Rakentavaa keskustelua ei ole puolison kritisoiminen ja syyttely. Ei ole mikään ihme jos puoliso on huono puhumaan, kun puheenaihe on hänen vioissaan ja puutteissaan.
Kritiikki on välillä paikallaan, mutta kukapa sitä iloisin mielin keskustelee omasta kelvottomuudestaan? Haluaisitko SINÄ, että luettelisin listan puutteistasi ja haluisin tietää mitä aioit tehdä asian eteen? Sitten kyselisin vielä, että miksi joku voi olla noin väliinpitämätön kuin sinä.
Kritiikki on välillä paikallaan, mutta kukapa sitä iloisin mielin keskustelee omasta kelvottomuudestaan? Haluaisitko SINÄ, että luettelisin listan puutteistasi ja haluisin tietää mitä aioit tehdä asian eteen? Sitten kyselisin vielä, että miksi joku voi olla noin väliinpitämätön kuin sinä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ai niin se ratkaisu unohtui. Se on, että opettele antamaan kritiikkiä rakentavammalla tavalla ja koita välillä olla kritisoimattakin.
Entä mikä sitten auttaa, kun on annettu kritiikkiä rakentavallakin tavalla ja oltu pitkiäkin aikoja sitä myös antamatta ja mitään muutosta ei silti tapahdu? Vai onko silloin vain viisainta luovuttaa?
Viisasta on luovuttaa, kun mikään ei muutu, vaikka kuinka rakentavasti kritiikkiä antaisi. Ehkä voisi vielä kertoa, että on eron paikka, ellei tämä asia x muutu ajan xc kuluessa näin.
Meitä miehiä ja naisia on erilaisia. Ikääntyessä tulee sitten kaikenlaista ongelmaa, josta on parisuhteessa selvittävä. Naisena pohdin, aiheutinko kuprun suhteessa sillä, etten koskaan nalkuttanut, valittanut tai haukkunut. En vaatinut erityistä huomiota, tein kiltisti kaikki kotitaloustyöt myös uupuneena, mieheni sai mennä ja tulla ihan miten halusi ja hänen menonsa olivat aina etusijalla, ei hänen koskaan tarvinnut etukäteen kysyä, voinko mennä, vaan ilmoitusluontoisesti vain kertoi menonsa ja jossain vaiheessa sitten meni, eikä kertonut mitään. Päätäkään ei särkenyt sänkykamarissa. Hoidin lapset niin hyvin kuin osasin, hän osoitti, ettei halunnut siihen kakkavaipparumbaan edes osallistua, se oli kai naisten tehtävä. Olinko liian kiltti, enkä antanut tarpeeksi vastustusta?
Keskustella olisin halunnut, olinkin se murheiden kuuntelija luonteeltani ja välillä tsemppasin urallaan kovastikin tukien rinnalla. Omista virheistään ei koskaan pystynyt puhumaan, vaan aina vika oli toisissa. Kun sitten parisuhdekriisissä tuli puhumisen paikka ja yritin keskustella, niin sain haukut ja syyttelyt niskaani, olin kyttääjä, vainoaja yms., minun vikani oli yksin kuprumme. Hyväkin keskustelija menee sitten hiljaiseksi haamuksi, jos pienestäkin avauksesta tulee huudot, mutta en lannistunut.
En siis ollut huono puhumaan, vaikka minua kritisoitiinkin ja syyteltiinkin. Aiheeksi riitti hiukset, vaatteet, ilmeet, eleet jne. aina niissä jotain vikaa oli, ei oikeastaan ollut sellaista aluetta esim. kehossani, josta ei olisi moitittu. Uskomattominta oli, kun sitten yritin parhaani, niin sitten olinkin jo liian hyvännäköinen eli näytinkin maksetulta naiselta. Ja en tosiaan näyttänyt, mutta huomasinhan sen itsekin, että muutkin jo kuolasivat perääni, joten parempi pukeutua säkkiin, jotta saa olla rauhassa. Tuossa nyt vain esimerkki siitä, että kommunikaatiotaidot eivät ole käsikädessä vikalistan kanssa.
Kriisi ja vaikeudet ovat se, joka ihmistä kasvattaa. Nykyisin annan vastusta, enkä ole riepolteltava koristenukke ja keskustelen.
"Olinko liian kiltti, enkä antanut tarpeeksi vastustusta?"
Kyllä olit. Tosin tuskin vastustamisella mitään olisit voittanut. Mies olisi toiminut samoin, teillä vain olisi ollut enemmän riitaa. Mies, joka ei ota vaimoaan huomioon, ei tee sitä käskemälläkään. Ja toisaalta, jos tekisikin käskemällä, niin se ei ole sama kuin omaehtoisesti. Sellaista se on "vuorovaikutus" joidenkin ihmistyyppien kohdalla.
Toimiiko tuollainen ihmistyyppi kaikkien naistensa kanssa samalla tavalla? Samat vaikeudet jokaikisessä suhteessa, jotka etenevät ohi kuherrusvaiheen?
Hyvin kirjoitettu! Tunnustan itsekin syyllistyneeni, mutta koetan pyytää myös anteeksi. Silti sanoilla ja kritiikillä voi loukata toista yhtä pahasti kuin lyomällä. Kukaan ei jaksa kuunnella ap:n kuvaamaa "keskustelua" vuosikausia eikä kannatakaan. Jos jatkuvasti kuulee olevansa kelvoton eikä sitä edes pyydetä anteeksi, liitossa on jotakin pahasti vialla.
eräs nainen: "Nykyisin annan vastusta, enkä ole riepolteltava koristenukke ja keskustelen."
Olet oikeassa ettei kenenkään tule suostua eikä asettua kynnysmaton rooliin johon toinen voi jalkansa pyyhkiä.
Kunnioituksen tulee olla kaksisuuntaista jossa kumpikan ei tarkoituksellisesti astu toisen varpaille.
Sama soveltuu elämässä laajemminkin. Jos ei itse kunnioita omaa arvoaan ja sitä eri tavoin osoita, niin toisetkaan eivät sitä kunnioita. Se tapahtuu useinkin hyvin hienovaraisesti ilman vastakkainasetteluja.
