Olen tässä miettinyt, että onkohan muiden elämä vaimojensa kanssa yhtä hankalaa?
Nimittäin minusta tuntuu todella usein, etten vaan ole ollenkaan samalla aaltopituudella vaimon kanssa. Hänen juttunsa vaan liikkuvat jossain, mihin en itseäni saa nostettua. Tulkinnat asioista niin erikoisia, etten millään ymmärrä miksi hän niin ajattelee, perustelut jos niitä kertoo tuntuvat täysin naurettavilta tai mahdottomilta.
En ole yksin tämän kanssa, vaan muutama meidän tuttumme on sanonut ihan samaa, ei vaan onnistu juttelu. Jo puolen tunnin- parin tunnin jälkeen alkaa turhauttamaan hirveästi, tekee mieli vähän ravistella tai herätellä vaimoa että heräisi jo todellisuuteen.
Jokapäiväisessä elämässä tämä aiheuttaa jatkuvaa harmitusta ja stressiä myös. Ja siitä tulee sanomista, kun sitten yritän vaimolle kertoa miten asia oikeasti on, tai miten se todennäköisemmin ainakin on. Vaimon mielestä en arvosta, ja siinä on oikeassa että vaikea niitä juttuja on uskoa.
Toinen asia on vaimon tavat, joihin en tässä melkein kymmenessä vuodessa ole tottunut. Hän ei juurikaan välitä siisteydestä, ja siivoa vain hätätilanteessa kun ei enää mahdu kulkemaan kämpillä tai kun joku on tulossa käymään.
Tavarat häneltä jäävät tasan siihen mihin sattuivat kädestä putoamaan. Eli kengät, takit, laukut, avaimet, puhelimet yms ovat kohtuullisen satunnaisesti ympäri kämppää. Meillä on lapsi, ja tämä koskee myös hänen vaatteitaan jos ovat olleet yhdessä liikenteessä.
Samasta syystä vaimolla on aina tavarat hukassa. Silmälaseja etsitään usein, käsilaukkua yms. Puhelinta hän ei muista ottaa mukaan, ja jos se onkin mukana ei ole ladattuna, päällä, tai vähintään on äänettömällä. Vaimoa siis ei saa kiinni koskaan, eikä häneen voi luottaa.
Avaimet eivät pysy tallessa, niitäkin on etsitty tänä aikana kymmeniä kertoja. Joka kerta ovat löytyneet, usein esimerkiksi puhtaiden housujen taskusta, vaatekaapista. Avain on ollut kateessa vaikkapa viikon, vaimo on vaan sujuvasti siirtynyt käyttämään vara-avaimia.
Vaatteita ja pyyhkeitä hän kuivaa sähköpatterin päällä, lukemattomista sanomisista huolimatta.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, yhteistä kaikille on että ovat kaikki täysin turhia tapoja, joita yleensä aikuinen ihminen osaa välttää. Samoin yhteistä on se, ettei ole osoittanut pienintäkään merkkiä halusta muuttaa tapojaan.
Minusta tuntuu, että olen vaimon isä, ja hän on kapinoiva esiteini..
Nimittäin minusta tuntuu todella usein, etten vaan ole ollenkaan samalla aaltopituudella vaimon kanssa. Hänen juttunsa vaan liikkuvat jossain, mihin en itseäni saa nostettua. Tulkinnat asioista niin erikoisia, etten millään ymmärrä miksi hän niin ajattelee, perustelut jos niitä kertoo tuntuvat täysin naurettavilta tai mahdottomilta.
En ole yksin tämän kanssa, vaan muutama meidän tuttumme on sanonut ihan samaa, ei vaan onnistu juttelu. Jo puolen tunnin- parin tunnin jälkeen alkaa turhauttamaan hirveästi, tekee mieli vähän ravistella tai herätellä vaimoa että heräisi jo todellisuuteen.
Jokapäiväisessä elämässä tämä aiheuttaa jatkuvaa harmitusta ja stressiä myös. Ja siitä tulee sanomista, kun sitten yritän vaimolle kertoa miten asia oikeasti on, tai miten se todennäköisemmin ainakin on. Vaimon mielestä en arvosta, ja siinä on oikeassa että vaikea niitä juttuja on uskoa.
Toinen asia on vaimon tavat, joihin en tässä melkein kymmenessä vuodessa ole tottunut. Hän ei juurikaan välitä siisteydestä, ja siivoa vain hätätilanteessa kun ei enää mahdu kulkemaan kämpillä tai kun joku on tulossa käymään.
Tavarat häneltä jäävät tasan siihen mihin sattuivat kädestä putoamaan. Eli kengät, takit, laukut, avaimet, puhelimet yms ovat kohtuullisen satunnaisesti ympäri kämppää. Meillä on lapsi, ja tämä koskee myös hänen vaatteitaan jos ovat olleet yhdessä liikenteessä.
Samasta syystä vaimolla on aina tavarat hukassa. Silmälaseja etsitään usein, käsilaukkua yms. Puhelinta hän ei muista ottaa mukaan, ja jos se onkin mukana ei ole ladattuna, päällä, tai vähintään on äänettömällä. Vaimoa siis ei saa kiinni koskaan, eikä häneen voi luottaa.
Avaimet eivät pysy tallessa, niitäkin on etsitty tänä aikana kymmeniä kertoja. Joka kerta ovat löytyneet, usein esimerkiksi puhtaiden housujen taskusta, vaatekaapista. Avain on ollut kateessa vaikkapa viikon, vaimo on vaan sujuvasti siirtynyt käyttämään vara-avaimia.
Vaatteita ja pyyhkeitä hän kuivaa sähköpatterin päällä, lukemattomista sanomisista huolimatta.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, yhteistä kaikille on että ovat kaikki täysin turhia tapoja, joita yleensä aikuinen ihminen osaa välttää. Samoin yhteistä on se, ettei ole osoittanut pienintäkään merkkiä halusta muuttaa tapojaan.
Minusta tuntuu, että olen vaimon isä, ja hän on kapinoiva esiteini..
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hehe, yleensä asia on päinvastoin.
Vääristynyt(kö) suhde - tätä ilmeisesti pohdit.
Sinulla on lapsikin. Olet aika kauan sitten sietänyt vaimosi toimintaa. Miksi se nyt alkaa yht'äkkiä nyppiä?
Piti vaan päästä ruikuttamaan?
No sitäkin. Ja lisäksi vaimoa on myös alkanut nyppimään se, että minä (ja kaikki muut) häntä koittavat opettaa olemaan ihmisiksi, eroa puuhaa.
Lähinnä tässä vakuuttelen itselleni, että helpompaa taitaa olla ilman tätä parisuhdetta.
Kuulostaa ihan minulta :)
Minullakin on aina avaimet, lasit ja kukkaro väärän laukun pohjalla ja aina jotain kadoksissa. Ja kuivaan vaatteita patterin päällä :)
Joka tapauksessa tuntuu siltä, että olet kypsä eroamaan, koska nuo pikku asiat, jotka ärsyttävät sinua olisivat helposti korjattavissa. Esim nykyään saa kaupasta avaimenperiä, jotka hälyttävät tarvittaessa ja ilmoittavat kadonneiden avainten sijainnin ja vessaan voi ostaa pyyhkeiden kuivaustelineen, jonka jälkeen ei tarvitsisi ripustella pyykkiä pattereiden päälle.
Jos vaan etsit vikoja toisesta niin helpostihan aina jotain huonoa toisesta löytää. Ja jos parisuhteessa on jo mennyt sen rajan ylin, että negatiiviset asiat tuntuvat voittavan positiiviset asiat niin kannattaa oikeasti vaan erota.
Niin, se korjaaminen vaatisi vain sen aikuistumisen, jota vaimo ei ola halunnut tehdä. Piippaava avaimenperä vaatisi todennäköisesti kaukosäätimen joka olisi hukassa, kuivausteline sen että se pyyhe laitettaisiin siihen eikä makkarin patterin päälle. Joka vesilasillista varten ei tarvitsisi ottaa uutta lasia, ja likaisen voisi laittaa suoraan koneeseen. Voisi kertoa kävikö kaupassa ettei tule tuplasti kaikkea.
Tämä tässä eniten juuri onkin tökkinyt, tavoista ei ole mitään iloa vaimollekaan, mutta ei halua muuttaa mitään jotta elämä pyörisi helpommin. Minun sen sijaan pitäisi muuttaa kaikki.
Minusta sinä, AP, tunnut ylimieliseltä ja kyvyttömältä näkemään, että olemassa voi olla monella tavalla. Et kerro ensimmäistäkään pöyristyttävää esimerkkiä vaimosi katsantokannoista, mutta pöyristyin siitä, miten kuvasit omaa ajatteluasi.
Oletko sinä osoittanut pienintäkään merkkiä halusta muuttaa itseäsi?
Ei niistä mitään pöyristyttäviä esimerkkejä ole, vaan lähinnä sellainen selittämätön turhautumisen tunne joka tulee, kun ei vaan vaan voi käsittää miten toinen on päätynyt sellaiseen päätelmään jonka kertoo sitten.
Omaa toimintaani olen muuttanut vuosien varrella niin, etten ole sitten enää jaksanut pohtia liikaa, vaan sivuuttanut koko jutun jos se on kuulostanut liian kummalta. Tästä on se huono puoli, että todennäköisesti en ole aina kuullut myöskään tärkeitä asioita joita vaimo on sanonut, ainakaan jos on kovin kaukaa hakien vihjaillut jotain.
Näitä arkipäivän pikkuharmeja olen opetellut sietämään hyvin, mutta aikoinaan olen niistä sanonut liikaakin.
Olen alkanut painamaan mieleen missä käsilaukut sun muut ovat, ja osaan sujuvasti neuvoa sitten kysyttäessä mistä löytyvät..pyyhkeitä sun muita keräileln talteen ettei kämppä pala, puhelimesta muistutan jos on joku pidempi reissu tiedossa.
Tästä on kuitenkin semmoista pientä kuormitusta koko ajan, olen vaimon muistinjatke ja herätyskello. Ei riitä että muistan omat menot ja tekemiset, vaan pitää huolehtia ne toisenkin puolesta.
Ap lle. Minusta tilanne on hyvä, jos vaimosi ehdottaa eroa! Mitä parempi sinulle (ja hänellekin), jos hän todella on valmis yhteiseen eropäätökseen. Ideaali tilanne. Sinulla on oikeus omaan kokemukseesi. Olet kai yrittänyt muuttaa asennettasi suhteessa vaimosi näkökulmiin? Sinua rassaa, ja minkäs teet. Hienoa, jos ero sujuu yhdessä tehden.
Teillä on sukupuoliroolit sekaisin, kuulostat ihan erokypsältä vaimolta, joka on perinjuurin kyllästynyt miehensä epäsiisteyteen, hajamielisyyteen ja saamattomuuteen :DDDD Niitä pareja on paljon, joskus näinkin päin...
Ymmärrän sinua. Ehkä vaimollasi on todellisuudentaju kadoksissa. Onko hän masentunut, eikä yksinkertaisesti jaksa siivota ja laittaa tavaroita paikoilleen vai onko kyseessä asennevamma, jos hän ei vain viitsi?
Itse olen todella tarkka ja siisti, mieheni vielä tarkempi, jos meillä takki lojuisi lattialla, syntyisi siitä hirveä huuto. En edes uskaltaisi tehdä sellaista.
Itseäni harmittaa vastaavanlainen ystävä, joka ei siivoa kotiaan ja kärsii samantapaisesta asennevammasta, huomautin hänelle siitä että voisi joskus siivota, heidän koti on kuin tunkio ja likaisia kuppeja pöydällä viikkokausia. Sain niin tylyn vastauksen että ystävyys on kyllä minun puolelta loppu. Kehtaa vielä kierrellä pölyimurikauppiaana mokoma. Siivousapua olen tarjonnut ja säälinyt, ilmeisesti ei kannata. Niin likaista ettei kahvia ilkeä juoda. Alkoholin käyttö heillä on erittäin runsasta. Puheet samantapaisia puhuvat siitä miten heistä joskus tulee rikkaita, vaikka kumpikin on työttömän ja koulut jääneet käymättä. Järkipuhe ei auta.
Muutama sana. Mikään ei tule muuttumaan, en ole pessimisti vaan realisti.Tulossa
on lumipalloefekti, eli em.vaikeudet joista kirjoitit tulee sinua muutamassa vuodessa ärsyttämään entistä enemmän. Ellet sopeudu tilanteeseen, stressaan-
nut entistä enemmän. Aikuisen muuttuminen tapahtuu vain kriisien kautta, joten
konflikteilta et voi välttyä.
Aloita puhumalla ettei epäsiistissä kodissa ole niin viihtyisää olla. Siivotkaa yhdessä kämppä kuntoon. Hajamielisyyskin voi johtua lievästä masennuksesta.
Tosin voi se olla luonteessakin.
Koska olet ottanut huolehtijan roolin jo vuosien ajan, on vaimosi siihen jo tottu-
nut. Jos lapsikin mallioppimisen kautta omaksuu samat tavat, tuplaantuu työ-
määräsi. Ei työpaikallakaan voi mennä helpoimman kautta, niin miksi sitten
kotona? Erota ei kannata, vaan sitkeästi kannustaa muutokseen. Ja jatkuvasti
ei "pikkuharmejakaan" jaksa, vaan sitten alkaa se kuuluisa v...tus. Että näin.
Mitä enemmän hoisdat asiat vaimosi puolesta, sitä enemmän hän tukeutuu sinuun ja sitä alivastuullisemmaksi hän muuttuu omissa tekemisissään.
Joustaa pitää puolin ja toisin, siistin ja huikentelevaisen liitto on vaikea. Mutta rajat asetat sinä. Älä herätä vaimoasi, jos nukkuu pommiin, oma vika, Älä siivoa hänen puoleestaan, mutta vaadi kotoa oma tila, joka on sinun ja joka pysyy siistinä kuten haluat. Lopeta vastuunkanto kaikeessa, mikä ei kose sinua tai lasta, ja anna vaimosi olla sellainen kuin on, ja itse kantaa häpeät epäsiisteydestään.
Kuuntele vaimosi ajatusmaailmaa kuin olisit ulkopuolinen ja hänelle tuntematon. Liian pitkään liian lähellä asunut ei näe ihmistä sellaisena kuin hän on. Fantasiassa eläminen on yleistä taiteellisilla, huikentelevaisilla ihmisillä ja sen myötä heidän logiikkansa ei pelaa, sillä fantasia on heidän totuutensa ja todellisuuden piilottamiseksi itse itseltään on pakko olla epälooginen.
Vaimosi pitää sinua itsestäänselvyytenä ja antaa itsensä käyttäytyä kotonaan täysin vastuuttomasti, sinua ja toiveitasi siisteydestä tms lainkaan arvostamatta. Jos pinnasi kiristyy, älä riitele mutta ota erätauko. Hanki oma vuokrakämppä kodin läheltä ja muuta sinne. Se voii herättää vaimosi huomaamaan arvosi ja sen, että myös hänen pitää ottaa vastuu yhteisestä kodista, ja että sinunkin mielipiteelläsi ja vatimuksellasi siisteyteen on oikeutus. Kunnon keskustelu on mahdollinen vasta kun vaimosi silmät avautuvat, enkä usko että ne aukeavat jos elämänne jatkuu entisenlaisena, hän on niin tottunut hyväksikäyttämään sinua itsestäänselvyytenä, eikä ymmärrä että voisi menettää sinut oman itsekkkään ja huikentelevaisen, toisista välittämättä tapahtuvan käytöksen vuoksi.
No tauko tai pysyvä ero tästä on tulossakin, koska meillä on nyt eron harkinta-aika menossa. Se onkin osa tätä pohdiskeluani, kovasti olen keskittynyt miettimään mitä kaikkea olen tehnyt väärin, suuttunut turhista pikkuasioista ja nalkutellut pyyhkeistä patterilla. Enemmän olisi pitänyt huomioida, huomata väsymys lapsenhoitoon jne.
Nyt olen päässyt vaiheeseen, jossa mietin jo sitäkin, että mikä minun näkökulmastani suhteessa mättää / mätti, ja nimenomaan nuo mitä olen ylhäällä kuvaillut ovat se. En vaan ole tarpeeksi osannut antaa vaimon olla oma, hieman hössö itsensä. Toteuttaa itseään ja ideoitaan sen kummemmin niitä arvostelematta.
En usko, että tästä suhdetta tulisi, vaikka vaimo päättäisikin että on valmis antamaan anteeksi minun sanomiseni, ellei myös hän muuttaisi jotain. Ainakin voisi puhua paljon enemmän siitä mitä ja miksi haluaa, jos tietäisin miten tärkeä joku juttu hänelle on, se olisi helppo hyväksyä ihan vaan asiana joka tekee hänet onnelliseksi.
Olet ap samanlainen kuin minä. Otat vastuuta asioista (oman toimintatavan pohtiminen ja tarvittavien muutosten tekeminen; toisen huomioiminen, empatia), jotka kuuluvat vaimollesi. Päästä irti, rakasta itseäsi.
Tuolla on keskustelu kommunikoinnista. Siellä on hyviä pointteja, miten 'ajaudumme' suhteisiin, jotka tuottavat meille kipua. Kun tutkimme kipua, kun kohtaamme kipumme silmästä silmään, voimme ehkä herätä huomaamaan, että kivun aiheuttaja, sen lähde, on vaikuttanut elämässämme lapsuudesta asti. Esim lapsuuden perheessä opittua roolia kannamme niin kauan, kunnes kohtaamme kipumme. Päätämme, että ansaitsemme olla onnellisia, ja päästämme irti asioista,ihmisistä ja toimintatavoista, jotka aiheuttavat kipua.
Vaimosi voi löytää miehen, joka hyväksyy hänet eikä kärsi yhteisessä elämässä. Sääli on sairautta, ja kumpuaa jostain, mitä sinun pitää tutkia. Vaimosi pärjää ilman sinua, ei tarvitse sääliäsi. Sinua risoo, päästä irti, be happy man!
Olisiko mahdollisesti vaimollasi aikuisen AD/HD -oireyhtymä. Aikuisten keskittymyshäiröihin on alettu kiinnittää huomiota, ja joka oire on jatkumoa lapsuudessa ilmenenvään ominaisuuteen.
Otapa selvää!
tuossa yksi linkki:
http://adhd-aikuiset.org/portal/index.php/mikae-on-adhd
Ei välttämättä oo ad-hd, Mutta ai aina ihmiset vaan osaa järjestellä. Ja kaikki ei vaan halua siivota. Jollain tapaa teidän eriläisuus nyt sitten johti eroon.
Niin, itsekään en ole mikään siisteyshirmu vaan vähän laiska oikeastaan. Siksi haluaisikin että kamat menisivät kaappeihin yms heti, ilman tuntien siivousoperaatiota kiireessä.
Todella monessa kohtaa ollaan erilaisia kyllä, mutta eniten harmittaa, etten vaan osannut antaa vaimon olla oma itsensä.
Samoin hän on kärsinyt näistä valituksista ja riitelystä, ei kestäisi ollenkaan vastaan sanomista, riitaa tai suuttumista. Joten helpotus molemmille varmaan pidemmän päälle.
Ikävä tässä silti jo on.
Koska vaimosi virheet eivät ole loukkauksia sinua itseäsi kohtaan, vaan huikentelevaisuutta, jolla hän ei tarkoita pahaa sinulle, vaikka käytöksensä kovasti sinua harmittaa, teillä on hyvät mahdollisuudet löytää keskinäinen kunnioitus, arvostus ja luottamus takaisin, jos pääsettte kunnon keskusteluun ilman riitaa. Mutta älä muuta vain pelkästään itseäsi, odota ja keskustele, katso, olisiko vaimokin tulossa vastaan. Yhteisessä kodissa molemmilla on oikeus vaatia sääntöjä säälliseen elämään. Käytännön neuvoja vaimosi asioihin on, mm. avaimet voi laittaa erittäin suureen ketjuun, kaulaan, kuten lapsi, niin eivät huku taskuihin, korkeintaan käsilaukkuun, minne ne kuuluvat. Pyykkinaruja voi yrittää parantaa, lisäsät se. patterit jäävät pois jne jne.
Siinäpä se, olen ne ottanut loukkauksina. Kun ovat jatkuneet vaan vaikka miten olen sanonut etten moisesta pidä.
Vaimolla mennyt varmaankin luottamus ja usko siihen että oikeasti välitän hänestä. Kellä ei menisi, jos melkein kaikesta arvostellaan.
Voi olla siis myöhäistä, mutta ainakin tiedän jatkossa millaisessa ympäristössä olen valmis elämään.
Kun vaimo nyt nähtävästi on, mikä on, mihin sinä alkujaan hänessä ihastuit? Miten päädyitte yhteen ja perhettä perustamaan kaikista näistä naisen vioista huolimatta?
No osa niistä vioista on myös hänen vahvuuksiaan :)
Vaimolla on loistava mielikuvitus, hauskoja juttuja, ja osaa nauraa samanlaisille asioille kuin minä. Silloin ainakin tuntui siltä. Pidimme samanlaisista kirjoista, elokuvista, oli puheenaiheita ja hauskaa yhdessä.
Hän on erittäin kiltti, rakastettava ja mukava ihminen, kaunis tietysti myös. Seksuaalista vetovoimaa oli vaikka muille jakaa, siis silloin.
Huolehtii ja auttaa jos jollain on hätä tai kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, tai ihan muuten vaan auttaa astiat pöydästä yms kylässä ollessaan.
Tämän tavarakaaosongelman huomasin jo ensimmäisellä kerralla kun vierailin hänen solukämpällään, huoneessa ei voinut kävellä vaan siellä piti kahlata. Eli oma moka sinällään, ihastuminen ja ensihuuma...
Hajamielisyyteen, ikuiseen opiskeluun jne en silloin muista kiinnittäneeni mitään huomiota, mutta moni sukulainen ja kaveri kyllä varovasti vihjaili vaimon mahdollisesta ADD:stä hänet tavattuaan.
Oli mitään sellaista tai ei, niin terävä tuo on kuin mikä. Jotenkin sitä vaan kun päivittäin kaiken muun stressin päälle harmittelee kotioloja, asiat eivät näy mittasuhteissaan.
Avainten hukkailusta tulee elämää suurempi asia, vaikka tosiaan keinoja moisen välttämiseen olisi.
Nämä nyt vaan ovat hänen luonteenpiirteensä, joiden kanssa olisi pitänyt oppia elämään, suhteuttaa vaimon hyviin ja rakastettaviin puoliin ja miettiä paremmin kummat nyt oikeasti merkitsevät enemmän, ennen kuin sanoin mitään.
Vaimollasi on Adhd! Meillä on kotona yksi kaiken "kaiken" hukkaaja ja usko tai älä lääkityksellä tavarat pysyy järjestyksessä ja tallessa!
Jos tuo on suhteen ainoa ongelma, mikä pakko on erota? Miksei voisi vain asua eri asunnoissa ja pysyä naimisissa?
Lapsen kannalta asunnot voi yrittää hankkia samasta talosta tai aivan läheltä.
Nämä olivat suhteen ongelmat pitkään, nämä pikkulapsiajan väsymys. Oikeasti alkoi menemään vaimonkin näkökulmasta huonosti siksi, että minun arvostukseni vaimoa kohtaan kärsi tästä, sanoin liian monta kertaa ja kovasti näistä jo sitten lopulta.
Erilliset kämpät olisi ollut tosi hyvä ratkaisu, pysyä yhdessä mutta minulle joku oma tila jonne olisin "päässyt pakoon" kaaosta, ei olisi tarvinnut valitella mistään.
Samaa tilaa olisi vaimo voinut lainata opintoihinsa, keskittyminen kun pienen lapsen kanssa täysin mahdotonta samassa tilassa, vaikka toinen leikittäisikin poikaa...tässä haasteena olisi ollut kaaoksen leviämisen estäminen ;)
Tällaista joskus pari vuotta sitten ehdotinkin, ja tuntui olevan hirveä loukkaus vaimoa kohtaan. Nyt vaimo aloitteli eropuheet juuri vierekkäisillä asunnoilla, mutta ei ollut valmis pysymään yhdessä. Sellaiseen järjestelyyn ei minun luontoni riittänyt ainakaan alkuun.
Tilanne on siis jo selvä, vaimo haluaa erota lopullisesti? Arvostus ja luottamus ovat tosiaan sellaisia luonnonvaroja, jotka eivät ole kovin helposti uusiutuvia, kun ne kerran ovat menneet. Jos vaimosi on viihtynyt yksin asumuseronne aikana ilman "nalkutusta" ja hän on kuvailemasi kaltainen ihminen, hänellä ei varmastikaan ole pulaa elämän sisällöstä. Kukapa tarvitsisi puolisoa, joka arvostelee elämistä ja olemista koko ajan? Kaiken huippu olisi se, jos ehdottaisit hänelle lääkitystä!
Olet kyllä oikeassa siinä, että eron astuttua voimaan, on sinulle helpompi, jos ette asu vierekkäin. Vaimosi on ehkä sen tyyppinen, että hän löytää helposti seuraa, joten se ei olisi mukavaa sinulle. Mutta nyt lienee vain mahdollista se, että teistä tulee ystäviä? Näet vaimosi hyvät puolet, hänkin ehkä näkee sinun hyvät puolesi ja voitte antaa toisillenne anteeksi, ettette sittenkään sopineet yhteen, vaikka olettekin hyviä ihmisiä sinänsä. Lapsi yhdistää teitä lopun elämää kuitenkin jonkin verran.
Jos välinne ovat noinkin hyvät, suostuisiko vaimo vielä käymään eroterapiassa yhdessä, jotta kaikki sujuisi vielä paremmin lapsenkin kannalta? Pohdit näitä asioita täällä siihen malliin, että varmaan olisi hyvä jos saisit niitä purettua ammattilaisenkin kanssa.
Ei suostunut, ainakaan tähän mennessä, minkäänlaiseen terapiaan. Tuntuisi että hän on jotenkin epävarma päätöksestään, on suoraan ainakin sanonut ettei halua että kukaan kyseenalaistaa hänen ajatuksiaan tai koittaa puhua ympäri tai syyllistää.
Pelkää että terapeutti tai minä onnistuisimme moisessa.
Sinällään välit ovat ihan hyvät, jos vaan itse maltan olla kyseenalaistamatta. Se kun on arvostelua sekin.
Se on aivan selvä, että itse menen juttelemaan näistä myös ammattilaisen kanssa, kunhan se on mahdollista.
Vaimosi ei taida oikein tietää, millaista terapia on. No, ehkä se, että käyt itseksesi, saa hänetkin kiinnostumaan ja vaikkei saisikaan, olet mielestäni hienosti jo nyt pohtimassa omaa osuuttasi.
Eipä ihminen muutu kyseenalaistamalla, nalkuttamalla, moittimalla, siinä mielessä malttaminen on hienoa, jos siihen vain pystyy. En usko mihinkään kompromissisääntöihin, koska jo sääntöjen tarve osoittaa, että suhteessa on luottamuspula. Säännöt ovat kuin jotain vanhempi-teini-suhdetta, kun taas rakkauden ja luottamuksen lisääntyminen tuo muutoksenhalua ja kompromissia ihan automaattisesti.
Nuo ovat tavallaan pieniä asioita, mutta kukaan ei ole yli-ihminen, tunnen erään toisen tapauksen, jossa syynä eroon oli erilainen siisteys ja myös sosiaalisuus eli toinen oli huoleton ja yli-sosiaalinen, kun taas toinen pedantti ja lähes erakko. Tuollaiset "pienet" asiat voivat tosiaan tehdä arjesta helvettiä. Rahankäyttö vielä lisäongelmana. Minusta olisi myös kamalaa elää miehen kanssa, joka on ylisiisti ja pedantti, kun itse olen enemmän huoleton, jo sekin voisi aiheuttaa ongelmia, jos toinen osapuoli pitäisi ääriminimalismisisustuksesta, kun itse tykkään antiikista ja humpuukista.
Harmi, ettei erillään asuminen ole normaalimpaa tai että käsitys avioliitosta ja parisuhteesta on niin lukkiintunut, että sitä pidettäisiin outona asiana, joka vaatii selityksiä.
Näin sivullisena luin koko rimpsun läpi ja jotenkin tuli vain sellainen olo että eiköhän homma ole siinä, joskus on vain myönnettävä että kaikella on aikansa ja on uuden elämän vuoro.