Suomen helluntailaistenkin puhujavieraana ollut maailmanlaajuisesti tunnettu julistaja David Pawson opettaa uudestisyntymisestä seuraavasti.
Pawsonin mielestä "normaaliin kristilliseen syntymään" kuuluu 4 elementtiä:
1. Katuminen
2. Usko Jeesukseen Kristukseen
3. Tuleminen kastetuksi Herran nimeen
4. Pyhän Hengen saaminen
Millainen sitten on Pawsonin mielestä "ei-normaali kristillinen syntymä"?
Siihen hän ei esitä tarkkaa määritelmää, mutta se näyttää käyvän ilmi siitä kun hän esittää itsensä esimerkkinä tuollaisesta "ei-normaalista kristillisestä syntymästä". Ajallisesti hyvin pitkäkestoinen syntyminen ei ole normaalia, ei myöskään hengellisessä mielessä eli hyvin pitkäkestoinen hengellinen syntymä on "ei-normaali kristillinen syntymä"!
"On vältettävä pitkittynyttä ja kivuliasta synnytystä jos mahdollista. Omassa uskonelämässäni kului 17 vuotta, jotta sain kaiken sen, - mikä minun olisi pitänyt saada kun käännyin." (David Pawson: Normaali hengellinen syntymä, video-opetus, osa 1)
"Kun sanoin, että uudestisyntymiseni kesti 17 vuotta tarkoitan, että minulta vei 17 vuotta näiden neljän asian saamiseen." (David Pawson: Normaali hengellinen syntymä, video-opetus, osa 5)
Pawson kertoo kääntyneensä, tulleensa Jeesukseen Kristukseen uskovaksi v. 1947, mutta tuosta vuodesta vasta 17 vuoden päästä eli vuodesta 1964 lähtien olleensa uudestisyntynyt. Uskoontulohetkestään (v. 1947) hänellä kesti 17 vuotta uudestisyntyä! Todella pitkä syntyminen!
Pawsonin mukaan selvästikään tuollainen pitkittynyt uudestisyntyminen ei kuitenkaan ole "normaali kristillinen syntymä".
Pawsonin mielestä "normaaliin kristilliseen syntymään" kuuluu 4 elementtiä:
1. Katuminen
2. Usko Jeesukseen Kristukseen
3. Tuleminen kastetuksi Herran nimeen
4. Pyhän Hengen saaminen
Millainen sitten on Pawsonin mielestä "ei-normaali kristillinen syntymä"?
Siihen hän ei esitä tarkkaa määritelmää, mutta se näyttää käyvän ilmi siitä kun hän esittää itsensä esimerkkinä tuollaisesta "ei-normaalista kristillisestä syntymästä". Ajallisesti hyvin pitkäkestoinen syntyminen ei ole normaalia, ei myöskään hengellisessä mielessä eli hyvin pitkäkestoinen hengellinen syntymä on "ei-normaali kristillinen syntymä"!
"On vältettävä pitkittynyttä ja kivuliasta synnytystä jos mahdollista. Omassa uskonelämässäni kului 17 vuotta, jotta sain kaiken sen, - mikä minun olisi pitänyt saada kun käännyin." (David Pawson: Normaali hengellinen syntymä, video-opetus, osa 1)
"Kun sanoin, että uudestisyntymiseni kesti 17 vuotta tarkoitan, että minulta vei 17 vuotta näiden neljän asian saamiseen." (David Pawson: Normaali hengellinen syntymä, video-opetus, osa 5)
Pawson kertoo kääntyneensä, tulleensa Jeesukseen Kristukseen uskovaksi v. 1947, mutta tuosta vuodesta vasta 17 vuoden päästä eli vuodesta 1964 lähtien olleensa uudestisyntynyt. Uskoontulohetkestään (v. 1947) hänellä kesti 17 vuotta uudestisyntyä! Todella pitkä syntyminen!
Pawsonin mukaan selvästikään tuollainen pitkittynyt uudestisyntyminen ei kuitenkaan ole "normaali kristillinen syntymä".
Vastaukset 97
Vanhimmat
Pawsonin opetuksesta uudestisyntymisestä levitellään harhaanjohtavia käsityksiä. Esimerkiksi tällaista ajatusta levitellään:
"Käsittääkseni Pawson ei väitä, että joku ei ole syntynyt Jumalan lapseksi, jos häntä ei ole kastettu vedessä."
Siis nykyään keskellämme voisi elää ihmisiä, joita voisimme totuudenmukaisesti pitää jo uudesti syntyneinä Jumalan lapsina vaikka he olisivat vielä Herran nimeen kastamattomia, näin muka Pawsonin mukaan!? - Tuollainen on virheellinen käsitys Pawsonin uudestisyntymis-opetuksesta.
Oletko jo todella uskoontullut Jeesukseen Kristukseen, mutta et vielä tilassa uudestisyntynyt Jumalan lapsi?
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulo/uskossa-mutta-ei-viela-uudestisyntynyt
"Nämä ovat neljä aihealuetta, joita käsittelen näillä luennoilla. Yhdessä ne muodostavat UT:n uudestisyntymisen käsitteen." (David Pawson: Normaali hengellinen syntymä, video-opetus, osa 1)
Huomaa Pawsonin mukaan yhdessä nuo neljä! Ei siis esimerkiksi näin:
(1) Toisinaan pelkästään usko Jeesukseen Kristukseen muodostaa uudestisyntymisen käsitteen.
>>Huomaa Pawsonin mukaan yhdessä nuo neljä! Ei siis esimerkiksi näin:
(1) Toisinaan pelkästään usko Jeesukseen Kristukseen muodostaa uudestisyntymisen käsitteen.>>
Puhumattakaan sellaista, että Pawson ajattelisi näin:
(2) Toisinaan pelkästään tuleminen kastetuksi Herran nimeen muodostaa uudestisyntymisen käsitteen.
Ei Pawsonin mukaan pelkkä Herran nimeen kastetuksi tuleminen ole uudestisyntyminen!
Eihän Raamatun mukaan Jeesus sanonut tilanteessa (Mark. 16:15-):
" ... saarnatkaa evankeliumia ... Joka kastetaan, se pelastuu ... ".
Ei Apostolien teot 2:38 tarkoita vesikastetta. "Odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä." Se oli sitä.
Kyllä Apostolien teot 2:38 ja sen mukaisesti Pawson kehoittavat upotuskasteelle. Ihan konkreettiseen.
No nyt sinä puhut palturia Apt. 2:38. Pietari siinä kehotti ihmiset vesikasteelle.
Petri Paavola opettanut, että ei Apt. 2:38 tarkoita vedessä kastetta. Ymmärrän sen.samoin eikä tarkoita Mark. evank. 16:16 kaan vettä.
-- Petri Paavola opettanut, että ei Apt. 2:38 tarkoita vedessä kastetta.
Kyllä on rajua harhaoppia!
Onko isoP ja Petri Paavola sama henkilö?
Pawson on väärässä, jos ei pidä pitkittynyttä syntymistä normaalina. Ensin on kehityskin, vaikka monet väittävät syntyneensä ilman kehitystä. Hengellinen uudestisyntyminen ei tapahdu hetkessä, vaikka toisin näiltä palstoilta saakin lukea!
Pawsonilla kyllä kesti tavallista pidempään kehitysvaiheessa. Mistä lie johtui?
Onko Apostolien teot -kirjassa kuvattu montakin tuollaista Pawsonin kokeman tapaista uudestisyntymistä? Siis uudestisyntymistä, jossa ensin uskoon Jeesukseen Kristukseen tuleminen ja siitä vasta monen vuoden (vaikkapa 17 vuoden niinkuin Pawsonilla) päästä lopulta tilaan uudestisyntynnyt? Ei taida löytyä yhtäkään. Joten tuollainen pitkittynyt syntyminen uudesti ei ole Raamatun mukaan katsoen "normaali kristillinen syntymä". Apostolien teot -kirjassa kerrotaan esimerkiksi helluntaina (Apt. 2) monen uudestisyntymättömän ihmisen tulleen herätykseen ja samana päivänä tuosta herätykseen tulleista noin 3000 oli jo uudestisyntynyt. Tuossakaan tilanteessa syntyminen uudesti ei kestänyt vuosia, ei edes päiviä!
JEV238, ei Raamatussa kerrota noiden kolmentuhannen sielun uudestisyntyneen kääntymisen yhteydessä. Heidän kerrotaan jääneen apostolien, eli uudestisyntyneiden opetukseen. Nuo kolmetuhtatta tulivat kääntymisen jälkeen Jeesuksen opetuslapsiksi. He alkoivat ottaa hiljaisuudessa vastaan Jumalan Sanaa apostoleilta, joiden kautta Jumala todisti ihmeillä ja merkeillä olemassa olonsa.
Varmasti noista kolmestatuhannesta moni kasvoi Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta lihallisesta hengelliseksi ja syntyi uudeksi luomukseksi.
Jeesus käski uskovaisten kastaa kaikki ihmiset uuden liiton jäseniksi, eli Jeesuksen opetuslapsiksi. Hän lupasi olla noiden kastajien kanssa maailman loppuun saakka. Mutta silloin kastajien piti täyttää koko lähetyskäsky, eli piti kastaa ja OPETTAA.
JEV238, itselläni kului Herraan, eli evankeliumiin Uuden Testamentin kautta tutustumisessa muutama vuosi ennen uudestisyntymistä. Jouduin nimittäin kääntymään kaikissa niissä asioissa, jotka estivät puhdasta suhdetta Jumalaan. Alkuaikoina en edes käsittänyt olevani syntinen, vaan luulin olevan sellaisenani kelvollinen Jumalan asunnoksi. Mitä pidemmälle opin Herraa tuntemaan, sitä suuremmaksi kasvoi synti sisälläni siten, että aloin käsittää olevani syntinen. Olin luullut, että ihminen, joka ei riko käskyjä tekemällä niitä vastaan, on jo pelastunut. Niin ei ollut. Sain käsittää, että jopa pahan ajatteleminen itsestä ja lähimmäisistä on tekosynti, joka estää ihmisen yhteyden Jumalaan puhtaana morsiamena.
Sain tehdä syvältä parannuksen. Sain alkaa luottamaan Jumalan voimaan. Sain uskoa Jeesuksen opetukset ja siitä seurasi uudestisyntyminen. Aikaa tuosta on kulunut paljon, mutta usko on pysynyt raikkaana ja tuoreena. Jumalan valtakunnan Herra, on Jeesus Kristus. Tässä valtakunnassa murhe pakenee, ahdistukella ei ole otetta ja masennus ei kykene Jumalan Hengen täyttämään astiaan tulemaan.
Hyvin kevytmielisesti uskosta opetetaan näillä palstoilla. Uskovaiset, jotka ovat jääneet matkalle ja jopa ohittaneet ahtaan portin, valittavat masennuksista ja ahdistuksista ja kertovat olevansa syntisiä. He eivät käsitä, että parannus on jäänyt heillä tekemättä ja he eivät ole päässeet ahtaasta portista Jumalan valtakunaan, joka on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Missä vaiheessa tahansa ihminen täällä kastetaankin, on hän saava Jumalan LUPAUKSEN Pyhän Hengen lahjasta täyttymään. Kaste sen tekee. Kaste uuden liiton Herraan, eli Jeesuksen opetuslapseuteen. Siis, JUMALAN LUPAUS on VOIMASSA, mutta ikävä kyllä monen kohdalla se lupaus ei tule koskaan toteutumaan. Paljon ihmisiä käytetään, tai käy kasteella, mutta harvat ottavat Jumalan Sanan hiljaisuudessa vastaan. Joka ei ota Jumalan Sanaa vastaan, ei voi syntyä uudeksi. Yksi Jumala, yksi kaste, yksi usko.
Asiastakyseelle!
>>>Jeesus käski uskovaisten kastaa kaikki ihmiset uuden liiton jäseniksi, eli Jeesuksen opetuslapsiksi.
Mathetes, me ei taideta ikinä päästä tästä selkeästä Jeesuksen lähetyskäskystä yksimielisyyteen. Se on surullista. Olen tainut jo useamman kerran kertoa sinullekin, että kastelahja on Jumalan LUPAUKSEN mukaan Pyhän Hengen lahja. Ilman tuota kastelahjaa ei kukaan voi kasvaa uudeksi luomukseksi. Eli Jeesus lupaa kastaa kaikki, jotka suinkin suostuvat kastettavaksi. Alkuseurakunnassakin suostuivat kastettavaksi vain he, jotka kääntyivät uskomaan uuden liiton Herraan. Nuo kääntyneet menivät kasteelle ja veivät perhekuntansakin kastettavaksi. Tuosta kasteesta he saivat alkaa oppia Herran tuntemiseen Pyhän Hengen kirkkaassa valossa.
Jeesus siis käski kastaa ja OPETTAA. Hän lupasi olla noiden kasta-opettajien kanssa maailman loppuun saakka.
Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
"asiastakyse" kirjoittaa ristiriitaisesti:
" Alkuseurakunnassakin suostuivat kastettavaksi vain he, jotka kääntyivät uskomaan uuden liiton Herraan."
Ja jatkaa:
"tuosta kasteesta he saivat alkaa oppia Herran tuntemiseen"
Erikoista sanan tulkintaa. Kyllähän nuo uskoontulleet oppivat tuntemaan Herran jo siinä kääntymyksessään uskomaan!!! Kasteen ottaessaan HE OLIVAT JO JEESUKSEN OMIA!!!
Ei kaste ole mikään lahja , vaan se lahja, josta Jesus puhuu ap 1:4 tar-
koittaa lupausta Pyhästä Hengestä, joka annetaan kaikille, jotka sitä
anovat Herralta!!! Ei kaste tai kastamattomuus vaikuta siihen mitään, kuten
Korneliuksen tapaus osoitti.
Eikä sekään ole mikään automatio, joka seuraa kastetta välittömästi kasteen
jälkeen.
Jumala antaa Pyhän Hengen vain niille, jotka sitä Häneltä anovat Luuk 11:13
Lupaus Pyhästä Hengestä on liitetty kasteeseen, kuten Pietarikin toteaa. Lupaus on voimassa, mutta toki Pyhän Hengen voi saada ilman kastettakin, tosin siitä ei ole takeita. Pyhä Henki on aina sidoksissa Jumalan Sanaan.
Vastausta - asiastakyseelle!!!
>>>Mathetes, me ei taideta ikinä päästä tästä selkeästä Jeesuksen lähetyskäskystä yksimielisyyteen. Se on surullista. Olen tainut jo useamman kerran kertoa sinullekin, että kastelahja on Jumalan LUPAUKSEN mukaan Pyhän Hengen lahja.Nuo kääntyneet menivät kasteelle ja veivät perhekuntansakin kastettavaksi.
Vastausta sinulle - perin simppeliä!
>>>Lupaus Pyhästä Hengestä on liitetty kasteeseen, kuten Pietarikin toteaa. Lupaus on voimassa, mutta toki Pyhän Hengen voi saada ilman kastettakin, tosin siitä ei ole takeita. Pyhä Henki on aina sidoksissa Jumalan Sanaan.
Pietari julisti: " "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, JOTTA syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi Pyhän Hengen"
Eli siis sekä Pyhä Henki että syntien anteeksisaaminen on tässä selvästi ja yleisesti liitetty kasteeseen. Sitä ei millään sanojen pyörittelyllä voida kiistää. Ja toisin kuin tuossa alempana toteat, kaste ON Jumalan lahja. Kaste suoritetaan Jumalan nimeen, ei kastettavan nimeen, mikä osoittaa, että Jumala on se, joka kasteessa toimii Sanansa antaman lupauksen mukaisesti.
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois" (Kol. 2:11). Selvästi siis kasteessa liitetään tähän Kristuksen sovitustyöhön. Eeikä kaste ole ihmisteko, vaan Jumalan teko.
Siunausta ja Kristusvaloa sinullekin Mathetes!
mathetes:
Apt 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Kaikki muut sanat kyllä selitit, mutta "kaste" sana jäi vielä selittämättä. Kerro meille kaikille miksi se on kyseisessä lauseessa?
Yleensä kun tulee tiukat paikat, et vastaa tai vastaat asian viereen, niin kuin teit edellisessä. Olisit mies jos sanoisit, että siinä lukee niinkuin on selväkielisesti kirjoitettu.
Alkuseurakunnassa todellakin kääntyneet suostuivat kastettavaksi lapsineen ja muine perhekuntansa jäsenineen. Eivät he antaneet koskaan itseään kastaa, jotka jäivät vanhan liiton uskoon, tai eivät uskoneet lainkaan.
Miksi Jeesus kävi kasteella Pyhän Hengen täyteisenä ja miksi Pyhä Henki tuli Hänen päälleen kyyhkysen muodossa?
Siksi, että Jumala näytti Pyhän Hengen tulevan ihmisen päälle kasteen yhteydessä. Jeesuksen ei olisi tarvinut käydä kasteella, sillä Hän on Jumalan Poika ja täynnä Pyhää Henkeä, mutta Hän teki sen täyttääkseen kaiken soveliaisuuden meidän tähtemme. Hän oli esimerkki vanhimman veljen tavoin.
Miksi Korneliuksen, joka oli Jumalalle rakas, piti ottaa Pietarilta opetus vastaan? Miksi ei riittänyt Korneliuksen usko, jonka kautta hän teki hyviä tekoja, antoi almuja ja oli nöyrä mies?
Siksi, että uuden liiton Herra vaatii kastamisen. Uuden liiton Herra on Jeesus Kristus, joka Itsekin kävi tähtemme kasteella.
Pyhä Henki tuli Korneliuksen päälle Pietarin puhuessa ja samassa tilaisuudessa Kornelius kastettiin. Kornelius siis sai Pyhän Hengen lahjan, joka vuodatettiin taivaasta hänelle. Tuosta hetkestä Kornelius sai alkaa ymmärtämään Jeesuksen, eli uuden liiton Herran. Pyhän Hengen lahja kirkasti Korneliukselle Jeesuksen, eli Jumalan Sanan uuden liiton mukaisesti.
Pyhän Hengen lahja, joka taivaasta vuodatetaan kastetun päälle, ei ole vielä uudestisyntyminen, vaan se on alku uudestisyntymiselle ja mahdollisuus siihen. Pyhä Henki opettaa astian ulkopuolelta/päältä niin kauan, että ihminen puhdistuu vanhan Aadamin perisynnistä/luonteesta. Jumalan Sana ja Pyhä Henki on Lähde syntiä vastaan. Ihmisen puhdistuttua uskon kautta Jeesukseen/Jumalan Sanaa, hän saa kokea ihmeen, eli saa tuntea miten Jumala muuttaa puhdistettuun astiaan asumaan. Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Mathetes, Pyhän Hengen lahja on KASTE-lahja. Pyhä Henki tulee ihmisen päälle kasteen yhteydessä. Se ei tarkoita, että ihminen siinä vaiheessa syntyy uudeksi, vaan se antaa ihmiselle mahdollisuuden ja oikeuden syntyä uudeksi Pyhän Hengen kirkastaman Jumalan Sanan=Jeesus kautta. Pyhä Henki tulee astiaan vasta puhdistuksen jälkeen. Pyhä Henki ei tule asumaan saastaiseen astiaan. Isä, Poika ja Pyhä Henki on YKSI JUMALA.
Jumalan Sana KASVATTAA pelastukseen. Itse koin suurta hämminkiä Sanan äärellä ja jouduin murtumaan vanhoista luuloista. Jouduin näkemään, että sellaisenani en ollut kelvollinen Jumalalle ja jouduin tunnustamaan, että vain Jumala kykenee puhdistamaan minut puhtaan morsiuskansan jäseneksi ja Jumalan valtakunnan asukkaaksi. Jumalan valtakunta, joka on RAUHAA ja ILOA Pyhässä Hengessä, tuli osakseni vasta Pyhän Hengen ja Jumalan Sanan Lähteen pesun jälkeen.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
Uskovaiset esi-vanhempamme ovat käyttäneet lapsensa aina kasteella, jos toki uskosta osattomatkin sitä tekevä. Jeesuksen vanhemmat käyttivät Jeesuksen ympärileikkauksella OMAN uskonsa takia, eivät poikansa uskon takia. Kristityille kaste on pyhä asia ja siksi uskovaiset käyttävät lapsensa kasteella. Sekaannusta tähän pyhään asiaan tuo se, että jotku käyttävät lapsensa kasteella, vaikka eivät usko, eivätkä salli lapsilleen uskonnon opetusta.
Apostolien teot 2
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
IsoP sanoi:
>>aikki muut sanat kyllä selitit, mutta "kaste" sana jäi vielä selittämättä. Kerro meille kaikille miksi se on kyseisessä lauseessa?
niin mathetes(ja muut hellarit) tekee tuon usein että jättää pois sanoja tai väärentää niitä jotta ne sopii hänen oppiinsa. Kuten sanoit Pietari todellakin kehotti sekä parannukseen ETTÄ kasteelle menoa jotta saisi synnit anteeksi ja pyhän hengen lahjan. Tuo kohta ja Mark16:16, Joh3:5, Apt2:41 ja Apt22:16, niissä SELKEÄSTI kerrotaan että usko ja kaste = pelastus.
PS vesi ON vettä
Vastaus sinulle - perin simppeliä!
Älä koskaan unohda sitä tosiasiaa, että syntien anteeksisaaminen tapahtuu vain uskon kautta Kristuksen ristintyön tapahtumaan, hänen uhriverensä lunastuksen kautta! Siis pitää olla Jeesukseen syntynyt usko Jumalan Sanan kautta jotta me saamme syntimme anteeksi hänen veressään, ja sen jälkeen syntynyt usko ja syntien anteeksisaaminen tulee ulkoisesti tunnustetuksi kastetuksi tulemisen yhteydessä! Näin!
("Pyhän Hengen lahjan" voi saada jo julistettavan saarnan aikana, ennen vesikasteen toimitustakin!) Lue - (Apt 10:44-48)!
Siunausta ja kristusvaloa elämääsi!
Terv, mathetes
LKS,lle!
Vaikutat jotenkin niin kovin raskautetulta!?
Onkohan sinun kesäsi mennyt ihan mukavasti!?
No ainakin tässä nyt toivon sellaista sinulle! :)
Kirjoitit:
>>>Tuo kohta ja Mark16:16, Joh3:5, Apt2:41 ja Apt22:16, niissä SELKEÄSTI kerrotaan että usko ja kaste = pelastus
Vastaus sinulle - Mathetes
Älä unohda Jeesuksen sanoja: "joka uskoo ja kastetaan, pelastuu". Vain usko voi meidät pelastaa, mutta kaste on juuri se, mikä meidät liittää uskon kohteeseen eli Jeesukseen. Jeesus itse sanoi myös: "joka ei synny uudesti vedestä ja hengestä ei voi päästä Jumalan valtakuntaan". Vain uudestisyntynyt ihminen voi sinne päästä. Ihminen siis pelastuu uskon kautta Kristukseen, joka lahjoitetaan kasteessa. Kaste ei ole mitään tunnustusta, vaan se on uudetisyntymän ja syntien anteeksiantamisen tapahtuma. Olet käsittänyt kasteen väärin. Raamattua pitää lukea niin kuin se on kirjoitettu eikä alkaa oikomaan ja jättämään asioita pois tai muuttelemaan Jeesuksen sanoja.
Siunausta ja Kristusvaloa sinullekin!
"mutta jos ei ole uskoa syntynyt Jeesukseen kastamisestaan huiolimatta, niin kaste ei ole silloin pelastava tekijä ollenkaan ja kadotustuomio odottaa silloin sellaista vaikka olisi kuinkakin kastettu!"
- AAMEN! Juuri näin asia on! Eli kaste pelastaa, jos ihminen uskoo, muuten kaste on hyödytön ja kasteessa saatu lahja jää käyttämättä
Totta.
Eli vauvakaste on hyödytöntä, koska eihän vauvalla ole vielä uskoa!!!
Ei kaste ole hyödytön! Ja lapsi todellakin uskoo, sillä pieni lapsi on ihanneuskova ja esimerkki aikuiselle siitä, miten Jumalan valtakunta otetaan vastaan. Lasten ei tarvitse tulla aikuisten kaltaiseksi voidakseen uskoa, vaan aikuisten on tultava lastenkaltaiseksi. Tässä on ero Jeesuksen opetuksen ja uudetikastajien opin välillä
mathetes:
Kiitos vastauksesta. Ymmärrän että jotkut Raamatun kohdat ei sovi aina omaan oppiin. Niin silloin on parempi luikahtaa sen kohdan ohi ja tai vaihtaa puheen aihetta. "Kaste on kuvaelma" oppiin tämän kohdan (Apt 2:38) selittäminen vaatii jo aikamoista akrobatiaa. Samaa akrobatiaa vaatii kun esikastajat yrittävät selittää kuinka saadaan usko ja synnit anteeksi vesikasteessa.
Kyllähän pieni lapsi uskoo vaikka joulupukkiin, jos siitä kerrotaan hänelle!
Mutta ei "joulupukki-uskokaan" ole synnynnäistä, kuten ei mikään muukaan usko, vaan:
"Usko tulee kuulemisesta"!
Vauvalla ei ole vielä edes uskoa joulupukkiin, joten puheet vauvojen uskosta kasteessa ovat
höpö-höpöä.
Tässä kohdin siis ymmärretään asia eri tavoin.
1. Esimerkiksi mathetes ilmeisesti uskoo, että nuo noin 3000, jotka helluntaina (Apt. 2) tulivat kastetuiksi, olivat jo ennen Herran nimeen kastamistaan uudestisyntyneitä.
2. Sinä ilmeisesti uskot etteivät ainakaan kaikki noista noin 3000:sta, jotka helluntaina (Apt. 2) tulivat kastetuiksi, olleet edes Herran nimeen kastamisensa jälkeenkään uudestisyntyneitä.
David Pawson tosiaan opettaa, että nuo, jotka tuona päivänä kastettiin, eivät olleet ennen Herran nimeen kastamistaan uudestisyntyneitä. Pawsonin mukaan he astuivat uudestisyntymättöminä veteen kastettavaksi.
Nyt on tietenkin koko ajan muistettava, että esimerkiksi David Pawson ymmärtää uudestisyntymisen käsitteen huomattavan eri tavalla kuin esimerkiksi helluntailainen mathetes.
Kristillinen usko on Jumalan lahja, ja hän voi antaa sen pienokaiselle jos näin parhaaksi näkee. Kaste uudestisynnyttää, eikä uudetisyntymistä ole ilman uskoa.
asiastakyse: "Pyhä Henki tulee astiaan vasta puhdistuksen jälkeen. Pyhä Henki ei tule asumaan saastaiseen astiaan."
Aamen! Ei ennen pesua synneistä Pyhän Hengen saaminen!
En vois uskoa Petri Paavolasta.
Onko se tullut kaapista ulos?
Nimimerkki "asiasta kyse" lukee Raamattua huolimattomasti, koettaen sovel-
taa sitä omaan, virheelliseen tulkintaansa:
"Miksi Jeesus kävi kasteella Pyhän Hengen täyteisenä ja miksi Pyhä Henki tuli Hänen päälleen kyyhkysen muodossa?"
Kannattaisi lukea Raamattua huolellisemmin.
Pyhä Henki tuli Jeesuksen päälle VASTA KASTEEN JÄLKEEN!!!
Matt 3:16
"Kun Jeesus OLI KASTETTU, nousi Hän kohta vedestä ja katso, taivaat aukenivat ja Hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen..."
Tässä oli ENSIMMÄINEN Uuden liiton kaste: Isä, Poika ja Pyhä henki toimivat yhdessä!
Missään kohdassa Raamatussa EI PH tullut ihmisten päälle kasteessa!!
Se on "asiasta kyseen" omaa, väärää tulkintaa.
Esim Ap 19:5-6 kertoo, kuinka Efesossakin kastetut saivat PH:n kasteen JÄLKEEN, kun Paavali laittoi kätensä heidän pälleen.
Ap 2:39:ssäkin lupaus Pyhästä Hengestä annettiin VAIN NIILLE, Jotka ENSIN
tekivät parannuksen ja heidät kastettiin. Lupaus annettiin vain niille, jotka
Jumala kutsuu!!
Ei kaikelle kansalle.
Ja lupaushan ei vielä ole sama asia kuin lupauksen toteutuminen!
Sitä kutsua ei pappi voi määrätä kastaessaan vauvan.
"Tässä oli ENSIMMÄINEN Uuden liiton kaste: Isä, Poika ja Pyhä henki toimivat yhdessä!"
UUSI LIITTO tuli vasta kun karitsan veri oli vuodatettu kaikkien syntien edestä. Eikä sitä tehty kertomassasi kasteessa tai ennen sitä. Se vuodatettiin golgatan ristillä noin 3,5 vuotta myöhemmin.
Jeesus kastettiin ja Pyhä Henki tuli Hänen päälleen. Siis, Pyhä Henki tuli kastelahjana Jeesuksen päälle. Noin Jumala näytti meille kasteen tärkeyden.
Markus 1
9 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
10 Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen.
11 Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
Lupaus Pyhän Hengen lahjasta annettiin niille, jotka kääntyivät katsomaan uuden liiton Herraan ja näiden LAPSILLE, eli koko perhekunnat sai kastaa.
Pyhä Henki on Jumalan lupauksen mukaan kastelahja, eli "antakaa kastaa.....,saatte Pyhän Hengen lahjan.
Tarkoitatko, että Jeesuksen opetuksetkin kuuluivat vanhaan liittoon???
Ei vanhassa liitossa mitään tehty Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
"Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti!!! Luuk 16:16
"asiasta kyse" kirjoittaa:
" Siis, Pyhä Henki tuli kastelahjana Jeesuksen päälle. Noin Jumala näytti m..."
Höpö, höpö!
Ei Raamattu tunne mitään kastelahjaa. Pyhän Hengen saaminen ei ole kiinni
kasteesta.
Toinen moka:
"Lupaus Pyhän Hengen lahjasta annettiin niille, jotka kääntyivät katsomaan uuden liiton Herraan ja näiden LAPSILLE,"
Etkö todella tajua mikä ero on "lupauksella" ja lupauksen toteutumisella?
Iankaikkisen elämän lupaus on annettu kaikille uskoville, mutta SE TOTEUTUU VASTA KUOLEMAN JÄLKEEN.
Samoin lupaus Pyhästä Hengestä on annettu kaikille uskoville, mutta se toteutuu vain niiden kohdalla, jotka anovat Pyhää Henkeä:
Mark 11:13
"Kuinka paljoa ennemmin Jumala antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä Häneltä anovat"!!!
Raamattu ei tunne mitään automatiota Pyhän Hengen kohdalla.
Hep 9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
Mutta tuohan vahvistaa sen, että Jeesuksen kuoleman ajankohdalla ei ole vaikutusta syntien anteeksisaamiseen, VAAN AINOASTAAN USKOLLA on merkitystä:
"15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, "
Joten jo Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana uskoontulleet kuuluivat Uuteen liitton.
Kaste on Jumalan vaikuttama uuden liiton merkki, kuten ympärileikkaus poikalapsille oli Jumalan vaikuttama vanhan liiton merkki. Niissä perhekunnissa, joissa uskottiin Jumalaan, käytettiin poikalapset ympärileikkauksella. Niissä perheissä, joissa uskotaan Jumalaan, käytetään lapset uskon takia kasteella.
Jumala on LUVANNUT tulla kastetun ihmisen luokse ja on luvannut tälle Pyhän Hengen lahjan.
Lukemattomat ihmiset ovat kasteen jälkeen harhailleet ilman halua olla yhteydessä Jumalaan, mutta siitäkään huolimatta Jumala ei ole perunut lupaustaan, vaan Pyhä Henki on ollut valmiudessa kirkastamaan Jumalan Sanan tuolle harhailevalle kastetulle. Moni harhaan mennyt onkin alkanut pyytämään Pyhää Henkeä avukseen, opettajakseen ja voimakseen palattuaan harhapolouilta huutamaan Herraa avukseen.
Jumala kasvattaa Sanansa kokonaistuntemukseen. Senpä tähden ihmisen pitää ottaa Jumalan Sanaa vastaan hiljaisuudessa. Siellä, missä Jumalan Sana otetaan vastaan hiljaisena ja nöyränä, on Pyhä Henki Sanan kirkastajana.
Et siis tajunnut, mikä on "lupauksen" ja "sen toteutuksen" välillä.
Uuden liiton merkkinä on Pyhän Hengen sinetti, joka annetaan jokaiselle
uskovalle.
Vauvakasteella ei ole siihen mitään vaikutusta.
Ef 1:13
"Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte KUULLEET totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI TULTUANNE, pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti."
Tuossa olet oikeassa:
"Niissä perheissä, joissa uskotaan Jumalaan, käytetään lapset uskon takia kasteella."
Toisinsanoen vauvakasteella ei ole mitään merkitystä, koska eihän vauva usko!!!
Taas sama uudestikastaja vauhdissa. Hän ei ymmärrä sitä Jeesuksen selvää sanaa, että opetuslapseksi tehdään kastamalla ja opettamalla. Lisäksi hän kieltää kasteen ja Pyhän Hengen välisen yhteyden.
Kannattaisikohan tuohonkin kehittä kone, joka automaattisesti tekee
ihmisitä opetuslapsia?
Mihin siinä tarvitaan Jeesusta?
Ei tarvitse, Jumala hoitaa uudestisyntymisen veden, hengen ja sanan kautta.
Joka ei synny vedestä ja hengestä ei pääse jumlanvaltakuntaan,teidän täytyy syntyä ylhäältä.
"Minä taasen uskon, että ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa uskon kautta"
Tuon sinä vaan olet kopioinut Lutherilta.
Jumalan Sana KASVATTAA ihmisestä uuden. Kasteessa me saamme Pyhän Hengen lahjan, joka kirkastaa Jumalan Sanaa, eli Jeesusta. Ihminen kasvaa uudeksi ja vanha joutuu tuomituksi, eli liha kuolee Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen liiton kasvateilta. Lihalla Raamattu tarkoittaa ensimmäisen Aadamin perintöä, joka aivan jokaisessa ihmisessä on. Raamattu kertoo selvin sanoin, että kaikki ihmiset ovat kirkkautta vailla ja kaikki ovat osallisia syntiin, mutta on lahkoja, joissa intetään Raamattua vastaan väittäen vauvojen ja lasten olevan puhtaita ja viattomia.
Vauva syntyy lihaksi ja siksi vauvakin tarvitsee kasteen ja Pyhän Hengen lahjan.
Aadamille syntyi Seet ja Aadam tunnusti poikansa olevan hänen itsensä kaltainen, ei Jumalan kaltainen. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta Aadamin ja Eevan synti rikkoi tuon kuvan. Niin suuri on Jumalan armo, että yhdenkään ei ole pakko jäädä lihalliseksi, eli Aadamin kaltaiseksi. Jumala lähetti ainoan Poikansa vapauttamaan ihmisen perimästään Aadamin kuvasta ja synnin turmelevasta voimasta.
Yksi Jumala, yksi kaste ja yksi usko.
Lisään tähän sen, että riittää, kun kääntyy katsomaan Herraan. Se riittä kastetuille. Täällä on kirjoittajia jotka vaativat ihmistä tekemään ennen kastamista parannuksen. Nuo ihmiset johtavat heitä uskovat omavanhurskaan polulle joka kulkee ohi ahtaan portin ja katoaa Jumalan edestä.
Vain Jumalan Sana ja Pyhä Henki on LÄHDE, jossa ihmisen tulee saada pesu.
Kastettu saa Pyhän Hengen lahjan kirkastamaan Jumalan Sanaa. Joka kääntyy katsomaan Herraan, saa Jumalan antaman kasvatuksen ja siitä seuraavan PUHDISTUKSEN JA UUDISTUKSEN.
Täällä on heitä, jotka väittävät tehneensä parannuksen ennen kastetta. Miten lie ovat sen tehneet, kun ei heillä ole ollut tuossa vaiheessa Sanan tuntemista, eikä Pyhän Hengen lahjaa Sanan kirkastajana.
Raamattu käskee kastaa kaikki ja käskee opettaa nuo kastetut tuntemaan Jumala, eli opettaa heille kaikki se, minkä Jeesus on opettanut. Jumalan Sana kasvattaa pelastukseen. Ilman Jumalan Sanan tuntemista ihminen tekee parannusta, joka on Jumalan silmissä saastainen vaate.
Asiasta kyse suoltaa tekstiä palstakaupalla, mutta ei näköjään tunne Jumalan sanaa.
Jeesus EI KÄSKENYT KASTAA KAIKKIA KANSOJA, vaan Hän käski julistaa
evankeliumia kaikille kansoille.
Näin apostolitkin tekivät ja kastoivat VAIN NE, JOTKA OTTIVAT SANAN VASTAAN,
Ap 2:41.
He tekivät parannuksen ja ottivat sanan vastaan. Tämä on "asiasta kyseen" mielestä omavanhurskautta, joten kaikki UT:n uskovat olivat hänen mukaansa
omavanhurskaita.
Miksihän se on niin vaikeaa ymmärtää selvää Jumalan sanaa?
Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Minä yritin opettaa meidän vauvaa, mutta se vaan itki!!!
Koska naamasi on niin rumassa irveessä!!! Keskustelutyylisi paljastaa, että naamasi on pysyvästi vihaisesti mutrulla.
Sanotaanko Raamatussa , että" kastakaa ja opettakaa"-käskyä ei saa toteuttaa sellainen, jonka naama on mutrulla?
Saako sellainen toimittaa edes kasteen?
Selvä sana:
"
Kannattaisi lukea Raamattua huolellisemmin.
Pyhä Henki tuli Jeesuksen päälle VASTA KASTEEN JÄLKEEN!!!
Matt 3:16
"Kun Jeesus OLI KASTETTU, nousi Hän kohta vedestä ja katso, taivaat aukenivat ja Hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen..."
Tässä oli ENSIMMÄINEN Uuden liiton kaste: Isä, Poika ja Pyhä henki toimivat yhdessä!
Missään kohdassa Raamatussa EI PH tullut ihmisten päälle kasteessa!!
Se on "asiasta kyseen" omaa, väärää tulkintaa.
Esim Ap 19:5-6 kertoo, kuinka Efesossakin kastetut saivat PH:n kasteen JÄLKEEN, kun Paavali laittoi kätensä heidän pälleen.
Ap 2:39:ssäkin lupaus Pyhästä Hengestä annettiin VAIN NIILLE, Jotka ENSIN
tekivät parannuksen ja heidät kastettiin. Lupaus annettiin vain niille, jotka
Jumala kutsuu!!
Ei kaikelle kansalle.
Ja lupaushan ei vielä ole sama asia kuin lupauksen toteutuminen!"
Eikö Pyhä Henki tullut sinun mielestäsi Jeesuksen päälle kastetapahtuman yhteydessä?
Eikö Pietarin ilmoitus siitä, että ihminen saa Pyhän Hengen lahjan kasteen yhteydessä pidäkään paikkaansa?
