Kuulemma normaalia

Kuulin että vieras mies oli kourinut vaimoni persettä viikonloppuna ja vaimoni ei ollut reakoinut asiaan mitenkää estelevästi. Kysyimpä sitten vaimolta että eikös tuota ois voinu vaikka avarin läsäyttää. Se ei kuulemma ollut tarpeellista on kuulemma ihan tavallista että vieras mies koskee naisen takalistoa. Minusta tämä ei ole normaalia käytöstä. Kertokaahan naiset oma mielipiteenne asiasta.
26385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tai vaimo muutaman kerran tavannut aiemminkin kyseisen miehen.

Äänestä
  • Niin voi olla tuttukin. Jos olis ihastunut silloin ei haittaisi? Mutta kun on kuitenkin suhteessa.

    Äänestä

Minusta naisesi teki tyhmästi. Siis siinä että kertoi sinulle tapahtuneesta.

Äänestä
  • Pitääkö tästä päätellä, että miestäsi saa vieraat naiset käydä vapaasti kourimassa eikä asia haittaa sua?

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Pitääkö tästä päätellä, että miestäsi saa vieraat naiset käydä vapaasti kourimassa eikä asia haittaa sua?

    Tuosta ei pidä päätellä muuta kuin että ihan kaikkea ei tarvitse kertoa ellei tavoitteena ole nimenomaan vain pahoittaa toisen mieltä.

    Jos vieraat naiset kourivat miestäni ravintolassa niin en minä halua hänen sitä minulle kertovan.

    Äänestä

Se ei ole hyväksyttävää että vieras mies kourii toisten takamuksia seksistisesti bakteerisella tai viruksisella kädellään (ties vaikka olis vessassa käynyt käsiä pesemättä tai runk*) ja varsinkin jos nainen on suhteessa. Silloin voi sanoa siitä ja poistua. Varoa niitä paikkoja joissa sellaista tapahtuu. Tai kertoa ravintolan pitäjälle, jos se on hänen paikassaan tapahtunut. Naiset voivat odottaa arvostavaa, kunnioittavaa kohtelua. Ehkä nainen ei vaan tiedä että se ei ole normaalia, vaan että takana voi olla pahempia ajatuksia miehellä. Hänellä ei ole ehkä pahoista runk* miehistä kokemusta. Vaan tasa-arvosta. Tasa-arvo ei ole suomessa totta tällä hetkellä, on usea mies joka vaan käyttäisi reikää vihaten naisia ja häipyy. Ehkä mies oli kiltin ja komean näköinen, ja teki huumorilla eikä näyttänyt että oli sairaita aikeita (ei ollut). Kuitenkaan kenenkään ei pitäisi tarttua kysymättä, se voi olla seksiahdistelua pahimmassa tapauksessa.

Avari ei ole hyväksyttyä, siitä voi saada turpaan mieheltä jos mies ei ole normaali, tai saa pahoinpitelysyytteen pahimmassa vaihtoehdossa. Portsari voi repiä ulos jos riehuu. Itse tein joskus torjuvia liikkeitä huitomalla kun koin ahdistelua. Se oli turhauttavaa. Musiikki oli kovalla, ääni ei olisi kuulunut hyvin jos olis poliisia soittanut.

Vaimo määrää tavallaan omasta kehostaan itse. Hän voi sallia toisen lääpinnän. Mutta koska olette parisuhteessa, voit päättää oletko naisen kanssa joka hyväksyy täysin miesten räpläävät kädet persuksissa. Ehkä hän ei vaan jaksanut puuttua asiaan väsyneenä, on vaikea odottaa aktiivisuutta, ja varsinkin jos ei ehdi puuttua.

Ratkaisuksi ehdotan: että selität tarkemmin hänelle aiheesta. Ja hän selittää omia tarkoitusperiään. Tai jos mies oli hirveän komea, vaikeahan sitä on estellä? :) Mutta eihän hän sen kanssa ole yhdessä vaan sun kanssa. Huoli on turhaa. Ja puhukaa onko suomi todella niin tasa-arvoinen kuin hän kuvittelee? Onko persepuristus alistava ele? Vai epäkunnioittava? Ja milloin se on leikillinen? Mistä sen näkee ulkopuolisessa miehessä?

