Mistä sen tietää?

Mjul

Uteliaisuuttani tiedustelen eronneilta ihmisiltä ja lähinnä nimenomaan siltä eropäätöksen tehneeltä osapuolelta, että miten se ajatus erosta syntyi ja muistatteko sen hetken kun olitte varmoja päätöksestänne päättää liitto?

Mielenkiintoni kohdistuu erityisesti vielä niihin tapauksiin, joissa ei taustalla ole välttämättä mitään päihde- tai mielenterveysongelmaista kumppania vaan, että kasvoitte kliseisesti erilleen tai tunteet vain kuolivat jne.. Varmasti näissä(kin) tapauksissa eroa pohditaan pitkään ja ulkoiset paineet tai mitkä lie saavat jäämään ja yrittämään, mutta että tuliko jossain vaiheessa vain sellainen tunne että erottava on?

174

1515

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oppiaikäkaikki

      Minä olen juuri tällaisessa tilanteessa ja kuulisin myös mielelläni miten se lopullinen päätös syntyi. Milloin tietää että se oikea hetki on tullut?

      • riitta-69

        Ai niin, päätös syntyy, kun ei enää ajattele "jos eroamme" vaan "kun eroamme". Itselläni se oikea hetki tosin venähti tuostakin vielä kuukausia. Minun oikea hetki oli sitten, kun olin kerännyt voimia eroon, käynyt ammatti-ihmisten puheilla ja puhunut asiasta ystävien ja sukulaisten kanssa. Tiesin, ettei ex hyväksy eroa ja pistää vastaan kaikin keinoin. Näin tapahtui.

      • Mitä menettää?

        Mitä menettää, jos jää onnettomaan parisuhteeseen? Mitä menettää, jos eroaa? - Menettää sen huonon parisuhteen.

      • Petteri
        Mitä menettää? kirjoitti:

        Mitä menettää, jos jää onnettomaan parisuhteeseen? Mitä menettää, jos eroaa? - Menettää sen huonon parisuhteen.

        Vastaappa mitä menettää jos jää onnettomaan parisuhteeseen. kiinnostaa tuo vastaus todella.

      • Marttaliisukka
        Petteri kirjoitti:

        Vastaappa mitä menettää jos jää onnettomaan parisuhteeseen. kiinnostaa tuo vastaus todella.

        Mitä menettää jos yrittää itse muuttua ja huomioida toista paremmin? Mitä menettää jos yrittää korjata virheensä ja pyytää/ antaa anteeksi?

      • jokunen100
        Marttaliisukka kirjoitti:

        Mitä menettää jos yrittää itse muuttua ja huomioida toista paremmin? Mitä menettää jos yrittää korjata virheensä ja pyytää/ antaa anteeksi?

        Ei mitään. Ja eiköhän noin teekin jokainen normaali ja tunne-elämältään terve ihminen.

        Se vaan unohdetaan, että toinen eihalua huomiota tai mitään muutakaan toiselta. Oma puolisoni ei ole tarvinnut minua mihinkään. Olen hyvä, kun pidän pyörät pyörimässä ja muuten pysyttelen taustalla. Edes hieroa en puolisoani saa.

      • lopera
        Marttaliisukka kirjoitti:

        Mitä menettää jos yrittää itse muuttua ja huomioida toista paremmin? Mitä menettää jos yrittää korjata virheensä ja pyytää/ antaa anteeksi?

        Äärimmäisen lapsellista kuvitella että ihminen muuttuu miksikään. Esim. kerran pettäjä on aina pettäjä, kun se raja on ylitetty sitä ei enää ole. Narsisti on aina narsisti, vaikka vähän aikaa voi muuta teeskennellä. Kerran lyönyt vaimoaan lyö sitä toistekin ja useammin. Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta todistakaapa vääräksi.
        Miksi, miksi ja miksi jotkut vaivautuu päättymättömään kädenvääntöön, painimiseen, lautasten heittelyyn ja nyrkkitappeluun vain sen vuoksi että voi sanoa olevansa suhteessa. Jos hiillos on musta, siihen ei voi puhaltaa enää tulta, edes bensalla, tai voi mutta silloin palaa vaan se bensa vähän aikaa.

        Toistan vielä: ihmiset ei muutu, eikä ketään voi väkisin muuttaa jos ei se sitä TO-DEL-LA halua!

      • totuus!!!!
        lopera kirjoitti:

        Äärimmäisen lapsellista kuvitella että ihminen muuttuu miksikään. Esim. kerran pettäjä on aina pettäjä, kun se raja on ylitetty sitä ei enää ole. Narsisti on aina narsisti, vaikka vähän aikaa voi muuta teeskennellä. Kerran lyönyt vaimoaan lyö sitä toistekin ja useammin. Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta todistakaapa vääräksi.
        Miksi, miksi ja miksi jotkut vaivautuu päättymättömään kädenvääntöön, painimiseen, lautasten heittelyyn ja nyrkkitappeluun vain sen vuoksi että voi sanoa olevansa suhteessa. Jos hiillos on musta, siihen ei voi puhaltaa enää tulta, edes bensalla, tai voi mutta silloin palaa vaan se bensa vähän aikaa.

        Toistan vielä: ihmiset ei muutu, eikä ketään voi väkisin muuttaa jos ei se sitä TO-DEL-LA halua!

        Amen to that! Viisasta tekstiä!

      • stressi.
        Petteri kirjoitti:

        Vastaappa mitä menettää jos jää onnettomaan parisuhteeseen. kiinnostaa tuo vastaus todella.

        Jos jää onnettomaan parisuhteeseen, menettää voimansa ja sen mukana itsensä, koko elämänsä. On tuikitärkeää, että parisuhteesta saa jotain iloa itselleenkin. Epätasapaino parisuhteessa, jossa on antaja/saaja kuluttaa puhki antajan.

      • eskoseni23425434
        Petteri kirjoitti:

        Vastaappa mitä menettää jos jää onnettomaan parisuhteeseen. kiinnostaa tuo vastaus todella.

        "Vastaappa mitä menettää jos jää onnettomaan parisuhteeseen."

        Mistä tiedät milloin parisuhde on tarpeeksi onneton eikä parannusta ole tulossa?

      • -Petteri-
        eskoseni23425434 kirjoitti:

        "Vastaappa mitä menettää jos jää onnettomaan parisuhteeseen."

        Mistä tiedät milloin parisuhde on tarpeeksi onneton eikä parannusta ole tulossa?

        Kaipa se on hyvin henkilökohtaista mistä kukakin. Yleisiä lienevät jatkuva selittämätön paha olo. Pyskosomaattiset oireet, verenpaineen nousu, olemassa olevien sairauksien paheneminen esim. astmaoireet. Lika päihteiden käyttö pahan olon helpottamiseen. Ylen syonti tai syömättömyys. Palant tunne kurkussa, oksettava tunne.

        Toisen nähdessään pulssi kihhtyy ja verenpaine nopusee. Mahdolliset voimakkaat vihantunteet, halu n(ajatuksen tasolla) jopa tappaa toinen. Tunteet ovat kuolleet täysin esim. toiselle tapahtunut vakavakin tapaturma tai kohdalle osunut sairaus ei herätä minkäänlaisia tunteita.

        Vastaisitko kysymykseeni. Mitä sinusta menettä jos jäää huonoon suhteeseen?
        Ei kaipaa toista, automaattisesti tuleva hyvä ja rauhallinen olo, kun toinen on poissa.

        TUossa muutamia.

        Seuraavakin kysymykseksei on aika henkilö- ja parikohtainen. Mutta esim. se, että olet vakavasti ja oikeasti vuosia yrittänyt, eikä toinen tee mitään asian korjaamiseksi (jos siis sellainen asia, että toisen olisi sille tehtävä jotain).

      • xfjhn
        lopera kirjoitti:

        Äärimmäisen lapsellista kuvitella että ihminen muuttuu miksikään. Esim. kerran pettäjä on aina pettäjä, kun se raja on ylitetty sitä ei enää ole. Narsisti on aina narsisti, vaikka vähän aikaa voi muuta teeskennellä. Kerran lyönyt vaimoaan lyö sitä toistekin ja useammin. Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta todistakaapa vääräksi.
        Miksi, miksi ja miksi jotkut vaivautuu päättymättömään kädenvääntöön, painimiseen, lautasten heittelyyn ja nyrkkitappeluun vain sen vuoksi että voi sanoa olevansa suhteessa. Jos hiillos on musta, siihen ei voi puhaltaa enää tulta, edes bensalla, tai voi mutta silloin palaa vaan se bensa vähän aikaa.

        Toistan vielä: ihmiset ei muutu, eikä ketään voi väkisin muuttaa jos ei se sitä TO-DEL-LA halua!

        Voi olla myös kerta pettäminen. Voi tapahtua virhe mitä katuu ja ei toiste tee! Turhaa yleistämistä tuo "kerran pettää, aina pettää"

      • erja*
        -Petteri- kirjoitti:

        Kaipa se on hyvin henkilökohtaista mistä kukakin. Yleisiä lienevät jatkuva selittämätön paha olo. Pyskosomaattiset oireet, verenpaineen nousu, olemassa olevien sairauksien paheneminen esim. astmaoireet. Lika päihteiden käyttö pahan olon helpottamiseen. Ylen syonti tai syömättömyys. Palant tunne kurkussa, oksettava tunne.

        Toisen nähdessään pulssi kihhtyy ja verenpaine nopusee. Mahdolliset voimakkaat vihantunteet, halu n(ajatuksen tasolla) jopa tappaa toinen. Tunteet ovat kuolleet täysin esim. toiselle tapahtunut vakavakin tapaturma tai kohdalle osunut sairaus ei herätä minkäänlaisia tunteita.

        Vastaisitko kysymykseeni. Mitä sinusta menettä jos jäää huonoon suhteeseen?
        Ei kaipaa toista, automaattisesti tuleva hyvä ja rauhallinen olo, kun toinen on poissa.

        TUossa muutamia.

        Seuraavakin kysymykseksei on aika henkilö- ja parikohtainen. Mutta esim. se, että olet vakavasti ja oikeasti vuosia yrittänyt, eikä toinen tee mitään asian korjaamiseksi (jos siis sellainen asia, että toisen olisi sille tehtävä jotain).

        -Petteri- - kirjoitit erittäin asiallista asiaa. Usein ihmiset miettivät hurjan pitkiä aikoja eroa. Ihmettelevät voiko erota, kun ei ole mitään "järkevää" syytä. Samalla kuitenkin oma tukala olo vain lisääntyy, tulee mainitsemiasi psykosomaattisia oireita. Eikä välttämättä vieläkään ymmärretä, että oman psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää erota. Se jos mikä on "järkevä" syy.

        "Ei kaipaa toista, automaattisesti tuleva hyvä ja rauhallinen olo, kun toinen on poissa."

        Tämä on niin totta!

      • Perheenisä
        lopera kirjoitti:

        Äärimmäisen lapsellista kuvitella että ihminen muuttuu miksikään. Esim. kerran pettäjä on aina pettäjä, kun se raja on ylitetty sitä ei enää ole. Narsisti on aina narsisti, vaikka vähän aikaa voi muuta teeskennellä. Kerran lyönyt vaimoaan lyö sitä toistekin ja useammin. Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta todistakaapa vääräksi.
        Miksi, miksi ja miksi jotkut vaivautuu päättymättömään kädenvääntöön, painimiseen, lautasten heittelyyn ja nyrkkitappeluun vain sen vuoksi että voi sanoa olevansa suhteessa. Jos hiillos on musta, siihen ei voi puhaltaa enää tulta, edes bensalla, tai voi mutta silloin palaa vaan se bensa vähän aikaa.

        Toistan vielä: ihmiset ei muutu, eikä ketään voi väkisin muuttaa jos ei se sitä TO-DEL-LA halua!

        Lopera kirjoittaa yksinkertaistaen ja mielestäni typerästi. Aivan kuin katkera ihminen jota on joskus petetty.

        Kyllä ihmiset muuttuu. Itse muutuin niin, että sitä ei uskonut kukaan ja sen tuli moni sanomaankin suoraan päin naamaa. "Ihanaa, että se vanha Perheenisä on taas takaisin, luulin jo täysin kadottaneeni sinut. Olit muuten aivan kusipää tässä muutaman vuotta" - sanoi parikin erittäin hyvää ystävää, jotka olivat täysin oikeassa.

        Liitossa kuin liitossa samoin kuten niistä eroamisessa auttaa oman tahdon ohella hyvä muisti ja rehellisyys. Muistatteko oikeasti miksi ylipäätänsä menitte yhteen puolisonne kanssa?? Muistatteko kuinka ihana ja kaikkea muuta hän oli, kuinka itse käyttäydyitte silloin?

        Voitteko siis muistaa ne perusteena olevat syyt yhteenmenoonne ja katsoa rehellisesti nykyhetkeä, että miksi, koska ja kuinka tässä näin kävi??

        Ei ne parisuhteen aidot oikeat tunteet intiimine kanssakäymineen, toimivine arkineen, arvostuksineen ja intohimoineen mihinkään kuole ellei jotain tapahdu. Jos rehellisen fundeeraamisen jälkeen tajuaa, että parisuhteen lähtökohdat on alunperin olleet väärät, niin sitten ollaankin liemessä.

        Itse heräsin "mitä vttua on oikein tapahtunut" - tyylisesti ja se oli paras prosessi mitä olen koko elämässäni käynyt läpi. Ainoa, mikä kaduttaa on se, etten herännyt tuohon jo vuosia aiemmin.

        Toistan siis vielä; ihmiset muuttuu, mutta vain sellaisiksi millaisiksi heidän sydämensä haluaa tulla. Ei se oikea narsisti parane ellei hän tajua, että osa siitä mitä hän on, on oikeasti vihattava piirre ihmisessä. Voin sanoa, että se on kova paikka porata oma elämänsä auki ja myöntää, että osa siitä on ihan väärälle pohjalle rakennettu ja että asioita on oikeasti muutettava jotta voit pelastaa sen, mitä sinulle itsellesi on tärkeintä.

      • nukketeatteri
        erja* kirjoitti:

        -Petteri- - kirjoitit erittäin asiallista asiaa. Usein ihmiset miettivät hurjan pitkiä aikoja eroa. Ihmettelevät voiko erota, kun ei ole mitään "järkevää" syytä. Samalla kuitenkin oma tukala olo vain lisääntyy, tulee mainitsemiasi psykosomaattisia oireita. Eikä välttämättä vieläkään ymmärretä, että oman psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää erota. Se jos mikä on "järkevä" syy.

        "Ei kaipaa toista, automaattisesti tuleva hyvä ja rauhallinen olo, kun toinen on poissa."

        Tämä on niin totta!

        Niin totta kuin voi vain olla! Ero ollut mietinnässä jo pari vuotta ja nyt kun siitä on avoimesti puhuttu ja todettu että tunteet ovat loppuneet...silti mies ei halua eroa vaan "kiristää" minua jäämään sillä että jos lähden,pilaan kaikkien elämän ja ajattelen vain itseäni. Lapsikin sanoi että kun te isin kanssa tiuskitte hänelle vuorotellen..näinhän se on kun ei ole hyvä olla niin herkästi se heijastuu lapsiin. Kun hän tulee kotiin..hartiani nousevat ylös,kulmat menevät kurttuun..enkä enää halua kuulla puhettaan..sekin jo ärsyttää.Tunnen olevani vanki omassa kodissani.. :(

      • älätunnesyyllisyyttä
        nukketeatteri kirjoitti:

        Niin totta kuin voi vain olla! Ero ollut mietinnässä jo pari vuotta ja nyt kun siitä on avoimesti puhuttu ja todettu että tunteet ovat loppuneet...silti mies ei halua eroa vaan "kiristää" minua jäämään sillä että jos lähden,pilaan kaikkien elämän ja ajattelen vain itseäni. Lapsikin sanoi että kun te isin kanssa tiuskitte hänelle vuorotellen..näinhän se on kun ei ole hyvä olla niin herkästi se heijastuu lapsiin. Kun hän tulee kotiin..hartiani nousevat ylös,kulmat menevät kurttuun..enkä enää halua kuulla puhettaan..sekin jo ärsyttää.Tunnen olevani vanki omassa kodissani.. :(

        Miehesi se itsekäs on. Jos lapset kärsivät väleistänne, niin on aika ottaa vähintään aikalisä avioliittoonne.

    • jjhgggjkkjvcg

      No jos ei ole kristitty...
      Oikealle kristityllehän tuo ei ole mahdollista ilman yläkerran seuraamuksia.

    • So sorry

      Itse olen tässä kohta kaksi vuotta pohtinut, mitä pitäisi tehdä, että suhteen uudelleen henkiin saisi. Olemme keskustelleet, viettäneet aikaa yhdessä jne. Edelleenkin mieltäni kaihertaa ajutus, ettei tää voi vaan olla tässä. Jotain on sammunut eikä se tunnu yrityksistä huolimatta syttyvän takaisin. En kuitenkaan ole kykenyt lopullista päätöstä suhteelle kuitenkaan laittamaan. Joten en osaa kysymykseesi vastata. Toivottavasti joku uskaltautuu kertomaan oman kohtansa, jonka jälkeen ei enää ollut yhteistä tulevaisuutta.

      • kukkelis kuu

        Rakastumisen tunne, uutuuden viehätys katoavat n. 18 kuukauden jälkeen.

      • riitta-69
        kukkelis kuu kirjoitti:

        Rakastumisen tunne, uutuuden viehätys katoavat n. 18 kuukauden jälkeen.

        No, ainakaan minä en ole koskaan rakastanut erityisesti rakastumista, vielä vähemmän uutuuden viehätystä.

      • riitta-69

        Miksi sinusta tuntuu, että suhteenne on kuollut? Eikö teillä kuitenkin ole keskusteluyhteys ja vietätte aikaannekin yhdessä? Mikä oleellista puuttuu? Mitä kaipaat? Luuletko saavasi sen toisessa suhteessa?

    • deme

      Onko niin, että itselleen on vaikea myöntää asiaa? Kokeeko sitä pettävänsä kaikki, epäonnistuneensa, jos se jokin on vain sammunut?

      Ennen kuin paikalle ratsastavat moraalisaarnaajat ja kertovat itsekkyydestä ja siitä kuinka töitä liiton eteen tulisi tehdä, niin miksi ihminen ei saisi ajatella itsekkäästi? Eräässä kirjassa haastettiin hyvin tätä meidän kulttuurimme parisuhde/rakkaus -käsitettä. Olisitko sinä valmis luopumaan omasta onnellisuudestasi toisen vuoksi, entä haluaisitko toisen luopuvan omasta onnellisuudestaan sinun onnellisuuden vuoksi?

      Ketään täällä ei omisteta, mitään ei hautaan mukana saada. Ainoa asia johon voimme tosiasiassa vaikuttaa ovat omat valintamme. Myös oma onnellisuus on pitkälti omissa käsissämme. Toki jos haluamme ulkoistaa sen riippuvaiseksi parisuhteesta, puolisosta, materiaalista, statuksesta jne..emme taida koskaan löytää tasapainoa itsemme kanssa.

      • ahfhda

        "miksi ihminen ei saisi ajatella itsekkäästi?"
        Nimenomaan, ihmisen TÄYTYY olla terveellä tavalla itsekäs. Ts jos liitto ei omasta mielestä toimi, on pitkän aikaa yhtä hammasten kiristelyä, vaikka päällään seisoisi ja kaikkensa yrittäisi, tuloksetta, niin silloin erotaan.

    • äiti to b

      Minulla tilanteessa oli kylläkin takana miehen kiinni jääminen suhteesta toiseen naiseen, mutta tilanteen mutkisti juurikin näinä päivinä syntyvä toinen lapsemme.
      Oli melkoinen shokki kun sain tietää asiasta.

      Asiat olivat menneet vinksalleen jo aiemmin ja keskusteluyhteys oli kadonnut jonnekkin avaruuteen. Riidat ja kaltoinkohteleminen/välinpitämättömyys oli jatkunut jo kauan, mutta saatuani tietää uudesta tulokkaasta olin valmis korjaamaan kaiken ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ajattelin että nyt jos koskaan on aika paikata puheyhteytemme ja saada liitto taas kukoistamaan, uskoin siihen! Kunnes kerrottuani miehelleni vauvasta, hän meni shokkiin, eikä tiennytkään mitä halusi... Silloin en siis tiennyt vielä tästä toisesta naisesta.

      Asia pahenivat ja elämä oli yhtä selviytymistä päivästä toiseen. Kunnes sain muualta tietää suhteesta. Raskauteni kuitenkin sai minut useasti miettimään, mitä teen... (mieheni tietääkseni lopetti suhteen ja olisi halunnut jatkaa "puhtaalta pöydältä") mutta siihen mennessä olin saanut tietää jo niin paljon minua loukanneita asioita (myös suhteesta riippumattomia) että uskoin eron olevan parempi päätös. Olimme siis yhdessä puhuneet erosta jo aiemmin, mutta se olisi tarkoittanut niin suurta elämänmuutosta, että myönnettäköön, en olisi pystynyt tekemään sitä päätöstä ilman tietoa suhteesta... Suurin tuki oli perheeni, joka auttoi minua "sopeutumaan" tilanteeseen ja vakuuttelemaan että asiat kyllä järjestyvät. sanottakoon, että jouduimme/ saimme muuttaa toiselle paikkakunnalle ja menetin työni kotini avioliittoni lisäksi. Nyt ei tietoa tulevaisuudesta...

      Harkinta aikaa on vielä reilu kk jäljellä ja olemme nyt muutaman kuukauden asuneet erillämme, todella raskasta, mutta samalla palkitsevaa aikaa. Olen ymmärtänyt ettäkaikkea ei voi saada. Ja niille, joka sanovat (on sanottu päin naamaakin) että huono suhde on aina lapselle parempi kuin avioero, niin voin kyllä sanoa että ei pidä paikkaansa. Viime syksyn purin yksinäisyyttäni ja pahaa oloani lapseemme olemalla AINA JA KOKOAJAN kiukkuinen ja väsynyt hoitamaan kaiken yksin. Hänen ja minun oli molempien paha olla. Itkimme lähes joka ilta itsemme uneen...Nyt saamme keskittyä täysillä toisiimme ja hyvään oloomme. Ja itse olen ensimmäistä kertaa onnellinen moneen vuoteen. Hymyilen, nauran... Osaan nauttia joka hetkestä esikoisemme kanssa, nautin ruoan laitosta, joka ennen oli pakkopullaa (ehkä siksikin kun mieheni aina valitti tekemästäni ruoasta), nautin illoista jotka SAAN olla yksin kun esikoiseni nukahtaa ja ikävöin häntä hänen ollessaan isällään.


      Kohta syntyvä vauva muuttaa toki kaiken. Saa nähdä miten elämämme ja seesteisyytemme muuttuu, mutta ainakin tällä hetkellä suhde ja puheyhteys entiseen mieheeni on parempi kuin koskaan. Ja itsekin olen rennompi ja iloisempi, enkä jaksa surra pikkuasioita.

      Minun kohdallani ainakin siis ero on ollut se oikea ratkaisu.

    • ei katumusta

      Siinä kohtaa kun toinen sanoi, että elämä ei voi olla tällaista ja toinen totesi, että on jo kaikkensa antanut.
      Siinä kohtaa, kun toinen tuntui yhdentekevältä,
      eikä ollut enää tahtoa herättää huomaamatta kuollutta henkiin.

    • riitta-69

      "miten se ajatus erosta syntyi"

      Vähitellen, pikkuhiljaa. Olin ollut ex-mieheni kanssa 18v, kun aloin yhä enemmän ajattelemaan, ettei meitä yhdistä enää mikään. Tuntui siltä, että suhteemme oli tullut täysi-ikäiseksi - tässä tapauksessa siis suhde oli kuollut. Jonkin aikaa yritin kaikkeni saada suhdetta toimimaan, mutta exän mielestä se toimi aivan riittävästi, hänen puoleltaan. Kului muutama vuosi, sitten puhuin erosta exälle useammin. Lopulta hain eroa yksin.

    • kypsä6

      Tässä avioliittoni..

      - takana 34-vuotta avioliittoa
      - takana 5-vuotta ilman minkäänlaista hellyyttä..
      - miehellä diabetes ym. sairauksia
      - itselläni paniikkihäiriö..työtön ym.
      - välinpitämättömyys toista kohtaan...
      - 3 vuotta melkein puhumattomuutta ei mitään yhteistä..

      ja vielä mietin erotaanko ??

      • Elokuu lähellä

        Meillä on 22 vuotta takana. Suhteemme on saman katon alla asumista ilman yhteenkuulumista. Lapset on vielä alaikäisiä. Mitään keskusteltavaa ei ole, eikä fyysistä kanssakäymistä. Tunteita ei ole. Emme riitele, mutta sekin kertoo tietystä välinpitämättömyydestä ja etäisyydestä. Arki sujuu, mutta siinä se. Mietin eroa, mutta en ole siihen vielä valmis. Luotan siihen, että se viimeinen pisara tulee ja sen tietää. Näin se kuulemma menee.

        Elämä on vaan niin lyhyt, että sen takiakin ei kannattaisi viivytellä. Mutta eroaminenkin on niin iso muutos, että sitäkään ei voi tehdä ennen kuin itse on siihen kypsynyt ja seisoo päätöksensä takana. Minulla on suhde mieheen, joka myös tahollaan varattu. Hänen kanssaan puhumme arkisin puhelimessa ja silloin tällöin näemme. Saan häneltä siis voimaa ja jaksamista ja sitä miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Tiedän, salasuhde ei ole ratkaisu ja väärinhän se on.
        Tässä elämäntilanteessa en pysty siitä luopumaan.

        En tiedä, mitä tuleva tuo. Eroanko ja milloin, kai se varmuus sitten tulee. Kaikella on aikansa.

      • viimeinen pisara NYT
        Elokuu lähellä kirjoitti:

        Meillä on 22 vuotta takana. Suhteemme on saman katon alla asumista ilman yhteenkuulumista. Lapset on vielä alaikäisiä. Mitään keskusteltavaa ei ole, eikä fyysistä kanssakäymistä. Tunteita ei ole. Emme riitele, mutta sekin kertoo tietystä välinpitämättömyydestä ja etäisyydestä. Arki sujuu, mutta siinä se. Mietin eroa, mutta en ole siihen vielä valmis. Luotan siihen, että se viimeinen pisara tulee ja sen tietää. Näin se kuulemma menee.

        Elämä on vaan niin lyhyt, että sen takiakin ei kannattaisi viivytellä. Mutta eroaminenkin on niin iso muutos, että sitäkään ei voi tehdä ennen kuin itse on siihen kypsynyt ja seisoo päätöksensä takana. Minulla on suhde mieheen, joka myös tahollaan varattu. Hänen kanssaan puhumme arkisin puhelimessa ja silloin tällöin näemme. Saan häneltä siis voimaa ja jaksamista ja sitä miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Tiedän, salasuhde ei ole ratkaisu ja väärinhän se on.
        Tässä elämäntilanteessa en pysty siitä luopumaan.

        En tiedä, mitä tuleva tuo. Eroanko ja milloin, kai se varmuus sitten tulee. Kaikella on aikansa.

        Vieras mies kuvioissa on selvä merkki, että NYT on eron aika!!!

        Minkä mallin haluat näyttää lapsillesi kylmällä ja rakkaudettomalla liitollasi?! He oppivat saman perhemallin, ja ajautuvat samanlaiseen kylmään liittoon, jos edes koskaan pystyvät suhteeseen kenenkään kanssa.

      • sssna
        Elokuu lähellä kirjoitti:

        Meillä on 22 vuotta takana. Suhteemme on saman katon alla asumista ilman yhteenkuulumista. Lapset on vielä alaikäisiä. Mitään keskusteltavaa ei ole, eikä fyysistä kanssakäymistä. Tunteita ei ole. Emme riitele, mutta sekin kertoo tietystä välinpitämättömyydestä ja etäisyydestä. Arki sujuu, mutta siinä se. Mietin eroa, mutta en ole siihen vielä valmis. Luotan siihen, että se viimeinen pisara tulee ja sen tietää. Näin se kuulemma menee.

        Elämä on vaan niin lyhyt, että sen takiakin ei kannattaisi viivytellä. Mutta eroaminenkin on niin iso muutos, että sitäkään ei voi tehdä ennen kuin itse on siihen kypsynyt ja seisoo päätöksensä takana. Minulla on suhde mieheen, joka myös tahollaan varattu. Hänen kanssaan puhumme arkisin puhelimessa ja silloin tällöin näemme. Saan häneltä siis voimaa ja jaksamista ja sitä miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Tiedän, salasuhde ei ole ratkaisu ja väärinhän se on.
        Tässä elämäntilanteessa en pysty siitä luopumaan.

        En tiedä, mitä tuleva tuo. Eroanko ja milloin, kai se varmuus sitten tulee. Kaikella on aikansa.

        Höpö höpö! Elämä ei ole mikään LYHYT! tuo on juuri niitä itsekkäitä ja valheellisia "perusteluja" erolle kun ei muuta keksi!

      • sssna
        Elokuu lähellä kirjoitti:

        Meillä on 22 vuotta takana. Suhteemme on saman katon alla asumista ilman yhteenkuulumista. Lapset on vielä alaikäisiä. Mitään keskusteltavaa ei ole, eikä fyysistä kanssakäymistä. Tunteita ei ole. Emme riitele, mutta sekin kertoo tietystä välinpitämättömyydestä ja etäisyydestä. Arki sujuu, mutta siinä se. Mietin eroa, mutta en ole siihen vielä valmis. Luotan siihen, että se viimeinen pisara tulee ja sen tietää. Näin se kuulemma menee.

        Elämä on vaan niin lyhyt, että sen takiakin ei kannattaisi viivytellä. Mutta eroaminenkin on niin iso muutos, että sitäkään ei voi tehdä ennen kuin itse on siihen kypsynyt ja seisoo päätöksensä takana. Minulla on suhde mieheen, joka myös tahollaan varattu. Hänen kanssaan puhumme arkisin puhelimessa ja silloin tällöin näemme. Saan häneltä siis voimaa ja jaksamista ja sitä miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Tiedän, salasuhde ei ole ratkaisu ja väärinhän se on.
        Tässä elämäntilanteessa en pysty siitä luopumaan.

        En tiedä, mitä tuleva tuo. Eroanko ja milloin, kai se varmuus sitten tulee. Kaikella on aikansa.

        Elokuu lähellä! Olet siis vielä h.uorakin kaiken lisäksi. Varattu nainen joka jakaa p.ersettään varatulle miehelle on H.UORA isolla hoolla!

      • ei s----na
        sssna kirjoitti:

        Elokuu lähellä! Olet siis vielä h.uorakin kaiken lisäksi. Varattu nainen joka jakaa p.ersettään varatulle miehelle on H.UORA isolla hoolla!

        Menetitkö sinä miehesi kakkoselle? Huudat samaa sanomaa sivulta toiselle.

      • sssna
        ei s----na kirjoitti:

        Menetitkö sinä miehesi kakkoselle? Huudat samaa sanomaa sivulta toiselle.

        Olen mies, enkä ole menettänyt mitään kellekään, eronnut olen aikoinani muista syistä. En vain hyväksy tätä nykyajan kaiken hyväksyvää ja sairasta moraalittomuutta! Nämähän ovat keskustelupalstoja ja kunnon keskuteluissa yleensä on eriäviäkin kannanottoja. Ei kaikkien tarvi olla samaa mieltä.

      • 17+18
        sssna kirjoitti:

        Olen mies, enkä ole menettänyt mitään kellekään, eronnut olen aikoinani muista syistä. En vain hyväksy tätä nykyajan kaiken hyväksyvää ja sairasta moraalittomuutta! Nämähän ovat keskustelupalstoja ja kunnon keskuteluissa yleensä on eriäviäkin kannanottoja. Ei kaikkien tarvi olla samaa mieltä.

        Eri mieltä voi olla myös asiallisesti.

      • Uskomatontapaskaa.
        sssna kirjoitti:

        Olen mies, enkä ole menettänyt mitään kellekään, eronnut olen aikoinani muista syistä. En vain hyväksy tätä nykyajan kaiken hyväksyvää ja sairasta moraalittomuutta! Nämähän ovat keskustelupalstoja ja kunnon keskuteluissa yleensä on eriäviäkin kannanottoja. Ei kaikkien tarvi olla samaa mieltä.

        MIKSET SINÄ SITTEN SYYTÄ SITÄ HUORIPUKKIA, JOKA PETTÄÄ AVIOPUOLISONSA? Sehän siinä suurimman rikoksen tekee! En ymmärrä, että kun joku ei osaa pitää housuja jalassa, niin se vika sysätään sille kolmannelle osapuolelle. Ei ketään voi pakottaa pettämään. Yleensä nämä naimisissa olevat ovat niitä aloitteellisia puolia näissä salasuhteissa. Vaikka kakkoset eivät jakaisi tavaraa, silti sillä puolisolla se tarve pettää on olemassa. Kyllä se parisuhteen susi nukkuu siinä vieressä, eikä se ole se kakkonen.

        Ennen kuin minut teilataan täysin, niin olen naimisissa uskollisesti oleva mies. Enkä huvikseni puolusta kakkosia, mutta ei parisuhde toimi ikinä jos ulkopuolisia vain syytetään. Katsokaa ihmiset vain peiliin. Sieltä löytyy susi ja ihminen, joka sallii suden puuhat. Hävetkää kaikki! Uskomatonta kaksoismoraalia. Sallitaan pettäminen mutta silti valitetaan siitä.

      • sssna
        17+18 kirjoitti:

        Eri mieltä voi olla myös asiallisesti.

        Toki voi, mutta sioille annetaan sikojen vastauksia.

      • sssna
        Uskomatontapaskaa. kirjoitti:

        MIKSET SINÄ SITTEN SYYTÄ SITÄ HUORIPUKKIA, JOKA PETTÄÄ AVIOPUOLISONSA? Sehän siinä suurimman rikoksen tekee! En ymmärrä, että kun joku ei osaa pitää housuja jalassa, niin se vika sysätään sille kolmannelle osapuolelle. Ei ketään voi pakottaa pettämään. Yleensä nämä naimisissa olevat ovat niitä aloitteellisia puolia näissä salasuhteissa. Vaikka kakkoset eivät jakaisi tavaraa, silti sillä puolisolla se tarve pettää on olemassa. Kyllä se parisuhteen susi nukkuu siinä vieressä, eikä se ole se kakkonen.

        Ennen kuin minut teilataan täysin, niin olen naimisissa uskollisesti oleva mies. Enkä huvikseni puolusta kakkosia, mutta ei parisuhde toimi ikinä jos ulkopuolisia vain syytetään. Katsokaa ihmiset vain peiliin. Sieltä löytyy susi ja ihminen, joka sallii suden puuhat. Hävetkää kaikki! Uskomatonta kaksoismoraalia. Sallitaan pettäminen mutta silti valitetaan siitä.

        Kumpikin on syypäitä, ei se huora ole yhtään syyttömämpi kuin se huoripukkikaan.

      • 18+19
        sssna kirjoitti:

        Toki voi, mutta sioille annetaan sikojen vastauksia.

        vastauksesi perusteella en enää ihmettele, miksi et ole enää naimisissa.

      • nainen421
        sssna kirjoitti:

        Kumpikin on syypäitä, ei se huora ole yhtään syyttömämpi kuin se huoripukkikaan.

        Mutta tätä et sitten "vain muistanut" mainita, juuri kuten 99% ihmisistä, jotka täällä keskustelee. Kyllä kuule vikaa löytyy koko triosta. Myös siitä, joka toivottaa iloisesti miehen sänkyynsä, kun tämä tulee kakkosen luota. Jos pettämisestä oikeasti joutuisi vastuuseen (pettäjästä erottaisiin), niin luulisitko että miehet enää lopulta pettäisivät??? Kun tietäisivät, että tällaisella tyhmällä käytöksellä OIKEASTI menettää sen tärkeimmän eli oman perheensä. Jos miehet ymmärtävät tämän jo tänäpäivänä, niin sehän tarkoittaa että hypätessään vieraaseen vuoteeseen, on oikeasti valmis uhraamaan oman tulevaisuutensa perheensä parissa. Eli siitä nykyisestä parisuhteesta halutaan ulos.

        Minä olen petetty nainen. Tulin petetyksi monta kertaa. Lopulta yhteen mies rakastuikin. Olleet yhdessä siitä asti. Kaduttaa, että en heittänyt miestä ulos ensimmäisen pettämisen jälkeen tai viimeistään sen toisen kerran jälkeen. Olisi mies ehkä oppinut, että näin ei saa kohdella ihmisiä. Olen jutellut tämän nykyisen uuden vaimon kanssa, joka sanoi että oli rakastanut exääni alusta alkaen ja mies oli kertonut suoraan meidän tilanteemme hänelle. Jutellessani siinä tämän nykyisen kanssa ymmärsin, että ei se mies voi olla uskollinen jos ei oikeasti halua olla. Exältäni olen kysynyt, onko tämä uuden vaimonsa aikana käynyt vieraissa vuoteissa ja varovasti, loukkaamatta tunteitani sanoi, että ei ole käynyt asia edes mielessäkään. Ovat kuitenkin olleet naimisissa jo 8 vuotta.

        En ole katkera siitä miten asiat menivät, vaikka olisihan asiat voitu kauniimminkin hoitaa. Kakkosta en syytä. Avioliitossamme oli vikaa ja siksi mies petti. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut 6 vuotta yhdessä, pettämistä tai sen pelkoa ei ole ollut, vaikka luottaminen aluksi oli vaikeaa. Kyllä minustakin peiliin täytyy jokaisen katsoa. Kun toista rakastaa, ei sitä rakkautta ole valmis uhraamaan.

      • sssna
        18+19 kirjoitti:

        vastauksesi perusteella en enää ihmettele, miksi et ole enää naimisissa.

        En tietenkään ole kun en halua ketään häiritsemään!

    • -otsonikato-

      Vaikeaa se on. Moni asanoo, että sen vaan tietää kun aika on oikea. Sitä tässä odottelen itsekin. Elämän myös nykyisin suhteessa joka on taantunut sille asteelle, että vaan asumme yhdessä. Seksi loppui lähes totaalisesti jo 17 v. Emme puhu, kuin ne pakolliset asiat. Karseeta se on tämäkin, mutta ei helppoa se lähteminenkään.

      • turhaa odottelet

        Olet läheisriippuva. Siihen saa apua, netissäkin on tietoa aiheesta.

      • -otsonikato-
        turhaa odottelet kirjoitti:

        Olet läheisriippuva. Siihen saa apua, netissäkin on tietoa aiheesta.

        Höpö, höpö. En ollenkaan vaan hyvin itsellinen ja itsenäinen ihminen. En ole ollut emotionaalisesti kiinni puolisossani vuosiin. Enkä taloudellisesti. Tai pyrkinyt miellyttämään puolisoani millään lailla. Elänyt täysin omaa elämääni jo vuosia. Ja vaan asunut puolisoni kanssa.

        Kannattaa paneutua tarkemmin mitä läheisriippuvuus on, ennen kuin alkaa antamaan diagnooseja tuntemattomille ihmisille.

    • kypsä62

      Palaan vielä kypsä6..Minuun välimme tekevät se etten pysty työelämään enkä kotitöihin enkä mihinkään muuhunkaan...haluaisin että meillä kävisi vieraita ja haluaisin rauhassa nauttia lapsenlapsistani ja ihan rauhassa olla...mutta tämä mieheni aina siellä taka-alalla jossain vaan mielessä on..ja ei millään tavalla enää häntä kaipaa enkä varmaan voisi ollakkaa hänen kanssaan seksiä ajatellen...ym.nyt hänellä jokin itsesääli aika..ja ennen häntä säälinkin..nyt on onneksi sekin vaihe mennyt ohitse..olen huomannut ettei hän anna arvoa muille kun vaan itselleen..kaikenkaikkiaan 36 vuotta mennyt ja nyt sen vasta huomaan ja hän on ollut elämäni ainoa ns.mies...huh..huh..

    • Tietäähän sen

      Se varmuus päättää liitto tuli silloin, kun vaimon petollisuus paljastui. Pettämisessä rikotaan harkiten kaikki se, joka avioliittoon kuuluu. Liitto on silloin loppu. Yksinkertaista.

      • nainenvm69

        Entä jos teillä ei olisi ollut seksiä liitossa, hmm, sanotaanko kuuteen vuoteen? Olisiko liittonne silloin ollut "loppu", vaikkei vaimo olisi pettänyt?

      • Tietäähän sen
        nainenvm69 kirjoitti:

        Entä jos teillä ei olisi ollut seksiä liitossa, hmm, sanotaanko kuuteen vuoteen? Olisiko liittonne silloin ollut "loppu", vaikkei vaimo olisi pettänyt?

        Tuollaista seksitöntä tilannetta ei ollut. Jos olisi ollut, ei avioliitto olisi välttämättä päättynyt siihen. Siinä olisi ollut kyllä keskustelun paikka.

    • o.n.n.e.l.l.i.n.e.n

      Meillä ei ollut mitään kolmansia, alkoa eikä muutakaan. Parin vuotta ennen eroa alkoi ärsyttämään puolison tekemiset, tekemättä jättämiset, ulkonäkö, pukeutuminen, ilmeet, kaikki. Tuli ajatuksia että lopun elämääni en tätä katsele ja kadehdin eronneita tuttavia. Päätös kypsyi ja vahvistui sen parin vuoden aikana. Ilmoitin asiasta ja noin puoli vuotta tästä allekirjoitin paperit yksin. Siitä lähtien seisoin järkähtämättä päätöksen takana ja seison edelleen. Enkä ole katunut.

      • tekoja_

        Nimimerkki Onnellinen. On suunnattoman rohkaisevaa lukea päättäväisyydestäsi. Et soudannut ja huovannut. Sinun kirjoituksesi kannustaa minua kasvamaan, luopumaan tästä paikallaan junnaamisesta erilaisten pelkojen takia. Myös täyttymättömien odotusten takia. Tietenkin ihmisillä on erilaiset taustat, toiveet, jotka ovat jääneet vaille täyttymystä, erilainen sitoutumiskyky jne. On niitä ihmisiä, jotka jäävät vaikka paskakasan viereen, kun ovat kerran vihkivalansa antaneet. Käytännön olosuhteet asettavat haasteita, joiden ylitse kasvaminen vaatii aikaa. Kirjoita vielä kokemuksistasi. Sinun kirjoituksesi on varmasti rohkaisevaa meille jokaiselle tähän keskusteluun osallistuville.

      • o.n.n.e.l.l.i.n.e.n
        tekoja_ kirjoitti:

        Nimimerkki Onnellinen. On suunnattoman rohkaisevaa lukea päättäväisyydestäsi. Et soudannut ja huovannut. Sinun kirjoituksesi kannustaa minua kasvamaan, luopumaan tästä paikallaan junnaamisesta erilaisten pelkojen takia. Myös täyttymättömien odotusten takia. Tietenkin ihmisillä on erilaiset taustat, toiveet, jotka ovat jääneet vaille täyttymystä, erilainen sitoutumiskyky jne. On niitä ihmisiä, jotka jäävät vaikka paskakasan viereen, kun ovat kerran vihkivalansa antaneet. Käytännön olosuhteet asettavat haasteita, joiden ylitse kasvaminen vaatii aikaa. Kirjoita vielä kokemuksistasi. Sinun kirjoituksesi on varmasti rohkaisevaa meille jokaiselle tähän keskusteluun osallistuville.

        Hyvä jos jotain auttaa. Siltikin kehotan harkitsemaan tarkasti ennen päätöksiä. Kun päätös on tehty, on kuitenkin syytä toimia sen mukaan päämäärä kirkkaana mielessä. En tiedä mitä vielä kertoisin. Osaltaan luulen että sitouduin itse liian nuorena. Ihmistuntemukseni ei ollut kypsä vielä eikä elämänkokemusta tarpeeksi. Vuosien saatossa aloin kyseenalaistamaan yhä enemmän meidän sopivuutemme toisillemme. Olin asioista aidosti ja jyrkästi eri mieltä ja aloin kokea kuin olisin jalkapallopelin väärässä joukkueessa.
        Käytännön olosuhteita todellakin oli, lasten ja omaisuuden muodossa. Haasteita niissä riitti ja riittää edelleen. Tiukkaa on ollut ja etenkin taloudellisesti "turpaan on tullut". Raha ei kuitenkaan merkitse siinä määrin jos toisessa vaakakupissa on oma loppuelämäsi. Itse koen olevani jokseenkin nuori vielä..

      • o.n.n.e.l.l.i.n.e.n
        o.n.n.e.l.l.i.n.e.n kirjoitti:

        Hyvä jos jotain auttaa. Siltikin kehotan harkitsemaan tarkasti ennen päätöksiä. Kun päätös on tehty, on kuitenkin syytä toimia sen mukaan päämäärä kirkkaana mielessä. En tiedä mitä vielä kertoisin. Osaltaan luulen että sitouduin itse liian nuorena. Ihmistuntemukseni ei ollut kypsä vielä eikä elämänkokemusta tarpeeksi. Vuosien saatossa aloin kyseenalaistamaan yhä enemmän meidän sopivuutemme toisillemme. Olin asioista aidosti ja jyrkästi eri mieltä ja aloin kokea kuin olisin jalkapallopelin väärässä joukkueessa.
        Käytännön olosuhteita todellakin oli, lasten ja omaisuuden muodossa. Haasteita niissä riitti ja riittää edelleen. Tiukkaa on ollut ja etenkin taloudellisesti "turpaan on tullut". Raha ei kuitenkaan merkitse siinä määrin jos toisessa vaakakupissa on oma loppuelämäsi. Itse koen olevani jokseenkin nuori vielä..

        Ja tuon riitta-69:n kommentin allekirjoitan täysin.

        "päätös syntyy, kun ei enää ajattele "jos eroamme" vaan "kun eroamme".

      • Oven takana seison
        o.n.n.e.l.l.i.n.e.n kirjoitti:

        Hyvä jos jotain auttaa. Siltikin kehotan harkitsemaan tarkasti ennen päätöksiä. Kun päätös on tehty, on kuitenkin syytä toimia sen mukaan päämäärä kirkkaana mielessä. En tiedä mitä vielä kertoisin. Osaltaan luulen että sitouduin itse liian nuorena. Ihmistuntemukseni ei ollut kypsä vielä eikä elämänkokemusta tarpeeksi. Vuosien saatossa aloin kyseenalaistamaan yhä enemmän meidän sopivuutemme toisillemme. Olin asioista aidosti ja jyrkästi eri mieltä ja aloin kokea kuin olisin jalkapallopelin väärässä joukkueessa.
        Käytännön olosuhteita todellakin oli, lasten ja omaisuuden muodossa. Haasteita niissä riitti ja riittää edelleen. Tiukkaa on ollut ja etenkin taloudellisesti "turpaan on tullut". Raha ei kuitenkaan merkitse siinä määrin jos toisessa vaakakupissa on oma loppuelämäsi. Itse koen olevani jokseenkin nuori vielä..

