Miten tiivistä teillä on ollut seurustelun alussa? Itse koen ettei minulla jää tilaa hengittää kun naisystävä on kokoajan kimpussa. Jos ei ole fyysisesti iholla, niin sitten soittaa tai viestittää. Kai ihmisellä pitää olla aikaa olla omissa oloissaankin?
Naisystävä ahdistaa
jukka_
10425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jukka, sulla on nyt kaks vaihtoehtoa. A) keskustelet hänen kanssaan asiasta B) kypsyt ja nostat kytkintä. Vaihtoehto A on ilman muuta fiksun aikuisen käyttäytymismalli (tokikaan ikääsi en tiedä), joka saattaa johtaa myös eroon, mikäli esität asiasi siten että toinen pahoittaa mielensä.
Nainen on selvästikin todella ihastunut ja ehkä hiukan myös epävarma itsestään. Mitäs jos kertoisit hänelle, ettei huolta, olet hänen ja hän on hurmaava.
Sinä et ilmeisesti ole sitten niin ihastunut, että haluaisit olla hänen kanssaan tiiviisti yhdessä ja yhteydessä. Onhan se vähän kurjaa, jos ei saa sitä oma tilaa ja rauhaa. Puhu hänelle rehellisesti asiat, että miltä sinusta tuntuu, vaikka se saattaa sitä toista osapuolta vähän kirpasta. Jos haluat jatkaa toiseen tutustumista, niin pyydä, että etenette suhteessanne rauhallisemmassa tahdissa.
Jos olisit rakastunut tai edes oikein ihastunut, niin haluaisit sinäkin olla koko ajan yhdessä. Jotkut on kyllä muutenkin tuollaisia ihan luonnostaan, ja siinä ei hitaampi ehdi edes rakastuakaan.
Ei pidä paikkaansa. Tuo on todella lapsellinen olettamus. Ei kaikki halua olla jatkuvasti ja koko ajan yhdessä ja elää uutta vauva-vaihetta (koska sitä se on) edes rakastuneena. On ihanaa olla sen ihmisen kanssa, ketä rakastaa, mutta silti, en minä ainakaan ole rakastuneenakaan halunnut ensinnäkään luopua kaikesta omasta tekemisestä, - mikä luonnollisesti tarkoittaa pientä omaakin tilaa, en ole menettänyt järkeäni, eli en ole heti muuttamassa yhteen, vaan tiedän hullaantuneenakin sen olevan tilapäistä ja että arki tulee vastaa sen nopeammin, mitä nopeammin alun kuluttaa... Ja siis tykkään viettää aikaa yhdessä ja rakastuneena ajattelee toista paljon ja ikävöi, mutta että pitäisi koko ajan soittaa, viestittää tai olla yhdessä?
Ei pidä paikkaansa, minun mielestäni tuo on lapsen tapa ihastua ja rakastua ja totta onkin, että iso osa aikuisistakin (myös omaikäisiin rakastuessaan) ikäänkuin taantuu. Sairaanloisen mustasukkaiset taantuu ihan lapsen tasolle, kolmivuotiaaksi, omistavaksi uhmaikäiseksi jolle on "syntynyt pikksisarus", ja iso osa muista muuten vaan vauvoiksi. Leperrelllään, puhutaan kuin lapselle, pusutellaan niinkuin lasta niiden kiihkeiden suudelmien lisäksi, silitellään ja sylitellään koko ajan niinkuin semmoisessa vauva-suhteessa ja jopa ojennetaan ruokaa toisen suuhun tai hoivataan yli jne.
Totta, joo, ihminen on todella... Jep.
Mutta. Silti kaikki ei tee niin koko aikaa. Kyllä osa ihmisistä ihastuu ja rakastuu, kaipaa ja tuntee paljon, mutta silti säilyttää myös oman elämänsä ja nauttii hukkaamatta itseään.
Enemmän semmoista riippuvaisuutta symbioosivaiheessa harrastaa naiset, ap:n nainen on hyvä esimerkki. Samoin kuin nimeomaan he alkavat heti tulkita oman tilan haluamisen "sä et ole ihastunut" niinkuin loukkaantunut lapsi.
Onkohan naiset jääneet enemmän vaille todellista tunneyhteyttä, eivätkä pysty kasvamaan itsenäisiksi?
Heillä tuntuu olevan suurempi tarve lapsen omaiseen suhteeseen. Lisäksihän he useimmiten käyttäytyvät "epätoivoisemmin" muutenkin, eli palvelevat miestä, mielistelvät, tekevät mieliksi enemmän kun oikeasti tulevat tekemään, jne. eli heillä on kauhea tarve miellyttää ja tulla hyväksytyksi ja riippua.
Mistä tämä johtuu?
Ja mikä ihmeen tarve heillä on tulkita, että jos muut eivät koe samoin he "eivät ole oikeasti ihastuneita", tai muut eivät vaan ole "riittävän rakastuneita"..?
Miksiköhän nimenomaan enemmän naiset tietävät jopa, miten muiden pitää tuntea, käyttäytyä ja olla, että se olisi "oikeaa" ja "riittävästi" ja kuitenkin heidän kykynsä sitten erottaa alistavia ja väkivaltaisia suhteita on heikko, heidän kykynsä erottaa valheellinen lepertelijä aidosta ihmisestä on heikko ja naiset usein sitten tyytyvät, jäävät huonoonkin suhteeseen jne. jne.
En kysy pahalla, vaan mielenkiinnosta.
Ihminen voi olla korviaan myöten rakastunut ja silti haluta säilyttää oman reviirinsä. Aloittajan pitää ilmaista asia suoraan.
Kun tulee ikää ja kokemusta, niin tulee varovaisemmaksi antautumaan enää täysillä eli korviaan myöten rakastumisen tunteeseen. Sillä, kun on rakastunut, niin se oma tila todellakin häviää joksikin aikaa pois. Mutta kun aikaa kuluu ja tunteet tasoittuu alkaa sitä omaa tilaa/aikaa kaipaamaan takaisin ja sovittamaan omaa elämää siihen muodostuneeseen parisuhteeseen. Ehkä ap on jollain tasolla varovainen ja ei halua antautua täysillä ja vastapuoli on jo täysillä mukana. Voi olla pelkästään ihastunut, muttei rakastunut.
Kuule, sinä et ole ollut ikinä rakastunut! Se on nimittäin patologinen tila, jossa ei todellakaan tule tuommoisia oman tilan (tai yhtään mitään muutakaan) ajatuksia.
Ei tässä kukaan ole kertomassa, miten asioiden PITÄISI olla, vaan ainoastaan täyttä faktaa siitä, miten ne ovat, kun on rakastunut. Ja ei kukaan itse päätä rakastua, se vain tapahtuu eikä sille tunteelle itse mahda mitään: vähän sama kuin jos saa sikotaudin. Voithan sinä siinä inttää, että ei sikotaudissa posket turpoa ja valittaa, että joku kertoo sulle ettei sulla ole ollut sikotautia kun ei ole posket turvonneet. Voit väittää, että sulla oli sikotauti ilman sikotaudin oireita. Voit väittää, että sikotaudin oireet on pahantahtoisen naisväen keksintöä ja että sinua alistetaan kertomalla millainen sikotaudin kuuluu olla. Sitten kun joskus oikeasti saat sen sikotaudin, niin huomaat että kaikki oli totta mitä puhuttiin.
Kyllä se siitä n. kahdessa vuodessa rauhottuu.
Jos on taipuvaisuutta olla epäitsenäinen ja läheisriippuvainen, se voi mennä ihan sairaaksi silloin, kun on rakastunut.
Potki sitä kauemmas ja sano suoraan, että tarttet omaa tilaa.
No kyllä ne on ensimmäisenä miehet jotka mulle ovat myymässä palan taivaasta heti ensin nähtyään. Ja musta tuntuu, että he itsekin aluksi uskovat siihen. Pari kolme ekaa viikkoa ollaan kuin puulla päähän lyötyjä, kun tämmöinen nainen haluaa heitä nähdä. Mutta sitten kun pitäisi jotain vaivaa parisuhteen eteen tehdäkin, niin sitten onkin yhtäkkiä kauheen vaikeeta, ihan kuin vika olisikin naisessa, ei ookkaan enää niin haluttava. Oikeesti vaikka aina sanotaan, et miehet osoittaa rakkautta teoillaan, ei sanoillaan, niin kyllä se on ihan toisin päin. Se naisten "hyysääminen" ja "palveleminen" ovat itseasiassa osoituksia siitä, että välittää toisesta ja haluaa, että tällä on hyvä olla. Miehet taasen eivät näin pitkälle pysty toisten tarpeita näkemään, vaan he melkeen mielipuolisina solkottavat, kuin tykkäävät ja kuin mahtava ja ihku tyyppi onkaan taas kyseessä. Mutta mitään ei olla tämän vuoksi valmiita tekemään. Todellisuudessa tommoset sanat ei merkkaa mulle mitään, en todellakaan kaipais tollasta puuduttavaa ylistystä. Kaipaisin enemmänkin toisen huomioonottamista ja rehellisyyttä. Tekoja, en sanoja. Hyvän yön toivottamista illalla ja lenkkipolulle mukaan pyytämistä. En todellakaan kaipaisi semmosta heti roihuun puhkeavaa rakkautta ja toisen ylistämistä, vaan pienempää arkista yhdessä tekemistä, jossa toiselle annetaan myös tilaa ja juurikin sitä tilaa ihastua hiljalleen ajan myötä.