perintöasioita

Miten on, voiko äitini jotenkin estää mun perinnön saamiseni ?? Ajattelin vain, että kun isä varmaankin kuolee ennen häntä, niin enkö voikkin vaatia osaani perinnöstä ns. lakiosa ?? Jos näyttää siltä, että hän tai isä vanhemmiten haluaa hassata minun perintöni menemällä esimerkiksi kalliiseen palvelutaloon, niin voinko yrittää estää, niin ettei minun perintöni mene siihen. Totuus on, ettei yksityinen palveluasuminen ole sen laadukkaampaa, kuin kunnallinenkaan.
38964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Et voi kontrolloida heidän rahan käyttöään niin kauan kuin heillä itsellään on järki päässä. Kyllä rintaperillisillä on toisen puolison kuoltua oikeus puoleen omaisuuteen eli niin kuin toivot sinä perit ja sinun sisaresi puolet vanhempiesi omaisuudesta. Muuten tuollainen kysely antaa kuvan sinun luonteestasi, on kuin toivoisit vanhempiesi kuolemaa. Melko härskiä vanhempiasi kohtaan on näitten asioitten pohtiminen, kun he ovat vielä elävien kirjoissa. Monelle on nimittäin käynyt niin että hän on kuollut ennemmin kuin on toivonut vahempiensa kuolevan. Kyllä se sinun perintö asiasi järjestyy ihan itsestään oikein, on liian aikaista huolehtia siitä nyt.

Äänestä
  • "Kyllä rintaperillisillä on toisen puolison kuoltua oikeus puoleen omaisuuteen eli niin kuin toivot sinä perit ja sinun sisaresi puolet vanhempiesi omaisuudesta. "

    Ei peri puolia vanhempien koko omaisuudesta, puolet vanhempien omaisuudesta on sen elossa olevan. Kuolleen omaisuudesta perii puolet puoliso ja toinen puoli jaetaan lapsille.

    toivottavasti apn. isä ja äiti elävät maailman tappiin ja ap jää nuolemaan ahnaita näppejään.

    Äänestä

  • häpeä ap!!!! kirjoitti:

    "Kyllä rintaperillisillä on toisen puolison kuoltua oikeus puoleen omaisuuteen eli niin kuin toivot sinä perit ja sinun sisaresi puolet vanhempiesi omaisuudesta. "

    Ei peri puolia vanhempien koko omaisuudesta, puolet vanhempien omaisuudesta on sen elossa olevan. Kuolleen omaisuudesta perii puolet puoliso ja toinen puoli jaetaan lapsille.

    toivottavasti apn. isä ja äiti elävät maailman tappiin ja ap jää nuolemaan ahnaita näppejään.

    Puoliso ei peri mitään, ainoastaan rintaperilliset alenevassa polvessa, lapset ja heidän lapset jos vainajan omat lapset ovat jo kuolleet. Puolisolla on puoleen omaisuuteen avio-oikeus jos ei ole avioehtoa.

    Äänestä

  • kaiju kirjoitti:

    Puoliso ei peri mitään, ainoastaan rintaperilliset alenevassa polvessa, lapset ja heidän lapset jos vainajan omat lapset ovat jo kuolleet. Puolisolla on puoleen omaisuuteen avio-oikeus jos ei ole avioehtoa.

    Höpö, höpö. Puoliso perii puolet vainajan omaisuudesta ja lapset toisen puolen. Eli 100% ja siitä on 50 % kummallakin puolisolla. Kuolevan puolison perii tosta 50% puoliso ja lapset puoleksi. Eli koko arvosta 25% puolisolle ja 25% jakoon lapsille. Eli 75% jää elävän puolison käyttöön jos ei ole avioehtoa.

    Äänestä

  • 100 varma kirjoitti:

    Höpö, höpö. Puoliso perii puolet vainajan omaisuudesta ja lapset toisen puolen. Eli 100% ja siitä on 50 % kummallakin puolisolla. Kuolevan puolison perii tosta 50% puoliso ja lapset puoleksi. Eli koko arvosta 25% puolisolle ja 25% jakoon lapsille. Eli 75% jää elävän puolison käyttöön jos ei ole avioehtoa.

    Mikäli puolisoilla ei ole ollut keskinäistä testamenttiä eikä avioehtoa, aviopuolisoiden omaisuus "tasataan". Omaisuudesta 50 % jää lesken omaisuudeksi ja vainajan osuus 50 % omaisuudesta menee hänen perillisilleen. eli ei mitään 75 % leskelle...

    Kuvaamassasi 75 % osuudesta leskelle on puolisoilla ollut ilmeisesti tehtynä keskinäinen testamentti.

    Äänestä

  • häpeä ap!!!! kirjoitti:

    "Kyllä rintaperillisillä on toisen puolison kuoltua oikeus puoleen omaisuuteen eli niin kuin toivot sinä perit ja sinun sisaresi puolet vanhempiesi omaisuudesta. "

    Ei peri puolia vanhempien koko omaisuudesta, puolet vanhempien omaisuudesta on sen elossa olevan. Kuolleen omaisuudesta perii puolet puoliso ja toinen puoli jaetaan lapsille.

    toivottavasti apn. isä ja äiti elävät maailman tappiin ja ap jää nuolemaan ahnaita näppejään.

    No totta, eihän se nyt näin mene.

    Perunkirjaan merkitään koko pesän omaisuus. (vainajan ja lesken) Käsitellään tasinkoasiat ensin leskenosalta. Vähennetään pesään kuuluvat velat vainajan osalta. Ja sitten leski saa oman puolikkaansa pesästä. Ja rintaperilliset perivät vainajan osan. Siis todellisuudessa leski ei peri mitään.

    Mutta jos vanhemmat ovat tehneet keskenää yhteisestä omaisuudesta "omistusoikeustestamentin". Silloin jäljelle jäänyt leski ohittaa rintaperilliset ja perii vainajan kokonaisuudessaan. Ja hän voi myös tuhlata omaisuutensa miten lystää.

    Äänestä

Mene kuule luuseri töihin ja hanki itse omat rahasi, niin ne on varmaan tehneet vanhempasikin! Vai sinun perintösi hassaavat...toivottavasti käyttäisivät joka ikisen pennin eläissään!

Äänestä

Edustat typerintä ja ahnainta valkoista roskasakkia jota Suomessa on.

Sinulla ei ole osuutta ei arpaa vanhempiesi varoihin eikä heidän niiden kuluttamiseen liittyviin asioihin heidän täysijärkisenä eläessään. On todella väärin että Suomessa vanhemmat eivät lain mukaan voi testamentata jäljelle jäävää omaisuuttaan kenelle tahaansa.
Sinunlaisesi ala-arvoiset iljetykset eivät saisi (lain mukaan) kuulua lainkaan perijoiden joukkoon!

Vanhempasi ovat itse omalla tyollään, lottovoitoilla tms. kartuttaneet varallisuuttaan. Se KULUU heille! Milloin he voisivatkaan parhaiten käyttää sitä ellei vanhoilla päivillään tyokyvyttominä ja ulkopuolisten varaan joutuessaan.

Jos sinulla on yhtä ainutta molekyyliä älykkyyttä tai järkeä päässäsi, varmistaisit että he saavat parhaan mahdollisen hoidon, muutat asumaan hoitokodin lähelle jossa joit päivittäin käydä heidän luonaan, varmistaa että heillä on aina puhtaat ja siistit vaatteet, terveelliset ateriat ja kykyihin sopivaa ajanvietettä. Joka päivä.

Jos he ylielävät omat varansa, sinä teet kaiken mahdollisen jatkaaksesi heidän hyvää hoitoaan.

Nuo kaksi viimeistä paragraafia aivan varmasti menevät yli sinun vahän ymmärryksen. Ne ovatkin tarkoitetut muille älykkäimmille lukijoille.

Äänestä

Ei herranjumala!!!!
Sä olet sairas!!!!!!

Äänestä

Jos isäsi kuolee ennen äitä niin kaikki omaisuus joka on isäsi nimissä menee jakoon ja vain yhteieseen asuntoon on asumisoikeus leskellä että silleen ja perunkirjoituksessa selviää omaisuus mikä voidaan jakaa.

Äänestä

Nythän ei ole kysymys sinun perinnöstä vaan vanhempiesi omaisuudesta, jota he laillisesti saavat käyttää kuten parhaaksi näkevät. Sinun perinnöksi se muuttuu vasta kun vanhempasi kuolevat. Ei kannata mennä asioiden edelle. Ajattelepa, jos sinun lapset tulisivat sanomaan, että `et kyllä hassaa meidän perintöä uuteen asuntoon´. Mitenkäs silloin suusi panisit?

Äänestä

sulle kalju..mä tiedän vaikka lähipiiristä aika monta, jotka jo laskeskelee mielessään mahdollista perintöään ja onpa kautta aikojen jopa menty naimisiin, että ollaan saatu esimerkiksi kaksi mahtisukua yhteen, jotta voitaisiin tuplata omaisuus. Eli tässä ei ole periaatteessa mitään sen kummempaa, mutta minun vanhempieni perintö nyt sattuu olemaan aika pieni verrattuna johonkin pohjanmaan mahtisukuihin, niin etteivät he voi esimerkiksi irroittaa siitä pientä osaa, jotta pääsisivät esimerkiksi yksityiseen vanhainkotiin, vaan jos he aikovat sinne mennä on heidän omaisuutensa käytetty loppuun noin vuoden kuluttua, kun he maksavat kallista kuukausiylläpitoa, jonka jälkeen he joutuvat jokatapauksessa muuttamaan kunnallisen palvelun piiriin. Siis tämähän ei kannata ei taloudellisesti, eikä fyysisestikkään vaihtaa koko ajan paikkaa ja siinä sivussa he tulisivat "hassanneeksi" perintöni. Sanotaanko, että se olisi hölmöläisen hommaa kaikki tyynni. toivon kuitenkin, ettei heidän edes tarvitse koskaan vanhainkotiin mennäkkään. terveet elämäntavat nääs heillä. voivat elää kotona loppuun asti, kun minä vielä vähän käyn jelppimässä. Suihkuttelen, pesen pyykit ja asitiat ja valmistan ruat pakkaseen aina, kun mahdollista, niin säästymme moiselta hullulta lisäkustannukselta, kuten vanhainkoti. sitäpaitsi siellä pääsee normaalijärjellä varustettu ihminen ajasta ikuisuuteen hyvin pian. Sen olen huomannut.

Äänestä
  • Koita nyt hyvä lapsi ymmärtää se, että vaikka vanhempasi haluavat lahjoittaa omaisuutensa kodittomille kissoille elinaikanaan, niin se ei sinulle kuulu!!!
    on aivan turha vedota muihin tai mihinkään mahtisukuihin.
    Pidät vaan ne näppis omalla lompakolla ja sillä sipuli.

    Äänestä

  • Niin akuan kun vanhemapsi elävät ei ole mitään perintöä olemassakaan ja henkilöt saavat tuhlata rahansa ja omaisuutensa viimeistä sentiiä myöten ja siihen sinulla ei ole osaa eikä arpaa. Sitten kun heitä aika jättää niin katsotaan mitä on jäänyt jäljelle ja se vasta on perintöä että silleen.

    Äänestä

  • niin siis edelleen...mikä sinun perintö, jonka he hassaavat ? Onko vanhempasi jo kuolleet ??? En ymmärrä ajatustasi. Perintöä tulee jos on tullakseen, iso tai pieni, sitten kun joku kuolee. Ei heidän eläessä. Elät kuin Kummelin Puukon veljekset, perintöä odotellessa, vai ?

    Äänestä

  • On täällä ihme kahjoa porukkaa. Vanhemmilla on aina tietynlainen vastuu lapsistaan. Yleensä vastuuntuntoinen vanhempi nimenomaan haluaa jättää lapsilleen pesämunaa.
    Jotkut lapset huolehtivat vanhemmistaan, auttavat kaikin tavoin. Velvollisuus ja vastuu on molemminpuolista.

    On niitä toisenlaisiakin..Puolison isä kuoli tämän ollessa alaikäinen. Hänellä oli sisaruksiakin. Perheen isä oli ikänsä rakentanut perusturvaa lapsilleen. Äitinsä oli toisen luonteinen. Lapset eivät osanneet vaatia rintaperillisen osuuksiaan. Auttoivat vuosia äitiään eri tavoin. Äitinsä hassasi perheen omaisuuden uuden kumppaninsa kanssa.

    Meitä on moneksi.

    Äänestä

  • Vastuu kirjoitti:

    On täällä ihme kahjoa porukkaa. Vanhemmilla on aina tietynlainen vastuu lapsistaan. Yleensä vastuuntuntoinen vanhempi nimenomaan haluaa jättää lapsilleen pesämunaa.
    Jotkut lapset huolehtivat vanhemmistaan, auttavat kaikin tavoin. Velvollisuus ja vastuu on molemminpuolista.

