Missä sotatoimessa olisit tahtonut olla mukana?

Minä olisin tahtonut olla operaatio Barbarossan alussa, kesästä aina syksyyn saakka, sitten Ranskaan. Oli varmaan todella hieno kampanja, miljoonia vankeja, valtava maa-alue valloitettiin!
57293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Operaatio Bagrationissa jolloin armeijaryhmä Mitte murskattiin.
Vaikka ajamassa niitä Studebakereita.

Äänestä

Kiväärimiehenä brittiarmeijassa Sommen taistelun ekana hyökkäyspäivänä. Harvemmin moista pääsee kokemaan.

Jos tuo ei onnistu niin Verdun tai Passchendaele kelpaa myös.

Äänestä
  • My Lain kylä,Vietnam 16.8.1968

    Kostohyökkäys My Lain kylään FNL:n voiton jälkeen. Amerikkalainen tehokkuus pääsi oikeuksiinsa. Nopea tehokas ja taloudellinen ja pelotusvaikutus on historiallista luokkaa

    Sotilaat eivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja 16. maaliskuuta, vaikka he olivat varautuneet suurhyökkäykseen. Sotilaat tappoivat satoja siviilejä, suurin osa heistä oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin. Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504 kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä, uhrien iät vaihtelevat 82 vuodesta aina yhteen ikävuoteen asti.

    Äänestä

  • Lapin sodassa teurastamassa saastaisia ja petollisia ali-ihmisiä, sekä polttamassa heidän ulosteen tahrimia kaupunkejaan, ja muutenkin miinoittamassa tuota soista ja haisevaa itäisen Euroopan periferiaa.

    Äänestä

Joo komppaan, olis päässyt matkustelemaan...

Äänestä

Suomessa heinäkuussa 1941 kun lähdettiin ottamaan omamme takaisin korkojen kera. Siinä mentiin eikä meinattu, iivanat sai kunnolla turpiinsa.

Äänestä
  • Suomalaiset oli Barbarossassa vaan polkemassa Kannaksen miinoja. Generalpaln Ost:n mukaan oli jatkossa varattu paikat härkävaunuissa Uralin taakse rodulle sopivaan maastoon.

    Äänestä

Olisi varmaan ollut ihan jees vähän ampua venäläisiä talvisodassa.

Äänestä
  • Talvisodan 105 kunnian päivää, niihin olisin minäkin tahtonut osallistua. Sotasaaliina saadulla Emma-pikakiväärillä ampuisin vihollisia läjäpäin.

    Äänestä

  • Suksi luistaa kirjoitti:

    Talvisodan 105 kunnian päivää, niihin olisin minäkin tahtonut osallistua. Sotasaaliina saadulla Emma-pikakiväärillä ampuisin vihollisia läjäpäin.

    Minä olisin tahtonut olla mukana kun italialaiset valtasivat abessiniaa :-)

    Äänestä

  • Mukavampi olisi ollut ampua punikkeja sisällissodassa.

    Äänestä

Pohjois-Italian miehitykseen 1943. Pulleaa latinalaista persettä paksuilla huulilla niin paljon kuin heppi kestää.

Äänestä

Lapsellista tuo sinun touhusi. Mitä sen väliä missä taistelusa kaatuu tai menettää jalkansa tai näkönsä.

Äänestä
  • El Alameinin taistelussa brittien 8. armeijassa laittamassa Rommelille luuta kurkkuun. Erämään kettu laitettiin rautoihin!

    Äänestä

  • Mukavan lämmintä kirjoitti:

    El Alameinin taistelussa brittien 8. armeijassa laittamassa Rommelille luuta kurkkuun. Erämään kettu laitettiin rautoihin!

    Siellä kaatui ja haavottui yli 12 000 brittiarmeijan sotilasta. Siihenkö joukkoon olisi pyrkimässä?

    Äänestä

  • tätäkö haluaisit? kirjoitti:

    Siellä kaatui ja haavottui yli 12 000 brittiarmeijan sotilasta. Siihenkö joukkoon olisi pyrkimässä?

    enemmän. Akselin kokonaistapiot olivat 25 000 ja lisäksi sotavankeina 30 000. Saksalaisia jäi vangeiksiI YLI 10 000 MIESTÄ, JOUKOSSA YHDEKSÄN KENRAALIA.

    Rommel pakeni 10 000 miehen ja sadan panssarin kanssa.

    Äänestä

  • Sakuja meni vielä kirjoitti:

    enemmän. Akselin kokonaistapiot olivat 25 000 ja lisäksi sotavankeina 30 000. Saksalaisia jäi vangeiksiI YLI 10 000 MIESTÄ, JOUKOSSA YHDEKSÄN KENRAALIA.

