Olemme olleet naimisissa noin 10vuotta ja meillä on yhteisiä lapsia. Arki ja seksikin sujuu hienosti enkä muutenkaan keksi mitään vikaa vaimossani. Enkä lapsissani.
Minulla vain on aina ollut vähän petollisia ajatuksia joita olen myös ajoittain toteuttanut.
Toisaalta vanne kuristaa päätäni kun ajattelen etten voi tehdä mitä haluan ja toisaalta taas vain uutuuden viehätyksen himo ajaa minut vieraisiin. Viimeaikoina tunne on vain voimistunut.
Tiedän, ettei se vaimoa vaihtamalla parane. Mutta luulen että haluan elämältäni että minulla on lapsia joiden kanssa viettää aikaa, kumppani jonka kanssa jakaa ajatuksiani ja silti täysi vapaus tehdä mitä haluan.
Enkä tarkoita että haluaisin pelkästään seksiä, mutta ylipäätään ahdistun kun ajattelen etten voi itse päättää tekemisistäni tai kenen kanssa juttelen, ketä tanssitan tai hetken huumassa päästän joskus sänkyyni asti
Olenkin vähän alkanut ajatella että kunhan taloudellinen tilanteemme tästä hiukan tasaantuu, annan vaimoni pitää omakotitalomme ja autoni ja yksinkertaisesti muutan pois. Jos onnistuisin eroamaan täysin ilman riitaa, voisin ehkä saada kaiken haluamani.
Luulen etten koskaan voi löytää parempaa naista kuin mikä minulla nyt jo on, mutta yksiavioisuus vain taida olla minun juttuni.
Mietityttää vaan mitä lapsenikin isästään sen jälkeen ajattelevat..etenkin tyttäreni joka on minulle niin tärkeä, että yritän ehkä unohtaa nämä ajatukset kokonaan
En ymmärrä miksi länsimainen moraalikäsitys on mennyt näin pahasti vinksalleen, jossain arabimaissa tai afrikassa tässä ei olisi mitään ihmeellistä
Minulla vain on aina ollut vähän petollisia ajatuksia joita olen myös ajoittain toteuttanut.
Toisaalta vanne kuristaa päätäni kun ajattelen etten voi tehdä mitä haluan ja toisaalta taas vain uutuuden viehätyksen himo ajaa minut vieraisiin. Viimeaikoina tunne on vain voimistunut.
Tiedän, ettei se vaimoa vaihtamalla parane. Mutta luulen että haluan elämältäni että minulla on lapsia joiden kanssa viettää aikaa, kumppani jonka kanssa jakaa ajatuksiani ja silti täysi vapaus tehdä mitä haluan.
Enkä tarkoita että haluaisin pelkästään seksiä, mutta ylipäätään ahdistun kun ajattelen etten voi itse päättää tekemisistäni tai kenen kanssa juttelen, ketä tanssitan tai hetken huumassa päästän joskus sänkyyni asti
Olenkin vähän alkanut ajatella että kunhan taloudellinen tilanteemme tästä hiukan tasaantuu, annan vaimoni pitää omakotitalomme ja autoni ja yksinkertaisesti muutan pois. Jos onnistuisin eroamaan täysin ilman riitaa, voisin ehkä saada kaiken haluamani.
Luulen etten koskaan voi löytää parempaa naista kuin mikä minulla nyt jo on, mutta yksiavioisuus vain taida olla minun juttuni.
Mietityttää vaan mitä lapsenikin isästään sen jälkeen ajattelevat..etenkin tyttäreni joka on minulle niin tärkeä, että yritän ehkä unohtaa nämä ajatukset kokonaan
En ymmärrä miksi länsimainen moraalikäsitys on mennyt näin pahasti vinksalleen, jossain arabimaissa tai afrikassa tässä ei olisi mitään ihmeellistä
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuli surullinen olo tämän lukemisesta. Tuntuisi kauhealta, jos oma mieheni hautoisi erosuunniltemia päässään ja sitten vain joku päivä häipyis ja jättäisi minut vaille selityksiä. Mielestäni minulla on oikeuskin tietää hyvissä ajoin etukäteen, jos kumppanini suunnittelee jotain noin radikaalia, jotain joka mullistaa koko perheen elämän totaalisesti.
Ikävä tilanne. Mutta pieni neuvo, esitä asia ihan niinkuin me naiset vastaavassa tilanteessa. Eli ei kannata mainostella, että kaikki periaatteessa hyvin mutta kun on vaan päästävä menemään... Voit selittää tilanteen esimerkiksi näin: "Kasvoimme erilleen" tai "meillä ei ollut enää mitään yhteistä". Hyviä yleispätevä lausahduksia, joilla lähiympäristölle saadaan vakuutettua, että ero on harkittu ja oikeutettu, ei siis mitään levottoman mielen aikaansaannoksia. Näin vältyt paskiaiseksi leimaantumiselta ja vaimosikin saattaa sopeutua tilanteeseen paremmin.
Kiitos, olet varmasti oikeassa.
En missään tapauksessa halua loukata ihastuttavaa vaimoani enkä pilata hänen perheidylliään, mutta olen melko varma että suurin osa ajoittaisista aivan pikkumaisista riidoistamme johtuu tästä turhautumisestani.
En minä selittämättä häipyisi, mutta se ei varmaan muuttaisi lopputulosta mitenkään
Pitää ehkä silti yrittää sinnitellä vielä muutama vuosi, voi olla että joskus vielä ajattelen asioista toisin ja tyydyn vain yhteen naiseen.
Tuntuu vain niin vaikealta ajatukselta ikäänkuin padota oikea luonne, mutta itse olen parisuhteen mennyt valitsemaan ja siinä kai vain kestettävä
Minulla on silti mielestäni aika korkea moraalikäsitys (vaikkei varmasti siltä kuulosta), mutta luonnetta on vaikea muuttaa.
Tai pitää varmaan vielä ennen pahempia hölmöilyjä varata aika psykiatrille josko hän saisi jotain muutettua
Varmaan asiantuntija-apu on ihan hyvä ratkaisu. Voin kertoa, että tilanne ei ainakaan itsekseen pohdiskelemalla parane.Samoin asiasta kannattaisi puhua vaimollesi. Näin hän saa mahdollisuuden tehdä omat ratkaisunsa.
Minä itse oli sinunkaltaisesi miehen vaimo. Kirjoituksesi on ihan kuin hänen suustaan kuultua. Hän myös toimi, kuten kirjoitat. En kuitenkaan lähtenyt suhteesta, vaikka tiesin pettämisestä.
23 vuotta liittomme kesti, kunnes mieheni halusi vapautensa.
Nyt, kun on sen saanut, sanoo, ettei se enää tunnukaan yhtä houkuttelevalta se vapaus tehdä mitä vaan. Yhtä hyvää naista kuin minä ei kuulemma olekaan niin helppo löytää. Tämä ei ole itserakkauttani, vaan niin on todella sanonut ja siltä tämän hetken toiminta, sikäli kun tiedän näyttääkin.
Pisteet rehellisyydestä, kun vielä olisit rehellinen vaimollesi siitä mitä mielessäsi ajattelet. Pettämisestä voi seurata hänelle esimerkiksi sp.tauti, siksi ei ole reilua pitää häntä pimennossa asioiden tilasta. Jos niin kävisi, maineesi lasten silmissä olisi ikuisesti pilattu. Näin voin sanoa, koska lähipiiristä tuollainen tapaus löytyy. Nyttemmin nainen on uuden kumppanin kanssa tyytyväinen eli vaimollasikin on mahdollisuus löytää uusi, paremmin sopiva kumppani.
Ottamalla syyn niskoillesi ilman että mitään ikävää olisi tapahtunut, ei vaimollakaan pitäisi olla mitään valittamista? Ehkä se, että et ole suhteeseen sitoutunut, näkyy hänellekin niin ettei hänkään ehkä ole tyytyväinen. Kumpikaan ei vain sano mitään...
No mieheni jäi jo kiinni toisen tapailusta selkäni takana, mutta nyt säihkätäneenä että menettää minut on valmis tekemään mitä vaan liittomme puolesta. Minuun tämä valehtelu jätti kamalat jäljet. Päivät meni pohtiessa tapahtunutta ja sitä mistä muusta minulle on valehdeltu. Se alkoi mennä jo aivan sairaaksi koko miettiminen, ja mitä enemmän mietin sen pahemmaksi asia minun päässä muuttui. Sitten tein päätöksen. Sanoin miehelleni, että tästä päivästä eteenpäin olet täysin vapaa. Saat tehdä mitä haluat, ja johan helpotti. Nyt ei tarvitse enää vakoilla sen tekemisiä. Ajattelen, että minkä minä mahdan kuitenkaan. Menee jos menee, ja lähtee jos lähtee. Niin voi käydä minullekkin sen turhemmin jeesustelematta. Aika näyttää pysymmekö yhdessä vai miten käy. Ainakaan en vaivaa enää sekunttiakaan päätäni sillä mitä minun seläntakana touhutaan. Se on sitten miehen oma valinta siitä mitä haluaa.Eli sinulle sama homma. Lähde jos olet lähteäksesi.
Siis oletteko vielä yhdessä? Lähtikö miehesi?
Ollaan yhdessä, mutta asumuserossa ( omasta halustani) ja ei lähtenyt. Kun sanoin ,että olet vapaa menemään hän sanoi että ei aio lähteä minun rinnalta mihinkään. Ota näistä selvää. Mennään vielä parisuhdeterapiaan.
samoja ajatuksia täällä kuin sinulla ap. Tosin olen naispuoleinen. Joku vapaudenkaipuu/itsekkyys/vaikea luonne meihin lienee pesiytynyt. Pettänyt en ole kuin mielessäni ja pari kertaa pusutellut, syynä myös se moraali, etten pidemmälle ole mennyt. Aikaisemminkin olllut tätä "levottomuutta" mutta mennyt ohi kiitos silloisten elämäntilanteiden eli ihan nuorena asuin hetken ulkomailla ja aikuisiällä miehen työ vei hänet pidemmäksi aikaan toisella paikkakunnalle. Joten ehkä toi erossaasuminen auttoi tohon levottomuuteen, vaikka siis ihan parisuhteessa silloinkin oltiin. Mieheni siis ei ole mitenkään mustasukkainen ja saan mennä vapaasti omia menojani, mutta pettämistä hän ei hyväksyisi. Ahdistaa välillä tämä oma asenne.