Jos joku minua tulee puristamaan, saa tulta ja tappuraa. Mikäli ehdin. Komean miehen tapauksessa ihmettelisin missä on käytöstavat. Ja onko jatkossa niitä

Äänestä

Ihan perseestä tuollainen vaimo, joka ei tee selväksi kourijoille että tuo ei käy.

Potkaisisin pihalle moisen lumpun.

Äänestä

Siis enhän minä sitä vaimoltani kuullut, vaan eräältä tutulta joka oli sattunut olemaan samassa paikassa. Sain viestin seyraavana päivänä.

Äänestä
  • Eihän tossa muuta kun että sanot vaimolle että se ei vaan käy sun kanssas ja jos hän ei osaa sanoa miehille ei, niin silloin sä et voi luottaa häneen. Ja muutenkin kannattaa vähän tylyttää muijaa ja sanoa että "pidätsä mua ihan pellenä kun luulet että tollanen menee läpi?"

    Äänestä

  • Tuttu otti asiakseen lähettää viestin: "Vieras mies kouri naisesi persettä eilen baarissa"? Miksi hän sen teki, mikä on hänen motiivinsa?

    Olen itse hyvin tarkka reviiristäni eikä yksikään vieras mies kouri minua mistään (tosin avaria en ole koskaan tarvinnut, kaikille on riittänyt jämäkkä ei ja käden siirtäminen syrjään - en suosittele kenellekään väkivallan käytäämistä), mutta minulla on oma "linjaukseni", muilla naisilla omansa. Missään ei ole annettu yhtä ainoaa oikeaa käyttäytymissääntöä näihin tilanteisiin.

    Äänestä

Ei tietenkään ole normaalia käytöstä! Jos mua tulis joku kourimaan, taputtelemaan tmv tosta noin vaan niin ihan varmasti reagoisin! Jos en nyt väkivaltaiseksi rupeis niin ainakin sanallisesti tekisin hyvinkin painokkaasti selväksi, etten moista käytöstä hyväksy. Ja minä en ole edes varattu, mutta en silti tuollaista käytöstä hyväksy. Koskemiseen pitää olla lupa,,,ei ennen.

Äänestä

Riippuu tilanteesta, mutta kyllä mä lähinnä hankkiudun hiljaa etäämmälle, jos joku käy iholle. Yleensä sellainen henkilö haluaa huomiota, mutta ei saa sitä multa. Väkivalta ei tule kyseeseen. Ei mun peffani niin kallisarvoinen ole, että sen takia pitäis ketään ryhtyä läiskimään.

Äänestä

Mullakin oli puolisona nainen, jota hänen pitkäaikainen "ystävä" mies puristeli.
Ei he ole olleet muuta kuin "hyviä ystäviä" keskenään, tyttöni kommentti oli mulle, kyllä hyvät ystävät saa kapakoissa halailla ja toisiinsa nojailla.
Tää naiseni oli jo elämää nähnyt ja ties kuin monen muunkin intiimeissäkin halauksissa ollut, joten aattelin hetken asiaa, ja annoin asian olla, mutta tein kuitenkin omat johtopäätökseni.

Noin puolen vuoden päästä ajautui seuraamme hiprakassa taas joku hänen entinen kaveri puolisoineen, he olivat vaan kuulemma "liikkuneet samoissa porukoissa" vuosia sitten, mutta kuitenkin pari tuli jopa kuokkavieraaksi sen illan juhliimme.
Tuo pari tuppas seuraamme ja ukko tanssitti puolisoani, tosin myöhemmin pahoitteli ettei edes huomannut multa lupaa kysyä.
Kaveri tuli sit puolen vuoden päästä taas puolisonsa kanssa saman pöydän ääreen, eivät ees tervehtineet, eikä vastanneet tervehdykseeni, mutta tuo mies ja tyttöseni keskenään vaivihkaa salaa nyökkäsivät >>> tein taas omia johtopäätöksiä

Kyllä se on niin että jos nainen sietää moista käytöstä, sitä kyllä saa ja se on myös hänen miehensä siedettävä - - - - minä en sietänyt ja hankin toisen naisen jota muut ei ainakaan oo nähteni puristelleet ja lääppineet, mutta mistäänhän ei voi olla varma.
Teille naiset joilla ei oo käyttäytymissäännöt mitenkään selvät ja sallitte kaikenlaisen lääppimisen ja puristelun, pysykää sinkkuina, koska ehkä kaipaattekin kaikenlaisia epämääräisiä lähentelyitä ja saatte niistä ilmeisesti jotain henkistä hyvää ainakin.
Kyllähän se varmaan tota on että niitä kourijoita ja lääppijöitä riittää, mutta se miten nainen niihin suhtautuu on se mikä tuo esiin naisen luonteen.
Kouri vaan äläkä reagoi, se parantaa ehkä naisen itsetuntoa ja lisää kourimista, siitähän tulee vapaasti kourittavaa kamaa koska muutkin sitä haluaa, reagoi niin oot nainen jota aletaan pitämään muunakin, kuin kourimiskohteena.
Onhan meissä miehissä se vika, että olemme valmiita kourimaan, siat kourii julkisesti, karjut köyrii salaisesti

Äänestä

Kuuleppas, sinä idioottimieheni. Mun persettä ei ole kukaan "kourinut" eikä "lääppinyt". Jos "ryhmähalauksessa" joku laskee kätensä toisen hanurille, siinä ei mun mielestä ole mitään seksuaalista. Sä ilmeisesti näet vaan joka puolella valehtelua, pettämistä ja kaikki, vaikka vain päivää sanoisit, on sun mielestä seksuaalista. Hoitoon sun pitäs mennä. Alkaa olla semmoisia satuja sun juttus, ett huh...
Ja ompa mielenkiintoista, että sä väität mun tuntevan, kenties henkilökohtaisesti, miehen, joka sattuu olemaan lempparibändin laulaja :) Fanikuvien ottaminen ja juttelu keikan jälkeen, julkisella paikalla, sehän se vasta seksuaalista onkin =D Ja kaikkein kummallisinta on se, että paikalla olleet eivät ole nähneet mitään sellaista, mitä sä väität tapahtuneen...Sanoisinko, että sulla on kummallisia kavereita, jos sulle tuolla tavalla valehdellaan.
En muuten minäkään hyväksy, että kukaan kourii...Kummallista vaan, että olisi pitänyt reagoida johonkin, mitä ei ole edes tapahtunut...
Varoituksen sana kaikille naisille: Sairaan mustasukkaisesta miehestä kannattaa pysyä kaukana!!!

Äänestä

Minulla on raja joita ei ylitetä.
Missään tapauksessa en hyväksy, aivan varmasti palaute seuraisi jossain muodossa!
Mielestäni naiset jotka hyväksyvät kähmimisen, ovat halpoja.

Äänestä

Miksi en saisi olla sitä mieltä, että jos on mun kanssa naimisissa niin se perse kuuluu mulle ja siihen ei muilla ole asiaa koskea? Oli se kosketus sitten millainen hyvänsä tarkoituksella tehty.

Äänestä
  • Ja empä ole väittänyt sinun ketään tuntevan. Ja sinähän sanoit ettei sitä ole kukaan voinut nähdä. Syytit omaa kaveriasi jolle olit asiasta sanonut lavertelusta, kun ei sitä voinut kukaan nähdä... No olipas kuitenkin nähnyt.

    Äänestä

  • Ei, se ei kuulu sinulle. Toista ihmistä tai hänen ruumistaan ei voi omistaa. Voit esittää parisuhteessanne rajoja, mutta naimisissa olo ei tee sinusta omistajaa.

    Äänestä

  • 2+7 kirjoitti:

    Ei, se ei kuulu sinulle. Toista ihmistä tai hänen ruumistaan ei voi omistaa. Voit esittää parisuhteessanne rajoja, mutta naimisissa olo ei tee sinusta omistajaa.

    "hänen ruumistaan ei voi omistaa. Voit esittää parisuhteessanne rajoja,"

    Onko tuossa joku käytännön ero?

    Äänestä

Voi nainen sen noinkin kokea, että on normaalia, tarkoittaen tavallista. Tytöt oppivat jo viimeistään yläasteella siihen, että joku on aina perseessä kiinni, eivätkä opettajat paljosta puheesta huolimatta näihin systemaattisesti puutu.

