LUOTETTAVIA KAVEREITA VAIKEA SAADA

Olen kyllä huomannut vähän saman. Tuntuu että nykyään on tosi vaikea tutustua uusiin ihmisiin, ainakin niin että siitä tulis syvempi ystävyyssuhde kuin joku hyvän päivän tuttu. En oikeastaan tiedä miks se on hankalaa.
Olen omissa kavereissani ainakin huomannut sen, että kaikilla tuntuu olevan niin kiire nykyään. Yhteistä vapaa-aikaa on välillä tosi vaikea löytää ja sitten se oleminen menee helposti siihen, että baarissa nähdään. Tekeminen ja puuhastelu on jäänyt vähemmälle. Kun ei ehdi niin ei ehdi. Ehkä tuo kiirekin on enempi kaupunki ilmiö.

Olen myöskin huomannut sen, niin kuin mainitsit, että ihmisillä tuntuu olevan melkoiset vaatimukset seurustelukumppanin suhteen. Ei tarvitse mennä kuin vaikkapa cityn sivuille, niin siellä on ihan järestään melkein jokaisessa vaatimuksena akateemisuus ja sporttissuus ja mitä lie. Ihan niin kuin se kaikki olisi avain onneen ja pyh. Kuinkahan moni sieltä sitten mahtaa löytää kumppanin joka täyttää kaikki nuo vaatimukset...
En mitenkään mollaa nettideitti systeemejä, mutta ihmettelen vaan miten jollain tuollaisella on niin paljon merkitystä. Persoonahan se kuitenkin ratkaisee.

olen kanssasi aivan samaa mieltä! vaikka kuinka olenkin sitä mieltä että jokainen voi olla ihan mitä vaan nyt on, niin kyllä vaan ottaa päähän sellainen vääränlainen itsekkyys.

esim1. : juuri se toisten käyttäminen hyväksi, jotta itse saisi jotain (yksi parhaimmista esimerkeistä->ollaan ystäviä vain oman edun vuoksi). esim2.: naiset juoksee rikkaiden miesten perässä, mitä helvetin onnea se rahakin tuo?!?!?! ei sen pitäisi mielestäni olla mikään kriteeri/ehto, mutta no, jokainen tiedysti omalla tyylillään. esim3.: miehet käyttää naisia ja naiset miehiä hyväksi ihan hirveillä tavoilla. ei väliä toisten tunteista kunhan itsellä on hyvä olla...jesdas!!!!! ongelma tässä on se, että kun näkee mitä ympärillä tapahtuu, niin tuntuu välillä että ei voi luottaa enää kehenkään esim. suhdeasioissa, ei välillä ees itseensä. ja sit pelottaa et itsestä tulee samanlainen, tuntuu melkeinpä aika tekopyhältä kirjoittaa näitä juttuja.

Ei niitä ystäviä saakkaan enää niin hyvin, varsinkin kun tulee ikää lisää. Ja ne nuoruuden bestikset jäävät, kun perustetaan perhe tai luodaan uraa.
Ja nykyään monen ihmisen on vaikea uskoa, että olet oikeasti onnellinen hänen puolestaan. Ei se kuulu nyky-kuvaan olla onnellinen toisen uudesta työpaikasta tai lotto-voitosta.
Ja kun sitä olen oikeasti, he eivät usko. Minulla täytyy olla oma lehmä ojassa.

...minä en ainakaan vielä tähään päivään mennessä ole löytänyt KETÄÄN luotettavaa ystävää naispuolisista. Jotenkin tuntuu, että itse olen syntynyt ihan väärällä aikakaudella (tai väärään sukupuoleen). Naisiin ei voi luottaa, naiset ovat äärettömän itsekkäitä. Ainut todellinen ystävä oli miespuolinen, hänkin kuoli jonkin aikaa sitten. Maailma on muuttunut, varsinkin ihmisten ihmissuhteiden puolesta ja voin sanoa, ettei ainakaan hyvään suuntaan.

Onko tämä jokin suomalainen ilmiö? Vai ollaanko muuallakin maailmassa yhtä kylmiä ja välinpitämättömiä kuin Suomessa? Suomalaisethan on tunnetusti junttikansaa, jolla ei ole käytöstapoja. Mulla on hyviä ystäviä, mutta näen ympärilläni paljon sadismia ja välinpitämättömyyttä. Olen ylpeä henkisyydestäni ja hyvyydestäni, millään muulla ei loppupeleissä ole merkitystä. Nehän ovat korkeimpia arvoja, joita ihminen voi saavuttaa, miksi niitä ei kunnioiteta/kunnioittettaisi? Jos näin on, ettei ihmisyksilöllä ole enää mitään itseisarvoa, ihmisarvoa, niin en haluaisi elää tässä maailmassa. Häpeän tällaisten ihmisten puolesta. Miten heille käy kuoleman jälkeen? Eihän heillä ole minkäänlaista henkistä pääomaa saati rakkautta. Helvettiin kait joutuvat.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Nykypäivänä kaikki tosi pinnallista ja kaupallista, mitään aitoa on todella harvinaista löytää. Jos olet vähänkin persoonallinen etkä halua juosta materian ym. perässä sekä jos kuulut ns. "alempaan kastiin", jäät todella yksin. Itse en ole akateemisesti koulutettu, enkä sitä ole koskaan halunnutkaan olla. Olen herkkä ja syvällinen taiteilijasielu, jonka vuoksi kai olen jäänytkin yksin tässä kilpailuyhteiskunnassa. Raha ratkaisee ja ulkonäköönkin tuijotetaan liikaa, ihmisen sisin on sivuseikka. Myös nykyajan moraali heittänyt häränpyllyä, jos yrität etsiä kunnollista elämänkumppania, vastaan tulee mitä erilaisimpia pervoja ja vonkaajia. Meitä yksinäisiä on todella paljon. Joten et ole yksin yksinäinen.

moi laita minulle viesti olen 55 vuotias nainen olen helsinkistä olen puna hiuksinen ja mukava saiko mun viestin t marita

Hei,tarvitsen ulkopuolisen mielipiteen ystäväni aitoudesta

Ystäväni oli ensimmäinen koulu aikanani. Leikeissäme minä sain yleensä palvelijan,vastustajan tai muun yksin olevan ja vähäpätöisemmän roolin. Väitin ettei se haittaa minua mutta jälkikäteen muistelua se ei ollut kivaa.Ystäväni myönsi minulle toisella luokalla että välillä valehteli minulle ettei päässyt tulemaan leikkimään.
Nämä tapaamiset/leikkikerrat olivat etukäteen sovittuja. Ystävälläni oli myös tapana perua tapaamiset edeltävänä iltana suurin piirtein " Sori,huominen ei käy". Hän tekee sitä edelleen yli puolilla kertoista.Saatoin ystäväni 99% hänen koti ovelle asti 4-6 luokan aikana( jouduin kävellä ohi kotini ja häneltä takasin kotiini). Hän ei kertaakaan saattanut minua kotiovelleni . Kerran yhdessä kuussa kun käännyin toistamiseen kotiini hän vihaisesti sanoi minulle " Taas " niin kuin hän olisi pitänyt sitä loukkauksena häntä kohtaan etten saata häntä kotiin (asumme turvallisella seudulla ). Minä yleensä aina kysyi häneltä tavataanko .Jos menimme kolun kanssa luokkaretkelle hän valitteli ettei hänellä ollut paria bussiin (ei minullakaan) ja kerran kuin joku ehdotti että me voisimme olla istuma pari bussissa. Hän valehteli että hän oli kysynyt minulta viestillä (ei ollut). Ystävälläni oli poikaystävä ykkösluokasta asti ja sain kuulla yhden kaverini synttäreillä että he ovat eronneet ja pahinta tästä teknisen että kaikki muut tiesivät tästä. Olen menossa nyt 7 luokalle ja päädyin kaveri porukastani eroon helpottuin että minä en ole enään heidän kanssaan. Kaveri porukassani olin sellainen mukava lisäkäsi,apupyörä jota ei tarvita mutta pidetään koska ei siitä haittaa ole
No pitäisikö minun hylätä kaverini vai pitää yhä kiinni?

Tuntuukin siltä, että kaikki katsovat enää vain omaa etuaan- ollaan tekemisissä ihmisten kanssa vain jos siitä on itselle jotakin HYÖTYÄ. Myöskin kävelemme toistemme ohi, emmekä välitä kohdata enää ketään.

Tulemme tänne tyhjin käsin silti taistelemme kaikesta ja lähdemme tyhjin käsin.
Ihmiset menee väärään suuntaan,ovat jo osin kaukana Rakkaudesta !