    On niitä toisenlaisiakin..Puolison isä kuoli tämän ollessa alaikäinen. Hänellä oli sisaruksiakin. Perheen isä oli ikänsä rakentanut perusturvaa lapsilleen. Äitinsä oli toisen luonteinen. Lapset eivät osanneet vaatia rintaperillisen osuuksiaan. Auttoivat vuosia äitiään eri tavoin. Äitinsä hassasi perheen omaisuuden uuden kumppaninsa kanssa.

    Meitä on moneksi.

    Korjaus Vastuun -kirjoitukseen. Allekirjoittaneen äidin puoliso, eli perheen isä kuoli allekirjoittaneen ollessa alaikäinen.

    Äänestä

  • Vastuu kirjoitti:

    On täällä ihme kahjoa porukkaa. Vanhemmilla on aina tietynlainen vastuu lapsistaan. Yleensä vastuuntuntoinen vanhempi nimenomaan haluaa jättää lapsilleen pesämunaa.
    Jotkut lapset huolehtivat vanhemmistaan, auttavat kaikin tavoin. Velvollisuus ja vastuu on molemminpuolista.

    On niitä toisenlaisiakin..Puolison isä kuoli tämän ollessa alaikäinen. Hänellä oli sisaruksiakin. Perheen isä oli ikänsä rakentanut perusturvaa lapsilleen. Äitinsä oli toisen luonteinen. Lapset eivät osanneet vaatia rintaperillisen osuuksiaan. Auttoivat vuosia äitiään eri tavoin. Äitinsä hassasi perheen omaisuuden uuden kumppaninsa kanssa.

    Meitä on moneksi.

    Hei alaikäisille rintaperillisille vaaditaan edunvalvoja. Joka huolehtii siitä, että alaikäisen perillisen rahoja ei äiti pääse hassaamaan "uuden miehen" kanssa. Siitä on laki olemassa.

    Äänestä

  • Perintöä sinulle- ei ole olemassa, ennenkuin jompikumpi vanhemmistasi/joku muu sukulaisistasi, jolta jää testamentiklla tai lakimääräistä kautta, sitä perintöä.
    Ymmärsitköhän. Vanhempiesi varat ovat heidän eläessään heidän itsensä vapaasti käytettävissä olevaa/määrättävissä. Ilman edunvalvontatilannetta sinulla ei ole lain mukaan minkäänlaista oikeutta määrätä vanhempiesi varojen käytöstä.
    Mikä siinä on noin vaikeaa ymmärtää?
    eivät vanhempasi mitään perintöä hassaa jos eläessään, laillisesti käyttävät omiaan- ihan mihin he itse haluavat.

    Kerronpa tarinan. oli kerran perhe, jossa isä kuoli. Oli viisi pientä possua-tapaan, viisi sisarusta. Oli emo kullekkin, ihan yksi.
    Ja yksi sisaruksista sanoi useammalle, luovu heti omastasi. Emo tiennyt mitään tuosta, pelotellut pelkäsivät, miettivät miksi tuttu sisarus, pikkupossuista ties mones, voi- millä oikeudella, kukaan kun mitään ollut saanut etuottina.

    Kuin alhaiseksi sama veri mennä voikin. Oi, onni on emo kultainen! Pesää pitää hallussaan.Niin kuin emot aina tehneet, suojaa poikasistaan jokaisen, ei yhtä taikka kahta...

    Osittain runollista tekstiä, mutta itse asia siinä on tosi- ja näitäkin, miten näitä käykin...Mutta jos omaisensa ei antaisi millään omiaan pitää ominaan, niin jotain on kyllä vinossa. Käsityksissä.

    Äänestä

Mitä jos toivoisit vanhemmillesi rikasta, pitkää elämää ja mukavia vanhuuspäiviä, jotka he varmasti ansaitsevat. Vanhemmat eivät ole sinulle mitään velkaa.

Äänestä

sun täytyy nyt varmaan hankkia asianajaja joka auttaa sua noissa asioissa. Saattaa olla kallista, mutta jos perintö on iso niin kyllä kannattaa taistella oikeuksistaan.

Äänestä
  • Mitään perintöä EI OLE olemassakaan ennekuin molemmat vanhemmat ovat kuolleet.

    Asianajajien palkkiot ovat melkoisen hinnakkaita ja ne pitää maksaa ajallaan eli vanhemmat kuinka vanhoiksi tahansa.

    Äänestä

  • perintöä ei ole kirjoitti:

    Mitään perintöä EI OLE olemassakaan ennekuin molemmat vanhemmat ovat kuolleet.

    Asianajajien palkkiot ovat melkoisen hinnakkaita ja ne pitää maksaa ajallaan eli vanhemmat kuinka vanhoiksi tahansa.

    Asiat kannattaa järjestää itselle sopivaksi ennen perinnönjättäjän kuolemaa.

    Äänestä

Lapsilla on normaali oikeus saada osuutensa toisen vanhemman kuollessa. Lesket yleensä hankaloittaa tilannetta syyllistämällä perillisiä ja hassaamalla itse kivoihin lomiin ja omiin mielijohteisiin puolisonsa omaisuutta. Ne rahat on kuitenkin tarkoiotettu perillisen elämän turvaamiseksi. Leskillä omat varat turvana ja leskeneläkkeet yms.

Muualla normi käytäntö ilman tunteilua. Suomalaiset tekee kaikesta aina emotionaalista paskaa. Siksi täällä asuukin niin tyhmä kansa. Selkeät lait ei sovi suomalaisen päähän,, vaan joukkohysterialla tuomittiin tässäkin apn ihan tavallinen kysymys.

Äänestä
  • Perillisen elämän turvaamiseksi??? Mitä ihmettä, tämä on aikuinen ihminen eikä mikään toukka enää. Jotenkin säälittävää, että kaikki on annettu hyvän elämän pystyttämiseen ja sitten vielä ruikutetaan lisää. Kukakohan tässä kaipaisi asennekasvatusta ja aikuiseksi kasvamista.

    Äänestä

  • "Ne rahat on kuitenkin tarkoiotettu perillisen elämän turvaamiseksi."

    No muista sitten ettei tienaamasi omaisuus ole sinun vaan sinun perillisillesi!

    Eli ei mitään törsäyksiä omaan elämään vaan : asut mahdollisimman halvassa läävässä, ostat vaatteesi kirpparilta, et matkusta... ainakaan lomamatkoille, syöt mahdollisimman halpaa ruokaa, kuljet julkisilla jne......et kuluta muuta kuin sen verran että pystyt katuttamaan perillistesi omaisuutta.

    Muista että omaisuutesi ei ole sinun vaan sinun perillistesi käyttöön tarkoitettu... eikö?

    Äänestä

Aloittajan kysymys oli ihan asiallinen. Älkää aukoko päätä.

Äänestä
  • Älä yritä ap kirjotella eri nikeillä sontaa.

    Kysymys ei todellakaan ole!!
    Mene töihin, kerrytä omaa omaisuuttasi, älä kurota muiden taskuihin.

    Äänestä

Kenenkään ei pidä järjestää ja laskea tulevaisuuttaan ns. tulevien perintöjen varaan.
Ne tulevat tai sittein ei.

Äänestä

Ymmärrän aloittajaa, sillä välirikon takia minulle ei ole tulossa kuin lakiosa ja vanhemmat todella hassaavat perittyjä rahojaan, siis ei omalla työllä hankittuja vaan vanhemmilta saatuja.

Olen pätkätöissä ja olisi huojentavaa tietää eläkeikäisenä saavansa edes sen perinnön itselleen, mikä isovanhemmilta on jäänyt.

Äänestä
  • Täytyy sanoa, että en ymmärrä sinua. Miksi sinun vanhemmat eivät saisi elää ehkä helpompaa elämää. He ovat perineet vanhempansa ja heillä on nyt oikeus käyttää rahojaan. En toki ymmärrä sitäkään, miksi sinut on jätetty ulkopuolelle mahdollisesta perinnönjaosta vaikka välirikko olisikin. Oikeudentajuni mukaan kaikki lapset ovat saman arvoisia.
    Itse ja mieheni olemme tehneet pitkän työuran. Olemme auttaneet pitkin matkaa lapsiamme heidän jo ammatissaan ollessaan ja perheellisinä. Nyt ehtoopuolelle käännyttäessä, viimeksi tänään, keskustelimme loppuelämän laadusta.
    Aiomme myydä lähivuosina asuntomme ja luultavasti myös mökkimme ja muutamme palveluasumisen piiriin, siis sellaiseen, jossa voimme ostaa tarvittaessa kaikki palvelut. Siivous, ruoka, puhtaus ym ja paikka pitää olla myös sellainen, jossa on toimintaa ja yrittäjiä mm hieronta, kampaaja ym. Vaikka eläkkeemme on suhteellisen hyvä, ei se riittäisi tälläisessa paikassa, joka ei ole kunnallinen. Ja viimeiseen tappiin asti tulemme matkustamaan aurinkoon. Jos jotain jää, se menköön tasapuolisesti lapsille. Tälläinen suunnitelma takaa sen, että lasten ei tarvitse kantaa meistä hoitovastuuta. Ja me saamme olla yhdessä mahdollisimman pitkään. Nämä ovat haaveita, kun huomisen terveydestä ei tiedä. Niin ja netti meillä pitää olla:)))

    Äänestä

Tätä minä juuri tarkoitin. Tulevaisuuden vanhuksilla pitää olla tätä kaikkea. mahdollisuus matkustaa aurinkoon...mahdollisuus nettiin .. kampaaja .. hieroja jne jne. Mutta minäpä tiedän; kunnallisessa palvelussa on nämä kaikki; hieroja; kampaaja; ryhmäpalvelut, mitkä sisältävät keskusteluryhmät ynnä muut fysioterapiat sun muut palvelut ja hei, sulla on mahdollisuus matkustaa sinne aurinkoon !! Mä vain itse olen töissä näissä palveluissa, niin tiedän, että aika moni käyttää vain näitä peruspalveluja sitten kuitenkin ja niiden hinnoitteluissa on eroja, elikkä kunnallisella tulee halvemmaksi sanon minä ...

Äänestä
  • Tulevaisuuden vanhuksilla on toivottavasti valinnan vapaus. Valita hoitokoti haluamastaan ympäristöstä. Valita myös kodin taso varallisuutensa mukaan, eikä ajatella sitä, mikä tulee halvimmaksi. Tämä siis silloin, kun varoja on. Ja liikkuuhan näin rahakin ja poikii hyvinvointia ja työällisyyttä. Ilolla kuuntelin radio-ohjelmaa ajellessani syksyisellä mökkitielläni. Tulevaisuudessa tullaan yhä enemmän räätälöimään matkoja meille senioreille. Jokainen aikaansa seuraava tietää, missä kurimuksessa tulevaisuuden SOTE-palvelut ovat. Joten jos on varoja, voi ostaa perus lääkäri- ja hoitopalvelut yksityiseltä sektorilta. erikoissairaanhoito tietenkin julkiselta puolelta. Näin on hyvä. Onneksi lapsetkin ovat samalla linjoilla.

    Äänestä

Oi iesus, minä olen omille isovanhemmilleni ja vanhemmilleni sanonu että pistäisivät kaikki menemään tai lahjoittaisivat elinaikanaan kenelle tahtovat, heidän rahojaanhan ne ovat ja sylettää ajatus että perilliset odottavat kuola valuen perintöä.

Siitä perinnöstä sitten pahimmillaan tapellaan sukupolvi toisensa jälkeen kun ei sopuun päästä, yksikin tapaus jossa sisarusparvi ei pääse sopuun, asianajajat nakertavat sitä perintöä kokoajan ja kohta sisaruksista aika jättää ja serkukset joutuvat perinnönjakoon.

Äänestä

Hyvä että pidät huolta vanhempiesi raha-asioista.

Itse ainakin pyrin valvomaan jyvinkin tarkasti, kun sen aika tulee, etteivät vanhempani mene liian kalliiseen palvelutaloon, ja mihin hintatason osoitteeseen menevätkin, niin pidän huolta, että heitä kohdellaan siellä hyvin. Että eläkkeensä riittää, etteivät kaikki säästöt meni kalliisiin hoitomaksuihin, tyyliin: "telkkarin avaus 10 euroa", "tyynyn pöyhintä 20 euroa".

Tämä vanhempien asioiden hoito on ihan sallittua ja odotettavaa, vai ettekö te muut aio katsoa, pärjäävätkö he siellä?

Äänestä

Ne ovat edelleenkin vanhempiesi omaisuutta, eivät sinun perintöäsi. Vanhemmillasi on täysi oikeus käyttää omaa omaisuuttaan juuri kuin he itse haluavat. Jos he haluavat vanhemmalla iällä matkustella, niin totta kai he tekevät niin, eivätkä jää kotiin vain siksi että sinulle jäisi enemmän rahaa. He saavat nauttia elämästään juuri niin kauna kunnes kuolema korjaa, maksoi se mitä tahansa.

Kuvottavaa kuinka ahne moni ihminen. Omien vanhempienkin kohdalla mietitään vain tulevia rahoja, eikä sitä että vanhemmat nauttisivat elämästään ja eläisivät pitkään. Se on ihan omaa tyhmyyttä jos etukäteen jo laskeskelee perintöä ja suunnittelee hankintoja sen perusteella. Ne rahat eivät vielä ole teidän rahojanne, eivätkä välttämättä tule koskaan olemaankaan.

Minulle itselleni on ihan sama vaikka perintöä tulisi 0€. Elossa olevat vanhemmat ja heidän hyvinvointinsa on paljon tärkeämpää. Toivottavasti elävät rahoillaan juuri siten kuin itse haluavat, eivätkä ala säästelemään minun takiani.

Äänestä

Kerronpa, miten meillä. Vanhempani ovat hyvinkin vielä elossa ja terveitä, perintöä ei ole odotettavissa palaneen puupennin vertaa. Silti olemme erikseen sopineet äitini kanssa, että jos hän joskus hoito-, hoiva-, palvelu-, tai vanhainkotiin joutuu, niin kunnalliseen ei häntä laiteta ikinä. Etsimme parhaan mahdollisen yksityisen ja ne kustannukset, mitä jää itselle maksettavaksi, maksamme me lapset.

Vanhempiesi rahat eivät ole sinun perintöä ennen kuin he ovat kuolleet. Siihen saakka heidän rahansa ovat heidän. Perintöä on se, mitä heiltä jälkeen jää, mitä eivät ehdi tuhlata. Mikään heidän omaisuudestaan ei kuulu sinulle sitä ennen. Jos tuntevat lapsensa luonteen ja ovat viisaita, niin vanhempasi tuskin jättävät sinulle mitään,

Äänestä
  • No, minä olen naimisissa, enkä aio maksaa senttiäkään omien vanhempieni hoitokuluista saati sitten miehen vanhempien. On ihan turha odottaa, että minulla ja miehelläni olisi 20 vuoden päästä jokin velvoite maksaa 1000 -2000 euroa kuussa parhaimmasta mahdollisesta hoitopalvelusta, ei todellakaan onnistu.

    Jokainen tässä ketjussa tietää tasan tarkkaan, mitä omaisuutta omilla ja miehen vanhemmilla on, ja mitä tulee mahd. joskus perimään. On outoa väittää muuta.

    Ja tuo, että ette muka odota mitään perinnöksi on ihan täyttä lööperiä. Koska jokaisessa kaupungissa eniten tienaavat taitaavat olla juuri perintöasioita hoitavat lakimiehet ja tietty valtiolla, verottaja.

    Joten perintöasiat ovat aika suuri juttu. Mutta kieltäytykää toki lakiosastakin, ja älkää antako itsekään mitään perintöä omille lapsillenne. Sanokaa vaan näille, että sun pitää maksaa mun hoitokulut parhaimmassa paikassa, koska niin olen minäkin tehnyt.

    Jättäkää lapsellenne 0 euroa perintöä ja suuret velat hoitokuluista. Niin tekee hyvä lapsi ja aikuinen.

    Lopettakaa tuo aloittajan haukkuminen.

    Mitä enemmän neg. peukkuja, sitä enemmän tässä ketjussa te valehtelette itselle ja muille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syynissä kirjoitti:

Miten on, voiko äitini jotenkin estää mun perinnön saamiseni ?? Ajattelin vain, että kun isä varmaankin kuolee ennen häntä, niin enkö voikkin vaatia osaani perinnöstä ns. lakiosa ?? Jos näyttää siltä, että hän tai isä vanhemmiten haluaa hassata minun perintöni menemällä esimerkiksi kalliiseen palvelutaloon, niin voinko yrittää estää, niin ettei minun perintöni mene siihen. Totuus on, ettei yksityinen palveluasuminen ole sen laadukkaampaa, kuin kunnallinenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu