on kulunut jo kuukausia, ehkä neljä. En ole paljon elämääni löytänyt sisältöä sen jälkeen. Olin niin hirmu rakastunut, kun erosin poikaystävästäni keväällä. Olimme seurustelleet noin kolme vuotta ja takana oli hirmu raskas kevät. Paljon epävarmuutta ja ahdistusta ja tietenkin kasa riitoja. Ei me osattu olla kilttejä toisillemme, eikä se tilanne olisi varmaan siitä mihinkään muuttunut, vaikka oltaisiin päästy pahimman yli. Luutavasti riidat olisivat alkaneet jossain vaiheessa taas uudelleen, mutta minä silti uskoin ja rakastin.
Nyt olen hirmu yksinäinen. En tiedä mikä on oikein, mikä väärin. Ystävät sanoo, että pitäisi olla hetken yksikseen ja oppia nauttimaan yksinäisyydestä, mutta minusta ei tunnu siltä. Kaipaan vaan niin hirveästi lämpöä ja yhteenkuulumisen tunnetta.
En minä enää usein itke entisen rakkaani perään, mutta itken tyhjyyden tunnetta. Tiedän hänenkin olevan yksinäinen. Hän kertoi sen minulle, mutta tiedän myös ettei hän halua takaisin siihen samaan raskaaseen suhteeseen. On ironista huomata miten samanlaisia olemme, miten samoja tunteita käymme läpi ja huomata että kaipaamme toistemme hymyileviä kasvoja ja silti tiedostaa, ettei entiseen voi palata. Liikaa on satutettu ja rikottu toistemme sydämet. Minä halusin asettua, saada varmuuden siitä, että ollaan aina yhdessä, vaikka samalla mietin mitä muuta elämä voisi olla. Ruoho kun näyttää aina vähän vihreämmältä aidan toisella puolella. Hän halusi jotain muuta.. Ei edes itse tiennyt mitä.
Mutta nyt ollaan tässä. Ihan ystävinä. Olen antanut anteeksi, vaikka hän oli minua kohtaan hirmu kylmä eron jälkeen. Kyllä minä siitä joskus hänelle vielä huomautan, kun aika on siihen valmis.
Yritän löytää uudelleen iloa ja halua elämääni. Syksy masentaa, mutta menen eteenpäin. En tiedä oliko eromme oikea ratkaisu, minä en sitä päättänyt, mutta ei kai ihminen voi silmät ummessakaan kulkea. Vaikka kuinka rakastaa, ei se aina riitä. Joskus halut ja toiveet menee ristiin ja syntyy ongelmia. Ei osaa antaa periksi ja pyytää anteeksi, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kyllä meidän suhde nyt toimisi, ihan eri tavalla, kun osaa arvostaa toista ja tietää mitä voi menettää. Asiat on puhuttu halki, mutta tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi. Se on surullista, kun ei vaan pysty huoleettomasti enää asioihin suhtautumaan. Minulla on ikävä, kun olen yksin.
Nyt olen hirmu yksinäinen. En tiedä mikä on oikein, mikä väärin. Ystävät sanoo, että pitäisi olla hetken yksikseen ja oppia nauttimaan yksinäisyydestä, mutta minusta ei tunnu siltä. Kaipaan vaan niin hirveästi lämpöä ja yhteenkuulumisen tunnetta.
En minä enää usein itke entisen rakkaani perään, mutta itken tyhjyyden tunnetta. Tiedän hänenkin olevan yksinäinen. Hän kertoi sen minulle, mutta tiedän myös ettei hän halua takaisin siihen samaan raskaaseen suhteeseen. On ironista huomata miten samanlaisia olemme, miten samoja tunteita käymme läpi ja huomata että kaipaamme toistemme hymyileviä kasvoja ja silti tiedostaa, ettei entiseen voi palata. Liikaa on satutettu ja rikottu toistemme sydämet. Minä halusin asettua, saada varmuuden siitä, että ollaan aina yhdessä, vaikka samalla mietin mitä muuta elämä voisi olla. Ruoho kun näyttää aina vähän vihreämmältä aidan toisella puolella. Hän halusi jotain muuta.. Ei edes itse tiennyt mitä.
Mutta nyt ollaan tässä. Ihan ystävinä. Olen antanut anteeksi, vaikka hän oli minua kohtaan hirmu kylmä eron jälkeen. Kyllä minä siitä joskus hänelle vielä huomautan, kun aika on siihen valmis.
Yritän löytää uudelleen iloa ja halua elämääni. Syksy masentaa, mutta menen eteenpäin. En tiedä oliko eromme oikea ratkaisu, minä en sitä päättänyt, mutta ei kai ihminen voi silmät ummessakaan kulkea. Vaikka kuinka rakastaa, ei se aina riitä. Joskus halut ja toiveet menee ristiin ja syntyy ongelmia. Ei osaa antaa periksi ja pyytää anteeksi, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kyllä meidän suhde nyt toimisi, ihan eri tavalla, kun osaa arvostaa toista ja tietää mitä voi menettää. Asiat on puhuttu halki, mutta tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi. Se on surullista, kun ei vaan pysty huoleettomasti enää asioihin suhtautumaan. Minulla on ikävä, kun olen yksin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen aika samassa tilanteessa oman poikaystäväni kanssa. Hän etsii jotain, mutta ei tiedä mitä, eikä hän ole varma loppujen lopuksi pitääkö meidän erota. Olen muutaman kerran lähtenyt pois hetkeksi (vanhempien luokse ym) mutta palannut takaisin juttelemaan. Hänellä on ikävä ja ei tiedä mitä haluaa. Luulin tietäväni alussa... itkettiin yhdessä sylikkäin...
Halusin jatkaa mutta välillä tuntuu että en jaksa enää jos sattuu taas. Ja se sattu niin paljon.
Alunperin juttu lähti siitä, että oltaisko me onnellisempia erillämme. Hän otti sen puheeksi.
Kun olin pois tuntui suru ja ikävä musertavalta. Ja helpotti kun nähtiin ja oltiin yhdessä juteltiin ja pelleiltiin. Kunnes muistin että missä tilanteessa ollaan.
Kumpikaan ei halua tehdä sitä päätöstä. Lopullisesti.
Me asutaan edelleen yhdessä mutta koko aika on odotus päällä. Joskus on hetkiä kuin silloin ennen.
Pelkään että mulle käy samalla tavalla kuin teille. Vielä ei ole mitään peruttamatonta tapahtunut, toisin kuin teillä. En voi käsittää sitä tunnetta joka mahtaa olla kun molemmat haluaisi olla yhdessä muttei pysty...
Mulla on kaikki sympatiat sun puolella :) Jaksamista ja iloisia hetkiä, toivott. sulla menee pian paremmin. jos sulla on jotain neuvoja mulle niin innolla odotan :)
neuvoja sinulle.
Minä en tiedä mistäteidän ongelmat johtuu, mutta tuo lause "oltaisko me onnellisempia erillämme" on niin tuttu. Ihan samoja sanoja on käytetty meillä. Kummaa. Meillä oli paljon väärinymmärryksiä suhteessa. Minä olisin halunut puhua rakkaudesta ja yhteisestä kodista, lapsista ja tulevaisuudesta, mutta mun entiseni ei ollut ehkä ihan samalla sitoutumisen tasolla, varsinkin kun meillä oli muutenkin niin stressaavaa yhdessä. Silloin nainen haluaa kuulla että häntä rakastetaan ja mies haluaa enemmän omaa tilaa. Kannattaa lukea oikeasti joku parisuhde opas, joku hauska, ei liian vakava, eikä niitä kannata ottaa kirjaimellisesti, mutta te saattaisitte ymmärtää toisianne paremmin.
Toivon teille kaikkea hyvää ja voin sanoa, että yksinäisyys on yksi kamalemmista asioista, varsinkin jos rakastaa.
mutta mieleen tuli vain, että ex-poikaystäväsi on eron jälkeen ollut kylmä, koska ei ole uskaltanut olla "lämminkään", että pysyisitte päätöksessänne. Se on ehkä ollut hänen tapansa päästä kauemmaksi. Olen ainakin itse huomannut turvautuvani kylmyyteen, kun asiat eivät tunnu enää olevan hallussa eikä ole 100% varma omista päätöksistään.
Tsemppiä sinulle tilanteesi kestämiseen ja läpi pääsemiseen. Voi ola, että ette pysty edes ystäviä olemaan, että pääsisitte aivan irti toisistanne... valmistaudu siihenkin.
on aika lyhyt aika erosta toipumiseen varsinkin jos itse olisi halunnut jatkaa suhteessa.
Kertomastasi päätellen mies on vakaasti tullut siihen tulokseen, ettei hän kuitenkaan kokenut omia tunteitaan riittävän vahvoiksi sinua kohtaan, jotta hän voisi uskoa suhteenne toimivan pitemmällä aikavälillä.
Hänen kylmä suhtautuminen sinuun nykyisin, johtunee varmaankin siitä, ettei hän halua sinun elättelevän toiveita suhteenne uudelleen lämpenemisesksi, uskon hänen pitävän sinusta edelleen kuten ennenkin, mutta kuten sanottu ei kuitenkaan parisuhteen edellyttmällä tavalla.
Sitä vain joskus tietää, ettei parisuhteesta tule mitään vaikka toinen kivalta tuntuukin.
En tiedä onko sinulla vastaavia kokemuksia aiemmilta ajoilta, jossa sinä olet joutunut lyömään jarrua suhteen kehittymiselle, kun sinusta on tuntunut, ettei sinun tunnetasosi tunnu riittävävän parisuhteeseen.
Tällöin ymmärrät, ettei kannata syyttää ketään tilanteesta, eikä se ole liioin kenenkään vika, jotain vain puuttui.
Tälläinen tilanne on hyvin yleistä parisuhteiden muodostumisvaiheessa, joten usein joutuu moneen kertaan pettymään, ennen kun se oikea osuu kohdalle.
Uskon myös ,että kaipaat enemmän parisuhteen tuomaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kuin itse kumppania.
Sen takia on hyvä olla yksikseen vähän aikaa, ettei liian heppoisin perustein pyri uuteen suhteeseen, vain tyhjyyttä täyttääksesi, jolloin sen epäonnistumisriski on huomattavasti suurempi, kuin silloin, kun voit aloittaa puhtaalta pöydältä.
Luulen myös sinun päässeen pahimmasta jo yli ja voit hiljalleen katsoa mielummin eteenpäin ja jättää vanhan taakse, sitä kuitenkin unohtamatta, sillä elämiseen kuuluu myös ikäviä kokemuksia, joista voi oppia jotain hyödyllistä jatkossa.
Älä anna syksyn masentaa, se on vain lyhyt jakso vuodesta ja takuuvarmasti aurinko voittaa taas keväällä pimeyden, samoin sinunkin elämäsi kääntyy valoisammaksi aikanaan, kunhan annat sille mahdollisuuden.
Ei hän minua kohtaan enää kylmä ole.. Mutta totta, tiedän että kylmyys johtui siitä, ettei hän halunut elättää toiveita suhteen jatkumisesta. Kyllä minä elättelin. Nyt yritän joka päivä jankuttaa mielessäni itselleni, ettei se olisi toiminut. On tietenkin inhottavaa huomata, että itse olisin ollut niin heikko, että olisin heti sortunut yrittämään TAAS uudelleen ja toinen pystyi pysymään päätöksessään. Mutta luultavasti hänen tunteensa eivät olleet enää loppuvaiheessa niin voimakkaat kuin minun. Minulla oli enemmän toivoa ja uskoa tulevaisuutta kohden..
Sitä minä en tiedä miksi tunteet haaleni. Ehkä vain yleisestä pahasta olosta johtuen, ahdistuksen ja riitojen voimasta tuntui hänestä kai helpommalta luovuttaa kuin yrittää aina vain väkisin olla onnellinen.
En kyllä minäkään onnellinen ollut ja kerroin sen hänelle. Hän ei koskaan kertonut minulle olevansa onneton, enkä minä nähnyt kuin oman pahan oloni..
ja todennäköisesti lähelle totuutta olet asiat mielessäsi kuitenkin pyöritellyt, joten olet oikealla tiellä. Se on sinällään jo hieno juttu, josta on hyvä jatkaa eteenpäin.
Sinun tunteesi laimeneminen johtuu varmaankin juuri siitä, että olet hyväksynyt sen, ettei kaverin tunnetaso olisi riittänyt toimivaan suhteeseen.
Uskon sinun ymmärtävän myös sen tosiasian, että vaikka hänen tunnetasosa ei aivan riittänyt, niin olemassa on paljon miehiä, joiden tunnetasonsa sinuakohtaan tulisi riittämään, mikäli he tuntisivat sinut.
Samalla huomaisit myös mikäli sinä tuntisit heidät, niin sinun tunnetasosi ei riittäisi suurimman osan kanssa, tosin se yksikin riittää ja sen löytyminen on joskus hankalaa.
Mielestäni ei kannata yrittää pohtia miksi toisen tunnetaso ei riitäkkään vaikka oma tunnetaso riittäisi, sillä vaikka sille olisikin joku selitys, se pätee vain tämän henkilön kohdalla, jollekin toiselle se ei merkitse mitään negatiivistä ja joku saattaa pitää sitä hyvänä ominaisuutena.
Vaikutat todella sellaiselta parisuhdeihmiseltä, jolta parisuhde onnistuu hienosti kunhan löytyy sopiva kumppani siihen. Minusta tuntuu siltä, että sinä löydät sen kumppanin varmasti.
No niin nyt ollaan sitten virallisesti erottu ja kaikki on ohi. Lähes 4 vuotta ehdimme olla yhdessä. Haluaisin vihata, jotta ei sattuisi niin paljon mutta en pysty koska taidan vieläkin rakastaa.
jos mulle käy niin kuin sinulle (luultavasti) tulee kyllä olemaan todella vaikeata. Jään yksin tyhjään kaksioon muistojeni kanssa. Tiedän että ajan myötä helpottaa mutta kun pystyisi selviämään näistä muutamasta viikosta kun tulee eteen muutto ja joudutaan viel sitä ennen asumaan yhdessä. En haluaisi nähdä nytten häntä jonkin aikaa että pääsisin pahimman yli, mutta on pakko.
Nyt nukkumaan tyhjään ja kylmään sänkyyn...
En olisi toivonut teille käyvän noin. En voi kun itkeä, koska se muistuttaa omasta pahasta olosta niin paljon! Mekin jouduimme asumaan yhdessä vielä kuukauden eron jälkeen. Se oli ihan hirveää. MInä itkin päivät ja tarvitsin koko ajan ystäviäni ja entiseni alkoi hulluna urheilla ja liikkua uusien ihmisten, lähinnä tyttöjen kanssa. Hän ei halunut enää nähdä minua, eikä olla kanssani tekemisissä. Se tuntui tosi pahalle.
Aina oltiin jaettu kaikki ajatukset ja yhtäkkiä toinen ei halunut edes kertoa missä oli!
Voi kun minä osaisin sinua lohduttaa, mutta tiedän, että mikään lohtu ei tunnu riittävän. Jopa aika tuntuu lohduttomalta. Tunteet haalenee ja elämä vaan jatkuu, mutta sekään ei aina tunnu hyvälle.
Minä näin entiseni nyt viikonloppuna hyvin pitkästä aikaa. Oli ihana jutella, meillä oli hauskaa, mutta nyt olen paljon surullisempi kuin ennen tapaamista. Kyllä hän minua kaipaa, sen näki selvästi, mutta tuskin niin paljon, että minun kannattaisi hänelle ikävääni ilmaista. Raukka varmaan pelästyisi taas ja alkaisi uudelleen kylmäksi. En minä elättele toiveita uudesta alusta, se olisi liian kipeää, mutta minulla on vain niin hirveä ikävä niitä yhteisiä juttuja. Sitä kun voi puhua jollekin, joka ymmärtää täysin ja jonka kanssa on niin helppo olla ja nauraa.
Jos haluat kirjoittaa minulle ihan oikeasti, voit laittaa postia osoitteeseen [email protected]
Luin kirjoituksesi ja on kuin omasta elämästäni.
Ehdittiin olla yhdessä kahdeksan vuotta, ja nyt kaikki "vihdoin" on ohitse. Niin usein ennen mietin miten onnellinen olen kun olen löytänyt ihmisen, joka oikeasti rakastaa mua kaikkine vikoineni. Tunsin itseni maailman kauneimmaksi naiseksi.Kaipaan yhteistä hassuttelua ja meidän juttuja; niitä hymyileviä kasvoja ja läheisyyttä, pitkiä keskusteluja kaikista aiheista.
Nyt onni on viety minulta pois. Sen on vienyt pois ihminen joka merkitsi minulle kaikkea. Molemmissa on vikaa ja toista on mahdoton vihata kun päätös oli periaatteessa oikea ja ihailen että toisella oli selkärankaa siihen. Itse olisin mielelläni ollut vielä vähän aikaa "onnellinen". Enää en ole onnellinen, kaikki päivät on kamalia, kaikki uudet tuttavuudet henkisesti jossain valovuosien päässä. Tunnen olevani mustassa aukossa.
Odottelen että aika parantaa haavat. Haluaisin että ei enää tarvitsisi kärsiä, mutta ehkä pari vuottakin pitäisi antaa ainakin itselleen. Olla siis ihan itsensä kanssa, niin kuin exäkin haluaa olla. Taidan seurata siis esimerkkiänsä.
Voimia sulle, ajattelin vaan jakaa surua. Ei se lähde kuin suremalla.