Vaikea suhde

Minulla ja miehelläni on ollut vaikeaa jo jonkin aikaa. Yhdessä olemme olleet 6 vuotta, tuosta ajasta yhdessä asuttu puolet. Olemme molemmat parikymppisiä.

Suurimmat ongelmat suhteessamme ovat mm;
- Mieheni jatkunut työttömyys (1½ vuotta, ei suostu harkitsemaan muita kuin oman alansa töitä vaikka niitä ei löydy)
- Minun kiinnostukseni seksiin on pikkuhiljaa laskenut, nykyään ei kiinnosta harrastaa seksiä koskaan
- Mieheni on riippuvainen tietokonepeleihin, ja saattaa pelata niitä koko päivän, jättäen välillä kotityöt tekemättä kun olen töissä
- Inhoan omaa työpaikkaani mutta vaihtoehtoja ei ole, en saa yhtä hyvää palkkaa mistään muualta ja pakkohan toisen meistä on töissä käydä, olen siis usein pahantuulinen, masentunut ja itkeskelen usein näiden vaikeuksein takia
- Miehelläni on myös taipumusta väkivaltaan, jos riitelemme hän tulee aivan kasvotusten kanssani ja rupeaa tönimään ja uhkailemaan, hän on myös paiskannut minut seinää vasten tai pitänyt minua maassa. Tästä on kyllä aikaa mutta sekin ettei riidelläkkään voi rakentavasti, ilman että miehellä kirjaimellisesti napsahtaa päässä, on hyvin uuvuttavaa.

Minulla ei myöskään ole juurikaan kavereita, ja mieheni vetää tämän kortin riidellessämme esiin usein, joka loukkaa minua syvästi. Mies välillä riidellessä alkaa puhua myös erosta. En usko että hän pystyisi jättämään minua, mutta ainainen erosta puhuminen raastaa mielenterveyttäni entisestään.
Ajatus eroamisesta sattuu aivan liikaa, mutta myös ajatus tällaisen suhteen jatkumisesta tuntuu pahalta. Välillä mietin itsetuhoisia ajatuksia keinona päästä pois tästä loukusta. En tiedä mitä tehdä.
8747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ajatus eroamisesta siis sattuu liikaa? Niin, se ajatus. Illuusio ihanasta rakastavasta miehestä.. Mutta eihän hän sellainen oikeasti olekkaan. Eihän?

Mies ei välitä sinun hyvinvoinnistasi sen vertaa, että menisi töihin ja jakaisi näin suhteesta vastuun. Sinä voisit sitten vaikka vaihtaa työpaikkaasi mieluisampaan, vaikkakin vähempipalkkaiseen.

Väkivaltaisuus riidellessä. Ei mahdollisuutta keskustella asioista kun toinen suuttuu. Ja kun suuttuu niin pahoinpitelee. Ja vääntää puukkoa haavassasi, jonka nimi on Yksinäisyys. Loukkaa sinua tahallaan sillä, että sinulla ei ole kavereita paljoa. Eli olet siis yksinäinen..jonka takia varmaan eroaminen tuntuukin vaikeammalta kun mitä onkaan.

Seksiä tuskin tekee mieli harrastaa tuollaisen ihmisen kanssa. Eikä sitä pidä harrastaa jos ei sitä halua.

Mutta kerronpa sinulle tuntematon ystäväni kuinka pääset onnellisempaan elämään kiinni. Ajatellaan, että sinulla on vain yksi elämä. Näinkö sen tosiaan haluat elää? Tai siis, ethän sinä elä. Sinä raukka vain olet. Huomaat kyllä kun elät, ja niin tekevät muutkin ;).

Kohta huomaat, että vuodet ovat kuluneet, lapset on hankittu miehen kanssa, joka ei ole sinulle saatika lapsille hyväksi..

Palaan aikaisempaan, siis miten pääsisit pahasta olostasi. Vain Sinä olet avain elämääsi. Sinä teet päätökset siitä, millaisena maailman ja elämäsi näet ja siitä millainen se todella on. Myöskin siitä millaiseksi sen saat muuttumaan. Voit valita. Ai miten ihanaa! Kuulitko? Voit valita!

Kun oikein tutkit sisintäsi tiedät kyllä mikä tai kuka on painolastisi, taakka kannettavana pienillä harteilla. Se mikä tai kuka se ikinä onkaan, poista se. Miten? Vain sinä tiedät vastauksen, mutta annan vinkin: Älä satuta itseäsi. Joku muu tekee sitä jo sinulle...

