Ai että kun kuulostan huomionhakuiselta.. anteeksi. Haluan joltain ulkopuoliselta, vaikka anonyymiltäkin, apua ja tukea. Olen avohoidossa, mutta en ole pystynyt puhumaan vielä kaikesta psykologin kanssa. Eikä kerran viikossa asioista keskustelu riitä mulle yhtään, viikko mun elämää tuntuu ihan ikuisuudelta. Haluaisin olla onnellinen, mutten itse yksin osaa.
Oon siis 16-vuotias, just lukiota aloittamassa tyttö. Oon 13-vuotiaasta asti ollut sairaalloisen onneton, koska mua alettiin vitosella kiusaamaan. Satutettiin niin sanallisestikin kuin myös fyysisesti. Sitä on jatkunut koko yläasteenkin läpi, ja mua pelottaa lukio aivan mahdottomasti: uudet ihmiset, en uskalla ottaa mitään kontaktia, en uskalla luottaa, mutta en haluaisi jäädä yksin. Olen tosin koko kesän ollutkin lähestulkoon yksin, pitkäaikaisin ystäväni on pysynyt mun vierellä mutta hänelle en uskalla paljoa kertoa sen jälkeen, kun menetin tyttöystäväni siitä syystä etten ollut enää onnellinen ja pirteä, eli se kehen hän alunperin rakastui. Hän rakastaa mua edelleen, mutta tottakai se nyt kiinnostusta vähentää jos toinen osapuoli on koko ajan maassa, satuttaa itseään ja yrittää itsemurhaa. En pysty olla hänen lähellään enkä puhumaan hänelle enää.
Isän ja mun välit ovat tulehtuneet hänen saatuaan tietää mun olevan biseksuaali heteron sijasta. Muutin äidin luo asumaan ja täällä mä oon saanut olla juuri se ketä olenkin.
Olen viillellyt kasiluokan alusta alkaen, ja mulla on nyt molemmat reidet, kädet, käsivarret, hartiat ja kaula aivan esittelykelvottomassa kunnossa. Enkä osaa lopettaa sitä, niinä hetkinä se tuntuu olevan ainoa itsevihaani lievittävä vaihtoehto.
Kenellekään läheiselleni oma poislähtöni tuskin olisi maailmanloppu. Mulla on 2 veljeä, eli äiti ja isi pystyisivät hyvin jatkamaan elämäänsä, vaikka tiedän heidän surevan - tai en oo ihan varma isästä. (Entisellä) tyttöystävälläni on miljoona erittäin tärkeää ystävää, hän pystyis elämään elämäänsä kuin vettä vain. Tällä hetkellä ainoa, kenestä välitän, on tämä em. hyvä ystäväni, mutta hänelläkin on monia muita minua arvokkaampia henkilöitä.
Mulla ei ole unelmia enää ollenkaan, koska rakensin kaiken onneni tyttöystävän varaan hänen suunniteltuaan kaiken niin kauniiksi.
Eli toisin sanoen, mulla ei ole ketään kelle puhua, koska ainoalle ystävälleni en halua, enkä äidilleni, enkä etenkään niille parille muulle kaverilleni, joiden kanssa olen harvemmin tekemisissä. Tuskin tulen saamaan uusia ystäviä lukiosta, koko yläastekin meni tasan samalla kaveriporukalla, jossa sielläkin olin olemassa loppuviimeksi vain silloin, kun tarvittiin apua tai tietoa.
Mulla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia, enkä osaa suunnitella mitään. En osaa tehdä päätöksiä.
En löydä elämästäni tasan yhtäkään hienoa asiaa.
Oon siis 16-vuotias, just lukiota aloittamassa tyttö. Oon 13-vuotiaasta asti ollut sairaalloisen onneton, koska mua alettiin vitosella kiusaamaan. Satutettiin niin sanallisestikin kuin myös fyysisesti. Sitä on jatkunut koko yläasteenkin läpi, ja mua pelottaa lukio aivan mahdottomasti: uudet ihmiset, en uskalla ottaa mitään kontaktia, en uskalla luottaa, mutta en haluaisi jäädä yksin. Olen tosin koko kesän ollutkin lähestulkoon yksin, pitkäaikaisin ystäväni on pysynyt mun vierellä mutta hänelle en uskalla paljoa kertoa sen jälkeen, kun menetin tyttöystäväni siitä syystä etten ollut enää onnellinen ja pirteä, eli se kehen hän alunperin rakastui. Hän rakastaa mua edelleen, mutta tottakai se nyt kiinnostusta vähentää jos toinen osapuoli on koko ajan maassa, satuttaa itseään ja yrittää itsemurhaa. En pysty olla hänen lähellään enkä puhumaan hänelle enää.
Isän ja mun välit ovat tulehtuneet hänen saatuaan tietää mun olevan biseksuaali heteron sijasta. Muutin äidin luo asumaan ja täällä mä oon saanut olla juuri se ketä olenkin.
Olen viillellyt kasiluokan alusta alkaen, ja mulla on nyt molemmat reidet, kädet, käsivarret, hartiat ja kaula aivan esittelykelvottomassa kunnossa. Enkä osaa lopettaa sitä, niinä hetkinä se tuntuu olevan ainoa itsevihaani lievittävä vaihtoehto.
Kenellekään läheiselleni oma poislähtöni tuskin olisi maailmanloppu. Mulla on 2 veljeä, eli äiti ja isi pystyisivät hyvin jatkamaan elämäänsä, vaikka tiedän heidän surevan - tai en oo ihan varma isästä. (Entisellä) tyttöystävälläni on miljoona erittäin tärkeää ystävää, hän pystyis elämään elämäänsä kuin vettä vain. Tällä hetkellä ainoa, kenestä välitän, on tämä em. hyvä ystäväni, mutta hänelläkin on monia muita minua arvokkaampia henkilöitä.
Mulla ei ole unelmia enää ollenkaan, koska rakensin kaiken onneni tyttöystävän varaan hänen suunniteltuaan kaiken niin kauniiksi.
Eli toisin sanoen, mulla ei ole ketään kelle puhua, koska ainoalle ystävälleni en halua, enkä äidilleni, enkä etenkään niille parille muulle kaverilleni, joiden kanssa olen harvemmin tekemisissä. Tuskin tulen saamaan uusia ystäviä lukiosta, koko yläastekin meni tasan samalla kaveriporukalla, jossa sielläkin olin olemassa loppuviimeksi vain silloin, kun tarvittiin apua tai tietoa.
Mulla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia, enkä osaa suunnitella mitään. En osaa tehdä päätöksiä.
En löydä elämästäni tasan yhtäkään hienoa asiaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Unohdin vielä lisätä, että olen yrittänyt itsemurhaa kerran aiemmin, 15-vuotiaana, ja epäonnistunut. Nyt mulla on kuitenkin uusi ja satavarma suunnitelma, ja olen valmis toteuttamaan sen, kunhan olen hiukan kypsytellyt sitä.
Oletko ollut täysin rehellinen kertoessasi tunteistasi psykologille.Ainakin asuinkunnallani harkitaan tosi tarkkaan tarvitseeko itsetuhoinen ihminen laitoshoitoa vai käykö avohoito.Olen jo vanhemmanpuoleinen äiti, teen surutyötä rakkaani poismenon takia.Olen kasvattanut 3 poikaa,joista yhdellä oli nuorena niin vaikeaa,että hän sairastui henkisesti jopa psykoosin asteelle.Luulin.että tästä ei selvitä,mutta hakemalla apua ja nimenomaan EI hyväksymällä ongelman suuruuden vähättelyä(eli vaadi apua)selvittiin..Oletko sanonut suoraan hoitohenkilökunnalle,ettet jaksa,haluat pois....Olet niin nuori,Sinulla on ihania juttuja vielä edessä,....rakastuminen,ehkä perhe. Tuntuu pahalta ,kun mieheni juuri kuoli ja hänellä oli valtava halu vielä elää ja kokea kaikkea ja nyt nuori ihminen haluaa pois...
Kiitos paljon vastauksestasi.
Olen sanonut henkilökunnalle, että haluaisin ihan mahdottoman paljon pois, mutta siinä kaikki - sen verran tietoinen olen sentään itsekin tähän asti ollut siitä, että mulle laitoshoito tulis vain todennäköisemmäksi, jos kertoisin suunnittelevani ja yrittäneeni itsemurhaa. Muuten mä en sitä laitosvaihtoehtoa edes karttaisi, mutta en haluaisi menettää tätä mahdollisuutta olla tuolla lukiossa oman ikäisteni kanssa, kun varmastikin opinnot keskeytyisivät saman tien? Jos jatkan maanpäällistä eloani, haluaisin suorittaa opinnot huolellisesti läpi ja päästä silti työelämään hyvin kiinni mahdollisimman pian.
Kyllä 16 vuotiaan elo ei näinä päivinä ole aina varmaankaan helppoa,kun kuuntelee työttömyydestä ja juuri mielenterveys ongelmista,nuorten ja myös vanhenpien ihhmisten taholla...Miten sulle sanois niin että saisit siitä uskoa ja voimaa jatkaa tätä arkipäivää.....jos sulla ois edes yksi syy miksi jatkaa...mie aattelen että useasti koira tai kissa vois olla hyvä...vois rakastaa ja halata sitä,ja se rakastas sua ilman mitään vaatimuksia,sä olisit tärkeä sille ja se ois tärkeä sulle..en tiiä oisko tämä mitään sulle,mutta tiedän että monen yksinäiset ja onnettomat ihmiset ovat saaneet elämälleen merkityksen kun ovat ottaneet itselleen lemmikin,mieti asiaa....paljon halauksia sulle tyttö kulta
Kiitoksia sullekin vastauksesta. Meillä on pieni koira, mutta sekin on vähän "yhden ihmisen lemmikki", että vaikka se välillä mun syliinkin tunkee, kerjää rapsutuksia ja tervehtii ilosesti kun tuun kotiin ynnä muuta, se viihtyy paljon mielummin äitini seurassa. Kerran viikossa mulla on myös täysin hoidettavanani hevonen, mutta en siitäkään paljoa iloa ole pitkään aikaan saanut ja tallillekin lähtö on mahdottoman vaikeata. Aiemmin se harrastus oli mulle tosi rakas, mutta nykyään sekään ei paljoa mun arkeani ole värittänyt, toisinaan päinvastoin.
Hei, huomasin sattumalta tämän ;c Voimia pikkuinen, kyllä se siitä paranee.
Itse kärsin myös masennuksesta ja itsetuhoisuudesta mutta olen nykyään paremmassa tilanteessa
Ota yhteyttä, haluaisin jutella sinulle :3
[email protected]