Älkää hyvät ihmiset, nuoret ja vanhat antako periksi tekemällä itsemurhan. Aina on päiviä milloin hymy nousee kasvoille eli elämä antaa jotain :-) terv. Itsemurhaa yrittänyt
Itsemurhaa hautoville
Yhden kerran
7153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei elämä anna mitään muuta kun kärsimystä, ja ei nouse mikään hymykään kasvoille koskaan.
Menetin rakkaani syöpään (18 vuotta yhdessä) ja sen jälkeen olen elänyt ns. puoli liekillä..ulkoisesti hymyillen mutta periksi en anna. Rakkaani ei olisi sitä halunnut.
Ikävä on kova. Mutta kultani olisi halunnut että jatkan...vaikeaa on mutta yritän.
Potaskaa nimimerkille...älä anna periksi!!
hymy ei nouse jos oot masentunu. Joten otappa itteäs niskasta kiinni, hanki harrastus, kirjota kirja niin kun minä. Mutta kun täälä nyt puhutaan itsemurhista, sanon kokemuksella ja tiedolla, ihminen joka kertoo itsemurhasta hakee huomiota, ihminen joka ei kerro, tekee sen. Ellei hän sitte ole pelkotilojensa uhri. Yleinsä itsemurha tuntemukset viittaavat siihen, että haluat pakoon jostakin tilanteesta, ei halusta niinkään kuolla. Mutta tässä on pähkinä purtavaks, me jokanen kuollaan kyllä, jos pelkäät kuolemaa, pelkäät elämää. Jos kuvittelet kuolevasi, haluat elää. Jos haluat esim mielenterveys ongelmat pois, mieti kuka siihen oikeasti pystyy vaikuttamaan ja kuka ei. Fakta on, ettei yksikään psykologi pääse niin syvälle sun mieleen kuin sinä itse, joten opettele meditaation alkeet. Mene pääsi sisään, katso mitä löydät. itse sairastuin kauan sitte pahaan masennukseen, paniikkikohtauksiin ja ahdistushäiriöön. Vetelin nappeja naamaan, ne auttaa just sen verran että pääset jääkaapille ja takasin pelkäämättä. Lopetin ne puolentoista vuoden jälkeen, tajusin että otin haasteen vastaan. Yritän itse vaikuttaa omaan mieleeni ja pakotan sen muuttumaan. Ensin pitää ymmärtää syy, sitten vasta ratkasu ja alkaa tehdä töitä sen eteen. ongelma ei parane ruikuttamalla.
Kun lapseni kuoli, halusin kuolla. Itsemurhaa en tehnyt, mutta ajatuksentasolla. Sairastuin vakavaan masennukseen ja käytin lääkkeitä. Olo ei helpottunut niistä koska suru masensi minut. Suru jäi mutta otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin: elä myrkytä elimistöäsi noilla myrkyillä ja tee itsestäsi tahdotonta möykkyä. Lopetin ominluvin enkä lääkäriä uskonut enkä lupaa odottanut. Itken edellen joka pv ja elän masennuksessa mutta nään kirkkaammin, elän vahvemmin, surunkin keskellä. Jäljellejääneet lähimmäiseni tarvitsevat minua, olen tarpeellinen. Vaikka vain yhdelle.
:)
Itselle juuri hymy ja nauru ovat olleet pakokeinoja unohtaa muut asiat elämässäni. Joskus kun olin ala-asteella niin vasta ymmärsin, että on mukavempaa kun antaa itsensä nauraakkin välillä, eikä vain rypeä masennuksessa. En edes tiedä kuinka monia vuosia haudoin itsemurhaa, mutta tänä vuonna se on muuttunut enemmän sellaiseksi, että tiedän, että itsemurha olisi paras vaihtoehto, mutta haluan silti yrittää kokeilla elää ja katsoa josko joku toiveeni toteutuisi mitä niin kovasti olen yrittänyt toteuttaa. Se, että tietää, että pystyy kuolemaan silloin kun haluaa auttaa minua jatkamaan.