    Rommel pakeni 10 000 miehen ja sadan panssarin kanssa.

    Aika pieni tappio 2. M-sodan mittakaavasssa. Olihan briti siihen mennessä jo rähjännyt 3 v, että ihmekös tuo jos yhden huonosti huolletun porukan voittaa. Porukan, jossa suurin osa oli makaroonimaasta, buaah. En sinuna paljon viittisi uhota.

    Äänestä

Voihan holkerin hiihto housut tätä juttujen tasoa...korkkareita lukevien onanisti poikien

Äänestä

No en missään.

Äänestä

Mikkelissä panemassa Mannerheimiä persereikään ja pitkään!

Äänestä

Itse olisin todella paljon halunnut olla aikoinaan seuraamassa tuta erästä kuuluisaa oikeudenkäyntiä joka käytiin Helsingin säätytalossa 15.11.1945-21.2.1946

Äänestä
  • esiintyy nyt juristina. Minne se gradu unohtui?

    Äänestä

  • Jaha!! Tarkkispoika kirjoitti:

    esiintyy nyt juristina. Minne se gradu unohtui?

    Ja sinä se nyt kumminkin esiinnyt edelleen tämän palstan pellenä.::))

    Äänestä

  • vituttaako?? kirjoitti:

    Ja sinä se nyt kumminkin esiinnyt edelleen tämän palstan pellenä.::))

    tarkkispoika, joka jää aina kiinni typeryyksitä ja valeista.

    Kerrohan nyt, miten peruskoulun kesken jättänyt voi tehdä gradua tai esiintyä juristina?

    Äänestä

  • Pelle on kyllä kirjoitti:

    tarkkispoika, joka jää aina kiinni typeryyksitä ja valeista.

    Kerrohan nyt, miten peruskoulun kesken jättänyt voi tehdä gradua tai esiintyä juristina?

    PALSTAPELLE.

    Taitaa olla sulla palstapelle maanisvaihe päällä kun et edes omia kirjoituksias tunnista. Kurkkaappa sinne omiin housuihisi onko siellä vetelän tavaran joukossa niitä sun kaipaamia munia. Tuskinpa vaan. Olisikohan äitisi purrut ne pois heti nähdessään, kun olisi halunnut tyttären eikä vammaista ääliötä. Eipä vaan auttanut sekään

    Äänestä

  • Pelle on kyllä kirjoitti:

    tarkkispoika, joka jää aina kiinni typeryyksitä ja valeista.

    Kerrohan nyt, miten peruskoulun kesken jättänyt voi tehdä gradua tai esiintyä juristina?

    Leponex purkki persauksissa.

    Äänestä

Ehkä se olisi ollut riemukasta, kun de Gaulle ajoi avovaunussa Pariisiin toisen maailmansodan loppuvaiheissa.

Äänestä

Olisin tahtonut olla läsnä kun Nurnbergin oikeudenkäynnin jälkeen natsikonnat hirtettiin. He jos ketkä ansaitsivat kuolemanrangaistuksen ja teloituksen.

Äänestä
  • syylliset Moskovassa jäivät tuomitsematta. Liitossahan ne sodan aloittivat.

    Äänestä

,ukit,i8ouk
21.7.2013 11:57
0
Sulje
Mikkelissä panemassa Mannerheimiä persereikään ja pitkään!

Äänestä

Ja ruoka oli vähissä, sai luontevasti laihdutuskuurin.

Äänestä

Meinaatko että saattaa olla jopa kivaakin saada palavaa Napalmia päälleen kunhan on vain oikeassa sotatoimessa. Luet lapsi kuule ihan liikaa Korkkareita.

Äänestä

Adjutanttina tai sotilaspalvelijana. Koppalakkeja, nahkasaappaita ja ratsupiiskoja. Kuumat jatkosodan kesäyöt...aahh..

Äänestä

Olisin ollut koko sodan ajan Tanskassa saksalaisissa miehitysjoukoissa. Syönyt niitä maanmainioita voileipiä, erinomaista olutta sekä tietysti paneskellut tanskalaishuoria. Viisi vuotta pelkkää hupia, vähän toista kuin joku itä-rintama missä on talvella paukkupakkaset ja kesällä helvetillinen kuumuus. Niin ja ryssä yrittää ampua hengiltä, ei kivaa.

Äänestä

Huhti-toukokuussa 1945 valloittamassa Berlliniä. Monen vuoden sotimisen jälkeen vihdoin ja viimein natsipedon päämajassa, tuon julman ja kavalan viholllsen pääkaupungissa. Olisimme kulkeneet läpi hävitetyn Neuvostoliiton. Nähneet natsien hirvittävät julmuudet. Nyt oli vihdoin tilinteon hetki, varmasti todella hieno tunne kun punalippu nousi Berliinin ylle.

Äänestä
  • oli varmaan se, kun pääsi oikein luvan kansa ryöstämään ja raiskaamaan. Sitähän oli jo paljon harjoteltukin Puolassa ja Ukrainassa.

    Äänestä

  • Hieno tunne kirjoitti:

    oli varmaan se, kun pääsi oikein luvan kansa ryöstämään ja raiskaamaan. Sitähän oli jo paljon harjoteltukin Puolassa ja Ukrainassa.

    Hieno tunne voi kertoa montako neuvostosiviiliä natsiroistot murhasivat? Kerro samalla moniko puna-armeijan sotilas kuoli natsien vankileireillä nälkää ja tauteihin? Olisiko puna-armeijan pitänyt kiittää natsikansaa kaikesta tuosta?

    Äänestä

Kannaksen halki juoksussa, olisin minä poika pinkonut lujemmin kuin muut, penikseni kovettuu jo kun ajattenkin hurmijoitunutta menoani.

Äänestä
  • vain karkurit ja muut maanpetturit. Siihen joukkoon olisit kyllä sopinut.

    Miehet taistelivat ja torjuivat hyökkäyksen. Siinä joukossa kelpasi olla mukana.

    Äänestä

Pariisin vapautuksen panojuhlissa.

Äänestä

Cambrain taistelu, Marraskuu 1917.

Ensimmäinen TODELLINEN "panssaritaistelu" koko maailmassa.

Britit loivat siellä pohjan paitsi voitolleen ensimmäisessä maailmansodassa, myös mallin kaikkiin tuleviin 1900-luvun konflikteihin, liikkuvaan sodankäyntiin ja salamasotaan.

Ennen Cambraita tankit olivat leluja, tukiaseita joiden hyödyllisyys oli sitä luokkaa, että tuotanto uhattiin lopettaa Britanniassa. Cambrain jälkeen yksikään merkittävä valtio ei kuvittele armeijaansa ilman niitä.

Äänestä

Minä olisin halunnut olla kanssasi Stalingradissa. Yhdessä olisimme rohkeina herrasmiehinä nauttineet nälästä, vilusta, täistä ja rotista. Olisimme kuunnelleet kun Stalinin urut soittavat oopperoita. Olisimme saaneet lämpöä toistemme läheisyydestä ja olleet ylpeitä arjalaisuudestamme.

Äänestä
  • Vain ne ketkä eivät ole sotaa kokeneet voivat haluta sotaan, sanoi eräskin filosofi.

    Minä en haluaisi kokea yhtäkään sotilasoperaatiota, ja mikäli olisi pakko, se olisi varmaan Tannenbergin taistelu sakujen paidoissa. Siellä sai Rennekampf ryssä turpaansa naurettavin lukemin

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Vain ne ketkä eivät ole sotaa kokeneet voivat haluta sotaan, sanoi eräskin filosofi.

    Minä en haluaisi kokea yhtäkään sotilasoperaatiota, ja mikäli olisi pakko, se olisi varmaan Tannenbergin taistelu sakujen paidoissa. Siellä sai Rennekampf ryssä turpaansa naurettavin lukemin

    "Vain ne ketkä eivät ole sotaa kokeneet..."

    Winston Churchill - 4 Sotaa, kolme etulinjassa.
    Adolf Hitler - Ensimmäisen maailmansodan korpraali, haavoittui kaasuiskussa.
    Marsalkka Mannerheim - 6 sotaa, osassa aivan eturinatamassa alempana upseerina.
    Lukuisat amerikkalaiset ensimmäisen maailmansodan veteraanit ilmoittautuivat vapaaehtoiseksi toiseen, vaikka heillä oli vapautus jo ikänsä puolesta.
    Pari ehti taistella jopa Koreassa ja Vietnamissakin.

    Filosofillasi on pää pensaissa, kyllä sodan kokeneet sotaan lähtevät.

    Äänestä

  • MarkIVrulez kirjoitti:

    Vain velvollisuudesta. Ne, ketkä haluavat sotaa sodan vuoksi, ovat sairaita.

    Äänestä

  • MarkIVrulez kirjoitti:

    "Vain ne ketkä eivät ole sotaa kokeneet..."

