päivänä muutamana laulu jostain 70-luvulta. Miehen laulama. Kertoi Väinö-pojasta, jonka kohtalona oli vierailla useaan otteeseen Ruotsissa. Ensin ilmeisesti sotalapsena, nuorukaisena yu-maaottelua katsomassa ja viimein töihin siirtolaisena.

"Väinö, joka vasta oli neljän, sai hän tuolta puolen seljän, uuden Svea-perheen itselleen."

"Nuori hän jo oli, ei enää lapsi, maistui ruotsinlaivan snapsi, antoi voimaa huutokuoroiluun."

"... suuntana Malmö tai Göteborg..."

Päästäkää nyt hullu piinastaan ja kertokaa mikä biisi ja kuka esitti. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu