Maaliskuussa kuulin viimeisen kerran miehestä, johon rakastuin. Hän antoi hyvin suorin sanoin kovaa palautetta minulle, kun kerroin tunteistani ja ongelmistani. Eli se juttu on ohi lopullisesti, loppuelämäni saan suunnitella ilman hänen läsnäoloaan elämässäni.
Olen itkenyt ja surrut tätä ihan mielettömän paljon. Meillä on pitkä yhteinen historia ja kuvittelin virheellisesti meidän suhteemme olevan ihan jotain muuta, kuin mitä se oli. Menen useimmiten nukkumaan häntä ajatellen ja sitten itken 1-2 tuntia ennen kuin uni voittaa. On toki parempiakin öitä välillä, toisinaan olen päivän hommista onneksi niin väsynyt, että en ehdi surra. Ja minulla on perhe, joka pitää minut vielä hengissä, en ole ajautunut kuolemanvaaraan, vaikka minulla onkin taipumusta itsetuhoisiin ajatuksiin.
Mutta keväästä lähtien, tämän tragedian jälkeen, minulla on ollut enenevässä määrin hengitysoireita. Nyt parin viimeisen viikon aikana hengenahdistus on todella paljon pahentunut, varsinkin jos olen itkenyt pitkään. Tuntuu siltä kuin sydän pysähtyisi ja ilma ei kulje. Se on todella pelottavaa.
Eihän se ihme ole, minulla on sukurasite astmaan, sydämen vajaatoimintaan, diabetekseen, ihan noin alkajaisiksi. Lisäksi olen liian lihava, pelkkä lihavuuskin voi jo ahdistaa henkeä.
En osaa hoitaa enää itseäni ollenkaan. Olen koko kesän syönyt ja juonut suruuni ja lihonut lisää keväästä todella paljon. Hiuksenikin leikkasin päästäni kokonaan, koska halusin olla juuri niin ruma kuin miltä minusta sisäisesti tuntuu. Tämä hengenahdistus on jotenkin vain piste iin päälle, ajattelen että nyt kuolen, koska olen niin kelvoton.
Mietin vain sitä... että kun sanotaan, että joskus sydän särkyy niin, että ihminen todella kuolee siihen? Että ehkä siinä on tavallaan perää, ehkä sydänsuru voi laukaista sairaudet ja kun ei hoida itseään enää, niin sitten huonot elämäntavat tuhoavat terveyden. Ja sitten todella kuolee siihen sydämen tuskaan.
Se mitä halusin sanoa, on, että koettakaa ihmiset pitää itsestänne ja toisistanne hyvä huoli. Rakkautta ei voi pakottaa ja siksi joskus sydän vain särkyy ja menee kauan aikaa, ennenkuin se jotenkin edes paranee. Mutta ehkä siihen ei kuitenkaan pitäisi kuolla sentään. Minäkin yritän uskoa, että olen jollakin tavalla kuitenkin arvokas ja ehkä voin olla hyvä äiti/vaimo/ystävä tai edes tyydyttävä sellainen.
Rauhaa ja rakkautta sydämiin ja parempaa kesän jatkoa!
Olen itkenyt ja surrut tätä ihan mielettömän paljon. Meillä on pitkä yhteinen historia ja kuvittelin virheellisesti meidän suhteemme olevan ihan jotain muuta, kuin mitä se oli. Menen useimmiten nukkumaan häntä ajatellen ja sitten itken 1-2 tuntia ennen kuin uni voittaa. On toki parempiakin öitä välillä, toisinaan olen päivän hommista onneksi niin väsynyt, että en ehdi surra. Ja minulla on perhe, joka pitää minut vielä hengissä, en ole ajautunut kuolemanvaaraan, vaikka minulla onkin taipumusta itsetuhoisiin ajatuksiin.
Mutta keväästä lähtien, tämän tragedian jälkeen, minulla on ollut enenevässä määrin hengitysoireita. Nyt parin viimeisen viikon aikana hengenahdistus on todella paljon pahentunut, varsinkin jos olen itkenyt pitkään. Tuntuu siltä kuin sydän pysähtyisi ja ilma ei kulje. Se on todella pelottavaa.
Eihän se ihme ole, minulla on sukurasite astmaan, sydämen vajaatoimintaan, diabetekseen, ihan noin alkajaisiksi. Lisäksi olen liian lihava, pelkkä lihavuuskin voi jo ahdistaa henkeä.
En osaa hoitaa enää itseäni ollenkaan. Olen koko kesän syönyt ja juonut suruuni ja lihonut lisää keväästä todella paljon. Hiuksenikin leikkasin päästäni kokonaan, koska halusin olla juuri niin ruma kuin miltä minusta sisäisesti tuntuu. Tämä hengenahdistus on jotenkin vain piste iin päälle, ajattelen että nyt kuolen, koska olen niin kelvoton.
Mietin vain sitä... että kun sanotaan, että joskus sydän särkyy niin, että ihminen todella kuolee siihen? Että ehkä siinä on tavallaan perää, ehkä sydänsuru voi laukaista sairaudet ja kun ei hoida itseään enää, niin sitten huonot elämäntavat tuhoavat terveyden. Ja sitten todella kuolee siihen sydämen tuskaan.
Se mitä halusin sanoa, on, että koettakaa ihmiset pitää itsestänne ja toisistanne hyvä huoli. Rakkautta ei voi pakottaa ja siksi joskus sydän vain särkyy ja menee kauan aikaa, ennenkuin se jotenkin edes paranee. Mutta ehkä siihen ei kuitenkaan pitäisi kuolla sentään. Minäkin yritän uskoa, että olen jollakin tavalla kuitenkin arvokas ja ehkä voin olla hyvä äiti/vaimo/ystävä tai edes tyydyttävä sellainen.
Rauhaa ja rakkautta sydämiin ja parempaa kesän jatkoa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiitos Fabber mukavista sanoistasi ja mielenkiintoisista neuvoistasi. Olen menossa elo-syyskuussa astmatutkimuksiin ja sitten tapaan lääkärin ja voin kysyä sydämeni terveydestä ja mahdollisesta anemiasta myös. Varmasti tuo sisäilma vaikuttaa myös, työskentelen monta päivää viikossa paikassa, jossa on huono ilma. Täytynee perehtyä noihin ilmanpuhdistuslaitteisiin.
Olet jossain toisessakin viestiketjussa puhunut tuosta ikävien muistojen tehottomaksi tekemisestä, "mental träning". Voitko kertoa lisää siitä tai kertoa mistä saisin tietoa tuosta menetelmästä? Olen avoin kaikille uusille keinoille harjoittaa mieltäni, monenlaista olen jo kokeillutkin. Toisaalta olen sitä mieltä, että suru täytyy surra pois. Se on vain tuskallinen tie ja tuntuu kovin pitkältä.
Kun luen näitä viestejä tässä ketjussa, tunnen niin suurta myötätuntoa kaikkia särkyneen sydämen saaneita kohtaan. Huolimatta olosuhteista, rakastuminen ja rakkaudessa pettyminen on aina kipeä ja elämää muokkaava tapahtuma. En usko, että kukaan, joka on todella rakastanut voi olla enää koskaan ihan sama ihminen kuin ennen. Se pitää vain hyväksyä, niinkuin sairaus joka sairastetaan ja josta sitten paranee - arvet ja vammat jäävät, mutta elämä jatkuu...
Itse aion nyt yrittää olla ihan tosissaan katselematta enää hänen kuviaan. Viestit olen jo tuhonnut, mutta fb:ssähän on ihan liian helppo käydä muistelemassa. Se täytyy vain lopettaa, muuten ei helpota ikinä. Olen yrittänytkin jo monta kertaa, mutta nyt pelkään jo niin paljon ihan fyysisen terveyteni puolesta, että ehkä saan itseni tällä kertaa tottelemaan järjen ääntä.
fabber on luultavasti vaan peräkammarin poika joka yrittää epätoivoissaan saada mahtavilla neuvoillaan ja avuillaan sinulta rööriä pikkulinnunsydän, epätoivoinen pystyy mihin vain kunhan miettii ensin mitä kirjoittaa, olisi jännä nähdä mitä settiä sieltä tulisi jos naamakkain hän joutuisi lemmenoloissaan neuvomaan. -onneksi hän käräytti itsensä.
Minä luulen, että Fabber yritti myydä jotain... ihan sama, olen ihan liian paljon nähnyt näitä, ei kiinnosta. :) Oikeasti kuitenkin toivoisin, että ihmiset alkaisivat enemmän auttamaan ja nostamaan toisiaan. Maailma muuttuu pikkuhiljaa niin kovaksi, minä toivoisin pehmeyttä ja rakkautta ihmisten sydämiin.
Minun sydän särkyi kohta kolme vuotta sitten ja edelleen itken ja suren sitä joka päivä.. reilu vuosi sitten yritin itsemurhaa kun en enää jaksanut. Sydän on niin heikko tällä hetkellä etten tiedä kauanko se enään kestää...
Kyllä sydänsuruun voi kuolla. Ei se tarkoita sitä että kun joku sut jättää.. Vaan se on semmonen tutkimaton mysteeri.. sanotaan että esim vanhukset kuolevat sydänsuruun kun se koko elämänmittainen kumppani kuolee. Moni puoliso kuolee sydänsuruun kun toinen puoliso kuolee... Soulmate ja sen menetys saa sellasen aikaan... Mä menetin mun soulmate:n kolme vuotta sitten ja en ikinä vois ees kuvitella olevani kenenkään muun kanssa.. KUN sä tuossa sun aloitusviestissäsi mainitsit että voit olal hyvä vaimo/äiti/ystävä niin sulla on vielä toivoa ja tuskin kuolet sydänsuruun koska kirjoituksesta päätellen voit nähdä itsesi sellasena joku päivä... Jokaisen suhteen päätyttyä sydän särkyy mutta se menee ajan kanssa ohi ja alat näkemään itsesi uudessa valossa niinkuin kirjoituksesi lopussa näkyy...
MÄ yritin alkuun jatkaa matkaani jonkun muun kanssa, yritin löytää jonkun mutta se on mahdotonta.. En voi olla kenenkään muun kanssa, en voi edes jutella kenenkään muun kanssa näkemättä tätä ihmistä siinä toisessa.. En voi edes kuvitella olevani kenenkään muun kanssa, vertaan muita häneen jatkuvasti.. En vois edes kuvitella suutelevani ketään muuta. Se sattuu niin syvältä sydämestä ja sielusta ettei sitä voi edes sanoin kuvailla.. On kuin puolet minusta olisi repäisty pois ja olen vain puolikas. Särkynyt sydän tuntuu kuin sydänkohtaukselta, kun se oikeasti särkyy.. se sattuu niin paljon sydämeen, kun se oikeasti särkyy menetettyäsi sen oikean.. Mun isä kuoli kohta 8v sitten ja mun äiti just toissa päivänä tippa linssissä sanoi ettei vois edes kuvitella koskevansa ketään muuta, puistattaa koko ajatuskin.. minuakin puistattaa ajatuskin kenestäkään muusta... EIKÄ se olisi edes OIKEIN sitä toista kohtaan. Jos en voi antaa itseäni täysin, en vois rakastaa sitä täysin tai vertaisin sitä jatkuvasti siihen oikeaan niin se ei ole oikein.. Olis meinaa hirveetä olla jonkun kakkosvaihtoehto.. Kuvitella et joku sanois mulle et mä tapasin mun OIKEAN mutta sä saat kelvata ku menetin sen toisen.... Se oli sellanen ja sä oot tollanen, mä en vois sua koskaan rakastaa samalla tavalla ku sitä.. SE OIS KAMALAA:..
Sun oireet voi viitata myös paniikkihäiriöön, paniikkikohtaukseen.. oon ite kärsinyt aiemmin sellasista.. Mun sydän on kirjaimellisesti niin heikko tällä hetkellä, fyysinen kunto vaan huononee vaikka kuinka yritän pyöräillä tai liikkua, väsymys on tolkuton. Itku tulee herkästi edelleen joka päivä.. Kun kuulen laulun, näen jonkun rakkauselokuvan tms.. siitä on kohta 3v.. KYLLÄ SULLA KUULES TOIVOA VIELÄ ON
Voi sinnuu, kyllä tuntuu pahalta puolestasi. Kyllä se varmaan voi olla niin, että joskus löytyy se todella oikea, eikä mikään tunnu sitten miltään. Minä yritän uskoa, että eri ihmisiä voi rakastaa eri tavalla ja kaikki tavat ovat oikeita. Ovathan ihmisetkin erilaisia, joten rakkaus heitä kohtaan voi myös olla "hyvää" ja "oikeaa" rakkautta, vaikka kohde olisikin eri.
Ehkä sinun vain pitäisi ajatella eläväsi ensin yksin kauan aikaa ja sitten kun muutut aikojen saatossa erilaiseksi (minä olen niin vanha, että tiedän kuinka ihminen muuttuu vuosien varrella), niin olo helpottuu.
Olen elänyt pahoja aikoja elämässäni, olen kärsinyt lapsettomuudesta, ollut velkavaikeuksissa, ym... Lapsettomuus melkein päätti elämäni aikoinaan, mutta onneksi en mennyt veteen silloin. Nyt minulla on pieni lapsi ja olen onnellinen äiti. Jos olisin päättänyt merkityksettömältä tuntuneen elämäni silloin, en olisi saanut kokea tätä. Älä sinäkään aliarvioi elämän yllättäviä käänteitä, mene vain rohkeasti eteenpäin ja katso, mitä seuraavan kulman takana on. Minä pyydän sinulle iltarukouksessani tänään paljon onnellisia hetkiä tulevaisuuteen. Eivät ne ehkä parisuhteesta tule, mutta elämässä on vielä muutakin.
Hei Pikkulinnun sydän, pyydä lääkäriä tekemään sinulle rasitus-EKG, niin selviää, onko sydän ok. Luulen että on, mutta saat siihen varmistuksen. Joskus jo pelkkä huoli sydämen kunnosta saa aikaan tuntemuksia rinnassa, jotka siis voivat johtua vaikka lihaskireyksistä. Minulla oli juuri samanlaisia tuntemuksia, kun suhteeni päättyi yllättäen ja hyvin "rumalla" tavalla. Menin suorastaan shokkiin.
Ihminen on kokonaisuus ja henkinen järkytys voi aiheuttaa rankkoja fyysisiä oireita. Kun saat tietää sydämesi kunnon, voit alkaa liikkumaan rauhallisin mielin, jolloin saat positiivisen kierteen syntymään, eli kun liikut, tulee hyvä mieli, jaksat liikkua enemmän ja pikku hiljaa se painokin putoaa.
Muista että olet tärkeä ihminen läheisillesi ja enen kaikkea itsellesi : ) Vaikka välillä tuntuu pahalta, ne ovat kuitenkin vain tunteita, jotka muuttuvat, kun aikaa kuluu. Kolme ensimmäistä kuukautta ovat pahimmat, kun tapahtuu jokin muutos elämässä. Sen jälkeen aivot pikku hiljaa sopeutuvat uuteen tilanteeseen ja alkaa helpottaa. Luulen, että mitään "poppakonsteja" tähän ei ole, vaan asia on vain käytävä läpi kaikkine tunteineen ja sen jälkeen on taas vahvempi ja yhtä kokemusta rikkaampi.
Hyvää jatkoa sinulle : )
Kiitos ihanasta viestistä ja neuvosta. Olen menossa astmakokeisiin ja siinä yhteydessä voisin sitten pyytää varmaan tuota sydämen tutkimistakin. Nyt on ollut paljon parempi olo parin viikon ajan. Laihdutin kolme kiloa ja verenpaine laski jo vähän. Ehkäpä tämä tästä.
Vaikka ei se sydänsuru ole mihinkään kadonnut, viimeksi eilen illalla itkin ja itkin. En vain ymmärrä, miksi hän ei lopulta välittänyt minusta vähääkään. Se tuntuu ihan käsittämättömältä, kaiken sen jälkeen mitä hän on minulle sanonut. Ei hän ole edes koko kesänä kysynyt, miten voin, vaikka varmasti tiesi kuinka pahalta minusta se kaikki tuntui. Tuntuu, kuin hän olisi lyönyt minut maahan ja mennyt menojaan. Tässä sitten keräilen palasia ja yritän selvitä yksin eteenpäin.
No, olet oikeassa siinä, että nehän ovat vain tunteita. Kyllä ne muuttuvat, tai ehkä oikeammin vaimenevat. Meillä on tämän miehen kanssa niin pitkä yhteinen historia, että epäilen etten koskaan häntä unohda. Mutta opin kyllä elämään ilman häntä, olen jo kerran ennenkin nuorena hänet menettänyt ja silloinkin opin elämään ilman ajatuksia hänestä.
Lopultahan kyse on siitä, että hän ei ollut, eikä koskaan ole sellainen kuin toivoin hänen olevan. Ihmistä ei voi muuttaa, voi muuttaa ainoastaan omaa käytöstään ja omia toiveitaan. Kun haave kaatuu, täytyy opetella unelmoimaan jostain muusta. Ei luultavasti hänkään olisi minua rakastanut sillä tavoin, kun haluaisin minua rakastettavan. Ehkä kukaan ei koskaan rakasta minua sillä tavalla, mutta jollain muulla tavalla kyllä. Täytyy opetella nauttimaan siitä, mitä saa.
Kiitos vielä kerran, on mukavaa, että joku välittää tuntemattoman murheista
ps12
Kauniisti sanoit ihmisestä jonka menetit....Kaunis on myös sielusi kun
elämänne koit niin syvästi ja ihanasti....
menetyksesi oli sanoinkuvaamattoman raskas ja mahdoton ymmärtää
miksi sen kohdallesi sait.......
Kyynel tulee varmaan jokaiselle joka sinua lukee
ja kauniisti ja visaasti sanoit sydänsuruista joka Meitä ihmisiä niin
usein kohtaakin
Olet yksi harvinaisia meistä...
Hyvää jatkoa sinulle.. sydämestäni toivon
voimia sinulle kestämään tämän kaiken.....