Luonnoltaan "liian kilteillä" on enempi taipumus saada ongelmia tuolla alueella. Liian kilteillä on myös taipumus antaa enempi kuin saavat ja tehdä enempi myönnytyksiä toisille kuin heidän oma henkinen tasapaino edellyttäisi. Itsekkyydellä on huono kaiku, mutta on olemassa myös tervettä itsekkyyttä, itsensä hyvinvoinnista huolehtimista. Tuostakin aihealueesta on kiinnostavia psykologisia kirjoja.
On tärkeää tuntea oma ihmisarvonsa, kunnioittaa sitä itse ja siten saada toinenkin itseään kunnioittamaan. Toisinana haastavaa on toteuttaa ja viestittää se rakentavilla varbaalisilla ja ei verbaalisilla tavoilla.
Kertomasi perusteella vakuttaa kuin mies olisi elänyt melko itsekkäästi liki kuin poikamies parisuhteessa ja poiminut rusinat pullasta. Loukkaavuus puheissa ja antamassan palautteessa on aina vahingollista.
Toisaalta mies useinkin kokee täyttäneensä roolinsa työllään ja talouden rahoittamisella, remonteilla, autosta huolehtimisella jne. ja jättää sitten naiselle "naisen roolin" vastuut.
- ->
Toisaalta taasen miesten ja naisten henkis-psykologiset lähestymistavat ovat erilaisia.
Miehet Marsista & Naiset Veenuksesta. Kannustan lukemaan kirjan miesten ja naisten erilaisuuksista. Se antaa hyviä työkaluja toistensa ymmärtämiseen.
Pääsääntöisesti miehet eivät ole taipuvaisia puhumaan tunteistaan tai ongelmistaa. Ongelmansa he käsittelevät useinkin yksin etsien niihin ratkaisumalleja ja sellaisissa tilanteissa tarvitsevat omaa rauhaa, eli toimintamalli on juuri naisen vastaavaan nähden vastakkainen. Kun ongelmaan on löytynyt ratkaisu he eivät ehkä sano sanaakaan tai vastaavat lyhykäisyydessään, että asia ok tai parhaimmillaan muutamalla sanalla.
Jos nainen tuolloin alka apommittaa miestä kysymyskillä, niin hän kokee henkisesti itsensä takaa-ajetuksi. Siksi niin tyypillinen miehen suusta kuultava tokaisu "anna minun olla rauhassa." Jos sekään ei tule ymmärretyksi ja nainen jatkaa kysymyksillään pommitusta, niin jos mies on liian stressaantunut, niin hän saattaa poltaa päreensä.
Nainen puolestaan tuossa tilanteessa tuntee itsensä torjutuksi ja siten loukatuksi. Naiset kokevat tarvetta puhua ongelmistaan ja jakaa niitä toisen kanssa tukea saadakseen.
Tuossa tilanteessa taasen mies itselleen ominaiseen tapaan tarjoaa ratkaisualleja, vaikka nainen haluaisi tulla vain kuulluksi ja ymmärretyksi. Tuolloin nainen voi kokea miehen tunneköyhäksi neuvoineen ja ratkaisehdotusineen, eikö tuo "pönttö" osaa kuunnella ja tukea minua.
Erilaiset lähestymis- ja reaktiomallit aihettavat usein väärinymmärryksiä. Päasääntöisesti miehet ja naiset ovat hyvin samanlaisia perustarpeissaan, mutta useinkin lähestyvät asioita jopa vastakkaisista suunnista, joka eiheuttaa väärinymmärryksiä.
Ps. Ehkä paras parsuhdepsykologiaa koskeva kirja jonka olen lukenut on Harville Hendrixin "Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu". Kirja lähestyy parinvalintaa mm. sukupolvipsykologian vaikutuksesta käsin.
- http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510363010
Ps. Itse olen lukenut tuon sinertäväkantisen täyden version. Ilmeisesti tuo punainen pokkariversio on hieman typistetty (?).
"On tärkeää tuntea oma ihmisarvonsa, kunnioittaa sitä itse ja siten saada toinenkin itseään kunnioittamaan"
Olen aivan samaa mieltä, että on tärkeää tuntea ihmisarvonsa ja kunnioittaa itseään. Mutta jokaisen pitää ihan itse tuntea toisten ihmisarvo ja kunnioittaa muita. Se ei ole kenenkään muun tehtävä. Jos puolisoni ei kunnioita minua eikä anna minulle arvoa, eroan hänestä. Parisuhteesta ei tule mitään, jos molemmat eivät luonnostaan "automaattisesti" kunnioita toisiaan.
>> Mutta jokaisen pitää ihan itse tuntea toisten ihmisarvo ja kunnioittaa muita.
Tarkoitin kommentillani (jota hieman myös laajensin) sitä, että jos henkilö ei omaa tervettä itsetuntoa ja tunne omaa arvoaan, niin varsin herkästi toiset alkavat kohdella häntä hänen antamansa signaalin mukaisesti.
Toisinaan edellä kuvatun kaltainen henkilö on muokkautunut kasvutaustansa vuoksi sellaiseksi, vaikka tokihan geeniperimällä on merkityksensä ja kaikki ovat yksilöitä.
Ei ole harvinaista, että kasvuvuosinaan ei kovin arvostavalla tavalla kohdeltu "kuin sattumalta" kiinnostuu (alitajuisesti) henkilöstä, joka jatkaa tuota tutuksi tullutta kaavaa, ellei sitä ennen ole tiedostanut asiaa ja kasvanut siitä ulos.
Kyse ei ole fatalismista ja systemaatisesti toistuvasta mallista, mutta riski siihen on korkeampi edellä mainituilla henkilöillä.
Ääriesimerkkinä voitaisiin mainita protituidut joista monien tutkimuksien mukaan suurin osa on ollut jo lapsuudessaan kaltoin kohdeltuja ja sittemmin jatkavat vastaavassa kaavassa. Heidän on siltä taustalta käsin huomattavasti vaikeampi luoda terveitä ihmissuhteita. Tämäkään ei tarkoita kaikista huonosti kohdelluista tytöistä tulevan maksullisia.
Eräs toinen variaatio huonon itsetunnon omaavalla voi olla jatkuva takajaloillaan oleminen, jatkuva vastarannan kiiskinä oleminen koska kokee koskemattomuuteensa ja kunnniaansa kajottavan. Hänellä on huonosta itsetunnosta johtuen extremistiset defenssit.
Tokihan asiat ovat hyvin nyanssisia ja erilaisia kombinaatioita on olemassa runsaasti ja niistä ei voi tehdä musta-valkoisia karikatyyrejä. Kuitenkin tietyt pelkistykset havainnollistavat asioita.
Sitten taasen terveen itsetunnon ja hyvän omakuvan omaavalla _hälytyskellot_ soivat hyvin herkästi uuden tuttavuuden suhteen, mikäli hänessä on epäterveitä piirteitä, kyseenalaisia asenteita, epäkunnoittavuutta jne. ja siksi hän ei sellaisten kohdalle edes pysädy.
Tietysti viimeksimainittukin voi tasapainoisudestaan huolimatta löytää itsensä liian ontuvasta suhteesta.
Kuitenkin suhteessa on sen ensimetreiltä alkaen kaksi vastuullista. Mikäli kyseesä on liian ongelmallinen henkilö omien arvojensa mukaan, niin miksi edes olla ryhtynyt suhteeseen sellaisen kanssa?
Suhteen menstymiseen tarvitaan kaksi "rakentajaa" mutta sen rikkomiseen riittää yksikin. Sitten onkin avoin kysymys miksi toinen lakkaa olemasta aktiivinen "rakentaja." Kukaan ei jaksa loputtomasti vetää perässään "kuollutta hevosta."
Yksi haastavimmista asioista on menestyä parisuhteessa pidemmässä juoksussa. Ihastuminen, uutudenviehätys, korkea libido ja alkuvuodet yleensä ovat helppoja.
Kummallakin tulee olla tilaa olla oma itsensä ja sammaan aikaan omata henkistä kypsyyttä kompromisseihin ja joustavuuteen.
Parisuhde ei myöskään tulisi olla pysähtyneisyyden tila, satuhaave: kerran rakastunut ja sitoutunut, sama kuin aina onnellinen.
Jokaisen tulee ottaa aktiivisesti vastuu läpi elämän omasta hyvinvoinnistaan ja sen ansiosta hänellä on myös annettavaa ja jaettavaa toisille.
Erittäin hyvin analysoitu. Pitkän suhteen salaisuus ei varmaankaan ole pelkästään se, että löytää juuri senhetkisiin tarpeisiinsa täydellisen vastapuolen. Pitkässä suhteessa, ihmisten kehittyessä, vanhemmuuden mullistaessa parin elämän moneen kertaan sopeutumiskyky ja hyvä keskusteluyhteys eli ns. vuorovaikutustaidot varmasti ovat se kantava voima tai eroon johtava puute. Eli kunhan mieskin ymmärtää, että komea talo ja korkea tulotaso eivät vielä riitä parisuhteen elämän eväiksi. Ne ovat vain kulissit joiden sisällä kaksi ihmistä ovat joko onnellisia tai onnettomia omien valintojensa pohjalta.
Ei tarvitse olla kova tietäjäeukko ymmärtääkseen, että jatkuvasti nalkuttava nainen on tyytymätön johonkin elämässään. Jos mies on jatkuva nalkutuksen kohde, villi arvaus on että tämä tyytymättömyys jotenkin liittyy miehen olemukseen, tekemisiin ja tekemättömyyksiin.
Kokeilepa eräsmies ajoissa taktiikkaa, että tosiaan kuuntelet mitä vaimo sanoo. Kirjaa ylös saamasi moitteet vaikka ranskalaisilla viivoilla. Mistä olikaan kysymys, onko aina sama asia esillä kymmenin variaatioin vaiko viisikymmentä erilaista? Ota yleisin nalkutuksenaihe työn alle ja PÄÄTÄ TEHDÄ ASIALLE NYT HETI JOTAKIN. Eli yllätä nainen iloisesti muuttamalla omaa toimintaasi siten, että ei ole mitään tyytymättömyyden syytä. Ja sitten kohtaan 2 jne. Toki pitää välillä tarkentaa että halusitko kulta nyt tällaisen vai tällaisen kaapiston.
"Ei ole mikään ihme jos puoliso on huono puhumaan, kun puheenaihe on hänen vioissaan ja puutteissaan. "
Siis? Otetaanpa kaksi suosituinta riitojen aiheuttajaa parisuhteessa: raha ja kotityöt.
Jos toinen ei osallistu kotitöihin ja toinen kertoo täysin asiallisesti tämän tosiasian ääneen, samoin sen, että toivoo kumppaninsa osallistuvan.
Jos itse yrittää säästää, ja puoliso tuhlaa. Tai jos itse käy säännöllisessä palkkatyössä, toinen on valinnut epäsäännölliset työt, josta saa palkkaa sen mukaan (jos saa) - tai saa pientä provisiopalkkaa (jos saa). Kertoo tästä epätasapainosta kumppanille asiallisesti monta kertaa ja sanoo toivovansa muutosta.
Mitä tapahtuu, kun asiasta yrittää keskustella ja saada muutosta oikeasti aikaan? Ei mitään. Tai keskustelu menee hyvin pian niin päin, että kodin siivoaja ja rahoittaja on itse kelvoton, kun tuollaisia tyhjiä ja merkityksettömiä asioita vaatii.
Hyvin usein puoliso ajatteleekin, että saa toiselta ainostaan tarpeettomia moitteita ja kritiikkiä osakseen, ei huomaa ja sisäistä ollenkaan, ettei kumppani ole AIHEETTA tyytymätön. Mikäli puoliso ymmärtäisi tarttua kritiikkiin, sopia asioista ja muuttaa omaa toimintaansa, kumppani olisi tyytyväinen eikä asiaan tarvitsisi palata enää ikinä.
"ei huomaa ja sisäistä ollenkaan, ettei kumppani ole AIHEETTA tyytymätön"
Näin juuri. Ei huomata omien tekojen ja valintojen osuutta kokonaisuuteen, parisuhteeseen, perheeseen.
Asioita voisi tarkastella jostain muusta kuin parisuhteen näkökulmasta. Kun työnantaja sanoo "olit tänään taas myöhässä töissä", se ei ole nipotusta, nalkutusta, työntekijän haukkumista tms. vaan ainostaan fakta: olit myöhässä. Tietysti se ottaa päähän, kun ei ole ollut ajoissa. Oma vika silti, ellei tielle ole kaatunut tukkikuorma, taas...
Kyllä varmasti huomauteltavaa löytyy. Kaikki suoritukset eivät aina ole täydellisiä huippusuorituksia joten niistä löytää aina kritisoitavaa jos haluaa.
Jos joku myöhästyy usein, niin auttaako se, että jatkuvasti valittaa siitä? Mielestäni ei se voi jopa pahentaa sitä. Myöhästelijässä saattaa herätä uhma ja hän myöhästelee sitä enemmän, mitä enemmän asiasta hänelle sanotaan. Minusta riittää, että muutaman kerran ystävällisesti huomautetaan ja sanotaan, että pian tulee kirjallinen varoitus. Ei myöhästelijääkään tarvitse sen enempää nöyryyttää ja vatvoa ja vaatia häntä keskustelemaan.
>> Otetaanpa kaksi suosituinta riitojen aiheuttajaa parisuhteessa: raha ja kotityöt.
Miksi alun alkaenkaan sitoutua henkilöön jonka perus-elämäntavat eivät vastaa riittävän hyvin omia arvojaan? Suhteessa on aina kaksi vastuullista aivan sen ensimetreiltä alkaen.
Toista ei voi muuttaa ulkoapäin. Halu muuttumiseen, hienosäätöön ja kasvuun elämässään tulee lähteä itsestä vaikka tokihan kimmoke voi tahdikkaasti tulla puolisoltakin.
Kun henkilö listaa toisessa puutteita, niin onko listaaja itse valmis vastaanottamaan itseään koskevan puutelistan ja suhtautumaan siihen tavalla jolla toivoo omaan listaansa suhtauduttavan?
Parisuhde edellyttää molemmilta joustavuutta ja kompromissejä. Parisuhde myös peilaa kummankin hyviä ja niitä vähemmän hyviä puolia. Useimmiten kummallakin on tilaa kasvulle, ei vain toisella.
Elämässään aktiivinen ja vastuuntuntoinen rahankäyttäjä on sellainen, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Miksi edes sitoutua henkilöön joka ei ole luonnoltaan aktiivinen ja vastuuntuntoinen?
Oheisessa artikkelissa on koottuna kiinnostavia havaintoja parisuhteen peruselementeistä, ilmeisesti tiivistemänä siinä mainituista kirjoista.
"Parisuhde tuo elämään iloa ja onnea, kun osapuolet osaavat hoitaa paitsi suhdetta, myös itseään."
- http://olotila.yle.fi/mina/parisuhde/ala-ota-ongelmaa-parisuhteesta
"Jos joku myöhästyy usein, niin auttaako se, että jatkuvasti valittaa siitä"
Ei "valittaminen", sanominen auta. Työntekijän vaan pitäisi tajuta, että hänen pitää parantaa tapansa ja olla ajoissa. Vain se auttaa.
Parisuhteessa kannattaa miettiä tarkkaan mistä huomattaa. Asiasta kuin asiasta ei kannata huomautella: eikä normaali ihminen edes viitsisi.
"Miksi alun alkaenkaan sitoutua henkilöön jonka perus-elämäntavat eivät vastaa riittävän hyvin omia arvojaan?"
Otahan huomioon sellainen fakta, että ihmiset muuttuvat. Myös parisuhteessa. Itseasiassa myös arvot saattavat muuttua, kääntyä päälaelleen. Ei sitä voi monta vuotta etukäteen tietää.
"Elämässään aktiivinen ja vastuuntuntoinen rahankäyttäjä on sellainen, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina."
Tuohon vielä piti sanoa, ettei pidä läheskään aina paikkaansa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, tulla vastaan sellaista, jolloin ihmisestä tulee aktiivisen sijaan passiivinen, vastuuntuntoisesta tulee vastuuton. Näin kävi esim. 90-luvun alkupuolen yrittäjille, jotka ajautuivat konkurssiin/joilla oli valuuttalainaa yms. Samoin kävi niille, jotka olivat olleet lainan takaajina.
>> Elämässä voi tapahtua mitä vaan, tulla vastaan sellaista, jolloin ihmisestä tulee aktiivisen sijaan passiivinen, vastuuntuntoisesta tulee vastuuton.
Tokihan elämässa voi tulla vastaan lamautavia takaiskuja. Kaikii eivät kuitenkaan reagoi vastoinkäymisien kohdalla samalla tavalla.
Voidaan aiheellisesti kysyä oliko jo lähtökohtaisestikaan vastuuntuntoista ottaa liikaa valuuttalainaa tietäen siihen liittyvät riskit.
Tokihan vastuuntuntoisillekin voi tullavastaan konkurssi moninaisista syistä johtuen, omat virhearviot ja / tai kolmansien osapuolien oharit. Vaikkapa alihankkijan toimiva menettää laakista tärkeimmät päämiehensä, niin sinä on vaikea paikka.
Eräällä asikaat kokivat vastoinkäymisiä, osa teki konkurssin ja lakkasivat maksamasta laskujaan. Kyseinen henkilö olisi voinut tehdä konkurssin ja pyyhkiä pöytää veloillaan.
Sen sijana hän aloitti alusta uudella bisneidealla ja kaavalla on sittemmin menestynyt oikein hyvin. Kymmenisen vuotta hänelläkin oli murrosvaiheessa vastavirtaan soutamista, koska kaikesta huolimatta maksoi suoraselkäisesti myös kaikki velkansa. Olin yksi päävelkojista. Myös hänen avioliittonsa kesti haasteet ja vaikeat ajat.
Alkaa tosin mennä melko kauas avauksen aihepiiristä, parisuhtesta ja siinä toimimisesta.
Niin, pieni lisäys edelliseen ja avauksen teemaan liittyen.
Tuo yrityksensä kanssa erittäin vaikeisiin vastoinkäymisiin joutuneen puoliso olisi voinut alkaa syyttää ja syyllistää miestään siitä millaiseen erittäin vaikeaan tilanteeseen perheen talous oli ajautunut. He joutuivat mm. tekemään "alaskirjauksia" elintasossaan johon olivat aiemmin tottuneet ja myymään talonsakin ja vaihtamaan edullisempaan.
Sen sijaan hän oli kaiken aikaa valittamatta miehensä rinnalla ja tukena seisten, sekä osoittaen luottamuksensa hänen kykyyn selviytyä tilanteesta. He menivät läpi erittäin vaikeiden vuosien.
Hänen vaimonsa oli kuin laivan perämies. He olivat lähteneet yhteiselle matkalle ja hän oli valmis nauttiman kauniista ilmasta ja auringosta aivan yhtä lailla kuin ponnistelemaan yhdessä myrskyistä ja revenneistä purjeista selvitäkseen.
"Voidaan aiheellisesti kysyä oliko jo lähtökohtaisestikaan vastuuntuntoista ottaa liikaa valuuttalainaa tietäen siihen liittyvät riskit."
Aivan, mutta voi kuitenkin olla jo naimisissa henkilön kanssa, joka ottaakin valuuttalainaa. Riskit tiedettiin, mutta pankit vakuuttelivat valuuttalainan olevan parempi kuin kalliimpi normaali laina. Ja devalvaatio, "jota nyt ainakaan ei tule", tuli heti tämän jälkeen.
Elämässä on vaikeita paikkoja itsekullakin, hyvin moninaisia ja hyvin erilaisia. Ei voi etukäteen tietää miten se kuhunkin vaikuttaa ja kuinka paljon.
Tuohon vielä. Vaikka vaikeuksiin joutuneen puoliso ei alkaisi syyttää tätä vaikeuksista ja tekisi kaikkensa tukeakseen puolisoaan, niin tietyille ihmistyypeille tämä on mahdoton kestää. Itsesyytökset kun monesti ovat pahemmat kuin kenenkään muun syyttelyt yhteensä.
Itsesyytökset myös saattavat jatkua vuosia sen jälkeen, kun velat on hoidettu ja kaikki pitäisi olla kohdallaan. Ainoastaan ex-velallinen toimii edelleen niin kuin kaikki maailman velat ja murheet olisvat yhä hänen vastuulla. Vaikka oikeasti ei ole. Kukaan muu kuin ex-velallinen ei pysty poistamaan tuota tunnetta, ja usein se muuttaa ja lamaannuttaa ihmisen kokonaan vuosien kuluessa. Jotkut alkavat myös ahneeksi puolisonsa hyväksikäyttäjäksi raha-asioissa.
>> Riskit tiedettiin, mutta pankit vakuuttelivat valuuttalainan olevan parempi kuin kalliimpi normaali laina.
Muistan toki tuon ajan. Lainaa suorastaan tyrkytettiin. Tuolloin oli myös paljon kulutusluottoihin suorastan edesvastuuttomasti kannustavia pankkien tv-mainoksia joissa näytettiin mm. kadulla kävelevää komeaa nuorta miestä, joka himoitsi moottoripyörää ja näki pankin ikkunassa lainamainoksen ja hups' siitä spontaanisti pankkiin ja kädenkäänteessa oli surien ymyjen saatteleman laina moottoripyörään. Sitten tyttöystävä standille ja huolettomasti aurinkoon kurvailemaan. Tuo mainos jäi mieleen.
>> Elämässä on vaikeita paikkoja itsekullakin, hyvin moninaisia ja hyvin erilaisia. Ei voi etukäteen tietää miten se kuhunkin vaikuttaa ja kuinka paljon.
Aivan. Myös miesten ja naisten reagointimalli eri asioissa on toisistaan poikeavaa.
Miehille on kuin selkäytimeen kaiverrettu pärjäämisen ja menestymisen edelletys voidakseen katsoa peiliin miehenä (toki poikkeusia on) ja voidakseen olla itseensä tyytväinen. Se on kuin osa miehen identiteettiä.
Sitten jos mies kokee ammattiurallaan vakavia vastoinkäymisiä, tärkeän työpaikan menetyksen ja uraputken hajoamisen tai konkurssin, niin monille miehille se on psykologisesti aivan erityisen rankka kokemus ja voi johtaa jopa ultimatumiin eleeseen.
Viimeakoina on ollut ainakin ulkolaisten uutiskanavien ohjelmissa puhetta itsemurhista, jotka ovat johtuneet hyvin suurien urapaineiden vuoksi ja yrityksen taholta kestämättömiksi asetettujen tavotteiden vuoksi. Ellet saavuta niitä, niin olet luuseri ja irtisanomisuhan alianen. Henkilöitä jotka toteuttavat itsemurhan työpaikallaan. Pääsääntöisesti he ovat olleet miehiä.
Naiset puolestaan ammattiuralla vastaavassa tilanteessa useinkin ottavat sen vähemmän henkilökohtaisena asiana, eikä se haavoita heidän naiseuttaan ja naisidentiteettiään vastaavalla tavalla.
Miehen maskuliiniseen identiteettiin littyy keskisesti tieto-taito, osaaminen ja selviäminen. Siksi jos vaikkapa puoliso kritisoi miehen tekemisiä / osaamista, niin mies kokee sen herkästi suunnilleen yhtä loukkaavana kuin jos naisen naiseutta, ulkomuotoa, seksualisuutta, tunne-elämää ja henkistä profiilia alettaisiin arvostella.
Ilmeisen moni nainen ei tiedosta miten erittäin loukkaavana mies voi kokea hänen kritiikkinsä.
"Miksi edes sitoutua henkilöön joka ei ole luonnoltaan aktiivinen ja vastuuntuntoinen?"
On erilaisia töitä (luova talous). Nyt meni keskustelu moniarvoisuutta vastaan; rahasta tehdään ykkönen. Ei epäsäännöllisesti tuloja saava henkilö ole vääjäämättä vastuuton ja passiivinen henkilö. Perheen hyvinvoinnin eteen voi toimia erilaisista ja moniarvoisista resursseista käsin. Melkoisen keskiluokkaista arvomaailmaa tarjoatte hyvän parisuhteen malliksi.
Muutoin on hyviä pointteja. Arvostuksesta, kunnioituksesta, arvokeskusteluista kumpuaa toisen ymmärtäminen. Ymmärrys voi synnyttää arvostusta. Suomessa ei ole keskustelukulttuuria. Pitäisi pyrkiä näkemään toinen aidosti ja rehellisesti. Tämä synnyttää yhteisyyden tunnetta.
>> Otahan huomioon sellainen fakta, että ihmiset muuttuvat. Myös parisuhteessa. Itseasiassa myös arvot saattavat muuttua, kääntyä päälaelleen. Ei sitä voi monta vuotta etukäteen tietää.
a) Herää kuitenkin ajatus siitä vaihtoehdosta, että rakastuminen on sokeuttanut näkemästä pinnan alla olevaa realiteettiä. Nähdään kaikki vaaleanpunaisten lasien lävitse ja suljetaan silmät realiteeteiltä ja suljetaan korvat hälytyskelloilta.
Ei ole harvinaista miten läheiset ystävät saattavat varoittaa jotakuta uudesta tuttavuudestaan, muttä tämä "rakastuneena" kieltäytyy kuulemasta.
b) Mikäli henkilö todella "muuttuisi päälelleen" negatiivisessä merkityksessä (ei niin että kaipaisi uudistusta elämässään), niin herää kysymys mikä shokki elämässä sen on saanut aikaan. Jos siisti alkaa epäsiistiksi, raitis alkaa juoda tai läpi elämänsä vastuuntuntoinen alkaisi vastuuntunnottomaksi.
Tokihan joitakin varsin extremistisiäkin muutoksia on olemassa, joskin voi kysyä ovatko ne todellisuudesa muutoksia vai vain pinnan alla olevan vapautumista, patojen murtumista.
Tästä esimerkkinä jotkin miehet ja naiset jotka jättävät puolisonsa ja lapsensa elääkseen yhdessä samaa sukupuolta olevan kanssa. Joistakin tällaisista on saanut lukea jossa he ovat olleet keski-ikäisiä muutoksen aikaan.
Sitten ihmisen normaaliin elämään kuuluva asioiden ja valitun elämäntavan kysenalaistaminen. Se voi liittyä vaikkapa ns. keski-iän kriisiin jossa elämän kalkkivivojen realiteetti tulee esille tietoisuuteen konkreettisemmin.
Tai vaikkapa vakavasta syövästä selvinneet ja kuoleman kanssa kasvokkain olleet useinkin laittavat elämänarvonsa uuteen järjestykseen ja toisinaan siihen saattaa liittyä radikaalejakin muutoksia pois aiemmasta orvanpyörästä
Tai sitten josakin vaiheessa elämää joku saatta alkaa kyseenalaista jatkuvan oravanpyörän mielekkyyttä ja pohtia miten siihen saisi muutoksen. Osa tekee radikaaleja muutoksia pariskuntana ja perheenä ja vaikkapa hylkää hyväpalkkaisen inssin vakanssin ja muuttaa maseudulle majataloa ja bio-viljelmää pitämään. Tai muuttaa pysyvästi ulkomaille.
Tai suunnittelee yhdessä vapaavuoden ja lähtee matkalle maapallon ympäri purjeveneellä.
Useinkin ihmiset kuolinvuoteellaan eivät kadu sitä mitä ovat tehneet, vaan mitä erilaisten ulkoisten paineiden ja odotuksien vuoksi eivät ole elämässään toteuttaneet.
- http://www.iltalehti.fi/terveys/2011101714584465_tr.shtml
c) Oman empiirisen kokemukseni puitteissa en tunne yhtäkään henkilöä, joka olisi radikaalisti muuttunt. Kaikki lähipiirini, vuosikymmenien ystäväni ja tuttavani ovat täysin omina itseinään edelleen tunnistettavissa. He ovat vain kasvaneet ja kypsyneen elinvuosien myötä. Liki kaikilla heillä on myös vuosikymmenien avioliitto edelleen vahvana.
Joukossa on kaksi lapsuudenystävää joilla vaikeista taustoistaan johtuen oli taipumusta alkoholismiin ja töistään huolimatta epäsäännölliseen elämään jo nuorina.
Myös heidän suhdekumppaninsa ovat väistämättä sen nähneet, mutta siitä huolimatta avioituivat ja hankkivat jopa lapsiakin yhdessä. Sittemmin he ovat todella pahoin pilanneet elämänsä. Onneksi kaiken sen ja erojen jälkeen kumpikin on ollut kuivilla noin 15-vuotta ja hoitaneet arkensa vaikka maksavatkin menneisyydestään todella kovaa hintaa joka ainoa päivä.
Kuten jo sanoinkin, ihmisen elämässä voi tapahtua mitä vaan, joka muuttaa ihmistä. Yleensä muutos tekee ihmisen kyyniseksi, katkeroituneeksi tai vain masentuneeksi, ilottomaksi, joka ei keksi keinoja miten ns. pysyisi pinnalla. Tai sitten ihminen kuvittelee olevansa erittäin pinnalla, "suuri johtaja", vaikka todellisuus on kaikkea muuta.
"Nähdään kaikki vaaleanpunaisten lasien lävitse ja suljetaan silmät realiteeteiltä ja suljetaan korvat hälytyskelloilta."
Mitään rakastumisen aiheuttamaa sokeutta tai hälytyskelloja ei tarvita. Joku ihminen, persoonasta riippuen, vain näkee kaiken ruusunpunaisten lasien läpi, myös aivan pimeässä. Tiukassa paikassa tämä johtaa siihen, että sietää yhtä sun toista. Puhuu, kuuntelee ja uskoo kaiken mitä kumppani sanoo täsmällisinä ruusunpunaisina faktoina. Vaikka tosiassa kaikki merkit ja puolison teot puhuisivat vallan muuta.
Itse tunnen hyvin monia ihmisiä, jotka ovat radikaalisti muuttuneet, suuntaan jos toiseenkin.
"Tästä esimerkkinä jotkin miehet ja naiset jotka jättävät puolisonsa ja lapsensa elääkseen yhdessä samaa sukupuolta olevan kanssa"
Tuosta tulikin mieleen, että joidenkin liitto kokee todella kovan kolauksen, kun parin lapsi ilmoittaa olevansa lesbo/homo/transsukupuolinen/transvestiitti ym erilaista suuntausta. Monet eroavat tämän tiedon aiheuttamiin ristiriitoihin. Tai mene ja tiedä, johtuvatko vanhempien ristiriidat lapsensa sukupuolisesta suuntautuneisuudesta, vai onko tämä vain vanhempien/vanhemman oma shokki.
Minun mielestä muuttuminen on lähinnä sitä, että toinen nalkuttaa ja toinen sopeutuu nalkutukseen. Sopeutuja ei vaan jaksa ottaa kovin vakavasti nalkutusta, koska muuten hän tulisi hulluksi. Nalkuttaja tulkitsee tämän niin, että sopeutuja on välinpitämätön, tunnekylmä, eikä rakasta enää.
Oikeasti tuo menee niin, että mies kutsuu naisen kritiikkiä, palautetta nalkutukseksi, oli se sitten kuinka hienovaraista tahansa. Miehet ovat niin herkkähipiäisiä. Kun miehen pitäisi tehdä jotain liittonsa eteen, hän ei tee,ainakaan jos se on vaimolle ongelma- kuka mies nyt antaisi naisen "komennella" itseään? Nainen sopeutuu, yrittää aikansa saada muutosta aikaan. Kun sitä ei tule, toteaa miehensä välinpitämättömäksi, tunnekylmäksi. Mies ei rakasta enää. Nainen hakee eroa, koska muuten tulisi hulluksi.
Jos mies alunalkaen ottaisi naisen ongelman vakavasti ja tekisi asialle jotain, ei naisen tarvitsisi sopeutua eikä tulla tuohon johtopäätökseen eikä ottaa eroa.
Pitääkö jokaiseen onhelmaan suhtautua vajavasti. Meiällä itsellä vaimo on esittänut listan asioista jotka pitäää korjata, koska ne ovat olleet pikään korjaamattomia ja vaimon mielestä vanhat merkit todistavat, että jos niitä ei nyt lomanaikaina korjaa, niin niiden korjaus siirtyy. Oikeassahan vaimo on kun tiedän, että toive numerot 1-3 pn mahdollista toteutta Muiden toteuttamiseen meillä ole rahaa, kuin vasta hyvin pitkän ajan kuluttua jos onnistumme säästämään. Vaimo taas inhoaa sitkum, sitten joskus kun rahaa elämää ja hän haluaa asiat heti.
Velkaa ei voida orraa, koska emme pysty maksamaan sitä takaisin, joten olen sanonut, että toteutamme sinun toiveesi heti sitten joskus kun se on rahallisesti mahdollusta.
Vaimo nalkuttaa kun emme hoida kuntoon asioita joihin rahamme eivät riitä. Millä tavalla voisin ottaa vaimon ongelman vakavastu kun en pysty siinä olemaan hyödyksi?
Juuri näin se meni, mutta nainen oli sopeutuja ja mies nalkuttaja.Ja sitten mies petti, koska mies tulkitsi väärin. Eli kaksoiselämää ja kaikki oli sopeutujan syytä. Pääseekö nalkuttaja karvoistaan? Tuleeko sopeutujan paikalle uusi sopeutuja, josta aikanaan tulee samalla tavalla hullu?
eräsmoes2
No etkö voi sanoa vaimollesi, että voit toteuttaa toiveet 1-3, ja teet heti? Loppuihin ei teidän rahat riitä, etkä voi muuttua rahaksi. Lisäksi pyydät nätisti ajattelemaan ensin itse teidän resursseja toteuttaa hänen toiveitaan.
Alunperin en tarkoittanut noilla ongelmilla, nalkutuksella, vakavastiottamisella ym yhtäkään asiaa, jota ei olisi mahdottomuus korjata. Ihan yksikertaisia asioita, toisen huomioimista, kuuntelemista vain.
"Pääseekö nalkuttaja karvoistaan? Tuleeko sopeutujan paikalle uusi sopeutuja, josta aikanaan tulee samalla tavalla hullu"
Ihan toisarvoisia kysymyksiä! Sopeutuneen pitäisi ottaa ohjat omasta elämästään käsiinsä ja antaa piupaut nalkuttajalle ja tämän mahdolliselle uudelle kumppanille.
Otetaan esimerkki toive 1 on uudet laatat kylppäriin. Sen tekemiseen menee useampi päivä, ehkä viikko. Tuon viikon ajan aikana en voi toteuttaa toiveita numero 2 ja 3. Koko sen ajan kun käytän toiveen numero 1 toteutukseen saan kuulla kauheaa valitusta, miksi en ole jo tehnyt numeroita 2-10.
Lisäksi minulla ei ole ihan koska tahansa aikaa ryhtyä viikon työhön. Tätä vaimo ei ymmärrä, koska onhan minulla aikaa käydä töissä ja tehdä minulle annettuja työtehtäviä, niin miksi en sitten voisi yhtälailla toteuttaa hänen antamia työtehtäviä. Syy on se, että jos en hoida työnantajan antamia työtehtäviä, niin sitten meillä ei ole rahaa toteuttaa mitään vaimon toiveita. Tätä asiaa vaimo ei näytä mitenkään hyväksyvän. Ilmeisesti hänen mielestään asia ei saisi olla niin ja piste.
Vaimo ei ole tätä suoraan sanonut, mutta hän on antanut minun ymmärtää, ettei hänellä ole mitään vastuuta omien toiveiden toteuttamisesta. Tämä on ihan ymmärrettävää, kukapa haluaisi olla vastuussa siitä, että omien toiveiden toteutuminen viivästyy.
eräsmies2
Näytät olevan pulassa vaimosi vaatimusten kanssa. Yritä olla jämäkämpi, olet joutunut vaimosi tossun alle.
Haluatko ITSE uudet laatat kylppäriin? Mikä vanhoissa on vikana? Koska ne viimeksi uusittiin? Onko niissä halkeamia tms. Väri kamala?
Jos olet ITSE sitä mieltä, että laatat ON vaihdettava, niin ryhdy toimeen. Mutta et hinnalla millä hyvänsä. Kerro vaimollesi, että SINÄ olet myös harkinnut asiaa ja vaihdat laatat. Tosin keskeytät homman heti, ellet saa keskittyä siihen kaikessa rauhassa. Eli vaimosi on tästä lähtien muutoinkin oltava valittamatta omien toiveidensa toteuttamisaikataulusta. SINÄ päätät aikataulun jatkossakin, koska asia koskee enemmän sinua/työpanostasi kuin vaimoasi.
Mitä jos sanoisit vaimolle suoraan, että haluat käyttää vähän vapaa-aikasi MYÖS omien toiveiden toteuttamiseen? Mitä vaimo tuumaisi, jos sanoisit "Ai noita kylppärin laattoja pitäisi laittaa?... En jaksa. Tehdään mieluummin jotain kivaa yhdessä - mennään teatteriin/retkelle/rock-konserttiin yms ja sen jälkeen käydään viinilasillisella/kaljalla ja olla pötkötellään vaan"?
Jos mikään ei tunnu auttavan, sano että "marginaali-" erosi, kun hänen miehensä ei osallistunut liiton aikana yhtään mihinkään. Hoidin yksin lapset, kodin, pyykit, ruuan, toimeentulon, pienrempat (suuria ei koskaan tehty), polkupyörien kunnostukset. Nyt ilakoin, kun pääsin exästä eroon. Voi keskittyä siihen mistä tykkään. Onnekseni voin myös viimein keskittyä lapsiin! Vaikka he ovatkin jo varttuneempia teinejä, olemme löytäneet toisemme ensimmäistä kertaa heidän elämässään oikein kunnolla.
Reipas vaimo laatoittaa itse : )
Kommenteissani olen tuonut esille, että menestyvässä liitossa on aina _k a k s i_ v a s t u u l l i s t a _ osapuolta.
Joustavuutta, sopeutumista ja suvaitsevaisuutta tarvitaan molemmilta osapuolilta, sekä halua kasvaa elämässä yhdessä ja yksilöinä.
Toistaiseksi kukaan ei ole ottanut kantaa alla olevaan, jonka toiin esille jo ylempänä. Kyse ei ole pariskunan kritiikki-syyttely-toivomus-kilpailusta listoineen tai valtataisteluista, vaan henkisestä kypsyydestä ja objektiivisyydestä myös itsensä suhteen.
Alla olevaa voisi ehkäpä kutsua myös henkiseksi rehellisyys- ja kypsyyskokeeksi ja se luonnollisestikin soveltuu sekä miehiin että naisiin.
*** Kun henkilö listaa toisessa ja hänen toiminnoissaan puutteita, niin onko listaaja itse valmis vastaanottamaan itseään koskevan puutelistan ja suhtautumaan siihen tavalla jolla toivoo omaan listaansa suhtauduttavan? ***
Toisaalta jos lähdetään bigmaliomaiseen toisen muuttamisprosessiin, niin silloin jo alkumetreillä on tullut valittua vääränlainen puliso, jonka takana on toisinaan henkilön omat alitajuisesti torjutut mekanismit itsenssään olevien muutoksentarperiden suhteen. On helpompi nähdä toisen virheet & puutteet ja puuttua niihin, kuin omiinsa. Aiheesta on kiinnostavia psykologisia kirjoja.
Terveessä parisuhteessa kumpikin tuntee voivansa olla oma itsensä ja tulla sellaisena hyväksytyksi ja arvostetuksi.
"Parisuhde tuo elämään iloa ja onnea, kun osapuolet osaavat hoitaa paitsi suhdetta, myös itseään."
- http://olotila.yle.fi/mina/parisuhde/ala-ota-ongelmaa-parisuhteesta
"*** Kun henkilö listaa toisessa ja hänen toiminnoissaan puutteita, niin onko listaaja itse valmis vastaanottamaan itseään koskevan puutelistan ja suhtautumaan siihen tavalla jolla toivoo omaan listaansa suhtauduttavan? ***"
Kysymys on siitä miten kumpainenkin asian näkee, miten asiat oikeasti on ja haluaako MOLEMMAT toimia suhteen eteen.
Tilanteessa, jossa esim. miehellä on puutelistalla koko hänen osuutensa parisuhteeseen, lapsiin, en ainakaan minä ole valmis vastaanottamaan itsestäni puutelistaa. Mielestäni se olisi kohtuutonta tilanteeseen nähden, jossa itse vastaan lapsista, kodista, toimeentulosta, kaikesta. Jotain rajaa sentään!
Terveessä parisuhteessa voi todella olla sellainen kuin on, vikoineen päivineen. Terveessä parisuhteessa myös kuunnellaan toista ja otetaan oma puolisko vastuuta suhteesta. Kun kysymys on sairaasta suhteesta keinot ovat vähissä. Yksin on vaikeaa olla parisuhteessa.
Tässä ketjussa on muutamia erinomaisia näkökulmia. Itse pidin erityisesti nim merkkien Analysoitavaa ja ,,,,,, näkökulmista. Niin hyviä pointteja, että olo on raskas - vastuusta itseä kohtaan. Totta kai ovat tuttuja asioita, mutta joskus kun saa lääkettä juuri oikeaan aikaan, se tepsii. Itse olen tälle samalle palstalle kirjoittanut heinäkuun alussa "Tositarina yhteisestä kesälomasta". - En ole vieläkään saanut vastausta. Niin, ratkaisun hetki.
Itse olen sitä mieltä, että ihminen voi oppia ja kehittää itseään, mutta luonnettaan hän ei voi muuttaa. On ihmisiä, joilla on heikko empatian kyky, tai sitä ei ole. Vääristynyt vuorovaikutus muuttaa ihmisen todellisuuden tajua. Jos vuorovaikutus ei toimi (on hyvä olla toisen kanssa, ainakin enimmäkseen), niin miksi hukata arvokasta elämää?