    Winston Churchill - 4 Sotaa, kolme etulinjassa.
    Adolf Hitler - Ensimmäisen maailmansodan korpraali, haavoittui kaasuiskussa.
    Marsalkka Mannerheim - 6 sotaa, osassa aivan eturinatamassa alempana upseerina.
    Lukuisat amerikkalaiset ensimmäisen maailmansodan veteraanit ilmoittautuivat vapaaehtoiseksi toiseen, vaikka heillä oli vapautus jo ikänsä puolesta.
    Pari ehti taistella jopa Koreassa ja Vietnamissakin.

    Filosofillasi on pää pensaissa, kyllä sodan kokeneet sotaan lähtevät.

    "Filosofillasi on pää pensaissa, kyllä sodan kokeneet sotaan lähtevät. "

    LaDilla on taas noita pikkupojan pumpulihattaraisia vaaleanpunaisia päiväunia. Kyllähän Suomessakin oli tavattoman paljon tavallisia miehiä, jotka ihastuivat sotatyöhön niin paljon että tie vei sisällissodan kautta Aunukseen ja Viroon ja sen jälkeen vaikkapa Ranskan muukalaislegioonaan sotimaan Afrikkaan, mistä sitten talvi- ja jatkosotaan. Monilla riitti intoa värväytyä vielä jatkosodankin jälkeen suurvaltojen sotajoukkoihin, näistä tunnetuimpana lienee Törni.

    Palkkasotilaan ammatti on varmasti vanhin miehen ammatti ja sillä on vankka kannattajakuntansa nykypäivänäkin: mm. Norjassa nousi oikein kohukin pari vuotta sitten kun paikalliset Afganistanin veteraanit kehtasivat julkisesti hehkuttaa kuinka siistiä sotiminen oikeasti onkaan! Britanniassa sotilaat kertovat fiiliksissään miten hienot adresävärit taistelu antaakaan ja USA:ssa sotilaat värväytyvät jatkuvasti uusille mageille sotatuureille, vaikka siviilimaailmassa odottaisi collegeopinnot ja perheet.

    Sota voi olla todella siisti juttu, jos sen vaan osaa oikein ottaa. Parhaiten ei sotaa se käy se, joka tekee niin velvollisuudentunnosta vaan se, joka oikeasti tykkää siitä mitä tekee!

    Äänestä

  • näin todellakin kirjoitti:

    Sota vetää puoleensa Eicken ja Dirlewngerin kaltaisia pervoja.

    väärin. Sodasta nauttiva ei ole hyvä siinä. Törni ei sotaa ihannoinut, vaan jäi sotilaselämään riippuvaiseksi, eikä sopeutunut siviilielämään uudelleen. TÄMÄ on syy miksi veteraanit haluavat takaisin sotatantereelle, he eivät kestä tavallisen elämän "tylsyyttä", sota kun tappaa mielikuvituksen. Esimerkiksi Häyhä sanoi uransa jälkeen että yhdestäkään laukauksesta hän ei nauttinut. Onnistumisen mielihyvää toki oli.

    Äänestä

Valko-Venäjällä kesällä 1941 pallopäitä ampumassa.

Äänestä

Las Navas de Tolosan taistelussa 1212 ajamassa musulmaaneja ja muita rättipäitä Espanjasta mereen. Siinä sai saraseeni kyytiä ja Espanja vapautui islamin vallasta.

Äänestä

Heydrichin, Kuben ja Wäckerlen murhista johtuvissa kostoiskuissa. Eickehan kaatui normaalisti. Balkanista en tiedä.

Äänestä

11095-099 Jerusalemin vapautustaistelussa kahlaamassa saraseenihurmehessa nilkkoja myöten.

Äänestä

Mikkelissä panemassa Mannerheimiä persereikään ja pitkään!

Äänestä

Normandian maihinnousussa 1944 Eisenhowerin esikunnassa seuraamassa kuinka suuroperaatio etenee hetkihetkeltä.

Äänestä

Tapettiin miljoonia ihmisiä. IHANAA !

Äänestä

Miinanraivaajajoukoissa polkupoikana

Äänestä

Olen aina halunnut kokea alternatiivisen version jossa saksalaisena hyökät'än Venäjään, pommitettaisiin Moskova ja sitä myötä lyötäisi Venäjä kumoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tätä mieltä kirjoitti:

Minä olisin tahtonut olla operaatio Barbarossan alussa, kesästä aina syksyyn saakka, sitten Ranskaan. Oli varmaan todella hieno kampanja, miljoonia vankeja, valtava maa-alue valloitettiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu