Veteraanit eivät ymmärrä suomalaisia uusnatseja.Vapaan maan puolesta kuoli lapsuudenystäviä ja koulukavereita, joita veteraanit muistelevat suurella kaipauksella. Vapautta ei taisteltu, jotta kiitospaitaiset mamuvihaajat saisivat olla vapaasti ahdasmielisiä.
– Se on vääränlaista vapauden arvostusta. Itsenäisyys voitettiin myös maahanmuuttajia varten, Kurkiala sanoo.
Suomileijonasta on veteraanin mukaan tullut yhden ihmisryhmän omittu symboli.
– Tässä käy pian niin kuin Ruotsissa, ettei isänmaallisia symboleita kehtaa käyttää, sillä ne kuuluvat vain ahdasmielisille, Kurkiala sanoo.
Molemmat veteraanit samaistuvat pikemminkin pakolaisiin kuin heidän vihaajiinsa.
– Heillä on ollut omat diktatuurinsa, joiden hirmuvaltaa he ovat joutuneet todistamaan. Tiedän perheen, joka järjesti juhlat sen vuoksi, että nuorin saa nyt äänestää Suomen kansalaisena.
– Se on vääränlaista vapauden arvostusta. Itsenäisyys voitettiin myös maahanmuuttajia varten, Kurkiala sanoo.
Suomileijonasta on veteraanin mukaan tullut yhden ihmisryhmän omittu symboli.
– Tässä käy pian niin kuin Ruotsissa, ettei isänmaallisia symboleita kehtaa käyttää, sillä ne kuuluvat vain ahdasmielisille, Kurkiala sanoo.
Molemmat veteraanit samaistuvat pikemminkin pakolaisiin kuin heidän vihaajiinsa.
– Heillä on ollut omat diktatuurinsa, joiden hirmuvaltaa he ovat joutuneet todistamaan. Tiedän perheen, joka järjesti juhlat sen vuoksi, että nuorin saa nyt äänestää Suomen kansalaisena.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Molemmat veteraanit"
No ei kovin kattava otanta.
Ja ihan yhdentekevää mitä jotkut satunnaiset veteraanit ovat asioista mieltä, uuden sukupolven valitettava velvollisuus on aina selvittää edeltävän sukupolven sotkut ja maksaa heidän virheistään.
Veteraanit, hävittyään ensin Hitlerin kanssa yhteistyössä aloittamansa jatkosodan ja menetettyään Karjalan, luovuttivat suomalaisen yhteiskunnan 1960-luvun lopulla marxilaisten käsiin ilman minkäänlaista vastarintaa, ja sen seurauksista saavat tämän päivän lapset ja nuoret kärsiä lukemattomin eri tavoin.
Niin, ja mitään "itsenäisyyttä" ei sodissa "voitettu", vaan päinvastoin MENETETTIIN suuri osa maasta.
Eli ihan turha yhdenkään käppänän esittää mitään pyhimystä tai marttyyria. Veteraanisukupolven lukemattomat virheet ovat hyvin pitkälti ajaneet Suomen tähän jamaan missä se nykyisin on. Löytyisipä jostain edes yksi veteraani joka tajuaisi pyytää tämän päivän suomalaislapsilta tekosiaan anteeksi. Vaan taitaa olla turha toivo.
Saisivat nuokin "sankarit" pakata laukkunsa ja muuttaa johonkin Ruotsin lukemattomista maahanmuuttajalähiöistä, siellä eivät kiitospaitaiset öykkärit häiritsisi heidän elämäänsä.
ollut kattava otanta, jutussa oli haastateltu vain kahta veteraania. Mutta epäilemättä he kaikki inhoavat uusnatseja, kukapa ei inhoaisi.
Muuten olen sitä mieltä, että Suomi on nykyään parempi maa kuin koskaan. Eli kyllä veteraaneille saa olla paljosta kiitollinen.
"Veteraanit, hävittyään ensin Hitlerin kanssa yhteistyössä aloittamansa jatkosodan ja menetettyään Karjalan, luovuttivat suomalaisen yhteiskunnan 1960-luvun lopulla marxilaisten käsiin ilman minkäänlaista vastarintaa, ja sen seurauksista saavat tämän päivän lapset ja nuoret kärsiä lukemattomin eri tavoin."