Naisesi ei ole kovin tiedostava, yhteiskunnalliseen viitekehykseen asioita palauttava, vaan hyväksynee maailman asiat ja ilmiöt sen kummemmin niitä miettimättä. Toinen vaihtoehto olisi tehdä poliisille ilmoitus seksuaalisesta häirinnästä, kun takapuoleen käydään luvatta kiinni :)

Äänestä

"Ei, se ei kuulu sinulle. Toista ihmistä tai hänen ruumistaan ei voi omistaa. Voit esittää parisuhteessanne rajoja, mutta naimisissa olo ei tee sinusta omistajaa."

Myönnetään huonot sanavalinnat...

Äänestä

"Ei, se ei kuulu sinulle. Toista ihmistä tai hänen ruumistaan ei voi omistaa. Voit esittää parisuhteessanne rajoja, mutta naimisissa olo ei tee sinusta omistajaa."

Myönnetään huonot sanavalinnat.

Äänestä

No en tiedä, itse inhoan perseenlääppijöitä mutta esim.baarissa isossa ihmismassassa en läheskään aina tiedä kuka kourija on. Joten en oikein voi ketään myöskään "tuomita". Jos lääppijä on selkeästi joku tietty ääliö, sanon tai näytän kansainvälistä merkkiä.
Ei se sun naises vika ole, jos joku käy kourimaan...ja toiset (itsekin ennen) menee niin lukkoon, etteivät osaa reagoida asiaan millään lailla. Jos taas naisesi itsekin kouri ja suuteloi, saadaan asiaan toinen aspekti.

Äänestä

Ei se satunnainen puristus ja siihen reagoimattomuus oo mikään suuri numero josta isoa ohjelmanumeroa enää yhteiselämässä kannattaa tehdä.
Jos puristelija on selvillä, kuuluu naisen siihen kielteisin tavoin reagoida, jos ei oo sit semmonen nainen, joka saa siitä puristelusta omat kiksinsä. Reagoimalla nainen tuo julki oman asemansa naismaailmassa ja puristelijalle selviää myös, ettei hän kuulu miesjoukon miehekkäimpiin yksilöihin kuin ainoastaan omasta mielestään.
Jos nainen pitää puristelua vieraiden miesten luonnollisena toimenpiteenä, hän on joko ilmeisesti käynyt vain "Räkälä" tyyppisisä ravintoloissa, jonne hän lienee kuuluukin, mielummin sinkkuna sittenkin sinne

Äänestä

Tottakai se on ihan normaalia että vieras mies kourii naisen takapuolta. Kas kun se on ihan luonnollista miehelle katsella pornoa netistä ja flirttailla tuntemattomille, onko se nyt ihme jos tulee pientä jatkumoa harrastukselle. Naisetkin alkavat ymmärtämään pelin hengen kun te miehet sitä aikanne toitotatte. Ole ylpeä siitä että naisellasi on hyvä takapuoli, ei se kourimalla kulu. Et kai ole tiukkapipo?

Äänestä

Kouriminen ja läpäytys hyvässä hengessä ovat kylläkin kaksi eri asiaa. Aloittajan mielenmaisema kuulostaa ahtaalta, hän on tehnyt kärpäsestä härkäsen. Itse olen tottunut takamukseen läpsäyksiin, mummelit duunissa osoittavat välillä hellyyttä.

Kyllä minäkin saatan läpsäyttää hyvännäköistä pojan peppua, eikä siinä tarvitse olla mitään sen kummempaa taka-ajatusta. Pojan täytyy tietysti olla tuttu tyyppi. Jos jonkun maailma kaatuu tällaiseen asiaan, niin oisko aika pohtia oman elämänsä ja maailmansa perustuksia tarkkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettii1 kirjoitti:

Kuulin että vieras mies oli kourinut vaimoni persettä viikonloppuna ja vaimoni ei ollut reakoinut asiaan mitenkää estelevästi. Kysyimpä sitten vaimolta että eikös tuota ois voinu vaikka avarin läsäyttää. Se ei kuulemma ollut tarpeellista on kuulemma ihan tavallista että vieras mies koskee naisen takalistoa. Minusta tämä ei ole normaalia käytöstä. Kertokaahan naiset oma mielipiteenne asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu