Työttömyys pienessä laskussa kesäkuussa
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/07/23/tyottomyys-pienessa-laskussa-kesakuussa/201310197/12
"Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli kesäkuussa 217 000, mikä on 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin."
"Työministeriön työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun päättyessä 302 000 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 43 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin 30 000 uutta avointa työpaikkaa eli 5 000 vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa."
Tilastokeskuksen(kyselututkimukseen perustuva) ja te-toimiston lukujen välillä on lähes sadantuhannen työttömän ero, ja lisäksi työttömyyden kehityksen suuntakin on eri laskutavoilla aivan päinvastainen?
Silti jostain kummasta syystä epäluotettavan kyselututkimuksen tulokset ovat ns. "totuus" ainakin uutisotsikoiden mukaan...
http://yle.fi/uutiset/tyottomyysaste_laski_kesakuussa_viime_vuodesta/6744309
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/07/23/tyottomyys-pienessa-laskussa-kesakuussa/201310197/12
"Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli kesäkuussa 217 000, mikä on 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin."
"Työministeriön työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun päättyessä 302 000 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 43 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin 30 000 uutta avointa työpaikkaa eli 5 000 vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa."
Tilastokeskuksen(kyselututkimukseen perustuva) ja te-toimiston lukujen välillä on lähes sadantuhannen työttömän ero, ja lisäksi työttömyyden kehityksen suuntakin on eri laskutavoilla aivan päinvastainen?
Silti jostain kummasta syystä epäluotettavan kyselututkimuksen tulokset ovat ns. "totuus" ainakin uutisotsikoiden mukaan...
http://yle.fi/uutiset/tyottomyysaste_laski_kesakuussa_viime_vuodesta/6744309
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tilastokeskuksen työttömyystilastot / tutkimus on heidän mainos. Tilastokeskus siis maksaa medialle siitä että heidän tutkimustilastoista tehdään uutisen otsake ennen työministeriön tilastoa.
Mediassa työskentelevien ei tarvitse käyttää aivoja ja se näkyy varsinkin Ylen ja mtv3 kanavan otsikoinnissa.Mieluisa uutinen poliitikoille,nyt ei tarvitse vaivata päätään työttömyysasioilla kun poliitikkojen luoma Yle kertoi työttömyyden laskeneen.
Tilastokeskuksen tutkimustulos on pohjana ns. virallisille työttömyysaste, työllisyysaste luvuille. Syy tähän on se että kyseessä olevia lukuja voi käyttää paremmin ja luotettavimmim laskemaan koko Eu,n työttömyys ja työllisyyskehitystä kuvaavia lukuja tai verrata Eu maita keskenään ,koska Eu maiden työministeriöllä ei ole samankaltaista työttömien rekisteröinti ja ns. klasifikointi proseduureja ja tämän lisäksi muutamat Eu maat ovat byrokratian raskauden takia omista tilastoissaan monta kk jäljessä nopeasti työlttömyystilastoja julkaisevien Eu maihin nähden. Siksi siis tähdään näitä varsinkin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna epäluotettavia puhelintutkimuksia kaikkissa Eu maissa.
Se että enemmistö medioista mukaan lukien suomen luotettavin media eli YLE arvostaa tilastokeskuksen tilastouutista sen verran enemmän kuin työministeriön todelliosuutta kuvaavaa tutkimusta ja selvitystä sen verran paljon että uutisen otsikkokin tehdään 7 päivää lehti tyyppisesti harhaanjohtavaksi on mieleenkiintoista. Näennäisdemokratioissa tämän kaltainen ilmiö on varsin yleinen käytäntö.
Todellisissa vapaissa demokratioissa jossa media palvelee kansaa vapaasti ja laadukkaasti jätettäisiin Ns. virallinen (tilastokeskuksen) tilastotulos pienemmälle huomiolle ja tilastotutkimuksen uutisen otsikko olisi Esim:( Työttömyys sekä työttömyysaste yhä nousussa )ja tekstissä lopussa kerrotaisiin että tilastokeskus on puhelingallupilla saanut päinvastaisen tuloksen joka on tämän kaltainen sekä tilastotietoa siitä kuinka usein ja kuinka paljon tilastokeskuksen tutkimustulos poikkeaa keskimäärin todellisuudesta ja kuinka usein esiintyy tilanne missä tilastokeskuksen tulos osoittaa työttömyyden kehittyvän aivan eri suuntaan kuin työministeriön tilastot .
politkot väärentää tilastoja, varsinkin ennen vaaleja.....
Pitää myös muistaa että tämä Suomen nykyinen työttömyysaste ei ole myöskään vertailukelpoinen menneisyyden kanssa. Tähän Tilastokeskuksen kyselytutkimukseen siirryttiin viittaamaan Suomen virallisena työttömyysasteena vasta vuonna 1997. Sitä ennen tuo työministeriön luku oli se virallinen luku, joka otsikoissa mainittiin. Lisäksi vuodesta lähtien 2001 palkattomia harjoittelijoita ja täydennyskoulutuskursseilla olevia työttömiä sekä työttömyyseläkeläisiä ei ole enää virallisesti luokiteltu työttömiksi. Tätä ennen nämäkin näkyivät luvuissa.
Eli jos nyt elettäisiin esim. vuotta 1993, niin Suomen virallinen työttömien määrä olisi 302000 + 100000 + 17000 = 419000, jolloin työttömyysaste olisi 16,2% Otsikot eivät suinkaan olisi: "työttömyys hienoisessa laskussa kesäkuussa", vaan "työttömyys hurjassa nousussa kesäkuussa".
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kuulen jonkun sanovan että tilanne on oikeastaan ihan hyvä kun meillä on nykyään työttömiä vain n. 7% työvoimasta, ja että pitää muistaa että 1990-luvun lamavuosina työttömyys vaihteli 15 ja 20 prosentin välillä. Tosiasiahan on se että jos työttömyyden tilastointiperusteet olisivat samat kuin tuolloin, niin virallinen työttömyysastekin olisi täsmälleen samalla tasolla kuin tuolloin. Tyhminkin sen tajuaa että Suomessa on tänä päivänä ihan yhtä paljon työttömiä kuin 90-luvun lamavuosina.
- niin, se oikea työttömyys on yli 1/2 miljoonaa ihmistä.
- ja sitä on peitelty noilla em. keinoiila ja eu mallin väärentävällä tilastoinnilla.....
- mutta ikävä totuus paljastuu kun verokertymää ei tule. Politiikoilta loppuu peliraha ja niinpä maamme velkaantuu nytkin 2013 noin 10 miljoonaa euroa joka ikinen päivä !!!
Suomi on velkavetoinen maa kun työttömyys on niin suurta, ei kerry veroja....
Ja ikävä kyllä Julkishalllnto, siis vatlio - kunnan työntekijösitä 1/3 osa on töissä lainarahalla,
( verorahaa ei riitä kuin 2/3 palkkoihin ! !!!) , - Hurjaa. Kyllä tästä tulee konkurssi. ei voi mitään.