Sodasta palanneet hävinneet hiljaiset miehet vammautuivat psyykkisesti, häpesivät itseään ja olivat kykenemättömiä panemaan vastaan nuoremman sukupolven vallanhimoiselle röyhkeydelle ja kulttuurimarxilaisuudelle. Veteraanit antautuivat ensin vuonna 1944 ja sitten uudelleen 1960-luvulla.
eikös "kulttuurimarxilaisista" hourinut myös se Breivik joka lahtasi lapsia ja aikuisia Norjassa puolustaakseen Norjaa muslimeja vastaan? Kieltämättä sekavaa, mutta sellaistahan Breivikin "ajattelu" yleensäkin oli.
Breivik on yksittäistapaus, joka ei saanut ääntään kuuluville, ja teki väärin. Eikä kultuurimarxismista puhuminen ole mitään "hourailua", vaan ihan totista totta, ja ajankohtainen aihe. Jos pidät kulturis-marxismista puhumuista "hourailuna", niin et tiedä mitä kulturis-marxismi on.
se breivikin "asia" mahtoi olla? Joukkomurha? Se oli pelkkä typerä terroristi, eikä valitettavasti ainoa lajissaan.
muukalaiskammoisia rasisteja jotka yrittivät väkivalloin estää kansainvälisyyteen uskovien venäläisten maahanmuuton 1939-1944. Onneksi nykyinen nuori sukupolvi on sivistynyttä individualista väkeä, jotka osaavat kaikki noudattaa pilkulleen lastentarhoissa, kouluissa, yliopistolla ja joukkotiedotusvälineissä opetettua kansainvälisyyskasvatusta. Yhtäkään laukausta ei tarvitse enää ampua, sillä tänne ihanaan maailmankylään voivat tulla kaikki halutessaan asumaan ja oleskelemaan, vieläpä ilmaiseksi! Eikö olekin ihanaa ja edistyksellistä!
Miksi pilkkaat veteraaneja??????????????????????????????????? Oletko epäisänmaallinen???????????????????????????????????
Aivan, täyttä asiaa. Lukekaapa VIRRAT SUOMI JA ITSENÄSYYS tai KOULUTUSTA VIRROILLA KUSETUSTA niin näette kapitalismin ja vasemmistokommareitten kädenlyönnin tulokset. M.Koivisto, pirun ukko minkä aloitit katumustyölläsi. HÄPEÄ!
Mutta ei saa veteraaneja haukku, rivimiestä. EI HE sitä suursuomea halunneet jatkosodassa, korkeintaan vanhan rajan takaisin jos sitäkään. Eiköhän he vain rauhassa olisi olla halunneet, mutta mitäpä ökyporvari tekikään/tekeekään...
Veteraanit , aivan ne oikeat. Ei nämä pellet sivarit jotka suur ritarikunnan kotkan ym p.....n mitaleja itenäisyys (SETA:n) juhlissa toisillensa tyrkyttävät naama rasvaisessa hymyssä. Ne oikeat veteraanit, mitenkähän olisi ja mitenkä kävi jos ja kun rosvoretkeksi olisivt reissun julistaneet ja sanoneet etteipä mennä?
Eiköpä hiekkamontut olisi niskalaukaus vainaista ja ryhmäteloitetuista täyttyneet suursuomi himoisten toimesta. Että lakatkaa nyt vihdoinkin repimästä niitä turpianne v....n rantaruottalaiset ym sivari pellet ja tajutkaa sellainen asia että: ei ne äijjät sinne vapaaehtoisesti lähteneet suurimmalta osalta. Täällä olisivat kuulasta saaneet ja ikuisen häpeän ja mitä lienet maanpetturi raukka maineita lienet, suomen herrat tuon painostuksen kun hallitsee. Pakolla menivät. Edestä tullut kuti voi sentis aina mennä ohikin, takaa ei. Arvostakaa ja rakastakaa mitä nämä mosurimiehet tekivät, ilman sitä en minäkään tätä kirjoittelisi ja teillä rääväturvat ei olisi mitään sanavaltaa siinä maassa mikä tänne olisi tullut ja herrain toimesta ny taas tulossa on ja taas mosurin kustannuksella.