Äänestä

Kiitos sinulle ihanasta vastauksesta! Kohensit mielialaani :)

Tiedän kyllä ettei minun tarvitsisi elää näin, nuorihan minä vasta olen.
Entistä vaikeammaksi tilanteen tekee vain se, että tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni, en ole koskaan eronnut ja se kuulostaa miltei mahdottomalta ajatukselta että asuisin yksin, joutuisin "metsästämään" uutta miestä ja käymään treffeillä yms yms. Minua ei ole koskaan pyydetty ulos, yritetty iskeä baarissa tai sanottu kauniiksi, paitsi poikaystäväni jo seurustellessamme. Myös seksi on minulle aina ollut hieman arka asia, ajatus siitä että joutuisin nuo nolot ensimmäiset seksikerrat taas käymään läpi eri miehen kanssa ahdistaa suunnattomasti. Lisättäköön että minulla on itsetunto-ongelmia vartaloni ja peilikuvani kanssa. Tuntuu että vaihtoehtona on joko elää mieheni kanssa, tai lopun elämääni yksin.

Huomaan usein ajattelevani eroa myös hyvin "taloudellisesta" näkökulmasta.
Se että asuisin yksin, huolehtisin täysin kaikista kotitöistä, ruuanlaitosta, kahden koiran ulkoiluttamisesta ja töissäkäymisestä kuulostaa vain ihan liian paljolta yhdelle ihmiselle. Sekin lisättäköön että vaikka en vielä päässyt opiskelemaan, aion yrittää uudelleen ja opintotuilla ei oikeastaan eletä. Vaikka mieheni ei töissä olekaan hän kuitenkin saa tukia, ja paremmin taloudellisesti pärjään hänen kanssaan kuin yksin.

Mainittakoon vielä että miehelläni on ollut hieman vaikea elämä, ja hän myös välillä puhuu ettei kuulu tähän maailmaan ja olisi helpompi tappaa itsensä yms.
Pelkään siis että hän toteuttaisi itsemurhan jos hänet jättäisin, mikä olisi hyvin todennäköistä, hän on pariin otteseen meinannut itseään satuttaa mutta olen saanut hänet lopettamaan anelemalla anteeksipyyntöä. Terapiaan mieheni ei siis myöskään suostu menemään.

Tässä siis lisää ongelmia ja syitä miksei ero tuosta vain ole ratkaisu.
Eipä tässä oikeasti voi sanoa kuin että en tiedä mitä tehdä.

Äänestä
  • Älä metsästä liikaa miestä. Ei muitakaan naisia aina isketä suomessa. Mutta luota että tulee vastaan vielä.

    Äänestä

Ihan ensiksi: sä pystyt opiskelemaan samalla, kun teet töitä. Ammattikouluilla, ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on aikuisopiskelijalinjoja, joissa opiskelu tapahtuu iltaisin (n. 2 iltaa viikossa), viikonloppuisin (lauantai) ja pääosin myös etänä (netissä). Eli sitä sun ei kyllä tarvitse mun mielestä miettiä yhtään. Näin tekee MONET! Eli samalla siis opiskelet, ja samalla elätät itsesi oikein hyvin - normaaliin tyyliin.

Eroaminen tuntuu tuossa vaiheessa varmasti hankalalta ja vaikealta ja MAHDOTTOMALTA, mutta kyllä se silti kuule niin vain on, että joko teet sen, tai et. Se on niin "simppeliä", valitettavasti. Jos olet onneton, yksinäinen, surullinen, pelkäät kumppaniasi, yms - onko sun JÄRKEÄ jäädä siihen suhteeseen?! Mitä se sulle antaa?

Koska jättämällä nykyisen ikävän, huonon suhteesi, annat itsellesi mahdollisuuden tutustua uuteen ihmiseen, joka saattaakin haluta sinulle pelkkää parasta! Tahtoo huomioida sinua, rakastaa sinua, tukea sinua, olla hyvä sinulle. Mutta nyt, kun kitkuttelet nykyisessä onnettomassa suhteessasi, sabotoit oman tulevaisuutesi! Eli et anna itsellesi mahdollisuutta olla onnellinen!

Se on ikävää, että miehesi uhkailee itsemurhalla ja sellaisilla. Siis todella ikävää. Mutta noikin on sellaisia asioita, että et sä voi toisen vuoksi ainoastaan elää siinä suhteessa. Kyllä sun täytyy itsesi vuoksi siinä suhteessa myös olla. Se, että mies uhkaa itsemurhalla yms kertoo lisäksi myös siitä, että hän ei mielestäni arvosta sinua, sinun tunteitasi ja sinun onneasi ollenkaan. Tahtoo siis väkisin loukata sinua, saada sinut pelkäämään ja tehdä SINUSTA sen syyllisen. Mitä rakkautta tuo tuollainen edes on?! Hmmmm!

Kyllä sun täytyy vaan tehdä se ratkaisu, että lähdet. Et ehkä vielä pysty tekemään sitä, mutta jossain vaiheessa ehkä pystyt. Ei ole järkeä, että hukkaat elämäsi onnettomassa suhteessa... Sä elät vain kerran, ei ole järkeä tuhlata aikaa tuollaiseen.

