Olen selaillut tarinoita nyt netistä että josko vähän oloa helpottaisi mutta luulen että minulla pitää raapustaa oma tarinani tähän niin josko hieman kirkastuisi.
Olemme siis olleet mieheni kans nyt 7v yhdessä, kihloissa olemme ja meillä on 4v lapsi, oma hevostalli pihassa. Paljon on siis pelissä mutta mutta nyt alkaa menemään kuppi nurin.
Mieheni ei siis osaa puhua tunteistaan, emme ole vuoteen harrastaneet seksiä..tai oikeastaan vuosiin. Sanotaanko että viimeisen 3v aikana kerrat mahtuvat kahden käden sormiin. Olen siis sekaantunut ihmiseen jolla ei ole emotionaalista läheisyyden tarvetta, henkistä elämää. Minä en enää pärjää ilman sitä..en enää yhtään. Elämä on vain pinnallista ja arkiasioita. Riidelty on paljon ja erosta "jauhettu", mutta nyt olen minä ottanut eron puheeksi ihan tosissaan...ja olemme mieheni kans kummatkin shokissa.
Olo on tällähetkellä epätodellinen ja toivoton kun en osaa kuitenkaan täyttä päätöstä tehdä...vähän palloa pyöitellään tosin vakavammin mitä ennen. Psyykkeeni reakoi tähän tekemällä mulle sumuisen olon ja ajatukset meinaa karata käsistä kun liikaa pyörittelen. Olen äärimmäisen herkkä ihminen psyykkeeltäni ja siksi lähteminen tuntuu aivan uskomattoman raskaalta ja siksi olen tässä varmasti roikkunutkin. Eka yönä nukkuimme mieheni kans 1h, viimeyönä onneksi paremmin. Unet meinaavat hävitä.
Mieheni haluaisi yrittää pelastaa meidät, ja on ehdottanut jopa nyt itse terapiaakin. Joskus olin valmis terapiaan itsekkin ja ehdotinkin, mies kuitenkin tyrmäsi. Minusta vaan tuntuu että en enää jaksa alkaa suhdetta parantamaan, se on pitkä prosessi..ja pelottaa että jos siihen ryhdyn niin auttaako se mitään? meneekö vain aikaa hukkaan ja stressaavammaksi tilanne.
En yhtään tiedä mitä teen, ajattelen, saan oman mielen rauhottumaan etten joudu hullujen huoneelle.
Olemme siis olleet mieheni kans nyt 7v yhdessä, kihloissa olemme ja meillä on 4v lapsi, oma hevostalli pihassa. Paljon on siis pelissä mutta mutta nyt alkaa menemään kuppi nurin.
Mieheni ei siis osaa puhua tunteistaan, emme ole vuoteen harrastaneet seksiä..tai oikeastaan vuosiin. Sanotaanko että viimeisen 3v aikana kerrat mahtuvat kahden käden sormiin. Olen siis sekaantunut ihmiseen jolla ei ole emotionaalista läheisyyden tarvetta, henkistä elämää. Minä en enää pärjää ilman sitä..en enää yhtään. Elämä on vain pinnallista ja arkiasioita. Riidelty on paljon ja erosta "jauhettu", mutta nyt olen minä ottanut eron puheeksi ihan tosissaan...ja olemme mieheni kans kummatkin shokissa.
Olo on tällähetkellä epätodellinen ja toivoton kun en osaa kuitenkaan täyttä päätöstä tehdä...vähän palloa pyöitellään tosin vakavammin mitä ennen. Psyykkeeni reakoi tähän tekemällä mulle sumuisen olon ja ajatukset meinaa karata käsistä kun liikaa pyörittelen. Olen äärimmäisen herkkä ihminen psyykkeeltäni ja siksi lähteminen tuntuu aivan uskomattoman raskaalta ja siksi olen tässä varmasti roikkunutkin. Eka yönä nukkuimme mieheni kans 1h, viimeyönä onneksi paremmin. Unet meinaavat hävitä.
Mieheni haluaisi yrittää pelastaa meidät, ja on ehdottanut jopa nyt itse terapiaakin. Joskus olin valmis terapiaan itsekkin ja ehdotinkin, mies kuitenkin tyrmäsi. Minusta vaan tuntuu että en enää jaksa alkaa suhdetta parantamaan, se on pitkä prosessi..ja pelottaa että jos siihen ryhdyn niin auttaako se mitään? meneekö vain aikaa hukkaan ja stressaavammaksi tilanne.
En yhtään tiedä mitä teen, ajattelen, saan oman mielen rauhottumaan etten joudu hullujen huoneelle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmaan ensin kannattaisi varata aika tk-lääkärille ja sitä kautta saisit lähetteen psyk.polille. Voit myös mennä suoraan psyk.polin päivystykseen juttelemaan ja neuvottelemaan, että mitä kannattais tehdä. Vähät yöunet ja ylikierroksilla oleminen aiheuttaa pidemmällä aikavälillä todella hallaa.
Sun mieles rauhoittuisi, kun pääsisit juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Saat uutta perspektiiviä ajatuksiisi myös sitä kautta ja tuo henkinen taakka helpottaa.
Rauhoittavia pillereitä saa lääkäriltä jos tilanne vaatii sitä(myös).
Tilanne on vähän nyt rauhoittunut kun päällimmäiset tunteet on saatu rauhoittumaan.. Kummatkin on äärimmäisen herkillä ja avonaisena nyt, mieheni on kuin sähköshokin saanut...en olisi ikinä uskonut että voi herkistyä noin paljon.
Asiat ovat päässäni nyt rauhoittuneet, olen ollut ennenkin vastaavissa tilanteissa ja tiedän jo miten asioihin suhtautua jos tuntemuksia tulee.
Onko vastaavan oloisia tarinoita?
Suomi on tällaisia tarinoita täynnä, ettekä ole ongelmienne kanssa yksin.
Hakeutukaa terapiaan oman itsenne ja lapsenne elämän tähden!
Asioilla on taipumus selvitä, joskus siihen vain tarvitaan ulkopuolisen ammattilaisen apua.
Osoitit jo kirjoituksellasi vahvuutta, joten vie asia eteenpäin.
Erotkaa ensin. Ja jos myöhemmin (rauhoittumisen jälkeen) pariterapia kiinnostaa miehen kanssa, niin ok. -Jos ei, ei väkisin.
Voit olla palaamatta yhteen enää jos siltä tuntuu. Ja jos tuntuu että kiinnostaa omista lähtökohdistasi, eri asia.
Älä pitkitä erilleen menoa rauhoittumaan, koska olet jo tosi uupunut. Miehen pitää lähteä tai sun, kumman koti se on. Pian.
Riitely vie kaikkien voimat. Sun pitäisi levätä, onko sairaslomaa.
Tarinanne kuulostaa tutulta. On tyypillistä että emotionaalisesti kylmempi alkaa yrittämään tosissaan kun selkä on seinää vasten. Usein on kuitenkin liian myöhäistä. Toinen on jo eropäätöksen tehnyt vaikka toki tuntuu pahalle nähdä toisen kärsivän.
Unohda lapset ja lemmikit. Ota ero ja ota aikaa itsellesi. Jätä kaikki taakse ja aloita puhtaalta pöydältä. Näin molemmat ovat onnellisia.