Jeesus siis kastettiin ja Pyhä Henki tuli näkyvässä muodossa tuossa yhteydessä Hänen päälleen, kuten tulee jokaisen päälle, joka kastetaan. Pyhä Henki ei tule vielä tuossa vaiheessa astiaan, vaan ihmisen päälle. Astiaan Jumala tulee sen jälkeen, kun ihminen on nöyrtynyt pitämään kaiken sen, minkä Jeesus opetti.
Eli ensin on parannuksen tekeminen Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimalla, opetuksella ja muistutuksella. Parannuksen tehneen elämä muuttuu kokonaan. Hänestä tulee vapaa ja rauha on alati hänen kanssaan. Jumalan valtakunta on rauhaa ja iloa.
Sinulla, "asiasta kyse" taitaa olla vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa!!
Pyhä Henki tuli Jeesukseen vasta kasteen JÄLKEEN!!!
"Matt 3:16
"Kun Jeesus OLI KASTETTU, nousi Hän kohta vedestä ja katso, taivaat aukenivat ja Hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen..."
PH ei jäänyt vain Jeesuksen "päälle", vaan yhtyi Jeesukseen:
Mark 1:10
"Ja heti, vedestä nostessaan, Hän näki taivasten aukenevan ja Hengen, niinkuin kyyhkysen, LASKEUTUVAN HÄNEEN."
Jeesus OLI TÄYNNÄ Pyhää Henkeä, Luuk 4:1
Merkillistä sanan selittämistä:
"Pyhä Henki ei tule vielä tuossa vaiheessa astiaan, vaan ihmisen päälle."
"päälle"??????
Tuo on täysin "asiasta kyseen" omaa, UT:n opetuksesta poikkeavaa tulkintaa.
Kasteella ei ole mitään tekemistä PH:n saamisen kanssa. Eikä Ph jää ilmaan leijumaan vaan menee uskovan ihmisen sydämeen.
"Asiasta kyse" väittää taas vastoin Jumalan sanaa:
"Eikö Pietarin ilmoitus siitä, että ihminen saa Pyhän Hengen lahjan kasteen yhteydessä pidäkään paikkaansa? "
EI PIDÄ PAIKKAANSA!!
Pyhä Henki ei toimi liukuhihnan tavoin jonkin seremonian seurauksena, vaan,
kuten Pietarikin julisti: "kaikille, jotka Jumala kutsuu."!!!!
ole tarkempi!!:
"EI PIDÄ PAIKKAANSA!!"
Miksi sitten näin:
Apt 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Yleensä PH tulee ihmisen sydämmeen (sisälle) kun ihminen tulee uskoon. Jos tarkoitat että PH tulee astiaan kun tulee "uskoon", niinhän se on. Mutta PH:n päälle tuleminen yleensä liittyy Raamatussa Pyhällä Hengellä täyttymiseen, eikä vesikasteeseen. Esittämässäsi Jeesuksen kasteessa, jotenkin tirtysti voidaan nämä kaksi asiaa yhdistää. MUTTA taitaa olla aika kaukaa haetulta, kun koko muu Raamattu todistaa jotain aivan muuta.
IsoP, Raamattu kertoo todellakin sen, että kasteessa saamme Pyhän Hengen lahjan. Jeesus oli jo Pyhällä Hengellä täytetty mennessään kasteelle, eli Hän ei tehnyt sitä Itseään, vaan meitä varten. Jumala näytti Pojassaan meille kaiken sen, mitä meidän pitää tietää. Hän näytti kasteen seurauksen kyyhkysen muodossa. Uuteen liittoon tiittyminen kasteessa tuo Pyhän Hengen lahjan liittyjälle. Se on Jumalan LUPAUS. Esim. Kornelius sai Pyhän Hengen lahjan lähellä kastetapahtumaa, eli kasteen ottamisen takia, kuten kaikki saavat sen kasteen yhteydessä juuri ennen, tai juuri jälkeen kasteen, tai jopa tapahtuman aikana.
Pyhän Hengen lahja alkaa kirkastamaan Jeesusta heti paikalla, kun kastettu alkaa ottamaan vastaan Jumalan Sanaa. Siitä alkaa tie uudestisyntymiseen. Ensin on kuitenkin parannuksen tekeminen ja astian puhdistaminen. Ihmisen pitää saada PESU Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen lähteessä.
Jeesus opetti täällä muutaman vuoden ja palasi takaisin sinne mistä oli tullutkin, eli palasi taivaaseen. Hän toteutti lupauksensa ja lähetti Pyhän Hengen kirkastamaan sitä Sanaa, jonka oli apostolien perustukselle laskenut.
Pyhän Hengen lahja on välttämätön ymmärtääksemme Jumalan Sanaa.
Laki vartioi jokaista uskovaista niin kauan, että Jumalan Poika kirkastuu. Kohdaltani voin kertoa, että minä lapsikasteen ja opetuksen saanut pyrin pitämään käsyt. Eli, vaelsin lain alla niin kauan kunnes Jumalan Poika kirkastui minulle ja vapautti minut lain alta. Se vapaus tarkoittaa sitä, että sain pesun Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen lähteessä ja sen jälkeen laki tuli rakkaudessa pidetyksi. Ei ole olemassakaan lakia, joka tuomitsee heidät, jotka sen pitävät.
On olemassa laki, joka jättää lain alle ja vastattavaksi heidät, jotka rikkovat lain.
Vain Jeesus voi ihmisen vapattaa lain alta. Jumalan valtakunta on todellakin rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Siinä valtakunnassa ei ole pelkoa, eikä kenenkään tarvitse miettiä mitä pitää tehdä, että kelpaa Jumalalle. Jumalan valtakunnan laki on raksta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi ja se pysyy voimassa uskon kautta Jeesukseen. Niin suuri on Jumalan voima.
Jumala tulee asumaan ihmisen ME-muodossa sen jälkeen, kun ihmiselle on kirkastunut Jumalan Sana/Jeesus ja ihminen on nöyrtynyt pitämään kaiken sen, minkä Jeesus opetti. Siis, Jumalan Sana ja Pyhä Henki kasvattaa ihmisen pelastukseen ja luo hänestä uuden luomuksen.
Valtavaa armoa on se, että jokaiselle annetaan oikeus kasvaa Jumalan Sanan kautta Jumalan lapseksi. Siihen annetaan valtava lahja, eli Pyhän Hengen lahja. Kuinka moni hylkää tuon lahjan, eikä ala koskaan ottamaan Jumalan Sanaa vastaan.
asiastakyse:
Näin on käynyt sulle, mutta ei se tarkoita sitä että kaikilla uskoon tulo menisi tämän kaavan mukaan. Tarinasi kuulostaa fasiseuksen tarinalta, joka yrittää lain kautta täyttää vanhurskauden, mutta lopulta tulee uskoon, ei tekojen ansiosta vaan armosta.
Kiitos Herralle.
IsoP: >>Miksi sitten näin:
Apt 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.>>
"Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Apt. 2:39)
Siis ihan heti lupauksen sanomisen jälkeen tuossa (Apt. 2:39) sanotaan keille lupaus (Apt. 2:38) on.
Olin oppimaton, vaikka olinkin kastettu Jeesuksen opetuslapseuteen. En ollut fariseus, eikä minulla ollut koskaan tarvetta istua etumaisilla istuimilla. Ei tarvetta lyödä lähimmäistä, tai määräillä tätä.
Olin todellakin oppimaton, vaikkakin opetuslapseuteen kastettu.
Oppimattomuuteni johtui siitä, että en itse lukenut Evankeliumeja, en itse tutustunut Sanaan, eli Herraan, vaan annoin toisten kertoa Hänestä. Ottaessani vastaan Jumalan kutsun tulla tutustumaan ja uskomaan Jeesukseen, sai Pyhän Hengen lahja mahdollisuuden alkaa kirkastamaan Jeesusta. Se muutti kaiken. Sain hämmästellä sitä, minkä kuvan toisten ihmisten opetus oli minuun luonut. Jumala murskasi sen kuvan ja sain tulla tuntemaan elävän Jumalan.
Koska vuosia kulu vauvana saamastani kasteesta siten, että kuuntelin kyllä muiden ihmisten kertomuksia ja uskomuksia ja uskoa Jumalasta, ei Pyhän Hengen lahja voinut toimia kanssansi, vaan odotti, että minä itse alan Herraan tutustumisen ja Sanan vastaan ottamisen.
Luin usean vuoden ajan Uutta Testamenttia ja näin tutustuin Herraan ja annoin oman sinettini siitä, että Jumala on totinen Jumala. Sen sinetin annoin uskomalla kaikkeen siihen, mitä Jeesus opettaa, käskee, neuvoo ja ohjaa. Sain Pyhän Hengen kasteen tuon uskon sinetin antamisen jälkeen.
Siis, Pyhän Hengen lahja odotti päälläni kasteestani asti, että alkaisin ottamaan vastaan Jumalan Sanaa. Alettuani ottamaan Sanaa vastaan, Pyhä Henki kirkasti Jumalan Sanan, eli Jeesuksen ja se johti siihen, että muutaman vuoden kuluttua sain Pyhän Hengen kasteen ja uuden nimen.
Siitä olen kiitollinen, että laki vartioi minua niin kauan kunnes Jeesus kirkastui. Se pelasti minut paljolta pahalta.
Tiedän yhden joka täyttyi Pyhällä Hengellä kasteen jälkeen kastealtaassa ennen sieltä pois tulemista.
Hän oli saanut Pyhän hengen sinetin sydämeensä uudestisyntymisessä ennen vesikastetta.
Ompa ihmeellistä. Pyhällä Hengellä voi täyttyä vaikka torilla, miksei rituaali altaassa. Pyhä Henki sinetiksi saadaan aina kun uudestisynnytään. Uudestisyntyminenkin voi tapahtua vaikka mökillä. Vesikasteella ei ole mitään osaa eikä arpaa näiden asioiden kanssa.
Milloin ihminen voi olla varma apostolien opetuksen mukaan ja sen opetuksen mukaisesti siitä, että on Hengessä kastettu? Täällä apostolien opetuksen mukaista vastausta tuohon kysymykseen:
http://www.opetuksia.net/index.php/muuta-asiaa-raamatusta/oletko-hengessa-kastettu
JEV238:
vesikaste = Pyhän Hengen kaste tai saada Pyhä Henki
TÄYTTÄ PUPPUA!!!
Jeesus käski kastaa ja opettaa. Kastettu saa Pyhän Hengen lahjan. Pyhän Hengen lahja alkaa heti kirkastamaan Jumalan Sanaa ja he, jotka ovat saaneet voiman uskoa kirkastettuun Jumalan Sanaan, saavat kasvaa Jumalan lapsiksi. Nuo kasvaneet Jumala kastaa Itse. Sen takia Johannes Kastaja kertoi, että hänen JÄLKEENSÄ tulee niin suuri Kastaja, että hän ei ole kelvollinen edes tuon Kastajan kengän paulaa päästämään.
Kaste täällä, ihmisen antamana tarkoittaa uuteen liittoon liittymistä ja Jeesuksen opetuslapseksi tulemista.
Paljon on heitä, jotka ovat saaneet kasteen, mutta hyljänneet Pyhän Hengen lahjan hylkäämällä Jeesuksen, eli Jumalan Sanan.
On myöskin heitä, jotka ovat vuosien, jopa vuosikymmenien päästä alkaaneet ottamaan vastaan Jumalan Sanaa ja ihmeellistä kyllä, Jumalan lahja, Pyhä Henki on ollut odottamassa sitä. Jumalan lahja Pyhä Henki alkaa heti siitä paikasta kirkastamaan Jeesusta, kun ihminen alkaa ottaa vastaan Jumalan Sanaa. Saattaa kulua useita vuosia ennen kuin vastaan ottaja saa Pyhän Hengen kasteen. Opetuslapsilla siihen hetkeen kului kolme vuotta.
Kaikki ovat kirkkautta vailla ja kaikki ovat ensin ensimmäisen Aadamin kuvia. Jumalan Sana kasvattaa ihmisen hengelliseksi. Ensin ihmisen täytyy ristillä itkeä syntiään. Sydämestään parannukseen tahtova ihminen saa tehdä parannuksen Jumalan voimalla ristillä, joka on ahtaan portin ulkopuolella.
Ahtaasta portista tosin on todella ahdasta mennä. Ilman Jeesusta se ei ikinä onnistu. Ihminen, joka hylkää kaiken Jeesuksen tieltä, saa nähdä ja kokea miten ahdas portti aukeaa ja ihminen pääsee siitä ahtautumaan sisään. Siihen tarvitaan itsensä ja ihmisoppien hylkäämistä Jeesuksen, Uuden Testamentin Herran tieltä.
Jeesus aukaisee Itse tuon portin ja ottaa sisään parannuksen tehneen ihmisen ja tämä ihminen saa Pyhän Hengen kasteen.
Pyhän Hengen kastetta ei anneta portin ulkopuolella, vaan se annetaan portin sisäpuolella. Vesikasteen jokainen saa portin ulkopuolella, mutta Pyhän Hengen kasteen sisäpuolella. Kaksi kastetta. Toinen ihmisen antamana ja toinen Jumalan antamana.
Jeesus käskee mennä ahtaasta portista sisään ja varoittaa, että paljon on ihmisiä, jotka kulkevat lavealle tielle. Nuo ristin juurella olleet ihmiset eivät tehneet parannusta, vaan jatkoivat lihallisina. Paljon on ristinjuurella seisovia, jotka eivät pääse eteenpäin. Paljon on ahtaan portin edessä vastustajia, jotka pyrkivät estämään ketään sisälle menemisestä.
Jos vaikka täällä alat kertoa sitä, että sinun ei tarvitse jäädä syntiin ja kuoleman orjuuteen, niin monista suista alkaa valitus ja pilkkaaminen. Nuo ihmiset alkavat syyttää sinua ja parjata sinua synnittömäksi, vaikka et koskaan ole kertonut itse olevasi synnitön. Vaikka kuinka kertoisit siitä, että ahtaan portin sisäpuolella olevan Jumala yhdistää kuoleman ja ylösnousemisen kautta Poikaansa ja Hänen synnittömyyteensä, niin nuo, jotka eivät sitä käsitä, alkavat pilkkaamisen. He eivät käsitä, että jos ihminen ei kuole synnille Jeesuksessa, ei hän myöskään voi nousta ylös Hänessä, uuteen elämään, Jumalan valtakunnan rauhaan, joka on parannuksen tehneiden sisällä ja on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Jumalan voima on niin valtava, että kenenkään ei tarvitse jäädä syntiin. Jumala puhdistaa valittunsa ajatusmaailmaa myöden ja se tapahtuu Pyhän Hengen kirkastamalla Jumalan Sanalla. Se tuo todellisen vapauden ja ahdistus ja tuska katoaa. Vapaus on todellista siellä, missä ihminen on Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen lahjan voimavaikutuksella saanut kulkea ahtaan portin kautta sisään asti ja siellä saanut Jumalan antaman Pyhän Hengen kasteen.
Jeesus on Vapahtaja ja se tarkotitaa, että tässä ajassa Jumala siirtää kuuliaiset Poikansa seuraajat Poikansa perustamaan valtakuntaan, jossa on täydellinen vapaus synnin ja kuoleman orjuudesta. Jeesuksessa ei tarvitse tehdä syntiä, sillä Hänessä ihmisellä on VOIMA hyljätä synti ennen kuin se teoiksi muuttuu, eli heti ajatustasolla. Jumalan lapset valvovat ja heillä on valtava etuoikeus saada voima, jossa ei tarvitse syntiä tehdä.
Ottakaa hiljaisuudessa vastaan Jumalan Sana.
Onkohan "asiastakyseelle" tullut jonkinlainen pakkomielle tyrkyttää omaa oppiaan tälle palstalle, kun kirjoitukset pitenevät ja sisältö menee yhä ristiriitaisemammaksi.
Hän kirjoittaa edellä:
"Alettuani ottamaan Sanaa vastaan, Pyhä Henki kirkasti Jumalan Sanan, eli Jeesuksen ja se johti siihen, että muutaman vuoden kuluttua sain Pyhän Hengen kasteen ja uuden nimen"
Nyt hän kirjoittaakin, että PH tuleekin kasteessa:
" Kastettu saa Pyhän Hengen lahjan. Pyhän Hengen lahja alkaa heti kirkastamaan Jumalan Sanaa "
Välillä tämä "lahja" leijuu jossain pään yläpuolella ja välillä se vaikuttaa heti.
"Pyhän Hengen lahja odotti päälläni kasteestani asti, että alkaisin ottamaan vastaan Jumalan Sanaa."
Merkillistä sekoilua. Jälleen yksi uusi harha-oppi, mutta kyllähän tähän maailmaan
harha-oppeja mahtuu.
Sinun kannattaisi keskittyä lukemaasi, jotta sinulle ei syntyisi noin ristiriitaista kuvaa toisten kirjoituksista.
Kerron, että Pyhän Hengen lahja tulee Jumalan lupauksen mukaan kastetapahtuman yhteydessä.
Sitten jatkan, että Pyhän Hengen lahja annetaan ihmiselle Jumalan Poikaa kirkastamaan.
Jatkan, että joka uskoo tuohon Pyhän Hengen kirkastamaan Jumalan Poikaan, eli Jumalan Sanaan, saa kasvaa siinä kirkastuksessa ja valossa siihen päivään, jolloin Jeesus avaa ahtaan portin ja ihminen saa sen portin sisäpuolella Pyhän Hengen KASTEEN, jonka vain Jumala antaa. Sitä kastetta ei kukaan ihminen voi millään antaa toiselleen. Vesikasteen antaa ihminen sen kasteen yhteydessä Jumalan lupauksen mukaan ihminen saa Pyhän Hengen lahjan. Kastajan tulee opettaa kastettua Jumalan Sanalla. Ei riitä, että ihminen saa vain kasteen, vaan opetus on välttämätön ja siksi Jeesus käskee kastaa kansat OPETUSLAPSIKSEEN.
Erota Pyhän Hengen lahja, joka on jokaiselle kastetulle luvattu ja erota Pyhän Hengen kaste, jonka vain Jumalan Sanan uskovat saavat.
Voiko asiaa enää sekavammin ilmaista?
"Erota Pyhän Hengen lahja, joka on jokaiselle kastetulle luvattu ja erota Pyhän Hengen kaste, jonka vain Jumalan Sanan uskovat saavat"????????
Eikö kastettu olekkaan uskova????
Eikö kastettu uskokkaan Jumalan sanaan??
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä "Mieti sitä" ja "Näin Raamatussa" esiintyy nyt nimimerkillä "Outoa oppia". Hän käyttää erittäin pilkkaava kieltä eikä aina ole mukana Raamatun opeista, vaan syyllistyy omaan järkeilyyn. Rukoillaan kaikki kristityt hännen puolestaan!
Rukoillaan tosiaan hänen puolestaan, että hän pääsisi irti pilkkaamisestaan (joka ilmeisesti johtuu katkeruudesta) ja uskovien kaste harhaopista!
outoa oppia:
Ei se ole sekavasti ilmaistu. Olet vain omien oppiesi vanki. Kun pienessä tynnyrissä elää, niin ulkomaailma tuntuu usein sekavalta.
ahaa asiastakyseen oppilasko se siinä on taas harhoineen esillä !?
asiastakyse on taas noussut kuolleista ja invasioi palstalle entisillä harhaopeillaanm, joilla ei ole suurelta osin mitään tekmistä Raamatun opin kanssa.
jokohan hän on vihdoinkin päässyt vuoren huipulle ja uudestisyntynyt, se ei tainnut selvitä noista puolen metrin sepusteista.
hohoijaa on meitä vaan moneen vaunuun.
Pawson kertoo kuluneen 17-vuotta uudestistymiseensä uskon lahjan saamisesta. Hän ei kerro niin, että hän sai 17-vuoden päästä vasta Pyhän Hengen, vaan kertoo uudestisyntymiseen kuluneen noin pitkän ajan.
Pyhän Hengen lahjan Jumala on luvannut kasteen yhteydessä, joko ennen, jälkeen tai siinä kastehetkessä. Se ei tarkoita uudestisyntymistä, vaan tarkoittaa, että tuon lahjan saanut saa mahdollisuuden alkaa käsittämään Jumalan Sanaa ja saa mahdolisuuden KASVAA Sanan ja Pyhän Hengen lahjan avulla PELASTUKSEEN. Kaste ja kättenpäälle paneminen on alkuoppi, josta nöyrä ihminen voi saada kasvun pelastukseen.
Alkuseurakunnan aikanakin oli monimuotoista ja joskus toisille käsittämätöntä kasteopetusta, mutta sellaista pilkkaa, mitä saamme kokea näillä palstoilla, ei Raamatussa kerrota. Kaste on pyhä asia ja Jumala toimii kasteesta lähtien ihmisen kanssa, vaikka ihminen ei heti kasteen saatuaan saisikaan LUVATTUA Pyhän Hengen lahjaa toimimaan. Ihmisessä itsessään saattaa olla niin suuri este, että hän ei kertakaikkiaan uskalla edes puhua Pyhästä Hengestä. Alkuseurakunnan aikana tapahtui sitä, että ihmiset eivät joukkona uskaltaneet ottaa lahjaa vastaan ennen kuin "asiantuntijat" opastivat heitä ja laittoivat kätensä heidän päälleen ja näin avasivat kastettujen ymmärryksen ja uskalluksen ottaa Pyhä Henki vastaan.
Kornelius sai Pyhän Hengen ennen kastetapahtumaa, samarialaiset kasteen jälkeen, eli turha täällä on ketään syyttää ja soimata opista, sillä oppi ei pelasta, vaan pelastaja on Jeesus Kristus.
Ei Pyhä Henki koskaan tule toimimaan kaikkien kastettujen kanssa. Eivät kaikki kastetut halua tuntea Jumalaa, tai heidän sydämensä on niin paatunut, että heitä ei mikään voi täällä pehmentää, eli ympärileikata.
Apostolien teot 8
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
24 Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet".
25 Ja kun he olivat todistaneet ja Herran sanaa puhuneet, palasivat he Jerusalemiin ja julistivat evankeliumia monessa Samarian kylässä.
26 Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio".
27 Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan
28 ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta.
29 Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja".
30 Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"
31 Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
32 Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa.
33 Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
34 Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.
40 Mutta Filippus tavattiin Asdodissa; ja hän vaelsi ympäri ja julisti evankeliumia kaikissa kaupungeissa, kunnes tuli Kesareaan.
Hoviherra ja Kornelius olivat uskovaisia miehiä. Hoviherralla oli Raamattu mukanaan matkoilla ja hän tutki sitä. Kornelius oli Jumalaa pelkäävä hurskas mies, joka auttoi lähimmäisiä. Siltikin nuo miehet piti kastaa. Ei siis riittänyt usko ilman kastetta.
Moni hämmästelee miksi kaste on niin tärkeä. Se on Jumalan käsky ja Jeesus käski kastaa kaikki opetuslapsikseen. Se on uuden liiton alku, eli hoviherra ja Kornelius elivät uuden liiten alettua vielä vanhan liiton aikaa. Nyt kun heidät kastettiin, siirtyivät he uuteen liittoon ja saivat Jumalan lupaamaan Pyhän Hengen lahjan. Pyhä Hengen lahja on Jeesuksen tänne lähettämä. Jeesus lähetti Pyhän Hengen palattuaan Itse taivaaseen.
Jeesus ei siis jättänyt omiaan yksin, vaan lähetti Pyhän Hengen kirkastamaan valituilleen Itseään. Se Sana, jonka Jeesus jätti tänne, tulee eläväksi Sanaksi vain Pyhän Hengen kirkastuksessa.
Senpä takia nuo uskovaiset miehet piti kastaa. Sen takia, että he saivat ymmärryksen Jeesuksen opetukseen, eli Uuden liiton Herraan ja osasivat siinä valossa lähteä seuraamaan Häntä.
Jumalan Sana ja Pyhä Henki on LÄHDE syntiä vastaan.
asiastakyse: "Pawson kertoo kuluneen 17-vuotta uudestistymiseensä uskon lahjan saamisesta. Hän ei kerro niin, että hän sai 17-vuoden päästä vasta Pyhän Hengen, vaan kertoo uudestisyntymiseen kuluneen noin pitkän ajan."
Itseasiassa Pawson kertoo (tietoa esimerkiksi hänen elämänkertakirjastaan), että siitä kun hän Metodistikirkon piirissä tuli uskoon Jeesukseen Kristukseen (v. 1947) vasta 17 vuoden päästä hän vastaanotti Pyhän Hengen (v. 1964). Näin vasta vuodesta 1964 lähtien Pawson on opetuksensa mukaan ollut Jumalan lapsi, joka on jo syntynyt uudesti. 17 vuotta - pitkään kestänyt syntyminen uudesti!
Kertooko Pawson saaneensa Pyhän Hengen kasteen 17-vuoden kuluttua uskoon tulostaan?
Pyhän Hengen kasteen saamiseen voi kulua kauankin ja se johtuu siitä, että ihminen ei usko. Varsinkin monenlaiset sekaopetukset vievät ihmiseltä totuutta. Ihminen voi luulla olevansa uskossa, mutta ei todellisuudessa edes tunne Jumalaa, vaan tuntee ihmisten tekemän jumalankuvan.
Täältäkin saamme jatkuvasti lukea kirjoituksia, joissa ei ole jäljellä mitään Jeesuksen käskyistä ja opetuksista. Niistä purkautuu vihaa, katkeruutta ja väkivaltaa lähimmäisiä kohtaan ja silti nuo kirjoittajat pitävät itseään uskovaisina ja uudestisyntyneinä. Heidät on eksytetty kauas Jumalan Sanan opetuksista ja heidän tekonsa on muodustunut siitä eksymyksestä.
Jumalan Sana lupaa kasteessa antavansa ihmiselle Pyhän Hengen lahjan. Tuo lahja kasvattaa ihmisen Jumalan tuntemiseen kirkastaessaan Jeesusta. Joka uskoo Jeesuksen opetukset ja tekee niiden mukaan on saava kerran Pyhän Hengen kasteen. Pyhän Hengen kasteen saaneet ovat puhdistuneet ja uudistuneet kastelahjan, eli Pyhän Hengen lahjan ja Jumalan Sanan kirkkaassa ja puhdistavassa valossa, eli kuluttavassa tulessa.
Lukemattomat antavat kastattaa itsensä ja hylkäävät aina entisen kasteen uuden kasteen tieltä, mutta vaikka se tehtäisiin heille monia kertoja, ei se heitä auta. Yksi kaste täällä riittää. Tuossa kasteessa ihmisen luokse tulee Pyhä Hengen lahja kirkastamaan Jumalan Sanaa. Pyhän Hengen lahja ei väkisin kirkasta Jumalan Sanaa, vaan ihmisen pitää itse nöyrtyä ottamaan Sanaa vastaan ja uskoa se, mitä Jeesus Uudessa Testamentissa opettaa. Uusi Testamentti on uuden liiton opas.
Pelkkä kaste ei riitä pelastamaan ihmistä ja siksi Jeesus käskee kastaa ja opettaa.
Vain he saavat kasteen Jumalalta, jotka ovat uskoneet Pyhän Hengen lahjan kirkastaman Jumalan Sanan. Vain uskossa vastaanotettu Jumalan Sana puhdistaa astian, tehden siitä täysin uuden. Vanha kuolee ja uusi alkaa. Uusi luomus tarvitsee uuden kasteen ja sen antaja on Jumala.
Olisiko Pawsonin kohdalla käynyt niin, että hän niskuroi, ei kuunnellut, tai suorastaan hylkäsi Pyhän Hengen kirkastaman Jumalan Sanan ja sen takia ei saanut pitkään aikaan Pyhän Hengen kastetta, jonka Jumala antaa ahtaasta portista sisään menneille? Olisiko niin, että Pawson ymmärsi hitaasti asiat ja sanoutui hitaasti irti Jumalan Sanaa vastustavista opeista ja siksi aika uudestisyntymiseen pitkittyi ja pitkittyi.
Eräs ihminen kertoi sairastaneensa masennuksia ja henkisiä sairauksia uskonlahjan jälkeen 20 vuotta, kunnes yhtäkkiä oli käsittänyt, että hänen pitää uskoa Uuden Testamentin Herraan, eikä ihmisiin, kuten aikaisemmin oli uskonut. Kun hän alkoi lukea Uutta Testamenttia pyytäen Pyhän Hengen lahjan kirkastusta, oli hän kasvanut aika nopeassa tahdissa aivan uudeksi ja kaikki mielialahäiriöt olivat loppuneet siihen paikkaan. Hän kertoi, että tehtyään päätöksen uskoa Raamatun Jumalaan juuri niinkuin Hän Raamatussa puhuu, särkyi hänestä jotakin kovaa. Kovan oli aiheuttanut ihmisten ja henkivaltojen häneen luoma jumalankuva. Usko vapautti hänet ja synnytti hänet uudeksi.
Hän kertoo iloitsevansa siitä, että nyt hän saa ottaa Raamatusta kaiken, eikä enää tarvitse miettiä, mikä on väärennettyä ja mikä aitoa opetusta.
Tässä Matteuksen evankeliumissa Jeesus käskee opetuslasten mennä Galileaan ja lupaa heidän näkevän siellä Itsensä. Niin tapahtuu ja Jeesus antaa heille lähetyskäskyn.
Matteus 28
10 Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä".
11 Mutta heidän mennessään, katso, muutamat vartijaväestä tulivat kaupunkiin ja ilmoittivat ylipapeille kaikki, mitä oli tapahtunut.
12 Ja nämä kokoontuivat vanhinten kanssa ja pitivät neuvoa ja antoivat sotamiehille runsaat rahat
13 ja sanoivat: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä ja veivät hänet varkain meidän nukkuessamme.
14 Ja jos tämä tulee maaherran korviin, niin me lepytämme hänet ja toimitamme niin, että saatte olla huoletta."
15 Niin he ottivat rahat ja tekivät, niinkuin heitä oli neuvottu. Ja tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken, ja sitä kerrotaan vielä tänäkin päivänä.
16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Tässä Jeesus kertoo uskonmerkeistä. Joka uskoo ja kastetaan pelastuu ja saa merkit, jotka seuraavat Jeesuksen nimessä uskovia.
Nyt uskon kansa on hajaantunut uskomaan toinen toiseen ja toinen toiseen lähetyskäskyyn, vaikka ne molemmat kuuluvat kaikille uskovaisille. Ihminen kastaa ihmisen Jeesuksen opetuslapseuteen, mutta Jumala kastaa uskovaisen ihmisen omaksi lapsekseen ja antaa uuden nimen. Usko Jeesukseen kuolettaa vanhan ja uusi alkaa. Usko murtaa ensimmäisen Aadamin voiman tehden ihmisestä viimeisen Aadamin, eli Jeesuksen kuvan. Jeesus ruumiinjäsenet tekevät ihmeitä Jeesuksen antamalla oikeudella. Eivät he tee yhtäkään ihmettä omalla voimalla, vaan vain uskon kautta Jeesukseen. Merkit seuraavat Jeesuksen uskoa.
Markus 16
14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
asiastakyse: "Kertooko Pawson saaneensa Pyhän Hengen kasteen 17-vuoden kuluttua uskoon tulostaan? Pyhän Hengen kasteen saamiseen voi kulua kauankin ... "
Kuten edellä mainitsin, Pawson tuli uskoon Jeesukseen Kristukseen Metodistikirkossa. Tuossa kirkossa ei opetettu Pyhän Hengen vastaanottamista (eikä taideta nykyäänkään opettaa?), joten vaikka Pawson oli todella uskossa Jeesukseen Kristukseen vuodesta 1947 lähtien, hän ei tiennyt Pyhän Hengen vastaanottamisesta kuin vasta 1960-luvun puolella. Kun hän ymmärsi tätä asiaa, hän kertoo sitten saaneensa Pyhän Hengen vuonna 1964 eli 17 vuotta uskoontulovuodestaan.
Yleisesti ottaen väärä opetus voi estää ihmisiä vastaanottamasta Pyhän Hengen. Yksi tällainen Pyhän Hengen vastaanottamista estävä väärä opetus on se, että opetetaan uskoontulohetkessä ehdottomasti aina ja jokaiselle uskoontulevalle automaattisesti tapahtuvan Pyhän Hengen saaminen.
asiastakyse: "Olisiko niin, että Pawson ymmärsi hitaasti asiat ... "
Tietyllä tapaa näin tapahtui Pawsonille.
www.opetuksia.net
asiastakyse: "Pelkkä kaste ei riitä pelastamaan ihmistä"
Näin on. Hyvä, että luterilaisuudessa opetetaan Raamatun mukaisesti, että ei pelkkä kaste, vaan evankeliumin uskominen todeksi on tärkeää " ... julistakaa evankeliumi ... joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva ... " (ks. (Mark. 16:15,16)).
www.opetuksia.net
En tiedä miten luterilaiset kasteesta opettavat. Olin heidän joukossaan kylläkin viisi vuotta, mutta Jumalan annettua uloslähtökäskyn, sain uuden hengellisen kodin. En muista kasteesta opetetun mitään. Varsinkaan ei Pyhän Hengen kasteesta, jonka saavat vain USKOVAISET JEESUKSEN SEURAAJAT, puhuttu mitään. Pyhä Henki oli arka aihe siihen aikaan kirkonpiirissä ja vain sen takia Jumala antoi uloslähtökäskynsä. Jos en olisi lähtenyt silloin ulos kirkonpiiristä, niin yhäkin tänään arkailisin puhua Pyhästä Hengestä. Siitä, että Hän on Jumalan Henki ja kirkastaa Jeesusta kasteesta alkaen ja siitä, että joka ottaa vastaan kirkastetun Jumalan Sanan saa Pyhän Hengen kasteen, jonka vain yksin Jumala antaa kuuliaisille Poikansa seuraajille.
Jumalan lupaus kuuluu, että kaikki kastetut saavat Pyhän Hengen lahjan ja he, jotka uskovat Pyhän Hengen kirkastaman Jumalan Sanan, saavat puhdistua ja parantua ja saavat Jumalan antaman Pyhän Hengen kasteen ja uuden nimen.
Vaikka Pyhän Hengen lahja luvataankin kaikille kastetuille, eivät kaikki ota sitä lahjaa vastaan. Eivät kuuntele Jumalan Sanaa, eivätkä usko siihen ja näin Pyhän Hengen lahja jää lupauksesta huolimatta heidän kohdallaan, vastaanottamuuden takia, toimettomaksi. Sen takia eivät kaikki kastetut tule koskaan saamaan PYHÄN HENGEN KASTETTA. Vaikka saavatkin kasteen vedessä ja LUPAUKSEN Pyhän Hengen lahjasta, ei se ole pelastava automaatio, vaan JUMALAN LUPAUKSET pitää ottaa vastaan.
Ei kukaan, joka saa joululahjan ja jättää sen avaamatta, tule lahjasta mitenkään hyötymään.
Tähän jatkokisi kirjoitan vielä sen, että ei vauva, tai pieni lapsi osaa itse avata pakettia, vaan hän tarvitsee siihen apua. Senpä takia kastelahjakin toimii niin, että kastaja/kasteella käyttäjä tottelee Jeesuksen kastekäskyä ja opettaa lasta ja näin kastekäsky tulee jo pienen lapsen kohdalla toteutumaan. Jos tuo lapsi nimittäin uskoo. Raamatun mukaan lapset kyllä uskovat, jos saavat siihen opetuksen. Olen itse saanut nähdä miten neljä ja viisi vuotiaat lapset alkoivat puhua kielillä. Heitä ei siihen kukaan painostanut, vaan he saivat opetusta Jumalasta. Nuo lapset ovat nyt kymmenen vuotta vanhempia, hyvin koulu- ja ystäväpiirissä pärjääviä uskovaisia. Vauvana heidät kastettiin ja opetusta saivat ja Jumalan LUPAUS tuli todeksi heille.
Kirkon teologi Markku Särelä: Uudestikastajille on tärkeätä, että ihminen itse kastattaa itsensä. Tätä he pitävät raamatullisena. Manninen kirjoittaa: "... raamatullinen kaste edellyttää kastettavan omaa, henkilökohtaista tunnustusta, kun hän kastattaa itsensä, mikä sanamuoto aina toistuu Raamatussa." 21) Lasta ei siis pitäisi, kastaa, koska hän ei itse mene kasteelle. Väite kaatuu alkukieleen. Uudestikastajille on sanottava Jeesuksen sanoilla: "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia." (Matt. 22:29). Alkukielessä ei näet esiinny lainkaan sanontaa "kastattaa itsensä", jota Manninen piti toistuvana sanamuotona Raamatussa. 22) Myöskään sanoja "ottaa", ”antaa”, ”itse" ei ole kasteesta puheen ollen. (s.26)
Raamatussa esiintyy kahdessa kohtaa imperatiivimuoto (käskymuoto), jossa kehotetaan ottamaan vesikaste sekä antamaan kastattaa itsensä.
Apt 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen (pass.aor.imp.) Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Apt 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa (med.aor.imp.) itsesi ja pestä pois syntisi.’
Särelä opettaa taas väärin, sillä Raamatusta löytyy selvä kehotus ottamaan vesikaste sekä antamaan kastattaa itsensä. Käyn myöhemmin läpi mitä nuo jakeet tarkoittavat, sillä vesikasteen kautta ei saada pelastusta eikä syntejä anteeksi.
Raamatullinen tosiasia on ettei ketään viety kasteelle siten, että kastettava olisi ollut toisen sylissä, kuten kirkko väärin kastaa sylivauvoja.
Hebr 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
Raamatun opetuksen mukaan Jumalan luokse tulevalla tulee olla oma henkilökohtainen usko. Raamatun opetuksen mukaan kun ihminen uskoo evankeliumin Messias Herrasta Jeesuksesta, niin hänet kastetaan vedessä.
kopsattu. http://www.kotipetripaavola.com/Raamatunopetusvesikasteesta3.html
Kukä täällä valehtelee? Tossa on selvästi sanottu Apt 2:38 tarkoittavan kastetta.
Montako perhekunta kastetta onkaan alkuseurakuntalaisten keskuudessa tehty niin, että siitä on kerrottu meille asti? En ikinä usko, että useissa perhekunnissa ei ollut yhtäkään pienokaista mukana.
Mitenhän nämä vauvat " ottivat" kasteen"?
Vai kastettiinko heidät väkisin?
Mitä tarkoittaa pakkokaste? Kuka tuon sanan alunperin on keksinyt? Eikös kaste ole oikeutus, ei pakko. Ympärileikkauskin oli oikeutus kuulua juutalaiseen yhteisöön. Sekin suoritettiin pienille pojille.
-- En ikinä usko, että useissa perhekunnissa ei ollut yhtäkään pienokaista mukana.
Kyllä varmaan monissa perhekunnissa oli vauvoja.