Lapseni Jessiga 7v sai aivoveren vuodon tässä muutama päivä sitten ja makaa tällä hetkellä sairaalassa koomassa ja letkuissa. Toivoa on jonkun verran, mutta olen miettinyt kovasti hoitojen lopettamista, sillä en pysty katsomaan lastani kovissa kivuissa ja koomassa. En ole pystynyt menemään hänen luokseen toista kertaa, lapsen isän eli siis mieheni kanssa kävimme katsomassa häntä eilen, mutta tänään mies lähti yksin sillä en vain kerta kaikkiaan pysty enää näkemään häntä. Kaikki ne koneet, piuhat sun muut laitteet jotenkin etoo mua.. tiedän että te kaikki varmasti sanotte että oon huono äiti kun en ole lapsen tukena sairaalassa, mutta ei se aina ole niin helppoa, vaikka olisikin valmis antamaan kaikkensa lapsensa puolesta, sitä ei tajua kuinka vaikeaa se voi olla ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Lääkäri sanoi että mikäli onnetar suosii tytärtäni, ja hän herää, hänen todennäköisesti pitää opetella kaikki uudestaan - no tähän olimme jo varautuneetkin, mutta sitten kaikki toivo sisälläni himmeni kun lääkäri kertoi ettei tilanne ole tällä hetkellä ollenkaan paranemaan päin. Lapseni tila pahenee koko ajan, jos se tänään on hyvä, huomenna se saattaa ollakkin huono.
Olen hokenut monta kertaa päässäni, etten voi jättää lastani yksin sairaalaan mahdollisesti viimeisiksi päiviksi, vaikka kaikkea toivoa ei olekaan menetetty. Kuitenkin, heti kun näen sairaalan, tai edes olen lähdössä sinne, tulee tunne etten pysty tähän vaikka tiedän että on pakko, kysehän on lapsestani mutta en vain pysty.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? ( aika vaikea sanoa jos ei ole kokenut samaa )
Lääkäri sanoi että mikäli onnetar suosii tytärtäni, ja hän herää, hänen todennäköisesti pitää opetella kaikki uudestaan - no tähän olimme jo varautuneetkin, mutta sitten kaikki toivo sisälläni himmeni kun lääkäri kertoi ettei tilanne ole tällä hetkellä ollenkaan paranemaan päin. Lapseni tila pahenee koko ajan, jos se tänään on hyvä, huomenna se saattaa ollakkin huono.
Olen hokenut monta kertaa päässäni, etten voi jättää lastani yksin sairaalaan mahdollisesti viimeisiksi päiviksi, vaikka kaikkea toivoa ei olekaan menetetty. Kuitenkin, heti kun näen sairaalan, tai edes olen lähdössä sinne, tulee tunne etten pysty tähän vaikka tiedän että on pakko, kysehän on lapsestani mutta en vain pysty.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? ( aika vaikea sanoa jos ei ole kokenut samaa )
Vastaukset 18
Vanhimmat
Provo ja huono sellainen.
Ärsyttää kun mitään ei enää voi kirjoittaa kun heti luullaan provoksi!
Rohkaisin tänään itseäni ja kävin katsomassa mieheni kanssa lastani, joka makasi kaikkien niiden letkujen sun muiden kanssa ja näytti todella surkealta. Tytön vointi on huononemaan päin koko ajan, mutta lääkärin mukaan toivoa on vielä. Toipuminen tulee olemaan hyvin hidasta mikäli kohtalo antaa lapseni jäädä eloon.
Oletko tullut ajatelleeksi, että nyt olisi hyvä paikka rukoilla lapsesi puolesta.
Ei tarvitse jaksaa kantaa kaikkea yksin.
On olemassa Jumala, joka tahtoo auttaa meitä hädän hetkellä. Jos tahdot voin rukoilla lapsesi puolesta ja sinun perheesi puolesta. Mutta ennen kaikkea toivoisin, että kääntyisit itse rakastavan Jeesuksen puoleen. Kaikkea hyvää ja siunausta toivottaen!
Jeesus Kristus olkoon sinun ja sinun perheesi kanssa!
Viime yönä tulleessa Dr. Phil-jaksossa äiti vain rukoili Jumalalta apua, kun isäpuoli ahdisteli pieniä tyttäriä.
En ole uskovainen, en Usko Jumalaan joten en koe rukoilemista auttavana tekijänä. Rukoilen mieluummin ihmettä saapuvaksi.
Kuka kirjoittaisi tämmöisen tarinan provona?! Teit mielestäni fiksusti, kun kävit sairaalassa. Ikävä sanoa, mutta olet tehnyt kaiken minkä äitinä voit tehdä. Pitäkää yhtä miehenne kanssa tässä tilanteessa.
Jumala tekee kyllä ihmeitä! Ehkäpä teidänkin perheessä, vaikka et itse uskokkaan.
Saattaahan joku lähipiirissänne jo rukoilla teidän ja lapsesi puolesta, vaikka et sitä itse tiedäkkään...
Erittäin sairas ihminen ja niitähän täällä riittää. Sinäkin menit lankaan, vaikka jo tuo lapsen nimi paljasti provoksi.
Koska et ole uskossa, Jumala rankaisee sinua lapsesi kautta.
Todella huono provo.
Vuosina 2000-2009 Suomessa ei ole kastettu yhtään Jessiga -nimistä lasta. Kuka nyt edes antaisi lapselle noin älyttömän nimen?
Sinun tilanteessasi menisin juttelemaan mielenterveysasioista jonkun ammattilaisen kanssa.
http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Miksi se on parisuhdepalstalla? Nimikin on keksitty.Outoa ja sairasta huomionhakua.
Aloittaja on patologinen valehtelija, joka vääntää mielikuvitusavauksian joka osastolle.
Suomessa ei ole annettu yhdellekään lapselle nimeä Jessiga vuoden 1999 jälkeen. Ei siis ole olemassa 7-vuotiasta Jessigaa.
No, sehän tuli jo selväksi.
Lääkäri ei koskaan käytä ilmaisua ”Jos onnetar suosii tytärtäsi, niin..”. Aloituksesi on sairaalafantasiaa. Haepa apua häiriöösi mielenterveyspuolen ammattilaisilta.
Lapseni kastettiin ulkomailla ja hänen nimensä on identtiteetti suojan vuoksi muutettu :) ja tänään lääkäri kertoi että lapsellani on jo enemmän toivoa. Ei lääkäri ihan suoraan noin sanonut, muutin sen vain parempaan muotoon
Et siis ole vieläkään saanut oikeanlaisia mielialalääkkeitä? Oletko aivan tauno? Ei sillä ole mitään väliä, missä lapsi on kastettu. Identtiteettisuojatarinasikin on täyttä puppua. Oletko sama 8-vuotiaan tasolle jäänyt teiniapina, joka kirjoittaa provoja joka osastolle? Yritä saada itsellesi apua!
Pittääkö niitä pentuja suoltaa perse vaahdossa?