Ja usko pois, nyt se treffailu tuntuu maailman vaikeimmalta asialta, mutta sitten kun pääsen uusien ihmisten & treffailun "makuun", siitä tulee tosi hauskaa ja kivaa. Ja jännittävää. Uusiin ihmisiin tutustuminen on aina kivaa, vaikka nyt se tuntuukin kaukaiselta asialta. Ja totta kai se nyt tuntuu kaukaiselta, koska elät vielä parisuhteessa!!

Mieti omaa parastasi. Et sä voi sun kumppania holhota ja hoitaa. Ei siitä elämästä tuu mitään.

Tsemppiä!

Äänestä

Mies voi hakea tukia itselleen, ei sinun palkkasi ole ainoa asia.

Oletko ajatellut jatko-opiskelua tai toista työpaikkaa? Mikä on sinun alasi ja kiinnostuksesi? Onko sairauslomaa haettu jos väsyt liikaa? Tai masennukseen mitään lääkettä. Keskusteluun apua?
Väkivalta... okei. Sitten suhde pitää lopettaa kokonaan. Uhkailu ja töniminen ei käy. Et voi pelastaa miestä tai muuttaa.

Riitely vie kaikkien voimat. Eroa. Hänellä naksahtaa, mikä on naisille äärimmäisen vaarallista. Pyydä vanhempiasi muuttamaan sinut pois heti sieltä. Kerro tilanne miehen käytöksestä.
Mies satuttaa myös henkisesti, se on väkivaltaa. Minkä sille voit jos ei kavereita ole, ei monilla muillakaan ole suomessa.
Mies uhkailee erolla, ja sehän saa päinvastaisen vaikutuksen aikaan, toinen roikkuu pahemmin hänessä. Se on luontainen reaktio naisilla.
Voisitko hakea terapeutin apua eroamiseen, jos et muuten pysty siihen. Väkivalta pahenee suhteissa ja suhde loppuu kuitenkin ikävä kyllä. Mies tuskin hakee itselleen apua ja että vielä muuttuisi, ei muutu.

Asu erillään edes. Mutta olisi parempi jos mies ei tietäisi uutta osoitettasi. Älä tee mitään itsellesi, takaan että aika auttaa asioita! Voit keskustella kriisikeskuksessa vaikka nimettömänä tai muualla, ja saada sitä kautta apua. Ei ole väärin erota, eikä myöntää että olet parhaasi yrittänyt, toisen pahin ongelma on väkivaltaisuus - ei työn puute. Ei ole väärin, että vaikkei halua luovuttaa, niin lähtee tällä kertaa pois. Itsetuntosi ei ole ehkä parhaimmillaan juuri nyt, mies on ehkä murskannut sitä ja siksi on vaikeaa lähteä. Pyydä vanhempasi hakemaan tosiaan.

Mies joka on väkivaltainen voi vaikka tappaa tai vammauttaa naisen. Ei kannata odotella naksahduksia. Eikä sääliä miestä nyt liikaa. Sun elämä on paljon tärkeämpi, ja sinä olet upea ihminen. Tosiaan jos mies oliskin vaan työtön peljaaja, ei siinä mitään, mutta se väkivaltaisuus (pienikin) on painava peruste erilleen menoon. Älä murehdi liikaa, kaikki menee hyvin lopulta, vaikka aluksi on vaikeaa nyt. Masennukseen saa myös lääkärin apua ja ahdistukseen.

Olen lähtenyt ikävien miesten luota monta kertaa. Viimeisin pahin, koska rakkaus jäi. Muiden kohdalla se loppui aikanaan, kun näki kauempaa tilanteen eri silmin. Kun lähtee pois, juttelee, voi nähdä ja saada erilaisia näkökulmia asiassa. Yksin pyörittää samoja juttuja. Terapeutti tai kriisityöntekijä voi tuoda sinullekin uusia näkökulmia, vastata kysymyksiin. Suomessa on paljon väkivaltaisia miehiä ikävä kyllä, poikasia osa vielä. Ei aikuisia. Parin vuoden päästä olet jo paljon viisaampi, ja tulevaisuus on hyvä sinulle.
Voit löytää vielä paremman miehen. Vaikka sinun silmissäsi hän näyttää parhaalta nyt ja kuvittelet ettei kukaan muu huolisi sinua. Väärä ajatus. Elämässä kohtaa lopulta uusia ihmisiä, kun malttaa antaa aikaa sille. Myös yksin on parempaa elämää kuin väkivallan pelossa ja riidan joka imee kaiken energian. Löydät muualta lopulta positiivisuutta ja hyvää. Anna aikaa itsellesi, lepää, ole kärsivällinen.

