Kun tätä palstaa lukee, niin tulee mieleen miten monella on negatiivisia käsityksiä itsestään ja tätä sitten projisoidaan toisiin ihmisiin. Haukutaan, että toiset ovat sellaisia ja tällaisia kun pitäisi tietysti olla tuollaisia eli sellaisia kuin minä haluan. Minun silmääni siitä paistaa viha itseä ja muita kohtaan. Käsitys siitä, että itse ei voi olla rakastettu. Teoria alemman tason miehistä vielä legitimoi tämän oletuksen. Sitten haukutaan myös toisten tasoja, kehtaavatkin jotkut kuvitella, että voisivat olla rakastamisen arvoisia.
Kun todellisuudessa se rakastaminen lähtee yhteydestä omaan tunne-elämään. Sisäiseen hyvinvointiin ja toisten ihmisten kohtaamiseen. Ja seksuaalisuus lähtee siitä, että jokainen vastaa seksuaalisuutensa toteuttamisesta viime kädessä itse. Vasta kun on sinut seksuaalisuutensa kanssa voi sen jakaa toisen kanssa. Ei siis niin, että seksuaalisuus on jotain mitä joku toinen voi hyväksynnällään antaa.
Monilla on varmaan taustalla pahaa koulukiusaaamista ja syrjintää - ja siten jäänyt paitsi sosiaalisia taitoja oppimatta, niin myös sisäistymättä käsitys omasta arvosta ja rakastettavuudesta. Mikä on varsin surullista.
Mutta kai siitäkin voi toipua. Terapialla ainakin, vaan onko jollain muita kokemuksia. Miten vahvistaa kykyä rakastaa itseään?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuskinpa viha ja tunne-elämän ongelmat liittyvät vain sinkkuihin.
Katso ympärillesi ja pidä korvat auki. Pahoinvointi on aika samanlaista muissakin piireissä. Täällä lienee terapeuttisempaa kuin monilla muilla palstoilla. Tai ainakin haavoja täällä osataan repiä paremmin auki. Ehkä se auttaa jotakuta, mene ja tiedä.
ATM voi menestyä, elämässä sillä jäsentely on naisen päänsisällä johtuen et siitä on joskus kivikaudella ollut evoluutiolisesti hyötyä. Menestyneet atm aiheuttavat ristiriitaa naisten pään sisällä, se rikoo heidän syvimpiä moraali käsityksiä siitä mikä on oikein ja luonnollista, siksi naiset vihaavat KAPITALISMIA se myös selittää miksi naisten humalahakuinen juominen ja masennus on lisääntynyt
Ihan oikeassa olet. Mutta myöskään nettikirjoittelun taakse ei kannata kauheasti "projisoida". Monet viesteistä ovat epäilemättä hirtehistä huumoria, osa provoja, netissä myös kirjoitetaan paljon avoimemmin kuin livessä puhutaan ja ilmaistaan "mielipiteitä" jotka tiedetään provosoiviksi.
ATM-teoria on mielestäni samanlaista huumoria, surulliseksi asia muuttuu kun määritelmä otetaan todesta, ehkä siinä on 1/6 totuutta mutta ei koko totuutta.
Olet oikeassa tässä: Viha muita kohtaan syntyy usein vihasta itseä kohtaa. Ihminen on liian ankara itseen, ja siksi kuvittelee, että kaikki muut suhtautuvat häneen samoin (se on juuri sitä projisointia). "Itsevihaa" voi olla vaikea tunnistaa "itsevihaksi".
* Ihminen on liian ankara itselleen
Väännetään taas kerran tyhmälle rautalangasta: ATM ei tarkoita, että mies olisi huono tai ei ansaitsisi suhdetta. ATM tarkoittaa, että mieheen ei kohdistu kysyntää ja hänen on mahdoton tai hyvin vaikea löytää itselleen naista, ainakaan niin ettei joutuisi tinkimään toiveistaan lähes täysin. ATM-status on fakta. Toisen kutsuminen ATM:ksi ei ole halventavaa. Itsensä kutsuminen ATM:ksi ei liity itsetuntoon mitenkään. ATM-status on fakta.
Ja totta kai seksuaalisuutta pitää toteuttaa itse, jos ei ikinä saa yhtäkään kumppania. Aloituksessa ei ole oikeaa asiaa.
"Miten vahvistaa kykyä rakastaa itseään?"
Näe itsesi objektiivisesti, tarkastele itseäsi ja tee itsestäsi havaintoja. Kuka minä olen? Kuka on tämä, jota kutsun "minäksi"? Mitä "minä" ei ole? Oletko yhtä kuin masennuksesi tai alempitasoisuutesi, vai leimaatko vain itseäsi noihin seikkoihin ja samaistut niihin?
Toisaalta aito rakkaus itseään kohtaan ei ole myöskään sitä, että ylpeänä hehkutat mielessäsi: "Hitto, että mä oon hyvä tyyppi!" Silloin et myöskään tarkastele itseäsi objektiivisesti, joten kuinka silloinkaan voi muka rakastaa.
Tunteet sitä ja tunteet tätä. Lässyn lässyn. Se on ämmä niin että muna pannaan pilluun ja sitten rynkytetään kunnes roiskahtaa. Se on insinööritiedettä nämä naimahommat, mitat, toleranssit ja puristuspaineet ratkaisee, siinä ei mitään tunteita tarvita.