Mietin erästä asiaa, joka liittyy omaan historiaani ja sen kertomiseen tapailun muuttuessa seurusteluksi. Takanani on vaikea historia lapsuudesta asti; olen kasvanut lapsuuteni väkivaltaisessa perheessä, kärsinyt yli kymmenen vuotta masennuksesta, unettomuudesta, paniikkikohtauksista. Nelisen vuotta sitten kaikki huipentui itsemurhayritykseen. Nykyään kaikki on hyvin, ja työstän kaikkeea kokemaani, myös terapiassa. Ulkoisesti vaikutan kuitenkin menestyvältä; olen yliopiston käynyt näyttävä nainen.
Kysymykseni kuuluukin; missä vaiheessa tapailua/historiaa tästä kannattaisi kertoa? Vai kannattaako? Itse siitä haluaisin kertoa, koska se kertoo kuka olen, ja miksi olen se ihminen mikä olen nyt. Historiani on tehnyt minusta sen mikä olen nyt; olen vahvempi ja nähnyt asioita, miä jotkut ei koskaan. Mutta pilaanko orastavan suhteen nostamalla pommin pöydälle?
Kysymykseni kuuluukin; missä vaiheessa tapailua/historiaa tästä kannattaisi kertoa? Vai kannattaako? Itse siitä haluaisin kertoa, koska se kertoo kuka olen, ja miksi olen se ihminen mikä olen nyt. Historiani on tehnyt minusta sen mikä olen nyt; olen vahvempi ja nähnyt asioita, miä jotkut ei koskaan. Mutta pilaanko orastavan suhteen nostamalla pommin pöydälle?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotain oppineena sanoisin näin.
Ihmiset eivät ota huonoja uutisia kovin hyvin suhteen alkuvaiheessa tai edes myöhemmin.
Kerroin naiselle omasta aikeestani tehdä itsemurha ja tuosta tapahtumasta oli lähes 10 vuotta enkä ollut ollut missään hoidoissa jne. Kerroin myös ahdistuskohtauksista jne.
Nähtävästi nainen näki minut ensimmäisen kerran "oikeasti" ja palaset loksahtivat kohdalleen hänen mielessään.
Suhde päättyi noin kuukausi tuon jälkeen. En tiedä oliko sillä osuutta asiaan. Varmaankin oli.
Noin muuten arvioiden niin "elämäni rakkaus" meni sen sileän tien.
Voit kertoa itsellesi aina olevasi vanhempi ja että olet nähnyt asioita mitä muut eivät, mutta kysymys kuuluu että ymmärtääkö se toinen ihminen sinua vai ei?
Tilanteesi on sikäli eri että se on vieläkin päällä kun käyt terapiassa. Itse odottaisin hetkeä kun olet varma että se toinen ymmärtää ja tuntee sinut muutenkin. Jos siinä vaiheessa hän ei ymmärrä niin et tulisi hänen kanssaan muutenkaan toimeen joten voit antaa hänen mennä.
Itse olen miehenä huomannut että naiset ovat tavattoman huonoja kestämään näitä asioita koska he haluavat että mies on normaali ja menestynyt. Jo pelkästään epäsosiaalisuus ja kunnianhimottomuus jne. voi pudottaa miestä naisen silmissä puhumattakaan psyykepuolen ongelmista.
Moi,
Kiva kuulla ajatuksiaksi, vaikka ne olivatki aikalailla sitä, mitä pelkäsinkin. Haluaisin olla rehellinen. Eikä menneisyys leimaa minua enää, kuten ennen. Olen käynyt läpi asioita; ne ovat tehneet lopluta minut; ja se erottaa minut muista. edelleen epäröin kertoa 'koko' historiaani, varmaan syystäkin. Ei siis liene syytää kertoa niistä yhtään aiemmin, mikäli ymmärin sua.
Mitä, jos se täydellinen nainen, jota olet hetken tapaillut, vaikuttaa hetken kiinnostalta, räiskyvältä; houkuttelevalta; mutta tuo sama nainen on nähnyt rajan taa? Se nainen, joka on usklatanut hypätä ilman narua? Uskallatko? Uskallallatko hypätä? Jäänkö yksin reunalle?
Se mikä on nyt on nyt, mennyt ei ole tässä, joten menneet tapahtumat voit jo jättää taaksesi ja unohtaa.
Mikään vanha ei selitä nykyistä, eikä kerro kuka olet. Voit aina valita nykyisyytesi uusiksi. Voit selittää olevasi yliopiston käynyt näyttävä nainen, jos haluat jotenkin itseäsi kuvailla, ja keskittyä jokaiseen päivään yksi kerrallaan.
Jos henkilö esim. ensimmäisellä tai toisella tapaamisella haluaa kertoa kaiken raskaan ja vaikean kaikesta raskaasta tai vaikeasta elämässään, yhdeksän kymmenestä peräytyy. Sama jos nettideittailussa jo ennen kohtaamista haluaisi uskoutua masennus- ja sairaushistoriastaan, oikein hieroa toisen naamaan synkkiä asioita, ei tule mitään. "Vasta kun tapailu on kääntymässä seurusteluksi", esim. ekan yhteisen yön jälkeen, ja melko simppelisti ja kevyesti sittenkin. Romanttinen salaperäisyys on parempi kuin kliiniset sairaskertomukset toista huolestuttaakseen.
Minun tyttöystävä kertoi vastaavista jutuista ~2-3kk seurustelun jälkeen ja yhdessä ollaan edelleen. En sen kummemmin osaa sanoa miten joku muu voi reagoida tuommoiseen, mutta ihmisiä on erilaisia, joltain löytyy ymmärrystä ja joltain ei...
Kokeile ensin yleisellä tasolla puhua vaikeista asioista ja katso, miten kumppani suhtautuu yleensä vaikeita elämänkokemuksia läpikäyneisiin ihmisiin. Kokeile kepillä jäätä ja puhu monenlaisista vaikeista asioista. Näet, miten hän yleensä aidosti suhtautuu.
Paljon riippuu siitä, mitä kaikkea mies haluaa sinun olevan ja mitä hän hyväksyy sinun olevan. Jos olet hänelle pelkkä kaunis menestyvä kuori ja alla onkin jotakin, mistä hän ei pidä, ei hän sinusta ihmisenä välitä tai toisinpäin.
Vaikuttaako taustasi ihmissuhteisiin? Jos vaikuttaa niin varmaan kannattaa kertoa viimeistään kysyttäessä tai sitten, kun suhde alkaa syventyä seurusteluksi. En itse haluaisi seurustella ihmisen kanssa, joka salailisi niinkin isoa asiaa kuin terapiassa käynti (aktiivinen sellainen) mutta terapiassa käynti itsessään ei olisi este. Monet tuntuvat sitä tarvitsevan mutta harva siihen pääsee. ;)