Älä kerro hänelle erosta etukäteen. Ettei puhu takaisin. Mene kauppaan yksin jonnekin tai lenkille, missä normaalisti käyt. Soita sieltä joku hakemaan sinut, samana iltana soita kriisipuhelimeen vaikka. Perheen ja ystävien kanssa haette tavarat joskus. Jos asunto on sinun, sen jälkeen mies on häädettävä jotenkin. Lukot vaihtoon. Ehkä asunnon myynti ja uusi muualta. Hae sairaslomaa, ja sen jälkeen uudelleen kokeile hommia. Hae lääkäriltä joku lääke, jos pahin masisaika tai ahdistus. Sure rauhassa asia eteenpäin.

Sä onnistut ja pystyt. Minä uskon sinuun. Elämä jatkuu tämänkin jälkeen. Ihmistuntemus kasvaa, etkä päädy enää väkivaltaisen miehen kanssa yhteen, kun on tarkkana.

Äänestä
  • Eikä sun tarvii yksin selvitä. Moni ihminen haluaa tukea sinua. Vaikka omaakin aikaa tarvii. Keskitä ajatuksia muuhun pahimpaan aikaa, tekemiseen. Tai lepäämiseen. Pohdintaa tulee muutenkin tehtyä.

    Äänestä

  • sekin.. kirjoitti:

    Eikä sun tarvii yksin selvitä. Moni ihminen haluaa tukea sinua. Vaikka omaakin aikaa tarvii. Keskitä ajatuksia muuhun pahimpaan aikaa, tekemiseen. Tai lepäämiseen. Pohdintaa tulee muutenkin tehtyä.

    Jos et millään aio lähteä, puhu kriisikeskuksessa asiasta. Tai kriisipuhelimeen. Ja hanki miehelle ja sinulle pariterapeutti, hän voi ohjata miestä eteenpäin myös avun saantiin. Mutta mies ei ehkä suostu edes pariterapeutille.
    Ja jos mies saisi apua, on mahdollista ettei se kaikkiin tehoa, ellei miehellä ole omaa halua. Miehet eivät yleensä muutu. Olisi aina liian epävarmaa jäädä odottamaan vuosiksi/kuukausiksi muuttuuko joku vai ei. Ja jos tulos on ei.
    Ja kun on kerran väkivaltainen, onko myöhemminkin. Ei olisi turvassa?

    Äänestä

Hei AP!
tekstisi oli lähestulkoon kuin olisin itse sen kirjoittanut..
minä edelleen samassa jamassa, kuinka sinun asioiden laita? olisi mukava kuulla, ja kenties vaihtaa ajatuksia muutenkin, vaikka s-postilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masentunut elämään kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on ollut vaikeaa jo jonkin aikaa. Yhdessä olemme olleet 6 vuotta, tuosta ajasta yhdessä asuttu puolet. Olemme molemmat parikymppisiä.

Suurimmat ongelmat suhteessamme ovat mm;
- Mieheni jatkunut työttömyys (1½ vuotta, ei suostu harkitsemaan muita kuin oman alansa töitä vaikka niitä ei löydy)
- Minun kiinnostukseni seksiin on pikkuhiljaa laskenut, nykyään ei kiinnosta harrastaa seksiä koskaan
- Mieheni on riippuvainen tietokonepeleihin, ja saattaa pelata niitä koko päivän, jättäen välillä kotityöt tekemättä kun olen töissä
- Inhoan omaa työpaikkaani mutta vaihtoehtoja ei ole, en saa yhtä hyvää palkkaa mistään muualta ja pakkohan toisen meistä on töissä käydä, olen siis usein pahantuulinen, masentunut ja itkeskelen usein näiden vaikeuksein takia
- Miehelläni on myös taipumusta väkivaltaan, jos riitelemme hän tulee aivan kasvotusten kanssani ja rupeaa tönimään ja uhkailemaan, hän on myös paiskannut minut seinää vasten tai pitänyt minua maassa. Tästä on kyllä aikaa mutta sekin ettei riidelläkkään voi rakentavasti, ilman että miehellä kirjaimellisesti napsahtaa päässä, on hyvin uuvuttavaa.

Minulla ei myöskään ole juurikaan kavereita, ja mieheni vetää tämän kortin riidellessämme esiin usein, joka loukkaa minua syvästi. Mies välillä riidellessä alkaa puhua myös erosta. En usko että hän pystyisi jättämään minua, mutta ainainen erosta puhuminen raastaa mielenterveyttäni entisestään.
Ajatus eroamisesta sattuu aivan liikaa, mutta myös ajatus tällaisen suhteen jatkumisesta tuntuu pahalta. Välillä mietin itsetuhoisia ajatuksia keinona päästä pois tästä loukusta. En tiedä mitä tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu