Mieheni on jättänyt minut 3 kertaa 6 vuoden aikana. Miehen lähtöä on aina edeltänyt välinpitämätön aika. Hän ei kysyttäessä tiedä mikä vaivaa jne. Hän vain etääntyy minusta ja meillä ei ole muuta yhteistä, kuin asumme saman katon alla. Sitten hän haluaa lähteä ja miettiä asioita ja heti sen jälkeen kuulen, että hänellä on toinen. Suhteet eivät kestä kauan ja sitten hän taas alkaa lähestyä minua ja olemme yhteyksissä pitkiä aikoja ja päädymme palaamaan yhteen. Ensimäisen kerran ollessamme yhdessä hän oli mustasukkainen ja omistushaluinen ja tuntui rakastavan minua, niin paljon, että huimasi. Suhteeseen tuli jossain kohdin myös väkivaltaa, jotka kaikki vain unohdin ja halusin uskoa parempaan. Väkivaltaisuus ja mustasukkaisuus loppuikin, kun olimme toisen kerran yhdessä. Ja sitten jopa minusta tuntui, että hän on täysin välinpitämätön minun suhteeni. Nyt taas tämän eron jälkeen haluan päästä hänestä eroon lopullisesti, mutta ikävöin häntä kovasti. En oikeasti tiedä mitä elämästä ja hänestä kaipaan, koska häneltä en juuri mitään saanut viimeisten kuukausien aikana. Tuntuu siltä, että on vaikea päästä elämässä eteenpäin ja olen jatkuvasti surullinen ja onneton. Jotenkin salaa toivon ja odotan, että hän otttaisi yhteyttä ja haluaisi taas jatkaa kanssani. Tiedän kuitenkin, että se olisi minulle huono ratkaisu, mutta en vain voi tunteilleni mitään. Tunnen itseni tyhmäksi ja epäonnistuneeksi ihmisksi ja mietin mikä minussa on vikana, kun en hänelle kelpaa. En tiedä enkä osaa nimetä mikä on mennyt vikaan eikä hänkään sitä minulle kertonut. Vaan antoi minun olla koko ajan luulossa, että palaa takaisin. Koskaan ei kuitenkaan tullut sopivaa hetkeä jolloin asioista olisi keskusteltu tai selvitelty. Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi.
Aina vain uskon ja toivon?
onneton5
23306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ehkä et ole tarpeeksi älykäs hänen makuunsa... Jos yrittäisit kehittää älyäsi eli matemaattista osaamistasi, niin miehesi varmasti hullaantuu sinusta! :) Tämä on totuus.
Enpä ole tyhmempää vastausta kuullut :D
Miehes voi kärsiä masentuneisuudesta/syys masennuksesta.
Suosittelen lääkärissä käyntiä, sitkun asia siltä osin kunnossa, selvitelkää parisuhteenne kiumuroita. Ei turhia lääkityksiä, ne estää ongelman ratkaisut.
kirjoitat: "mieheni on jättänyt minut"
piti kirjoittaa: SIKANI on jättänyt minut....
Olisin voinut kirjoittaa aivan samoin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin meillä oli mieheni kanssa yhteistä taivalta takana kuusi vuotta. Ja voin kirjoittaa samoin edelleen kahdenkymmenenkuuden vuoden jälkeen. Miehelläni on edelleen toistuvasti toisia naisia. Keskustelu hänen kanssaan on aivan turhaa, siihen hän ei kykene,
Elämäni hänen kanssaan on mennyt hukkaan, olisin voinut löytää elämääni ihmisen, joka olisi minua oikeasti rakastanut. Kaduttaa, että koskaan otin hänet takaisin sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran minut jätti. Kirjoitan tämän sinulle siksi, että ymmärtäisit ettei miehesi tule muuttumaan. Sinä et ole suhteessanne se huono ihminen, vaan miehesi on se tyhmä ja epäonnistunut. Tee päätös lopullisesta erosta äläkä roiku hänen armopaloissaan. Hän tietää, että otat hänet aina takaisin ja voi kohdella sinua aivan miten huvittaa. Lopullinen ero sattuu, mutta haluatko todella elää noin loppuelämäsi? Minä en olisi halunnut, jos olisin tiennyt että mies ei muutu koskaan.
Kiitos sinulle kirjoituksesta. Järjellä todella ymmärrän, että sama peli tulisi jatkumaan edelleen. Todella haluan häestä irti, en halua elämääni hetkellistä lohtua enää, mutta täytyy sanoa, että tämä vain sattuu joka kerran enemmän. Voimia sinulle elämääsi :)
Kaipaat ehkä jotain mennyttä hänen kanssaan, mutta se on rikottu eikä enää palaa. Jos vielä otat hänet takaisin, ja sama peli jatkuu, kyynistyt ja menetät uskosi kokonaan rakkauteen. Jatkat hänen kanssaan maailman tappiin saakka niin kuin minä.
Yritä olla ajattelematta miestäsi, ajattele itseäsi. Lue, liiku ja nauti kesästä. Maailmalla on jossain sinulle vielä hyvä mies, valmistaudu siihen. Sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Älä tule kaltaisekseni.
Niin... Juuri sitä mennyttä kaipaan ja toivon, että jospa hän olisikin muuttunut. Tuntuu vain, että hän on mielessäni koko ajan, välillä vijan tunteita ja mietin kaikkea inhottavaa mitä haluaisin hänelle sanoa. Välillä taas itken sitä toivottomuutta miksi kaikki piti mennä näin ja miksi hän taas loukkasi minua.
Tiedän, ettei tähän kuole ja joskus tämä helpottaa.
Kirjoita hänelle kirje, jossa sanot kaiken inhottavan mikä sydäntäsi painaa. Ja sitten poltat sen ja katselet liekkejä kunnes ne sammuu. Itke pois, itkeminen helpottaa. Ja kun silmien turvotus laskee, niin menet kaupungille ja katselet miehiä. Oikeita miehiä!
Tämä olisi varmaan hyvä juttu, olen miettinyt monesti, että kirjoittaisin vaan paperille jotain tunteita, mutta en ole saanut sitä vaan tehdyksi. Tuota pitää kokeilla, kiitos sinulla.
Ap:lle Olen ollut itse tuossa tilanteessa ja onneksi päässyt vihdoin irti. Se on vaikeaa, jos kyseessä on henkilö, joka osaa kaikki manipuloinnin keinot. Ystävilleni olenkin sanonut, että "tulee takaisin ovista ja ikkunoista". Ja se voima, jolla valtaa uudelleen alaa on uskomaton. Viime kerralla vihdoin (olemme ehtineet onneksi lopullisesti erota) mieheni menetti kasvonsa sotkuissaan niin, ettei enää kehtaa palata. Tiedän nyt olevani lopullisesti irti enkä ole edes enää kaivannut vaan olen pystynyt ihastumaan muihin miehiin ja muutenkin hengittämään vapaasti. Kyllä sinäkin pystyt siihen, mutta tulisi asettaa joku yhteinen ystävä varmistamaan molemmille se tieto, että tämä on lopullista. Näin minä tein, laitoin mieheni lupaamaan edellisellä kerralla ulkopuoliselle, että jos vielä lähtee tajuaa ettei voi palata. Ja näin tapahtui.
Onneksi olkoon sinulle ja kiitos tsemmpauksesta.
Olen mies ja tarinasi pohjalta voin kertoa, että nyt kannattaisi vaan päästää irti siitä ailahtelevasta ja selvästi vastuuttomasta miehestä. Et ole hänestä vastuussa. Kaipuu ja ikävä on aina ihmisellä elämän ihania asioita kohtaan. Se on ihmisen luonto. Olen itse rimpuilemassa irti narsistista ja silti myönnän, että kaipaan ja jopa rakastan häntä vieläkin. Silti ne tunteet on pakko vaan niellä ja miettiä uusia asioita. Ei välttämättä uusia suhteita. Irti päästäminen on ainoa neuvo. Siihen voi mennä aikaa. Anna se aika itsellesi. Älä anna enää uusia mahdollisuuksia tälle henkilölle raunioittaa sinua. Se ei ole julmaa, se on selviytymistä.
Kiitos rohkaisusta, voimia myös sinulle.
Vaikuttaa tosiaan epävakaalta ihmiseltä, käyttää vain naisia saadakseen tunne-elämyksiä ja kun kyllästyy, jättää,
onneton5
Luin tarinaasi ja tuntui kuin omaani olisin lukenut. Minäkin uskoin ja luotin vuosia. Noina vuosina unohdin täysin kuka olen, mitä haluan , ja miten haluan elämäni elää. Lopulta häpesin sitä kuinka mies pystyi halitseen elämääni ja käyttään minua hyväksen. Lopullinen ero oli erittäin riitaisa ja rankka pesäselvityskin tehtiin lopullisesti vasta sitten kun hän jo asui kakkosensa kanssa
Voin sanoa että matka henkisestä konkurssista ylös on ollut pitkä ja työläs mutta se on kannattanut.
Olen vasta itseni tuntemisen alussa mutta jo nyt tunnen kuinka elämällä on vielä paljon ihania asioita tarjottavana minullekin..
Kehotan hakeen apua terapiasta (minä hain.) Kirjastossa on myös erittäin hyviä kirjoja luettavaksi tilanteessasi. Itse sainitselleni valtavasti ymmärrystä monesta avioeroja käsittelevistä kirjoista. Vaikka minulle paras oli AA:n 12 pykälää. Äläkä unohda vertaistuen merkitystä .Kuusvuotta lopullisesta räsähdyksestä voin sanoa nyt ettäme jokainen olemme paljon paremma arvoisia kuin petturin ja häilyvän ihmisen kynnysmattona.
Tunnen myös syvää häpeää joka saa aikaan sen, etten oikein halua edes hakeutua ihmisten seuraan. Vertaistukea lähdin täältä etsimään, kun tuntuu, ettei ole ketään kenen kanssa asioita voisi jakaa. Tuntuu hyvältä lukea, että joku on selviytynyt. Olen terapiaa miettinyt itsekkin mutta minulla ei ole siihen varaa. Mietin paljon just kirjoja jne miten voisin itseäni auttaa, mutta en pääse toteutuksen asteelle oikein minkään kanssa. Tiedän, että ei ole oiko tietä onneen, mutta tuntuu, niin raastavalta ajatella, että tämä on vuosien prosessi. Hirveä ajatus!
Minulla on melkein samanlainen tilanne tällä hetkellä. Mun mies jätti mut 2 vuotta sitten. Oltiin 4 kk erossa ja se halus tulla takasin. Mä tyhmä otin, kun tää mies on mun "elämäni rakkaus". Keväällä mies ilmoitti yllättäen, että haluaa erota. Ei kuulemma enää rakastanut mua. Hetken aikaa näytti, että hänellä oli toinen, mutta en tiedä oliko vai ei.
Kevät meni sekavien tunteiden parissa. Mustasukkaisuutta, katkeruutta, häpeää, pohjatonta surua. Mies myös valehteli mulle paljon, ihan mitättömistä jutuista. Tuntuu, että hänellä on joku tarve valehdella valehtelemisen ilosta.
Edelleen räpiköin itseni kanssa, välillä haluan hänet takaisin, välillä en. Tiedän ettei tuollaisen miehen perään kannattaisi itkeä tai haikailla. Varmasti syytä oli meissä molemmissa, ettei juttu toiminut. Tällä hetkellä tuntuu, että hänestä ei vain ollut elämään parisuhteessa tai perheenä. Meillä on yhteinen lapsi, joten mun on pakko olla hänen kanssaan tekemisissä.
Välillä on useitakin päiviä, etten kaipaa häntä, mutta sitten saatan herätä yöllä siihen, että itken. En muuten tiennyt aikaisemmin, että unissaan voi itkeä...Kai tämä jotain läheisriippuvuutta on. Koska periaatteessa mulla on kaikki asiat ihan hyvin. Pelottaa vaan tuntea onnea mistään asiasta, koska sen jälkeen yleensä mennään alas ja lujaa.
Mullakaan ei ole tällä hetkellä oikein ketään, jolle kertoa näitä asioita. Ystäville olen itkenyt jo ihan riittävästi. En halua enää tätä heille jauhaa. Eli täällä olis vertaistukea tarjolla, jos haluat.
"Samatäällä"
Miten saamme vaihdettua sähköposti osoitteita, voiko täällä jotenkin laittaa ykstyisviestin? Niin voitaisiin kirjoitella, en haluaisi meiliäni ihan julkisesti laittaa.
Tällä ei varmaan saa yksityisviestejä laitettua. Eikä täällä sais julkaista yhteistietojakaan. Mutta täytyy miettiä yön yli mitä tehdä. Tähän aikaan ei enää aivot toimi :)
elämässä tapahtuu edelleenkin asioita joita en halua tapahtuvan mutta jaksan käsitellä ne paremmin kuin kuus vuotta sitten. Jaksan lyödä kantapääni maahan ja sanoa että en hyväksy enää elämää joka ei ole minun valitsemaa.Luotan itseeni ja kaikkein tärkeintä on että olen oppinut tykkäämään itsestäni.
avioliittoni aikana kärsin kauheasti huonosta itsetunnosta piinasin itseäni pahoilla ajatuksilla ja kuaheilla laihdutskuureilla.Koska halusin miellyttää miestä joka sanoi vihaavansa lihavia (jota en kuitenkaan ollut) ihmisiä. Vaikka eron jälkeen laihduinkin aivan luurangoksi niin olen kuitenki löytänyt siihenkin
tasapainon ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.
Tie on todellakin ollut pitkä mutta en antaisi pois päivääkään, niin paljon olen saanut elämääni uutta ja arvokasta.
On tärkeää että saat itsetuntosi kohdalleen, Se ei tapahdu hetkessä ja siksi onkin terapia tärkeää. Terapia ei maksa enempää kuin mikään muukaan terveydenhoito.
Uskon, että itsetunto kysymys tämä osaltaan on. Hienoa kuulla, että sitä on mahdollista parantaa ja päästä eteen päin
Olet takertunut. Katso itseäsi peilistä ja mieti oletko onnellinen näistä tempauksista. Koska se mies ei muutu, sinä et voi häntä muuttaa, hän on sellainen nyt ja aina ihan samalla tavalla kuin hänellä on tietty pituuskasvu ja kengännumero. Jos se sinua loukkaa voit lopettaa loukkaamisen sillä ettette enää palaa yhteen. Jos olet tyytyväinen elämääsi, älä mieti miks mies on sellainen kuin on. Monen (minunkin) mielestä voisit vähän ottaa itseäsi niskasta kiinni ja heivata tyypin, mutta emme me ulkopuoliset voi arvostella sinun elämän valintoja. Ihmiset tykkää niin eri asioista.