Miksi en osaa puhua mistään mieltä kalvavasta asiasta. Olen nyt vuoden seurustellut ja muutama kuukausi siihen päälle, mutta se oli vasta pientä tapailua. Mies oikeastaan oli juuri melkein eronnut entisestään, mutta joutuu vielä nykyään olemaan tekemisissä melko usein eksänsä kanssa. Sanoo, että ovat ystäviä eikä mitään tunteita ole mukana.
Eksä ei kuitenkaan tiedä minusta mitään tai käsittääkseni ei edes tiedä, että tuolla miehellä ylipäänsä on jo joku. Tuo asia kalvaa mieltä vaikka periaatteessa eihän se kuulu eksälle.
Haluaisin kysyä miksi ei voi sanoa siirtyneensä jo eteenpäin vaan leikkii sinkkua. Tuntuu, että pelkään oman suhteen kariutuvan tai että läpi paistaa joku epävarmuus ja mustasukkaisuus.
Eksä ei kuitenkaan tiedä minusta mitään tai käsittääkseni ei edes tiedä, että tuolla miehellä ylipäänsä on jo joku. Tuo asia kalvaa mieltä vaikka periaatteessa eihän se kuulu eksälle.
Haluaisin kysyä miksi ei voi sanoa siirtyneensä jo eteenpäin vaan leikkii sinkkua. Tuntuu, että pelkään oman suhteen kariutuvan tai että läpi paistaa joku epävarmuus ja mustasukkaisuus.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mielestäni se kertoo jo aika paljon, jos mies ei kerro sinusta eksälleen. Itse jouduin edellisessä suhteessa kokemaan saman, kun mies oli usein tekemisissä eksänsä kanssa yhteisten lemmikkien vuoksi. Hän kuitenkin kertoi entiselleen heti tapailustamme ja myöhemmin suhteestamme, jolloin huomasin että eksää selvästi hiukan häiritsi se.
Vaikkei asianne kuulukkaan miehesi entiselle, on hänellä ja SINULLA oikeus tehdä selväksi missä mennään. Itse olisin ainakin vaatinut miestäni kertomaan suhteestamme eksälleen, jos tämä ei olisi sitä itse tehnyt.
Ota asia puheeksi miehesi kanssa, rauhallisesti ja asiallisesti. "Mikset ole kertonut eksällesi minusta" "tietääkö eksäsi meistä" tms. Ei mitään painostavaa tivailua vaan asiallinen kysymys johon toivottavasti saat asiallisen vastauksen. Tsemppiä! :)
Miksi miehesi joutuu tapaamaan eksää usein ja mistä tiedät, että leikkii sinkkua?
Ilmeisesti niitä käsittelemättömiä tunteita vielä on!
Toivottavasti suhteenne ei ole vain laastarisuhde, jolla paikataan entisen suhteen jättämä pettymys.
Mies vaikuttaa pitävän takaporttia auki, että jospa vielä exän kanssa jotenkin onnistuisi...
Ikävää, että olet joutunut välitilassa elävän miehen kumppaniksi. Sinun on ehdottomasti keskusteltava. Laita miehelle aikaraja, jonka jälkeen katsot tilannetta uudelleen, kannattaako jatkaa.
About sanot, puolen vuoden sisään on tapahduttava muutos teidän suhteenne rakentumisessa. Jos mies todella esittää sinkkua exälleen, niin nostaisin itse melko varmasti kytkintä.
Sanoisin, että hoida ensin asiasi kuntoon exään ja tule takaisin vapaana miehenä.
Mies oli oikeastaan juuri melkein eronnut entisestään kun tapasitte... Olisikohan ihan syynä se, ettei mies ehtinyt käsitellä eroa omassa päässään kun kävi sun kanssa seurustelemaan?
noin mene. Voi olla hyvinkin valmis uuteen suhteeseen heti erottuaan, jos ei suurempia tunteita ole edellistä kohtaan ollut tai jos on käsitellyt eron jo suhteen aikana.
Niin ja vielä muutama lisäkysymys, että olivatko pitkään yhdessä ja onko hän kertonut miksi erosivat? Miten tapasitte ja minkä ikäisiä olette? Voitko olla varma ettei silloin vielä seurustellut, kun aloititte tapailun? Ja tosiaan mistä tiedät ettei ole kertonut sinusta ja onko mitenkään perustellut krtomattomuutta? Nämä taustatiedot hieman auttaisivat arvioimaan millainen tilanne on ja mitä olisi järkevää tehdä.
Itse en kertonut eksälleni, kun seurustelin jo uuden kanssa.
Ai, miksi?
Olisin milloin tahansa jättänyt nyksän, jos eksän kanssa olisi ollut tilaisuus palata yhteen (meistä riippumattomista syistä ei ollut). Silloisen nyksän jätin myöhemmin: ei ollut tarpeeksi tunteita miestä kohtaan.
Kuten joku kommentoikin motiiveja, omalla kohdallani oli juuri se 'takaportin auki jättäminen'. Eksä oli vain niin monin verroin parempi kuin silloinen nyksä.
Valitettavasti ei ennusta hyvää, jos seurustelusuhdetta halutaan peitellä.
Minkä takia seurustelukumppanisi joutuu olemaan eksänsä kanssa tekemisissä? Jos on yhteisiä lapsia niin tottakai, mut muutoin eikös eksä ole eksä ja ei tarvitse olla missään tekemisissä. Itse kyllä epäilisin heidän suhteensa laatua? Edelleenkin sinä olet se toinen nainen. Jos seurustelukumppanisi olisi rehellisellä pelillä liikenteessä, ja eksä pelkkä ystävä, niin hän esittelisi sut eksälleen jne..
Exät on kyllä rasittavia ja varsinkin jos on lapsia. Pakkohan se on myöntää että
lasten äiti on aina lasten äiti ja hänellä on suuri voima ja vaikutus. tapasin uuden miesystäväni n. vuosi sitten. Mies on kaikkea mitä olen toivonut.. Komea, älykäs , urheilullinen ja omaa vielä taiteilijan mielen. Ongelmana on vai se että hänen lapsensa(nuoria) asuvat toisessa kaupungissa samoin ex vaimo. Mies käy tapaamassa lapsiaan tietysti ja näkee myös ex vaimoa. En voi sille mitään että tuollainen saa mustasukkaisuuden nousemaan esiin minussa.varsinkin kun tiedän tuon ex vaimon olevan todella kaunis. Yritän olla järkevä ja olla välittämättä ,koska mieheni sanoo heidän olevn vain väleissä.Minusta ex kumppanien kanssa ei pitäisi olla tekemisissä jos on uusi suhde.
Ihan turha olla mustasukkainen exälle. Jos ei voi hyväksyä sitä, niin sillon semmonen suhde on parasta lopettaa. Se on heidän oikeutensa kuitenkin tavata ja olla yhteydessä jos ei muuten niin lasten takia. Mustasukkaisuus se tuhoaa suhteen, ei exät. Tietenkin jos se eronnut osapuoli ei välitä tästä uudestaan riittävästi, niin eihän sillekään sitten mitään voi.
En tiedä onko mies edes mitenkään velvollinen kertomaan exälleen uudesta naisesta? Jos lapset on pieniä, varmaan sitten lasten takia on hyvä tietää jos toisella on uusi kumppani kuvioissa. Mutta en minä pidä uuden miesystäväni olemassaoloa semmoisena asiana joka mitenkään kuuluisi exälleni "kertoa". En salailekaan jos asia tulee ilmi tai jotain, mutta enhän minä kerro mistään muistakaan omista asioistani. En sitä että kävin kaverini Kikan kanssa risteilyllä, lapsi oli mummonsa luona niinkun usein on (lapsi on jo 16 vuotiaskin). En sitä, että liityin erääseen kerhoon, tai että opiskelin viime talven työväenopistossa italiaa. Eikä exäni kerro minulle mitää omia asioitaan, jos ei ole silleen pakko, että hän lähtee työmatkalle eikä voi ottaa lasta yhteishuoltoviikonloppuna. En tiedä enkä välitä tapaileeko hän nasia, yhtä vain, vai ei ketään. Vai miehiä.
Eikä uusi mieheni välitä kerronko vai en, ja pidänkö yhteyttä exään vai en, mutta kerron hänelle kuitenkin yleensä. Kyllä hän kuuntelee jos haluan puhua. Meillä on oma elämämme.