Työskentelen isossa organisaatiossa ja ongelmia aiheuttaa erittäin paljon tiimini esimies, joka on täysi narsisti, oman edun tavoittelija ja häikäilemätön. Kaikki hänen alaisensa ovat samaa mieltä asiasta ja olemme yrittäneet kestää vaan häntä ja tulla toimeen...mutta tässä esimerkkiä kuinka erittäin korkeassa asemassa, "julkisessa toimessa", "kaikkien pidetty" henkilö toimii alaisiaan kohtaa:
- On erittäin häikäilemätön, ottaa kunnian ja rahat itselleen, kun ne tiimin alaiset tekevät kaiken työn, kun HERRA ei ehdi, hän mm. esittää muiden ideoita ominaan, eikä edes ymmärrä sitä!
- Esimies on niin ahne, että hän haalii itselleen liikaa töitä, jonka seurauksena muut joutuvat tekemään hänelle kuuluvat työt. Omat työt kärsii, koska en voi yhtään ikinä luottaa siihen, että hän tekee oman osuutensa työstä! Sitten jos aikataulut paukkuu, niin alaisia syyllistetään! Nytkin tilanne oli se, että ennen lomalle jäämistäni hän lupasi tehdä oman osuutensa tiimimme töistä, mutta ei ehtinyt...noh lupasi hoitaa asian kuntoon kun jäin lomalle. Kuinka kävikään? Minulle tuli kesken loman puh.soitto la-iltana, että olisi pitänyt siltä istumalta ruveta tekemään hommia (oltiin mökillä), noh en suostunut, koska lomista oltiin jo sovittu. Tästäkin hän syyllisti minua. IKINÄ hän ei myönnä itse tehneensä mitään väärää
- On erittäin hyvä puhumaan ja tekemään "vaikutuksen", jonka ansiosta hän on edennytkin. Todellisuudessa hän vain käyttää muita ihmisiä hyväkseen ja manipuloi. Hän tuo paljon rahaa organisaatioon, joten siksi voi toimia näin.
- Hän pakotti minut siirtymään osittaiselta hoitovapaalta (osa-aikatyö) kokoaikaiseksi, vaikka minulla pitäisi olla siihen laillinen oikeus
- Olen monesti joutunut tekemään hänelle kuuluvia hommia, vaikka ne eivät edes kuulu työnkuvaani (SIIS HÄNELLE ON MAKSETTU PALKKAA SIITÄ, JOTA MINÄ OLEN TEHNY). Hän vetoaa tähän "pitäähän kaveria auttaa"
- Minun olisi pitänyt tehdä äitiyslomalla töitä palkatta ja kun en tehnyt, sain kuulla vittuilua siitä, kuinka henkilö X kyllä jaksoi tehdä äippälomallakin
- Toiminta perustuu uhkailuun ja siihen, että kaikilla meillä on määräaikaiset suhteet, joita aina tosin jatketaan, mutta sen takia voidaan kyykyttää työntekijää!
- Olen joutunut tekemään kuumeessa töitä.
- Hoitovapaalla ollessani koko ajan kiristettiin "nyt olisi syytä kyetä jo palaamaan töihin" jne.
- Ikinä en ole voinut käydä kehityskeskustelua esimiehen kanssa, vaikka se pitäisi käydä vuosittain
- Henkilö on äärettömän taitama puhumaan ja tekemään vaikutuksen, jotta jos jotain kritiikkiä esittää, alkaa pian itsekin uskoa jo olevansa väärässä :-(
- Kauhea tilanne, sillä itselläni on perhettä ja asuntolainaa ja omalla paikkakunnalla ei oman alan töitä tarjolla :-(..hain yhteen, mutten päässyt edes haastatteluun
- Joka työpäivä vituttaa, ahdistaa, olen ruvennut tissuttelemaankin lomalla, kärsin unettomuudesta, koska en kestä enää tässä työssä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.