        Kiitos Onnellinen. Sinun kokemuksesi kannustavat minua. Ilman muuta harkitsen tarkkaab, sitä olen tehnyt jo pari vuotta, ja erityisesti kuluneen vuoden. Minulle on tärkeää olla oikeudenmikainen, antaa toiselle mahdollisuus korjata omasta puolestaan. Tämä ominaisuuteni on mennyt liian pitkälle. Nyt päätöksenteossani on avuksi kuluneen aikalisän kokemuksien pohtiminen. Sama jatkuu, toinen ilmeisesti rajoittuneisuutaan ajattelee, että ilmeisesti voin elää näin, 'kynnysmattoa' riittää. Omaa päätöstäni on auttanut se, että en voi enää yrittääkään nähdä viitteitä siitä, että toinen olisi valmis tekemään kaikkensa liittonsa eteen. Päinvastoin joudun katsomaan peiliin: enkö arvosta itseäni tämän enempää, kun tyydyn kaltoinkohteluun.

        Näin tosiasiat puhuvat eron puolesta, vaikka pää on osittain pehmoinen. Eroa kohti olen menossa, lähellä, hyvin lähellä on se ovi, jonka takana on tekojen paikka. Seison sen oven takana, puntaroin, pelkään, mutta sen oven avaan.

        Tärkeätä on kertoa, että haasteita on. Niitä on jokaisella. Taloudellinen selviytyminen, ehkä sairaus jne. Mutta mikään ei ole tärkeämpää kuin ottaa vastuu elämästään. Huono parisuhde sairastuttaa edelleen.

      • onnellinen mies lopulta

        Tämä onnellisen teksti oli kuin suoraan exäni suusta. 17 vuoden jälkeen minä aloin yhtäkkiä ärsyttää exääni kaikessa, aiemmin mitään isompia ristiriitoja ei suhteessa ollut, riitelimmekin korkeintaa kerran vuodessa ja silloinkin asiat sovittiin. Muutuin ystäville kehutusta aviomiehestä suoraan pahimmaksi mahdolliseksi aviomieheksi. Sain kirjeitä, joissa minun pyydettiin muuttavan milloin mitäkin luonteenpiirrettä, erityisesti niitä joista hän oli kehunut minua alusta alkaen: kotona viihtymisestä, hyvästä taloudenpidosta, harkitsemiskyvystä ja jopa hellyydestä eli läheisyyskin muuttui "lääppimiseksi" tai "roikkumiseksi". Yritimme puhua asiasta, mutta exä oli päättänyt suhteemme päättyvän. Erityistä kannustusta hän sai päätökselleen pari vuotta aiemmin alkoholistimiehestään eronneelta ystävältään, samalta joka aina jaksoi kadehtia hyvää ja vakaata avioliittoamme.

        Päätös oli exällä järkkymätön, perheterapeuttia tms ei tarvittaisi ja hän on asian valmiiksi miettinyt. No, enhän minä ketään väkisin voinut pitää, joten laitoin nimeni erohakemukseen exäni nimen kaveriksi. Ositus tehtiin heti, lunastin omakotitalomme itselleni ja yhteishuoltajuudessa oleville lapsillemme. Exä muutti vuokralle ja alkoi sisustamaan uutta kotiaan, mikään tavara yhteisestä kodista ei sisustukseen kelvannut vaikka sanoin, että kaikki mitä tarvitset/haluat niin myös saat. Hän halusi uuden elämän ja mikään vanha muisto ei sitä saanut häiritä.

        Minä tein oikein tosissani töitä, että sain tunteeni exää kohtaan pikkuhiljaa kuihtumaan, toki tavallaan häntä vieläkin rakastan. Vuosi meni ja lopullisen eropaperin jättämisen aika tuli. Exä vatvoi asiaa ja lopulta minä kirjoitin paperin valmiiksi, exäkin siihen nimen sitten raaputti. Nyt erilleen muuttamisesta on pari vuotta. Exä on hassannut lähes kaikki erossa saamansa rahat, elämä vuokrakämpässä ei ole kuulemma kivaa kun kolme lasta vaatisi enemmän tilaa ja ainut hyvä asia elämässä on meidän hyvät välit ja lapset. Halu palata yhteen olisi kuulemma kova, viikonloppujen tekstiviestit vannovat ikuista rakkautta ja pyytelevät anteeksi eroa. Minä olen tehnyt töitä, että olen selvinnyt jätetyksi tulemisesta ja olen nyt saanut ajatukseni selkeiksi.

        Neljä kuukautta sitten tapasin erään oikein mukavan naisen ja suhteemme on kehittynyt mahtavasti. Muutama viikko sitten exäni kuuli minun uudesta suhteesta ja siitäkös riemu repesi. Exäni ilmaantuu yllätysvierailulle (tarkastamaan olenko yksi vain tyttökaverini kanssa), näyttää mieltään aina lasten vaihdon yhteydessä, soittelee lapsille ihmeellisiin aikoihin näiden ollessa minulla ja yrittää keksiä kaikenlaisia muutoksia viikkorytmeihin. Mustasukkaisuutta vai mitä, mutta olen yrittänyt olla välittämättä mielenosoituksista ja pysyä hyvänä kaverina, yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan en enää missään nimessä näe. Uuden suhteen myötä olen päinvastoin nähnyt, että entisessä suhteessani olin uhrannut ehkä liikaakin omia haaveitani ja toiveitani exän hyväksi, olinhan esimerkiksi rahoittanut hänen opiskelunsa, firmansa pystyyn laittamisen, huolehtinut hänen opintovelkansa, rahoittanut yhteisen kotimme, jne. Uudessa suhteessa näen taas molempien pyrkivän tasapuolisesti kohta samaa suuntaa, yhdessä miettien ja vaihtoehtoja punniten. Taidan olla ihan rakastunut :)

        Tämä vain esimerkkinä siitä, että jollakin voi tuntua päätös varmalta. Kavereiden mielipiteet voivat vaikuttaa asiaan ja omat ongelmat voivat tuntua aviopuolison vioilta. Ja silloin päätöstä voi joutua katumaankin. Toisaalta jätettykin osapuoli voi löytää erosta valoisamman tulevaisuuden!

      • mies tuskissaan
        onnellinen mies lopulta kirjoitti:

        Tämä onnellisen teksti oli kuin suoraan exäni suusta. 17 vuoden jälkeen minä aloin yhtäkkiä ärsyttää exääni kaikessa, aiemmin mitään isompia ristiriitoja ei suhteessa ollut, riitelimmekin korkeintaa kerran vuodessa ja silloinkin asiat sovittiin. Muutuin ystäville kehutusta aviomiehestä suoraan pahimmaksi mahdolliseksi aviomieheksi. Sain kirjeitä, joissa minun pyydettiin muuttavan milloin mitäkin luonteenpiirrettä, erityisesti niitä joista hän oli kehunut minua alusta alkaen: kotona viihtymisestä, hyvästä taloudenpidosta, harkitsemiskyvystä ja jopa hellyydestä eli läheisyyskin muuttui "lääppimiseksi" tai "roikkumiseksi". Yritimme puhua asiasta, mutta exä oli päättänyt suhteemme päättyvän. Erityistä kannustusta hän sai päätökselleen pari vuotta aiemmin alkoholistimiehestään eronneelta ystävältään, samalta joka aina jaksoi kadehtia hyvää ja vakaata avioliittoamme.

        Päätös oli exällä järkkymätön, perheterapeuttia tms ei tarvittaisi ja hän on asian valmiiksi miettinyt. No, enhän minä ketään väkisin voinut pitää, joten laitoin nimeni erohakemukseen exäni nimen kaveriksi. Ositus tehtiin heti, lunastin omakotitalomme itselleni ja yhteishuoltajuudessa oleville lapsillemme. Exä muutti vuokralle ja alkoi sisustamaan uutta kotiaan, mikään tavara yhteisestä kodista ei sisustukseen kelvannut vaikka sanoin, että kaikki mitä tarvitset/haluat niin myös saat. Hän halusi uuden elämän ja mikään vanha muisto ei sitä saanut häiritä.

        Minä tein oikein tosissani töitä, että sain tunteeni exää kohtaan pikkuhiljaa kuihtumaan, toki tavallaan häntä vieläkin rakastan. Vuosi meni ja lopullisen eropaperin jättämisen aika tuli. Exä vatvoi asiaa ja lopulta minä kirjoitin paperin valmiiksi, exäkin siihen nimen sitten raaputti. Nyt erilleen muuttamisesta on pari vuotta. Exä on hassannut lähes kaikki erossa saamansa rahat, elämä vuokrakämpässä ei ole kuulemma kivaa kun kolme lasta vaatisi enemmän tilaa ja ainut hyvä asia elämässä on meidän hyvät välit ja lapset. Halu palata yhteen olisi kuulemma kova, viikonloppujen tekstiviestit vannovat ikuista rakkautta ja pyytelevät anteeksi eroa. Minä olen tehnyt töitä, että olen selvinnyt jätetyksi tulemisesta ja olen nyt saanut ajatukseni selkeiksi.

        Neljä kuukautta sitten tapasin erään oikein mukavan naisen ja suhteemme on kehittynyt mahtavasti. Muutama viikko sitten exäni kuuli minun uudesta suhteesta ja siitäkös riemu repesi. Exäni ilmaantuu yllätysvierailulle (tarkastamaan olenko yksi vain tyttökaverini kanssa), näyttää mieltään aina lasten vaihdon yhteydessä, soittelee lapsille ihmeellisiin aikoihin näiden ollessa minulla ja yrittää keksiä kaikenlaisia muutoksia viikkorytmeihin. Mustasukkaisuutta vai mitä, mutta olen yrittänyt olla välittämättä mielenosoituksista ja pysyä hyvänä kaverina, yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan en enää missään nimessä näe. Uuden suhteen myötä olen päinvastoin nähnyt, että entisessä suhteessani olin uhrannut ehkä liikaakin omia haaveitani ja toiveitani exän hyväksi, olinhan esimerkiksi rahoittanut hänen opiskelunsa, firmansa pystyyn laittamisen, huolehtinut hänen opintovelkansa, rahoittanut yhteisen kotimme, jne. Uudessa suhteessa näen taas molempien pyrkivän tasapuolisesti kohta samaa suuntaa, yhdessä miettien ja vaihtoehtoja punniten. Taidan olla ihan rakastunut :)

        Tämä vain esimerkkinä siitä, että jollakin voi tuntua päätös varmalta. Kavereiden mielipiteet voivat vaikuttaa asiaan ja omat ongelmat voivat tuntua aviopuolison vioilta. Ja silloin päätöstä voi joutua katumaankin. Toisaalta jätettykin osapuoli voi löytää erosta valoisamman tulevaisuuden!

        Kiitos sinulle kirjoituksestasi. Sain siitä edes vähän voimia tulevaisuuteen.

      • Hyvä isä
        onnellinen mies lopulta kirjoitti:

        Tämä onnellisen teksti oli kuin suoraan exäni suusta. 17 vuoden jälkeen minä aloin yhtäkkiä ärsyttää exääni kaikessa, aiemmin mitään isompia ristiriitoja ei suhteessa ollut, riitelimmekin korkeintaa kerran vuodessa ja silloinkin asiat sovittiin. Muutuin ystäville kehutusta aviomiehestä suoraan pahimmaksi mahdolliseksi aviomieheksi. Sain kirjeitä, joissa minun pyydettiin muuttavan milloin mitäkin luonteenpiirrettä, erityisesti niitä joista hän oli kehunut minua alusta alkaen: kotona viihtymisestä, hyvästä taloudenpidosta, harkitsemiskyvystä ja jopa hellyydestä eli läheisyyskin muuttui "lääppimiseksi" tai "roikkumiseksi". Yritimme puhua asiasta, mutta exä oli päättänyt suhteemme päättyvän. Erityistä kannustusta hän sai päätökselleen pari vuotta aiemmin alkoholistimiehestään eronneelta ystävältään, samalta joka aina jaksoi kadehtia hyvää ja vakaata avioliittoamme.

        Päätös oli exällä järkkymätön, perheterapeuttia tms ei tarvittaisi ja hän on asian valmiiksi miettinyt. No, enhän minä ketään väkisin voinut pitää, joten laitoin nimeni erohakemukseen exäni nimen kaveriksi. Ositus tehtiin heti, lunastin omakotitalomme itselleni ja yhteishuoltajuudessa oleville lapsillemme. Exä muutti vuokralle ja alkoi sisustamaan uutta kotiaan, mikään tavara yhteisestä kodista ei sisustukseen kelvannut vaikka sanoin, että kaikki mitä tarvitset/haluat niin myös saat. Hän halusi uuden elämän ja mikään vanha muisto ei sitä saanut häiritä.

        Minä tein oikein tosissani töitä, että sain tunteeni exää kohtaan pikkuhiljaa kuihtumaan, toki tavallaan häntä vieläkin rakastan. Vuosi meni ja lopullisen eropaperin jättämisen aika tuli. Exä vatvoi asiaa ja lopulta minä kirjoitin paperin valmiiksi, exäkin siihen nimen sitten raaputti. Nyt erilleen muuttamisesta on pari vuotta. Exä on hassannut lähes kaikki erossa saamansa rahat, elämä vuokrakämpässä ei ole kuulemma kivaa kun kolme lasta vaatisi enemmän tilaa ja ainut hyvä asia elämässä on meidän hyvät välit ja lapset. Halu palata yhteen olisi kuulemma kova, viikonloppujen tekstiviestit vannovat ikuista rakkautta ja pyytelevät anteeksi eroa. Minä olen tehnyt töitä, että olen selvinnyt jätetyksi tulemisesta ja olen nyt saanut ajatukseni selkeiksi.

        Neljä kuukautta sitten tapasin erään oikein mukavan naisen ja suhteemme on kehittynyt mahtavasti. Muutama viikko sitten exäni kuuli minun uudesta suhteesta ja siitäkös riemu repesi. Exäni ilmaantuu yllätysvierailulle (tarkastamaan olenko yksi vain tyttökaverini kanssa), näyttää mieltään aina lasten vaihdon yhteydessä, soittelee lapsille ihmeellisiin aikoihin näiden ollessa minulla ja yrittää keksiä kaikenlaisia muutoksia viikkorytmeihin. Mustasukkaisuutta vai mitä, mutta olen yrittänyt olla välittämättä mielenosoituksista ja pysyä hyvänä kaverina, yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan en enää missään nimessä näe. Uuden suhteen myötä olen päinvastoin nähnyt, että entisessä suhteessani olin uhrannut ehkä liikaakin omia haaveitani ja toiveitani exän hyväksi, olinhan esimerkiksi rahoittanut hänen opiskelunsa, firmansa pystyyn laittamisen, huolehtinut hänen opintovelkansa, rahoittanut yhteisen kotimme, jne. Uudessa suhteessa näen taas molempien pyrkivän tasapuolisesti kohta samaa suuntaa, yhdessä miettien ja vaihtoehtoja punniten. Taidan olla ihan rakastunut :)

        Tämä vain esimerkkinä siitä, että jollakin voi tuntua päätös varmalta. Kavereiden mielipiteet voivat vaikuttaa asiaan ja omat ongelmat voivat tuntua aviopuolison vioilta. Ja silloin päätöstä voi joutua katumaankin. Toisaalta jätettykin osapuoli voi löytää erosta valoisamman tulevaisuuden!

        Aikalailla oma tarinani.

        Valitettavasti meillä vaan kallis huoltoriita jatkuu, koska exä taas vuosi sovun jälkeen hakee yksinhuoltoa. Ei sitä aluksi saanut ja motiivina salarakas toiselta puolen suomea. Lapsella tekee jatkuvaa tapaamiskiusaa, mutta kaikkeen tottuu...

        Tosin tuomarin pyynnöstä lääkäri haastatteli vihdoinkin lapseni mielipidettä ja hän ilmoitti halustaan asua isällään. En usko naistuomarin tätä noteeraavan suomessa kun ollaan?

        Itse olen tyytyväinen toistaiseksi itsekseni ja kiertelen maailmaa vapaana kuin taivaan lintu...

      • gzgd
        onnellinen mies lopulta kirjoitti:

        Tämä onnellisen teksti oli kuin suoraan exäni suusta. 17 vuoden jälkeen minä aloin yhtäkkiä ärsyttää exääni kaikessa, aiemmin mitään isompia ristiriitoja ei suhteessa ollut, riitelimmekin korkeintaa kerran vuodessa ja silloinkin asiat sovittiin. Muutuin ystäville kehutusta aviomiehestä suoraan pahimmaksi mahdolliseksi aviomieheksi. Sain kirjeitä, joissa minun pyydettiin muuttavan milloin mitäkin luonteenpiirrettä, erityisesti niitä joista hän oli kehunut minua alusta alkaen: kotona viihtymisestä, hyvästä taloudenpidosta, harkitsemiskyvystä ja jopa hellyydestä eli läheisyyskin muuttui "lääppimiseksi" tai "roikkumiseksi". Yritimme puhua asiasta, mutta exä oli päättänyt suhteemme päättyvän. Erityistä kannustusta hän sai päätökselleen pari vuotta aiemmin alkoholistimiehestään eronneelta ystävältään, samalta joka aina jaksoi kadehtia hyvää ja vakaata avioliittoamme.

        Päätös oli exällä järkkymätön, perheterapeuttia tms ei tarvittaisi ja hän on asian valmiiksi miettinyt. No, enhän minä ketään väkisin voinut pitää, joten laitoin nimeni erohakemukseen exäni nimen kaveriksi. Ositus tehtiin heti, lunastin omakotitalomme itselleni ja yhteishuoltajuudessa oleville lapsillemme. Exä muutti vuokralle ja alkoi sisustamaan uutta kotiaan, mikään tavara yhteisestä kodista ei sisustukseen kelvannut vaikka sanoin, että kaikki mitä tarvitset/haluat niin myös saat. Hän halusi uuden elämän ja mikään vanha muisto ei sitä saanut häiritä.

        Minä tein oikein tosissani töitä, että sain tunteeni exää kohtaan pikkuhiljaa kuihtumaan, toki tavallaan häntä vieläkin rakastan. Vuosi meni ja lopullisen eropaperin jättämisen aika tuli. Exä vatvoi asiaa ja lopulta minä kirjoitin paperin valmiiksi, exäkin siihen nimen sitten raaputti. Nyt erilleen muuttamisesta on pari vuotta. Exä on hassannut lähes kaikki erossa saamansa rahat, elämä vuokrakämpässä ei ole kuulemma kivaa kun kolme lasta vaatisi enemmän tilaa ja ainut hyvä asia elämässä on meidän hyvät välit ja lapset. Halu palata yhteen olisi kuulemma kova, viikonloppujen tekstiviestit vannovat ikuista rakkautta ja pyytelevät anteeksi eroa. Minä olen tehnyt töitä, että olen selvinnyt jätetyksi tulemisesta ja olen nyt saanut ajatukseni selkeiksi.

        Neljä kuukautta sitten tapasin erään oikein mukavan naisen ja suhteemme on kehittynyt mahtavasti. Muutama viikko sitten exäni kuuli minun uudesta suhteesta ja siitäkös riemu repesi. Exäni ilmaantuu yllätysvierailulle (tarkastamaan olenko yksi vain tyttökaverini kanssa), näyttää mieltään aina lasten vaihdon yhteydessä, soittelee lapsille ihmeellisiin aikoihin näiden ollessa minulla ja yrittää keksiä kaikenlaisia muutoksia viikkorytmeihin. Mustasukkaisuutta vai mitä, mutta olen yrittänyt olla välittämättä mielenosoituksista ja pysyä hyvänä kaverina, yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan en enää missään nimessä näe. Uuden suhteen myötä olen päinvastoin nähnyt, että entisessä suhteessani olin uhrannut ehkä liikaakin omia haaveitani ja toiveitani exän hyväksi, olinhan esimerkiksi rahoittanut hänen opiskelunsa, firmansa pystyyn laittamisen, huolehtinut hänen opintovelkansa, rahoittanut yhteisen kotimme, jne. Uudessa suhteessa näen taas molempien pyrkivän tasapuolisesti kohta samaa suuntaa, yhdessä miettien ja vaihtoehtoja punniten. Taidan olla ihan rakastunut :)

        Tämä vain esimerkkinä siitä, että jollakin voi tuntua päätös varmalta. Kavereiden mielipiteet voivat vaikuttaa asiaan ja omat ongelmat voivat tuntua aviopuolison vioilta. Ja silloin päätöstä voi joutua katumaankin. Toisaalta jätettykin osapuoli voi löytää erosta valoisamman tulevaisuuden!

        Tuollaista sattuu kuitenkin vain 1/1000 tapauksessa. Sinulla käynyt tuuri, onnellinen mies lopulta!

    • Tekoja_ei_ajatusmyll

      Ok. Keskustelun aloittajalle kiitos. Aloitit erittäin hyvän keskustelun aiheen. Löysin keskustelun hetkessä, jolloin olin itse aikeissa esittää kysymyksen aivan samasta aiheesta! Keskustelijat ovat jakaneet kokemuksiaan, jotka ovat ainakin minulle arvokasta tietoa.

      Olen nyt itse miettinyt samaa asiaa. Onko astuminen uuteen, omasta elämästään vastuuun ottaminen sen viimeisen ja lopullisen askeleen ottamisen edellytys?Muutos on aina hyppy tuntemattomaan.

      Oma liittoni on huono. Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin Kypsä62:lla:

      "Minuun välimme tekevät se etten pysty työelämään enkä kotitöihin enkä mihinkään muuhunkaan...haluaisin että meillä kävisi vieraita ja haluaisin rauhassa nauttia lapsenlapsistani ja ihan rauhassa olla...mutta tämä mieheni aina siellä taka-alalla jossain vaan mielessä on".

      Jollakin tapaa huono parisuhde pysäyttää elämänvirtauksen, ja elämä taantuu. Minä olen taantunut ja muuttunut tämän parisuhteen näköiseksi ihmiseksi. Tajuan että minun on irtauduttava, kaikista haasteista ja peloistani huolimatta. Luulen, että kumppanini tietää varmasti, miten hän minua kohtelee ja asennoituu. Hän ei ole kovin sivistynyt ihminen eikä etiikka ole kehittynyttä; siitähän se kiinni on, miten ihmisiä kohtelee ja miten heihin asennoituu. Hänelle raha on ykkösasia elämässä. Mittaa kaiken rahassa. Ihmissuhteetkin ovat hänelle näyttelemistä. Kun hän on kanssakäymisissä ihmisten kanssa, hänen kasvoiltaan ja ilmeistään aina näkee toisen osapuolen rahavarat. Minulta meni vuosia ennen kuin näin, että hän näyttelee tunteita. Eli on tunneköyhä ihminen. Itse olen sisäisesti rikas, ja tällä rikkaudellani jyräsin monta vuotta, kunnes heräsin näkemään etten itse saa häneltä ´tunteita`ja empatiaa. Eli omaa syytäni on ollut tämä, että olen ampunut niin isoilla panoksilla, etten nähnyt edes toisen todellista minuutta. Olen siis tunteillut ja kommunikoinut ´tiiliseinän`kanssa, ja omaa jotain keskeneräisyyttäni on ollut se, etten edes nähnyt, ettei tuklle mitään takaisin.

      Minä olen muuttunut niin huonoon suuntaan tämän parisuhteen kuluessa, että tiedän eron olevan ainoa tie.

      Olen aivan viime aikoina tajunnut, että turha luulla, että tapahtuisi muutos. Johdonmukaisesti ajatellen, tämä nykyinen tilanne on tulos jostakin. Yhtälö tästä parisuhteesta. x plus x on yhtäkuin x. Eli parempaa ei ole tulossa. Huonommaksi vain menee kun oma elämänvirta hiipuu.

      Kaikki olen tutkinut valmiiksi. Mikä estää ottamasta viimeistä ja lopullista askelta? TÄMÄ on se kysymys.

      Aikani odotin, että tilanne muuttuisi; kommunikointi muuttuisi, hän haluaisi tehdä tekoja yhteisen (ei vain oman) elämämme eteen. Tajuan, että yhä on tämä toivo minussa, mutta järki sanoo, että se on osoitettu turhaksi.

      YDINKYSYMYS: minulla on tunne, että oikeaa hetkeä ei tule. Se tulee tekojen myötä. Siksi valmistan itseäni koko ajan siihen, minkä tulen tekemään aivan lähiaikoina. Olen ainakin omassa prosessissani tajunnut, että turhaa odottaa oikeaa hetkeä. Oikea hetki syntyy tekojen myötä.

      On lopetettava jauhaminen, lopetettava ajattelu, tehtävä vain päätös ja sitten tehdä teko (ero vireille). Minä olen nyt tässä vaiheessa. Eli että ainakin itse olen sitä mieltä, että ongelmani on siinä, että en ole tehnyt tekoja. Seuraava askel on teko: ero. Silloin sen tietää.

    • kypsä62

      palaan vielä "kypsä62"
      Ja nyt vasta huomaan että MINÄ olen muuttunut...mieheni on jumalauta ollut nämä 36 vuotta samanlainen paskiainen koko ajan..olen huolehtinut kaikesta hänen puolestaan ja tyytynyt osaani...meillä ei ole mitään väkivaltaa eikä sellaista...mutta eipä hän ole koskaan suhteeseemme panostanut...olen nyt lasteni takia pitänyt näitä kulisseja yllä ja nyt se on kertakaikkiaan loppu..tyttäreni odottaa tällä hetkellä toista lastaan ja en halua hänen mieltään nyt ennen synnytystä enää masentaa...että hänellä ja vauvalla menee kaikki vain hyvin...mutta lapsemme ovat jo kaikki aikuisia ..ja ovat kyllä huomanneet tän tilanteen..en vaan tiedä miten ihmeessä mieheni ymmärtäisi että olen nyt tosissani...tuntuu että hän jatkaa tätä samaa paskaa vaan..eri huoneissa olemme nukkuneet jo liki 2 vuotta.....

      • nainenvm69

        "en vaan tiedä miten ihmeessä mieheni ymmärtäisi että olen nyt tosissani"

        Et pääse miehestäsi eroon muutoin kuin hakemalla eroa yksin. Kun haet, miehesi ymmärtää sinun olevan nyt tosissaan.

      • tekoja, ovi auki!
        nainenvm69 kirjoitti:

        "en vaan tiedä miten ihmeessä mieheni ymmärtäisi että olen nyt tosissani"

        Et pääse miehestäsi eroon muutoin kuin hakemalla eroa yksin. Kun haet, miehesi ymmärtää sinun olevan nyt tosissaan.

        62 lle. Parasta, mitä voit tyttärellesi antaa, on erota. Tuo on tekosyy, että lykkäisit eroa lapsenlapsen takia. Tarkoitus ei ole huono tässä mielipiteessäni, vaan haluan rohkaista sinua.

    • helmi-71

      Miehelle oli tärkeämpää työ ja harrastus, kuin parisuhde. Yhteistä aikaa ja yhdessä tekemistä ei ollut. Yritin olla mukana hänen harrastuksessaan, mutta se ei minua kuitenkaan jaksanut kiinnostaa. Yritin ehdottaa yhteistä harrastusta, mutta siitäkään ei tullut mitään. Mies oli lähes kädetön arkisissa kotitöissä ja kaikki kaatui minun hoidettavaksi. Mies sairastui vakavasti ja päätin vielä taistella suhteen puolesta. Minusta tuli paitsi kodinhoitaja, myös sairaanhoitaja. Aloitteeni torjuttiin toistuvasti. Minulla oli kaikki parisuhteen velvollisuudet, mutta ei oikeuksia. Eropäätöstä kypsyttelin lähes 3 vuotta.

      • paikallaan jumissa

        Helmi-71 lle kysymys. Oletko siis eronnut miehestäsi? Jos ja kun laitoit eron vireille, tiesitkö ettei vaihtoehtoja ollut? Olisiko miehesi mielestäsi kyennyt muuttamaan toimintatapaansa? Vai oliko hänellä sinuun tietynlainen suhtautuminen, eli ettei alunperinkään ollut halukas pitämään vaimoaan ja perhettään ykkösenä? Nyt, kun olet eronnut, oletko tyytyväisempi elämääsi? Vai kadutko joskus eroasi? Jos kadut, oliko jotain paremmin elämässäsi ennen eroa?

        Itse olen eropäätöksen tehnyt, tuntuu vain, että helposti alan sahaamaan, tietyllä tavalla helposti kykenen putoamaan vanhaan elämääni, ja jokin minussa alkaa vastustaa eroa. Tilannetta analysoidessani oivallan kuitenkin, että syy, miksi hetkellisesti sujuu hyvin on se, että mieheni on hyvällä tuulella. Ikävät tilanteet saavat harvoin minusta alkunsa.

      • helmi-71
        paikallaan jumissa kirjoitti:

        Helmi-71 lle kysymys. Oletko siis eronnut miehestäsi? Jos ja kun laitoit eron vireille, tiesitkö ettei vaihtoehtoja ollut? Olisiko miehesi mielestäsi kyennyt muuttamaan toimintatapaansa? Vai oliko hänellä sinuun tietynlainen suhtautuminen, eli ettei alunperinkään ollut halukas pitämään vaimoaan ja perhettään ykkösenä? Nyt, kun olet eronnut, oletko tyytyväisempi elämääsi? Vai kadutko joskus eroasi? Jos kadut, oliko jotain paremmin elämässäsi ennen eroa?

        Itse olen eropäätöksen tehnyt, tuntuu vain, että helposti alan sahaamaan, tietyllä tavalla helposti kykenen putoamaan vanhaan elämääni, ja jokin minussa alkaa vastustaa eroa. Tilannetta analysoidessani oivallan kuitenkin, että syy, miksi hetkellisesti sujuu hyvin on se, että mieheni on hyvällä tuulella. Ikävät tilanteet saavat harvoin minusta alkunsa.

        Olen eronnut. Kun laitoin ensimmäisen hakemuksen ja harkinta-aika alkoi, niin ajattelin että on viimeinen mahdollisuus muutokseen. Ystäväpiirissä kyllä tiedettiin, miten mies laiminlöi parisuhdetta. Hänen parhaat ystävänsä yrittivät myös vihjailla asioiden olevan menossa päin hel...ä, mutta miehen mielestä ei ollut mitään hätää. Asioista kyllä keskusteltiin, mutta muutosta ja tekoja ei vaan tullut. Asiat menivät hyvän alun jälkeen hiljalleen huonompaan suuntaan. Olemme exän kanssa ihan hyvissä väleissä. En kadu eroani. Olen onnellisempi ilman parisuhdetta, josta en saanut mitään. Yksin minun ei ole hyvä olla, joten pienen toipilaskauden jälkeen aloitan etsimisen alusta.

    • kypsä62

      Olen myös hoitanut miestäni ja tukenut häntä kaikissa hänen sairauksissaan...ja häneltä en ole koskaan saanut tukea missään..nyt sen ihan ääneen myönnän..ja kaikesta huolimatta HÄN on ylimielinen minua kohtaan ja MINÄ en todellakaan ole se jolla olisi vaikeuksia seksin suhteen...vaan hän on se joka ei kykene enää sänkyhommiin eikä koskaan ole erityisen hyvä ollut nuorempanakaan..nyt uskallan senkin tänne kirjoittaa ja myöntää ihan suoraan...mutta EI HÄN vaan ylpeänä kulkee ...kyllä niin olen täynnä häntä...

    • strawberry4

      Kun suhde tuo enemmän niitä alakuloisia ja riitaisia päiviä, kuin niitä onnellisia ja hyviä.
      Kun emme vietä enää niin paljon aikaa yhdessä.
      Kun huomaa olevansa se ainoa, joka tekee parisuhteen eteen töitä, vaikka toinen niin vakuuttelisikin.
      Kun elämä on siinä vaiheessa, että itseäni ärsyttää ja olen alakuloinen. Tässä tämä kai sitten olikin...? Avioliittoni siis...

    • mies vastustaa

      Strawberry4. Erositko siis, vai harkitset eroa?

      • strawberry4

        En sanoisi että kumpaakaan. En ole eronnut mutta en enää harkitsekaan. Olen päätökseni tehnyt nyt. Tulevaisuudessa tulen olemaan eronnut.

      • strawberry4
        strawberry4 kirjoitti:

        En sanoisi että kumpaakaan. En ole eronnut mutta en enää harkitsekaan. Olen päätökseni tehnyt nyt. Tulevaisuudessa tulen olemaan eronnut.

        Laitoin eropaperit vireille. Kummallista, että tämä päätös syntyi, kun kaikki tuntuu olevan tällä hetkellä hyvin. Mutta kun katson paria viimeistä vuotta kokonaiskuvana, on avioliittomme mennyt huonompaan suuntaan. Jatkuvaa ylä- ja alamäkeä, vaikka sen pitäisi olla tasainen tie, välillä mäki siellä täällä. Ja enimmäkseenhän sen pitäisi olla alamäkeä, helppoa tietä kulkea? Onnellista yhdessäoloa?
        Minä en ole onnellinen, ja hetkittäiset onnen hetket tekevät niistä ylämäistä vielä jyrkempiä...

      • strawberry4
        strawberry4 kirjoitti:

        Laitoin eropaperit vireille. Kummallista, että tämä päätös syntyi, kun kaikki tuntuu olevan tällä hetkellä hyvin. Mutta kun katson paria viimeistä vuotta kokonaiskuvana, on avioliittomme mennyt huonompaan suuntaan. Jatkuvaa ylä- ja alamäkeä, vaikka sen pitäisi olla tasainen tie, välillä mäki siellä täällä. Ja enimmäkseenhän sen pitäisi olla alamäkeä, helppoa tietä kulkea? Onnellista yhdessäoloa?
        Minä en ole onnellinen, ja hetkittäiset onnen hetket tekevät niistä ylämäistä vielä jyrkempiä...

        On ihmeellistä huomata, miten avioeropapereiden jättämisen jälkeen elämä paranee... Mies yrittää enemmän ja kaikilla on kivaa. Tämän vaiheen vuoksi kai moni jättää 2. vaiheen toteuttamatta? Nyt olisi kai kiva tuudittautua siihen ajatukseen, että elämämme on muuttunut parempaan. Voisin niin kuvitellakin, jos en kokemuksesta tietäisi paremmin. Heti, kun vetäisin ne paperit takaisin /tai antaisin 2. vaiheen raueta. Elämämme palaisi samoihin surkeisiin uomiin, mitä se on aina ollut.
        Tämä kerta tuntuu erilaiselta. Olen äärettömän pelokas tulevaisuuden suhteen mutta olen myös äärimmäisen rauhallinen ja päättäväinen. Kai jossain pään sisällä on myös ajatus siitä, että joskus olisimme kaikki onnellisia. Eri osoitteissa tosin.

    • juurikin eroamassa

      meillä on takana 8 vuotta avioliittoa, 5 vuotias poika ja 2 vuotias tyttö. Kun poika oli 3, alkoi jatkuva riitely ja vääntäminen milloin mistäkin. Elämästä alkoi tulla päivä päivältä enemmän suorittamista, keskusteluyhteys ( ei sitä koskaan kummoista kyllä ollutkaan) katkesi ja minu alkoi ahdistamaan toisen katseleminen. Kun muutimme ja toinen lapsi sai alkunsa, ajattelin että kyllä tämä tästä. varmaan se perinteinen ajatusmalli, että lapsi korjaisi kaiken. Hetkittäin menikin ihan hyvin, mutta vauva-aika ja tämä isompi (vielä erityislapsi) kuluttivat molemmat pikkuhiljaa niin loppuun, että viimeisen 2 vuotta olemme käytännössä vain asuneet saman katon alla, nukkuneet kokoajan eri huoneissa ja vain satunnaisesti harrastaneet lähempää kanssakäymistä. Hyviäkin hetkiä on ollut, mutta kaikki muuttui jossain vaiheessa väkipakoksi ja kaikesta saatiin riita aikaiseksi. Jo silloin 2 vuotta sitten aloin ajattelemaan eroa, mutta aina se kaatui siihen että en halua rikkoa lasten kotia ja mitäköhän kaikki sitten ajattelevat, kun miehen vanhemmatkin ovat meitä niin paljon auttaneet jne. ja niin jatkettiin vaan. Kun mies sitten lähti melkein kuukaudeksi pois lasten kanssa ja sain yksikseni miettiä asioita, tein päätökseni. ja voi kuinka varma siitä olinkaan. Kun sitten muu perhe kotiutui, otin tämän päätökseni esille..ja ihmettelin miten hyvin mies siihen suhtautui. Kunnes sitten seuraavana päivänä tulikin tuutin täydeltä. Ymmärrän että miehellä on loukattu ja paha olo, mutta koska tässä on kysymyksessä myös pienet lapset, joiden hyvinvointia on pakko ajatella, ei mielestäni ole kenenkään etu jäädä vääntämään suhteeseen jossa kaikki voivat huonosti. ei eroaminen kai koskaan kivaa ole, ja aiheuttaa aikamoista tuskaa henkisellä tasolla, mutta pitää sen verran olla aikuisessa rohkeutta että jos tietää mikä on oikein, uskaltaa tehdä sen. nyt on vielä kaikki käytännön asiat hoidettavana, toivon vaan että tästä ei tule sellaista kyräilyä ja kyttäystä loppuajaksi. voimia kaikille eronneille ja sitä suunnitteleville,oman onnensa ja etenkin lasten hyvinvoinnin eteen on joskus tehtävä rankkojakin päätöksiä.

      • sssna

        Ainoa oikea päätös "juurikin eroamassa" olisi ollut jäädä kotiin lasten luo ja luopua ero haihatteluista. Vapaa elämä ja uudet jännitykset menee vain itsekkäällä ihmisellä lasten edun edelle ja itselle rakennetaa sellainen vahva defenssi "on lastenkin etu jos nyt erotaan kuin jäädä vääntämään tähän suhteeseen" kun sitä tarpeeksi vahvasti itsekäs eroaja uskottelee, niin siihen alkaa uskoa itsekin. Ihan sama mitä itsekkäät itsekin eronneet "ystävät" uskottelee ja "tukee" tuossa tilanteessa.. KAIKKI ON VALHETTA. Miksi ei voi myöntää että olen itsekäs ja uuden jännittävän elämän perään haikaileva itsekäspaska, enkä mikään vastuullinen vanhempi. "juurikin eroamassa" nimimerkki tietää tämän sisimmissään itse todeksi vaikka mitä nyt tähän vastaisikin lässytyksiään! Eikö pistäkin totuus!!! Tulet katumaan vielä kun jätit perheesi! Helvetin vastuuton lunttu!

      • Ilmianna!
        sssna kirjoitti:

        Ainoa oikea päätös "juurikin eroamassa" olisi ollut jäädä kotiin lasten luo ja luopua ero haihatteluista. Vapaa elämä ja uudet jännitykset menee vain itsekkäällä ihmisellä lasten edun edelle ja itselle rakennetaa sellainen vahva defenssi "on lastenkin etu jos nyt erotaan kuin jäädä vääntämään tähän suhteeseen" kun sitä tarpeeksi vahvasti itsekäs eroaja uskottelee, niin siihen alkaa uskoa itsekin. Ihan sama mitä itsekkäät itsekin eronneet "ystävät" uskottelee ja "tukee" tuossa tilanteessa.. KAIKKI ON VALHETTA. Miksi ei voi myöntää että olen itsekäs ja uuden jännittävän elämän perään haikaileva itsekäspaska, enkä mikään vastuullinen vanhempi. "juurikin eroamassa" nimimerkki tietää tämän sisimmissään itse todeksi vaikka mitä nyt tähän vastaisikin lässytyksiään! Eikö pistäkin totuus!!! Tulet katumaan vielä kun jätit perheesi! Helvetin vastuuton lunttu!

        "Juurikin eroamassa" sinuna ilmiantaisin sssna:n viestin kunnianloukkaukseen vedoten! Kenelläkään ole oikeus nimitellä täällä toisia! Ei tämä ole lasten leikkikenttä, vaikka välillä siltä kyllä tuntuu...

      • sssna
        Ilmianna! kirjoitti:

        "Juurikin eroamassa" sinuna ilmiantaisin sssna:n viestin kunnianloukkaukseen vedoten! Kenelläkään ole oikeus nimitellä täällä toisia! Ei tämä ole lasten leikkikenttä, vaikka välillä siltä kyllä tuntuu...

        Kyllä tuollaisia kuuluukin nimitellä!

      • 5 + 12
        sssna kirjoitti:

        Kyllä tuollaisia kuuluukin nimitellä!

        sssna sinulla on selvästi vaikeaa, kun koet tarpeelliseksi kommentoida jokaista keskusteluketjua loukkaavilla ja epäasiallisilla kommenteillasi. Jos et osaa keskustella niin kuin aikuinen ihminen, niin voisitko poistua tältä sivustolta. Mene purkamaan huonoa oloasi jonnekin muualle.

      • sssna
        5 + 12 kirjoitti:

        sssna sinulla on selvästi vaikeaa, kun koet tarpeelliseksi kommentoida jokaista keskusteluketjua loukkaavilla ja epäasiallisilla kommenteillasi. Jos et osaa keskustella niin kuin aikuinen ihminen, niin voisitko poistua tältä sivustolta. Mene purkamaan huonoa oloasi jonnekin muualle.

        Eihän minulla ole lainkaan huono olo ja elämäni on mutkatonta. Minä kommentoin mitä haluan ja miten haluan. Olen vain oikeassa asioissa ja omaan vahvan moraalin. Sekös teitä vituttaa!

    • ninnimuu

      Juurikin eroamassa: "ihmettelin miten hyvin mies siihen suhtautui. Kunnes sitten seuraavana päivänä tulikin tuutin täydeltä. Ymmärrän että miehellä on loukattu ja paha olo, mutta".

      Ensiksi miehesi suhtautui hyvin, sitten tuli reaktio. On hyväksi että käsittelette pahaa oloanne, se koituu molempien parhaaksi, lasten myös, kun rakennatte uutta elämää tahoillanne, mutta yhä lasten vanhempina. Olet onnekas, koska miehesi ei vastusta eroa.

    • Margerie

      " Eräs syy siihen että suhde loppuu kielteisiin tunteisiin on se, että pari pysyttelee yhdessä liian kauan. He eivät tunnista seurustelevansa väärän kumppanin kanssa eivätkä osaa siirtyä eteenpäin. Sen sijaan he yrittävät liian kovasti saada suhteen toimimaan. He yrittävät joko muuttaa partneriaan tai muuttaa itseään. Yrittäessään sopia yhteen he pahentavat tilannetta. Kun he yrittävät tehdä tuosta lähellä oikeaa olevasta suhteesta sen todella oikean, he saavat aikaan vain turhautumista ja pettymyksiä. Yrittäessään parantaa tilannetta he tuovat partnerista ja itsestään esille huonoimmat puolet."

      "Tämä selittää, miksi monet parit erottuaan huomaavat niin usein voivansa olla paremminkin ystäviä. Yhdessä ollessaan he riitelivät, koska syvällä sisimmässään yrittivät muuttaa joko partneriaan tai itseään ihan liian paljon pyrkiessään rakentamaan suhteestaan avioliiton. Lakattuaan yrittämästä tehdä suhteesta enemmän kuin se oli, he pystyivät suhtautumaan toisiinsa paljon ystävällisemmin ja rakastavammin."

      "Jos yrität sovittaa särmikästä tappia pyöreään reikään, eihän se sinne millään mene. Kun yritetään sovittaa yhteen sellaista, mikä ei aidosti sovi yhteen, syntyy vain turhaa riitaa ja erimielisyyttä. Jossain vaiheessa on pakko tunnustaa se tosiasia, ettei partneri ole oikea, ja siirtyä eteenpäin."

      "Bill ja Susan seurustelivat kolme vuotta. Kahden ensimmäisen vuoden jälkeen Bill ei ollut varma, halusiko jatkaa Susanin kanssa ja Susan yritti saada hänet vakuuttuneeksi, että he saisivat suhteen toimimaan. Mitä kauemmin he yrittivät, sitä pahemmaksi tilanne muuttui. Susan epäili aina, että Bill oli kiinnostunut muista naisista. Vaikka Bill pysyi uskollisena, Susan kyseli jatkuvasti Billiltä tämän tekemisistä ja menemisistä ja mahdollisista tunteista häntä kohtaan. Susan muuttui umpimieliseksi ja epäluuloiseksi, ja Bill koki olevansa ansassa ja muuttui ärtyneeksi ja etäiseksi. Monen mitättömistä syistä syntyneen katkeran riidan jälkeen he lopulta erosivat, kumpikin vhaisena ja kokien tulleensa torjutuksi. Tuo suhde ei tuonut esille heidän parhaita puoliaan, vaan huonoimmat puolet, He riitelivät ja kinastelivat jatkuvasti. Heiltä puuttui toki myös taito kommunikoida hyvin, mutta ei sekään olisi pelastanut heidän suhdettaan. Hei eivät sopineet toisilleen, mutta eivät osanneet lopettaa suhdetta."

      Eräästä ihmissuhteita käsittelevästä kirjasta poimittu. Kun tämän sisäistää ja ymmärtää, mistä jatkuva riitely johtuu, on eropäätös helppo tehdä.
      Me emme olleet kuten Susan ja Bill. Emme pohtineet alussa, että tuleeko tästä mitään, vaan olimme molemmat varmoja, että tulee. Ja olimme naimisissakin monta vuotta, yhdessä oltiin n.12 vuotta. Lapsia siunaantunut 4 kappaletta.

      Ex-mieheni ei koskaan halunnut erota, vain suutuksissaan sanoi muutaman kerran, että tämä oli tässä (vaikka minusta jo senkin olisi pitänyt olla hälytysmerkin ääni!)
      Me olimme laittaneet useamman kerran avioerohakemuksen vetämään ex-mieheni kanssa ja aina sen jälkeen tilanne parani. Hetkellisesti.Yritimme parhaamme, rakastimme syvästi. Aikaa myöten riidat palasivat jälleen. Kun on vuosia katsellut samanlaista elämää, josta ei saa jotain tarvitsemaansa, on pakko nostaa taisteluiden jälkeen kädet ilmaan ja sanoa: "Hei, ehkä tuo ihminen ei oikeasti ole se ihminen, jonka kanssa minun kuuluisi olla!" Niin pelottavaa kuin sen toteaminen onkin! Ei elämän kuulu olla jatkuvaa riitelyä ja ei sen toisen kuulu käydä omille hermoille yötäpäivää. Toki myönnän, että lapset kärsivät meidän riidoistamme. Se vaikutti suuresti eropäätökseeni.

      Nyt uskon löytäneeni "Sen Oikean". Hänen kanssaan on helppo olla, kummankaan ei ole tarvinnut muuttaa itseään, JA SILTI pidämme toisistamme! :) Elämä kulkee leppoisesti eteenpäin ja takana kohta 4 vuotta yhteiseloa, eikä riitaa ole syntynyt. Olen onnellinen! :)

      • onnekas 13

        Totta varmasti, että on paljon pariskuntia, joiden ei kannattaisi yrittää olla yhdessä. Jonkun toisen kanssa molempi olisi onnellisempi. Se, kenen kanssa parisuhteen muodostaa, on paljolti sattumaa. Kun sitten on johonkin ihmiseen kiintynyt ja tehnyt ratkaisuja esim. lastensaannin muodossa, on eroaminen jo vaikeampaa.

        Ihmisten yhdessäpysymistä on riitaisissakin liitoissa on myös yleisesti kannatettu esim. lasten etuun viitaten. Mikä sitten olisi kussakin suhteessa paras ratkaisu, on monesti vaikea päättää. Ihmiset varmaan miettivät, mitä parisuhteelta ylipäätään voi odottaa. Ja nykyisin yhä useampi haluaa onnellisen parisuhteen tai onnellisen elämän ylipäätään yksin tai yhdessä jonkun kanssa.

      • Margerie
        onnekas 13 kirjoitti:

        Totta varmasti, että on paljon pariskuntia, joiden ei kannattaisi yrittää olla yhdessä. Jonkun toisen kanssa molempi olisi onnellisempi. Se, kenen kanssa parisuhteen muodostaa, on paljolti sattumaa. Kun sitten on johonkin ihmiseen kiintynyt ja tehnyt ratkaisuja esim. lastensaannin muodossa, on eroaminen jo vaikeampaa.

        Ihmisten yhdessäpysymistä on riitaisissakin liitoissa on myös yleisesti kannatettu esim. lasten etuun viitaten. Mikä sitten olisi kussakin suhteessa paras ratkaisu, on monesti vaikea päättää. Ihmiset varmaan miettivät, mitä parisuhteelta ylipäätään voi odottaa. Ja nykyisin yhä useampi haluaa onnellisen parisuhteen tai onnellisen elämän ylipäätään yksin tai yhdessä jonkun kanssa.

        En usko kuitenkaan, että lasten on hyvä olla riitaisassa ympäristössä. Tuskin kukaan lapsiaan rakastava haluaa laittaa heidät käymään lävitse vanhempiensa ongelmia?
        Tietysti ihmiset haluavat olla onnellisia. Parisuhteen pohjana onkin se, että on tutustunut itseensä ja on onnellinen YKSIN, ennen kuin lisää sen toisen puoliskon siihen. Kun osaa olla yksin onnellinen, tietää ja uskaltaa vaatia myös kumppanilta tiettyjä asioita (pelkäämättä että jää yksin ja yksinäiseksi.)

        Mutta olet oikeassa, ihmiset tekevät monesti päätöksiään liian varhain. Hankkivat lapsia, menevät naimisiin vielä silloin kun on tämä ns. "kuherruskuukausi" suhteessa. Kammottavinta mielestäni ovat etäsuhteet, joissa saatetaan astella avioliiton satamaan, jakamatta sitä arkea toisen kanssa. Vaikka ymmärrän että joillakuilla uskonnollisuus on syynä tähän. Kuitenkin siinä arjen pyöriessä sen ihmisen oppii tuntemaan, ja sitten voi tehdä sen päätöksen lapsista ja avioliitosta.

      • sheena*
        Margerie kirjoitti:

        En usko kuitenkaan, että lasten on hyvä olla riitaisassa ympäristössä. Tuskin kukaan lapsiaan rakastava haluaa laittaa heidät käymään lävitse vanhempiensa ongelmia?
        Tietysti ihmiset haluavat olla onnellisia. Parisuhteen pohjana onkin se, että on tutustunut itseensä ja on onnellinen YKSIN, ennen kuin lisää sen toisen puoliskon siihen. Kun osaa olla yksin onnellinen, tietää ja uskaltaa vaatia myös kumppanilta tiettyjä asioita (pelkäämättä että jää yksin ja yksinäiseksi.)

        Mutta olet oikeassa, ihmiset tekevät monesti päätöksiään liian varhain. Hankkivat lapsia, menevät naimisiin vielä silloin kun on tämä ns. "kuherruskuukausi" suhteessa. Kammottavinta mielestäni ovat etäsuhteet, joissa saatetaan astella avioliiton satamaan, jakamatta sitä arkea toisen kanssa. Vaikka ymmärrän että joillakuilla uskonnollisuus on syynä tähän. Kuitenkin siinä arjen pyöriessä sen ihmisen oppii tuntemaan, ja sitten voi tehdä sen päätöksen lapsista ja avioliitosta.

        "Kammottavinta mielestäni ovat etäsuhteet, joissa saatetaan astella avioliiton satamaan, jakamatta sitä arkea toisen kanssa"

        Ihmisillä on kovin erilainen käsitys "arjen jakamisesta". Joissain liitoissa se nimittäin hoituu siten, että nainen vastaa perheen arjesta, mies on jossain toisaalla :). Miehet kun eivät perinteisesti ole koskaan jakaneet arkea kotosalla.

      • vanhanaikainen lady
        sheena* kirjoitti:

        "Kammottavinta mielestäni ovat etäsuhteet, joissa saatetaan astella avioliiton satamaan, jakamatta sitä arkea toisen kanssa"

        Ihmisillä on kovin erilainen käsitys "arjen jakamisesta". Joissain liitoissa se nimittäin hoituu siten, että nainen vastaa perheen arjesta, mies on jossain toisaalla :). Miehet kun eivät perinteisesti ole koskaan jakaneet arkea kotosalla.

        Kyllä kunnolliset ja sellaiset miehet, jotka ansaitsevat päästä naimisiin, jakavat arjen kotona. Olettaen, että mies ei ole reissutöissä. Sellaisia miehiä, tyttöhyvät, ei kannata ottaakaan, jotka jättävät kotityöt ja lapset teidän huoleksi.

      • sheena*
        vanhanaikainen lady kirjoitti:

        Kyllä kunnolliset ja sellaiset miehet, jotka ansaitsevat päästä naimisiin, jakavat arjen kotona. Olettaen, että mies ei ole reissutöissä. Sellaisia miehiä, tyttöhyvät, ei kannata ottaakaan, jotka jättävät kotityöt ja lapset teidän huoleksi.

        "Kyllä kunnolliset ja sellaiset miehet, jotka ansaitsevat päästä naimisiin, jakavat arjen kotona"

        Etukäteen sitä vain ei tiedä, koska kristallipalloa ei ole eikä etukäteen tiedä mitä tapahtuu. Mies voi liiton aikana, lasten jälkeen juuri aloittaa reissutyöt. Sekään ei ole mahdotonta, että nainen kyllästyy olemaan lapsen/lasten kanssa yksin kotona, vaikka mies olisi ollut reissutyössä jo ennen lapsia.

        Sitäpaitsi reissutyöt pitäisi sopia parin kesken. On itsestäänselvää, että toisen reissutyö kaventaa perheen elämää, joskus jopa yksinhuoltajan arjeksi. Ihme olisi pikemminkin, JOS pari pysyisi yhdessä.

      • vanhanaikainen lady
        sheena* kirjoitti:

        "Kyllä kunnolliset ja sellaiset miehet, jotka ansaitsevat päästä naimisiin, jakavat arjen kotona"

        Etukäteen sitä vain ei tiedä, koska kristallipalloa ei ole eikä etukäteen tiedä mitä tapahtuu. Mies voi liiton aikana, lasten jälkeen juuri aloittaa reissutyöt. Sekään ei ole mahdotonta, että nainen kyllästyy olemaan lapsen/lasten kanssa yksin kotona, vaikka mies olisi ollut reissutyössä jo ennen lapsia.

        Sitäpaitsi reissutyöt pitäisi sopia parin kesken. On itsestäänselvää, että toisen reissutyö kaventaa perheen elämää, joskus jopa yksinhuoltajan arjeksi. Ihme olisi pikemminkin, JOS pari pysyisi yhdessä.

        Tarkoitin sitä, että jos jommallakummalla ei ole pätevää syytä olla poissa kotoa, pitäisi osallistua siihen arkeen. Eriasia, jos toinen tekee töitä ja toinen pyörittää arkea. Jos kumpikin käy töissä ( ei reissutöitä) niin kyllä kummankin on illalla jaksettava katsoa niiden lasten perään ja tehtävä kotitöitä. Sitä tarkoitin. Sellaista puolisoa ei kannata ottaa, joka katsoo perheen elatuksen olevan pelkästään hänen tehtävänsä, vaikka molemmat niitä töissä kävisivätkin.

      • sheena*
        vanhanaikainen lady kirjoitti:

        Tarkoitin sitä, että jos jommallakummalla ei ole pätevää syytä olla poissa kotoa, pitäisi osallistua siihen arkeen. Eriasia, jos toinen tekee töitä ja toinen pyörittää arkea. Jos kumpikin käy töissä ( ei reissutöitä) niin kyllä kummankin on illalla jaksettava katsoa niiden lasten perään ja tehtävä kotitöitä. Sitä tarkoitin. Sellaista puolisoa ei kannata ottaa, joka katsoo perheen elatuksen olevan pelkästään hänen tehtävänsä, vaikka molemmat niitä töissä kävisivätkin.

        " jos jommallakummalla ei ole pätevää syytä olla poissa kotoa, pitäisi osallistua siihen arkeen"

        Päteviä syitä olla pois kotona voi aina kehittää halutessaan miten paljon vaan. Ettei tarvitse osallistua perheen arkeen. Eikä ne pätevät syyt aina liity hyvinpalkattuun työhön, vaan huonostipalkattuun työhön, harrastuksiin tai vain "sosiaaliseen" toimintaan.

      • vanhanaikainen lady
        sheena* kirjoitti:

        " jos jommallakummalla ei ole pätevää syytä olla poissa kotoa, pitäisi osallistua siihen arkeen"

        Päteviä syitä olla pois kotona voi aina kehittää halutessaan miten paljon vaan. Ettei tarvitse osallistua perheen arkeen. Eikä ne pätevät syyt aina liity hyvinpalkattuun työhön, vaan huonostipalkattuun työhön, harrastuksiin tai vain "sosiaaliseen" toimintaan.

        Ne eivät mielestäni ole päteviä syitä. Kuka täysipäinen vanhempi laittaa esimerkiksi harrastuksensa oman perheen edelle? Perhe tulee aina ensin. Eikö?

      • sheena*
        vanhanaikainen lady kirjoitti:

        Ne eivät mielestäni ole päteviä syitä. Kuka täysipäinen vanhempi laittaa esimerkiksi harrastuksensa oman perheen edelle? Perhe tulee aina ensin. Eikö?

        "Kuka täysipäinen vanhempi laittaa esimerkiksi harrastuksensa oman perheen edelle"

        Moni laittaa, vieläpä keskivertoa täyspäisempi, yleensä sellainen vanhempi, joka on vuosikaudet esim. soittanut jotain instrumenttia, harrastanut jotain urheilulajia, maalannut tauluja, veistellyt taideteoksia, näytellyt, entisöitynyt huonekaluja, rakentanut autoja/prätkiä... Sanalla sanottuna vanhempi, jolla on intohimoinen harrastus.

      • stressi.
        sheena* kirjoitti:

        "Kuka täysipäinen vanhempi laittaa esimerkiksi harrastuksensa oman perheen edelle"

        Moni laittaa, vieläpä keskivertoa täyspäisempi, yleensä sellainen vanhempi, joka on vuosikaudet esim. soittanut jotain instrumenttia, harrastanut jotain urheilulajia, maalannut tauluja, veistellyt taideteoksia, näytellyt, entisöitynyt huonekaluja, rakentanut autoja/prätkiä... Sanalla sanottuna vanhempi, jolla on intohimoinen harrastus.

        Monet kuvittelevat elämän olevan mustavalkoista, joko-tai, oikein-väärin -elämää. Ei se vaan niin ole. Usein täytyy valita kahdesta "väärästä" tai kahdesta "oikeasta", kuten tuossa tapauksessa, kun pitää jakaa aikaansa lasten/puolison/perheen ja rakkaan harrastuksen välillä. Joskus se menee vieläpä niin, että kun on harrastuksen parissa, ei pysty keskittymään, kun miettii perhettään. Kun taas on puuhastelemassa perheensä kanssa, ei pysty keskittymään, kun miettii harratuksessaan seuraavaa siirtoa.

        Mikä parasta, hyvin usein ajan jakaminen onnistuu, ainakin suurinpiirtein. Paremmin ei tarvitsekaan.

      • vanhanaikainen lady
        sheena* kirjoitti:

        "Kuka täysipäinen vanhempi laittaa esimerkiksi harrastuksensa oman perheen edelle"

        Moni laittaa, vieläpä keskivertoa täyspäisempi, yleensä sellainen vanhempi, joka on vuosikaudet esim. soittanut jotain instrumenttia, harrastanut jotain urheilulajia, maalannut tauluja, veistellyt taideteoksia, näytellyt, entisöitynyt huonekaluja, rakentanut autoja/prätkiä... Sanalla sanottuna vanhempi, jolla on intohimoinen harrastus.

        Tarkoitin alkujaan noilla ylimääräisillä menoilla/ täydellistä arjen vastuun työntämistä toiselle, ilman mitään hyvää syytä. Oletetaan, että minä käyn töissä. Mies myös. Minä haen lapset päiväkodista, tulemme kotiin. Mies kuitenkin töistä tultuaan lähtee. Käy tuomassa vain työjutut kotiin ja lähtee. Minä teen kotityöt ja huolehdin lapset. Mies tulee myöhään illalla kotiin, olen nukkumassa jo. Joka päivä sama kuvio. Enkö ole teidän mielestänne yksinhuoltaja? Eikö perhe tule koskaan ensin? Tiedättekö mitä? Minä tarvitsen avioeron! Nyt riitti!

      • sheena*
        vanhanaikainen lady kirjoitti:

        Tarkoitin alkujaan noilla ylimääräisillä menoilla/ täydellistä arjen vastuun työntämistä toiselle, ilman mitään hyvää syytä. Oletetaan, että minä käyn töissä. Mies myös. Minä haen lapset päiväkodista, tulemme kotiin. Mies kuitenkin töistä tultuaan lähtee. Käy tuomassa vain työjutut kotiin ja lähtee. Minä teen kotityöt ja huolehdin lapset. Mies tulee myöhään illalla kotiin, olen nukkumassa jo. Joka päivä sama kuvio. Enkö ole teidän mielestänne yksinhuoltaja? Eikö perhe tule koskaan ensin? Tiedättekö mitä? Minä tarvitsen avioeron! Nyt riitti!

        Kyllä vaan, käytännössä olet yksinhuoltaja. Tarvitset avioeron, jos tai kun sinusta siltä tuntuu :).

        Onko miehelläsi selityksiä missä lorvii kaiket illat, miksei perhe ole tärkeä?

      • nyt näen ja uskon

        Olet Margerie aivan oikeassa. Luettuani tuon ihmissuhdeopuksestasi lainatun tekstin, ymmärsin, että väärin taistella vuodesta toiseen. Ei avioliiton tule olla ainaista taistelua. Kiitos, kun avasit silmäni!

      • sssna
        Margerie kirjoitti:

        En usko kuitenkaan, että lasten on hyvä olla riitaisassa ympäristössä. Tuskin kukaan lapsiaan rakastava haluaa laittaa heidät käymään lävitse vanhempiensa ongelmia?
        Tietysti ihmiset haluavat olla onnellisia. Parisuhteen pohjana onkin se, että on tutustunut itseensä ja on onnellinen YKSIN, ennen kuin lisää sen toisen puoliskon siihen. Kun osaa olla yksin onnellinen, tietää ja uskaltaa vaatia myös kumppanilta tiettyjä asioita (pelkäämättä että jää yksin ja yksinäiseksi.)

        Mutta olet oikeassa, ihmiset tekevät monesti päätöksiään liian varhain. Hankkivat lapsia, menevät naimisiin vielä silloin kun on tämä ns. "kuherruskuukausi" suhteessa. Kammottavinta mielestäni ovat etäsuhteet, joissa saatetaan astella avioliiton satamaan, jakamatta sitä arkea toisen kanssa. Vaikka ymmärrän että joillakuilla uskonnollisuus on syynä tähän. Kuitenkin siinä arjen pyöriessä sen ihmisen oppii tuntemaan, ja sitten voi tehdä sen päätöksen lapsista ja avioliitosta.

        Margerie! Höpöhöpö! Tuo on taas juuri niitä itsekkäitä perusteluja. lapset ei hirveämmin välitä vanhempiensa riidoista! Turvattomampaa lapsella on eronneessa tilanteessa tai saatikka uusioperheessä! Ero lapsiperheessä ei ole missään tapauksessa, poislukien väkivalta (ei henkinen) perusteltua. 99% "syistä" on itsekkäitä!

      • huhheijaa2
        sssna kirjoitti:

        Margerie! Höpöhöpö! Tuo on taas juuri niitä itsekkäitä perusteluja. lapset ei hirveämmin välitä vanhempiensa riidoista! Turvattomampaa lapsella on eronneessa tilanteessa tai saatikka uusioperheessä! Ero lapsiperheessä ei ole missään tapauksessa, poislukien väkivalta (ei henkinen) perusteltua. 99% "syistä" on itsekkäitä!

        Sinun on pakko olla lapseton, mielipiteesi ovat niin absurdeja.

      • onneksiensamanlainen
        sssna kirjoitti:

        Margerie! Höpöhöpö! Tuo on taas juuri niitä itsekkäitä perusteluja. lapset ei hirveämmin välitä vanhempiensa riidoista! Turvattomampaa lapsella on eronneessa tilanteessa tai saatikka uusioperheessä! Ero lapsiperheessä ei ole missään tapauksessa, poislukien väkivalta (ei henkinen) perusteltua. 99% "syistä" on itsekkäitä!

        Kyllä todellakin välittävät! Vanhempani riitelivät jatkuvasti. Itkin joka ilta itseni uneen siihen asti, kunnes muutin kotoa. Et osaa ollenkaan ajatella asioita lasten näkökulmista. Tuo, jos mikä, on itsekästä!

      • sssna
        onneksiensamanlainen kirjoitti:

        Kyllä todellakin välittävät! Vanhempani riitelivät jatkuvasti. Itkin joka ilta itseni uneen siihen asti, kunnes muutin kotoa. Et osaa ollenkaan ajatella asioita lasten näkökulmista. Tuo, jos mikä, on itsekästä!

        Osaan ja minulla on lapsia. Olenkin aina sanonut että järkevät ja vastuulliset vanhemmat osaavat käyttäytyä riitelemättä kotona (tietenkin lapset kärsii jos huudetaan) ja keskustelemalla hoitaa erimielisyydet. Monet "ongelmat" ovat turhia ja ihmisten sairaiden mielihalujen aikaansaannosta, ja se jos mikä on itsekkyyttä.

      • sssna
        sssna kirjoitti:

        Osaan ja minulla on lapsia. Olenkin aina sanonut että järkevät ja vastuulliset vanhemmat osaavat käyttäytyä riitelemättä kotona (tietenkin lapset kärsii jos huudetaan) ja keskustelemalla hoitaa erimielisyydet. Monet "ongelmat" ovat turhia ja ihmisten sairaiden mielihalujen aikaansaannosta, ja se jos mikä on itsekkyyttä.

        Eivät välitä vanhempien "ongelmista" lainkaan niin pitkään kun kotona osataan käyttäytyä!

      • onneksiensamanlainen
        sssna kirjoitti:

        Eivät välitä vanhempien "ongelmista" lainkaan niin pitkään kun kotona osataan käyttäytyä!

        Ei se riitely aina äänekästä ollutkaan/olekaan. Joskus se puhumattomuus ja toisen vanhemman apea mieliala riitelystä sai voimaan henkisesti pahoin. Ei vanhemmat ymmärrä, että lapset pelkäävät muutakin kuin kovaa ääntä.

      • sssna
        onneksiensamanlainen kirjoitti:

        Ei se riitely aina äänekästä ollutkaan/olekaan. Joskus se puhumattomuus ja toisen vanhemman apea mieliala riitelystä sai voimaan henkisesti pahoin. Ei vanhemmat ymmärrä, että lapset pelkäävät muutakin kuin kovaa ääntä.

        Eivät välitä apeasta mielialasta eikä muustakaan! Aikuiset vaan luulee niin. Uskottelevat itselleen että ero mukamas olisi parempi vaihtoehto jopa lapselle. Ei ole. Sinulla ahdistus lapsena johtunut jostain muusta, tai vanhempasi eivät ole muuten osanneet käyttäytyä vasyuullisen vanhemman tavoin.

      • onneksiensamanlainen
        sssna kirjoitti:

        Eivät välitä apeasta mielialasta eikä muustakaan! Aikuiset vaan luulee niin. Uskottelevat itselleen että ero mukamas olisi parempi vaihtoehto jopa lapselle. Ei ole. Sinulla ahdistus lapsena johtunut jostain muusta, tai vanhempasi eivät ole muuten osanneet käyttäytyä vasyuullisen vanhemman tavoin.

        Kyllä se ahdistus johtui vanhemmista. Koulusta ei ollut aina kiva palata kotiin. Toivon, että vanhemmat olisivat olleet epäitsekkäämpiä ja eronneet. En ehkä joutuisi käydä työstämässä näitä asioita terapeutin kanssa ja ehkä olisin nyt jopa kykenevä parisuhteeseen. Eikä meidän perheessä mitään kamalaa raivoamista/ toisen loukkaamista ollut. Mutta se lapsen aistimus, että vanhemmat eivät ole rakkaudesta yhdessä, vaikka iloista esitettiin... se on aiheuttanut alitajuisesti ongelmia meille lapsille. Mutta ethän sinä sitä voi ymmärtää, kun et ole tällaista kokenut?

      • sssna
        onneksiensamanlainen kirjoitti:

        Kyllä se ahdistus johtui vanhemmista. Koulusta ei ollut aina kiva palata kotiin. Toivon, että vanhemmat olisivat olleet epäitsekkäämpiä ja eronneet. En ehkä joutuisi käydä työstämässä näitä asioita terapeutin kanssa ja ehkä olisin nyt jopa kykenevä parisuhteeseen. Eikä meidän perheessä mitään kamalaa raivoamista/ toisen loukkaamista ollut. Mutta se lapsen aistimus, että vanhemmat eivät ole rakkaudesta yhdessä, vaikka iloista esitettiin... se on aiheuttanut alitajuisesti ongelmia meille lapsille. Mutta ethän sinä sitä voi ymmärtää, kun et ole tällaista kokenut?

        Olen kokenut lapsuudessani, mutta enemmän minua tympäisi se heidän eronsa, en lainkaan välittänyt heidän riidoistaan. Tutkimuksiakin aiheista on tehty että lapsille ero on pahasta, eivät niinkään riidat, elleivät ne ole fyysisiä. Sinä vain peittelet omaa itsekästä haluasi eroamiseen!

      • onneksiensamanlainen
        sssna kirjoitti:

        Olen kokenut lapsuudessani, mutta enemmän minua tympäisi se heidän eronsa, en lainkaan välittänyt heidän riidoistaan. Tutkimuksiakin aiheista on tehty että lapsille ero on pahasta, eivät niinkään riidat, elleivät ne ole fyysisiä. Sinä vain peittelet omaa itsekästä haluasi eroamiseen!

        Kyllä vanhemmat kumpikin halusivat eroa. Kumpikaan ei siihen kuitenkaan kyennyt. Rakkautta ei ainakaan heidän välillä ollut. Tai jos se oli rakkautta, niin sellaista en halua ikinä kokea. Lasten takia kai pysyivät yhdessä. Miksi sinä sitten erosit? Jos olet niin kovasti eroa vastaan?

      • sssna
        onneksiensamanlainen kirjoitti:

        Kyllä vanhemmat kumpikin halusivat eroa. Kumpikaan ei siihen kuitenkaan kyennyt. Rakkautta ei ainakaan heidän välillä ollut. Tai jos se oli rakkautta, niin sellaista en halua ikinä kokea. Lasten takia kai pysyivät yhdessä. Miksi sinä sitten erosit? Jos olet niin kovasti eroa vastaan?

        Vaimo teki huorin, joten siksi ero. Lapset olivat kuitenkin jo lukioiässä silloin!

      • onneksiensamanlainen
        sssna kirjoitti:

        Vaimo teki huorin, joten siksi ero. Lapset olivat kuitenkin jo lukioiässä silloin!

        Mutta sanoit tuolla jossain, että vain fyysinen väkivalta oikeuttaa eroon. Miksi et taistellut avioliittosi puolesta?

      • sssna
        onneksiensamanlainen kirjoitti:

        Mutta sanoit tuolla jossain, että vain fyysinen väkivalta oikeuttaa eroon. Miksi et taistellut avioliittosi puolesta?

        No kyllähän huorinteko on myös syy purkaa liitto. Tietysti jos voi jatkaa asumista huoran kanssa, niin suosittelen. Tapauksessani muistaakseni huorintekijä halusi muuttaa pois vaikka ensin ei halunnut.

      • sssna
        sssna kirjoitti:

        No kyllähän huorinteko on myös syy purkaa liitto. Tietysti jos voi jatkaa asumista huoran kanssa, niin suosittelen. Tapauksessani muistaakseni huorintekijä halusi muuttaa pois vaikka ensin ei halunnut.

        Onhan eroille hyväksyttäviäkin syitä, mutta olenkin aina kritisoinut sitä että liian heppoiset syyt kuten joku seksi, eivät ole hyväksyttäviä syitä. Meidänkin tapauksessa jos lapset olisivat olleet pieniä, yhdessä todennäköisesti olisi jatkettu.

      • sssna
        sssna kirjoitti:

        No kyllähän huorinteko on myös syy purkaa liitto. Tietysti jos voi jatkaa asumista huoran kanssa, niin suosittelen. Tapauksessani muistaakseni huorintekijä halusi muuttaa pois vaikka ensin ei halunnut.

        Saattoi olla että pelkäsi minun alkavan väkivaltaiseksi. Tosin suotta. Kylmä tosin aloin olla siitä hetkestä lähtien.

      • onneksiensamanlainen
        sssna kirjoitti:

        Saattoi olla että pelkäsi minun alkavan väkivaltaiseksi. Tosin suotta. Kylmä tosin aloin olla siitä hetkestä lähtien.

        Olen pahoillasi puolestasi. Kenenkään ei pitäisi tulla petetyksi. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että lapsen on ikävä katsella tuollaista kuvaamaasi kylmyyttä. Vaikka se naamioitaisiinkin onneksi. Ehkäpä vanhemmistani toinen oli pettänyt, en tiedä. Ehkä asiat olisivat toisin, jos joku olisi "nostanut kissan pöydälle". Toivon kuitenkin kaikkea hyvää sinulle.

      • sssna
        onneksiensamanlainen kirjoitti:

        Olen pahoillasi puolestasi. Kenenkään ei pitäisi tulla petetyksi. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että lapsen on ikävä katsella tuollaista kuvaamaasi kylmyyttä. Vaikka se naamioitaisiinkin onneksi. Ehkäpä vanhemmistani toinen oli pettänyt, en tiedä. Ehkä asiat olisivat toisin, jos joku olisi "nostanut kissan pöydälle". Toivon kuitenkin kaikkea hyvää sinulle.

        Kuin myös sinulle hyvää alkavaa syksyä! Tietysti kylmyyskään ei lapselle ole hyväksi, mutta kun hänellä on huolehtivat molemmat vanhemmat arjessa läsnä, niin ei lapsia juurikaan kiinnosta vanhempiensa välit noin yleensä. Tietysti poikkeuksiakin voi olla.

      • Seela
        sssna kirjoitti:

        Margerie! Höpöhöpö! Tuo on taas juuri niitä itsekkäitä perusteluja. lapset ei hirveämmin välitä vanhempiensa riidoista! Turvattomampaa lapsella on eronneessa tilanteessa tai saatikka uusioperheessä! Ero lapsiperheessä ei ole missään tapauksessa, poislukien väkivalta (ei henkinen) perusteltua. 99% "syistä" on itsekkäitä!

        Henkinen väkivaltako ei oikeuta eroon?!! Siitä ei tule mustelmia, mutta arvet jäävät usein ikuisiksi. Toisen ohjaileminen ja alistaminen on pahinta, mitä voi tehdä. Kieroimmat tekevät sen epäsuorasti olemalla panostamatta yhtään suhteeseen ja kyseenalaistamalla ihan normaalit asiat, mitä toinen tekee, esim. omat menot, kuten oma mieheni tekee. Syytetään jo varuulta etukäteen sellaisesta, jota ei tule tapahtumaan.

        Toiset tekevät sen suorasukaisemmin käskemällä, nälvimällä ja huomauttelemalla isoon ääneen kaikesta mahdollisesta, kuten isäni teki. Toivoin kovasti heidän eroaan, mitä ei koskaan tullut. Oli erittäin raskasta seurata toisen alisteista asemaa, ja kärsiä itsekin samasta diktatuurista.

        Henkinen väkivalta ei ole itsekäs syy eroon, etenkään, jos on lapsia!

      • sssna
        Seela kirjoitti:

        Henkinen väkivaltako ei oikeuta eroon?!! Siitä ei tule mustelmia, mutta arvet jäävät usein ikuisiksi. Toisen ohjaileminen ja alistaminen on pahinta, mitä voi tehdä. Kieroimmat tekevät sen epäsuorasti olemalla panostamatta yhtään suhteeseen ja kyseenalaistamalla ihan normaalit asiat, mitä toinen tekee, esim. omat menot, kuten oma mieheni tekee. Syytetään jo varuulta etukäteen sellaisesta, jota ei tule tapahtumaan.

        Toiset tekevät sen suorasukaisemmin käskemällä, nälvimällä ja huomauttelemalla isoon ääneen kaikesta mahdollisesta, kuten isäni teki. Toivoin kovasti heidän eroaan, mitä ei koskaan tullut. Oli erittäin raskasta seurata toisen alisteista asemaa, ja kärsiä itsekin samasta diktatuurista.

        Henkinen väkivalta ei ole itsekäs syy eroon, etenkään, jos on lapsia!

        Ei oikeuta, koska sitä tuskin juurikaan oikeasti riittävän suuressa mittakaavassa on olemassa. Mikäli onkin, yleensä sille on syynsä. Kuka määrittelee "henkisen väkivallan" Jos asiat eivät mene kuten MINÄ haluan, on yleisin määritelmä tuolle yo. termille. Ketään ei tule alistaa, se on selvää. Ohjailla voi mutta pitää ohjata oikeaan jos toinen ei ymmärrä yhteistä etua.

      • Seela
        sssna kirjoitti:

        Ei oikeuta, koska sitä tuskin juurikaan oikeasti riittävän suuressa mittakaavassa on olemassa. Mikäli onkin, yleensä sille on syynsä. Kuka määrittelee "henkisen väkivallan" Jos asiat eivät mene kuten MINÄ haluan, on yleisin määritelmä tuolle yo. termille. Ketään ei tule alistaa, se on selvää. Ohjailla voi mutta pitää ohjata oikeaan jos toinen ei ymmärrä yhteistä etua.

        Henkisen väkivallan tuntee se, joka siitä kärsii. Alistumaan taipuvaiset, kiltit ihmiset eivät usein heti edes ymmärrä, että tilanne ei ole normaali. Syynä on usein se, että toinen ei osaa tai uskalla vaatia parempaa kohtelua eikä laita tarpeeksi vastaan. Alistaja määrittelee, että yhteinen etu on hänen etunsa, my way or no way. Tämä lopulta kääntyy häntä itseään vastaan, kun alistettu ennenpitkää nousee kapinaan. Sitten itketään, että mites tämä nyt näin meni. Juurihan se oli tuossa tossun alla ja nyt se haluaa omaakin elämää.

    • sheena*

      Minulle tuli jo vuosia ennen eroa tunne "erottava on". Kuten kaikissa muissakin asioissa, ajoitus on tärkeä, ellei jopa tärkein. Minulla meni muutama vuosi kehitellessäni erostrategiaa. Kun se oli valmis, ponnistin ja erosin.

    • akkavakka1

      Meillä on 21-vuotta avioliittoa ja 2 teini-ikäistä lasta. Olen aivan kypsä. Pitäisikö minun erota? Onko näkökulmia asiaan. Olen siis antanut miehelle monta uutta mahdollisuutta, mutta mikään ei muutu. Olisin halunnut että olisimme loppuelämämme yhdessä onnellisina. Hän ei tuo parisuhteeseen mitään eikä juuri perheelle mitään. Ei seksiä pariin vuoteen, potenssiongelman takia, eikä suostu apuvälineisiin tai lääkäriin. Tai vähentämään juomista tai tupakointia tämänkään takia. Työtön, antaa rahaa jos kinuaa ja jos saa välillä töitä, ei anna rahaa siitä perheelle. Pari kertaa viikossa kännissä, mutta ei kotona. Tissuttelee muuten kaljaa. Tekee kotitöitä jos käskee. Ei hoida perheen asioita käskemättä. En "tarvitse" häntä mihinkään. Olisinko liian turhamainen, jos ottaisin eron? Haluaisin uuden suhteen jonkun kanssa, mutta ei ole helppoa saavuttaa luottamus siihen että sekin mies ei olisi ihan paska kuitenkin.

      • stressi.

        "Olisinko liian turhamainen, jos ottaisin eron? "

        Et todellakaan, miten niin? Kerropa mitä iloa sinulle on tuollaisesta miehestä? Pariin vuoteen ei seksiä, mutta alkoholia ja tupakkaa.

      • gdhn

        Olisit!

    • mini askelin eteenpä

      Akkavakka, on todella hyvä lukea näitä kirjoituksia. Täällä on heitäkin, joilla pidempi liitto kuten itselläsi (20v). Laitan tähän, mitä itse tänään pohdin. JOS mies olisi pois, miten eläisin ja toteuttaisin elämääni toisenlailla? Tiedostan oman liittoni todelliset ongelmat, mutta näyttää siltä, ettei eroa saa helposti toteutettua. Onko vielä jotain keskeneräistä? Ja siksi ei ole riittävää tahtoa viheltää peliä poikki? Jollakin tapaa kuitenkin oivalsin, että periaatteessa voi alkaa raivata tietä muutokselle alkamalla itse toteuttamaan toivomiaan asioita. Unohtaa sen toisen (viat ja hänen vikojensa kärventäminen) edes viikoksi, ehkä kuukaudeksi.

      Toivon, että saat voimia. Omat kävelyhetket voivat avata väylää uuteen, askel askeleelta. Tai uintireissut. Jotain, mikä tuo uutta, rikkoo asioiden hautomisen. Itse pohdin, että vaikka kumppanini ongelmat ovat todellisia, ehkä kuitenkin voisin edes kuukaudeksi kääntää niistä off -katkaisijaa. Tämä sen takia, että jotain on tehtävä, mutta ero ei kai suju ainakaan vielä.

      • katariina*

        "oivalsin, että periaatteessa voi alkaa raivata tietä muutokselle alkamalla itse toteuttamaan toivomiaan asioita."

        Juu, kyllä omia asioita voi aina toteuttaa. Silti puolisoa on vähän vaikea unohtaa edes hetkeksi, jos on aina kotona pyörimässä tiellä. Kun motoksi tulee "kyllä mikä tahansa kotiolot voittaa", niin silloin on ainakin valmis eroon :D.

      • akkavakka1

        Jos mies olisi pois, en eläisi tai toteuttaisi elämääni toisenlailla. Ainoastaan kotityöt ja lasten hoito lisääntyisivät niiltä osin kun hän on ne hoitanut. Toisaalta voisi olla että olisin energisempi ja jaksaisin paremmin arjan haasteet. Ja tietysti silloin olisi paljonkin aikaa ja energiaa jos lapset välillä olisivat hänen luonaan. Mutta epäilen että hän hankkisi sellaista asuntoa johon lapset mahtuisivat ja sänkyjä heille yms. Minulla ei ole riittäviä voimavaroja viheltää pellä poikki. En halua olla riidoissa hänen kanssaan, se veisi kaikki voimani. Olet oikeassa siinä mitä kirjoitat ja olen jo vuosia toteuttanut "itseni voimaannuttamista" eli jaksan juuri omien harrastusteni takia. Olen paljon poissa kotoa. Olen antanut hänen rypeä omissa ongelmissaan, enkä ole riidellyt tai yrittänyt muuttaa häntä enää juurikaan. Olin tänäänkin juuri uimassa:) Ja siellä ajattelin että olisi ollut hienoa jos minulla olisi mies joka olisi halunnut tulla kanssani uimaan ja saunomaan. En pysty enää hautomaan asioitamme, koska purskahdan itkuun joka kerta kun ajattelenkin meitä. Tarvitsenko sen että hankin ensin uuden miehen? En kuitenkaan salasuhdetta halua, mutta uuden ihastuksen joka olisi molemminpuolista. Ymmärtäisikö tällainen mies tilanteeni. En haluaisi käyttää ketään raivaamaan toista pois kuitenkaan. Enkä halua että kukaan luulee että olisimme eronneet sen takia että löysin uuden.

      • miniaskelin eteenpäi
        akkavakka1 kirjoitti:

        Jos mies olisi pois, en eläisi tai toteuttaisi elämääni toisenlailla. Ainoastaan kotityöt ja lasten hoito lisääntyisivät niiltä osin kun hän on ne hoitanut. Toisaalta voisi olla että olisin energisempi ja jaksaisin paremmin arjan haasteet. Ja tietysti silloin olisi paljonkin aikaa ja energiaa jos lapset välillä olisivat hänen luonaan. Mutta epäilen että hän hankkisi sellaista asuntoa johon lapset mahtuisivat ja sänkyjä heille yms. Minulla ei ole riittäviä voimavaroja viheltää pellä poikki. En halua olla riidoissa hänen kanssaan, se veisi kaikki voimani. Olet oikeassa siinä mitä kirjoitat ja olen jo vuosia toteuttanut "itseni voimaannuttamista" eli jaksan juuri omien harrastusteni takia. Olen paljon poissa kotoa. Olen antanut hänen rypeä omissa ongelmissaan, enkä ole riidellyt tai yrittänyt muuttaa häntä enää juurikaan. Olin tänäänkin juuri uimassa:) Ja siellä ajattelin että olisi ollut hienoa jos minulla olisi mies joka olisi halunnut tulla kanssani uimaan ja saunomaan. En pysty enää hautomaan asioitamme, koska purskahdan itkuun joka kerta kun ajattelenkin meitä. Tarvitsenko sen että hankin ensin uuden miehen? En kuitenkaan salasuhdetta halua, mutta uuden ihastuksen joka olisi molemminpuolista. Ymmärtäisikö tällainen mies tilanteeni. En haluaisi käyttää ketään raivaamaan toista pois kuitenkaan. Enkä halua että kukaan luulee että olisimme eronneet sen takia että löysin uuden.

        Akkavakka. Voi että! Onneksi me naiset voimme tukea toisiamme. Ymmärrän mitä tarkoitat, ette saa toisistanne voimaa, elämänvoima pihisee tyhjiin. Kohdallasi tulee mieleeni, että onko mahdollista, että ilman puheita etsisit miehellesi vuokrayksiön 'kokeilumielessä? Järjestät hänelle asumistuen yms. Tosin tukien edellytys saattaa olla, että olette asumiserossa. Siinä tilanteessa vuokra-asunnon voi saada nopeastikin.

        Minusta sinun täytyy tehdä tekoja, olet ollut aviossa niin pitkään, että ei tuo ehkä tuosta muutu ilman joitain konkreettisia tekoja muutoksen eteen.

        Minusta tuntuu, että erilleen muuttaminen voisi olla tehosekoitus miehellesi, saisi uutta virtaa tehdä uusia alkuja elämässään. Muutakin sisältöä elämässä on kuin työ. Yhteiskunnan rakennemuutosten takia iso osa ihmisistä on ilman palkkatyötä. Eli omalle elämälle pitää luoda muuta sisältöä. Ehkä hän ensiksi kittaa kaljaa, mutta sitten ryhtyy etsimään mielekästä sisältöä elämälleen?

        Tavallaan tilanteenne, energianne ja kuvionne on muodostunut hänellekin vankilaksi. Tuskin pääsee siitä ulos ilman ulkoista muutosta: joo! Muutto omaan yksiöön. Tuntuu, että tekisit hänellekin palveluksen, kun laittaisit siihen vuokrayksiöön. Tuo kuvio on teille kaikille umpikujassa olemist, tuntuis siltä.

        Hän joutuisi pakosta ottamaan vastuuta itsestään, ja joutuisi tulemaan pois kotiroolistaan. Rooleistahan usein on kysymys.

      • akkavakka1
        miniaskelin eteenpäi kirjoitti:

        Akkavakka. Voi että! Onneksi me naiset voimme tukea toisiamme. Ymmärrän mitä tarkoitat, ette saa toisistanne voimaa, elämänvoima pihisee tyhjiin. Kohdallasi tulee mieleeni, että onko mahdollista, että ilman puheita etsisit miehellesi vuokrayksiön 'kokeilumielessä? Järjestät hänelle asumistuen yms. Tosin tukien edellytys saattaa olla, että olette asumiserossa. Siinä tilanteessa vuokra-asunnon voi saada nopeastikin.

        Minusta sinun täytyy tehdä tekoja, olet ollut aviossa niin pitkään, että ei tuo ehkä tuosta muutu ilman joitain konkreettisia tekoja muutoksen eteen.

        Minusta tuntuu, että erilleen muuttaminen voisi olla tehosekoitus miehellesi, saisi uutta virtaa tehdä uusia alkuja elämässään. Muutakin sisältöä elämässä on kuin työ. Yhteiskunnan rakennemuutosten takia iso osa ihmisistä on ilman palkkatyötä. Eli omalle elämälle pitää luoda muuta sisältöä. Ehkä hän ensiksi kittaa kaljaa, mutta sitten ryhtyy etsimään mielekästä sisältöä elämälleen?

        Tavallaan tilanteenne, energianne ja kuvionne on muodostunut hänellekin vankilaksi. Tuskin pääsee siitä ulos ilman ulkoista muutosta: joo! Muutto omaan yksiöön. Tuntuu, että tekisit hänellekin palveluksen, kun laittaisit siihen vuokrayksiöön. Tuo kuvio on teille kaikille umpikujassa olemist, tuntuis siltä.

        Hän joutuisi pakosta ottamaan vastuuta itsestään, ja joutuisi tulemaan pois kotiroolistaan. Rooleistahan usein on kysymys.

        Olen harkinnut tuota vuokra-asunto juttua hänelle jonkin aikaa. En kuitenkaan halua ottaa häntä takaisin jos hän muuttanut pois. Joutuisin huolehtimaan myös hänen asioistaan edelleen. Olen puhunut hänelle että muuttaisi omaan kämppään, mutta ilmeisesti hän laskee kuinka paljon säästää rahassa kun roikkuu luonani. Olen piruillut hänelle että sitten voisit tulla käymään ja voisimme edelleen käydä yhteisissä harrastuksissamme. Tuskin hän haluaisi tulla minua katsomaan, emmekä käy missään yhdessä nytkään.

      • Uskalla kasvaa sinuk
        akkavakka1 kirjoitti:

        Olen harkinnut tuota vuokra-asunto juttua hänelle jonkin aikaa. En kuitenkaan halua ottaa häntä takaisin jos hän muuttanut pois. Joutuisin huolehtimaan myös hänen asioistaan edelleen. Olen puhunut hänelle että muuttaisi omaan kämppään, mutta ilmeisesti hän laskee kuinka paljon säästää rahassa kun roikkuu luonani. Olen piruillut hänelle että sitten voisit tulla käymään ja voisimme edelleen käydä yhteisissä harrastuksissamme. Tuskin hän haluaisi tulla minua katsomaan, emmekä käy missään yhdessä nytkään.

        Akkavakka.Joko jatkat noin, lisää samaa seuraavat 10v. Tai otat vastuun omasta elämästäsi, ja SINÄ teet tekoja, joilla muutat elämäsi. Älä suunnittele eteenpäin, yksi askel kerrallaan. Hae eron harkintavaihetta. Etsi heti miehellesi yksiö. Auta häntä muuttamaan ja hoida asumistuki yms.

        Usko pois, elämä ei ole helppoa kellään. Perustele hakemuksesi vaikka siten että jos haluarre, voitte palata yhteen. Eroa pitää erikseen hakea 6kk harkinta-ajan jälkeen. Jos ette hae (en tiedä määräaikaa), asumusero ei päädy avioeroon. Voitte jatkaa, jos haluatte.

        Puhun kokemuksesta. Sinä tarvitset miestäsi tuossa roolissaan, jotta sinä voisit jatkaa tuota rooliasi. Onko se kovinkintuttu? Todennäköisesti peräisin lapsuudestasi. Anna itsellesi mahdollisuus. Anna miehellesi mahdollisuus. Kokeile.

      • akkavakkai1
        Uskalla kasvaa sinuk kirjoitti:

        Akkavakka.Joko jatkat noin, lisää samaa seuraavat 10v. Tai otat vastuun omasta elämästäsi, ja SINÄ teet tekoja, joilla muutat elämäsi. Älä suunnittele eteenpäin, yksi askel kerrallaan. Hae eron harkintavaihetta. Etsi heti miehellesi yksiö. Auta häntä muuttamaan ja hoida asumistuki yms.

        Usko pois, elämä ei ole helppoa kellään. Perustele hakemuksesi vaikka siten että jos haluarre, voitte palata yhteen. Eroa pitää erikseen hakea 6kk harkinta-ajan jälkeen. Jos ette hae (en tiedä määräaikaa), asumusero ei päädy avioeroon. Voitte jatkaa, jos haluatte.

        Puhun kokemuksesta. Sinä tarvitset miestäsi tuossa roolissaan, jotta sinä voisit jatkaa tuota rooliasi. Onko se kovinkintuttu? Todennäköisesti peräisin lapsuudestasi. Anna itsellesi mahdollisuus. Anna miehellesi mahdollisuus. Kokeile.

        Hän on kyllä hakenut aina omat työttömyyskorvauksensa yms. Eli olen pitänyt rajan juuri siinä etten hoida hänen asioitaan, koska hoidan kaikki omani ja kaikki perheemme asita. Joten jotenkin sen että hakisin tukea hänen puolestaan ei sovi. Kun olen puhunut hänen kanssaan että "hanki oma kämppä". Niin hän on pyytänyt minua maksamaan vuokratuen tai antamaan 4000 euroa rahaa. Jos teen niin, niin pelkään että saanko elättää häntä edelleen vaikka hän ei asu kanssani. Ja hiipii sitten takaisin. Ja ainoa muutos on että minulta vain on kulunut loputkin rahat.

      • siiri*
        akkavakkai1 kirjoitti:

        Hän on kyllä hakenut aina omat työttömyyskorvauksensa yms. Eli olen pitänyt rajan juuri siinä etten hoida hänen asioitaan, koska hoidan kaikki omani ja kaikki perheemme asita. Joten jotenkin sen että hakisin tukea hänen puolestaan ei sovi. Kun olen puhunut hänen kanssaan että "hanki oma kämppä". Niin hän on pyytänyt minua maksamaan vuokratuen tai antamaan 4000 euroa rahaa. Jos teen niin, niin pelkään että saanko elättää häntä edelleen vaikka hän ei asu kanssani. Ja hiipii sitten takaisin. Ja ainoa muutos on että minulta vain on kulunut loputkin rahat.

        "Kun olen puhunut hänen kanssaan että "hanki oma kämppä". Niin hän on pyytänyt minua maksamaan vuokratuen tai antamaan 4000 euroa rahaa.

        Nyt sinua vedätetään ja viedään. Minkä takia ajattelet liian vaikeasti? Otapa rohkeasti järki käteen. Ero vireille. Etsit ITSELLESI (ja lapsille) sen uuden vuokra-asunnon. Tuo homma ei luista noin toisinpäin yhtään mihinkään.

      • akkavakka1
        siiri* kirjoitti:

        "Kun olen puhunut hänen kanssaan että "hanki oma kämppä". Niin hän on pyytänyt minua maksamaan vuokratuen tai antamaan 4000 euroa rahaa.

        Nyt sinua vedätetään ja viedään. Minkä takia ajattelet liian vaikeasti? Otapa rohkeasti järki käteen. Ero vireille. Etsit ITSELLESI (ja lapsille) sen uuden vuokra-asunnon. Tuo homma ei luista noin toisinpäin yhtään mihinkään.

        Ongelma onkin juuri se että kun asumme minun omistamassani asunnossa. En aio lähteä tästä mihinkään.

      • it' s now or never
        akkavakka1 kirjoitti:

        Ongelma onkin juuri se että kun asumme minun omistamassani asunnossa. En aio lähteä tästä mihinkään.

        tähän löytyy ratkaisu, akkavakka. Soita lakipuhelimeen, ja kuulet lakimieheltä miten toimia. Joko hukkaat elämäsi noin, 'samaa seuraavat viisi vuotta', tai teet jotain. Näin olen itse toiminut, koska elämäni oli umpikujassa, huomasin että iloisen luonteisena ihmisenä aloin masentua, tuntui elämä on ohi... Vakavia merkkejä siitä että elämässä on asioita pielessä. Oli siis pakko toimia. Usko pois, helvetin kovalle ottaa ihmiselle, joka ei tapa kärpästäkään. Mutta kun vaihtoehto oli henkinen burn out, liekki sammumassa. Kiltteys ja joustavuus ja toisen huomioiminen voivat olla huonoja ominaisuuksia silloin, kun on joustamaton, itsekäs ihminen vastaparina.

      • lss1
        akkavakkai1 kirjoitti:

        Hän on kyllä hakenut aina omat työttömyyskorvauksensa yms. Eli olen pitänyt rajan juuri siinä etten hoida hänen asioitaan, koska hoidan kaikki omani ja kaikki perheemme asita. Joten jotenkin sen että hakisin tukea hänen puolestaan ei sovi. Kun olen puhunut hänen kanssaan että "hanki oma kämppä". Niin hän on pyytänyt minua maksamaan vuokratuen tai antamaan 4000 euroa rahaa. Jos teen niin, niin pelkään että saanko elättää häntä edelleen vaikka hän ei asu kanssani. Ja hiipii sitten takaisin. Ja ainoa muutos on että minulta vain on kulunut loputkin rahat.

        Maksa se vuokratakuu! Se on vain rahaa! Pieni hinta maksa vapaudesta!

      • toinenakkaa
        akkavakka1 kirjoitti:

        Ongelma onkin juuri se että kun asumme minun omistamassani asunnossa. En aio lähteä tästä mihinkään.

        Mullakin oma asunto joka on minun nimissäni. Ongelmana on, että minulla ei ole avioehtoa. Joudun maksamaan viehen ulos asunnosta ja olen vararikon partaalla. kaikki rahani olen laittanut asuntoon,kun mies on vaihdellut autoja ja tuhlannut omat rahansa. Minäkään en lähde mihkään asunnostani, mutta kalliiksi tämä tulee.

      • ghsdhjgj
        toinenakkaa kirjoitti:

        Mullakin oma asunto joka on minun nimissäni. Ongelmana on, että minulla ei ole avioehtoa. Joudun maksamaan viehen ulos asunnosta ja olen vararikon partaalla. kaikki rahani olen laittanut asuntoon,kun mies on vaihdellut autoja ja tuhlannut omat rahansa. Minäkään en lähde mihkään asunnostani, mutta kalliiksi tämä tulee.

        Mitä järkeä tuossa on? Omistautua asunnolle?

      • akkavakka1
        lss1 kirjoitti:

        Maksa se vuokratakuu! Se on vain rahaa! Pieni hinta maksa vapaudesta!

        "huomasin että iloisen luonteisena ihmisenä aloin masentua, tuntui elämä on ohi... Vakavia merkkejä siitä että elämässä on asioita pielessä. Oli siis pakko toimia. Usko pois, " Minulla myös tuo sama, joka pakottaa nyt toimimaan. En pysty millään enää olemaan, vaikka mitä tapahtuisi hänen kanssaan. Koska tunnen syvää masennusta jos kuvittelenkaan sellaista. En jaksa tehdä mitään. Onneksi olen tavannut jotain miehiä, vaikka he ovatkin ukkomiehiä, enkä siksi anna meidän välille tulla mitään. Niin olen huomannut että muut miehet pitävät minusta. Muuten olisin jo kuivunut kokoon. Eli toivoa on. Minulla on avioehtokin, eikä paljoa lainaa jäljellä. Haaveilen unissani että joku mies rakastuisi minuun ja antaisi minulle rahat mieheni vuokratakuuseen, jotta mies pääsisi hänestä. Kyse ei ole pelkästään vuokratakuusta, vaan siitäkin että en pysty olemaan riidoissa mieheni kanssa, koska minulla ei ole voimia siihen. Toivoisin saavani uuden miehen, jolta saisin voimaa. Ennen olen ajatellut että on väärin "käyttää" uutta miestä entisen heivaamiseen, mutta olisiko se väärin jos voimavaroja ei muuten ole?

      • jcxk
        akkavakka1 kirjoitti:

        "huomasin että iloisen luonteisena ihmisenä aloin masentua, tuntui elämä on ohi... Vakavia merkkejä siitä että elämässä on asioita pielessä. Oli siis pakko toimia. Usko pois, " Minulla myös tuo sama, joka pakottaa nyt toimimaan. En pysty millään enää olemaan, vaikka mitä tapahtuisi hänen kanssaan. Koska tunnen syvää masennusta jos kuvittelenkaan sellaista. En jaksa tehdä mitään. Onneksi olen tavannut jotain miehiä, vaikka he ovatkin ukkomiehiä, enkä siksi anna meidän välille tulla mitään. Niin olen huomannut että muut miehet pitävät minusta. Muuten olisin jo kuivunut kokoon. Eli toivoa on. Minulla on avioehtokin, eikä paljoa lainaa jäljellä. Haaveilen unissani että joku mies rakastuisi minuun ja antaisi minulle rahat mieheni vuokratakuuseen, jotta mies pääsisi hänestä. Kyse ei ole pelkästään vuokratakuusta, vaan siitäkin että en pysty olemaan riidoissa mieheni kanssa, koska minulla ei ole voimia siihen. Toivoisin saavani uuden miehen, jolta saisin voimaa. Ennen olen ajatellut että on väärin "käyttää" uutta miestä entisen heivaamiseen, mutta olisiko se väärin jos voimavaroja ei muuten ole?

        Akkavakka, jokainen on oman tilanteensa paras asiantuntija, nämä ovat vain mielipiteitäni. Oman tilanteeni etenemisestä en voi tähän nyt kirjoittaa. Sen voin sanoa, että olen tekoja tehnht, koska näköjään se oli ainoa tie muutokseen. Nyt kun vireill.., näen ettei toinen pysty tekem mitään, jatkaa vain samaa mallia. Niin, yllätys yllätys, miten tähän pisteeseen on tultu...

        Minä en usko että ratkaisu on toinen mies. Itselleni ei tulisi mieleenikään alkaa mitään kenenkään kanssa. Ensinnäkin se ei ole rehellistä, ja toiseksi, saa vain lisää sotkua jo sotkuiseen tilanteeseen. Kaikki aikanaan.

        Jos sinulla on vielä avioehtokin, niin et voi olla niin nipo ettet voi miehellesi uhrata 400€, että saat hänet omillensa! Mutta maksa se takuu suoraan, ettei tuhlaa. Revit ne 400 vaikka p..r..suksistasi... Kyllä se jostain tulee takaisin. On sentään miehesi ja lastesi isä. Rahasta tappeleminen kertoo tunne-elämän vaikeuksista. Nyt olet kyllä ite syypää jumiin, koska pitää olla valmis joustamaan. Teitä on siinä tilanteessa kaksi osapuolta, ei vain yksin sinä.

        Jos sinä muutat asennettasi, se vaikuttaa ukkosi asenteeseen. Minusta hankit ne rahat, ja auta se ihminen kunniallisesti ja lähimmäisenrakkaudella omaan asuntoon. Laita se asunto kodikkaaksi, verhot ym huonekaluja kirppikseltä. Tee se lastesi takia. Mitä sinä menrtät, jos toimit oikein ja aikuismaisesti? Ysemppiä!

      • akkavakka1
        jcxk kirjoitti:

        Akkavakka, jokainen on oman tilanteensa paras asiantuntija, nämä ovat vain mielipiteitäni. Oman tilanteeni etenemisestä en voi tähän nyt kirjoittaa. Sen voin sanoa, että olen tekoja tehnht, koska näköjään se oli ainoa tie muutokseen. Nyt kun vireill.., näen ettei toinen pysty tekem mitään, jatkaa vain samaa mallia. Niin, yllätys yllätys, miten tähän pisteeseen on tultu...

        Minä en usko että ratkaisu on toinen mies. Itselleni ei tulisi mieleenikään alkaa mitään kenenkään kanssa. Ensinnäkin se ei ole rehellistä, ja toiseksi, saa vain lisää sotkua jo sotkuiseen tilanteeseen. Kaikki aikanaan.

        Jos sinulla on vielä avioehtokin, niin et voi olla niin nipo ettet voi miehellesi uhrata 400€, että saat hänet omillensa! Mutta maksa se takuu suoraan, ettei tuhlaa. Revit ne 400 vaikka p..r..suksistasi... Kyllä se jostain tulee takaisin. On sentään miehesi ja lastesi isä. Rahasta tappeleminen kertoo tunne-elämän vaikeuksista. Nyt olet kyllä ite syypää jumiin, koska pitää olla valmis joustamaan. Teitä on siinä tilanteessa kaksi osapuolta, ei vain yksin sinä.

        Jos sinä muutat asennettasi, se vaikuttaa ukkosi asenteeseen. Minusta hankit ne rahat, ja auta se ihminen kunniallisesti ja lähimmäisenrakkaudella omaan asuntoon. Laita se asunto kodikkaaksi, verhot ym huonekaluja kirppikseltä. Tee se lastesi takia. Mitä sinä menrtät, jos toimit oikein ja aikuismaisesti? Ysemppiä!

        Mielestäni asiat kirkastuisivat ja alkaisivat palaset loksahdella paikalleen, jos löytäisin miehen joka haluaisi parisuhdetta kanssani. Olen kait käytännössä jo eronnut miehestäni, asumme vain samassa asunnossa. En halua olla kahden kanssa samaan aikaan ja haluan parisuhteen. En halua sitä ennen pakotta miestäni lähtemään lastensa luota. Elätän häntä asunnossani, hänellä ei ole rahaa lähteä.

      • afrodite*
        akkavakka1 kirjoitti:

        Mielestäni asiat kirkastuisivat ja alkaisivat palaset loksahdella paikalleen, jos löytäisin miehen joka haluaisi parisuhdetta kanssani. Olen kait käytännössä jo eronnut miehestäni, asumme vain samassa asunnossa. En halua olla kahden kanssa samaan aikaan ja haluan parisuhteen. En halua sitä ennen pakotta miestäni lähtemään lastensa luota. Elätän häntä asunnossani, hänellä ei ole rahaa lähteä.

        akkavakka1
        Tuo jatkuu tasan niin kauan kuin jatkat sitä. Miten kummassa haaveilet löytäväsi miehen ENNENKUIN saat miehen ulos asunnostasi? Minä en kehtaisi aloittaa suhdetta tuolta pohjalta
        "Olen jo käytännössä eronnut, mutta mies asuu vielä luonani, elätän häntä, en halua pakottaa miestä lähtemään eikä hänellä ole rahaa"
        Tuo ei nyt vaan kertakaikkiaan kuullosta hyvältä alulta suhteelle. Jos joku mies sanoisi minulle noin, niin antaisin kenkää alta aikayksikön. Nahjus, joka ei ole saanut eroa aikaiseksi, vaikka on erittäin tyytymätön liittoonsa.

      • sssna
        afrodite* kirjoitti:

        akkavakka1
        Tuo jatkuu tasan niin kauan kuin jatkat sitä. Miten kummassa haaveilet löytäväsi miehen ENNENKUIN saat miehen ulos asunnostasi? Minä en kehtaisi aloittaa suhdetta tuolta pohjalta
        "Olen jo käytännössä eronnut, mutta mies asuu vielä luonani, elätän häntä, en halua pakottaa miestä lähtemään eikä hänellä ole rahaa"
        Tuo ei nyt vaan kertakaikkiaan kuullosta hyvältä alulta suhteelle. Jos joku mies sanoisi minulle noin, niin antaisin kenkää alta aikayksikön. Nahjus, joka ei ole saanut eroa aikaiseksi, vaikka on erittäin tyytymätön liittoonsa.

        Ei sitä saa erota minkään pikku tyytymättömyyksien takia! Se on syntiä!=)

    • onneton5

      Minä olen aivan neuvoton. Meillä on omalla tavallaan "täydellinen" elämä. Ei taloudellisia huolia, ihanat lapset ja työnjako arjessa toimii. Ei uskottomuutta, päihteitä tai väkivaltaa. Silti olemme kummatkin onnettomia. Suurin ongelma on kommunikaatiomme. Tuntuu, että emme sovi yhteen. Kemiamme ei vain kohtaa. Riitaa tulee kaikesta ja kotona on painostava tunnelma. Mies on varma, että en rakasta häntä. Luulen, että hän on oikeassa. Mieheni pitää minusta ja lapsista huolta. Hän vain ei osaa antaa minulle sitä, mitä haluan. Voiko suhteessa olla onnellinen ilman syvää rakkautta? Mitä rakkaus ylipäänsä on? Elämämme on hyvää, mutta silti olen onneton. Haluaisin niin kovin rakastaa.

      • siiri*

        onneton5
        Jotkut voivat olla kulissiliitossa tyytyväisinä vuosikymmeniä ja toiset pitävät järkiliittoa parhaimpana mahdollisena. Sinä haluat rakastaa. Olet suhteessa, jossa molemmat ovat onnettomia, ette sovi yhteen, teillä on kommunikaatio-ongelmia. Sinun kannattaisi todellakin harkita eroa. Ensin tosin kannattaisi kokeilla pariterapiaa, koska arki teillä on kunnossa. En tosin tiedä miten kemianne saisi terapialla kohtaamaan, mutta olisitte ainakin yrittäneet.

      • afrodite*

        Rakasta, kun haluat rakastaa. Muuten olet onneton(5) lopun elämäsi. Aivan kuten suhteen eteen, niin myös itsensä eteen täytyy tehdä töitä, välillä vaikeitakin valintoja, kun ollaan tienhaarassa.

    • miten olla onnelline

      Onneton5 lle. Voi kuinka vilpittömästi kirjoitat. Minulle tuli mieleeni kirja Rakastumisen taito, kirjoittaja Brenda Shoshanna. Tillaa Adlibriksestä tai lainaa kirjastosta.

    • sitä saa mitä tilaa

      Minustakin tuo et harrastus on täkeämpi kuin perhe, on oikeastaan tyhmyyttä jo.

      Minun jo nyt ex harrasti vieraissa käyntiä vaikka kotona esitti ihan muuta.

      • reh maan perii

        Valehteleminen on aina ikävää. Kirjoittajalle kuitenkin kommentti, että eivät kaikki naiset hae eroa uuden suhteen kautta. Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa elämään kaksoiselämää. En kykenisi, enkä haluaisi valehdella kenellekään.

        Kyllä se exäsi edestään valheensa joskus löytää.

      • mmmmmmmmmgvx

        Riippuu harrastuksesta. Vieraissakäyntiä en ainakaan minä katso harrastuksesi. Bändissä soittaminen on harrastus, mutta se(kin) antaa hyvän mahdollisuuden käydä vieraissa.... On se tämä elämä niin monimuotoista.

    • tuleva yh

      Sen tietää siitä kun parisuhteessa on pientä kinaa päivittäin ja miestä joutuu lähes rukoilemaan antamaan aikaa perheellensä. Siitä tietää että avioliitto on karilla.

      • miekanssaa

        Miulla oli se hetki,kun olin seukannut ihanan uuden miehen kanssa salaa pari kuukautta. Tämä tapahtui jo 6 kk sitten. Nyttemmin oon löytänyt jo uudemman ja vielä ihanamman miehen.

      • 18+6
        miekanssaa kirjoitti:

        Miulla oli se hetki,kun olin seukannut ihanan uuden miehen kanssa salaa pari kuukautta. Tämä tapahtui jo 6 kk sitten. Nyttemmin oon löytänyt jo uudemman ja vielä ihanamman miehen.

        Ihquu, tuo se on sitä tosirakkautta!

      • sssna
        miekanssaa kirjoitti:

        Miulla oli se hetki,kun olin seukannut ihanan uuden miehen kanssa salaa pari kuukautta. Tämä tapahtui jo 6 kk sitten. Nyttemmin oon löytänyt jo uudemman ja vielä ihanamman miehen.

        Hyi mikä huo.ra tuo miekanssaa on!

    • kolmaskerta

      kahden eron jälkeen voin sanoa, että eropäätös kypsyy hitaasti ja lopullisen niitin siihen antaa toisen uskottomuus tai ainakin vahva epäily siitä. itseni kohdalla tapahtuin kummallakin kerralla niin, että kun se yhdessä meneminen vapaa-ajalla ei vaan kiinnosta kun kaikesta tulee känää, niin aletaan menemään niihin menoihin vuoronperään. maailma kun on houkutuksia pullollaan, niin ennemmin tai myöhemmin toinen pettää. Sen jälkeen kyseinen osapuoli haluaa mennä entistä enemmän yksin ja toinen taas sen myötä menee yksin ja löytää jonkun ja pettää. Tämän jälkeen kummatkin on niin itsetuntonsa kukkuloilla, että periksi ei anneta enää missään asiassa, ja lopputulos on aika selvä. kummassakin tapauksessa olin miehiseen tapaan vienyt mahdollisen eron ajatuksissani jo aika pitkälle, joten erohetki ei tuntunut enää niin kauhealta kuin olisin kuvitellut. Kumpikin ex vaimoni taas ei.

      huomasin heti kummastakin kun he olivat olleet toisen kanssa. Sitä edelsi kampaajaa, uusia vaatteita, uusia kynsiä, laihduttamista jne vitutti kun tajusin tilanteen. tällaisia merkkejä oli ilmassa ja silloin oli jo myöhäistä. Prosessia ei voinut enää pysäyttää oli pakko mennä seuraavaan vaiheeseen. eli asumuseroon. olin kummassakin tapauksessa asunut erossa noin 2kk, kun alkoi se jumalaton takaisin vonkaaminen, ensin pienissä viineissä sitten ihan selvinpäin. en antanut periksi koska olin päätöksen tehnyt, ei viestejä ei sptä takaisin ei mitään. eli lopullinen ero tuli. En ymmärrä mikä ihme 40 v. naisia vaiva kun sama toistuu aina.
      Olen ikäväkseni taas samassa tilanteessa, sillä erolla, että olen 52v mies ja erittäin rakastunut 41v. vaimooni (huomaa taas ikä) asumuseroa takana 1,5 kk ja takaisinvonkaus alkanut. katsoin niitä viestejä noin 1 vk ja soitin että voit palata takaisin, jos olet siitä varma. tätä edelsi taas nämä naisten kauneusrituaalit jne. vaimoni pyysi anteeksi möhläilyjään ja on ollut kun enkeli viimiset 2kk hyvä niin, mutta anteeksi annoin, mutta unohtanut en ole.
      Jos suunnittelet eroa mieti se tarkkaan, jos petät älä vaan jää kiinni, punnitse mahdollisen uuden kumppaniehdokkaan hyvät ja huonot puolet vertaa niitä omaan kumppaniin ja harkitse pitkään. kaikki ei ota puolisoaan enää takaisin, vaikka vaan ylpeyden takia kuten minä nuorempana.
      voit kysyä minulta asiasta jos haluat vastaan mielelläni. mukavaa syksyä sinulle.

    • Yhdessä

      Kertomuksesi taitaa olla aika todellinen.
      Tuo alku varsinin, että yhteinen aika vietetään eri piireissä on luultavammin alku alamäelle liitossa, joten kannttanee yrittää viettää vapaa-aikaa yhteisissä riennoissa.
      Yksi erilleen vievä on toisen harrastus, joka ei kiehdo toista, joten siinäpä paikka erillen ajatumiseen on suuri. Toinen suuri kitkan aihe on silloin, kun lapsia tulee perheeseen, heitähän ei voi ottaa kaikkeen mukaan, joten toisen on oltava kotosalla näiden kanssa.

      Kun tämä menevä osapuoli ei osaa pienentää menojaan tai harrastuksesta nauttiva ei näe epäkohtaa, pajkottaa hän toisen tavallaan lähtemään etsimään itselleenkin jotain elämän sisältöä, mutta mitä kohtaakaan siellä. Mitä luultavammin eteen astuu juuri se petturi, jonka kanssa saa hetken nauttia olevansa hyväksytty, läheinen saa purkaa tuota puolison toimintaa, jossa jättää yksin ja itsekeskeisesti jatkaa harrastustaan tai menojaan perheeestään piittaamatta.

      Tässä kertomuksessa ilmenee, että mies ei todellakaan ymmärrä, että parisuhteessa täytyy luopua jostakin, jotta parisuhde pystyy hengittämään.

      Tuo loppu jossa pyydetään harkitsemaan , on todella tärkeää, siinä tulee tavallaan totuus esiin, että tilanne voi karata kuin mopo käsistä ja kaikki se hyväkin on menetetty.

      Nämä asiat ovat vakavia asioita, joten keskustelkaa kotosalla siitä mikä on kenenkin perheessä sallituua ja mikä ei, jotta kukaan ei jäisi niin yksin, että hakee lohtua vaikka ukko mustalaisesta.

      Parisuhteessa ei voi samalla elä sinkkuelämää.

    • vasta_eronnut

      Me jätettiin n. 3 viikkoa sitten mieheni kanssa avioerohakemus, koska meillä oli jo useamman vuoden ollut aika "kuollut" avioliitto. Lähinnä miehelläni oli tunteet jo niin kuolleet, että hän tunsi omien sanojensa mukaan itsensä robotiksi. Oltiin vain tottumuksesta yhdessä.

      Erohakemuksen jättämistä joudutti se, että mieheni oli löytänyt jo toisen naisen johon oli rakastunut omien sanojensa mukaan "korviaan myöten". Mieheni ei kertonut, että hänellä oli tunteita tätä toista naista kohtaan vaan minä sain sen tietää muuten. Jos ei tätä kolmatta osapuolta olisi ollut kuviossa, voi olla että mietittäisiin vielä eroa.

      Meillä on 17 vuotta yhteistä taivalta takana (12 vuotta naimisissa) joten eron hakeminen ei ollut helppoa vaikka nopeaa tapahtuikin. Lapsiakin on 3. Mutta itse olen sitä mieltä, että pelkästään lasten takia ei kannata olla yhdessä. Parisuhde pitää olla kunnossa.

      Helppoa ei ole, koska itselläni on vielä tunteita ex miestä kohtaan, mutta eteenpäin on mentävä. Takaisin en häntä enää ota koska luottamusta ei ole enää jäljellä ja kukapa nyt "robottia" haluaisi miehekseen.

      • sssna

        Väärin teitte! Kyllä lapsien takia PITÄÄ olla yhdessä, oli miten "kuollutta" hyväänsä.
        Itsekkäitä ihmisiä olette. Voi tätä sairasta nykyaikaa!

      • afrodite*
        sssna kirjoitti:

        Väärin teitte! Kyllä lapsien takia PITÄÄ olla yhdessä, oli miten "kuollutta" hyväänsä.
        Itsekkäitä ihmisiä olette. Voi tätä sairasta nykyaikaa!

        Et osaa muuta kuin toistaa ja inttää muiden sairautta ja itsekkyyttä. Todellinen rakkaussuhde olisi sinulle mahdottomuus.

      • sssna
        afrodite* kirjoitti:

        Et osaa muuta kuin toistaa ja inttää muiden sairautta ja itsekkyyttä. Todellinen rakkaussuhde olisi sinulle mahdottomuus.

        Pystyisin jos haluaisin, mutta kun en halua!=)

      • sssna
        afrodite* kirjoitti:

        Et osaa muuta kuin toistaa ja inttää muiden sairautta ja itsekkyyttä. Todellinen rakkaussuhde olisi sinulle mahdottomuus.

        Pakkohan se on kommentoida kun ihmiset ovat nykyään hyvinkin kevytkenkäisiä!

      • yks vaan

        Älä luovuta jos sinulla on vielä tunteita miestäsi kohtaan ole kohtelias ja salaperäinen. Sitten menee muutamia kuukausia ja jätkä tulee takaisin häntä koipien välissä ja sinä päätät miten edetään.

    • oli vain erottava

      pettäjä pyytää anteeksi ja itkee, kun saa anteeksi sama peli jatkuu, usein vielä härsimpänä..

    • anne*

      Sen tietää siitä, kun ei enää rakasta puolisoa. Hänen seuransa tuntuu enemmän kuluttavalta, ahdistavalta kuin voimaannuttavalta. Puolisoa ei ole koskaan ikävä, päinvastoin. On paljon parempi olla töissä, harrastuksissa, ystävien seurassa jne. Kun on aika lähteä kotiin, tulee kurja fiilis "voi ei", odottaa ja toivoo, ettei puoliso olisi kotona. Aivan sietämätöntä, jos hän on jostain syystä aina siellä pitkään, päiviä, viikkoja, kuukausia putkeen.

      • atsdgbvf

        No tuohan on sinun ongelmasi, puolisosi saattaa silti rakastaa sinua. Asenne kuntoon vaan! Kyllä se siitä!

      • Perheenisä

        Eiköhän lopettamisen aika ole silloin, kun varma että saa enemmän elämältä eroamalla kuin jäämällä. Kun tietää, että eroamalla rikkoo vähemmän kuin korjaa.

        Kun elää eron uhan alla vaimon ollessa "epävarma siitä, mitä haluaa" niin se tuntuu ihan vtun baskalta. Vaikka antaa hellyyttä, ihailee kunnioittaa vaimoaan, on seksiä, on huolehtivainen, keskustelevainen, hyväkuntoisen komea, ahkera kodin arjessa, urheilee, rakastaa omaa aikaansa lastensa kanssa, on itsellinen ja seurallinen. Käyttää varansa järkevästi perhettä ja tulevaisuutta ajatellen. Huomioi toista joka päivä aikatauluissa, lasten menoissa, ruoan laitossa, siivouksessa, harrastuksissa, kaikessa. Rasvaa ja hieroo sohvalla illan aikuisten tuntina sohvalla, nukkuu lasten kanssa kasassa jotta vaimo saa nukkua rauhassa.

        Jotenkin syntyy itselle sellainen tunne, että erossa hajoaisi niin paljon enemmän kuin littoa jatkaessa, että koko ajatus epävarmuudesta tuntuu totaalisen väärältä. Rakastaminen vuosien jälkeen on tahtotila ja se vaatii tahtoa ja työtä... ei se ole enään sitä alkuaikojen kemiallista hulluutta.

      • -----------
        atsdgbvf kirjoitti:

        No tuohan on sinun ongelmasi, puolisosi saattaa silti rakastaa sinua. Asenne kuntoon vaan! Kyllä se siitä!

        atsdgbvf
        "puolisosi saattaa silti rakastaa sinua"

        Rakkaus tuntuu ja näkyy puolison teoissa. Jos puolison pelkkä läsnäolo haittaa, niin rakkaudesta ei ole jäljellä yhtään mitään.

      • afrodite*
        ----------- kirjoitti:

        atsdgbvf
        "puolisosi saattaa silti rakastaa sinua"

        Rakkaus tuntuu ja näkyy puolison teoissa. Jos puolison pelkkä läsnäolo haittaa, niin rakkaudesta ei ole jäljellä yhtään mitään.

        "Rakkaus tuntuu ja näkyy puolison teoissa"
        Näin se menee, molemminpuolin.

    • riina-1

      Kun liitossa on enemmän miinuksia kuin plussia. Kun ei ole koskaan ole ikävä puolisoaan- tai kaipaa jopa mieluummin yksinäisyyttä kuin kumppaniaan.

      Tai kun puolison pelkkä ajatteleminen tuottaa ikäviä fiiliksiä, hermostuneisuutta, stressiä, kohonnutta verenpainetta, vatsakipuja, jännityksiä jne

      • sssna

        Työnnä sinä riina-1 ne fiiliksesi ahteriisi!

    • sekavia tunteita

      "Kun tietää, että eroamalla rikkoo vähemmän kuin korjaa."

      Entä jos eroamalla rikkoo toisen ihmisen sydämen ja koko elämän? Toinen rakastaa aivan valtavasti, minä en kai edes ikävöi erossa ollessani. Rakastavampi osapuoli lienee aivan tietämätön näistä eroajatuksista.

      Toisen olemus ja ulkonäkö lähinnä ärsyttävät, vaikka pinnallisuus tuntuukin kamalalta. Hyviäkin hetkiä on välillä aivan spontaanisti, mutta suurimmaksi osaksi on ahdistunut olo. Kaikki ei ole kohdallaan ja jokin tuntuu väärältä.

      En osaa olla ylpeä puolisostani, en tiedä kunnioitanko häntä edes (riidellessä on menty niin alhaiselle tasolle kuin vain mahdollista, puolin ja toisin). Jokin on tuntunut väärältä jo aivan alusta asti, mutta olen kai tukahduttanut ne ajatukset ja tunteet. Nyt ne ovat tulleet pintaan.

      Minulta on kysytty, mihin piirteisiin rakastuin. En osannut vastata, joten hermostuin ja melkein suutuin, vastaukseksi selitin jotain epämääräistä. En tiedä enää mitään, enkä tiedä mitä tunnen.

      • gadsga

        Tunteet voivat olla ja usein ovatkin sekavia "sekavia tunteita". Tarkoitus olisikin käsitellä niitä, järkeillä ja miettiä mitä oikeastaan tahtoo. Miksi edes pitäisi jatkaa suhteessa, kun ei kunnioita, arvosta ja rakasta puolisoa? Kun puoliso vain ärsyttää koko olemuksellaan?

        Sanoisin, että olet jättänyt kuuntelematta omia tunteitasi. Olet unohtanut omat rajasi ja tavoitteesi, siinä sivussa kadottanut itsesi.

      • sssna
        gadsga kirjoitti:

        Tunteet voivat olla ja usein ovatkin sekavia "sekavia tunteita". Tarkoitus olisikin käsitellä niitä, järkeillä ja miettiä mitä oikeastaan tahtoo. Miksi edes pitäisi jatkaa suhteessa, kun ei kunnioita, arvosta ja rakasta puolisoa? Kun puoliso vain ärsyttää koko olemuksellaan?

        Sanoisin, että olet jättänyt kuuntelematta omia tunteitasi. Olet unohtanut omat rajasi ja tavoitteesi, siinä sivussa kadottanut itsesi.

        "käsitellä tunteita" voi mitä lässytystä taas...

    • Perheenisä

      "Kun tietää, että eroamalla rikkoo vähemmän kuin korjaa."

      "Entä jos eroamalla rikkoo toisen ihmisen sydämen ja koko elämän? Toinen rakastaa aivan valtavasti, minä en kai edes ikävöi erossa ollessani. Rakastavampi osapuoli lienee aivan tietämätön näistä eroajatuksista."

      Oletkohan vähän raukkis, kun et avaa keskustelua ongelmista ja ajatuksistasi?? Kuinka ihmeessä se voi olla niin, että minä tiedän eroaikeistasi enemmän kuin oma miehesi??

      Se on sitten sinun omallatunnollasi jos toisen elämän mätkit rikki siksi, että sinulla on tunteet sekaisin ja otat helpon reitin eteenpäin.

      Olen oppinut noudattamaan sääntöä "ei saa mennä vihaisena nukkumaan"... kaikista tilanteista pitäisi päästä irti tunteet selvitettynä ja neutraalina.

      Kaikissa suhteissa on kaksi ihmistä enkä oikein ymmärrä, että kuinka tilanne voi ajautua sellaiseksi että tuntematon taksikuskikin saa puolisoa enemmän empatiaa, ihan kuin se puoliso olisi joku ihme pirulainen, yltiö-paha olento jota vastaan on tapeltava, jolta omaa itseään on suojeltava, joka on jätettävä pimentoon omista intiimeimmistä asioista.

      Tuo on ihan hemmetin epäreilua ja raukkamaisen itsekästä. Jos suhde lopulta kariutuu, niin väittäisin että paras olo ja paras lopputulos kaikille saadaan katsomalla kortit rehellisesti loppuun, yhdessä toisen kanssa.

      Noihin aiempiin kirjoituksiin että "toivottavasti puoliso ei ole kotona... läsnäolo tuntuu ahdistavalta... ei ole ikävä kotiin jos puoliso on kotona"... niin miten se puoliso voi tehdä asioita, jotta sinne kotiin on ihana tulla, jotta tunnelma on ihana jos häneltä pimitetään kokonaan toisen intiimeimmät tunteet, toisen halut, unelmat ja fantasiat??

      Mies joka haluaa taistella tärkeimpänsä puolesta pystyy fantastisiin tekoihin... usein hän ei vain ymmärrä, että asiat on niin pielessä että kaikki meinaa romahtaa.

    • elli*

      ""toivottavasti puoliso ei ole kotona... läsnäolo tuntuu ahdistavalta... ei ole ikävä kotiin jos puoliso on kotona"...

      "niin miten se puoliso voi tehdä asioita, jotta sinne kotiin on ihana tulla, jotta tunnelma on ihana jos häneltä pimitetään kokonaan toisen intiimeimmät tunteet, toisen halut, unelmat ja fantasiat?? "

      Henkilökohtaisesti yritin yksin ex-liitossani kaikkeni. Kerroin mitä halusin, toivoin, tavoittelin. Vuodesta toiseen. Aina tulin tyrmätyksi. Ex ei osallistunut mihinkään eikä huomioinut mitenkään. Kilttinä tyttönä päädyin myös kärsimään ja kitkuttelemaan liitossa. Kotiin oli aina ikävä tulla. Mielestäni oli exältä hemmetin itsekästä ja epäreilua olla huomioimatta minua ja lapsia. Jos jotain teki, niin jäynää. Kun viimein älysin hakea eroa, oloni helpottui, lapset rauhoittuivat. Ex vain oli kiukkuinen, kun niin törkeästi ja yllättäen erosin, vaikka olin puhunut siitä jo viisi vuotta.

      • julma juha

        Mä en ymmärrä miksi ihmiset ylipäätänsä haluaisivat antaa anteeksi pettäjä
        puolisoileen.Se on oikeesti tekona niin harkittu haistatus toisen itsetunnolle
        ja kaikelle mitä edustat
        että ei sitä voi antaa anteeksi.Pellet vielä luulee,että kun antaa tai pyytää
        anteeksi ja vähän tihrustaa päälle niin sitten kaikki taas hyvin...Ei ole!

      • jolene*
        julma juha kirjoitti:

        Mä en ymmärrä miksi ihmiset ylipäätänsä haluaisivat antaa anteeksi pettäjä
        puolisoileen.Se on oikeesti tekona niin harkittu haistatus toisen itsetunnolle
        ja kaikelle mitä edustat
        että ei sitä voi antaa anteeksi.Pellet vielä luulee,että kun antaa tai pyytää
        anteeksi ja vähän tihrustaa päälle niin sitten kaikki taas hyvin...Ei ole!

        Jaa-a. Mielestäni pettäminen ei todellakaan ole haistatus toisen itsetunnolle, vaan aivan jotain muuta. Toisen itsetunto on juuri se mikä se on, riippumatta siitä pettääkö puoliso. Jos petetyn itsetunto romahtaa puolison pettämisestä, niin itsetunto vaatii kehittämistä.

        Anteeksiantaminen on hieno laji. Tuskinpa ketään kiinnostaisikaan antaa anteeksi, ellei saisi siitä myös itselleen hyvän olon. Tällä tarkoitan ihan oikeaa anteeksiantoa, eikä vain muodollista ja pinnallista. Antamalla anteeksi pääsee ns. asian yli. Monesti näin ei tapahdu, vaan "anteeksiannettu" asia kummittelee elämässä, palaa arkeen ja hetkeen muistelemaan muka anteeksiannettua asiaa.

        Lisäksi vielä anteeksianto ei liity välttämättä ollenkaan yhdessä jatkamiseen esim. uskottomuustapauksessa. Mutta erotessakin voi antaa anteeksi, ihan mitä vaan, jos pystyy. Kun pystyy, niin se on hyväksi kaikille, eikä suinkaan itselle vähiten.

      • julma juha
        jolene* kirjoitti:

        Jaa-a. Mielestäni pettäminen ei todellakaan ole haistatus toisen itsetunnolle, vaan aivan jotain muuta. Toisen itsetunto on juuri se mikä se on, riippumatta siitä pettääkö puoliso. Jos petetyn itsetunto romahtaa puolison pettämisestä, niin itsetunto vaatii kehittämistä.

        Anteeksiantaminen on hieno laji. Tuskinpa ketään kiinnostaisikaan antaa anteeksi, ellei saisi siitä myös itselleen hyvän olon. Tällä tarkoitan ihan oikeaa anteeksiantoa, eikä vain muodollista ja pinnallista. Antamalla anteeksi pääsee ns. asian yli. Monesti näin ei tapahdu, vaan "anteeksiannettu" asia kummittelee elämässä, palaa arkeen ja hetkeen muistelemaan muka anteeksiannettua asiaa.

        Lisäksi vielä anteeksianto ei liity välttämättä ollenkaan yhdessä jatkamiseen esim. uskottomuustapauksessa. Mutta erotessakin voi antaa anteeksi, ihan mitä vaan, jos pystyy. Kun pystyy, niin se on hyväksi kaikille, eikä suinkaan itselle vähiten.

        Niin...Olisi pitäny ymmärtää toista ja tajuta,että yksi mies ei pysty täyttämään
        tämän hienon naisen kaikkia tarpeita.Siksi se itsetunto kai menikin,kun luuli riittävänsä
        eikä toinen saa suuta auki,vaan kaikki oli ihanasti.Toisaalta olet oikeassa ei mun itsetuntoni ja minuus
        nyt yhteen petolliseen lutkaan kaadu.Meni siinä kumminkin aivan liikaa aikaa nousta...Silti maailman tappiin
        sitä mieltä,että palakoon helvetissä kun petti rakkauden ja nauro mun tuskalle.Toisaalta mikä tässä olen jakaa tuomioita...
        Sanotaan että toivon että...

      • sssna
        julma juha kirjoitti:

        Niin...Olisi pitäny ymmärtää toista ja tajuta,että yksi mies ei pysty täyttämään
        tämän hienon naisen kaikkia tarpeita.Siksi se itsetunto kai menikin,kun luuli riittävänsä
        eikä toinen saa suuta auki,vaan kaikki oli ihanasti.Toisaalta olet oikeassa ei mun itsetuntoni ja minuus
        nyt yhteen petolliseen lutkaan kaadu.Meni siinä kumminkin aivan liikaa aikaa nousta...Silti maailman tappiin
        sitä mieltä,että palakoon helvetissä kun petti rakkauden ja nauro mun tuskalle.Toisaalta mikä tässä olen jakaa tuomioita...
        Sanotaan että toivon että...

        Oikein!!! Hyvä Julma Juha! Saa.tana sinä olet ÄIJÄ!

      • fzxgvs
        jolene* kirjoitti:

        Jaa-a. Mielestäni pettäminen ei todellakaan ole haistatus toisen itsetunnolle, vaan aivan jotain muuta. Toisen itsetunto on juuri se mikä se on, riippumatta siitä pettääkö puoliso. Jos petetyn itsetunto romahtaa puolison pettämisestä, niin itsetunto vaatii kehittämistä.

        Anteeksiantaminen on hieno laji. Tuskinpa ketään kiinnostaisikaan antaa anteeksi, ellei saisi siitä myös itselleen hyvän olon. Tällä tarkoitan ihan oikeaa anteeksiantoa, eikä vain muodollista ja pinnallista. Antamalla anteeksi pääsee ns. asian yli. Monesti näin ei tapahdu, vaan "anteeksiannettu" asia kummittelee elämässä, palaa arkeen ja hetkeen muistelemaan muka anteeksiannettua asiaa.

        Lisäksi vielä anteeksianto ei liity välttämättä ollenkaan yhdessä jatkamiseen esim. uskottomuustapauksessa. Mutta erotessakin voi antaa anteeksi, ihan mitä vaan, jos pystyy. Kun pystyy, niin se on hyväksi kaikille, eikä suinkaan itselle vähiten.

        hyvähän se tuollaisten jolenen kaltaisten vosujen on itsetunnosta jauhaa!

      • kjasdfl
        fzxgvs kirjoitti:

        hyvähän se tuollaisten jolenen kaltaisten vosujen on itsetunnosta jauhaa!

        Vosuilla voikin olla itsetuntoa kun ehkä on ulkonäköä ja kaikki siis helpompaa kuin miehillä.

    • Käry kävi

      Päätös eroamisesta tuli selväksi jo paljon ennen varsinaista eroa, juuri silloin kun vaimo sai potkut työpaikaltaan kun kärähti nussimisesta työaikana työpaikallaan. Siinävaiheessa lapset oli pieniä ja asuntovelkaa vielä jäljellä.

      • julma juha

        Lutkan sysimustassa sielussa asuu rakkaus,joka koostuu monesta hänelle tärkeästä
        tunteesta/fiiliksestä 80% kiimaa ja loppu sitten kivoina ripauksina jännitystä,tekopyhyyttä
        ...Ja kaiken kruunaa fiilis kun on niin haluttu.Tämä kyllä pätee saatanan Shemenkoihin kanssa.
        Taitaa olla niin että näissä parisuhde jutuissa oikeesti rehellisyys,reiluus ja aito välittäminen
        on heikkouksia mistä rangaistaan näinä päivinä.Typerää sanoa noin,mutta tuntuu että on jotenki muodikasta ja hyväksyttävää
        olla kusipää.Ei siinä kusipäisyydessäkään mitään vikaa ole kunhan sitä on rehellisesti.
        Niin täynnä valehtelua,tekopyhyyttä ja valittamista kun vitun vaikeeta kaikki.

      • sssna
        julma juha kirjoitti:

        Lutkan sysimustassa sielussa asuu rakkaus,joka koostuu monesta hänelle tärkeästä
        tunteesta/fiiliksestä 80% kiimaa ja loppu sitten kivoina ripauksina jännitystä,tekopyhyyttä
        ...Ja kaiken kruunaa fiilis kun on niin haluttu.Tämä kyllä pätee saatanan Shemenkoihin kanssa.
        Taitaa olla niin että näissä parisuhde jutuissa oikeesti rehellisyys,reiluus ja aito välittäminen
        on heikkouksia mistä rangaistaan näinä päivinä.Typerää sanoa noin,mutta tuntuu että on jotenki muodikasta ja hyväksyttävää
        olla kusipää.Ei siinä kusipäisyydessäkään mitään vikaa ole kunhan sitä on rehellisesti.
        Niin täynnä valehtelua,tekopyhyyttä ja valittamista kun vitun vaikeeta kaikki.

        Näin se on! Lutkat hirteen!

    • kannatti exvaimo

      Päätös kypsyi kun huomasin että tosi vaikeassa tilanteessa mies jättää aina yksin.

      Mitä sitä on parisuhteessa jossa tuollainen mulle kaikki imurimies syö elämänhalusi.

      Kun fyysisesti oletheikoilla niin sitten isketään. Kyllä se päätös tuli siinä. Ero oli siltikin vaikea kun oli taloudellisesti tehnyt mut niin heikoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et olisi piilossa enää

      Vaan tulisit esiin.
      Ikävä
      89
      4240

    2. Onko jollakin navetassa kuolleita eläimiä

      Onko totta mitä facebookissa kirjoitetaan että jonkun navetassa olisi kuolleita eläimiä? Mitä on tapahtunut?
      Puolanka
      35
      2409

    3. Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan

      Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä
      Ikävä
      103
      2403

    4. Miksi olet riittämätön kaivatullesi?

      Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell
      Ikävä
      97
      2154

    5. Tiedän, että emme yritä mitään

      Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian
      Ikävä
      28
      1917

    6. Hymysi saa tunteet

      Pintaan❤️ jos et tarkoita niin älä tee sitä
      Ikävä
      32
      1905

    7. Näin pitkästä aikaa unta sinusta

      Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni
      Ikävä
      9
      1587

    8. Miten hetki

      Kahden olisi paras
      Ikävä
      29
      1568

    9. Aloitetaan puhtaalta pöydältä

      Mukavaa iltaa mukaville. 😊 ❤️ ⚜️ Minusta ei kaikki täällä tykkää, eikä tarvitsekaan. Kun eivät ymmärrä, niin sitten ei
      Ikävä
      188
      1560

    10. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä?
      Ikävä
      76
      1341
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt