Poissaolo

Olen kesätöissä laitoshuoltajana ja mietin vain, että tarvitseeko yhden päivän sairastelusta lääkärintodistusta. Olin jo kerran pois niin että lähdin kesken päivän kotiin, jolloin en tarvinnut lääkärintodistusta. Joten oletan etten nytkään tarvitse? Kiitoksia
6102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mistä sitä täällä tiedetään, kysy pomolta mikä on käytäntö työpaikallasi.

On hyvinkin mahdollista, että työpaikallasi ei kysytä todistusta ennenkuin parin kolmen päivän jälkeen, mutta on myös mahdollista, että todistus tarvitaan jo ensimmäisestä päivästä.

Äänestä

Kyllä kesätyöntekijältä vaaditaan. Menet työterveyteen ja haet saikkulapun - yksinkertaista.

Äänestä
  • Mielestäni se vaaditaan kylläkin vasta kolmen sairausolopäivän jälkeen.

    Äänestä

  • sirkka6 kirjoitti:

    Mielestäni se vaaditaan kylläkin vasta kolmen sairausolopäivän jälkeen.

    Oletat aikalailla vaarallisia asioita. Pahimmillaan joku voi ottaa "tiedon" varmana ja sen vuoksi jää todistus hakematta, ja kun työnantaja vaatiikin jo ensimmäisestä päivästä jää sairausajan palkka saamatta, ja päällä voi saada vielä varoituksen luvattomasta poissaolosta.

    Työnantajalla on täysi oikeus vaatia sairaustodistus jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien, näin siitäkin huolimatta, että joissakin työpaikoilla vaaditaan vasta esim. kolmannesta sairauspäivästä. Ei ole kovinkaan suuri asia ottaa asia puheeksi työpaikalla ja kysyä mitkä ovat käytännöt juuri sillä työpaikalla.

    Äänestä

En ymmärrä?????

Miksi kysyt asiaa Suomi24-palstalla, kun täällä ei varmasti kukaan tiedä, mikä käytäntö on juuri sinun työpaikallasi?

Kuten aiemmat ovat jo vastanneet, niin tuo on aivan työnantajan päätettävissä.
Nykyisessä työpaikassani vaaditaan todistus jo ensimmäisestä päivästä. Edellisessa ei, vaan 2 päivää voi olla pois omalla ilmoituksella.

Ja ei kannata olettaa mitään, vaan kysyä asiaa esimieheltä.

Äänestä
  • Olen jo asian ymmärtänyt, kiitos vain!
    Luin jo ensimmäisistä vastauksista tuon sinun ilmoittaman asian .
    Joten voit olla huoleti! Kiitoksia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mik18 kirjoitti:

Olen kesätöissä laitoshuoltajana ja mietin vain, että tarvitseeko yhden päivän sairastelusta lääkärintodistusta. Olin jo kerran pois niin että lähdin kesken päivän kotiin, jolloin en tarvinnut lääkärintodistusta. Joten oletan etten nytkään tarvitse? Kiitoksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu