Pastori Petri Hiltusen mielestä kirkko on hajonnut hengellisesti: http://yle.fi/uutiset/hengellisesti_kirkko_on_jo_hajonnut/6747829
"Jäsenkadon ja sisäisten ristiriitojen kanssa kamppailevan kirkon on jopa ennustettu hajoavan. Petri Hiltunen näkee, että verotusoikeuden myötä luterilainen kirkko pysyy "laitoksena" pystyssä organisaation ja hallinnon tasolla, mutta hengellisesti tilanne on jo aivan erilainen.
- Hengellisesti hajaantuminen on jo tapahtunut. Ei voida enää puhua samasta kirkosta, kun kirkon sisällä on sallittu niin paljon erilaisia näkemyksiä. Tosiasiallisesti kirkon sisällä on jo useita kirkkoja.
Hiltusen mielestä suurin muutos luterilaisessa kirkossa viimeisten 30 vuoden aikana on ollut suhtautuminen Raamattuun. Hän pitää huolestuttavana ja jopa vaarallisena esimerkiksi sitä, että kirkossa ei enää pidetä kiinni opetuksesta Jeesuksen neitseellisestä syntymästä. Tällaista viestiä on Hiltusen mukaan kuultu jopa kirkon ylimmältä johdolta.
- Olisin toivonut kirkon osoittavan enemmän selkärankaa ja toimivan tiennäyttäjäna kansalle enemmän kuin se nyt on ollut. Nykyinen kriisi johtuu osittain juuri tästä, arvioi Hiltunen."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuri näinhän se on. Jos evlut kirkolta poistettaisiin verotusoikeus ja jäsenmaksut olisi lähetettävä postitse, niin kirkosta eroaminen lähtisi jyrkkään nousuun ja kirkko hajoaisi varsin pian taloudellisiin vaikeuksiin.
Totta. Olisi paljon parempi, jos kirkko hajoaisi selvästi eri mieltä oleviin lahkoihin. Jotkut uskoisivat neitseelliseen syntymään, toiset käskisivät naisten vaieta seurakunnassa, jotkut parantaisivat sairaita rukouksilla jne. Nyt näitä suuntauksia pitää yhdessä vain RAHA. Ja näin jatkuu niin kauan kuin suuri välinpitämätön enemmistö kiikuttaa kiltisti veroeuronsa kirkon kassaan.